Katsastin elokuvan Killing them softly.
Elokuva sijoittuu New Orleansiin vuonna 2008 kun Yhdysvaltain talous alkoi romahtaa ja Obama kisasi paikastaan presidenttinä. Pätkä alkaakin Obaman puheella, joka vuorottelee kuvalla rähjäisen näköisestä miehestä. Tämä mies osoittautuu Frankieksi (Scoot McNairy), joka on hankkinut pikkurikollispomo Johnnyn (Vincent Curatola) räätälöimälle keikalle toiseksi mieheksi Russelin (Ben Mendelson). Miesten on tarkoitus ryöstää Markien (Ray Liotta) vetämä pokeriottelu, joka on rikollisliigan suojeluksessa. Frankie ja Russell luulevat että Markie saa syyt niskoilleen, mutta ryöstö vaikuttaa pahemmin kuin miehet ovat ajatelleet ja todelliset syylliset halutaan löytää. Huonossa taloustilanteessa rikollisten talous uhkaa romahtaa ryöstön myötä, kun kukaan ei uskalla laittaa enää rahojaan peliin.
Rikollispiirit haluavatkin osoittaa, että heitähän ei noin vain kaadeta ja rikollispomo (Richard Jenkins) palkkaa ammattilaismurhaaja Jackien (Brad Pitt) tappamaan ryöstäjät palauttaakseen luottamuksen. Jackie pyytää vielä avukseen New Yorkilaisen ammattitappajan (James Gandolfini).
 |
| Pretty boy Brad Pitt murhaajana |
Elokuva oli synkempi kuin ajattelin. Siinä jo temaattisesti rinnastettiin rikollispiirien talouden romahdus pankkien konkursseihin ja yhteiskunnan taloudelliseen horjumiseen väläytellen Obaman ja Bushin puheita pitkin elokuvaa, joko television tai radion kautta kuultuina. Nämä puheiden väläytykset ovat olleet joidenkin mielestä puhdasta neroutta, mutta mielestäni niitä oli käsittämättömän liikaa vaikkakin ne jollain tapaa sitoivat elokuvan edes jonkinlaiseksi paketiksi. Elokuvan värimaisema oli myös hyvin synkkä ja sadetta käytettiin tehokeinona mielestäni jo yliampuvuuteen asti.
 |
| James Gandolfini |
Killing them softly -nimi viittaa siihen kuinka Brad Pittin esittämä palkkamurhaaja haluaa murhata uhrinsa kaukaa - pehmeästi. Läheltä kun näkee liikaa draamaa, anelua ja itkua. Elokuvan väkivalta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pehmeää ja näin karaistuneena Manhunt-pelin pelaajanakin tekivät jotkin kohtaukset pahaa. Pätkässä haluttiin selkeästikin tavoitella rikollisten arkirealismia ja olikin hyvin dialogipainotteinen. Keskustelut olivat kuitenkin mielestäni lähinnä pitkäveteisiä tai kliseisiä "gangsterin puheita". Vakiorikolliskasvo Gandolfinin sekä Liottan tuominen elokuvaan alleviivasi vain lisää tätä kliseisyyttä. Elokuvassa oli myös hyödynnetty ylikäytettyä kontrastia raaka kohtaus vs. lempeä fiftarimusiikki. Tämä tuntui, kuten koko elokuvakin, puiselta ja epäorginellilta. Tietty teennäisyyden tuntu leimasikin elokuvaa. Se tuntui väkinäiseltä ja tekemällä tehdyltä gangsterielokuvalta. Siinä vaiheessa kun toinen ryöstön tehneistä rikollisista otti suonensisäiset huumeet esiin, niin tunki teennäisyys korvia huumaavaksi. Trippi tuntui kohtauksena täysin irralliselta eikä kovin uskottavaltakaan.
Positiivista elokuvassa oli kuitenkin sen kunnianhimoinen idea kuvata Yhdysvaltain taloutta rikollisten kautta heijastettuna. Pidin myös elokuvan alusta ja toista ryöstäjää esittäneestä Scoot McNairysta. Brad Pitt ei kuulu ehkä positiivisten asioiden listalle eikä olisi ollut ensimmäinen valintani palkkamurhaajan esittäjäksi (ei uskottava), mutta ei hän umpisurkeakaan ollut.
Kaiken kaikkiaan aika tylsä elokuva.
**
Ohjaaja: Andrew Dominik (Chopper,
Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta)
Pääosissa: Brad Pitt, Ray Liotta ja Richard Jenkins
Kesto: 97min
Valmistusmaa: USA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.