sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Dawn of the Planet of the Apes (2014)

Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes) on jatkoa vuonna 2011 ilmestyneelle elokuvalle Apinoiden planeetan synty .

Caesar sotamaalauksissa
Apinoiden planeetan synnyssä meille näytettiin kuinka tiedemies Will (James Franco) keksi virusmuunnoksen, joka auttoi alzheimerin tautiin parantavasti. Samalla myös testikohteiden älykkyys parani. Will otti kotiinsa yhden tällaisen testiapinan poikasen Caeasarin, joka johti apinat kapinaan. Ensimmäisessä osassa näytettiin myös kuinka yksi tutkijoista altistui tällaiselle virusmuunnokselle, sairastui "apinaflunssaan" ja kuoli.

Apinoiden planeetan vallankumous alkaakin sillä, että suurin osa maapallon ihmisistä on kuollut tähän apinaflunssaan ja vain geneettisesti immuunit ihmiset ovat jäljellä. Elokuvassa seurataan San Fransiscoon ryhimittynyttä eloon jäneiden joukkoa. Samaan aikaan Ceasarin johtama apinalauma on kotiutunut läheiseen metsikköön. Ihmiskontaktia heillä ei ole ollut pitkilleen ja siksi rauha järkkyykin kun pieni ihmisjoukko eksyy liian lähelle heitä aikeissaan korjata lähistöllä oleva vesivoimala sähköjen takaisinsaamiseksi.

Caeasarilla on ollut hyviäkin kokemuksia ihmisistä, jonka takia hän suhtautuu varovaisen suopeasti vierailijoihin antaen heille mahdollisuuden voimalan korjaamiseen. Ceasarin vanhempi poika sekä ihmisille katkeroitunut Koba (Toby Kebbell) eivät kuitenkaan sulata ihmisten kanssa yhteistyön tekoa varsinkin kun joukosta paljastuu yksi epäluotettava mätä omena.

Tästä alkaakin sota ihmisten ja apinoiden välillä sekä Koban ja Caesarin valtataistelu.

Ape with a gun
Pidin Apinoiden planeetan synnystä, jonka takia tämä kakkonen tuotti pettymyksen. Idea oli ihan hyvä, mutta sisälsi useita puutteita. Ensinnäkin pääosaihmisiksi valitut henkilöt olivat kauttaaltaan huonoja. Ainoa "valopilkku" oli liioitellusti pahikseksi leimattu Kirk Acevedo. Gary Oldman on loistava näyttelijä, mutta tässä hänen osansa ihmisjoukon murhanhimoisena johtajana jäi pieneksi ja huonosti kirjoitetuksi. En käsitä miksi miespääosaan oltiin valittu niinkin mauton ja hajuton miekkonen kuin Jason Clarke. Mies näytti kokoajan vain hämmentyneeltä eikä todellakaan ollut uskottava auktoriteettina. Hänen naistaan puolestaan näytteli Keri "Felicity" Russell, joka ei ainakaan auttanut uskottavuus asiaa vaan käänsi elokuvaa enemmän kallelleen saippuasarjamaisuuteen. 

Pikkuapina on ennakkoluuloton
Andy Serkis oli edelleen toimiva Caesar, mutta se ei pelastanut jumiutunutta ja itseään toistavaa juonta. Caesarin sekä Koban kasvava valtataistelu sekä ihmisten hyvä-paha-rullaus kävi kyllästyttäväksi. Teknisesti elokuva oli kuitenkin hienosti toteutettu ja apinat tuntuivat aidoilta ja aidosti uhkaavilta. Apinoiden planeetan vallankumoukselle on suunnitteilla jatkoa ilmestyväksi vuonna 2017. 

Koba: "Apes not kill apes." 
Caesar: "You are no ape."

**1/2

Ohjaaja:Matt Reeves (Cloverfield, Ystävät hämärän jälkeen)
Pääosissa:Gary Oldman, Keri Russell, Andy Serkis
Kesto:130min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Anchorman 2: The Legend Continues (2013)

Menestyneen Anchormanin jatko-osa Anchorman 2: The Legend continues ei ihan tavoittanut edeltäjänsä suosiota.

Will Farrell palaa Ron Burgundyn rooliin. Ron ja nyt vaimonsa Veronica (Christina Applegate) työskentelevät uutisankkureina New Yorkissa. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Ron saa potkut ja Veronica ylennetään pääankkuriksi. Ron ei kestä vaimonsa menestyneisyyttä ja omaa huonoa onneaan ja päättääkin palata takaisin San Diegoon vanhojen toimittajakamujensa (Steve Carrell, Paul Rudd, David Koechner) huomiin. 

Löytävätkö Veronica ja Ron vielä toisensa?

Ron ja Veronica living the good life
Tämä Anchorman 2 ei jaksanut enää niin naurattaa verrattuna ykkösosaan. Kyllä elokuvan parissa muutamat naurut sai lähinnä Ronin sekoiluilla ja hauskoilla puitteilla, mutta käsikirjoitus ei ollut niin nokkela kuin olisi toivonut. Kun protagonistit ovat saaneet ykkösessä toisensa, niin yleensä jatko-osissa sorrutaan tällaisiin väsyttäviin ryppy rakkaudessa vetoihin.

Ei kuitenkaan niin huono kuin luulin.

***

Ohjaaja:Adam McKay (Anchorman, Velipuolet)
Pääosissa:Will Ferrell, Christina Applegate, Paul Rudd
Kesto:119min
Valmistusmaa:USA

Anchorman: The Legend of Ron Burgundy (2004)


Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy) on hittikomedia kymmenisen vuoden takaa. 

Ron Burgundy (Will Farrell) on Suositun kanavan uutisankkuri, joka vetää karismallaan katsojia tv:n ääreen, muttei ole älyllä pilattu. Ron hengailee itseäänkin tyhmemmän säämiehen (Steve Carell), sovinistisen urheilutoimittajan (David Koechner) sekä naistenmiehenä mainetta niittävän kenttätoimittajan (Paul Rudd) kanssa. 70-luvun mieskeskeinen uutistoimisto kokee uusia tuulia kun naistoimittaja Veronica (Christina Applegate) palkataan. 

Ronin sydän alkaa sykkiä samaan tahtiin Veronican kanssa vaikka ei pidäkään naisen tuomasta kilpailusta.

Ärhäkät toimittajat
Mielestäni Anchorman on hauska elokuva. Will on mainio machona uutistenlukijana, joka yrittää saada Veronican puolelleen. Christina on oiva vastapari älykkäänä toimittajana, joka yrittää selvitä inhomiesten lähentelyistä. Ronin ja Veronican viha-rakkaussuhdetta on huvittava seurata. Muutenkin koko elokuvan liioitellut hahmot sekä ajankuva toimivat hyvinä huumorin lähteinä. Oman komediansa tuo myös se kuinka tosissaan uutiset elokuvassa otetaan. 

Aivot narikkaan.

***1/2

Ohjaaja:Adam McKay (Velipuolet, Anchorman 2: The Legend continues)
Pääosissa:Will Ferrell, Christina Applegate, Steve Carell
Kesto:94min
Valmistusmaa:USA

maanantai 13. huhtikuuta 2015

The Fault in Our Stars (2014)

Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars) kertoo kahdesta erilaisesta syövästä kärsivästä nuoresta, jotka rakastuvat toisiinsa tukiryhmän kokouksessa.

Hazel (Shailene Woodley) on nuori nainen jonka keuhkoissa elävä syöpä on tikittävä aikapommi, joka saattaa korjata tytön manan maille hetkenä minä hyvänsä. Hazel on jo hyväksynyt asian ja onkin enemmän huolissaan vanhemmistaan (Laura Dern, Sam Trammell) joilla ei tunnut olevan muuta elämää kuin tytön hoitaminen. Hazelilla ei ole juurikaan ystäviä, josta puolestaan hänen äitinsä on huolissaan. Kiinnostus ihmisiin kuitenkin muuttuu kun Hazel törmää tukiryhmässään komeaan Gusiin (Ansel Elgort). Mies on menettänyt jalkansa syövälle, mutta on ollut jo pari vuotta sairaudestaan vapaa.

Gus järjestää Hazelin Amsterdamiin tapaamaan lempikirjailijaansa (Willem Dafoe), joka osoittautuukin todelliseksi kusipääksi. Reissusta tulee kuitenkin "best trip ever".

Gus ja Hazel puistonpenkillä
Shailene ja Ansel yhdistävät jälleen voimansa. Divergent-elokuvassa he esittivät sisaruksia kun tässä puolestaan suhde on muuttunut hieman romanttisemmaksi. Ei ihme, että heidät päätettiin laittaa taas samaan elokuvaan; kemia nimittäin toimii. Shailene naulasi hyvin syöpään kuolevan tytön roolinsa olematta liian kliseisesti sairas. Hänen syöpänsä oli uskottava ja rakastuminen Gusiin luonnollista. Ansel oli myös ihastuttava välittömänä hurmurina. Laura Dern on tarpeeksi hyvä näyttelijä täyttämään tämän pienen sivuroolin koko potentiaalin. Lähinnä True Bloodista minulle aikaisemmin tuttu Sam Trammell oli yllättävää nähdä esittävän Hazelin isää, mutta toimi. Elokuvan musiikkiraita tavoittaa mukavasti nuoren rakkauden ilon ja kaihon.

Pyörää on vaikea keksiä uudelleen, mutta tässä elokuvassa rakkaustarinaan oltiin saatu tuoreuden tuntua eikä kaikki tuntunut ennalta nähdyltä. 

Vaikea katsoa liikuttumatta.

****

Ohjaaja:Josh Boone (Stuck in love)
Pääosissa:Shailene Woodley, Ansel Elgort, Nat Wolff
Kesto:126min
Valmistusmaa:USA

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Divergent (2014)

Divergent - Outolintu (Divergent) on sci-fi -elokuva.

Elokuva sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa ihmisiä on enää aika vähän jäljellä. Rauhan ylläpitämiseksi on jäljelle jääneet ihmiset jaoteltu hyveiden mukaan viiteen eri sektioon, kuten uskaliaisiin (hoitavat poliisi- ja vartijahommat), tavallisiin (vaatimattomia ja auttavat muita), tietäväisiin (jotka ovat fiksuja), totuudentorviin (kertovat aina totuuden) ja sopuisiin (ystävällisiä). Loput ovat sitten osattomia, jotka eivät kuulu mihinkään ryhmään. Nämä ovat pultsareiden tasolla.

Ihmiset saavat päättää mihin ryhmään haluavat aikuisuuden kynnyksellä, mutta sen jälkeen sektoriaan ei voi enää vaihtaa. Valintaa helpottaa testi, joka kertoo mikä ryhmä henkilölle kävisi parhaiten. Tris (Shailene Woodley) on syntynyt tavallisiin ja yleensä ihmiset valikoivat saman ryhmän mihin ovat syntyneetkin. Tris on kuitenkin erilainen eikä tunne kuuluvansa taviksiin. Tris käy tekemssä testin, joka ei ole selkeä vaan hän sijoittuu useampaan eri ryhmään. Tällaisia henkilöitä kutsutaan Divergenteiksi eikä heistä pidetä. Tavalliset pitävät yllä hallintoa, mutta tietäväisten ryhmässä on kapinointia tätä asetelmaa vastaan ja heidän ryhmän johtaja Jeanine (Kate Winslet) valmistelee vallan kaappausta. Jeanine johtaa myös Divergenttien jahtaamista sekä heidän eliminointiaan.

Tris valitsee uskaliaat ja yrittää sopeutua heidän fyysisiin haasteisiin. Alokkaista kun ei pääse kaikki läpi ja putoajat joutuvat osattomiksi. Tris myös yrittää salata divergeyttinsä parhaansa mukaan.

Tris veljensä kanssa vielä tavallisissa päättämässä mihin sektioon haluaa liittyä
Elokuva perustuu Veronica Rothin samannimiseen kirjaan ja sille on tulossa kirjasarjan mukaisesti jatko-osia, joista seuraava "Insurgent" on jo ilmestynyt. 

Mielestäni elokuvan idea on ihan hauska vaikka hallintamuoto vaikuttaakin heti alusta lähtien kestämättömältä. On myös omituista, että useampi henkilö ei ole tällaisia Divergenttejä. Harvoinhan ihminen on vain yhtä asiaa. Mielestäni elokuvassa oli mukavaa se (en ole siis lukenut kirjaa), että en osannut arvata mitä siinä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Nykyäänhän elokuvat menevät suurinpiirtein ennalta tallattua polkua, jota on helppo ennakoida. Pidin myös siitä, että näyttelijät eivät olleet entuudestaan minulle tuttuja Kate Winsletiä lukuunottamatta.

Tris uskalijoiden treeneissä. Valvomassa Four.
Nälkäpelin suosion vaikutukset ovat tässä elokuvassa selkeästi nähtävissä, koska pääosassa on nainen joka osaa osaa pitää puolensa ja ottaa johtajan asemaa utopian vastakohtaisessa dystooppisessa maailmassa. Vaikka tässäkin piti olla perinteinen rakastuminen vastakkaisen sukupuolen edustajaan, niin on tämänsuuntainen kehitys elokuvateollisuudessa itseäni miellyttävää. Sitten kun vielä saadaan murrettua se, että naisen pitää olla tietynnäköinen saadakseen osan Hollywood-elokuvasta, niin ollaan paremmilla vesillä.

Lähinnä tv-sarjoissa pyörinyt Shailene Woodley oli ihan mielenkiintoinen tulokas vaikka hänestä tulikin välillä Lindsey Lohan mieleen. Hänen rakkautensa kohde Four (Theo James), joka näytteli uskalijaiden yhtä johtajaa, oli minun makuuni vähän turhan pretty-boy ilman suurempaa talenttia.

Ihan jännä, mutta hieman järjettömältä välillä tuntui motiiveiltaan.

***

Ohjaaja:Neil Burger (Rajaton, The Lucky ones)
Pääosissa:Shailene Woodley, Theo James, Kate Winslet
Kesto:139min
Valmistusmaa:USA

torstai 9. huhtikuuta 2015

The Ricky Gervais Show, Seasons 1-3 (2010-2012)

Olen suuri Ricky Gervais fani sekä hänen erikoisen kaverinsa Karl Pilkingtonin tuulettaja. Ricky Gervaista olen ihaillut hänen stand uppinsa lisäksi sarjoissa kuten The Office, Extras sekä Derek. Karl Pilkington tuli minulle puolestaan tutuksi Ricky Gervaisin sekä Stephen Merchantin tv-sarjasta: An Idiot abroad (Karlin ollessa se idiootti). Toki myös nörtin esikuvan olemuksen omaava nokkela Stephen on mainio.

Kolme kautta Gervais Showta ja kirja
Nämä kolme henkilöä muodostavatkin päähahmot tv-sarjaan The Ricky Gervais Show. Kyseessä on itseasiassa kasa kuunneltavaksi tehtyjä podcasteja, jotka on animoitu. Stephen ja Ricky kyselevät Karlilta erinäisistä asioista maan ja taivaan välillä joihin Karl vastaa omalla värikkäällä tavallaan. Karl ei koskaan petä kuuntelijaansa, noh, mielenkiintoisilla jutuillaan. Tai kuten tv-sarjojen päätteeksi lukemani kirjan Ricky Gervais presents: The World of Karl Pilkington alkutekstissä Ricky asian esittää:

How is that a man who holds the beliefs that 'the Chinese don't age well' and that 'gays go out too late' can be so likable?

Because he's an idiot. 
The Ricky Gervais Showta kuunnellessa ja Karlin mielikuvituksekkaiden juttujen tuottamia animaatiota katsellessa uppoutuu täysin uuteen maailmaan, joka on Karl Pilkington. Kaikki katsomani kolme kautta on ollut toinen toistaan hauskempia ja onkin surullista, että odotettavissa ei ole neljättä tai viidettä kautta tätä hauskaa sekoilua. Tietystikään Karlin omituiset sepustukset eivät olisi puoliksikaan niin hauskoja, jos hyvän yleissivistyksen omaavat Ricky sekä Stephen eivät haastaisi Karlin laveita lurituksia kuten hänen ajatustaan kellosta, joka näyttäisi jäljellä olevan elinajan. Miesten kysellessä kellon toimintatapaa, oli Karlin vastaus: "just pop it in your wrist".

Stephen, Ricky ja Karl
Ensimmäisessä kaudessa jokaisessa jaksossa on "Monkey news" -osio, jossa Karl kertoo jonkin apina-aiheisen uutisen, jonka on lukenut jostain epäilyttävästä lähteestä. Jossain toisen kauden vaiheilla "apinauutiset" vaihtuvat otteiksi Karlin kirjoittamasta päiväkirjasta. Karlia käy välillä hieman sääliksi kun Ricky ja Stephen mollaavat tätä idiootiksi sekä haukkuvat hänen epänormaalin pyöreää päätä, mutta ei ohjelmaa voi nauramatta katsoa. Parasta Karlissa on myös se, että toimi aikaisemmin radiotuottajana, mutta päätti jättää työnsä, koska se ei tehnyt häntä onnelliseksi vaikka rahaa mukavasti saikin. Jaksot ovat myös sopivan mittaisia noin 20 minuuttisina paloina.

Suosittelen.

****

Luojat: Ricky Gervais, Stephen Merchant, Karl Pilkington
Pääosissa:Ricky Gervais, Stephen Merchant, Karl Pilkington

Maleficent (2014)

Maleficent - Pahatar (Maleficent) perustuu klassiseen tarinaan Prinsessa Ruususesta hieman erilaisella käänteellä. 

Ihmisten asuttama kuningaskunta ja satuolentojen asuttama demokratia ovat maantieteellisesti vierekkäin. Voimakkain haltija satumaassa on nimeltään Maleficent (Angelina Jolie), joka nuorena tyttönä kohtaa ihmisten maan tulevan kuninkaan Stefanin (Sharlto Copley) ja he ihastuvat toisiinsa. Stefan kuitenkin kasvaa ahneudessaan tullakseen kuninkaaksi ja anastaa Maleficentille rakkaat siivet. Tämä katkeroittaa haltijan ja päättääkin kostaa Stefanille kiroamalla hänen tyttärensä Auroran (Elle Fanning) vaipumaan kuoleman omaiseen uneen 16 vuotissynttäreiden aattonaan.

Maleficent kuitenkin kiintyy tyttöön seuraten ja suojellen hänen kasvuaan kolmen hömelön haltijan hoivissa, jonne Stefan on tytön lähettänyt turvaan kiroukselta. Kirousta ei kuitenkaan edes Maleficent itse voi peruuttaa. 

Angelina Jolie Pahattarena
Prinsessa Ruusunen ei ole koskaan kuulunut lempisatuihini vaikka Pahatar onkin aika bad-ass-pahis. Rumasti laulava blondi satukasetillani ei ollut minulle ruskeatukkaisena mikään samaistumisen kohde (vaikkakin Suomi-Filmi tulkinta Ruususesta onkin aika kova).  Muutenkin aika passiiviseksi jää prinsessan osa. Minua ei siis yhtään haitannut, että satua oltiin peukaloitu, niin kuin joitain Prinsessa Ruususen faneja. Tässä elokuvassa Pahattaren pahuuden syitä haluttiin avata ja hänet asetettiin pääosaan. Prinsessa Auroran rooli jää tässäkin sadussa hyvin passiiviseksi sekä pieneksi. Elle Fanning pääsee helpolla naureskellen naivisti ja näyttäen söpöltä. Angelina toimi hyvin Pahattarena korkeine poskipäineen sekä Pahatarmaisesti hymyillen. Stefanista on maalattu erityisen ilkeä sekä välinpitämätön ihminen, jonka Sharlto kyllä hyvin toteuttaa. Pidin myös Maleficentin lemmikkivariksesta, jonka Maleficent muutti jos minkälaiseen muotoon. Ihmisenä Sam Riley

Mielestäni oli ihan virkistävää, että tämä prinsessasatu ei pyörinyt niinkään poika-tyttö-rakkauden ympärillä kuin huoltajan sekä lapsen. Siinäkin mielessä Angelina sopi hyvin useamman adoptiolapsen omaavana rooliin sijaishuoltajana. 

Yllättävän viihdyttävä uudelleenversio joskin aika erikoistehostekyllästeinen.

***1/2

Ohjaaja:Robert Stromberg
Pääosissa:Angelina Jolie, Elle Fanning, 
Kesto:97min
Valmistusmaa:USA, UK

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hop (2011)

Pääsiäisen päätteeksi katsoin tämän pääsiäispupuista kertovan osittain animoidun elokuvan - Hop

E.B (Russell Brand) on hallitsevan pääsiäispupun (Hugh Laurie) poika, jonka kohtalona on seurata isänsä jalanjälkiä. E.B on kuitenkin kiinnostunut enemmän musiikin soitosta kuin pääsiäispupuilusta isänsä pettymykseksi. Fred O'Hare on puolestaan ihminen, joka omaa myös pettyneen isän (Gary Cole). Fred ei oikein saa pidettyä työpaikkaa ja postailee vielä vanhempiensa luona kypsästä iästään huolimatta. Fredin elämä muuttuu kun E.B päättää paeta Pääsiäissaarilta Hollywoodiin, jossa unelmat käyvät toteen. E.B käyttää Frediä hyväkseen päästäkseen sisään musiikkipiireihin osallistumalla David Hasselhoffin vetämään talenttikisaan. 

Elokuvassa voi nähdä myös Kaley Cuocon Fredin siskona ja kuulla Hank Azarian valtaan pyrkivänä tipuna. Ja tietysti David Hasselhoff oli myös mukana esittämässä itseään. 

Fred ja E.B 
Elokuva sai tuloaikanaan murska-arviot kriitikoilta, mutta mielestäni Hop oli ihan kiva pääsiäiselokuva. Ihmisten ongelmana oli ehkäpä sen tasapainoitteleminen aikuisten ja lasten elokuvan välillä. Mukana on muun muassa Hugh Hefnerin ääni Playboy-kartano-kohtauksessa. 

Fredin sisko luulee E.B:tä nukeksi
Mielestäni Marsden on sopivan sympaattinen näyttelijä lapsenmielisen Fredin osaan ja pidän Kaleysta, joka sopi puolestaan hyvin huolestuneeksi siskoksi, joka pyörittelee silmiään saamattomalle veljelleen. Mielestäni Hankin pahistipu oli myös hauska. E.B oli sympaattinen ja hyvin animoitu jänö, jolle sopi hyvin Brandin brittiaksentti. Pääsiäismytologia munia piiloittavine jäniksineen ei ole aivan niin hyvin juurtunut Suomeen kuin se on Jenkeissä, mutta kyllä lukuisten jouluelokuvien mukaan mahtuu hyvin tämä pääsiäiselokuvakin. Jokerina pakassa elokuvassa voi kuulla jänön popittamaa Holea...odottamatonta.

Yllättävän viihdyttävä.

***

Ohjaaja:Tim Hill (Karvinen 2, Alvin ja pikkuoravat)
Pääosissa:Russell Brand, James Marsden, Elizabeth Perkins
Kesto:95min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Des hommes et des dieux/ Jumalista ja ihmisistä (2010)

Jumalista ja ihmisistä (Des hommes et des dieux) on tositapahtumiin perustuva ja palkittu kertomus Algerian vuoriston munkeista, jotka siteeravat luontevasti niin Raamattua kuin Koraaniakin vaikka katolilaisia munkkeja ovatkin.

Munkkien rutiinit horjuvat kun muslimisissit terrorisoivat heidän alueellaan. Päätös täytyy tehdä jäädäkö vai lähteä pakoon.

Jonkinlaisissa pääosissa johtava veli Christian (Lambert Wilson) sekä lääkärinä toimiva Luc (Michael Lonsdale).

Munkit miettelijäinä
Täytyy myöntää että luulin elokuvaa ostaessani hommaavani dokumentin, mutta näin ei ollutkaan vaikka onkin hieman siihen tapaan kuvattu. Elokuva näyttää verkkaisesti munkkien arkirutiineja sekä pohdiskelua ongelmien edessä. Munkit eivät halua alistua välivaltaisesti vaativan muslimiterroristin vaateisiin vaan noudattaa korkampaa määräysvaltaa Jumalalta. Minun makuuni juoni ei ollut kuitenkaan tarpeeksi mukaansatempaava vaikka en pidäkään hyvän elokuva kriteerinä sitä, että siinä on räjähdyksiä. Hahmot sekä tapahtumat poukkoilivat turhan paljon hetkestä toiseen eivätkä olleet kovinkaan kiinnostaviksi tehtyjä. 

Tiedän, että elokuva on kovin arvostettu ja arvostankin sen pyrkimystä pohtia uskontojen luonnetta ihmisten maailmassa; Islamin sekä islamistien eroa tai islamin ja kristinuskon samoja piireitä. Visuaalisesti siinä on myös hienoa kuvastoa, jota munkkien laulanta tehostaa. Minulle elokuva jäi kuitenkin hajanaiseksi sekä latteaksi kokonaisuudeksi, jota ei ollut kiinnostava katsoa.

**1/2

Ohjaaja:Xavier Beauvois
Pääosissa:Lambert Wilson, Michael Lonsdale, Olivier Rabourdin
Kesto:117min
Valmistusmaa:Ranska

lauantai 4. huhtikuuta 2015

The Passion of the Christ (2004)

Mel Gibsonin ohjaama The Passion of the Christ herätti paljon keskustelua ilmestyttyään. Elokuva kertoo tarinan Jeesuksen viimeisistä 12 tunnista ennen kuolemaansa. Sen graafiset väkivaltakuvat sekä juutalaisten kuvaaminen erityisen julmina sai osakseen sekä ihastusta, että kauhistusta. Erityisesti se herätti keskustelua Gibsonin väittäessä sen olevan historiallisesti tarkka. Lipunmyyntituloissa elokuva oli vuonna 2004 Yhdysvaltain kolmanneksi menestynein elokuva. Samalla se oli kaikkien aikojen katsotuin K18-elokuva. Aiheesta kirjoitettiin useita kirjoja ja artikkeleita elokuvan ilmestymisen jälkeen.  Keskustelua herätti erityisesti se, että voiko sitä pitää suoranaisesti antisemitistisenä.

Jim Caviezel toimii elokuvassa Jeesuksena, joka petetään Juudaksen (Luca Lionello) toimesta ja päätyy ristille ihmisten syntien tähden. Tein elokuvasta opiskeluaikoinani esseen josta lainaan tähän arvosteluun. Esseessäni tarkastelin onko elokuva juutalaisvastainen.

Jeesusta koetellaan
Antisemitismin pitkät juuret ovat lähtöisin jo kristinuskosta. Tämä on sinällään mielenkiintoista, koska kristinuskon keskeisin henkilö – Jeesus – oli itsekin juutalainen. Kaiken lisäksi Jeesus toimi rakkauden sanoman levittäjänä. Uusi testamentti ja kirkon kirjoitukset antavat kuitenkin huonon kuvan juutalaisista, heidän yllään leijuu pahamainen ”Jeesuksen tappajien” leima. Kristityt ovat pyrkineet demonisoimaan juutalaisia järjestelmällisesti jo keskiajalta lähtien. He levittivät näistä muun muassa kuvaa saatanan jälkeläisinä. Kristittyjen antisemitismi onkin jaettavissa kahteen osa-alueeseen: 1.) Vanha-aika: Kristityt näkivät juutalaiset jumalantappajina. 2.) Moderni aika: Nationalistiset sekä rasistiset myytit. Juutalaiset koettiin kansan selvitymisen uhkana.

Ranskan vallankumous 1800-luvulla nosti esiin liberaalien ajatuksien aallon, tällöin myös juutalaiset kokivat emansipaation. Tästä huolimatta monien ennakkoasenteet pysyivät ja  juutalaisviha, joka alkoi Golgatalta huipentui Auschwitziiin. Natsismi istutettiin samalle vihan maaperälle, missä vuosia kestäneet kirkon asenteet olivat jo aikaisemmin kukoistaneet.  

“Passio näytelmä” (The passion play) tarkoittaa dramaattista kuvausta jeesuksen viimeisistä hetkistä ennen kuolemaansa. Näytelmä esitetään noin joka kymmenes vuosi Bavarian kylässä Oberammergau:ssa ja sen perinne on lähtöisin keskiajalta. Ensimmäinen kirjattu passio (lat. passus = on kärsinyt) oli 1200-luvulla Sienassa. Melkein jokaisessa Euroopan kaupungissa on oma versionsa Jeesuksen kärsimysnäytelmästä, mutta perinne ei kuitenkaan kuulu protestantti reformistien uskontopiiriin. Passion esittämisen aika oli vuosisatoja todellinen uhka juutalaisille. Näytelmän ”jälkilöylyt” saattoivat yltyä erittäin väkivaltaisiksikin. Juutalaisia vainottiin ja hakattiin. Keskiajalta lähtöisin oleva kuva passiosta on antanut oikeutuksen ja syyn juutalaisvihaan, nähden heidät jumalantappajina. Mel Gibsonin elokuva jatkaa samoilla jalanjäljillä. Monet juutalaiset sekä uudistusmieliset kristityt pelkäsivät, että II vatikaanin jälkeen tehty juutalaisten ja kristittyjen välisten suhteiden edistystyö menisi elokuvan myötä hukkaan.

Noin vuodesta 1960 kristityt ja juutalaiset ovatkin pyrkineet lähentymään ja jättämään syyttelyt taakseen menneisyyteen. Edistyksen puolesta työtä tehneet pelkäsivät että Gibson ei ottaisi huomioon elokuvan mahdollisia vaikutuksia eikä näin pyrkisi historialliseen tarkkuuteen. Gibson korosti elokuvan olevan uskollinen Raamatulle ja olevansa perillä "miten kaikki tapahtui". Hän antoi ohjaajan tittelin pyhälle hengelle ja ilmaisi vain noudattavansa tämän tahtoa.

Gibsonin ”myönnytys” juutalaisille olikin vain se, että hän ei laittanut englanninkielisiä tekstejä arameankieliseen jakeeseen (Matteus 27:25): ”Hänen verensä olkoon meidän ja meidän lapsiemme päällä.” (his blood be upon us and upon our children), mikä (kuitenkin) sanottiin elokuvassa juutalaisten toimesta. Jae kuuluu lähinnä nunna Emmerichin näkyihin, eikä sillä ole kovinkaan vankkaa historiallista pohjaa. Elokuva sisältää evankeliumien lisäksi tietoa antisemitistisen saksalaisen Anna Katharina Emmerich (1774-1824) stigmaatikkonunnan näyistä, jotka kirjailija Klemens Brentano julkaisi vuonna 1833 kirjassa Das bittere Leiden unseres Herrn Jesu Christi. Tämän näyistä löytyy erityisen vihamielisiä kuvauksia juutalaisista.

Risti on raskas kantaa
Gibson kuuluu ultratraditionaaliseen katoliseen ryhmään, mikä hylkää monia reformiajan ajatuksia II:sta vatikaanista lähtien. Uudistuksiin kuuluu muun muassa juutalaisten vapauttaminen jumalan murhasta (1965). Gibson hylkää jyrkästi tutkijoiden tekemät päätelmät Jeesuksesta hänen elin ajaltaan, eikä ota huomioon, että: Jeesus oli juutalainen, hän eli ja kuoli juutalaisena, Jeesuksen opetukset olivat yhtenäisiä heprealaisten profeettojen opetuksien kanssa, Jeesuksen teloitus oli pääasiassa roomalaisten asia, koska Jeesus oli uhka Rooman vallalle, Evankeliumien kirjoittajat eivät olleet historioitsijoita vaan uskon asian puolesta toimijoita. Enakeliumit ovat myös kirjoitettu noin 70 vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen. Kukaan evankelistoista ei ollut todistamassa ristiinnaulitsemista, toisin kuin Gibson väittää. Juutalaisten esittäminen huonossa valossa evankeliumeissa saattoi johtua Kristinuskon kannatusta lisäävänä motiivina.

Juutalaisista ei anneta mitään positiivista kuvaa elokuvassa. Gibson kuvaa Pontius Pilatuksenkin humaanina vaikka tämä on täysin historian tietojen vastaista, joka korostaa juutalaisten pahuutta elokuvassa. Juutalaisten hallussa olevat saatanalliset voimat on keskiaikainen myytti. Elokuvassa seikkailee juutalaisten keskuudessa naispuolinen saatanan ruumiillistuma korostamassa tätä myyttiä. Missään evankeliumissa ei kuitenkaan mainita tämänkaltaista tapahtumaa. Myöskään Jeesuksen väkivaltainen kuolema ei löydy Markuksen eikä Matteuksen evankeleumeista ja silti se on elokuvan pääosassa.

Tutkijoita on myös häirinnyt elokuvan esittämä kuva juutalaisesta ylipappi Kaifaasta (Caiaphas). Todellisuudessa tämä oli täysin Pilatuksen käskytettävissä, ilman omaa päätäntävaltaa oleva henkilö. Elokuvassa hänet esitetään kuitenkin, ilman Raamatullista tai historiallista pohjaa, juonittelevaksi Jeesuksen tuomitsijaksi, Pilatuksen nostellessa käsiään voimattomana. Pilatuksen vaimon kuvaaminen sympaattisena on evankeliumien ulkopuolinen elementti, joka luo Pilatuksesta tarpeettoman humanistisen kuvan. Roomalaisten vallasta tuomitsemisprosessissa kertoo jo latinaksi kirjoitettu lyhenne Jeesuksen ristillä: INRI (Jeesus Nasaretilainen juutalaisten kuningas).   

Mel Gibson mugshot
Mel Gibsonin isä Hutton Gibson on tunnettu holokaustin kieltäjä. Mel ei ole jakanut isänsä mielipiteitä julkisuudessa, mutta sympatiaa juutalaisia kohtaan ei häneltäkään erityisemmin löydy. Tästä esimerkkinä Mel Gibsonin kommentit hänen pidätyksen yhteydessä rattijuoppoudesta, jolloin hän ilmaisi juutalaisten olevan vastuussa kaikista sodista maailmassa. Esseessänin tulin siihen lopputulemaan, että Gibson teki subjektiivisen elokuvan, jossa hän antoi omien motiiviensa vaikuttaa. Virheen hän teki siinä, että sanoi elokuvaa historiallisesti tarkaksi. Mielestäni Jeesuksen aikaisista tapahtumista on vaikea tehdä millään tavalla historiallisesti tarkkaa elokuvaa. Melillä oli oikeus tehdä elokuva omasta näkökulmastaan, mutta sen elokuvalliset ansiot jäävät aika minimiin. Pääosassa on se kuinka pahasti Jeesus saa pataansa ja väkivaltakuvilla mässäillään. Gorea on niin paljon, että voisi elokuvaa pitää kuuluvan genreen kauhu. Hyvää elokuvassa on kuitenkin se, että näyttelijät eivät puhu englantia ja elokuvassa on mukava värisävy. 

**

Ohjaaja:Mel Gibson (Braveheart, Apocalypto)
Pääosissa:Jim Caviezel, Monica Bellucci, Maia Morgenstern
Kesto:127min
Valmistusmaa:USA

Kirjallisuutta aiheesta:

Ariel, Yaakov
2004 The Passion of the Christ and the passion of the jews. Re-viewing The Passion: Mel Gibson’s film and its critics. Palgrave Macmillian. USA.
Johnston, Robert K.
2004 The Passion as dynamic icon; A Theological reflection. Re-viewing The Passion: Mel Gibson’s film and its critics. Palgrave Macmillian. USA.
Perry, Marvin; Schweitzer, Frederick M.
2004 The Medieval passion play revisited. Re-viewing The Passion: Mel Gibson’s film and its critics. Palgrave Macmillian. USA.
Witherington III, Ben
2004 Numb struck: An Evangelical reflects on Gibson’s passion. Perspectives on The Passion of the Christ; Religious thinkers and writers explore the issues raised by the controversial movie. Miramax books. New York.
Ketola, Mikko. 2006. Onko antisemitismi vain katsojan silmissä?: The Passion of the Christ –
elokuvan vastaanotto Yhdysvalloissa. Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu.
http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/ketola288-305.pdf. (Luettu 6.12.2007).

perjantai 3. huhtikuuta 2015

We're No Angels (1989)

Sean Penn ja Robert De Niro näyttelevät pääosaa tässä Neil Jordanin ohjaamassa rikoskomediassa - Emme ole enkeleitä (We're No Angels).

Vankilasta teloitettavaksi joutuvan vangin (James Russo) kanssa vahingossa pakenemaan pakotetut Ned (Rober De Niro) ja Jim (Sean Penn) päätyvät läheiseen kylään, jossa teeskentelevät pappeja etteivät jäisi kiinni. Miesten tavoitteena on päästä Kanadan rajojen sisäpuolelle turvaan jahtaavilta poliiseilta. Kylässä Ned kohtaa tempperamenttisen naisen (Demi Moore), johon hänen silmänsä viehtyy. Jim puolestaan tuntee yllättävää kutsumusta kirkkoa kohtaan.

Elokuvassa voi  nähdä myös John C. Reillyn.

Isä Penn ja isä De Niro
Elokuvan perusidea on ihan hauska, että rikolliset naamioituu papeiksi. Rikollisen vastakohtana voisi pitää pyhää pappia vaikka totuus ei aina näin olisikaan. Asetelmasta huolimatta elokuva ei oikein toimi. Se ei vain ole hauska. Robertin ja Pennin välillä ei ole tarvittavaa kemiaa ja Pennin rooli yksinkertaisena sekä Robertin rooli käsiään nostelevana rikollispappina on ajoittain aika rasittavaa katsottavaa. Demi on ihan hauska mauste kylän huorana, mutta hänenkin osuutensa jää aika yksiulotteiseksi. 

Latteaa meininkiä hyvällä ajatuksella.

**1/2

Ohjaaja:Neil Jordan (Ondine, The company of wolves, Veren vangit
Pääosissa: Sean Penn, Robert De Niro, Demi Moore
Kesto:101min
Valmistusmaa:USA

The Last Temptation of Christ (1988)

Kristuksen viimeinen kiusaus (The Last Temptation of Christ) on Martin Scorsesen ohjaama elokuva Kristuksesta, joka ei niinkään perustu evankeliumeihin kuin (myös) fiktionaaliseen "Viimeinen kiusaus" kirjaan joka tarkastelee Jeesuksen ristiriitaa lihallisuutensa ja hengellisyytensä kanssa. Perustarina on kuitenkin pitkälti tuttua kerrontaa.

Jeesus (Willem Dafoe) kuulee ääniä Jumalalta jotka kertovat hänen olevan messisas. Jeeesus ei kuitenkaan tätä purematta niele vaan haluaa suututtaa Jumalan tekemellä töitä roomalaisille rakentaen ristejä ristiinnaulitsemisia varten. Kutsumus käy kuitenkin voimakkaaksi ja Jeesus yrittää löytää Jumalan tahdon etsien sitä autiomaasta. Palattuuaan alkaa Jeesus saarnaamaan Jumalasta, tekee ihmeitä ja kerää kannattajajoukkoja. Alusta asti hänen rinnallaan on Juudas (Harvey Keitel) sekä Maria Magdalena (Barbara Hershey). 

Dafoe Juutalaisten kuninkaaksi orjantappuralla kruunattuna
Minulla oli mielikuva, että Kristuksen viimeinen kiusaus on erityisen tylsä elokuva, mutta tämä ei ollutkaan koko totuus. Melkein kolmituntisen pätkän loppuvaiheessa kun ristiinnaulitsemisen jälkeiset tapahtumat eivät menneetkään totutun kaavan mukaisesti alkoi katsoessa nousta pieni tuskan hiki. Elokuva piti mielenkiinnon yllä näyttäen Jeesuksen inhimillisemmän puolen tiettyyn pisteeseen saakkaa. Scorsese on saanut vangittua visuaalisesti vaikuttavia kuvia.

Willem Dafoe on sopivan hullu sekä karismaattinen ollakseen uskottava ihmisiä puolelleen käännyttävänä messiaana. Ei tämä parasta Scorsesea ollu, mutta suhteellisen mielenkiintoinen näkökulma Jeesuksen vaiheisiin kuitenkin. Harvey on hyvä punatukkaisena Juudaksena, joka haastaa Jeesusta hänen suuruuden kuvitelmissaan.

***1/2

Ohjaaja: Martin Scorsese (The Wolf of wall street, Hugo, Raging bull)
Pääosissa:Willem Dafoe, Harvey Keitel, Barbara Hershey
Kesto: 164min
Valmistusmaa:USA, Kanada