Kirja: Monty Pythonin maailma (Bob McCabe)

Monty Python on Iso-Britannian lahja maailmalle, joten sijoitan kirjan Monty Pythonin maailma Helmet-haasteen kohtaan 12. "Kirja liittyy Isoon-Britanniaan".

Monty Python -komediaryhmä koostuu Terry Jonesista, Terry Gilliamista, Graham Chapmanista, John Cleesestä, Eric Idlestä ja Michael Palinista. Kirja on ilmestynyt vuonna 2008, jolloin Graham Chapman oli jo rajan takana. Hänen osuudet kirjaan onkin lainattu vanhemmista haastattelulähteistä sekä hänen puolestaan kertojina on  veljensä John Chapman sekä tämän vaimo Pam. Lisäksi hänen pitkäaikaista puolisoaan David Sherlockia on haastateltu kirjaan.

Kirja johdattelee kertomalla jokaisen Python-jäsenen tarinaa kohti kuuluisuutta. Kirja alkaa lapsuudesta ja yliopistovuosista aina kohti Monty Pythonin Flying circus -sarjaa, koko pitkiä elokuvia sekä live-keikkoja.  Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi erilaiset tuotannot joissa Pythonin jäsenet erikseen työskentelivät ennen kuuluista yhteistyötään.

Kirjassa oli kahdessa kohtaa keskitetysti valokuvia

Tällaiset "kulissien takaa" tiedonjyväset aina jossain määrin rikkoo sitä illuusiota minkä on ehkä pienessä mielessään ryhmäläisistä kyhännyt. Monty Python -jengi vaikutti (ainakin silloin nuorempana) kunnon unelmatiimiltä joilla on aina hauskaa yhdessä. Ja monesti heillä varmasti hauskaa olikin, mutta on sanomattakin selvää, että kun kuusi luovaa miestä tekee tiiviisti yhdessä töitä viiden ollessa vielä ensisijaisesti käsikirjoittajia, niin kitkaa syntyy. John Cleese varsinkin esitetään aika ikävässä valossa oman tiensä kulkijana mainostulojen metsästäjänä. Chapman taas kamppaili alkoholismin kanssa, joka aiheutti muille jäsenille paljon turhautumista. Katsoin muutaman Flying circus -jakson toiselta tuotantokaudelta ja pientä hakemista vuorosanojen löytämisessä oli kyllä joissain sketseissä Chapmanilla havaittavissa. Life of Briania varten Chapman sai kuitenkin onneksi itsensä raitistumaan pääosaa kun esitti.

Nyt näin kypsempänä kun asioita ei enää ajattele välttämättä niin mustavalkoisesti oli kiva lukea ristiriidoista ja mukavista hetkistä loistavien tuotosten takana ja kuinka lähellä on ollut ettei mitään Pythoneita koskaa olisi muodostunutkaan. Varsinkin Terry Gilliamin monitahoisia vaiheita oli hauska lukea ja hänen periaatteestaan olla tekemättä ikinä töitä pelkästään rahan takia. Nyt kun katsoin pitkästä aikaa Flying circusia, niin kiinnitin erityistä huomiota Terryn animaatioihin ja ne ovat kyllä nerokkaita ja nostavat sarjan ihan omalle tasolleen sekä ennen kaikkea erottavat (vielä enemmän) Pythonit muun komedian massasta. Kirjassa on maininta siitä kun kollega Hugh Laurie oli sanononut jollekin Pythonin jäsenelle, että usea sketsi on jouduttu hylkäämään koska oli liian "Pythonmainen". Heitä ei siis haluttu lähteä kopioimaan vaikka konsepti olikin menestys.

Monty Python -fanina perusasiat olivat jo ryhmästä tiedossa, mutta tämä kirja ikään kuin kokosi tiedon palaset hienosti yhteen ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Paljon toki uutta tietoakin tuli kuten se, että Pythoneita rahoitti paljon muusikot, muun muassa Eric Idlen kaveri George Harrison pelasti rahoillaan Life of Brianin teon. Hänellä on elokuvassa pieni cameokin. John Cleese vertaakin Pythoneita jonkinlaiseen pop-bändiin, jonka fanit osaavat live-showssa kaikki sanat.

Kirjaa oli erittäin mielenkiintoista lukea ja sitä olikin vaikea laskea käsistä. Minulla on ollut aina erityinen paikka sydämessäni Michael Palinille kaikista ryhmän jäsenistä vaikka kaikki muutkin ovat parhautta. Lempisketsejäni onkin Lumberjack-sketsi ja Palinin lipevät hahmot ovat mainioita kuten kuuluisan Dead parrot -sketsin lemmikkikaupan myyjä. Mielestäni, ehkä hieman puolueellisesti, Palinin tekstit olivat kirjassakin kaikkein hauskimpia ja mielenkiintoisimpia lukea.

Ainoa kritiikkini kirjalle on se, että siinä oli jonkin verran toistoa kun jokainen tai usea ryhmäläinen kertoi oman näkemyksensä jostain samasta tapahtumasta. Graham Chapmania edusti myös mielestäni liikaa ihmisiä. En tiedä esimerkisi miksi hänen veljensä vaimolle oltiin annettu palstatilaa kun ei kuitenkaan mitään hirveän erikoista kommenttia pöytään tuonut. Hienoa kuitenkin, että Chapman sai myös oman osuutensa. Mielestäni myös kirjan suomennos söi jotain alkutekstistä. Jotkin vitsit oli kyllä selitetty auki miten ne olivat alkukielellä, mutta ei se tietenkään ollut niin hauskaa jos olisi lukenut vitsin alun perin englanniksi. Tämä on sinällään kritiikki vain suomennokselle, jolla on omat rajansa. Suosittelen kuitenkin lukemaan englanninkielisen version, jos kieli on hallussa.

Senkin opin, että John Cleesen "oikea sukunimi" on Cheese, mutta hänen isänsä vaihtoi sen ettei jotuisi siitä pilkatuksi.
 
****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2008