sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

612/1001 Network (1976)

Katsastin Teemalta tulleen Sidney Lumetin ohjaaman Kasvot kuvaruudussa (Network).

Howard Beale (Peter Finch) työskentelee uutisankkurina USB televisio networkille. Hänen ennen niin suosittu lähetyksensä on alkanut menettää katsojia ja saakin tämän takia potkut. Beale ei kuitenkaan lähde hiljaa vaan ilmoittaa suorassa lähetyksessa ampuvansa viimeisessä lähetyksessään aivonsa pihalle. Lähetys aiheuttaa kohua maailmalla, mutta kanava saa myös samalla paljon uusia katsojia.

Uuden suosion myötä intohimoisen ohjelmasuunnittelija Diana Christensenin (Faye Dunaway) toimesta Howard Belelle kehitellään oma show, jossa hän pääsee sanomaan totuuden kansalle; kuinka kaikki on hevonpaskaa. Bealen Show avaa ovet uudenlaiseen television tekemiseen, jossa moraalilla tai arvoilla on enää vain vähän jalansijaa.

Elokuvassa voi myös nähdä muun muassa Robert Duvallin sekä Miehen puolikkaista tutun kärttyisän kodinhoitajan -  Bertan - nuorena. 


Network on tietystikin nerokas satiiri televisioyhtiöstä, joka tekee mitä tahansa saadakseen hyvät katsojaluvut. Katsomiskokemuksena se toimi minulle parhaiten ensimmäiseltä puoliskoltaan. Elokuvassa oli useita "loppukohtauksia", mutta se jatkoi kuitenkin kulkuaan. Vaikka ihmiset ovat arvostelleet elokuvan imdb:ssä sijalle 168 parhaan elokuvan kategoriassa eikä Sidney Lumetin kaltaisen visionäärin varpaille kannata talloa, niin olisin pitänyt elokuvasta enemmän jos sitä olisi hieman editoitu tiivimpään muotoon. 

Elokuvan näyttelijät olivat loistokkaita, varsinkin intohimolla kyllästetty Faye Dunaway sekä Peter Finch sekopäisenä profeettana. 

Oivaltava pätkä. Vuosi 1976 oli muutenkin nerokkaiden elokuvien juhlaa, silloin tuli myös mm. Taksikuski, Carrie sekä Rocky.

***1/2

Ohjaaja: Sidney Lumet (12 Angry men, Dog day afternoon)
Pääosissa: Faye Dunaway, William Holden ja Peter Finch
Kesto: 121min
Valmistusmaa: USA

Trolljegeren/ Trollhunter (2010)

Katsastin ostamani Trollhunterin (Trolljegeren).

Kolme norjalaista elokuva-alan opiskelijaa (Glenn Erland Tosterud, Johanna Mørck, Tomas Alf Larsen) kuvailee videokamerallaan karhunmetsästystä. Metsästyspiireissä ollaan näreissään kun joku Land Rover -mies (Otto Jespersen) metsästää karhuja ilman lupaa. Kolme nuorta päättävätkin seurata miestä häneltä salaa ja katsoa, että ampuuko tämä todellakin karhuja luvatta. Seurattuaan miestä metsän siimekseen asti, tulee mies heitä juosten vastaan huutaen "peikko!". Nuoret juoksevat epäuskossa. Kameralle kuitenkin tallentuu tällainen jättikokoinen myyttinen kulkija.

Peikkometsästäjäksi osoittautunut mies työskentelee valtion palkkaamana. Hallitsijat kun eivät halua, että kansa tietää peikkojen olemassaolosta. Peikot oleskelevat normaalisti sähköllä eristetyssä alueessa, mutta nyt aitauksesta on päässyt peikkoja karkuun.  Peikon tapon jäljet peitetään tuomalla kuolleen karhun ruho tapahtumapaikalle. 


Käsivarakamera kuvaustyyli kulki Blair witch projectin ja Cloverfieldin jalanjäljissä. Kameran kanssa juoksu metsässä night vision -asetukselle kytkettynä ei vaikuta enää niin tuoreelta idealta ja olikin hieman kyllästyttävää katsottavaa. Vaikka yleensä pidänkin dokumentin muotoon puetuista mokumenteista, niin tätä elokuvaa katsoessani ajatukseni lähti jopa harhailemaan. Elokuva ei vaan oikein jaksanut pitää otteessaan. 

Idea trollhunterista on ihan hauska ja häntä näytellyt Otto oli oikein osuva valinta rooliin. Nuorista ei jäänyt oikein ketään mieleen vaan olivat aika tylsiä. Eniten häiritsi porukan ainoan naisen jatkuva kameraan katsominen epäuskoisena. Elokuvassa oli koomisia piirteitä esimerkiksi kun puolalaiset miehet toivat kroatialaisen karhun peikon tapon jälkien peitteeksi. Elokuva ei ollut kuitenkaan tarpeeksi hauska ollakseen komedia eikä tarpeeksi pelottava ollakseen toimiva kauhuelokuva.

Vähän vaisuksi jäi.

**1/2

Ohjaaja: André Øvredal
Pääosissa: Otto Jespersen, Robert Stoltenberg and Knut Nærum
Kesto: 103min
Valmistusmaa: Norja

torstai 27. syyskuuta 2012

Grabbers (2012)

Katsastin Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla elokuvan Grabbers.

Ciarán O'Shea (Richard Coyle) toimii poliisina (tai gardana, joka on jotakuinkin sama asia) pienellä Irlannin saarella. Aika kuluu lähinnä viinaa kitaten, koska saarella ei juurikaan  tapahdu. Eräänä päivänä poliisivoimat saavat vahvistusta kun nuori, innokas ja kaunis Lisa Nolan (Ruth Bradley) saapuu saarelle. 

Saaren rauhaa järkyttää lonkeromainen "grabber" merihirviö, joka koukkaa ihmisiä niin rannalta kuin mereltäkin. Ciaran ja Lisa rupeavat tutkimaan tapausta ja huomaavat, että olion voi tappaa jos juo tarpeeksi viinaa. Olio kun ei pysty käsittelemään alkoholia ja imeässään saastunutta verta on se oliolle kohtalokasta.

Niinpä kaikkien saarten ihmisten on vedettävä perskännit.


Elokuva tuntui kierrätettyjen ideoiden kaatopaikalta. Merihirviö ja tämän vauvat olivat kuin elokuvasta Alien ja pienen paikkakunnan umpinaista elämää humoristisesti poliisin näkökulmasta nähtiin jo elokuvassa Hot fuzz.

Grabbersissa oli kuitenkin hetkensä ja onnistui naurattamaan. Lisa Nolanin kännäys oli hauskaa katsottavaa ja oli ihan kiinnostavaa, että hän oli koko elokuvan sankari. 

Silti päällimmäiseksi tunteeksi jäi se, että olen jo nähnyt elokuvan aikaisemmissa elokuvissa.














**1/2

Ohjaaja: Jon Wright
Pääosissa: Richard Coyle, Ruth Bradley ja Russell Tovey
Kesto: 94min
Valmistusmaa: UK, Irlanti

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ted (2012)

Kävin katsomassa elokuvan Ted, joka on muun muassa Family Guyn kirjoittajana sekä ääninä tunnetun Seth MacFarlanen käsialaa.

John Bennett (Mark Wahlberg) on onneton 8-vuotias, jolla ei ole yhtään kaveria. Johnin unelmat kuitenkin totetutuvat kun hänen vanhempansa hommaavat hänelle nallen joululahjaksi, jonka hän nimeää Teddyksi (Seth MacFarlane). Nallura ei ole kuitenkaan mikään tavallinen pörrökaveri, koska Ted osaa puhua. Tämän erikoisominaisuuden takia Ted kutsutaan erilaisiin keskusteluohjelmiin mukaan ja onkin kasari julkkis.

Siinä missä John kasvaa isoksi, myös Ted miehistyy. Nallea alkaa kiinnostaa naiset sekä bongit. Kaverukset saavatkin ajan mukavasti kulumaan nautintoaineiden ja television avulla. Johnin tyttöystävä (Mila Kunis) ei ole kuitenkaan kovinkaan innoissaan kaverusten totutuista kuvioista vaan haluaisi jo suhteen etenevän toiselle tasolle. 

                           Ted:"Thunder buddies for life, right, Johnny?"  
                           John: "Fucking right".

Elokuvassa oli ihan hauska fantastinen idea nallesta, joka osaa puhua, mutta joka ei ole kuitenkaan A.I. nallen kaltainen asiallinen tosikko vaan huvittelua rakastava, kiroileva ja Flashia idolisoiva syntipesä. Tedissä oli kuitenkin paljon samaa Paul-elokuvan kanssa eikä siis näin ollen tuntunut täysin tuoreelta idealta. Paulissa oli myös tietokoneanimoitu hahmo, avaruusolio Paul, joka poltti pilveä ja käyttäytyi hyvin avaruusoliolle epätyypillisesti (siis verrattuna siihen miten nyt ollaan televisiossa totuttu alieneita näkemään). Aivan kuin Ted, joka poltti pilveä ja käyttäytyi hyvin nallelle epätyypillisesti. Ted jopa kuulostikin Seth Rogenilta, joka toimii Paulin äänenä. Siis teksti kuulosti Sethille, mutta puheääni Family guyn Peterille.

Mark Wahlberg ei oikein vakuuttanut elokuvan pääosassa vaan oli hieman liian jäykkä rooliinsa. Tosin ei ole varmaan helppoa näytellä tietokoneella luodun hahmon kanssa. Markin tukkakin näytti jotenkin peruukinkaltaiselta irtolisäkkeeltä. Mila puolestaan, myöskin tuttu Family guysta,  oli onnistunut tyttöystävän roolissaan.

Alku lupasi paljon hauskuutta ja aivot narikkaan hulluttelua ja sitä elokuvassa olikin. Ääneen tuli naurettua moneen otteeseen. Nallen hohto alkoi kuitenkin loppua kohden hiipua eikä enää jaksanut innostaa niin paljon.

***














Ohjaaja: Seth MacFarlane
Pääosissa:Mark Wahlberg, Mila Kunis ja Seth MacFarlane
Kesto: 106min
Valmistusmaa: USA

maanantai 24. syyskuuta 2012

Movie Monday #61 - Elämäni Mary Sue

Movie mondayn haasteblogissa haettiin elämäni Mary Sueta eli sellaista valkokankaan naishahmoa, joka on ärsyttävän täydellinen. Aika haastava kyssäri, mutta mieleeni tuli Cameron Diazin näyttelemä Mary.

Mary on lempeä, kaunis, älykäs ja ihastuttava. Juurikin siis ärsyttävän täydellinen, mutta pidän kuitenkin hänen hahmostaan, joten täydellisyys ei minua haittaakaan.


Shattered glass (2003)

Katsastin elokuvan Väritetty totuus (Shattered glass). 

Elokuva perustuu tositapahtumiin ja se kertoo journalistista nimeltä Stephen Glass (Hayden Christensen). Stephen toimii journalistina "presidenttien lukemassa lehdessä" The New Republicissa, jossa toimittajien keski-ikä on siinä 26 vuoden paikkeilla. Muita toimittajia on muun muassa Charles Lane (Peter Sarsgaard), josta tulee paikan pomo rakastetun ja potkut saaneen Michael Kellyn (Hank Azaria) tilalle. Toimituksessa on myös Caitlin Avey (Chloë Sevigny).

Glass on tehnyt lehden useaan numeroon mielenkiintoisia juttuja, kunnes hänen artikkelinsa hakkereista saa verkkolehti Forbesin huomion. Mikään jutun faktoista kun ei näytä pitävän. Tästä alkaa pitkä piina kun Forbes lehti painostaa Glassia vahvistamaan juttunsa aitouden.


Rehellisyyden nimissä ostin elokuvan kun Hayden on aika hyvännäköinen Darth Vaderina, mutta oli se juonikin ihan mielenkiintoisen kuuloinen. Petyin hieman Haydenin ulkonäköön, mutta itse elokuva oli positiivinen yllätys. Elokuvaa katsoi innolla, koska halusi tietää että onko Glass keksinyt jutun päästänsä vai löytyykö jutussa esiintyneet lähteet jostakin. Vaikka elokuva perustuu tositapahtumiin, niin olisin tavallaan toivonut, että yleisöä oltaisiin pelattu siihen suuntaan, että jutun lähteet olisivat vain näyttäytyneet heikkoina, mutta sitten olisi kuitenkin käynyt ilmi, että Glassin juttu olisi ollut faktaa. Nyt tavallaan elokuva oli juuri sitä miltä se näyttikin.

Peter Sarsgaard oli loistava Glassin hauskoille jutuille kateellisena kihisevänä toimittajana, joka ylenee Glassin paskapuheet haistavaksi paikan pomoksi.

Tykkäsin.

***1/2

Ohjaaja: Billy Ray (Breach)
Pääosissa: Hayden Christensen, Chloë Sevigny ja Steve Zahn
Kesto: 94min
Valmistusmaa: USA, Kanada

Jackpot/ Arme riddare (2011)

Avasin Rakkautta ja anarkiaa kauden käymällä katsomassa norjalaisen Jackpot'in (Arme Riddare).

Neljä muovikuusitehtaassa työskentelevää miestä, joista useimmat ovat entisiä rikollisia päättävät pelata pitkävetoa jalkapallotuloksista. Herroilla käy tuuri kun saavat kaikki 12 oikein ja voittavat miljoonan. Kaikki ei mene kuitenkaan putkeen kun halukkuudessa jakaa potti tulee ongelmia; Naulapyssyllä päähän, vasaralla aivoihin. Lopputuloksena on massamurha strippiklubilla, jossa ainoana eloonjääneenä on yksi nelikon jäsenistä - Oscar (Kyrre Hellum). Elokuva alkaakin sillä kun Oscaria kuulustelee poliisi ja tapahtumat näytetään flashbackeina Oscarin kertoessa mitä oikein tapahtui.

Oscar vasemassa reunassa.

Elokuvassa oli mukavan absurdia huumoria norjalaiseen malliin. Mitään kovinkaan uutta elokuvaan ei oltu kuitenkaan saatu, mutta on aina virkistävää nähdä hauska tappoelokuva. Flashback ideaa on ainakin kulutettu suhteellisen ahkerasti. Näyttelijät sopivat rooleihinsa, tosin pääosaa esittäneeltä Kyrreltä olisin toivonut hieman enemmän tai hänen tilallleen jotain muuta ilmekkäämpää näyttelijää. 

Loppua kohden Jackpot hieman heikkeni laadullisesti ja sitä odotti jotain järisyttävää loppuratkaisua, mitä ei oikein tullut.

Ihan hauska, mutta ei kuitenkaan mieltä räjäyttävä.

***

 












Ohjaaja: Magnus Martens
Pääosissa: Kyrre Hellum, Henrik Mestad ja Marie Blokhus
Kesto: noin  90min
Valmistusmaa: Norja

lauantai 22. syyskuuta 2012

Starter for 10 (2006)

Katsoin Fidan lähetystorilta ostamani DVD:n - Heikoin lenkki (Starter for 10). Nimi tulee siitä kun brittein tietovisojen aloituskyssäri on 10 pojon arvoinen.

Brian (James McAvoy) on nuori mies, joka on aina halunnut tietää kaiken kaikesta. Yliopistoon köyhistä Essexin oloista päästyään hän päättääkin liittyä koulun tietovisajoukkueeseen. Ryhmän vetäjänä toimii nykyyän uutena Sherlockina tunnettu Benedict Cumberbatch. Joukkueessa on Brianin ja vetäjän lisäksi aasialainen lääkkisläinen sekä muodokas blondi Alice (Alice Eve), johon Brian ihastuu. 

Brian on tutustunut yliopistossa myös aktivistina toimivaan Rebeccaan (Rebecca Hall), joka osoittaa Alicen lisäksi kiinnostusta Brianiin.


Sinällään hassua, että molemmat pääosanaiset esiintyivät elokuvassa omilla etunimillään. On se jännä.

Jostain syystä tietovisa-elokuvat kiehtovat minua ja sen takia tämäkin tuntemattomuus päätyi ostoskoriini. Elokuvassa tietovisa oli kuitenkin suhteellisen sivuosassa ja pääosaa näytteli kolmiodraama Brianin ja kahden naisen välillä. Elokuvaa seurasi ihan mielenkiinnolla alusta loppuun saakka vaikka mitenkään erityinen kokemus se ei ollutkaan. Pätkään yritettiin myös sisällytttää jonkinlaista sanomaa siitä, että ihminen on erehtyväinen, mutta ei se mitään. Tärkeämpää on se, että mitä erheen jälkeen tekee. 

Pääosassa ollut James oli sopiva osaansa komeahkona taviksena, myös naiset hoitivat roolinsa kunnialla. Jostain syystä elokuva sijoittui 80-luvulle ja sen myötä The Smithsien sekä Curen musiikkia oli mukava kuunnella taustalla. Tai no se novelli mihin elokuva pohjautuu sijoittuu 80-luvulle. Elokuvassa oltiin myös tavoitettu kasarileffojen teema köyhästä pojasta rikkaiden maailmassa.

Kerran katsottava "elämänmakuinen" tarina.

**1/2

Ohjaaja: Tom Vaughan (Extraordinary measures, Tapahtui Vegasissa)
Pääosissa: James McAvoy, Alice Eve ja Rebecca Hall
Kesto: 92min
Valmistusmaa: UK, USA


torstai 20. syyskuuta 2012

Hunger games (2012)

Katsoin jo tovi sitten elokuvan Nälkäpeli (Hunger games).

Eletään tulevaisuudessa, jossa rikkaiden ja köyhien erot ovat suuret. Köyhät joutuvat näkemään nälkää ja metsästämään omat sapuskat. Tämä tulevaisuuden paikka koostuu Capitolista sekä 12 eri alueesta. Jokaisesta tällaisesta sektiosta valitaan kaksi henkilöä, oliko se nyt joka vuosi, taistelemaan henkensä edestä "nälkäpelissä". Pelin ideana on se, että viimeinen eloon jäänyt saa elää loppuelämänsä rikkauksissa.

Kahdennestatoista alueesta valitaan peliin mukaan Katniss (Jennifer Lawrence) sekä Peeta (Josh Hutcherson). Nuoret saavat pelissä kerran voittaneen Haymitchin (Woody Harrelson) neuvonantajakseen. Pelissä ei riitä vain selviytymiskeinot kun katsojatkin pitäisi sponsoreiden toivossa hurmata. Sponsorit voivat lähettää pelialueelle elintärkeitä välineitä.

Elokuvassa voi nähdä myös muun muassa Stanley Tuccin.


Elokuvasta tuli mieleen ensimmäisenä, että onko tämä joku Battle royale kopio. Samoja elementtejä oli ilmassa, mutta siinä missä Battlessa tappamisella mässäiltiin, keskityttiin Nälkäpelissä lähinnä Katnissin selvitymiseen ilman suurta teurastusta. Olin hieman pettynyt tähän. Sinällään ihan mielenkiintoinen idea, että onko maailmamme menossa tällaiseen suuntaan, että kohta ihmisten tappaminen on hyväksyttävä huvitus rikkaiden keskuudessa.

Suuria yllätyksiä elokuvan lopputulos ei kuitenkaan tuonut tullessaan. Kaksi ja puolituntinen pätkä pistikin odottamaan tarpeettoman paljon. Pituutta oli saatu materiaalilla jonka olisi voinut helposti jättää editointihuoneen lattialle. 

Jennifer Lawrence oli ihan hyvä vahvana naisena, tosin miksi pitää olla niin totinen jos halutaan korostaa naisen selviytymiskykyä ja älykkyyttä. Josh oli kai ihan hyvä vastapaino sponsorit heti alussa huomioivana hurmurina.

Elokuva jätti hieman tylsän jälkimauan; ihan kivaa ideaa, mutta ei jaksanut kuitenkaan vakuuttaa.

***














Ohjaaja: Gary Ross (Seabiscuit, Plesantville)
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth
Kesto: 142min
Valmistusmaa: USA

tiistai 18. syyskuuta 2012

Movie Monday #60 - My precious

Movie mondayssa kyseltiin erityisimmän elokuvan perään. Rakkaita lapsiahan on tietysti useampi kipale, mutta ensimmäiseksi tuli mieleen tarina juhannusaatosta jolloin päätin jättää viinanhuuruisen telttailun kavereiden kanssa ja jäädä yksin kotiin katsomaan juuri postista saapuneen Alien guadrilogyn. En katunut. Hiljainen sateen ropina iski ikkunoihini ja minun oli hyvä olla.


maanantai 17. syyskuuta 2012

Dead silence (2007)

Jamie Ashen (Ryan "True blood" Kwanten) elelee kivaa elämää vaimonsa kanssa kunnes eräänä päivänä Jamie saa kotiovelleen pelottavan oloisen vatsastapuhujanuken. Jamien kotikaupungissa tämänkaltaiset nuket tarkoittavat pahaa ennettä, joten onkin luonnollista että Jamie päättää pitää nuken itsellään. Paketissa ei ole muita tietoja kuin Jamien nimi. 

Pian nuken tulon jälkeen Jamien vaimo kuolee mystisesti ja Jamie on vakuuttunut nuken olevan jotenkin asiasta vastuussa. Jamie lähtee selvittämään nuken tarinaa kotikaupunkiinsa jonne saa peräänsä tämän vaimon kuolemaa tutkivan poliisin (Donnie Wahlberg), joka on vakuuttunut, että Jamie itse murhasi vaimonsa.

Kotikaupungissa Jamie tapaa isänsä (Bob Gunton) ja tämän uuden vaimon (Laura Regan). Vähitellen Jamielle selviää nuken alkuperä ja syyt sen lähettämiseen.


En tiennyt elokuvasta mitään ennen kuin katsoin sen, mutta heti kun näin että sen pääosassa tulisi olemaan nukke, niin ensimmäinen ajatukseni oli että; "Voi ei. Ei tällaista nukkekauhua." En tiedä onko nukkekauhulla enää Chils's playn ja sen jatko-osien jälkeen jalansijaa. Varsinkin kun myös suosituissa Saha-elokuvissa pääpahaa edusti nukke. (Huomasin juuri että elokuvan ohjaaja James Wanhan onkin ohjannut muun muassa ensimmäisen Saha-elokuvan. Taisi tykästyä nukkeihin.) Tai sanotaanko, että kynnys on ainakin korkea, että sitten pitäisi tehdä oikein hyvä nukkekauhu, että jaksaisi vielä innostaa.

Elokuva ei ollut oikein motiiveiltaan järkevä. Tai minä en ainkaan ottaisi jotain mystitstä käsinukkea kotiini asumaan, varsinkin jos sitä oltaisiin pidetty kotiseuduillani huonona enteenä.

Jamie Ashen ei ollut mitenkään erityisen uskottava suuren menetyksen kokeneena leskenä vaan sopii paremmin tyhmän playboyn rooliin, mitä virkaa True bloodissa toimittaa. Wahlberg oli puolestaan täysin naurettava. Hänelle oli keksitty oikein "hauska" maneeri; hän leikkasi partaansa jatkuvasti. Ehkä elokuva olisikin pitänyt vetää enemmän tämmöiseen camp-suuntaan, niin olisi voinut olla ihan hauskakin. Kauhuelokuvana Dead silence ei ollut kovinkaan kauhea ja oli tietyiltä osin aika ennalta-arvattava. Tosin onnistui kuitenkin minut lopussa yllättämäänkin ja olihan ne nuket hyvin tehty. Tavallaan ihan pelottaviakin.

Aika kökkö.

**

Ohjaaja: James Wan (Saw)
Pääosissa: Ryan Kwanten, Amber Valletta ja Donnie Wahlberg
Kesto: 89min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Back to the Future Part III (1990)

Katsastin Paluu tulevaisuuteen III (Back to the future Part III). Ensimmäisen osan arvostelun voi lukea täältä ja toisen täältä

Toisen osan tapahtumat jäivät siihen, että Doc (Christopher Lloyd) joutui salaman iskemänä aikakoneellaan vahingossa vuoteen 1885 ja Marty (Michael J. Fox) sai Docilta kirjeen  vuoteen 1955, että on nyt menneisyydessä ja elämä on mukavaa; "Älä tule hakemaan minua". Kirjeessä mainittiin myös aikakoneen sijainti, minne Doc oli sen vuodessaan haudannut. Marty ei voi olla kuitenkaan menemättä menneisyyteen, kun hän huomaa vuodessa 1955 Docin hautakiven.

Villissä lännessä Marty tapaa Docin, joka rakastuu opettajattareen (Mary Steenburgen).


Moni kai pitää tätä kolmososaa sarjan kehnoimpana (ainakin Telkun Riskala), mutta minä pidin kolmasosan lännenmaisemista ja rakkaustarinasta Docin ja Claran välillä. 

Steenburgen sopi hyvin Emmetin rakkaudenkohteeksi. Varsinkin pienenä pidin tästä seikasta, että Clara ei ollut mikään bimbo vaan tieteitä rakastava koulutettu nainen. Ainoa asia mikä jäi hieman vaivaamaan oli lopussa ollut kohtaus, missä Marty välttää kolarin kun ei lähde ajokisaan mukaan, niin sitten tämän jälkeen Martyn tyttöystävä kaivaa housuista kakkososasta tutun lapun, missä Martylle annetaan potkut ja kun Jennifer tätä lappua katsoo nin häviää teksti samalla. Miten Jennifer oikein älysi asianyhteyden ja tajusi katsoa lappua? No ei kai sillä loppujen lopuksi ole niin paljon väliä.

Leppoisa elokuva.

***1/2

Ohjaaja: Robert Zemeckis
Pääosissa: Michael J. Fox, Christopher Lloyd ja Mary Steenburgen
Kesto: 118min
Valmistusmaa: USA

tiistai 11. syyskuuta 2012

maanantai 10. syyskuuta 2012

Back to the Future Part II (1989)

Katsastin Paluu tulevasuuteen II (Back to the Future Part II). Ensimmäisen osan arvostelun voi lukea täältä.

Juuri kun Marty McFly (Michael J. Fox) palaa ensimmäiseltä aikamatkaltaan ja kaikki vaikuttaa olevan mallillaan, lentää Doc (Christopher Lloyd) uudistuneella aikakoneellaan ja kertoo, että Martyn ja tämän tyttöystävän Jenniferin tulevaisuus on hullusti. Ongelmia aiheuttaa varsinkin heidän lapsensa. Niinpä Marty ja Jennifer matkaavatkin vuoteen 2015 kohtamaan omat keski-ikäiset itsensä.

Marty pulassa tulevaisuuden takin kanssa.

Elokuvasta voi myös bongata nuoren Elijah Woodin ensimmäisestä roolistaan. 

Pidän ehkä kaikkein vähiten tästä Paluu tulevaisuuteen -trilogian toisesta osasta. Mielestäni elokuvassa on liikaa "sekoilua"; törmäämisen pelkoa kaksoisolentoihin ja tulevaisuudesta ostetun urheilukalenterin tuomaa harmia. Urheilukalenterin takaisinanastaminen Martyn arkkiviholliselta on myös liian vaivan takana. Toisaalta elokuvassa on juuri mielenkiintoista kuinka ensimmäisen elokuvan tapahtumat näytetään osittain toistetusti kun Martyn täytyy matkustaa takaisin menneisyyteen. Tällaista ei varmaan kovinkaan monessa elokuvassa ole ollut ennen Paluu tulevaisuutta kakkosta tai sen jälkeenkään.


Lapsuudessani muistan ihailleni elokuvan leijulautoja ja odotin vesikielellä, että koska sellaiset rantautuvat kauppoihin, mutta pettymyksekseni joudun vieläkin niitä odottelemaan.

Ihan hyvää viihdettä tarjosi myös tämä miljoona kertaa näkemäni kakkososakin.

***


Ohjaaja: Robert Zemeckis (Cast away, Forrest gump)
Pääosissa: Michael J. Fox, Christopher Lloyd ja Lea Thompson
Kesto: 108min
Valmistusmaa: USA

torstai 6. syyskuuta 2012

On the road (2012)

Kävin kaverini kanssa katsomassa elokuvan Matkalla (On the road). Elokuva perustuu samannimiseen kirjaan, jota pidetään jonkinlaisena klassikkona. Itse en ole kuitenkaan kirjaa koskaan lukenut.

Tarina kertoo villistä Deanista (Garrett Hedlund) ja kirjailijaksi haluavasta Salista (Sam Riley), jotka etsivät "sitä" - elämän ydintä. Etsinnässään he päätyvät usealle matkalle, niin yhdessä kuin erikseen. Elämistä koetaan niin musiikin, juomisen kuin huumeidenkin avulla.

Dean pallottelee hyppysissään kahta naista; vaimoaan Camillea (Kirsten Dunst) ja rakastajatartaan Marylouta (Kristen Stewart).

Elokuvassa voi nähdä myös Viggo Mortensenin, Amy Adamsin ja Steve Buscemin.

Sal ja Dean

Juhlimista, panemista ja mustaa musiikkia täynnä ollut Matkalla onnistui siinä mihin se oli tarkoitettukin; kuvaamaan matkalla olemista. Ei pelkästään fyysistä reissailua, mutta myös ihmisten kehittymisen näkökulmasta,  jokaisella meistä on oma matka kuljettavaan.

Pääosaa esittäneet Sam ja Garrett olivat omiaan rooleihinsa vaikka Salista tuli joskus hieman liikaakin mieleen Leonardo DiCaprio. Kristen Stewart ei tunnetusti ole mikään näyttelijälahjakkuus, mutta tähän kiimaiseen pikkulutkan rooliin hän sopi kuin nakutettu.

Elokuvasta puuttui elokuvan tavallinen rytmi alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen. Matkalla oli vain sarja tapahtumia, mitä päähenkilöt kokivat niin ilossaan kuin surussaankin. Salin tarkoituksena oli kirjoittaa kirja ja hän päätyikin kirjoittamaan kirjan näistä kokemuksistaan.

Kuten kaverini hienosti ilmaisi, niin monesti elämässämme on henkilöitä joita ihailemme nuoruudessamme, mutta nämä hakoteilla olevat itsekkäät sielut päätyvät usein sellaisiksi ihmisiksi joita myöhemmin lähinnä säälimme kuten Dean tässä.

Elokuvan heikkoutena pidän sen samanlaisina toistuvia kohtauksia ja joskus musiikki tuli ylikorostetusti mukaan henkilöiden vapauden tunteen symbolina.

***

Ohjaaja: Walter Salles
Pääosissa: Garrett Hedlund, Sam Riley ja Kristen Stewart
Kesto: 137min
Valmistusmaa: Ranska, UK, USA, Brasilia

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Blades of glory (2007)

 Katsoin televisiosta tulleen Hokkarihemmot (Blades of glory).

Chazz Michael Michaels (Will Farrell) ja Jimmy MacElroy (Jon Heder) ovat kaksi USA:laista huippu taitoluistelijaa. Molemmat voittavat tasapisteillä talviolympialaisissa kultaa, mutta päätyvät taistelemaan palkintopallilla niin riehakkaasti, että luisteluliitto päättää ottaa pojilta mitalit pois ja antaa heille ikuisen kilpailukiellon miesten yksilökisoihin. 

Tapauksen jälkeen miesten elämä alkaa mennä alamäkeä, kunnes Jimmyn vanha valmentaja (Craig T. Nelson) saa idean, että miehet osallistuisivat kisoihin parina. Miehiä kun ei ole kielletty osallistumasta pariluisteluun. Oman haasteensa antaa kisaan myös osallistuva Van Waldenbergin sisaruspari (Will Arnett ja Amy Poehler).

Elokuvassa voi myös nähdä Amerikan Office-sarjasta tutun respan eli Jenna Fischerin.


Urheiluparodioiden aatelia. Kuka keksii idean miesten välisestä pariluistelusta?! Vaikkakin niin  typerä, mutta niin hauska. Will Farrelin kaltainen hahmo, jonka vartalo ei ole sieltä trimmatuimmasta päästä ja tämän parina homomainen "Napoleon Dynamite", niin kyllä siinä on mielestäni jo ainekset hyvään elokuvaan. Olen helppo.

***1/2

Ohjaaja: Josh Gordon, Will Speck (Vaihtamalla paranee)
Pääosissa: Will Ferrell, Jon Heder ja Amy Poehler
Kesto: 93min
Valmistusmaa: USA

tiistai 4. syyskuuta 2012

Die Farbe (2010)

Lainasin veljeltäni elokuvan Die Farbe, joka perustuu H.P. Lovecraftin novelliin "The Colour Out of Space". Olen joskus aikoinani lukenut kyseisen kirjoituksen ja sen minkä muistan niin elokuva oli uskollinen.

Ollaan Arkhamissa ja vuosi on 1975. Jonathan Davisin (Ingo Heise) isä on kadonnut ja hän saa vihiä, että tämä olisi Saksassa missä toimi sotilaana toisen maailmansodan aikana. Selvittääkseen isänsä olinpaikan tapaa hän miehen, joka tunnistaa Jonathanin isän kuvasta. Mies kertoo puistattavan tarinan toisestan maailmansodasta ja mystisestä Die Farbesta, joka majaili kaivon pohjalla. Die Farbe sai aikaan ihmisissä hulluutta ja kasveissa ylikasvua.

Vähitellen Jonathanille muodostuu kuva siitä mitä tämän isä on aikoinaan joutunut kokemaan.


Katsoin hieman elokuvan making offia ja siinä mainittiin kuinka elokuvaa varten rakennettiin vartavasten kamera, joka kuvaa HD-laadulla, mutta antaa kuvan kuin se olisi kuvattu klassisella 35mm:llä. Elokuvan kuvausjälki olikin mielenkiintoinen ja mustavalkoisen elokuvan  maisemissa oli mukavaa syvyyttä. Rakennusten materiaalitkin olivat miltei käsin kosketeltavissa. 

Elokuvaan olikin saatu hyvä tunnelma; jännittävä ja tiivis. Vaikkakin sen juoni oli niinkin yksinkertainen kuin Lovecraft sen aikoinaan tarkoitti.

Die farbe - väri, tämä elokuvan mystinen esiintymä, entiteetti ja voima olikin ainoa värillinen asia koko elokuvassa. Värillisyys toimi hyvänä tehokeinona ja antoi Farbelle lisää arvovaltaa. 

Tyylikäs ja absurdi elokuva, joka oli ehkä jopa liiankin omituinen.

***1/2

Ohjaaja: Huan Vu
Pääosissa: Paul Dorsch, Jürgen Heimüller ja Ingo Heise
Kesto: 86min
Valmistusmaa: Saksa

Movie Monday #58 - Olosuhteet

Movie monday -haasteblogissa kyseltiin ideaaliolosuhteita elokuvien katseluun.

Hieman riippuu. Katastrofielokuvia on hauska katsoa elokuvateatterissa, jossa erikoistehosteet pääsevät oikeuksiinsa, mutta kauhuelokuvia tai muita jänniä on kiva katsoa omalta kotisohvalta kissa mahan päällä.

 

maanantai 3. syyskuuta 2012

Due date (2010)

Katsastin elokuvan Laskettu aika (Due Date).

Peter Highmanin ( Robert Downey Jr.) on päästävä Losiin raskaana olevan vaimonsa luokse viidessä päivässä, koska silloin on etukäteen suunniteltu synnytyspäivä. Peter on kuitenkin jumiutuneena Atlantassa, kun hänen matkatavarat lähetetään Losiin ennen häntä. Hän saa lentokiellon, koska keskustelee kanssamatkustajansa Ethanin (Zach Galifianakis) kanssa lentokoneessa pommeista ja terrorismista.

Peter ei voikaan kuin turvautua ärsyttävän matkakumppaninsa tarjoamaan autokyytiin. Hänellä kun ei ole lomapakkoa. 

Pääseekö jäykkä arkkitehti ja hieman rennommin ottava näyttelijäksi haluava Ethan sovussa perille ennen Peterin vaimon laskettua aikaa?


Elokuva oli kuin halpa kopio mainiosta John Candyn ja Steve Martinin tähdittämästä Planes, tranes and automobiles -elokuvasta. Due daten huumori oli vain päivitetty nykyajan trendeillä kuten huumehäröilyllä sekä masturbaatiolla.

Robert näytteli välillä ihan vakuuttavasti, mutta ei hänen suoritustaan pidemmän päälle jaksanut. Tämä Zach-kaveri oli minulle uusi tuttavuus. Kaipa hän yritti paikata lihavan Seth Rogenin jättämän aukon, mutta sitä aukkoa ei ole tarpeen täyttää, joten jäi hieman tylsä kopiomaku hänestäkin. Elokuvassa voi nähdä pienen roolin Jamie Foxxilta.

Due datessa ei oikeastaan ollut mitään omaperäistä tai kekseliästä.

Aika turha tapaus.

**

Ohjaaja: Todd Phillips (Hangover, Starsky&Hutch)
Pääosissa: Robert Downey Jr., Zach Galifianakis ja Michelle Monaghan
Kesto: 95min
Valmistusmaa: USA