sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 30. tammikuuta 2014

The Wolf of Wall Street (2013)

Kävin elokuvateatterissa katsomassa "alkuvuoden puhutuimman elokuva" - The Wolf of Wall Street. Elokuva on hyvin edustettuna tämän vuoden Oscar-gaalassa, se on ehdolla mm. parhaasta elokuvasta, parhaasta ohjauksesta: Martin Scorsese, parhaasta miessivuosasta: Jonah Hill sekä parhaasta miespääosasta: Leonardo DiCaprio. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

It's all about money
 Jordan Belfort (Leonardo DiCaprio) on nuori kunnianhimoinen mies, joka saa 22-vuotiaana  meklarin lupansa ja suuntaa tiensä Wall Street:lle. Hän saa pomokseen miljoonan vuositulot omaavan Mark Hannan (Matthew McConaughey). Juuri kun Jordan aloittaa uraansa pörssit romahtaa eikä meklareille ole juurikaan käyttöä. Jordanin vaimo (Cristin Milioti) löytää kuitenkin ilmoituksen avoimesta paikasta "penniosakkeita" myyvävästä yrityksestä Long Islandilla.

Jordan mullistaakin koko "penniosake" -bisneksen ja rikastuu nopeasti myymällä "roskaa roskakuskeille". Jordan päättää menestystä saatuaan perustaa yrityksen uuden tuttavansa Donnie Azoffin (Jonah Hill) sekä muutaman muun kanssa. Jordan opettaa sekalaisen joukkonsa myymään halpisosakkeita rikkaille ja rahaa alkaa tulemaan aivan eri tavalla. Raha ja valta saa Jordanin pään sekaisen ja huumeet, huorat ja uusi vaimo (Margot Robbie) astuvat kuvaan. Rikkauden onnea kuitenkin varjostaa FBI-agentti Denham (Kyle Chandler), joka on päättänyt narauttaa Jordanin pörssikeinottelusta.

Not so buffed Matthew
Kyle Chandler
Matthew McConaughey on riuduttanut itsensä uutta elokuvaansa Dallas Buyers Clubia varten, jossa hän esittää AIDS:n saanutta henkilöä. Täytyy sanoa, että hänen uusi olemuksensa sopi täydellisesti tähän elokuvaan vaikka hänen roolinsa olikin pieni, niin oli se oleellinen. Parhaimpia suorituksia mitä olen koskaan Matthewilta nähnyt. Leonardo pisti myös parastaan. Mietinkin, että kuinkahan loppu hän oli kuvausten jälkeen kun hän oli suuren osan elokuvasta kiihkeässä mielentilassa pitäen inspiroivia puheita alaisilleen tai muuten vaan sekoillen. Jonah Hill oli myös osuva valinta mieheksi, josta on vaikea pitää.  

Martin Scorsese onnistui jälleen tekemään loistavan elokuvan, josta ei voinut olla varma minne se seuraavaksi vie. Hän myös todella sai kaikista näyttelijöistä maximimäärän irti. Yleensä kultapojan rooleista tunnettu Kyle Chandlerkin nousi aivan uudelle tasolle. Elokuva oli myös hysteerisen hauska kuin tietyllä tavalla pelottavakin. 

****1/2

Ohjaaja: Martin Scorsese
Pääosissa:Leonardo DiCaprio, Jonah Hill, Margot Robbie
Kesto:180min
Valmistusmaa:USA

Happythankyoumoreplease (2010)

Voi tätä surullista elokuvatusta! Katsoin siis elokuvan Rakkautta New Yorkissa (Happythankyoumoreplease). Elokuvan alkuperäinen nimi kertoo siitä kaiken oleellisen: se yrittää liikaa ja on liian vähän.

Ennen läpimurtoaan Ensisilmäyksellä-sarjassa Josh Radnor teki pääosaroolin tässä elokuvassa Sam Wexlerinä. Sam on kirjoittaja, jolla on vaikeuksia saada töitä. Hänen paras ystävänsä on jostain karvoja irrottavasta taudista kärsivä kalju-Annie (Malin Akerman). Kun Sam on menossa tärkeään työhaastatteluun todistaa hän metrossa tilanteen, jossa pieni poika joutuu eroon äidistään. Sam päättääkin ottaa pojan luokseen asumaan kun käy ilmi, että nainen ei ollutkaan pojan äiti. Sam myös tapaa ihastuttavan tarjoilijanaisen (Kate Mara), jonka kanssa hän tekee sopimuksen, että he viettävät kolme päivää yhdessa vaikka ovat juuri tavanneet.

Elokuvassa esiintyy myös älytön sivujuoni jonkun naisen ja miehen välillä enkä ymmärrä miten heidän suhteensa liittyi yhtään mihinkään?!?

Poika ja mies
Mielestäni elokuvassa oli jotain hyviä siemeniä, joita olisi pitänyt ravita enemmän. Samin ja pojan välinen kanssakäynti oli mielenkiintoinen juonikuvio, mutta lukuisat sivujuonteet hajottivat elokuvan kokonaisuuden ja teki siitä rasittavaa katsottavaa. Elokuvaan oli myös haalittu liikaa persoonallisen näköisiä ihmisiä ja se sai silmät vuotamaan verta. Liikaa kaikkea! Mielenkiintoisin juonikuvio Samin ja pojan välillä myös päättyi latteasti kuin käsikirjottajalta olisi loppunut aika kesken.

Jotain hyvää, mutta kyllä se oli huono.

**

Ohjaaja:Josh Radnor
Pääosissa:Josh Radnor, Malin Akerman, Zoe Kazan
Kesto:100min
Valmistusmaa:USA

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

197/1001 Monsieur Verdoux (1947)

Kirjastosta tarttui mukaan lisää Chaplin-elokuvia. Yksi niistä oli tämä Ritari Siniparta (Monsieur Verdoux), jonka kannessa keikistelee Charlie Chaplin ilman Kulkuri-hahmostaan tuttua maskeerausta. Ritari Siniparta ei ole myöskään mykkäelokuva.

Henri verdoux (Charles Chaplin) on pankkiirina 30 vuotta toiminut 30-luvun laman saattelemana potkut saanut henkilö, joka päätyy "likvidoimaan vastakkaista sukupuolta". Henri iskeekin urakalla varakkaita naisia, tappaa ja anastaa näiden rahat sekä elättää niillä perheensä. Henri sijoittaa saamisensa, mutta pörssin romahdettua menettää koko omaisuutensa kuten perheensäkin. Lopulta Henri haluaakin vain päättää kaiken. 

Kohta on aika päästä feikkivaimosta eroon
Koska en ole koskaan perehtynyt kunnolla Chaplinin tuotantoon, niin yllätti elokuva täysin. Vaikka Ritari Siniparta on komedia, on se erittäin musta sellainen. Viattomasta Kulkuri-hahmostaan tunnetusta Chaplinista en olisi uskonut tämänkaltaista kyynisyyttä. Chaplin osti Orson Wellesiltä idean elokuvaan 5000 dollarilla. Orson suunnitteli elokuvasta dokumenttia keskittyen todellisen sarjamurhaaja Henri Landrun ympärille, mutta Chaplin vei suunnan toisaalle. 

Chaplin onnistui tekemään systemaattisesta murhaajasta pidettävän hahmon, jonka ei olisi suonut joutuvan teloitetuksi. Hänen murhayrityksensäkin olivat hassuja. En tiedä kovinkaan monta muuta näyttelijää jotka olisivat pystyneet samanlaiseen suoritukseen. Elokuvassa Henrin hahmossa Chaplin julistaa oikeuteen jouduttuaan kuinka tekopyhää on joutua syytetyksi muutamasta murhasta kun hallitus luvan kanssa murhaa lukuisia sodissa. Tämän elokuvan takia Chaplin joutuikin tarkempaan syyniin Yhdysvaltojen taholta ja häädettiin lopulta maasta vuonna 1952.

***1/2

Ohjaaja: Charles Chaplin
pääosissa:Charles Chaplin, Mady Correll, Allison Roddan
Kesto:124min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Bronies: The Extremely Unexpected Adult Fans of My Little Pony (2012)

Ystäväni kertoi ehkä noin vuosi sitten kun oli mennyt ostamaan tyttärelleen My little ponia, niin myyjänä toiminut nuori mies oli suhtautunut odottamattomasti ostokseen. Hän kun oli maininnut kuinka siistejä nämä ponit hänen mielestään ovat, "varsinkin nämä uudemmat". Useampihan meistä tietää, että My little ponit olivat 80-luvulla söpön pullakoita kun taas 90-luvulle tultaessa kokivat  muodonmuutoksen ja tulivat hoikemmiksi. Ystäväni myös mainitsi, että ilmeisesti nykyään jotkin pojat ja miehetkin tykkäävät My little poneista. Muistan miettineeni, että mitäköhän ilmiön takana on ja onko se edes totta.

Friendship is magick
Sattumalta tömäsinkin Bronies: The Extremely Unexpected Adult Fans of My Little Pony -dokumenttiin, joka kertoi näistä nuorista tai ei enää niin nuorista miehistä, jotka olivat täysin hullaantuneet My little pony -nimiseen sarjaan ja halusivat sarjaan liittyen kerätä oheismateriaalia kotiinsa eli näitä poneja. Sarja on luonnollisestikin suunnattu pikkutytöille ja käsittelee ystävyyden teemoja. Jokaisessa jaksossa on jonkinlainen opetus ystävyydestä ja jokainen hahmo edustaa jotain harmonian osaa, kuten naurua, taikuuttaa, lempeyttä ja anteliaisuutta. Dokumentissa haastateellaankin muutamaa fania, joiden fanitus huipentuu BronyCon-festivaalille, jossa kaikki fanit kokoontuvat kuuntelemaan ääninäyttelijöiden ja muiden sarjaan osallistuneiden paneelia, kuuntelemaan sarjasta inspiroituneiden fanien taidonnäytteitä kuten musiikkia sekä lasertaidetta ja tietysti ostamaan "ponikamaa".

Pikkuisten ponien ystävät
Dokumentissa haastatellaan lähinnä jenkkejä, mutta ohjelmassa on myös yksi saksalainen pariskunta, joka tapasi My little pony -harrastuksensa merkeissä. Yksi faneista asuu jenkkilän junttilassa ja saa paljon shittiä osakseen paikallisilta redneckeiltä. Hänen autonsa takalasi muun muassa hakattiin mäsäksi juuri kun hän oli laitattanut kustomoidut My little pony -tarrat. Yksi faneista on puolestaan aspergerin oireyhtymästä kärsivä nuori, jolle normaalisti sosiaaliset tilanteet ovat ahdistavia, mutta käytyään BronyConista saa täysin uutta uskallusta. 


Omat My little ponini
Fanit korostavatkin, että BronyConissa on parasta kun kaikki hyväksytään eikä ketään karsasteta kuten ehkä yleisesti "ulkomaailmassa" tehdään. Mielestäni mielenkiintoisinta näissä My little poneja fanittavissa miehissä eli Bronies:ssa oli se, että he olivat suureksi osaksi heteroita ja korkeasti koulutettuja miehiä. He ilmoittivat pitävänsä sarjasta, koska se oli hyvin animoitu ja he pystyivät soveltamaan sarjan opetuksia oikeassa elämässä. Kaikki heistä myös tiedosti sen, että ei ole kovinkaan "normaalia" tykätä pikkutytöille suunnastusta sarjasta, mutta kuitenkin he kaikki huomasivat aina palaavansa sen äärelle. Monet nuoret salasivat ainakin ensi alkuun harrastuksensa vanhemmiltaan. En ole itse koskaan tätä sarjaa katsonut, mutta mielestäni on jotenkin kivaa ajatella, että nuoret miehet pitävät tärkeänä ystävyyttä sekä hyviä arvoja, kuten anteliaisuutta. Faneihin kuuluikin useampi sotilas, jotka kokivat, että ponien arvot kävivät hyvin yksiin sotilaiden ohjenuoriin. Hyvä liike ohjelman tekijöiltä oli myös uuden ilkeän hahmon Discordin astuttua kuvioihin asettaa ääninäyttelijäksi Star Trekistä tuttu John De Lancie, jota myös dokumentissa haastatellaan. Kukapa poika ei Star Trekistä tykkäisi ja ilkeä hahmo tuo tietysti lisää kiinnostavuutta sarjaan.

John De Lancie on Discord
Mielenkiintoinen ilmiö. Kaipa huonon taloustilanteen ja muun kurjuuden keskellä kun ihmisiltä noin ylipäätänsä vaaditaan enemmän ja enemmän, niin pehmeät arvot nostavat päätään. Mielestäni on myös hienoa, että lähinnä naishahmoista eli näistä poneista koostuvaa sarjaa fanittaa miehet. He näyttävätkin tulevaisuuden tietä kohti tasa-arvoisempaa ja suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa.

***1/2

Ohjaaja:Laurent Malaquais
Pääosissa:John de Lancie, Alex Tibcken, Tim Star
Kesto:90min
Valmistusmaa:USA

lauantai 25. tammikuuta 2014

The Muppets (2011)

Hommasin kotiin Wlan-tukiaseman ja pleikkariin Netflixin. Katsoinkin palvelusta muutaman Breaking badin jälkeen The Muppets -elokuvan. Tykkäsin silloin pienempänä 80-luvulla muppeteista, mutta katsoin lähinnä sellaista lällyä animaatio-sarjaa. Varsinainen The Muppet Show kun oli enemmän 70-luvun juttuja.

80-luvun robotti ajaa autoa
Gary (Jason Segel) kasvaa muppetin oloisen veljensä Walterin (ääni:Peter Linz) kanssa. Walter huomaa ajan kuluessa, että ei ole aivan kuin veljensä. Walter samaistuukin näkemiinsä vanhoihin Muppet-ohjelmiin ja alkaa heidän faniksi. Kun Gary ja tämän tyttöystävä Mary (Amy Adams) suunnittelevat vuosipäivänsä kunniaksi reissua Hollywoodiin, niin änkeää Walter mukaan, koska haluaa nähdä muppettien vanhan studion.

Dave Grohlinkin voi nähdä musisoimassa
Studioreissulla Walter kuulee vahingossa, että rikas Tex Richman (Chris Cooper) aikoo ostaa Studion purkaakseen sen ja poratakseen öljyä sen alta vaikka myyvälle taholle väittääkin, että  tekee siitä Muppettimuseon. Ainoa tapa saada studio takaisin on kerätä 10 miljoonaa. Walter ja Gary etsivätkin Kermitin (Steve Whitmire) käsiinsä ja he päättävät, että saadakseen tarvittavan summan on Muppettien palattava yhteen ja tehdä show.

Elokuvassa voi myös nähdä muun muassa Jack Blackin, Jim Parsonsin, Alan Arkinin ja Whoopi Goldbergin + muita julkimoita.


Mielestäni elokuvassa oli hauska juoni ja muutenkin oli kiva katsoa nukkejen ja ihmisten yhteistyötä. Nuket saatiinkin hyvin oikeanoloisiksi ja olikin hauska katsoa tänä erikoistehosteiden ja "green screenien" aikakautena jotain käsintehtyä. Jason Segel ja Amy Adams sopivat hyvin fantasiamaailman puhdassydämiseksi pariskunnaksi. Tosin Amy teki samantyyppisen naiivin roolin muun muassa Lumotussa, joka puolestaan yhdisteli animaatiota sekä oikeita ihmisiä. Walter ja muppetit olivat sympaattisia ja huvittavia

Elokuva oli musikaali ja siinä olikin muutama ihan hyvä kipale. Yksi niistä sai jopa Oscar-ehdokkuuden:


Oli myös yllättävää kuulla Chris Cooperin räppäävän:


***1/2

Ohjaaja: James Bobin

Pääosissa: Amy Adams, Jason Segel, Chris Cooper
Kesto:103min
Valmistusmaa: USA

torstai 23. tammikuuta 2014

TV Thursday #19 - Paras pariskunta

Tv-Torstai kysyi parasta pariskuntaa tv-sarjassa.

En nyt jaksa taas vastata X-filesiä, niin vastaan että Brittien Officen Tim ja Dawn olivat suloiset vaikka ei vissiin koskaan missään vaiheessa virallisesti seukanneetkaan. 


Ensisilmäyksen Lily ja Marshall on myös toimiva tv-pari, jonka parisuhteilu on ollut kiinnostavaa katsottavaa.


Hitchcock (2012)

Lainasin kirjastosta Alfred Hitchcockin elämästä kertovan draamaelokuvan - Hitchcock.

Hitchcock (Anthony Hopkins) on juuri filmannut suurmenestyksensä Noth by northwest, kun hän saa idean tehdä lukemastaan Psyko-kirjasta elokuvan. Yleinen mielipide on tätä hanketta vastaan, kuka nyt haluaisi nähdä elokuvaa psykopaatista? Hitchcock päättääkin rahoittaa itse koko elokuvan.  Pääosaan valikoituu Janet Leigh (Scarlett Johansson) sekä Anthony Perkins (James D'Arcy). Itsepäisen ja muita naisia vilkuilevan Hitchcockin vaimo (Helen Mirren) yrittää kestää "Hitchin" rinnalla.

Elokuvassa voi myös nähdä muun muassa Toni Colletten ja Jessica Bielin

"Hitch"
Elokuva antaa aika ikävän kuvan herra Hitchcocista irstailevana kovapäänä.  Anthony on kyllä saatu ulkoisesti muistuttamaan jossain määrin herraa itseään, mutta mielestäni hän oli silti turhan vahanukkemainen: tunnistettavissa, mutta persoonaton ja eloton. Vaikea sanoa muistuttiko hän noin muuten  Alfredia, koska en ole nähnyt ohjaajasta dokumenttielokuvaa tai lukenut elämänkertoja, että voisin ottaa kantaa hahmon luonteen uskottavuuteen. 

Oikeastaan en olisi varmaankaan lainannut tätä elokuvaa, jos sitä ei olisi koristanut niinkin maineikkaat näyttelijät kuin Anthony ja Mirren. Tällaiset henkilökuvat voivat osua nappiin kuten Kuninkaan puhe teki tai sitten upota suohon kuten tämä. Onnistuneiden henkilökuvien yksi avain on varmaankin se, että henkilön naama ei ole kaikille tunnettu eikä tästä ole muodostanut välttämättä omaa ennakkokäsitystä. Tärkeää on myös mielenkiintoinen tarina, jota tässä ei ollut. Okei, Hitchcock otti riskin Psykon kanssa, mutta niin teki Kubrickin 2001 avaruusseikkailun kanssa ja lukuisat muut ohjaajat omien elokuviensa kanssa. Psykon dramaattisuus elokuvateollisuudessa ei mielestäni nyt riittänyt koko elokuvan ytimeksi.

**

Ohjaaja:Sacha Gervasi
Pääosissa:Anthony Hopkins, Helen Mirren, Scarlett Johansson
Kesto:98min
Valmistusmaa:USA, UK

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Bad Teacher (2011)

Katsoin televisiosta jonkin aikaa sitten tulleen Cameron Diazin tähdittämän Bad Teacher -elokuva.

Elizabeth Halsey (Cameron Diaz) on opettaja jonka ainoa päämäärä on päästä rikkaan miehen kanssa naimisiin. Omaan ammattiinsa hän ei juurikaan tunne kiinnostusta vaan pistää teineille videoita tuntien ajaksi pyörimään. Kun kouluun saapuu uusi komea ja ennen kaikkea rikas sijainen: Scott (Justin Timberlake), iskee Elizabeth hänen kimppuunsa. Ainoa ongelma on se, että myös koulun toinen opettajatar (Lucy Punch) on kiinnostunut samasta miehestä. 

Elizabethiin itseensä on puolestaan iskenyt silmänsä liikunnan opettajana toimiva Russell (Jason Segel), mutta tämän tulot eivät ole oikein Elizabethin makuun. 

Paha ope
Phyllis Smith on hauska
Mielestäni oli hauskaa että Bad Teacher irvaili niille lukuisille inspiroiville "opettaja-elokuville", joita Elizabethin hahmo luokalleen ironisesti näyttääkin sillä aikaa kun itse vetelee hirsiä. Cameron veti hyvin ja nauroinkin useaan otteeseen. Vaikkakin elokuvan loppupuolella Elizabethista kuoriutui pehmeämpi puoli tämän auttaessa kiusattua lasta, ei se tuntunut liian siirappiselta vaan ihan uskottavalta hahmon kehitykseltä. Justin Timberlake oli myös ihan ok hieman yksinkertaisena pääosamiehenä ja Jason Segel sympaattisena liikunnan opettajana.

Ihan  kivaa viihdettä.

***

Ohjaaja: Jake Kasdan (Orange County, Zero effect)
Pääosissa: Cameron Diaz, Jason Segel, Justin Timberlake
Kesto: 92min
Valmistusmaa: USA

tiistai 21. tammikuuta 2014

Oscar gaala 2014 lähestyy...

Kohta se on taas täällä - 86. Oscar gaala! 

Huomasin kauhukseni Ilta-Sanomien uutisesta, että nelonen on luopunut Oscar-gaalan esitysoikeuksista eikä sitä välttämättä näytä mikään kanava suomessa suorana. Ja minä kun jo otin töistä maanantain 3.3. 2014 vapaaksi! No, kyllä sen varmaan jostain netistä tsäkällä näkee, mutta aika ankeaa. Traditiota vaan lytätään alhaisten katsojalukujen takia. Toivottavasti YLE hoitaisi nyt homman kotiin. Jokseenkin tapaus on läimäys suomalaiselle elokuvateollisuudelle kun pitkästä aikaa suomalainen elokuva on ehdolla: Selma Vilhusen ohjaama lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa kilpailee parhaan lyhytelokuvan sarjassa.

Ellen DeGeneres on toistamiseen Oscar-gaalan juontajana. Muistan hänen ensimmäisen juontonsa joka oli ihan hauska, mutta poliittisesti neutraali. Hänen huumorinsa on myös kilttiä eikä tuskin loukkaa ketään. Mielestäni viime vuoden Seth MacFarlane oli mainio ja olisin suonut hänelle tämänkin vuoden juonnon. 

Oscar gaala 2014 ehdokkaat julkaistiin jo jokin aika sitten.

 Parhaasta elokuvasta ovat ehdolla:

American Hustle (2013)
Gravity (2013)
Her (2013)
Nebraska (2013)
Philomena (2013)
12 Years a Slave (2013)
The Wolf of Wall Street (2013)

Näistä elokuvista olen nähnyt vasta Gravityn, mutta tarkoitus olisi useampikin näistä katsastaa ennen gaalaa. Hieman kyllä harmittaa, jos en mitään "kisastudiota" saa nelosen takia järkättyä, mutta julkaisen joka tapauksessa oman veikkauslistani hieman myöhemmin.


Priest (2011)

Katsoin samannimisiin sarjakuviin perustuvan elokuvan Priest. Sarjakuvia en ole lukenut, joten tämä elokuva ei onneksi niitä minulle raiskannut. Jotkut elokuvat ovat niin mitäänsanomattomia, että niistä ei oikein jaksaisi edes arvostelua kirjoittaa. Tämä oli sellainen.

Paul Bettany näyttelee synkkää pappia, joka rikkoo kirkon lakia ja lähtee jahtaamaan vampyyreita pelastaakseen siskontyttönsä. Kirkko kieltää vampyyrien olemassaolon, mutta pappi tuo näytteen.

Olihan toi ristitatuointi otsassa ihan cool
Elokuvaa oli ankea katsoa. Näyttelijöiden pärstät olivat jatkuvasti peruslukemilla ja hahmoista oli vaikea saada kiinni. En tuntenut erityistä sympatiaa tai samaistumista Pappiin. Lähinnä vain odottelin, että koska elokuva loppuu. Uskoisin, että Papin hahmosta olisi saanut kyllä paljon toimivammankin elokuvan.

*1/2

Ohjaaja:Scott Stewart
Pääosissa:Paul Bettany, Cam Gigandet, Maggie Q
Kesto:87min
Valmistusmaa: USA

maanantai 20. tammikuuta 2014

Arvonnan tulokset!



Blogini 3 vuotista taipaletta juhlistava blogiarvontani on nyt päättynyt. Suoritin arvonnan Random.org sivuston kautta antaen numerot osallistujille vastausjärjestyksen mukaan. Onnetar suosi numeroa 15 eli onneksi olkoon Tiramisuheidi! Kiitos lämpimästi kaikille arvontaan osallistuneille ja kiitokset onnitteluista! :) Kysyin teiltä minkä sarjan parissa olette viimeksi ääneen nauranut ja sainkin mukavasti erilaisia vastauksia:

 
-Simpsonit x2
-How i met your mother x3
-Huippumalli haussa
-The big bang theory
-Breaking bad
-Putous x7
-Frendit
-South Park
-Futurama


Arvelinkin, että Putous saattaisi hallita vastaustilastoja kun se juuri sopivasti arvontaa edellisenä päivänä esitettiin. Putous kyllä minuakin naurattaa, mutta ehkä ei enää ihan niin paljon kuin ensimmäisillä kausilla. Muutenkin oli hauska huomata, että ihmiset nauroivat suurelta osin samoille sarjoille. Futurama ja Simpsonit ovat molemmat Matt Groeningin aivojen syövereistä ja jaksavat kyllä naurattaa vuodesta toiseen. South Park vei animaatiot askeleen rankemmaksi huumorin osalta ja onkin mainiota viihdettä ainakin ensimmäisiltä kausiltaan. 


How i met your motheriin tutustuin vasta viime vuoden lopussa ja ihastuin siihen kyllä samoin tein ja pidänkin sitä Frendit-sarjan päivitetympänä versiona. Frendejen parissa tulikin naurettua enimmäkseen noin kymmenisen vuotta sitten. Mainio The Big bang theory keskittyy myös ystävysten ympärille ja omaa persoonallisia hahmoja, jotka jaksaa kyllä minuakin naurattaa.


Breaking bad on loistava sarja, josta en ole vielä nähnyt kuin ensimmäisen kauden, mutta muistan kyllä itsekin nauraneeni odottamattomille juonenkäänteille sekä loistaville rooleille. Huippumalli haussa on puolestaan hyvinkin naurettava. :)


Tervetuloa osallistumaan arvontaan taas vuoden päästä, jos ei aijemmin! :)

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

We Bought a Zoo (2011)

Koti eläintarhassa (We bought a zoo) on tositapahtumiin perustuva imelähkö kertomus Benjamin Meestä (Matt Damon), joka on hieman rikki menetettyään vaimonsa sairaudelle. Benjamilla on kaksi lasta: esiteini Dylan (Colin Ford) ja seitsemänvuotias Rosie (Maggie Elizabeth Jones). Irtisanottuaan itsensä töistä ja Dylaninkin ollessa jatkuvasti vaikeuksissa koulussa päättää hän, että on aika uudelle elinympäristölle. Uudeksi asuinpaikaksi valikoituukin hieman erikoisempi huusholli, Benjamin ostaa nimittäin eläintarhan. 

Eläintarha on ränsistynyt ja sitä pidetään vain yllä vapaaehtoisvoimin. Eläintenhoitaja Kelly (Scarlett Johansson) onkin aluksi hieman epäileväinen uutta kaupunkilaispomoaan kohtaan, mutta huomaa pian, että Benjamin on tullut jäädäkseen. Yhteisenä tavoitteena onkin saada eläintarha jälleen toimintaan ja läpi anaalisen tarkastaja-Ferrisin (John Michael Higgins) kunttarkastuksesta.

Elokuvassa voi myös nähdä Elle Fanningin Dylanin ihastuksen kohteena. 

Vakava Scarlett Johansson ja leppoisa Matt Damon
Pidän eläimistä, joten elokuvaa katsoi mielellään lähinnä näitä karvaisia asukkeja ihaillen. Pidän myös Matt Damonista, mutta en ihan uskonut häntä isänä vaikka hän olikin pehmentänyt timmiä olemustaan. Scarlett Johansson oli myös hieman kummallinen valinta eläintenhoitajaksi vaikka hänessä onkin tiettyä maanläheisyyttä. Lapset olivat kuitenkin yllättävänkin mainioita ja Dylanin näyttelijä vangitsi hyvin teiniangstin ja toi uskottavaa latausta näyttelyllään.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli mukavan leppoisaa katsottavaa ja oli oikein kunnon "feel good -movie". En vain ihan ymmärrä sitä kun lopussa eläintarha avattiin ihmisille, mutta ketään ei tullut ja selvisikin, että puu oli kaatunut tielle tukkien kulkuväylän, niin miksi kukaan eläintarhaan tulleista vierailijoista ei voinut kävellä kertomaan tilanteesta. Miksi valtava ihmismeri odotti puun toisella puolella, että henkilökunta tulee heitä puun takaa etsimään. Se jäi ainoastaan hieman harmittamaan.

***

Ohjaaja:Cameron Crowe
Pääosissa:Matt Damon, Scarlett Johansson, Thomas Haden
Kesto:124min
Valmistusmaa:USA

lauantai 18. tammikuuta 2014

Gravity (2013)

Kävin tovi sitten katsomassa Oscar-ehdollekin parhaasta elokuvasta päässeen Gravityn.

George Clooney esittää kokenutta astronauttia Matt Kowalskia ja Sandra Bullock Ryan Stonea, ensimmäisellä avaruusmatkallaan olevaa insinööriä. Avaruudessa tapahtuu kuitenkin kauheita kun avaruusromu pyyhkäisee alukseen rikkoen tämän ja lennättäen Ryanin kauas Mattista ja tämän rakettirepusta. 

Sandra Bullock ja George Clooney avaruudessa korjailemassa.
 Gravity oli elokuva, jonka onneksi kävin katsomassa isolta kankaalta, koska avaruushan on tunnetusti aika iso ja uskoisin, että visuaalisesti pätkä ei olisi ollut niin vaikuttava 42 tuumaisestani. Elokuvan näyttelijät ainakin ennakkoon pistivät hieman niskakarvat pystyyn: voiko olla imelämpää paria kuin George ja Sandra. Onnekseni Sandra Bullock suoriutui roolistaan kunnialla ja oli mielestäni "meikittömänä" kauniimpi kuin koskaan aikaisemmin olen hänet missään keskinkertaisessa komediassa nähnyt. George Clooney tuntuu olevan aina samanlainen kaikissa rooleissa ja ystäväni arvelikin, että ehkä hän vain on oikeastikin sellainen ja sitten vaan "näyttelee" itseään jokaisessa elokuvassa.

Mielestäni avaruuteen sijoittuvaa elokuvaa oli muutenkin mielenkiintoista katsoa, koska useimmat scifi-elokuvat sijoittuvat kuitenkin jollekin planeetalle. Miljöö oli saatu uskottavaksi ja penkissä tuli pyörittyä päähahmojen mukana ja väisteltyä sitä avaruusromua. Vaikka elokuva olikin varmasti tieteellisesti täynnä aukkoja, niin oli se kuitenkin viihdyttävä ja mielenkiintoiseksi saatu. Monet elokuvat tuppaavat olemaan ylipitkiä, mutta tätä ei oltu yritetty ylimitoittaa vaan oli sopivan pituinen niin ettei avaruudessa panikoimiseen kyllästynyt.

***1/2

Ohjaaja:Alfonso Cuarón
Pääosissa:Sandra Bullock, George Clooney, Ed Harris
Kesto:91min
Valmistusmaa:USA, UK


torstai 16. tammikuuta 2014

The Kid (1921)

Chaplinin poika (The Kid) on elokuva jonka Chaplin kuvasi kesken myrkyisän avioeronsa.

Kulkuri (Charles Chaplin) löytää epätoivoisen äidin (Edna Purviance) hylkäämän lapsen ja päättää ottaa sen hoiviinsa. Lapsensa hylännyt äiti katuu tekoaan. Kulkuri pitää hyvää huolta pojasta ja nauttii tämän tuomasta seurasta. Nopeasti aikaa vieriikin viisi vuotta ja poika  (Jackie Coogan) on jo kyvykäs kodin askareisiin sekä huijaushommiin Kulkurin apulaisena.

Hylätyn lapsen ennen niin köyhästä äidistä sukeutuu rikas tähti, joka auttaa vähäosaisia. Hän päätyykin naapurostolle, jossa Kulkuri ja poika asustavat. Poika sairastuu vakavasti ja tarvitsee paljon hoivaa, jota Kulkuri tälle antaakin, mutta siitä huolimatta kunnan orpo-instituutio päättää ottaa lapsen huostaansa. Kulkuri ei kuitenkaan luovu lapsesta taisteluitta ja niinpä he päätyvätkin karkumatkalle samaan aikaan kun pojan äiti pistää lehteen ilmoituksen palkkiosta kadonneen poikansa löytäjälle. Yömajan pitäjä ilmiantaakin pojan ja vihdoin äiti tapaa poikansa.

Ruokahetki.
Chaplinin ja pojan välit ovat hellyttävät ja poika on tomeran suloinen. Poika joutuu "isänsä" takia vaikeuksiin, mutta selviää nokkeluudellaan kiperistä tilanteista. Kuten elokuva alussa varoittaakin, nin luvassa on naurua sekä mahdollisesti kyynelkin. Elokuva saa hymyilemään ja koskettaakin herkällä teemallaan. Varsinkin lapsen riistäminen Kulkurin hoivista oli herkkä hetki. Elokuvassa käytettiin hieman samaa komiikkaa kuin Kaupungin valoissa; tappelukohtaus muistutti nyrkkeilykohtauksesta. Tosin tämä elokuva ilmestyi ensin, joten varmaankin sitten tämä innoitti hyödyntämään tappelua ihan "ammattilaismerkeissä" komiikan keinona Kaupungin valoissa.

***

Ohjaaja: Charles Chaplin (City Lights)
Pääosissa:Charles Chaplin, Edna Purviance, Jackie Coogan
Kesto:68min
Valmistusmaa:USA

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

57/1001 City lights (1931)

Charles Chaplin on kaikille ainakin länsimaissa asustaville tuttu nimi. Hänen kulkuri-hahmonsa on jopa niin ikoninen, että tuskin miestä maskin takaa edes huomaakaan. Minä ainakin pienenä Chaplin-elokuvia katsoessani tavallaan ohitin luomivärit sekä kajaalit ja näin vain sen tietyn karikatyyrin.Chaplin-elokuvat ovat muutenkin niin klassikoita, että olen lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani altistunut niille usein, mutta harvoin kuitenkaan ajatuksella alusta loppuun asti niitä katsonut. Ne ovatkin toimineet jonkinlaisena sunnuntaiviihteenä taka-alalla samalla kun äiti leipoi pullaa. Lapsuuden jälkeen seuraava muistikuva Chaplinista on tämän nimikkobaari Helsingissä sekä kun Joensuussa mummon kämpässä kaverini kanssa Ilosaarirokin ajan majailtuamme katsoimme krapulaisina Chaplinin Nykyaika (Modern times) elokuvan ja nauroimme sen absurdiudelle väsymyksen ja alkoholin huurujen saattelemana. Kirjastossa vieraillessani Chaplinin tuotantoa nähdessäni päätinkin, että on aika oikeasti katsoa herran kuuluisimpia tekeleitä ihan ajatuksen kanssa. Ensimmäisenä vuoroon pääsi tämä Kaupungin valot (City lights).

Kulkuri (Charles Chaplin) kohtaa kadulla kukkia kaupittelevan viehkeän sokean naisen (Virginia Cherrill), johon hän hetkessä ihastuu. Hän haluaa auttaa tyttöä talousvaikeuksissa sekä kustantaa tämän silmäleikkauksen, jonka mahdollistaakin miljonääri jonka itsemurhan kulkuri onnistuu estämään. Kulkuri pyrkii myös omatoimisesti keräämään leikkaukseen tarvittavat rahat muun muassa osallistumalla nyrkkeilyotteluun. 

Kulkuri ja sokea neito
Charles Chaplin on sympaattinen positiivisen asenteen omaavana kulkurina. Koska kyseessä on mykkäfilmi, jota on väritetty äänitehosteilla on komedia hyvin fyysistä. Chaplin hallitseekin oman ruumiinsa täydellisesti. Tämänkaltainen Slapstick-huumori iskee ainakin minuun vain tietyissä olotiloissa, mutta vaikka elokuva ei juuri hauskuuttaisikaan, niin osaa sen komediaa arvostaa. Elokuvan sanomakin on mieltä ylentävä kun tyttö ei näkönsä saatuaan hylkää kulkuria vaikka on luullut tätä sokeana rikkaaksi herraksi. Minulle elokuvan hauskinta antia oli Kulkurin nyrkkeilyottelu-kohtaus.



Nerokas pikku mies.

***1/2

Ohjaaja:Charles Chaplin
Pääosissa:Charles Chaplin, Virginia Cherrill, Florence Lee
Kesto:87min
Valmistusmaa: USA

tiistai 14. tammikuuta 2014

Lonely People Double Bill: The Station agent (2003)/ Lars and the Real Girl (2007)

Satuin katsomaan kaksi elokuvaa, jotka molemmat käsittelivät yksinäisyyttä omilla tavoillaan. Samanlaisissa viboissa tehdyissä elokuvissa sattui olemaan vielä yhteinen näyttelijä - Patricia Clarkson. Näyttelijä, joka on tehnyt pitkän uran, mutta ei oikein koskaan ole räjähtänyt suursuosioon.

Patricia Clarkson
 The Station agent (2003)


Elokuvaa tähdittää Game of Thrones -sarjasta tunnetuksi tullut lyhytkasvuinen Peter Dinklage yksinäisenä Finbarina. Mies on katkera omasta lyhyydestään eikä halua ketään lähelleen. Ohikulkijoiden kommentit eivät jaksa enää kiinnostaa. Finbarin ainoa ilon tuoja onkin junat. 

Finbar perii ystävältään perähikiällä sijaitsevan asemarakennuksen, jota aseman hoitaja ennen vanhaa asutti. Uudessa kaupungissa hän tutustuu yksinäiseen Oliviaan (Patricia Clarkson), jolta on kuollut lapsi ja ylisuulaaseen kahvilanpitäjään Joeen (Bobby Cannavale). Joe on myös omalla tavallaan yksinäinen jouduttuaan jumiin kaupunkiin hoitamaan sairasta isäänsä ja tämän kahvilabisnestä.

Finbar, Olivia ja Joe
Mielestäni Dinklage on loistava näyttelijä, mikä tuli hyvin tässäkin elokuvassa ilmi. Toisin kuin useimmat lyhytkasvuiset hän on tehnyt paljon mielenkiintoisia rooleja muissakin kuin satuelokuvissa. Jos puhutaan lyhytkasvuisista näyttelijöistä Dinklagen lisäksi, niin mieleeni tulee vain Warwick "Willow" Davis, "Mini me" sekä Jackassin tyyppi. Peter onkin murtanut mukavasti muotin minkälaisia rooleja lyhytkasvuisten odotetaan tekevän. 

Utelias mummo ottaa pikkumiehestä kuvan.
Patricia Clarkson oli myös vakuuttava surusta sekaisin olevana naisena ja Bobby toi mukavaa huolettomuutta kahden varjoissa elävän hahmon seuraamiseen. Elokuvasta ei tullut minun lempipätkääni, mutta onnistui se pitämään kiinnostuneena alusta loppuun. Se myös onnistui olemaan todella hauska erikoisella tavalla.

Sympaattinen tapaus.

***

Ohjaaja:Thomas McCarthy (The Visitor)
Pääosissa:Peter Dinklage, Patricia Clarkson, Bobby Cannavale
Kesto:89min
Valmistusmaa:USA

Lars and the Real Girl (2007)


Lars (Ryan Gosling) on eristäytyvä kaveri, joka ei nauti muiden seurasta. Hänestä kosketuskin on epämukavaa ja tykkääkin olla lähinnä itsekseen veljensä Gusin (Paul Schneider) ja tämän vaimon Karinin (Emily Mortimer) asuttaman talon autotallissa, jossa asuu. Karin ilahtuukin kun yksi päivä Lars ehdottaa, että voisiko hänen uusi tyttöystävä yöpyä näiden asunnossa kun on niin uskonnollinen, että ei voi saman katon alla nukkua. Järkytys on kuitenkin suuri kun tyttöystävä osoittautuu ihmisen kokoiseksi nukeksi kaikilla naisen anatomisilla osilla.

Gus ja Karin vie Larsin hoitoon, jossa psykologi (Patricia Clarkson) teeskentelee hoitavansa Larsin "tyttöystävää" Biancaa vaikka oikeasti jutustelee Larsin kanssa ja yrittää nähdä miehen sielun syövereihin. Hän päätyykin tulokseen, että Lars elää harhakuvitelmassa ja auttaisi, että kaikki olisi juonessa mukana. Niinpä suurin osa pikkukaupunkia päättääkin ottaa Biancan osaksi yhteisöä. 

Bianca ja Lars
Elokuva kyllä pääsi sinällään yllättämään kun lainasin sen kirjastosta lähinnä Ryan Goslingin takia enkä juonta ollenkaan lukenut. Larsin veljen ja varsinkin tämän vaimon ilme oli kyllä loistava kun Lars toi ensimmäisen kerran Biancan näytille. Oma ilmeeni oli varmaan samaa luokkaa - "vai että tällainen elokuva". Lars ja se ainoa oikea tasapainotteli hyvän outouden ja teennäisen outouden välimaastossa. Sanoisin kuitenkin, että Ryan paneutui rooliinsa sellaisella hartaudella, että tarina alkoi muotoutua mielessäni enemmän uskottavaan suuntaan. Kyllähän tällaista oikeastikin tapahtuu, että joku rakastuu nukkeen (tai muuhun elottomaan esineeseen kuten Eiffel-torniin. Näin dokkarin). Sitä vaan harvemmin hyväksytään yhteisössä tai tuodaan ylipäätään sosiaalisiin piireihin näytille. 

Ihan mielenkiintoinen pätkä.

***

Ohjaaja:Craig Gillespie (Fright Night)
Pääosissa:Ryan Gosling, Emily Mortimer, Paul Schneider
Kesto:106min
Valmistusmaa: USA, Kanada

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Blogi 3 v. ARVONTA! (päättynyt)

Aika on vierähtänyt sen verran nopeasti, että on jo blogini kolmevuotispäivä. Sen kunniaksi päätänkin nyt pitää blogiarvonnan.

Kahdesta palkinnosta voi valita vapaasti toisen. Ensimmäinen vaihtoehto on uusi ja vielä avaamattomassa pakkauksessa oleva DVD-boksi How i met your mother (Ensisilmäyksellä) -sarjan 8. tuotantokausi (suomitekstit löytyy) tai sitten käytetty DVD-boksi Moderni perhe -sarjan 2. tuotantokausi. 

Arvontaan voi osallistua kirjoittamalla vastauksen kommenttiosuuteen alla olevaan kysymykseen. Jos vastaajalla ei ole omaa blogia tai blogger-profiilia josta yhteistiedot löytyvät, niin jätäthän s-postiosoitteesi, että voin sitten ottaa voittajaan
yhteyttä. :)

Kysymys: Minkä sarjan parissa olet viimeksi nauranut ääneen?

Vastausaikaa on aina sunnuntaihin 19.1.2014, klo 24.00.                         

Julkaisen voittajan maanantaina 20.1.2014 tässä blogissa.

Onnea voitosta Tiramisuheidi! :)
              

lauantai 11. tammikuuta 2014

A Dangerous methtod (2011)

Olen nauttinut näyttelijä Viggo Mortensonin sekä ohjaaja David Cronenbergin yhteistyöelokuvista kuten A History of violence sekä Eastern promises. Tämä A Dangerous method jätti sen sijaan minut hieman kylmäksi. 

Viggo Mortensen esittää historiallista psykoanalyysin kehittäjää Freudia ja Michael Fassbender puolestaan hänen oppilastaan sekä omalle linjalleen lähtenyttä Jungia. Yhtenä päivänä Jung saa vastaanotolleen venäläisen Sabinan (Keira Knightley), joka kärsii hysteriasta ja saa fyysisiä kohtauksia. Jung päättääkin kokeilla Sabinaan oppi-isänsä kehittämää menetelmää nimeltä "puhehoito". Siinä potilas kertoo omista kokemuksistaan ja psykiatri kyselee kysymyksiä ja kirjaa muistiinpanoja eli pitkälti kuten terapia nykyään.

Puheterapia auttaa Sabinaa, jolle traumaa on aiheuttanut isänsä pieksemäksi joutuminen ja siitä seksuaalinen kiihottuminen. Sabina päättäkin että hän myös haluaa olla psykiatri. Jungin ja Sabinan välillle mudostuu suhde laatua seksuaalinen, joka mutkistuu kun Jung valitsee vaimonsa. Jungille ei tule välirikkoa vain Sabinan kanssa kun Jung ei yhdy Freudin mielipiteeseen, että kaikki kumpuaisi seksuaalisuudesta. Jung alkaakin eritymään Freudin psykoanalyyttisesta koulukunnasta kohti analyyttisempaa psykologiaa, johon hän yhdistää uskontoa, filosofiaa sekä mytologiaa. 

Draamaa ja tunnetta Keiralta puhehoidossa.
Olin joskus nuorempana kiinnostunut Freudista, Jungista ja psykologiasta ylipäätään kuten varmaan aika moni luokiotyttö. Odotin kuitenkin mielenkiinnolla kuinka nämä ikoniset hahmot oltiin saatu käännettyä valkokankaalle. Valitettavasti en päässyt kuitenkaan sisälle elokuvan luomaan maailmaan Fredista ja Jungista. Näin kankaalla vain Mortensenin jolla on tekonenä ja jonka pitäisi olla Freud ja sitten näin ylitimmin Fassbenderin hassuissa laseissa, joka sitten oli olevinaan Jung. Elokuva oli liian vakava, mikä teki siitä aika puista katsottavaa. Keira Knightleyn näyttelystä huokui, että hän oli koko ajan taitojensa äärilaidalla. Hänelle kuitenkin pisteet heittäytymisestä. Hyvästä yrityksestä huolimatta henkilöiden välillä ei ollut mitään kemiaa vaan tuntuivat irrallisilta yksilösuorituksilta. 

Kunnianhimoinen yritys, mutta nyt ei osunut maaliin. 

**1/2

Ohjaaja:David Cronenberg (Naked lunch, Dead ringers)
Pääosissa:Michael Fassbender, Keira Knightley, Viggo Mortensen
Kesto:99min
Valmistusmaa:UK, Germany, Canada, Switzerland

perjantai 10. tammikuuta 2014

Dragnet (1987)

En ole nähnyt jaksoakaan vanhaa poliisisarjaa nimeltä Dragnet, joten useat vitsit menivät varmaankin minulta ohi, mutta katsoinpa nyt vuonna 1987 valmistuneen komedian Haavi auki -Kelmit kiinni (Dragnet). Tiedän kuitenkin, että tässä elokuvassa poliisikapteenia esittänyt Harry Morgan oli myös 60-luvun hittisarjassa.

Sgt. Joe Friday (Dan Aykroyd) on lakia pilkulleen noudattava tunnollinen kyttä, joka saa parikseen huumekyttänä ennen toimineen rennomman Det. Pep Streebekin (Tom Hanks). Hehkeä neitsyt kidnapataan salaperäisen PAGAN-yhdistyksen toimesta rituaalisiin menoihin. Friday ja Streebek onnistuvat kuitenkin soluttautumaan saatanalliseen kulttiin ja pelastavat tytön, mutta keneksi neitsyt PAGAN-jengin pääjehun oikein tunnistaakaan?


Päädytäänkö kaikissa 80-luvun elokuvissa striptease-baariin? No ei, mutta aika monessa, tässäkin. Dragnet oli elokuvana ihan huvittava, mutta ei mitenkään levikset revennyt tai muuta vastaavaa. Muutama hymähdys irtosi tästä komediasta, jossa huumori saatiin lähinnä näiden kahden päähahmon vastakkaisilla persoonallisuuksilla, neitsyydellä sekä hassuilla valeasuilla.

**1/2

Ohjaaja:Tom Mankiewicz (Delirious)
Pääosissa:Dan Aykroyd, Tom Hanks, Christopher Plummer
Kesto:106min
Valmistusmaa:USA

Shade (2003)

Ostin kirpparin sujuvasanaiselta myyjältä lähes kaikki hänen pöytänsä dvd:t. Yksi niistä oli tämä Shade, jonka hän myi minulle tunnetulla tähtikaartilla. Gabriel Byrnestä olen pitänyt sitten elokuvien Hello again sekä The Usual suspects. Mukaan oltiin saatu myös Sylvester Stallone sekä muita kuuluisia naamoja.

Elokuva kertoo huijariporukasta, johon kuuluu Charlie (Gabriel Byrne) ja tämän "tyttöystävä" Tiffany (Thandie Newton) sekä porukasta välillä pois ollut "korttimestari" Vernon (Stuart Townsend). Porukka huijaa rahaa viattomilta uhreilta esimerkiksi sovituilla pokeripeleillä, joissa paisti on ainoa´, joka ei kuulu sisäpiiriin ja sitä sitten kynitään. Yksi näistä paisteista (Jamie Foxx) menettää pelissä mafian rahoja, joka pistää porukan ongelmiin. Ainoa tapa hommata rahat takaisin onkin istua pöytään jossa pyörivät suuret rahat. Ongelmana on vain se, että pelipöydässä on vielä kovempi korttihuijari - Dean (Sylvester Stallone).
Pokeria halvan oloisessa elokuvassa.
Mikään ei ole niin kiusallista kuin katsoa elokuvaa, joka luulee olevansa nokkela, mutta onkin itseasiassa kömpelö ja epäcool tusinatuote. Okei, on ehkä jotain kiusallisempiakin asioita, mutta tämä on yksi niistä. Mitä tulee tällaisiin "con artists -elokuviin", niin toisin kuin rytmillisesti soljuva Oceans eleven (2011) tai pokerin ympärille sijoittuva nokkela Rounders (1998) ei tämä Shade yltänyt niiden tasolle vaan jäi jumiin näyttelijöiden patsasteluun, köyhään jazzmusiikkiin sekä epämielenkiintoisiin hahmoihin. Jotain kertoo jo se, että jostain tynnyrin pohjamudista oli kaivettu Melanie Griffith täysin turhaan sivurooliin.

*1/2

Ohjaaja:Damian Nieman
Pääosissa:Joe Nicolo, Carl Mazzocone Sr., George Tovar
Kesto:95min
Valmistusmaa:USA

maanantai 6. tammikuuta 2014

Rich Man, Poor Man (1976)

Katsoin näin pidennetyn viikonlopun kunniaksi Nick Nolten tähdittämän mini tv-sarjan Rikas, rakas, köyhä, varas (Rich Man, Poor Man). 

Nick Nolte, Susan Blakely ja Peter Strauss
 Tv-sarja alkaa toisen maailmansodan päättymisen päivästä vuonna 1945 ja se kertoo tarinan kahdesta veljeksestä, jotka tulevat samoista vaatimattomsita olosuhteista, mutta jotka valitsevat elämissään erilaiset polut. Rudy (Peter Strauss) on veljeksistä se niin sanottu "hyvä poika", joka valitsee nuhteettomuuden, siveyden sekä collegen. Tom (Nick Nolte) on puolestaan levottomampi kaveri, joka joutuu usein hankaluuksiin. 

Veljesten elämää seurataan reilun kymmenen vuoden ajalta. Rudystä tulee menestyvä liikemies, joka tienaa omaisuuden ja aloittaa myöhemmin uran politiikkona sekä nai nuoruuden mielitiettynsä. Tom puolestaan karkoitetaan kotoaan asumaan setänsä luokse, josta hän päätyy ammattinyrkkeilijäksi ja hakattuaan mafian satsaaman pelaajan joutuu hän pakenemaan Yhdysvalloista. Laivalla hän tapaa tulevan parhaan ystävänsä sekä pahimman vihollisensa. 

Vaikka kortit näyttävätkin alussa loistavan Rudylle, niin lopussa kuitenkin onnnellisempana voisi helposti pitää Tomia.

Yksi inhottavimmista valkokankaan pahiksista!
En uskonut jäävän sarjan koukkuun ihan näin pahasti, mutta se onnistui kyllä pitämään otteessaan. Nick Nolte oli loistava energisenä, mutta hyväsydämisenä hulttiona ja Peter Strauss hänen vastakohtanaan. Sarja piti myös jännitystä yllä kun tapahtumia ei pystynyt ennakoimaan. Ensimmäisissä jaksoissa esiintynyt veljesten saksalaista syntyperää oleva isä oli mainio hahmo. Sarja oli sinällään hyvin elämänkaltainen, että aina ei asiat mene kuten toivoisi ja joskus ne sujuvat puolestaan yllättävänkin hyvin. Se ei siis tuntunut liian kaavamaiselta tai kliseiseltä vaan tietyllä tavalla aidolta. 

***1/2

Pääosissa:Peter Strauss, Nick Nolte, Susan Blakely
Kesto:60min/jakso
Valmistusmaa: USA