sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 12. tammikuuta 2021

R.I.P Blogi 10v.

Mutaa vai tähtiä -blogi on rykinyt eteenpäin nyt 10 vuotta. Viimeisimmät vuodet ovat olleet jo innottomampia ja 2020 oli aktiivisuuden suhteen pohjanoteeraus. 

Ryhdyin bloggailemaan Vuodatukseen ennen tätä elokuvablogiani Aina pitää -nimisellä blogilla, joka oli sisällöltään sekalainen. Elokuvaharrastelijana alkoi kuitenkin kypsyä mielessä ajatus blogista joka keskittyisi vain elokuva-arvosteluihin ja näin syntyikin Vuodatuksen alustaan Mutaa vai tähtiä -blogi. Ensimmäinen julkaisuni oli 12.1.2011 ja elokuva-arvostelun kohteena Geren tähdittämä Hachi: A Dog's tale. Vuodatus-alustan ongelmien jälkeen tapahtui muutto vuonna 2012 tänne Bloggerin puolelle. 

Mutaa vai tähtiä -blogia kirjoitellessani ja muita elokuvablogeja seuratessa löytyi mukavan lämminhenkistä yhteisöllisyyttä ja arvosteluita oli vieläkin kivempi kirjoitellla kun tiesi mahdollisuuden, että joku sen myös lukisi ja mahdollisesti myös kommentoisi. Alun perin tarkoitukseni kun oli pitää blogia vain jonkinlaisena päiväkirjana näkemistäni elokuvista. 

Vuosien myötä into vaihtui pakkopullamaisuudeksi ja jopa elokuvien katsominen alkoi tökkiä kun mielessä kummitteli, että siitä pitää sitten joku arvostelu kyhätä. Aloinkin löysätä köyttä, koska en halunnut elokuvien katsomista kuitenkaan lopettaa - kaikesta ei tarvitse mitään rustata. Tämä höllennys oli oikeastaan alkusoittoa sille, että blogistani tuli hiljaisuuden tyyssija. Alkoi myös tuntua siltä, että en osannut analysoida elokuvia järkevästi ja samat fraasit toistuivat jokaisessa arvostelussani. Mielekkyys katosi. En kuitenkaan halunnut lyödä viimeistä arkkua naulaan heittämällä hanskoja tiskiin, koska blogin kirjoittaminen oli minulle useita vuosia niin mielekästä, mitä jos into ja palo vielä palaisi? 

Pidän kovasti niin kirjoittamisesta kuin elokuvistakin. Voi olla, että palaan vielä aihepiirin pariin jollain muulla blogilla tai elvytän tämän kuolleen hevosen. Tällä hetkellä oikealta ratkaisulta tuntuu kuitenkin pistää pillit pussiin ja kiittää kaikkia tämän blogin ääressä joskus olleita. 

Kiitos että luitte. Se merkitsi minulle paljon! <3



maanantai 10. helmikuuta 2020

Oscar-gaala 2020

Oscar-gaala 2020 tuli viime yönä katsottua tv:stä livenä. Parasite osoittautui yllätysvoittajaksi vieden useamman kategorian pystin kotiinsa kuin vain odotetusti voitetun parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon. Tämä korealainen elokuva pokkasi parhaan elokuvan, ohjaajan sekä alkuperäisen käsikirjoituksenkin palkinnot. 

Samalla myös omat veikkaukseni meni aivan mönkään. Kuvittelin 1917 elokuvan olevan illan sankari, mutta jäikin parin "pienemmän" palkinnon pokkaajaksi.

Tänä vuonna veikkaukseni kokonaissaldo jäi 11 oikeaan 24:stä kategoriasta. 

Illan tähtiä
Illasta positiivisesti jäi käteen Parasiten ohjaaja, Bong Joon-Ho, jonka puheista huokui aito kiitollisuus sekä yllättyneisyys. Joaquin Phoenixin maailmantuskainen avautuminen sekä hauskan Olivia Colmanin esittelyspiikki. Eminemin esiintyminen oli myös ihan hauska ainakin siinä mielessä, että yleisössä istuvat juhlapukuiset ihmiset hytkyivät istuimillaan huvittavasti kuin klubilla ikään. Kaikki muut vaikuttivat nauttivan esityksestä paitsi Scorsese. Tätä nostalgista puolta ja elokuvien fiilistelyä olisin kaivannut show:hun vieläkin enemmän.

Negatiivisessa mielessä mieleen jäi Renee Zellwegerin sekava puhe yhteenkuuluvuudesta. Tuntui, että hänellä oli vielä jäänyt roolihahmo päälle. Tämän puhetapa kuulosti niin oudolta. Mielestäni välispiikit tai sketsit ovat olleet aikaisempina vuosina hauskempia, tai sitten aika kultaa muistot. Koomikot Wiig ja Maya yrittivät vuorollaan kovasti, mutta jotenkaan ei uponnut. En myöskään kokenut erityisen hillittömänä Rebel Wilsonia ja James Cordonia kissoina jotka yrittivät tassuttaa mikrofonia kuin kissoilla on tapana. Ja ymmärrän siis Cats-elokuva viittauksen...silti!

Kaikin puolin aika unohdettava show. Tämän sanottuani, meni vajaa neljä tuntia kuitenkin vauhdilla, että siinä mielessä onnistui selkeästi viihdyttämään.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Oscar gaala 2020 - Veikkauslista

Oscar-gaala 2020 lähestyy niin kovaa vauhtia, että se on jo ensi yönä! Tänäkään vuonna ei show:lla ole vetäjää, joka on ehkä pieni harmi kun on ollut ihan kiva jännätä, että onnistuuko juontaja tällä kertaa.

Veikkaukseni tälle vuodelle ovat alla. Näkyy ehkä hieman huonosti, mutta pääkategorioista veikkaan 1917 voittavan potin parhaana elokuvana ja saavan myös ohjauksesta sekä kuvauksesta pystit. Joaquin Phoenixia veikkaan parhaaksi mieheksi ja Renee Zellwegeriä parhaaksi naiseksi (Oscar-raati kun rakastaa fyysistää muuntautumista). Brad Pitt saa varmaan sellaisen vähän säälipalkinnon sivuosastaan vaikka olikin mainio Once uponissa. Ja Scarlettille on pakko myöntää jokin pysti kun on kerran edustettuna ihan kahdessa kategoriassa, joten hänelle sitten naissivuosa.

Nyt sit ei kun jännämään! Hyvää Oscar-yötä kaikille kukkujille. :)



perjantai 31. tammikuuta 2020

1917 (2019)


Taistelulähetit - 1917 (1917) ei suinkaan kerro Suomen itsenäistymisestä vaan on Sam Mendesin ohjaama elokuva ensimmäisestä maailmansodasta. Oscar-ehdokkuuksia 1917 on saanut muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen ja elokuvauksen kategorioista. Miksei miespääosasta? 
George MacKay olisi sen todellakin ansainnut. Varsinkin jos Brad Pittkin sai ehdokkuuden sivuosastaan Once upon a time in Hollywoodista tekemättä juuri mitään ihmeellistä.

Viesti tulee viedä ettei brittisotilaat ajaudu saksalaisten ansaan. Vaarassa on 1600 miehen henki. Viestin saa tehtäväkseen viedä kaksi miestä (George MacKay ja Dean-Charles Chapman).


Kuvassa tähyilee George MacKay
Elokuva oli kuvattu kauniisti häikäsevän soljuvilla kamera-ajoilla. Visuaalisesti se oli miellyttävää katsottavaa. Elokuvassa ei ollut mitään turhaa eikä tuntunut nähdyltä. Toivoin jopa ettei se olisi loppunut kun sitä oli niin kiinnostavaa katsoa. Tunnetasolla se onnistui liikuttamaan niin ilossa kuin surussa. 

Elokuvan näyttelytyö oli luontevaa. Osaltaan asiaa auttoi varmasti se, että kuluneita naamoja ei kankaalla juurikaan näkynyt. Benedict Cumberbatch ja Colin Firth olivat ainoat jotka osasin nimeltä sanoa. Ja nämäkin esiintyivät vain pari minuuttia.

Aivan loistava elokuva. Sanoisinko jopa, että paras elokuva minkä olen 2019 vuodelta nähnyt!

*****

Ohjaaja: Sam Mendes (American Beauty, Skyfall, Revolutionary road)
Pääosissa: George MacKay
Kesto:1h 59min
Valmistusmaa: USA, UK

tiistai 28. tammikuuta 2020

Once upon a time...in Hollywood (2019)

Oscar-ehdokkuuksia muun muassa parhaan elokuva, miespääosan, miessivuosan ja ohjauksen kategorioista saanut Quentin Tarantinon ohjaama elokuva Once upon a time...in Hollywood on nimensä mukaisesti satu Hollywoodista.

Vaikka olenkin jo pitkään myöntänyt, että kauniista kuoresta huolimatta Leonardo DiCaprio osaa myös näytellä, ei hän ole koskaan kuulunut lemppareihini. Tässä elokuvassa hän oli kuitenkin niin hyvä että siirtyy tähän tarkoin valitsemaani ryhmään. Hän oli aivan mahtava!

Brad Pitti ja Leonardo DiCaprio heittävät läpyskää
Elokuva sijoittuu vuoden 1969 Los Angelesiin ja pelaa hyvin sillä, että ihmiset tietävät mitä Roman Polanskin silloiselle raskaana olevalle vaimolle, Sharon Tatelle, tapahtui. Elokuvassa häntä näyttelee Margot Robbie, jolle ei kuitenkaan hirveän suurta roolia elokuvassa annettu. Pääosin elokuvassa seurataankin Leonardo DiCaprion esittämää ennen kuuluista lännen sarjan pääosanesittäjää Rick Daltonia, joka joutuu tekemään kompromisseja saadakseen leipää pöytäänsä ja päätyykiin Italiaan tekemään spagettiwesterniä. Hänen ystävänään ja stunt maninaan pyörii Brad Pittin esittämä  Cliff Booth. Yhdessä miehet selviävät vaikeistakin ajoista. Elokuva rönsyilee eikä mikään juonen tynkä mene oikein niin kuin sen olettaisi menevän . 

Tarantinolle totuttuun tapaan elokuvassa voi nähdä viihdyttävää väkivaltaa sen loppupuolella vaikka alku aika lunkisti soljuukin. Tunnelma pätkässä on kiireetön ja kestääkin liki kolme tuntia. Pitkästyttävä se ei kuitenkaan missään nimessä ole. Elokuvia myös fiilisteltiin oikein kunnolla ja Leonardo oltiin vanhoihin elokuviin editoitu mukaan. 

Tämä ei noussut Tarantino-suosikkeihini vaikka tunnustankin sen nerokkuuden. Olisi mielenkiintoista katsoa elokuva uudelleen nyt kun tietää mitä tuleman pitää. 

Elokuvasta voi bongata myös muun muassa Al Pacinon ja Lena Dunhamin.

****

Ohjaaja: Quentin Tarantino (Pulp fiction, Kill Bill)
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Brad Pitt, Margot Robbie
Kesto:2h 41min
Valmsitusmaa: USA, UK, Kiina

perjantai 24. tammikuuta 2020

The Irishman (2019)

Martin Scorsesen ohjaama The Irishman on  ehdolla Oscar-gaalassa muun muassa parhaan elokuvan pystistä.

Noin 3,5 tuntinen pätkä sijoittuu pääosin 60-70-luvuille, seuraten kuitenkin hahmojen elämää aina vanhuuden päiviin asti. Robert De Niron näyttelemä Frank on sodan käynyt duunari, joka alkaa tekemään  "maalaushommia" mafialle. Hänet ottaa suojatikseen piireissä kunnioitettu Russell (Joe Pesci). Frank saa mainetta luotettavana maalarina ja kuljetusalanliiton johtaja Jimmy Hoffa (Al Pacino) haluaa Frankin leipiinsä. Miehestä tuleekin kuin Hoffan oikea käsi. Jimmy Hoffalla on kuitenkin sen verran asennetta ja temperamettia, että onnistuu suututtamaan väärät ihmiset eikä Frankaan voi häntä enää pelastaa.

Elokuvan nimellä viitataan Frankin lempinimeen, omaten vakaan irlantilaiskatolisen taustan. Lopussa myös Frankin hahmo valitsee itselleen vihreän ruumisarkun, josta tuli myös mieleen tämä Irish-connection.

Elokuvassa voi nähdä myös muun muassa Anna Paquinin Frankille vihastuneena tyttärenä sekä Harvey Keitelin osana "perhettä". Ray Romano myös näyttäytyy pahiksien lakimiehenä.

Al Pacino ja Robert De Niro
Säikähdin aluksi elokuvan pituutta, mutta oikeastaan oli hauska, että pääsi elämään kiirehtimättä näiden samojen hahmojen kanssa heidän nuoruudestaan vanhuuteen. Elokuvasta kun on kirjoitettu, niin yleensä ollaan myös mainittu sen käyttämä nuorennustekniikka, jolla on saatu keinotekoisesti luotua jopa 30-vuotiaan näköinen Rober De Niro. Aikaisemmissa elokuvissa joissa olen nähnyt tekniikkaa käytettävän on  yritykset tuntuneet kömpelöiltä mutta tässä Irishmanissa nuorennustekniikka ei ollut mielestäni niin selkeää. Toki vähän hassua, että "nuori" Robert De Niro köpöttelee kuin vanha pappa ja silmätkin vanhan miehen silmät, mutta huomio oli enemmän tarinassa ja Robertin hahmossa kuin tässä teknisessä toteutuksessa.

Martin Scorsese on yhä nero ja hänen kykynsä kertoa tarinoita on aivan uskomaton. The Irismankin perustuu tositapahtumiin ja hienosti Scorsese on saanut ymmärrerräväksi tarinaksi paljon hahmoja sisältän kertomuksen hieman kuivakanakin aiheen ympärille kuten Jimmy Hoffan katoaminen. Letkeää dialogia oli myös kiva seurata, joista tuli välillä Tarantinonkin elokuvat mieleen.

Oli myös kiva nähdä Al Pacino ja Robert De Niro yhteisessä elokuvassa. Molemmat ovat niin loistavia näyttelijöitä, että kaksikon työskentelyä ilolla seurasi. Kieltämättä kuitenkin elokuvan loppupuolella mielenkiinto ei jaksanut olla mukana aivan niin vahvasti kuin alussa, mutta ainakin tarina vietiin ihan loppuunsa, yhtään kiirehtimättä sen kanssa.

Joe Pesciä oli myös jännä katsoa kun ei ollut samanlainen kuumakalle kuin hänen roolihahmonsa silloin kun oli nuorempi. Hänen olemuksensa kuitenkin huokui rooliin sopivaa arvokkuutta kuin myös pinnan alla kytevää vaarallisuutta. 

The Irishman on hyvä elokuva, sitä ei käy kieltäminen, mutta ei tämä siltikään noussut minulla minnekään kärkisijoille enkä edes näe itseäni katsomassa tätä uudemman kerran. Kerta elämys riitti.

****

Ohjaaja: Martin Scorsese
Pääosissa: Al Pacino, Robert De Niro, Joe Pesci
Kesto: 3h 29min
Valmistusmaa:

tiistai 21. tammikuuta 2020

Jojo Rabbit (2019)

Oscar-ehdokkuuksia (mm. paras elokuva) saanut Jojo Rabbit on komedia Natsisaksasta.

Pääosaroolissa komeilee nuori Jojo (Roman Griffin Davis), joka on hulluna Hitleriin. Hän ihannoi führeriaan niin paljon, että haluaa tulla isona tämän henkivartjaksi. Poika on ottanut Adolfin jopa mielikuvitusystäväkseen (ohjaaja Taika Waititi). 

Jojo luulee pitkään, että asuu talossa ainoastaan äitinsä (Scarlett Johansson) kanssa, tämän isän ollessa sodassa, mutta pian selviää, että kuolleen siskonsa huoneessa asuu jotain hyvinkin elävää. Käy ilmi, että pojan äiti on piilottanut taloon teini-ikäisen juutalaistytön Elsan (Thomasin McKenzie). Jojo joutuu miettimään juutalaisista kuulemaansa propagandaa uudelleen kun tajuaa pitävänsä tytöstä. 

Ainut jolle Jojo voi tunnustaa sydämensä salat on tämän paras kaveri Yorki (Archie Yates)

Elokuvassa voi nähdä myös Rebel Wilsonin, Sam Rockwellin ja Alfie Allenin hupaisina Hitler-jugendin pyörittäjinä.

Jippii, Hitler kannustaa Jojoa
Harvoin voi enää sanoa elokuvan jälkeen, että tämmöistäpä en ole ennen nähnytkään ja vieläpä positiivisessa mielessä. Jojo Rabbitin kohdalla se oli kuitenkin mahdollista. Oli kiva olla täysin elokuvan vietävissä kun ei tiennyt, että minne se seuraavaksi johdattaa. Nimikkoroolia näytellyt Roman oli mainio niin komediallisissa kuin herkemmissäkin hetkissä. Thomasin puolestaan onnistui nuoresta iästään huolimatta tavoittamaan suuren sisäisen tuskan jota vainottuna koki menemättä kuitenkaan yltiösentimentaalisuuteen. Se olikin koko elokuvan kantava voima, että vakavaa aihetta käsiteltiin miltei farssimaisesti menemättä kuitenkaan liikaa siihenkään suuntaan.

Kaikki näyttelijät olivat omiaan rooleihinsa ja teki elokuvasta erittäin nautittavaa katsottavaa. Scarlett Johansson on ansaitusti tänä vuonna Oscar-ehdokkaana niin pääosaroolistaan Marriage storyssa kuin tästä sivuosastaan. En ole aikaisemmin hänestä juurikaan välittänyt, mutta näiden kahden mahtavan suorituksen jälkeen tuntuu, että hän on oivaltanut jotain näyttelijätyössään.

Jojon kaveria esittänyt Archie Yates on varmasti vienyt monen katsoja sydämen ja niin se vei minunkin. Sen verran sympaattinen oli tämä noin 10-vuotias pikkuisen pyöreä poika, joka totesi elokuvan loppupuolella liittoutuneiden hyökättyä Saksaan osuvasti, että: 

It's definitely not a good time to be a Nazi.

Tykkäsin.

****1/2

Ohjaaja: Taika Waititi  (Thor: Ragnarök, Boy)
Pääosissa: Roman Griffin Davis, Thomasin McKenzie, Scarlett Johansson
Kesto:1h 48min
Valmistusmaa; Tsekki, Uusi-Seelanti, USA

maanantai 20. tammikuuta 2020

Arvonnan tulokset

Synttäriarvonnon arpalipukkeita oli tänä vuonna vain yksi, joten voittaja oli helppo arpomatta sanoa - onneksi siis olkoon Tuoppi! :)

Ricky Gervais siemailee lavalla olutta 




Kysyin kilpailukysymyksessä lempi stand up -koomikkoa.

Ricky Gervais mainittiin, joka on ollut pitkään myös minun lempi stand up -koomikkoni. Hänen sketsintä Nooan arkista tai Tyyris tylleröstä saa minut joka katselukerta nauramaan. Ricky Gervais -show, jossa Ricky pitää animoitua podcastia Stephen Merchantin ja Karl Pilkingtonin kanssa kuuluu myös suosikkeihini. Stand up -show se ei ole, mutta jotain samaa kuitenkin. Siinä tosin Pilkingtonin sisäinen maailma on keskeisessä osassa hauskuuden luomisessa. Netflixistä olen myös katsonut samaan ikäluokaan kuuluvan koomikon Iliza Shelsingerin keikkoja, jotka ovat onnistuneet samaistuttavuudellaan huvittamaan. Bill Hicksiä tuli myös aikoinaan fanitettua, mutta luonnollisista syistä häneltä ei ole nyt tullut pitkään aikaan mitään uutta materiaalia.

Kommenteissa mainittiin myös stand up -koomikot: Eddie Murphy, Anthony Jeselnik ja Chelsea Handler.

Eddie Murphyn standuppia olen nähnyt vain Delirium-taltionnin muodossa. Pidin esitystä hauskana vaikka ehkä sitten liian rääväsuisena, koska en ole sen jälkeen hänen stand-uppia mitenkään erityisemmin etsiskellyt katsottavaksi.

Anthony Jeselnik ja Chelsea Handler puolestaan olivat minulle täysin outoja. Tai no, Chelsea on tullut kyllä vastaan Netflixin suosituksissa, mutta en ole mitään häneltä vielä katsonut. Olen huomannut, että usein näkemäni stand up on huonoa eikä jaksa purra. Harvoin mitään freshiä ja katsomisen arvoista tulee vastaan, mutta sitten kun löytää jonkun itsestä hauskan tyypin, niin hänen jutut jaksaakin sitten myhäilyttää.  
 
Olen käynyt Suomessa muutamalla live stand up -keikalla katsomassa keikkoja muun muassa "maailman hauskimmalta mieheltä" - Ismo Leikolalta ja Noin viikon uutisissakin esiintyneeltä Eeva Vekiltä. Meinasin jopa kerran bussissa moikata Vekkiä kun näytti niin tutulta. Onneksi sain kuitenkin moikkauksen tukahdetettua. Nämä koomikot onnistuivat seteissään naurattamaan. Usein kuitenkin muiden koomikoiden keikat ovat olleet lähinnä vaivaannuttavia kun jotain ihmispolosta eturivistä ollaan tentattu ja tehty naurunalaiseksi tai vitsit ovat muuten vain väsyneitä. Livekeikeikoilla tulee siksi enää harvemmin käytyä.


Kiitos kaikille kommentoijille! :)

torstai 16. tammikuuta 2020

Marriage story (2019)

Oscar-ehdokkuksia itselleen hamunnut (mm. paras elokuva sekä paras nais- ja miespääosa) Marriage story kertoo Scarlett Johanssonin esittämän Nicolen ja Adam Driverin esittämän Charlien avioliiton päättymisestä - erosta.

Charlie on mainetta saavuttanut teatteriohjaaja, joka viihtyy New Yorkissa perheensä kanssa, johon kuuluu näyttelijänä toimiva Nicole sekä heidän yhteinen alakoulua käyvä poikansa. Nicole puolestaan on tuntenut jo pidemmän aikaa tyytymättömyyttä nuorena solmittuun avioliittoon. Hän kokee, että on taipunut Charlien tahtoon joka asiassa eikä ole päässyt toteuttamaan unelmaansa asua L.A.:ssa tehden näyttelytyötä televisiolle. Pari päättää että ero hoidetaan sopuisasti ilman asianajajia, mutta pian suunnitelmat muuttuvat kun Nicole palkkaa Laura Dernin näyttelmän huippujuristin - Noran. Charlie iskee takaisin palkkaamalla kovaotteisen Ray Liottan näyttelmän Jayn. Homma menee rumaksikin.

Adam Driver ja Scarlett Johansson
Marriage storya oli miellyttävä seurata. Oli kiva nähdä Marvel-rymistelyiden jälkeen Scarlett pienemmässä elokuvassa, jossa näyttely oli keskeisemmässä osassa kuin erikoistehosteet. Hän nimittäin osaa oikeasti näytellä! Ja vieläpä hyvin. Sama homma Adam Driverin kanssa. Kökön Star Wars - The Rise of Skywalkerin jälkeen oli kiva nähdä hänet loistamassa osassaan Charliena (oma katselujärjestykseni oli tämä). Vaikka hän parasta viimoisessa Star Warsissa olikin.

Ei tylsää hetkeä. Elokuva luisui sulavasti eteenpäin eikä erosta tehty liian mustavalkoista vaan saatiin tuntumaan inhimilliseltä. Ray Liotta ja Laura Dern loistivat myös sivuosissaan lakimiehinä. Jäi jopa janottamaan nähdä näiltä kahdelta joku toinenkin yhteinen projekti, jossa olisivat enemmän pääosissa.

Tykkäsin.

****

Ohjaaja: Noah Baumbach
Pääosissa: Adam Driver, Scarlett Johansson
Kesto: 2h 17min
Valmistusmaa: UK, USA

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Blogi 9v. ARVONTA! (Päättynyt)

Happy B-day blogi!

9.v. synttäreiden kunniaksi pidän arvonnan.

Voittaja saa omakseen leffa-aiheisen paketin, johon tulee ainakin nämä:

- Addams Family Values DVD (ruotsi kannet).
- Ellen degeneres  - Tässä ja nyt DVD
- Sukiyaki western Django blu-ray (Ohjaajana Takashi Miike)

Kaikissa on suomitekstit

Kaikki elokuvat ovat käytettyjä.

Bonuksena tulee Friday the 13th -elokuva-aiheinen viiri. Tämäkin on ollut "käytössä".


Kissatalous.

Arvontaan voi osallistua kirjoittamalla vastauksen kommenttiosuuteen alla olevaan kysymykseen.

Jätäthän s-postiosoitteesi, että voin sitten ottaa voittajaan yhteyttä. 

Kysymys: Kuka on lempi stand up -koomikkosi?

Arvonta päättyy sunnuntaina 19.01.2020, klo:24.00.

Julkaisen voittajan maanantaina 20.1.2020 tässä blogissa.

Kiitos osallistumisesta!

tiistai 24. joulukuuta 2019

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Helmet haaste 2019 - Valmis

Asetin vuoden alussa itselleni tavoitteeksi lukea Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen asettaman 50 kirjan lukuhaasteen aka Helmet-haasteen. Halusin tuoda kirjojen rinnalle myös elokuvat, jotta laiskistunut blogikirjoitustahtini hieman piristyisi ja saisin mahdollisuuden taas nähdä sellaisia elokuvia mitä ei ehkä muuten tulisi heti valikoiduksi. 

Olin alkuvuodesta erittäin skeptinen tämän haasteen valmistumisen suhteen, mutta niin vain kävi, että vuoden viimeisellä kuukaudella haaste tuli täytökseensä. Jei!

Luettelen vielä alle haastekohdat sekä kirjat ja elokuvat joilla ne täytin. Elokuvista ehdottomasti sykähdyttävin oli David Lynchin Elefanttimies, joka on toki niittänyt jo mainetta ja kunniaa, mutta jäänyt minulta jostain syystä katsomatta. Kirjoista puolestaan Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko imaisi tietopohjaisella kerronnallaan, ja koin antoisimmaksi lukemistani kirjoista. Pahimmat pettymykset olivat puolestaan kirjoista Henry Millerin klassikko Kravun kääntöpiiri, jonka läpilukeminen oli tuskan takana sekä elokuvista fantasiaseikkailu A Wrinkle in time sai vatsan vääntämään huonolla tavalla. 

Onneksi tuli kuitenkin luettua ja nähtyä enemmän hyvää kuin huonoa. Ensi vuoden otan rennommin enkä aijo itselleni näin massiivista haastetta laittaa vaikka pikkuhaasteille olenkin avoin. Lukuharrastus ainakin lähti uuteen nousuunsa, joka olikin yksi tavoitteistani.

 

Helmet-lukuhaaste 2019:


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

The King (2019)

The King on tuore Timothée Chalametin tähdittämä elokuva, joka perustuu tositapahtumiin. Esikuvana on 1400-luvulla elänyt Englannin kuningas Henry V. Keskiajalle sijoittuvan elokuvan katsottavakseni valikoin Helmet-haasteen kohtaa 41. ajatellen; "Elokuva sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää". Keskiaika kuvataan usein pimeänä ja synkkänä, mutta se tuntuu myös mystiikan ja mahdollisuuksien aikakaudelta. Olisi ollut jännä nähdä ja elää se vaikka yksi ihmiselämä ei toki sen läpiviemiseen olisi riittänyt.

Tuore Englannin kuningas
Henry (Timothée Chalamet) on Englannin kuninkaan raikulipoika, joka viettää aikaansa juoden ja nai...sten kanssa. Kun kuningas kuolee luulee Henry, että tämän veli päätyy valtaistuimelle, mutta saa kuulla että hän on kuollut sotiessaan Walesissa. Niinpä Henry jättää taakseen huolettoman elämänsä ja saa painavan vastuun kruunun päähänsä. Ongelmia hänelle aiheuttaa häntä pilkkanaan pitävä Ranskan kruununprinssi (Robert Pattinson) sekä ristiriitaiset kannanotot neuvonantajiltaan. Henry ei voi luottaa kuin vanhaan ryyppykaveriinsa (Joel Edgerton), jonka valitseekin sotapäällikökseen seilatessaan Ranskaan hyökkäysaikeineen.

Elokuvassa voi nähdä pienessä osassa Johnny Deppin tyttären Lily-Rosen.

The King lepäsi paljon Chalametin hartioilla ja hienosti hän sen kannattelikin. Synkistelvän kuninkaan roolin vastapainoksi toi mukavaa kevennystä Joel Edgertonin esittämä kaljaan menevä vanha sotasankari. Elokuva oli reilut kaksi tuntia pitkä, mutta ei tuntunut kuitenkaan tylsältä vaikka monesti sotaelokuvat saattavat kuvata taistelukohtauksensa kovin pitkäpiimäisesti. Oli myös hienoa, että ranskaa sujuvasti puhuva Chalamet pääsi käyttämään kielitaitoaan muun muassa puhuessaan Ranskan kruununprinssille. Huvittavaa puolestaan oli se, että Ranskan kruununprinssiltä aka Robert Pattinsonilta  ei puolestaan ranska taipunut ja siksi sanoikin heti kättelyssä Engalnnin kuninkaalle:


Please! Please, speak English. I enjoy to speak English. It is simple and ugly.

Ainoa joka hieman tökki Robert Pattinsonin roolisuorituksen lisäksi oli Lily-Rosen käyttö pienessä sivuosassa. Mieleen tuli vain, että mitä naruja isä pappa on vetänyt että on saanut tyttärensä näyttäytymään kun oli tavallaan ihan sama kuka siinä roolissa olisi ollut.

Yllättävän nautittava.

***1/2

Ohjaaja: David Michôd (War machine, The Rover)
Pääosissa: Timothée Chalamet, Tom Glynn-Carney, Gábor Czap, Tom Fisher
Kesto: 2h 20min
Valmistusmaa: UK, Unkari ja Australia

Kirja: Päätön ritari (Marko Lamberg)

Luin e-kirjana. Tämä kuva napattu netistä.
Päätön ritari: kauhutarinoita keskiajalta  on kokoelma historiantutkija Marko Lambergin valikoimia kauhutarinoita lähinnä sydän keskiajalta.

Keskiaika on ollut minusta aina kiehtova ajanjakso maailmanhistoriassa ritareineen, uskonnollisine hurmoksineen ja ruttoineenkin. Vaikka elämä haisevalla keskiajalla tautien ympäröimänä oliskin ollut varmaan aika karua, niin olisi ihan mielenkiintoista tietää minkälaista meno todellisuudessa oli. Asetankin kirjan sen takia Helmet-haasteen kohtaan 41. "Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää".

Kirja koostuu useista tarinoista, joita Lamberg pohjustaa pienellä alkusaatteella. Pisin tarina on myös tämän kirjan nimi - Päätön ritari. Lyhyitä parin sivun tarinoita on useita. Koin, että nautittavimpia olivat ne joissa oli hieman enemmän kertomusta eikä vain lyhyt tapahtuman kuvaus.

Käännöskieli oli paikoin vähän tönkköä eikä tarinoita tuntunut aina niin sujuvalta lukea tai liekö vika jo alkuperäisessä kertomuksessa. Kerronta tuntui joka tapauksessa hyvin "lapsen kädestä" kirjoitetulta. Keskeneräisyyden tuntua korosti se, että yhden kappaleen lopussa luki; "Täydennä messun hyvyydestä jne.". Selkeästi siis jäänyt itselle tarkoitettu muistiinpano painotekstiin asti.

Hyvän käsityksen kuitenkin tarinoiden avulla pystyi luomaan keskiajan ihmisten kummitusjutuista. Kummitusten rooli ei ollut aina paha vaan joskus myös auttava tai apua kaipaava. Uuttakin tietoa tuli kuten että vahapää-muotokuvia käytettiin lahjuksina kuolleen haudalle, jolta apua on pyytänyt. Tarinoita oli niin Englannista kuin Pohjoismaistakin, piipahdettiinpa myös The Sleepy Hollow -legendan alkulähteillä sekä kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden maailmassa. Näin suomalaisena koin mielekkäimpinä Pohjoismaiset kertomukset.

Oli hyvä, että Lamberg oli saatetekstit tarinoihin laatinut ja koonnut jokseenkin samaa teemaa käsittelevät tarinat yhteen nippuunsa. Näin niistä sai paljon enemmän irti sekä sitoi ne suurempaan kokonaisuuteen.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012

perjantai 6. joulukuuta 2019

John Wick (2014)

John Wickistä tiesin ennakkoon, että tämän koira tapetaan ja siitä hän ei pidä. Meemeistäkin tämä kävi hyvin ilmi. Onneksi tiesin sen ennakkoon, että en ihan murtunut kun kakkapökäle-rikolliset pikkukoirulin pamputti vehreimmille nummille.

John Wick on siitä harvinainen moderni toiminta-elokuva ettei se perustu mihinkään sarjakuvaan. Itseasiassa elokuvasta on tehty sarjakuvakirja -sarja. Asetankin pätkän Helmet-haasteen kohtaan 33. "Olet nähnyt elokuvasta tehdyn kirjan". Olen tosiaan vain nähnyt sen (tai ne) googlen kuvahaulla, en ole lukenut, heh.

Herra itse
John Wickin (Keanu Reeves) vaimo kuolee pitkän sairauden uuvuttamana ja antaa viimeiseksi lahjaksi Johnille koiranpennun, jotta tällä olisi joku jota rakastaa. Kuten alussa mainittu, tämä suloinen koiranpentu kuitenkin hyvin nopeasti tapetaan venäläissyntyperäisten rikollisten toimesta. He myös varastavat miehelle rakkaan auton. John suuttuu ja pian käy myös ilmi, miksi tätä kaveria ei olisi kannattanut suututtaa.

Tykkään kovasti suoraviivaisista kostotarinoista kuten Rambo tai Kill Bill. Syy suuttua ja sitten kosto. Tämä motivaatio toimi myös mainiosti John Wickissä ja ymmärrän hyvin, miksi elokuva on ollut niin suosittu ja saanut kaksi jatko-osaakin. Minulla ei ole mitään Keanua vastaan vaikka hänen näyttelijänlahjoista voi olla montaa mieltä. Vähäeleiseen Wickin rooliin Keanun ilmaisu sopi kuin nakutettu.

Tyylillisestikin pätkää oli miellyttävä katsoa kuten loppukohtausta kaatosateessa.

Elokuvassa voi nähdä myös loistonäyttelijöitä kuten Willem Dafoe ja Ian McShane.

****

Ohjaaja: Chad Stahelski, David Leitch
Pääosissa: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Alfie Allen
Kesto: 1h 41min
Valmistusmaa: USA

Kirja: The Great Gatsby (F. Scott Fitzgerald)

Kirjan kanteen valittu elokuvan kuvitusta
Kultahattu (The Great Gatsby) on kirja 1920-luvulta, joka on myöhemmin sovitettu ainakin Leonardo DiCaprion tähdittämän elokuvan muotoon. Tämän takia asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 33. "Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan".

Gatsby on sodan jälkeen alkoholin salamyynnillä rikastunut bileitä mahtikartanossaan pitävä hurmuri, joka ystävystyy naapuriinsa Nickiin, jonka vinkkelistä tarina kerrotaan. Gatsby on rakastunut Nickin serkkuun Daisyyn, joka on naimisissa pettävän miehensä kanssa. Gatsby ja Daisy päätyvät tekemään Daisyn miehen rakastajattarelle jotain, jolla on kohtalokkaita seurauksia.

Kultahattu tarjoilee ihmissuhdekiemuroita ja kuolemaa hyvään ajankuvaukseen käärittynä. Minua häiritsi hirvittävän paljon se, että olin nähnyt elokuvan ennen tätä kirjaa, jolloin mielikuvitukseni oli sen verran laiska, että otti kuvastonsa suoraan tästä leffasta. Ongelmallista se oli sen takia, että en erityisemmin pitänyt elokuvasta ja jäi tämä kirjakin keskinkertaisuuden tasolle. 

Ihan kiva, mutta ei kuitenkaan mitään erityistä.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1925

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

936/1001 Juokse Lola! (1998)

Juokse Lola! (Lola rennt) on saksalainen elokuva. Jotkin elokuvan kohtaukset ovat kuvattu Berliinin kaduilla, joten asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 44. "Elokuva kertoo Berliinistä".

Lolalla (Franka Potente) on 20 minuuttia aikaa hommata 100.000 saksan markkaa poikaystävälleen Mannille (Moritz Bleibtreu) tämän kadottamien rahojen tilalle. Jos Lola ei onnistu, Manni hommaa rahat ryöstämällä, tai pahimmillaan joutuu niiden puuttuessa tapetuksi.

Lolan on pistettävä juoksuksi. 

Katsojalle esitetään kolme erilaista skenaariota mitä noiden 20 minuutin aikana tapahtuu. 

Muistan kun näin elokuvan ensimmäisen kerran kuinka hämmästynyt olin ratkaisusta, että elokuva ei lopukaan Lolan kuolemaan vaan tuleekin vaihtoehtoinen tarina ja kolmaskin vielä perään. Nykyään se ei tuntuisi enää niin hämmästyttävältä. Toki Päiväni murmelina -elokuva oli tullut jo useita vuosia aikaisemmin, joten ei mikään uusi keksintö, mutta silti tuntui raikkaalta.

Hauskaa myös, että Lolalla on kiire ja on juoksu päällä menossa, joten elokuvassa on jatkuvaa vauhdin hurmaa ja jännitystä siitä ehtiikö hän ajoissa. Milla Jovovichin The Fifth Elementissä mieleeni tuova Franka on sympaattinen ja sopiva Lolan rooliin. Juoni on yksinkertainen, mutta sisältää fantasiaelementtejä jotka pitävät sen mielenkiintoisena. Piirrettyä kuvaakin ollaan laitettu mukaan. 

Toimi vieläkin vaikka jo parikymmentä vuotta ehtinyt välissä vierähtää.

****

Ohjaaja: Tom Tykwer (Parfyymi, Pilvikartasto)
Pääosissa: Franka Potente, Moritz Bleibtreu, Herbert Knaup
Kesto: 1h 21min
Valmistusmaa: Saksa

Kirja: Vappuaatto (Annett Gröschner)

Vappuaatto (Walpurgistag) kertoo yhden päivän tapahtumista Berliinissä. Tämä päivä on yllättäen - vappuaatto.

Kirja koostuu eri kellonaikojen muodostamista kappaleista, joissa esitellään eri henkilöitä ja heidän tilanteensa tänä kyseisenä päivänä, kuten; muuttoa tekevä mummeli, henkilöllisyyttään vaihtava karkuri ja koditon nippelitietoa pursuva maailmakellolla hihhuloija. Nämä erilaiset ihmiskohtalot nivoutuvat pitkin kirjaa yhteen.

Vappuaatto sijoittuu Berliiniin, joten saan sillä kuitattua Helmet-haasteen kohdan 44. "kirja kertoo Berliinistä".

Kirjan tekstiä oli vaivatonta lukea, mutta tämänkaltaiset kirjat joissa erilaiset tarinat nivoutuvat yhteen eivät ole minulle mieluisia jos tarinoita on liikaa kuten tässä. Ideaalisinta useamman tarinan rinnakkain kertomisessa olisi se, että kukin itsenäinen tarina on niin kiinnostava, että malttaa tuskin odottaa, että siihen taas palataan. Tässä sellaisia ei juurikaan ollut. Kirjaa oli kyllä helppo ja nopea lukea, mutta pomppi mielestäni liikaa eikä mielenkiintoisia tarinoita ollut tarpeeksi. Olen kerran käynyt Berliinistä enkä tykännyt siitä, joten ehkä myös se osaltaan vaikutti kirjan pohjamakuihin.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2013

torstai 7. marraskuuta 2019

664/1001 The Elephant Man (1980)

Kannessa huputettu Elefanttimies
Elefanttimies (The Elephan man) on David Lynchin ohjaama klassikko ja on ollut minulla pitkään hyllyssä katsomatta. Nyt vihdoin sen näin ja asetan Helmet-haasteen kohtaan 8. "Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen".

Elefanttimieheksi kutsuttu synnynnäisestä epämuodostumasta kärsivä John Merrick (John Hurt) on sirkuksessa  esiteltävänä pahasisuisen "omistajansa" Bytesin (Freddie Jones) toimesta. Samaan sirkukseen eksyy lääketieteen tohtori Frederick Treves (Anthony Hopkins), joka osoittaa kiinnostuksensa "friikkiä" kohtaan. Treves saakin hakkaamalla kuritetun Johnin sairaalaan hoivaansa, jossa tälle selviää, että John on kaikkea muuta kuin vähämielinen idiootti, joksi häntä on luultu.

Elefanttimies perustuu tositapahtumiin, joka teki katsomisen ilman kyyneleitä vieläkin haastavammaksi. Jopa kivikasvoinen Karl Pilkington on ilmoittanut kyynelehtineensä pätkää katsoessaan enkä ihmettele yhtään.

John Hurt esittää Elefanttimiestä sellaisella pieteetillä, että voisi kuvitella, että elokuvassa esiintyy henkilö, joka oikeasti kärsii epämuodostumista. Upeasti fyysisen vamman näyttelemisen lisäksi hän tuo hahmoon sellaista syvyyttä, että päälle liimatut kasvaimet ja nilkutukset eivät vaikuta koomisilta eikä epämuodostuman tuoma haaste puheelle vaikuta hassulta sössöttämiseltä. Hurt ruumiillistaa koko elämänsä hyljeksityn ihmisen, joka kokee ystävällisyyttä ja välittämistä ensimmäista kertaa elämässään. Hurt onnistuu koskettamaan.

Kylmät väreet oikein kiipeilivät selkärankaani pitkin kun Hurtin hahmo vihdoin nousi puolustamaan itseään keskellä hyökkäävän uteliasta ihmislaumaa julistaen:

" NO...I am not an elephant! I am not an animal! I am a human being. I am a man."

Anthony Hopkins on luonnollisesti myös mainio omassa osassaan lääkärinä, joka on hyväkäytöksinen ja lempeä mies, mutta joka ei siedä epäoikeudenmukaisuutta piiruakaan. Anne Bancroftinkin voi nähdä elefanttimiestä pussaavana näyttelijättärenä. Romanttinen rakkaustarina tämä ei kuitenkaan ole. "Lynchmäisyyttä" voi nähdä elefanttimiehen painajaisissa, mutta muuten elokuva on hyvinkin perinteinen kerronnaltaan.

Surullinen, mutta toiveikas.

*****

Ohjaaja: David Lynch (Twin Peaks, Twin Peaks: The Return, Mulholland Drive)
Pääosissa: Anthony Hopkins, John Hurt, Anne Bancroft
Kesto: 2h 4min
Valmistusmaa: USA; UK

Kirja: Kravun kääntöpiiri (Henry Miller)

Klassikko joka ei iskenyt
En yleisesti ottaen pidä siitä, että on joitain kirjoja tai elokuvia mitä on "pitänyt" lukea tai nähdä, että olisi vakavasti otettava sivistynyt ihminen, mutta tämä Henry Millerin Kravun kääntöpiiri on ollut sellainen johon olen kuullut paljon viitattavan ja sen takia sen lukemattomuus on hieman harmittanut. Asetankin kirjan tämän takia Helmet-haasteen kohtaan: 8. "Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen".

Kravun kääntöpiiri perustuu Millerin omakohtaisiin kokemuksiin Pariisista. Hän asui siellä 30-luvulla ja kirjoittaa samalla tämän kirjan. Kravun kääntöpiiri oli pannassakin sen siveettömyyden takia ja kirjoittajana toimiva päähenkilö elääkin villiä elämää sekstaillen eri partnereitten (lähinnä prostituoiden) kanssa ja täitä parinsa hiuksista nyppien. Saastaisuus, viina ja nälkä ovat käsin kosketeltavia teemoja.

Kirjassa ei ole mitään selkää juonta vaan päähenkilö harrastaa haureutta ja juopottelee erilaisissa tilanteissa; jonkinlainen Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -elokuvan esikuva rönsyilevine kerrontoineen.  Tällaisen rajoja rikkovan pioneeri-luonteen takia annan kirjalle arvoa, mutta ei sitä lukemaan ilman suurta kamppailua pystynyt.

Kirja tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. Aivot olisivat halunneet jotain kerronnallisuutta, jotain johdonmukaisuutta ja tarinan kaarta, mutta Miller antoi vaan pariisilaisia huoria.

Lukeminen oli yhtä tuskaa. 

**

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1934