sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

An Inconvenient Sequel: Truth to Power (2017)

Al Gore palaa ilmastonmuutosaiheeseen kymmenisen vuotta An Inconvenient truthin jälkeen jatko-osalla An Inconvenient Sequel: Truth to Power. Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 22. "Ilmastonmuutosta käsittelevä elokuva".

Elokuva alkaa kaikuina edellisen elokuvan arvosteluista kuinka sen esittämät ennusteet ovat aivan epärealistisia tai kuinka Al Goren ei pitäisi esiintyä ilmastonmuutoksen asiantuntijana kun on vain varapresidentti eikä ilmastotutkija. 

Elokuva esitteleekin paljon vuoden 2006 ennusteita Goren luentojen filmatisoinnin muodossa, mitkä ovat nyt totisinta totta eli ilmastonmuutoksen aiheuttamat jäävuorten sulamiset, lisääntyneet tulvat, kuivuus sekä tulipalot. Goren mukaan suurinta kritiikkiä An Inconvenient truth sai aikoinaan siitä, että siinä ennustettiin veden tulvivan jopa 9/11 muistomerkille asti. Niin oli sitten oikeastikin käynyt.

Gore on selkeästi asiasta intoihimoinen. Tuntui hieman masentavaltakin kun hän niin myrskyisästi taisteli ilmastonmuutosta vastaan esiintyen eri tilaisuuksissa sekä keskustellen ilmastonmuutoskokouksissa, mutta hyvin vähän edistystä kuitenkaan aikaan saaden. Trumpin presidenttikauden päätös irtisanoutua ilmastosopimuksesta näytettiin dokumentin loppupuolella ja tuntui viimeiseltä niitiltä arkkuun sekä Goren työn mitätöinniltä. Trumpin sanoin ISIS on ilmastonmuutosta suurempi uhka ja siihen tulisi keskittää suurempi huomio.

Al Gore jäävuorilla
Elokuva on selkeästi tarkoitettu vetoamaan ihmisten tunteisiin ja Gore osaa hyvin ilmaista huolensa ja raivonsa asian suhteen niin, että kamerakin tykkää. Musiikillakin pelataan jonkin verran. Aika ankean kuvan dokumentti jättää maailman tilasta vaikka joitain positiivisiakin pilkahduksia saadaan aurinkovoiman lisääntyneen hyödyntämisen merkeissä.

Ilmastonmuutoskysymykset ovat tietysti olleet nyt pinnalla, mutta paikoin dokumentti tuntui vähän kuin Goren kuitilta, että mitäs nauroitte 2006 ilmestyneelle pätkälleni kun nyt ennusteet ovat totta. Muistan, että An Inconvenient truth oli sellainen elokuva jonka suurinpiirtein kaikki oli nähnyt. Tämän ilmestymisestä en ollut kuullutkaan vaikka jo pari vuotta sitten valmistunut. Pidänkin tätä pikemminkin dokumenttina Goren matkasta vuodesta 2006 "tähän päivään" kuin ilmastonmuutosdokumenttina.

***

Ohjaajat: Bonni Cohen, Jon Shenk
Pääosissa: Al Gore
Kesto: 1h 38min
Valmistusmaa: USA

Kirja: Hyvän sään aikana (toim. Hanna Nikkinen)

Hyvän sään aikana - mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken on voittanut Kanavapalkinnon tietokirjojen kategoriassa ja ollut Finlandia-palkinnon ehdokaskin. Kirjassa Tampereen yliopiston opiskelijoista koottu työryhmä käy läpi ilmastonmuutosta ja sen näkymistä Suomessa. Olkataipeita myöten siis möyritään ilmastonmuutosaiheessa. Tämän takia asetankin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 22. "Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja".

Hyvän sään aikana on saanut paljon ylistystä ja onkin kiva, että tietokirja keskittyy näkökulmassaan juuri Suomeen ilmastonmuutoskysymyksissään. Kirja alkaa esittelyn jälkeen artikkelilla punkeista ja niiden kasvavasta määrästä Suomessa sekä kasvavasta määrästä taudinkantajina. Tämä liittyy myös ilmastonmuutokseen ja tämän olivat jo eräät tutkijat ennustaneetkin tapahtuvaksi muutoksen myötä. Alku oli kiinnostava. Sitten kiinnostukseni herpaantuikin. Tiedän, että aihe on tärkeä, mutta en kokenut, että sitä oltaisiin kovin kiinnostavasti käsitelty biopolttoaineen ja arktisten alueiden porausten merkeissä. Onneksi kuitenkin artikkelit eivät ole kovinkaan pitkiä ja jos jokin aihe ei tunnu kiinnostavalta, niin aina voi toivoa että seuraava tuntuisi. Kiinnostukseni taas heräsi Juha Kankaanpään napakalla otteella kirjoitettu artikkeli turpeesta energian lähteenä sekä poliittisena kiistakapulana. Aina niin ajankohtainen pakolaiskysymys sekä muovi ja kuivuuden aiheuttamat turvallisuusuhat "keikahduksen" tapahduttua, joilloin ihmiset panikoivat eivätkä välttämättä käyttäydy enää kovinkaan sivistyneesti toisiaan kohtaan käydään myös läpi.

Kirjaa seuraa häikäisevät valokuvat joita on ilo katsella ja tuovat levähdystä tiiviiseen tietopakettiin.

Ilmastonmuutos ja nimenomaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos aiheuttaa monissa suuria tunteita suuntaan tai toiseen ("jotain on äkkiä tehtävä" tai että "ihan huu haata"). Itse olen sitä mieltä, että tutkitaan tieteen tuloksia kiihkottamasti. Totuus voi olla epämiellyttävä, mutta semmoista se nyt vaan on. Yritetään sitten parhaamme jotenkin edes hidastaa muutosta jos ei estämään kyetä. En kuitenkaan usko, että ratkaisu on nostaa bensan hintaa tappiin Suomessa vaan tehdä vähän suurempia linjauksia niille tahoille, joilla saastuttaminen suurinta. Näissä kysymyksissä lepää raha niin suurena vaikuttimena, että vaikea aina tietää kenellä on puhtaat jauhot pussissa.

***1/2

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2017

tiistai 21. toukokuuta 2019

The Prestige (2006)

Christopher Nolan on monen lempielokuvani takana ja hänen sukunimensä alkaa maagisella N-kirjaimella, joten asetan Nolanin ohjaaman The Prestigen Helmet-haasteen kohtaan 14. "Ohjaajan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi".

Kaksi nuorta ja innokasta taikurin alkua Robert Angier (Hugh Jackman) ja Alfred Borden (Christian Bale) tekevät temppuja Cutterin (Michael Caine) teknisen tietämyksen avulla ja kauniin Julian (Piper Perabo) aputyttöillessä. Miesten tiet kuitenkin eroavat kun Angierin vaimo - Julia - kuolee pieleen meneessä tempussa, josta murheen murtama aviomies syyttää taikuripariaan Bordenia.

Cutter jää avustamaan Angieria kun taas Borden löytää itselleen uuden avustajan - Fallonin. Angier saa itselleen myös uuden viehättävän apulaisen Olivian (Scarlett Johansson). Miehet kilpailevat keskenään sabotoidenkin toistensa esityksiä. Angier saa vihiä Bordenin uudesta katoamistempusta, josta kateellisena lähettää Olivian vakoilemaan tempun salat. Epätoivon ajamana Angier lähtee kuitenkin etsinnöissään väärille rateille tilaten erikoislaitteen Teslalta (David Bowie) ja näin tuoden illuusioiden maailmaan jotain suolia kääntävän aitoa.

Elokuva alkaa niin, että Borden on syytettynä Angierin murhasta. Kuolemaan johtaneita tapahtumia käydään takautumien merkeissä läpi.

Rebecca Hallin voi nähdä Bordenin vaimona ja Andy Serkinsin Teslan avustajana.

Borden ja Angier
Näin nyt jo yli 10 vuotta sitten ilmestyneen The Prestigen toiseen otteeseen ja elokuva kesti aikaa. Vaikka nyt tiesikin kaikki elokuvan mainiot twistit, jotka äimistyttivät silloin ensimmäisellä kerralla, niin pätkä piti koko kaksituntisen otteessaan. Hugh Jackman ja varsinkin Christian Bale ovat niin karismaattisia ja upeita näyttelijöitä, että heitä seurasi mielellään. Sivuosissa hääräilleet Bowie, Johansson, Hall, Caine eikä Serkinskään rinnalla kalvenneet.

Vaikka elokuvassa on paljon käänteitä, ei se tuntunut kuitenkaan teennäiseltä kikkailulta vaan kiehtovalta ja yhteneväiseltä tarinalta. Yhtä puistattavaa kuin ensimmäisellä katselukerralla oli tajuta mitä Angier oli valmis uhraamaan ikimuistoiseen temppuunsa - huipennukseensa.

Elokuvalta ei voi paljon muuta toivoa.

*****

Ohajaaja: Christopher Nolan (Interstellar, Insomnia, Batman Begins, Inception, Memento)
Pääosissa: Christian Bale, Hugh Jackman, Scarlett Johansson
Kesto: 2h 10min
Valmistusmaa: USA, UK

Kirja: Miksi emme totu pystyasentoon (Sinikka Nopola)

Nopolan aikaisemmin erinäisissä julkaisuissa ilmestyneitä artikkeleita on koottu teokseen Miksi emme totu pystyasentoon. Sinikan sukunimi alkaa samoiten kuin omani, joten asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 14. "Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi".

Yhdeltä istumalta luettava kirja, joka tempaisi heti mukaansa. Artikkelit käsittelivät hauskalla tavalla arkisia havaintoja maailman menosta ennen ja nyt, kuten kotitekoisen pullan muuttumisesta puolipakasteisiin tai single-miehen suhtautumisesta raaka-aineisiin suhteessa eineksiin. Nopola asettelee hauskasti tavallisen ihmisen elämää kontrastien muodossa kertoen esimerkiksi tarinan kasvohoidostaan jonka tuloksia halusi kovasti päästä ulkoilmoille näyttelemään päätyen lopulta jäämään kotiinsa ja katsomaan WTC-torneihin kohdistuvaa iskua televisiosta. Päivä oli 9.11.2001.

Artikkelit eivät ole erityisen sidoksissa toisiinsa vaikka niitä on muutamalla suuremmalla otsikolla koitettukin jäsennellä. En kuitenkaan mitään suurempaa kokonaisuutta kaivannutkaan kun tarinat olivat hauskoja sellaisinaan. 

Tykkäsin kovasti Nopolan tavasta kertoa tarinaa.

***1/2

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2007

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Ukonvaaja (2016)

A.W. Yrjänä toimii kertojana Suomen mytologiasta ammentavasta Ukonvaaja-dokumentissa ja on saanut naamansa kanteen. Asetankin elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 1. "Elokuvan kannessa on ihmiskasvot". 

Lähinnä CMX:n laulajana tunnettu A.W. Yrjänä on myös kunnostautunut runoilijana ja teologisen tiedekunnan oppejakin saanut. Yrjänä on tehnyt paljon taustatyötä taiteelliseen ilmaisuunsa suomalaisten kansanperinteiden parissa. 

Dokumentissa Yrjänä vaeltaa pitkin Suomen luontoa ollen "henkisellä matkalla" haastatellen muun muasssa arkeologia, folkloristiikkoa ja uskontotieteilijöiden legendaa: Juha Pentikäistä. Arkeologi kertoo teorian myyttien synnystä eräänlaisena aivojen "big banginä" jonka myötä ihmiset olisivat alkaneet uskoa uskomattomiin. Tämä olisi tapahtunut noin 40 000 vuotta sitten. Karhussa myös hänen mukaansa näkyy hyvin ihmisen luontosuhteen muutos. Ennen karhua pidettiin kultahissillä laskeutuneena jumalana, mutta kaskikulttuurin myötä karhusta tuli pelottava tuhoeläin. 

Yrjänä ajaa pitkin Suomea etsien muinaissuomalaisille tärkeitä kohteita, mutta yksikin kuppikivi on lehmien ympäröimä ja yhden seinäkirjoituksen päälle toisaalla ollaan töhritty. Kyllä Yrjänä pääsee ihastelemaankin kun patikoi Astuvansalmen kalliomaalauksia katselemaan ja pääsee toteuttamaan lapsuudenhaavettaan tieteellisellä kaivauksella Ravattulan ristimäellä, jossa on tiettävästi ollut Suomen vanhin kirkko (rakennettu n. 1100-luvulla). Tapaapa Yrjänä kansanperinteitä ylläpitäviä Taivaannaula ry:n jäseniäkin, jottei muinaiset tavat unohtuisi kansakuntamme muistista.

Nuotion äärellä Yrjänä pohtii ja kertoo mm. Ukko-jumalasta ja maailmansynty myytistä. Yrjänän siteeraamat myyttiset tarinat ovat kuvitettu animaatioin.

A.W. Yrjänä kohentaa tulta ja kertoo Ukosta
Alkuun tuntui hieman haastavalta tottua Yrjänään haastattelijan tai juontajan roolissa. Hänen myhäilynsä välillä keskeytti aika häiritsevästikin haastateltavan puheen. Yrjänän kävellessä ja pohdiskellessa näitä mytologia-asioita alkoi koko homma tuntua joltain mokumentilta kuin Studio Julma huvin "Viimeiset vaeltajat" kuunaan. Ukonvaaja oli kuitenkin tehty vakavalla mielellä ja hyvä tahto sydämessä. Yrjänä on sympaattinen mietiskelijä sisäänpäin herkyvine nauruinee ja tyyliin alkoikin hiljalleen lämmetä. Yrjänäkin tuntui kokoajan kehittyvän haastattelijana dokumentin edetessä. Ukonvaaja on pienen budjetin joukkorahoituksella tehty "intohimoprojekti" ja onkin sellaisenaan kunniotettava, että ollaan saatu dokumentoitua Suomen kansallisaarteita;  niin maisemien, tarinoiden kuin ihmistenkin muodossa.

Animaatioin väritetyt Kalevalan tarinat olivat kivoja välietappeja ja visuaalisesti mielenkiintoisen näköisiä. Yrjänällä on kuitenkin hieno ääni ja sopi hyvin tähän tarkoitukseen. A.W. Yrjänän aiheeseen sopivaa laulantaakin saadaan hieman kuulla, mutta suurin osa elokuvan musiikista ei ole hänen kynästään. Puolentoistatunnin dokumentti oli ehkä hieman liian kunnianhimoinen pituus. Jäsennellympi tunnin paketti olisi mielestäni toiminut paremmin, laatu korvaten määrän.

Kiinnostukseni lepää näissä aihealueissa, joten katsominen oli pääosin viihdyttävää ja opin jotain uuttakin. Suurin anti oli potentiaalisten retkeilykohteiden bongaaminen. Toki myös vanhana CMX fanina oli hauska nähdä ja kuulla A.W. Yrjänää näissä hieman erilaisissa merkeissä.

***1/2

Ohjaaja: Tuukka Tähti
Pääosissa: A.W. Yrjänä, Antti Lahelma, John Björkman
Kesto: 1h 28min
Valmistusmaa: Suomi

Kirja: Hikikomori (Ari Haasio)

Hikikomori-kirjan kannessa on varjoisat ihmiskasvot koko kannen pituudeltaan, joten asetan sen Helmet-haasteen kohtaan 1. "Kirjan kannessa on ihmiskasvot".

Hikikomori on Japanista peräisin oleva nimitys yhä kasvavalle ihmisryhmälle, jotka ovat päättäneet eristäytyä muusta maailmasta kotinsa suojiin. Leikkisästi tälläinen henkilö on myös hikkyksi kutsuttu.

Tutkija Ari Haasio on perehtynyt hikkeilyyn ja käsittelee kirjassaan erityisesti Suomeenkin kantautunutta ilmiötä. Haasio on käyttänyt tutkimusaineistona muun muassa Ylilauta-sivuston Hikikomero-ryhmää, jossa yleensä itsensä jonkinasteiseksi hikikomoriksi luokittelevat "tosi elämän" kontakteja välttelevät keskustelevat.

Haasio käy läpi eri asteisia hikikomorin muotoja sekä taustoja, syitä ja seurauksia. Kaikki hikikomorit eivät ole syrjäytyneitä siinä mielessä, että eivät kävisi töissä tai opiskelisi ja toisaalta taas kaikki jotka ovat päättäneet jättää "oravanpyörän" eivät välttämättä ole sosiaalisilta suhteiltaan eristyksissä. Suurimman kontaktipinnan toisiin ihmisiin hikikomoreilla yleensä löytyy netin välityksellä keskustelupalstoilta tai pelimaailmasta.

Haasio vertailee kirjassaan Suomen ja Japanin kulttuurieroja sekä sitä myöten myös ilmiön eroja. Japanissa on tapana, että vanhemmat hoitavat lastaan kotona kunnes tämä avioituu. Perinne on mahdollistanut usean japanilaisnuorukaisen sulkeutumisen huoneeseensa mangojen sekä anime-sarjojen pariin. Suomessa taas hikkyt haluavat usein itsenäistyä ja muuttaa omilleen jottei tarvitsisi sietää painetta kouluun tai töihin menemisestä vanhempien taholta.

Aihe on mielestäni mielenkiintoinen, mutta Haasio käsitteli aihetta turhan kuivakkaasti. Olisin kaivannut enemmän  haastatteluita tai syvällisempää analyyttistä pohdintaa. Ohut kirjanen kävi aiheen läpi pintaa raapaisten. Tietyllä tavalla Hikikomorin lukeminen tuntui jonkinlaiselta sosiaalipornolta, jossa voi kauhistella miten jotkut ihmiset elävät ja tuntea ylemmyyden tunnetta vähäisistäkin sosiaalisista suhteistaan. Vaikka Haasio on varmasti paneutunut aiheeseen laajalti, niin silti ulkopuolisen näkemys on aina ulkopuolisen näkemys, niin kuin ihmistutkimuksessa yleensä. Tästä tulikin vähän sellainen tunne kuin joku 60-vuotias selittäisi mitä "nuorisokielellä" LOL tarkoittaa.

**1/2

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2018

lauantai 11. toukokuuta 2019

The Big Lebowski (1998)

The Big Lebowskin päähenkilö "The Dude" näkee pari psykedeelistä unta, joten asetan pätkän Helmet-haasteen kohtaan 29. "Elokuvassa nähdään unia".

Jeff Lebowski eli "The Dude" (Jeff Bridges) sekoitetaan toiseen samannimiseen miljonääri-mieheen, jonka vaimo Bunny (Tara Reid) on velkaa pahoille miehille. Velkojat tunkeutuvat Duden kotiin kiristäen tätä ja kusevat vieläpä tämän matolle. Dude pääsee tuulettamaan tapahtumaa keilaradalla kavereilleen Walterille (John Goodman) ja Donnylle (Steve Buscemi) ja intoutuu etsimään käsiinsä rikkaan kaimansa pyytäen tältä rahaa maton korvaukseen. Mattorahan sijaan Dude saakin vähän enemmän pätäkkää ja työtehtävän viedä nyt kidnapatun Bunnyn lunnasrahat. Homma ei mene kuitenkaan toivotulla tavalla kun kuskiksi ryhtyneellä Walterilla on eri suunnitelma rahojen suhteen.

Walter ja The Dude
Elokuvassa vilisee paljon tuttuja kasvoja. John Turturron voi nähdä pääosapoppoota ärsyttävänä mestarikeilaajana, Julianne Mooren puolestaan äveriään Lebowskin tyttärenä ja Philip Seymour Hoffmanin Lebowskin avustajana. Peter Stormarella on huvittava rooli saksalaisena nihilistinä ja Sam Elliott hoitaa koko jutun kertomisen.

The Big Lebowski ei ole turhaan kulttiklassikon maineessa. John Goodmanin esittämä aggressiivinen sotaveteraani ja Jeff Bridgesin esittämä yliletkeä Dude on mahtava pari jonka toilailuja on hauska seurata. Julianne Moore  Lebowskin feministityttärenä on stereotypiassaan koominen. Elokuva rönsyilee paljon eikä tapahtumat ole ennalta-arvattavissa. Nauroinkin paljon huvittaville juonen käänteille kuten Duden vuokraisännän luovalle tanssille tai Walterin hakattua mäskäksi väärän henkilön uuden auton.

Hauska.

****

Ohjaajat: Joel Coen, Ethan Coen (True Grit, O Brother, Where art thou?)
Pääosissa: Jeff Bridges, John Goodman, Julianne Moore
Kesto: 1h 57min
Valmistusmaa: USA, UK

Kirja: Suomalaisten unet (Annikki Kaivola-Bregenhoj)

Folkloristiikan professori Annikki Kaivola-Bregenhoj on koonnut suomalaisten unia aina 1800-luvulta "tähän päivään". Aineistoa hän on pääasiassa kerännyt SKS:n arkistoista sekä eri lehtien kyselyistä koskien unien näkemistä.

Suomalaisten unet onkin kokoelma erilaisia uskomuksia sekä kertomuksia omista kokemuksista unien suhteen. Kolmen suuremman otsakkeen alle kootut lyhyet kertomukset tekevät kirjan. Kirja koostuu suurimmaksi osaksi lyhyistä unikuvauksista, jotka ovat teemoitettu eri aihepiirien alle. Unia käsitellään myös ennustamisen näkökulmasta sekä tulkintana omasta alitajunnasta.

Parhaimpina antina koin sota-ajan enneunet sekä Haaviston ja Niinistön kisaillessa presidentinvaaleissa tänä aikana nähdyt presidenttiehdokkaiden vierailemat satunnaiset unet. Omat unet ovat kuitenkin niitä itseään kiinnostavia eikä toisten unien kuunteleminen tahi lukeminen ole ihan niin jännää.

Tässä ollaan niin syvästi unimaailmassa, että asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 29. "Kirjassa nähdään unia".

Nimensä mukainen ja kattava dokumentointi juuri otsakkensa mukaisesta aihealueesta.

***

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2013

lauantai 4. toukokuuta 2019

747/ 1001 A Room with a View (1985)


Hotelli Firenzessä (A Room with a wiew) sijoittuu merkittävästi Italian Firenzeen, jossa on tullut vierailtua. Sijoitankin elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 7. "Elokuva kertoo paikasta, jossa olet käynyt".

Lucy Honeychurch (Helena Bonham Carter) on tullut serkkunsa (Maggie Smith) kanssa lomailemaan Firenzeen. Samassa hotellissa asuu myös kiehtovan erikoinen nuori mies George (Julian Sands), joka matkustaa rahvaanomaisen isänsä (Denholm Elliott) kanssa. Kiertäessään Firenzeä turistina, Lucy todistaa väkivaltaisen yhteydenoton, jonka myötä pyörtyy. George osuu kuitenkin paikalle ja pelastaa hänet. Samalla rakastuen Lucyyn.

Lucyn serkku yllättää Lucyn ja Georgen pussailemasta ja paniikissa päättää että heidän on lähdettävä takaisin kotiin Englannin maaseudulle. Lucy suostuu kotipuolessa kunnollisen Cecilin (Daniel Day-Lewis) kosintaan. Sattuman kaupalla Cecil päätyy kuitenkin vuokraamaan maalaishuvilan Georgelle ja tämän isälle. Vanhat tunteet kuohahtavat pintaan.

Duomon kupoli näkyy kansikuvan horisontissa
Elokuvassa oli mukavan pehmeä tunnelma värimaailmaltaan ja musiikiltaan kuin renesanssiajan maalauksessa kuunaan. Nuori Helena Boham Carter sopi hyvin tähän "elävään maalaukseen" pyöreine poskineen ja kerman värisine ihoineen. Daniel Day-Lewis on myös mainio snobahtavana jäykkismiehenä toimien hyvänä vastakohtana hekumallisen alkukantaiselle Julian Sandsin esittämälle Georgelle. Järki ja tunteet ruumiillistettuina. Ensisuudelmatkin ovat toistensa vastakohtia; intohimoisesta suutelosta kömpelöön pikkupusuun jossa rillitkin meinaa tippua.

Miellyttävä katsoa ja bonuksena oli kiva bongailla tuttuja maisemia.

****

Ohjaaja: James Ivory (The Remains of the Day, Surviving Picasso)
Pääosissa: Maggie Smith, Helena Bonham Carter, Denholm Elliott
Kesto:1h 57min
Valmistusmaa: UK

Kirja: Leonardo Da Vinci (Elke Linda Buchholz)

Leonardo Da Vinci on kotoisin Firenzen Vincistä ja muutama vuosi takaperin tuli itsekin Firenzessä vierailtua, joten asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 7. "Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt". Leonardo kuoli 2.5.1519, joten taiteilijaneron kuolemasta on 500 vuotta.

Lahjakkuus oli jo hyvin nuoresta iästä selvää Leonardon kohdalla ja hän pääsi Firenzen parhaimpaan taidekouluun mestarin oppiin. Uskonnolliset säännökset maalaustaiteessa sitoivat kuitenkin Leonardoa Firenzeläisissä tilaustöissä liiakseen ja päätyi työskentelemään Milanoon, jossa pääsi toteuttamaan itseään laajemmalla skaalalla. Täällä Leonardo pääsi näyttämään insinöörisiä taidonnäytteitään ja maalasi kuuluisan "Viimeinen ehtoollinen" -seinämaalauksensa. Nopeasti hilseilemään ryhtyneestä mestariteoksesta otti monet aikalaiset mallia.

Leonardon taiteilijauran alkuaikana keksittiin maalaustaiteen mullistanut pakopisteen käyttö, jolla pystyttiin luomaan kolmiulotteista tilan tuntua. Leonardo hallitsi sen käytön, mutta päätyi omassa taiteessaan luottamaan enemmän tunnetilojen vangitsemiseen ja valon sekä varjon taitavaan käyttöön. Hän myös keksi, että taideteoksen osaset voisivat sulautua linjakkaaksi kokonaisuudeksi eikä kappaleiden tarvitse erottua voimakkaasti eri väreillä toisistaan.

Viimeinen ehtoollinen
Olen ehkä aina jollain tavalla ylenkatsonut tämän kaltaisia ohuita "tietokirjasia", jotka tuntuvat lähinnä laiskan miehen lukemistolta kohti yritystä sivystyä tai päästä helposti tentistä läpi. Kirja oli kuitenkin hyvin ytimekäs ja tietopainotteinen sekä hyvin havainnollistava runsaine kuvituksineen, joten antoi aivan vallan mainiot pohjatiedot Leonardo Da Vinciin. Tämän luettuani katsoin yhden Leonardo-dokumentin, kun ajattelin että voisin hieman syventää tietoutta rakentamalla tämän pohjatiedon päälle lisää kerroksia. Dokumentissä kuitenkin käytiin miltei samat asiat kuin kirjassa ja peräti samat maalaukset ja kuvatkin esiintyivät. Jotain uuttakin tuli, mutta ei loppujen lopuksi kovin paljoa.

Leonardon Marian Ilmestys. Galleria Uffizi, Firenze. Valokuva on ihan itse otettu.
Reilu parisenkymmentä maalausta ollaan voitu varmistaa Leonardon tekemiksi, mutta leijonanosa alku-uran teoksista on kadoksissa. Suurin Leonardo-kokoelma sijaitsee Ranskan Louvressa. Pääteokset; Mona Lisa, Pyhä Anna kolmantena sekä Johannes Kastaja olivat Leonardolla itsellään kuolinpäivään asti.

Minitaidekirjojen Leonardo Da Vinci oli kiintoisa ja kompakti tietopaketti historian merkkihenkilöstä.

***1/2

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 1999