sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 24. tammikuuta 2019

The Muppet Christmas Carol (1992)

Muppettien joulu (The Muppet Christmas Carol) on Charles Dickensin rakastettuun kirjaan: "A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas" perustuva Muppet-elokuva. Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 12. Elokuva liittyy Isoon-Britanniaan, koska tapahtumat sijoittuvat Lontooseen.

Scrooge (Michael Caine) on vanha kärttyisä mies, joka ei ole hyvällä tuulella edes jouluna. Häntä ei haittaa vaikka köyhät kuolisivat kunhan maksavat velkansa hänelle ensin. Uskollinen kirjanpitäjä Kermit (Steve Whitmire) on ainoa, joka näkee hitusen hyvyyttä julmassa pomossaan vaikka hänellä on rampa lapsi, "pikku-Tim", jonka kohtalona väijyy varhainen kuolema.

Scrooge saa vieraakseen kummittelevat kollega-veljekset, jotka varoittavat häntä tämän kohtalosta jos jatkaa samalla linjalla. Kitupiikki kohtaa jouluyön aikana kolme kummitusta; menneisyyden, nykyisyyden sekä tulevaisuuden aaveet. Mies herää huomaamaan, että ehkäpä hän onkin toiminut väärin ja on aika muuttua.

Elokuvan kertojina toimii Charles "Gonzo" Dickens (Dave Goelz) sekä Rizzo-rotta (Steve Whitmire). 

Muppetit joulutarinassa
Muppettien joulu on aivan mahtava elokuva ja saa kaipaamaan enemmänkin nukke-elokuvia nykyisten tietokoneanimaatioden rinnalle. Nuket olivat niin hyvin tehtyjä ja eläväisiä. Koko elokuvaa seuraa hassunkurinen huumori, joka nauratti näin iäkästäkin naista. Parhautta oli muun muassa kohtaus jossa Scroogen alaisina toimineet kirjanpitäjä-rotat halusivat lisää hiiliä työpaikkansa lämmitykseen. Ehdotus johti Scroogen vihjailuun rottien nopeasti tapahtuvasta työttömyydestä, niin  silmänräpäyksessä rotat olivatkin lannevaatteissa soittamassa ukulelea kun tulikin yhtäkkiä niin trooppista.

Nukkien söpöys ja Michael Cainen loistavasti esittämä törppö olivat hyvä vastapari kun kuka nyt voisi tosielämässä olla noin ilkeä jollekin kylmyydestä tärisevälle ihanalle joululauluja laulavalle jänis-nukelle? Elokuva oli laadukkaasti tehty ja joulun hengetkin loivat omaa magiaansa. Varsinkin ensimmäinen haamu oli todella henkeäsalpaava efekteiltään. Kertojapari: Gonzo ja Rizzo toivat oman mausteensa komediallaan tuttuun tarinaan. Elokuva onnistui kuitenkin myös koskettamaan komediallisuudestaan huolimatta.

Loistava pätkä.

****

Ohjaaja: Brian Henson
Pääosissa: Michael Caine, Dave Goelz, Steve Whitmire
Kesto:1h 25min
Valmistusmaa: USA, UK

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Kirja: Monty Pythonin maailma (Bob McCabe)

Monty Python on Iso-Britannian lahja maailmalle, joten sijoitan kirjan Monty Pythonin maailma Helmet-haasteen kohtaan 12. "Kirja liittyy Isoon-Britanniaan".

Monty Python -komediaryhmä koostuu Terry Jonesista, Terry Gilliamista, Graham Chapmanista, John Cleesestä, Eric Idlestä ja Michael Palinista. Kirja on ilmestynyt vuonna 2008, jolloin Graham Chapman oli jo rajan takana. Hänen osuudet kirjaan onkin lainattu vanhemmista haastattelulähteistä sekä hänen puolestaan kertojina on  veljensä John Chapman sekä tämän vaimo Pam. Lisäksi hänen pitkäaikaista puolisoaan David Sherlockia on haastateltu kirjaan.

Kirja johdattelee kertomalla jokaisen Python-jäsenen tarinaa kohti kuuluisuutta. Kirja alkaa lapsuudesta ja yliopistovuosista aina kohti Monty Pythonin Flying circus -sarjaa, koko pitkiä elokuvia sekä live-keikkoja.  Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi erilaiset tuotannot joissa Pythonin jäsenet erikseen työskentelivät ennen kuuluista yhteistyötään.

Kirjassa oli kahdessa kohtaa keskitetysti valokuvia
Tällaiset "kulissien takaa" tiedonjyväset aina jossain määrin rikkoo sitä illuusiota minkä on ehkä pienessä mielessään ryhmäläisistä kyhännyt. Monty Python -jengi vaikutti (ainakin silloin nuorempana) kunnon unelmatiimiltä joilla on aina hauskaa yhdessä. Ja monesti heillä varmasti hauskaa olikin, mutta on sanomattakin selvää, että kun kuusi luovaa miestä tekee tiiviisti yhdessä töitä viiden ollessa vielä ensisijaisesti käsikirjoittajia, niin kitkaa syntyy. John Cleese varsinkin esitetään aika ikävässä valossa oman tiensä kulkijana mainostulojen metsästäjänä. Chapman taas kamppaili alkoholismin kanssa, joka aiheutti muille jäsenille paljon turhautumista. Katsoin muutaman Flying circus -jakson toiselta tuotantokaudelta ja pientä hakemista vuorosanojen löytämisessä oli kyllä joissain sketseissä Chapmanilla havaittavissa. Life of Briania varten Chapman sai kuitenkin onneksi itsensä raitistumaan pääosaa kun esitti.

Nyt näin kypsempänä kun asioita ei enää ajattele välttämättä niin mustavalkoisesti oli kiva lukea ristiriidoista ja mukavista hetkistä loistavien tuotosten takana ja kuinka lähellä on ollut ettei mitään Pythoneita koskaa olisi muodostunutkaan. Varsinkin Terry Gilliamin monitahoisia vaiheita oli hauska lukea ja hänen periaatteestaan olla tekemättä ikinä töitä pelkästään rahan takia. Nyt kun katsoin pitkästä aikaa Flying circusia, niin kiinnitin erityistä huomiota Terryn animaatioihin ja ne ovat kyllä nerokkaita ja nostavat sarjan ihan omalle tasolleen sekä ennen kaikkea erottavat (vielä enemmän) Pythonit muun komedian massasta. Kirjassa on maininta siitä kun kollega Hugh Laurie oli sanononut jollekin Pythonin jäsenelle, että usea sketsi on jouduttu hylkäämään koska oli liian "Pythonmainen". Heitä ei siis haluttu lähteä kopioimaan vaikka konsepti olikin menestys.

Monty Python -fanina perusasiat olivat jo ryhmästä tiedossa, mutta tämä kirja ikään kuin kokosi tiedon palaset hienosti yhteen ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Paljon toki uutta tietoakin tuli kuten se, että Pythoneita rahoitti paljon muusikot, muun muassa Eric Idlen kaveri George Harrison pelasti rahoillaan Life of Brianin teon. Hänellä on elokuvassa pieni cameokin. John Cleese vertaakin Pythoneita jonkinlaiseen pop-bändiin, jonka fanit osaavat live-showssa kaikki sanat.

Kirjaa oli erittäin mielenkiintoista lukea ja sitä olikin vaikea laskea käsistä. Minulla on ollut aina erityinen paikka sydämessäni Michael Palinille kaikista ryhmän jäsenistä vaikka kaikki muutkin ovat parhautta. Lempisketsejäni onkin Lumberjack-sketsi ja Palinin lipevät hahmot ovat mainioita kuten kuuluisan Dead parrot -sketsin lemmikkikaupan myyjä. Mielestäni, ehkä hieman puolueellisesti, Palinin tekstit olivat kirjassakin kaikkein hauskimpia ja mielenkiintoisimpia lukea.

Ainoa kritiikkini kirjalle on se, että siinä oli jonkin verran toistoa kun jokainen tai usea ryhmäläinen kertoi oman näkemyksensä jostain samasta tapahtumasta. Graham Chapmania edusti myös mielestäni liikaa ihmisiä. En tiedä esimerkisi miksi hänen veljensä vaimolle oltiin annettu palstatilaa kun ei kuitenkaan mitään hirveän erikoista kommenttia pöytään tuonut. Hienoa kuitenkin, että Chapman sai myös oman osuutensa. Mielestäni myös kirjan suomennos söi jotain alkutekstistä. Jotkin vitsit oli kyllä selitetty auki miten ne olivat alkukielellä, mutta ei se tietenkään ollut niin hauskaa jos olisi lukenut vitsin alun perin englanniksi. Tämä on sinällään kritiikki vain suomennokselle, jolla on omat rajansa. Suosittelen kuitenkin lukemaan englanninkielisen version, jos kieli on hallussa.

Senkin opin, että John Cleesen "oikea sukunimi" on Cheese, mutta hänen isänsä vaihtoi sen ettei jotuisi siitä pilkatuksi.
 
****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2008

maanantai 21. tammikuuta 2019

Arvonnan tulokset

Kiitän blogini syntymäpäiväonnitteluista! :)

Blogin 8-vuotis arvonnan voittajaksi osui Noir, onneksi olkoon!

Tällä kertaa blogin arvontaan osallistui 3 henkilöä, joka on arvontahistoriani heikoin osallistujamäärä! :D Mahdollisuudet voittoon olivat siis kaikilla todella hyvät. 

Oma vakiovastaukseni lempielokuvasta on Blade Runner, sattuu olemaan kasaripätkä
Vastasitte kysymykseeni parhaasta kasarielokuvasta (joka oli myönnän kyllä, hieman turhan laaja ja hankala kysymys vastattavaksi) näin:

1. The Adventures of Buckaroo Banzai Across the 8th Dimension

Muistaakseni ja tarkistinkin vielä asian, Noir vastasi myös 5-vuotis arvontakysymykseeni saman elokuvan hahmon kun kysyin lempiseikkailijaa. Vieläkään en tätä elokuvaa ole nähnyt, mutta selkeästi pitäisi.

2. Big Trouble in Little China

Tämä on ollut sellainen elokuva joka minun on pitkään pitänyt katsoa, mutta jostain syystä jäänyt aina valitsematta. 

3. A Nightmare on Elm Street

Tämän sentään olen joskus  nähnytkin ja ehta klassikkohan se on. 


perjantai 18. tammikuuta 2019

Thor: Ragnarok (2017)

Thorin ja Thor: The Dark Worldin jälkeen ilmestyi Thor: Ragnarök (Thor:Ragnarok). Sijoitan tämän Helmet-haasteen kohtaan 27. "Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava elokuva". 

Thor (Chris Hemsworth) onnistuu elokuvan alussa pelastamaan jumalten asuttaman kotipaikkansa, Åskardin, tuholta varastamalla hirviömäisen Surturin kallon. Ennustus on kuitenkin se, että Ragnarök ennen pitkään tulee ja Åskard tuhoutuu. 

Thor lähtee etsimään Norjasta keppostelevan veljensä Lokin (Tom Hiddleston) kanssa kadonnutta isäänsä Odinia (Anthony Hopkins) Tohtori Strangen (Benedict Cumberbatch) avustuksella. Odin löytyy ja kertoo ennen pian koittavaa kuolemaansa, että veljesten sisko Hela (Cate Blanchett) on vapautunut vankilastaan ja tulee tuhoamaan kaiken veljeksille rakkaan. Hela, kuoleman jumalatar, ei kavahda mitään eikä ketään ja tuntuu ylivoimaiselta vastukselta jopa mahtavalle ukkosen jumalalle. 

Thor ja Loki päätyvät portaali-taistelun kautta romunkerääjä-Valkyrien (Tessa Thompson) avustuksella orjaksi Sakaar-planeetalle, jossa suurmestari (Jeff Goldblum) otteluttaa onnettomia vankejaan voittamattomalta tuntuvan vastuksen kanssa. Vastus osoittautuu Hulkiksi (Mark Ruffalo). Samaan aikaan Hela jatkaa portaalia suoraan Åskardiin ja ottaa väkivalloin vallan itselleen. Vankiaikanaan Thor hautoo suunnitelmaansa kerätä jengi, joka auttaa päihittämään ilkeän siskonsa. Yksi vangeista, kivikasamainen Korg (ohjaaja Taika Waititi:n ääni), on ainakin halukas kapinoimaan.

Thor ja muut
En erityisesti pitänyt kahdesta ensimmäisestä Thorista, joten odotukseni olivat minimaaliset tämän kolmannen elokuvan suhteen. Mielestäni pääosaa esittänyt Chris Hemsworth oli pökkelö eikä osannut näytellä yhtään. Tämän takia yllätyinkin erittäin positiivisesti kun ymmärsin, että Thorissa oltiin menty samaan komedialliseen suuntaan kuin Guardians of the galaxy -elokuvissa, joista tykkäsin kovin.

Chris Hemsworth oli myös löytänyt karismansa eikä häntä ollut enää niin piinallista seurata. Hän toimi hyvin yhteen Lokin ja CGI-kiviystävänsä Gorkin kanssa, joka olikin elokuvan yksi hauskimmista hahmoista. Chris pelasi paljon slapstick-komedialla, joka toimi hyvin vastapainona hänen hyvännököiselle lihaskimppu-habitukselleen.

Suorastaan rakastin Cate Blanchettin Helaa. Jonkun muun vähäisemmän näyttelijän käsissä hahmo olisi ollut helposti korni, mutta Cate tylytti ja itseänikin rupesi vähän jännittämään. Elokuvassa vilisi nimekkäitä naamoja kuten Matt Damon lyhyessä cameossaan Lokin näyttelijänä Åskardissa olleessa näytelmässä.

Oiva setti toimintaa ja komediaa.

****

 Nauroin.
                                                
Ohjaaja: Taika Waititi (Hunt for the Wilderpeople, What We Do in the Shadows)
Pääosissa: Chris Hemsworth, Tom Hiddleston, Cate Blanchett
Kesto: 2h 10min
Valmistusmaa: USA, Australia

Kirja: Norse mythology (Neil Gaiman)

Omistamani Gaiman-kirjat
Neil Gaimanin skandinaavisesta mytologiasta tarinoita suoltava Norse mythology -teos sopii hyvin Helmet-haasteen kohtaan 27. "Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja".

Norse mythology koostuu useasta pienestä kertomuksesta, joissa Neil Gaiman on ottanut tarinan kertojan roolin ja valinnut mielestään mehukkaimmat palat Asgårdin jumalasukkejen seikkailuista.

Kuten kun Thor saa härän pää täkynään ongenkoukkuunsa Jörmungandrin, maailmankäärmeen, joka on niin pitkä, että yltää ihmisten maailman ympäri ja silti pystyy vielä puremaan omaan häntäänsä. Thor pääseekin usein esittelemään mittavia voimiaan ja lyhyttä pinnaansa.

Loki on myös kepposteluineensa usean tarinan tähti. Hän muun muassa huijaa nuoruuden omenoita hallinnoivaa Idunnia ja joutuu miltei polttokidutuksen uhriksi Jumalten alettua vanheta omenoiden puuttuessa. Myös Lokin tytärtä, Heliä, käydään tapaamassa kuolleitten maassa Helheimissä. Hel on puoliksi kaunis neito ja puoliksi kauniin neidon mädäntynyt ruumis. Maailmankäärme ja jättikokoinen Fenris-susi ovat myös Lokin kupeiden hedelmiä.

Kaikki päättyy Ragnarökiin tai ainakin alkaa uudelleen.

Tarinat ovat eläväisesti ja ytimekkäästi kerrottu ja niitä on helpompi lukea kuin lähdeteoksiaan Edda-tekstejä, joita olen joskus yrittänyt tulkita. Skandinaavisesta mytologiasta on ammennettu paljon taidetta, niin maalauksiin kuin teattereiden kankaillekin eikä ihme, koska niin mielikuvituksekasta kerrontaa on jumalkansasta keksitty. Mainioit Valhalla-sarjakuvat (tai niistä tehty animaatio) taisivat olla ensimmäinen kosketukseni tähän mytologian maailmaan ja hyviä ne olivatkin.

Sandman-sarjakuvien kautta Neilmanin tuotantoon tutustuneena olen nauttinut hänen fantasiapainotteisesta kirjallisuudestaan American godsin lukeutuessa lempikirjoihini. Tämä ei ihan sille tasolle yltänyt, mutta kaiken kaikkiaan...

mainio makupala.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2017

maanantai 14. tammikuuta 2019

Winter's Bone (2010)

Jennifer Lawrencen läpimurtoelokuvassa Winter's bone nuori nainen lähtee etsimään huumekauppias isäänsä. Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 2. "Elokuvassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä". Elokuva oli aikoinaan neljän Oscarin ehdokas, muun muassa naispääosasta (Lawrence) ja parhaan elokuvan -kategoriasta.

Teini-ikäinen Ree (Jennifer Lawrence) joutuu hoitamaan kahta nuorempaa sisarustaan ja mielenterveysongelmaista äitiään. Poliisi tulee ilmoittamaan, että hänen isäänsä ei ole löytynyt jonka pitäisi tulla oikeudenkäyntiin. Jos isä ei saavu, niin talo lunastetaan ja perhe jää kodittomaksi.

Ree lähteekin etsimään isäänsä, mutta hänen kysymykset tuntuvat vain ärsyttävän kaikkia eikä tyttö välty ongelmilta. Ainoastaan isänsä pelottavan veljen (John Hawkes) avustuksella Ree saa vihiä isänsä olinsijasta.

Raha ei tässä talossa asu
Tykkäsin Winters bonen vähäeleisestä tyylistä ja kuinka Lawrence nuoresta iästään huolimatta onnistui esittämään vastoinkäymisiin tottunutta elämän turruttamaa nuorta, jonka pitää ottaa vastuun taakka suuremmista asioista kuin pitäisi. Turpasaunan jälkeenkin sanoo vaan toteavasti kysymykseen siitä, että mitä hänelle pitäisi tehdä, että varmaankin tappaa.

Elokuvassa oli paljon vahvoja sivuosia kuten John Hawkes tai Dale Dickey, jotka osaltaan loivat tunnelmaa ahdistavasta ja sisäsiittoisesta köyhästä Jenkkien syrjäkylästä, jossa huumeet tai armeija antavat ainoan lohdun umpikujamaiseen elämään.

****

Ohjaaja: Debra Granik (Down to the Bone, Leave No Trace)
Pääosissa: Jennifer Lawrence, John Hawkes, Garret Dillahunt
Kesto: 1h 40min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kirja: Kadonnut symboli (Dan Brown)

Dan Brownin kirjoittama Kadonnut Symboli on symbolin lisäksi kadonneen henkilön jäljillä ja sen takia asetankin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 2. "Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä".

Kadonnut symboli on kolmas Dan Brownin kirjoittama Robert Langdon -seikkailu. Tuttua symbologia päästään seuraamaan tässä vauhdikkaassa jännärissä, joka vie lukijan vapaamuurareiden historiaan Washingtonin kaupunkiin.

Robert Langdon lähtee pitämään luentoa ystävänsä Peter Solomonin kutsumana Washingtoniin, mutta päivästä ei tulekaan perus työkeikka kun hän saa ikävällä tavalla huomata, että hänen ystävänsä on kaapattu ja hänen tulee ratkaista muinainen arvoitus pelastaakseen ystävänsä. Solomonin sisar, joka on tutkinut tieteellisesti muun muassa sielun olemassaoloa, tempautuu mukaan seikkailuun pelastaakseen veljensä mystisen tatuoidun lihaskimpun käsistä.

Luin noin kymmenisen vuotta sitten Dan Brownin koko siihen astisen tuotannon. Kirjat olivat helppolukuisia ja hyvin kirjoitettuja. Tuntui, ettei kirjaa malttanut lopettaa kesken. Sitten aloitin Kadonneen symbolin ja taukoa kertyikin useita vuosia. En usko että se oli niinkään kirjan syy, koska luin nyt kirjan loppuun samanlaisella innolla kuin aikaisemmatkin teokset vaikka tämä kirja onkin saanut mututuntumalla hieman heikommat arvostelut kuin edeltävät Langdon-tarinat. Myös elokuvaohjaaja Ron Howard skippasi tämän kirjan väliin tehtaillessaan Langdon-elokuvia. Tosin haastattelussa hän sanoi että kirja oli mainio, mutta hieman liian samanlainen kuin edeltäjänsä eikä siksi sen aika ollut ainkaan vielä. Ehkäpä siksi minullekin tuli se vuosien tauko kun alkoi tuntua saman toistolta.

Dan Brownin kirjoja on kiva lukea koska ne ovat niin eläväisesti kirjoitettu, jännitystä osataan luoda mainiosti ja on kiva palata tutun hahmon maailmaan. Uskontotieteilijänä myös kirjojen uskonnollinen maailma kiehtoo. Toki Brownin kirjoja ollaan arvosteltu siitä, että fiktiota ja faktaa sekoitetaan niin että lukijoille voi jäädä totuudesta väärä käsitys. Romaani pitää kuitenkin ottaa romaanina eikä tieteellisenä teoksena. Mielestäni tämä ei ole kirjailijan syy vaan lukijan, jos ei kyseenalaista lukemaansa.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2009

lauantai 12. tammikuuta 2019

Blogi 8v. ARVONTA! (Päätttynyt)

Hyvää syntymäpäivää sinulle blogein, hyvää syntymäpäivää sinulle vain!

8.v. synttäreiden kunniaksi pidän arvonnan.

Voittaja saa omakseen tämän (käytetystä) kasari viihteestä kasatun paketin (tai osan, jos ei halua kaikkia):

- Luokka 1984 DVD
- Outrageous Fortune DVD (ei suomi tekstejä)
- Karhu DVD
- Cobra DVD
- Kaunotar & Hirviö -tv sarjan Vol 1; 3:n levyn DVD boksi

Elokuvia tähdittää mm.: Sylvester Stallone, Bette Midler, Michael J Fox, Ron Perlman, Linda Hamilton, George Carlin, Shelley Long jne.

Lisäksi voittaja saa veikeän Baby Groot -avaimenperän.
Arvontaan voi osallistua kirjoittamalla vastauksen kommenttiosuuteen alla olevaan kysymykseen.

Jätäthän s-postiosoitteesi, että voin sitten ottaa voittajaan yhteyttä. 

Kysymys: Mikä on lempi kasarielokuvasi?

Arvonta päättyy sunnuntaina 20.01.2019, klo:24.00. 

Julkaisen voittajan maanantaina 21.1.2019 tässä blogissa.

Kiitos osallistumisesta!

maanantai 7. tammikuuta 2019

Kirja: Koiramäen talvi (Mauri Kunnas)

Sain joululahjaksi Mauri Kunnaksen Koiramäen talvi -kirjan. Tämä on helppo sijoittaa Helmet-haasteen kohtaan 13. "Kotimainen lasten- tai nuortenkirja".

Koiramäki valmistautuu talven tuloon; sisällä tehdään puhdetöitä, ulkona vedetään painavaa halkorekeä ja Nuuttipukin tulokin perheen pienimpiä jännittää. Uusi vuosi otetaan vastaa valamalla tinoja ja tekemällä erinäisiä taikoja. Pääsiäiseen asti päästään kunnes tuleekin sitten jo kevät.

Omassa lapsuudessani Mauri Kunnaksen -kirjat eivät olleet niin suuressa asemassa. Syystä tai toisesta ei niitä meillä luettu. Naapurin tytöllä oli kuitenkin niitä useampikin ja siellä pääsin tutustumaan Kunnaksen mielikuvitukselliseen maailmaan.

M. Kunnaksen lastenkirjoissa on mielestäni parasta yksityiskohtainen kuvitus, jossa on paljon katsottavaa ja löydettävää sekä se että ne yleensä perustuvat faktoihin. Vähän kuin hauskoja opetuskirjoja. Tämä ei ollut poikkeus. 

Hymyä herättävää nostalgiaa.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 1988

Joulupukki ja noitarumpu (1996)

Joulupukki ja noitarumpu on Mauri Kunnaksen ohjaama animaatioelokuva. Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 13. "Kotimainen lasten- tai nuortenelokuva". 

Korvatunturilla eletään kiireistä aikaa kun joulu lähestyy. Joulupukki saa totuttuun tapaan kasan kirjeitä lapsilta ympäri maailmaa. Yksi vanhalla kirjepaperilla oleva kirje Vekara Väkkärältä aiheuttaa kuitenkin pään vaivaa, kirjeessä kun on vain piirros. Joulupukki kiertääkin pajaa kyselemässä tulkintoja mystiselle toiveelle ja kaikilla tuntuu olevan oma näkemyksensä asiasta.

Ympäri Korvatunturia alkaa kuulua kummallista rummun kuminaa jonka myötä eriskummallisia asioita tapahtuu. Rummutuksen takaa löytyy yli 50 vuotias Vekara joka on katkera joulupukille kun ei toteuttanut hänen pikkupoikana tekemäänsä toivetta. Joulupukin flunssa yltyy eikä näytä pääsevän tonttujen mukaan jakamaan lahjoja. Vekara vihdoin kertoo kuvan todellisen merkityksen, joka on halu päästä pukin mukaan jakamaan lahjoja. Noitarummun avulla Vekara saa joulupukin kuntoon ja toive 50 vuoden takaa vihdoin toteutuu.

Vekara rumpuineen
Joulupukki ja noitarumpu tarjoilee tuttua Mauri Kunnaksen piirrustustyyliä pyöreine mutoineen ja rehevine väreineen ja hänen saman nimiseen kirjaanhan se perustuukin. Ääninäyttelijöihin on panostettu. Joulupukin muorina kuullaan Muumimammalta tuttu ääni: Ulla Tapaninen. Mukana on myös muun muassa Vesa Vierikko, Eija Ahvo ja Esa Saario. Rokkaavalla musiikillakin on keskeinen rooli.

Vajaan tunnin mittainen joulutarina on mukava hyvän mielen piirretty, jossa on Kunnakselle tutusti paljon yksityiskohtia ja rakastettavia hahmoja. Tämä on tullut sivusilmällä useampanakin jouluaattona katsottua, mutta nyt monena vuonna peräkkäin se on jäänyt tyystin väliin.

****
 
Ohjaaja: Mauri Kunnas
Pääosissa: Esa Saario, Ulla Tapaninen, Henna Haverinen
Kesto: 51min
Valmistusmaa: Suomi, Unkari

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kirja: Pohjoisen noidat (Mirkka Lappalainen)

Mirkka Lappalaisen kirjoittama Pohjoisen noidat - oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa voitti vuosittain tietokirjoille jaettavan arvostetun Kanava-palkinnon. Tämän takia sijoitankin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 5. "Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi".

Lappalainen kirjoittaa mukavan eläväisesti ja populaarisin ottein ottamatta kuitenkaan tietokirjan faktapuolesta mitään pois. Tutkimusta on selkeästi tehty laajasti ja useista lähteistä. Kirja kertoo Suomen ja Ruotsin noitahysteriasta ja noitaoikeudenkäynneistä 1600-luvulla. Ruotsin ja Suomen tapaukset eroavat selvästi toisistaan ja olikin allekirjoittaneelle mielenkiintoista luettavaa. Noituudesta kun on lähinnä saanut vain pintaraapaisua jostain rapakon takaisista tapahtumista kuten Salemin noitaoikeudenkäynnistä. 

1600-luvun Suomi ja Ruotsi esittäytyvät nälkäisinä ja kipeinä. Suomessa korostuu itsensä lääkitseminen paloviinalla ja Ruotsissa puolestaan houraillaan käynneistä myyttisessä Blåkullassa, noitien kotipaikassa. Ruotsissa noidaksi syytetyt olivat lähinnä naisia, jotka useimmiten (väitetysti) harrastivat seksuaalista kanssakäyntiä Saatanan kanssa kun taas Suomessa syytettyinä olivat enemmänkin viinaan menevät naapuririitaiset miehet.  Blåkullaan ei Suomessa pääpiirteittäin uskottu.

Kirjassa on kiinnostavia seikkaperäisiä kertomuksia erilaisista noitaoikeudenkäynnin tilanteista ja niihin johtaneista tapahtumista.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille noituudesta tai Suomen historiasta kiinnostuneille. 

***** 

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2018

Miekkailija (2015)

Klaus Härön ohjaama tositapahtumiin perustuva Miekkailija voitti vuoden 2016 Jussi-palkinnon parhaana elokuvana. Tämän takia asetankin elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 5. "On ollut ehdolla kotimaisen palkinnon saajaksi". Huomasin, että Helmetiltä oli tullut oma haasteensa elokuville, mutta kun ehdin jo aloittamaan tällä kaavalla, että käännän kirjahaasteet elokuville sopivaksi, niin jatkan samalla linjalla.

KGB:tä karussa oleva miekkailija Endel (Märt Avand) pakenee Leningradista Viron pieneen Haapsaluun liikunnan opettajaksi. Köyhän kaupungin lapsille ei ole oikein mitään liikuntavälineitä, joten Endel päättää perustaa miekkailukerhon.

Nyreä miekkailuopettaja huomaa alkavansa välittää nuorista räkänokista. Leningradissa pidetään miekkailuturnaus, johon lapset haluavat kovasti osallistua. Sinne meno tarkottaisi kuitenkin Endelille huonoa. Hänen hyvä ystävänsä Aleksei (Kirill Kär) on ehdottomasti sitä mieltä, että miehen pitäisi pysyä kaukana Leningradista. Samoin kuin tuore rakkauden kohde Kadri (Ursula Ratasepp), jolle on kertonut hämärästä menneisyydestään.

Kielloista huolimatta Endel päättää osallistua turnaukseen neljän lupaavimman oppilaan voimin.

Kuvan roolihahmo Marta synnytti kipinän opettamiseen miekkailua lapsille
Miekkailijaa oli mukava seurata ja sen nautinto syntyi pitkälti sen ennalta-arvattavuudesta. Vähän kuin Disney-leffassakin tietää, että hyvä lopulta voittaa, mutta sinne pääsyn koukeroita silti jännittää. Pääosaa esittänyt Märt hallitsi elokuvaa vähäeleisyydellään. Miekkailijassa oli muutenkin osuvat näyttelijät. Ainoa minkä tarpeellisuutta jäin hieman pohdiskelemaan oli mukaan ympätty Endelin ja Kadrin rakkaustarina, joka vedettiin pikakelauksella siinä sivussa kun Endel loi suhdetta opettamiinsa lapsiin.

Elokuvauksellisesti Miekkailija näytti hyvältä eikä tarina vaikuttanut loppuun kalutulta aiheelta. Katsojalle ei koskaan kerrota miksi KGB jahtaa Endeliä eikä sillä loppujen lopuksi olekaan merkitystä.

****

Ohjaaja: Klaus Härö (Äideistä parhain, Postia pappi Jaakobille)
Pääosissa: Märt Avandi, Ursula Ratasepp, Hendrik Toompere Sr.
Kesto: 1h 39min
Valmistusmaa: Suomi, Viro, Saksa

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kirja: Vaarallinen Juhannus (Tove Jansson)

Olen kirjoittanut blogiini joskus aikaisemmin muutaman kirja-arvostelun ja päätinkin nyt tuoda Helmetin lukuhaasteen innoittamana haasteen mukaiset kirjat elokuvien rinnalle tähän blogiin arvosteluiden muodossa. Kirjat tunnetustikin kestää pidempää lukea kuin elokuva katsoa (yleistäen), mutta pyrin aina samanaikaisesti ainakin jokseenkin katsoa elokuvan ja lukea kirjan samaan haastekohtaan kuuluen. 

Tove Janssonin kirjoittama viides muumi-kirja sijoittuu Helmet-haasteen kohtaan 28. "Kirjan kannessa on kuu". 

Muumipeikko perheineen joutuu tulvan varaan. Lainehtimasta löytyy teatteri, josta seurue saa turvan. Juhannus sujuu mukavassa porukassa Muumipapan kirjoittaman teatteriesityksen merkeissä, johon lopulta kaikki katsojat saavat osallistua. Pääsymaksuksi kelpaa toki vain ruoka, jota kaikki saavat lopulta nauttia. 

Vaarallinen Juhannus on mainio onnellisuuden opas ajalta jolloin itseapukirjat eivät olleet vielä niin trendikkäitä. Kirjassa on vahvaa sanomaa siitä, että elämä on seikkailu ja paljon riippuu omasta asenteesta näetkö vastaan tulevat asiat negatiivisesti vai positiivisesti. Kirjassa on myös aistittavissa tervehenkinen kapina yhteiskunnan turhia sääntöjä vastaan Nuuskamuikkusen tuhotessa sääntökylttejä tarpeettomista asioista mennen tullen. Tove Janssonin mielikuvituksekkaasta maailmasta kiinnostavine hahmoineen sai irti vielä näin aikuisiälläkin. Olin nähnyt kirjasta tehdyn animaation, mutta kirjan luin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Hahmot ovatkin ikuistuneet mieleeni niinä joita muumi-animaatioissa on tottunut näkemään ja olikin virkistävää lukea Toven kuvausta näistä "alkuperäisistä" hahmoista. Mukana oli myös paljon kuvituksia.

Tämä kuva on tullut vastaan muumimukeissa
Useinpien suomalaisten tapaan (ja monien aasialaistenkin) minulla on kasa muumimukeja kulhoineen, purnukkaa, liinavaatetta ja Pez-koneitakin. Suomalaisista hahmoista ei olla juuri tehty Pezejä, mutta ainakin Muumit sekä Angry birdsit ovat päässeet tähän harvinaiseen joukkoon.

Joulupukki toi Mörkö-suklaatakin
Muumien suosio on helppo ymmärtää. Persoonalliset hahmot ujosta räväkkään ovat tasa-arvoisia eikä kukaan ole toistaan parempi vaan kaikille on oma tilansa. Useimmilla Muumeja edes vähän nähneellä on suosikkinsa, jonka kuvalla varustettu muki on pakko hankkia, koska se ikään kuin edustaa omaa arkkityyppiään. Minun ensimmäinen hankinta olikin Mörkö. Myöhemmin Mörkö ei enää tuntunut niin omalta kuin Nuuskamuikkunen. Sitten tuli muutama lahjaksi ja pari hankin itse niiden iloa tuottavan kuvituksen takia. Muumimuki onkin helppo lahja, koska useimmat niistä kuitenkin tykkäävät ja samalla voi kuvalla heijastaa lahjan saajan persoonallisuutta jollain tapaa. Nyt tämä alkaa kuulostaa muumimuki-mainokselta, joten yhteenvetäen:

Vaarallinen Juhannus oli helppolukuinen seikkailu josta jäi hyvä mieli

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 1954

The VVitch: A New-England Folktale (2015)

Jännästi kirjoitettu The VVitch: A New-England Folktale perustuu todellisiin pöytäkirjoihin 1600-luvun varhaisen Amerikan noitaoikeudenkäynneistä. Dialogia elokuvaan ollaan ammennettu näistä lähteistä. Jännä "tupla V" ilmeisesti perustuu siihen, että 1650-luvulla ei tämä kaveri W ollut suurelti käytössä.

Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 28. "Kannessa on kuu".

Briteistä lähtenyt uskonnollinen uusraivaajien perhe ei olekaan tyytyväinen Uuteen maahan. Varsinkin perheen rouva (Kate Dickie) haluaisi takaisin kotiin. Köyhyys iskee vasten kuusihenkisen perheen kasvoja vaikka perheen isä (Ralph Ineson) parhaansa yrittääkin. 

Perheen vanhin lapsi Thomasin (Anya Taylor-Joy) alkaa osoittaa naiseuden merkkejä, joka saa perheen äidin takajaloilleen. Tytär onkin hänen pettymystensä likasanko. Vanhemmat päättävät, että on aika lähettää tytär jonkun perheeseen siivoamaan, niin on yksi suu vähemmän ruokittavana. Lapset kuitenkin kuulevat vanhempiensa suunnitelman ja päättää vanhin poika Caleb (Harvey Scrimshaw), että metsästää pelottavasta metsästä syötävää niin paljon, että Thomasia ei tarvitsisi lähettää pois. 

Homma kuitenkin räjähtää käsiin kun Caleb ja Thomasin lähtevät kaksistaan metsälle, jonne ei saisi potentiaalisten noitien (ja susien) takia mennä. Caleb palaa retkeltä jollain tavalla manattuna ja Thomasin saa äitinsä vihat päälleen. Isäkin alkaa uskoa, että ehkäpä Thomasin on tosiaan kaiken takana.

Pienet kaksoset eivät auta asiaa, jotka ovat pitkään pilkanneet siskoaan noidaksi. 

Thomasin on nuori nainen, mutta onko myös noita?
Luen tällä hetkellä tietokirjaa Ruotsin ja Suomen noitaoikeudenkäynneistä sekä siihen johtaneesta hysteriasta ja varsinkin lapsien käytöstä silminnäkijöinä noituudelle. Elokuvassa olikin havaittavissa ohjaajan tekemä taustatutkimus. Elokuvassa oli selkeä alleviivaus sille, että naiseuteen puhkeava tytär koettiin uhkana (perheen äiti pelkäsi että viettelee miehensä ja oman veljensä) ja oli helppoa heittää hänet syntipukiksi syyttämällä kaikesta kurjuudesta häntä. Toki elokuva "poikkesi" totuudesta siinä mielessä, että loppua kohden homma meni enemmän fantasian puolelle ja esitettiin, että oikeita noitia onkin olemassa. 

Mielestäni elokuva olisi toiminut paremmin, jos se olisi ollut vain yksi kuvaus tilanteesta joka johti noituudesta syyttämiseen, koska nykyään sellainen tuntuisi (ainakin länsimaissa) naurettavalta. The VVitch oli hidastempoinen ja jotenkin teennäisen oloinen. Lapsinäyttelijät olivat hyviä ja kontrasti suloisten lapsien ja ilkeän noituuden välillä oli toimiva. Oletin elokuvan nimen perusteella, että elokuva olisi pyörinyt enemmän jonkun yhden noidan ympärillä, mutta näin ei ollutkaan. 

Tästä olisi saanut paremman. Potentiaalia oli.

***

Ohjaaja: Robert Eggers
Pääosissa: Anya Taylor-Joy, Ralph Ineson, Kate Dickie
Kesto: 1h 32min
Valmistusmaa: UK, Kanada, USA