sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 31. elokuuta 2012

Speed (1994)

Katsastin televisiosta tulleen Speed - kuoleman kyydissä (Speed). Tämä kuuluu niihin elokuviin, jotka tuli silloin teini-ikäisenä katsottua uudestaan ja uudestaan kun se Keanu oli niin ihastuttava.

Jack Traven (Keanu Reeves) on poliisi ja tämän parina toimii pommeihin erikoistunut Harold Temple (Jeff Bridges). Poliiseja vainoaa rikollinen Howard Payne  (Dennis Hopper), joka haluaa rahaa panttivangeilla. Jack ja Harold onnistuvat kuitenkin pelastamaan panttivangit eikä rikollinen saa penniäkään. Howard ottaa tämän henkilökohtaisesti ja päättääkin piinata Jackia laittamalla bussiin pommin, joka laukeaa jos sen nopeus laskee alle 50.

Bussi on täynnä erilaista väkeä, mutta kun kuski saa vahinkolaukauksen olkapäähänsä hätääntyneeltä matkustajalta ottaa säpsäkkä Annie Porter (Sandra Bullock) bussin ohjat. Jack ei kuitenkaan aijo jättää kulkuneuvoa oman onnensa nojaan vaan auttaa panttivankeja kaikilla mahdollisilla tavoilla.


Katsoin juuri äskettäin Myytinmurtaja-jakson, jossa he testasivat olisiko Speed-elokuvassa esiintynyt bussin katkenneen tien yli hyppäys fyysisesti mahdollista - ei se ollut. Elokuvassa bussi saatiin hyppäämään mekaanisella rampilla, joka antoi bussille sen tarvitseman sysäyksen. 

Elokuva toimi silloin 90-luvulla hyvänä toimintaelokuvana, jossa oli mukana romantiikkaakin. Mukavaa vaihtelua oli myös se, että pääosassa ei ollut ketään lihaskimppua vaan aika linjakas Keanu. Elokuva toimi kyllä ihan hyvin vielä nytkin, mutta en koskaan pitänyt sen lopusta. Mielestäni elokuvan olisi pitänyt päättyä jo lentokentälle eikä jatkua siitä vielä seikkailuksi metrotunneleihin. Dennis Hopper oli täydellinen psykopaatti, joka on aina askeleen edellä ja Sandra Bullock nousi elokuvan kautta kaikkien tietoisuuteen sympaattisena neitona. Pidän Sandrasta kyllä.

Jännää meininkiä.

***1/2

Ohjaaja: Jan De Pont (Twister, Speed 2)
Pääosissa: Keanu Reeves, Dennis Hopper ja Sandra Bullock
Kesto: 116min
Valmistusmaa: USA

maanantai 27. elokuuta 2012

Kevin of the North (2001)

Ostin Fida:sta DVD:n Kevin of the north.

Kevin Manley (Skeet Ulrich) työskentelee Losilaisesssa matkatoimistossa kurjan pomon alaisuudessa, kun saa kirjeen, että häntä odottaa isoisän perintö Alaskassa. Manley raahautuu Alaskaan vain saadakseen tietää lierolta kuolinpesänhoitaja Thortonilta (Leslie Nielsen), että perinnössä on ehto; Manleyn on osallistuttava koiravaljakkokisaan.

Aurinkoisempiin ilmoihin tottunut Manley on hukassa koiriensa kanssa ja saakin apua viehättävältä Bonnie-neidota (Natasha Henstridge), joka myös osallistuu kisaan. Thorton ei halua, että Manley onnistuu kisassa, koska haluaa saada perinnön itselleen. Isoisä kun on tarinoiden mukaan kätkenyt kulta-aarteen jonnekin Alaskan alueelle ja kartta aarteeseen löytyisi oletettavasti isoisän vanhasta mökistä.


Ostin elokuvan lähinnä Leslie Nielsenin takia, koska ajattelin että saisin muutamat naurut enkä ollut kuullut elokuvasta aikaisemmin. Nyt elokuvan nähtyäni ymmärrän miksi siitä ei ole hirveästi kuulunut; oli aika kehno. 

Teinityttöjen päiväunelma Skeet oli niin väärä valinta esittämään koomista pääosaa kuin vain voi olla. En usko että hän pystyisi kantamaan minkään muunlaistakaan pääosaa. Leslie oli paikoin ihan hauska, mutta elokuvan käsikirjoitus ei antanut siihen paljon mahdollisuuksia. Ainoa positiivinen hahmo olikin viehättävä Natasha, joka hoiti hyvin roolinsa Alaskan ruusuna.

Elokuva oli aika typerä oikeastaan.

**
(imdb 4,4)

Ohjaaja: Bob Spiers (That Darn Cat)
Pääosissa: Skeet Ulrich, Natasha Henstridge ja Leslie Nielsen
Kesto: 86min
Valmistusmaa: Kanada, UK

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Date night (2010)

Ostin kasan elokuvia Anttilan alesta, yksi niistä oli parjattu Date night.

Phil Foster (Steve Carrell) sekä Claire Foster (Tina Fay) ovat tavallinen aviopari, joilla on lapsia. Parin tuttavapariskunta (Mark Ruffalo ja Kristen Wiig) eroaa ja se saa molemmat ajattelemaan omaa avioliittoaan. Molemmat kaipaavatkin jotain uutta joka viikkoiseen deitti-iltaan ja nämä jerseyläiset päättävätkin mennä Manhattanille syömään uuteen hip-ravintolaan. 

Ainoa ongelma on siinä, että Fostereilla ei ole pöytävarausta ja päättävätkin ottaa paikalle tulemattomien Tripplehornien varauksen. Liike ei ole kuitenkaan fiksu, koska Tripplehornit ovat pulassa ja heitä jahtaa kaksi korruptoitunutta poliisia. 

Elokuvan sivuosissa voi nähdä mm. Mila Kunisin, James Francon, Mark Wahlbergin ja Ray Liottan.


Odotukseni olivat minimaaliset koska olin kuullut elokuvasta pelkkää huonoa. Tätä taustaa vasten sainkin yllättyä positiivisesti. Vaikka elokuva alkoi hitaasti ja sitä mietti vaan, että miten tämä deitti-ilta oikein menee pieleen, niin elokuva onnistui yllättämään. Date night olikin laadullisesti hyvin epätasainen erittäin hauskoista kohtauksista vaivaannuttaviin hetkiin.

Steve Carrell oli roolissaan erinomainen ja Tina Faylla oli hetkensä. En kuitenkaan voinut olla miettimättä elokuvaa jollain toisella naispääosanesittäjällä.

Paikoin loistava, paikoin heikko.

***

Ohjaaja: Shawn Levy (Night at the museum, Reel Steel)
Pääosissa: Steve Carell, Tina Fey ja Mark Wahlberg
Kesto: 88min
Valmistusmaa: USA

lauantai 25. elokuuta 2012

I Now Pronounce You Chuck & Larry (2007)

Katsastin eilen televisiosta tulleen Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry).

Chuck (Adam Sandler) ja Larry (Kevin James) ovat kaksi heteromiestä, jotka toimivat palomiehinä. Larryn vaimo on kuollut ja hän on unohtanut määräaikaan mennessä muuttaa vakuutuksen edunsaajan edesmenneen vaimonsa nimistä lastensa nimiin. Saadakseen taas edun on hänen mentävä uudelleen naimisiin. Koska Larrylla ei ole ketään naista näköpiirissä pyytää hän apuun parhaan ystävänsä Chuckin. Miehet rekisteröivät parisuhteensa, mutta saavat peräänsä tarkastajan (Steve Buscemi), joka ei usko miesten suhteeseen. Miehet palkkaavatkin asianajajan (Jessica Biel)  puolustamaan oikeuksiaan. 

Palopäällikön roolissa voi nähdä Dan Aykroidin


Adam Sandler ei ollut mitenkään erityisen uskottava machona palomiehenä, joka kaataa sadoittain naisia. Kevin James oli parempi, mutta ei hänkään onnistunut pelastamaan elokuvaa omalla roolisuorituksellaan. Aykrodin ja Buscemin sivuosaroolit olivat hyviä.

Koko elokuva huumori perustui siihen, että kaksi heteromiestä joutuu esittämään homoja eikä sitä tehty mitenkään erityisen taidokkaasti. Mukaan yritettiin ujuttaa jonkinlaista suvaitsevaisuussanomaa todennäköisesti siksi, että elokuvan homohuumori olisi hyväksyttävämpää. 

Aika köykäinen.

*1/2

Ohjaaja: Dennis Dugan (Zohan, Jack and Jill)
Pääosissa: Adam Sandler, Kevin James ja Jessica Biel
Kesto: 115min
Valmistusmaa: USA

perjantai 24. elokuuta 2012

Dodgeball (2004)

Katsastin komedian nimeltä Boltsit pelissä - Dodgeball (Dodgeball).

White Goodman (Ben Stiller) omistaa kovan luokan kuntosalin, jossa paikat pannaan piukaksi hulppeean tyyliin, kun taas Peter La Fleur (Vince Vaughn) omistaa Average Joe -nimisen hieman kämäisemmän kuntosalin, jossa rahallinen voitto ei ole tärkeintä vaan hyvä henki. Peterin kuntosali onkin ajautunut taloudelliseen vaikeuksiin ja tarvitsee suuren summan, että voisi maksaa rästiin jääneet maksut pois. White olisi valmis ostamaan konkurssipesän, mutta Peter ei pidä sitä edes vaihtoehtona. 

Peter ja tämän uskollinen Average Joen kävijäkunta päättääkin perustaa kilpailua varten polttopallojoukkueen. Palkintona kun on juuri kaivattu summa.

Naispääosassa pyörii Christine Taylor.


Elokuvassa parodioitiin erilaisia urheiluelokuvia, joissa underdogsit pääsevätkin kaikkien ihmeeksi vakavasti otettaviksi kilpailijoiksi. Hauskuutta tietysti lisää se, että urheilulajina on lähinnä ala-asteen liikuntatunneilta tuttu polttopallo. Konsepti sinällään toimi ja kirvoittikin minulta muutamat naurut. 

Komediaa toi myös Ben Stillerin näyttelemä fanaattinen White Goodman -kusipäähahmo ja Vince onnistui "normaaliudellaan" hyvin tasoittaamaan äärimmäisyyksin menevää Whiteä. 

Yllättävän hauska.

***

Ohjaaja: Rawson Marshall Thurber
Pääosissa: Ben Stiller, Christine Taylor ja Vince Vaughn
Kesto: 92min
Valmistusmaa: USA, Saksa

tiistai 21. elokuuta 2012

Movie Monday #57 - Posters

Movie Mondayn haasteena julisteet. Leffajulisteet. Kaunein? Komein? Rumin? Tylsin? Oudoin? Naurettavin? Entä mitä elokuvajulisteita sinun asunnostasi löytyy? Mitä haluaisit ja jaksaisit ihailla omalla seinälläsi?

No, muutin juuri joten seinältä löytyy vain tämä:


Entisestä kämpästä löytyi:






+jotain muita

Mielestäni tämä on aika ruma:


Ja olisi kiva saada, joku Evil dead- tai Hohto-juliste.



maanantai 20. elokuuta 2012

Knocked-up (2007)

Kävin katsomassa Paksuna-elokuvan raskaana olevan ystäväni kanssa muutamia vuosia sitten ja nyt sitten katsastin elokuvan uudelleen television kautta.

Ben Stone (Seth Rogen) on elämäntapaluuseri, joka ei käy töissä ja polttelee pilveä. Ainoa harrastus (pilvenpolttelun lisäksi) on nettisivun perustaminen kamujensa (mm. Jay Baruchel) kanssa. Sivujen ideana on listata kaikkien elokuvien nakukohtaukset. 

Alison Scott (Katherine Heigl) on puolestaan menestyvä ja kaunis viihdetoimittaja, joka asuu siskonsa ja tämän miehen kanssa.

Eräänä iltana niin Ben kuin Alison päätyvät sattumalta samaan baariin juomaan, jossa he myös tutustuvat toisiinsa. Viinanhuuruinen pari päätyy viettämään yhteisen yön, josta sikiää lapsi. Yhden yön jutuksi tarkoitettu tempaus muuttuukin kasvavan mahan myötä monimutkaisemmaksi kuvioksi.


Vuonna 2007 en ollut vielä niin kyllästynyt Seth Rogeniin mitä tätä nykyä alan jo vahvasti olemaan. Ensimmäisen kerran elokuvan nähtyäni pidinkin sitä ihan hauskana komediana. Aihe on  suhteellisen neitseellistä maaperää eikä siis loppuunkulutettu.  Katherine on luontainen komedianne ja onnistui vakuuttamaan, että miksi ottaisi lapsensa mieheksi sellaisen kaverin kuin Seth Rogen. Hauskuuden lomaan oli ujutettu sokerisuutta, joka vei osan elokuvan särmästä pois. 

Alisonin sisko (Leslie Mann) ja tämän mies (Paul Rudd) toivat tarinaan sopivaa pitkän parisuhteen arkirealismia.

Ensikokemus ***













Ohjaaja: Judd Apatow (40v. ja neitsyt, Funny people)
Pääosissa:Seth Rogen, Katherine Heigl ja Paul Rudd
Kesto: 129min
Valmistusmaa:USA

tiistai 14. elokuuta 2012

Office space (1999)

Katsastin televisiosta äskettäin tulleen Konttorirotat (Office space) taas uudestaan.

Peter Gibbons (Ron Livingston) työskentelee ohjelmoijana yrityksessä nimeltä Initech ja vihaa työtään. Peterillä on töissä kavereina Michael Bolton (David Herman) sekä Samir Nagheenanajar (Ajay Naidu). Initech päättää vähentää työntekijöitä ja Michaelin sekä Samirin työt ovat vaarassa. Miehet päättävätkin kostaa yrityksellä.

Elokuvassa voi nähdä myös Jennifer Anistonin Peterin rakkauden kohteena. 


Olen ollut konttorirottana, joten samaistun elokuvaan ja siksi varmaan pidänkin siitä niin paljon. Henkilöhahmot ovat loistavia kusipääpomosta toimiston sekopäähän. Parhautta ovat myös kohtaukset, joissa on rinnastusta gangsterielokuviin. Nörttirikollisista ei ainakaan kyllästymiseen asti olla tehty elokuvia. 

Brilliant!

****

Ohjaaja: Mike Judge (Beaves&Butthead)
Pääosissa: Ron Livingston, Jennifer Aniston ja David Herman
Kesto: 89min
Valmistusmaa: USA

maanantai 13. elokuuta 2012

House (1986)

Ostin kirpparilta elokuvan Naapurissa kummittelee (House). Myyjä toivotteli kauheaa elokuvailtaa.

Roger Cobb (William Catt) on kirjailija sekä Vietnam-veteraani, jonka poika on aikaa sitten kadonnut perheen uima-altaaseen. Roger on myös eronnut vaimostaan koettelemuksien takia. Nykyään talossa asuu Rogerin täti, joka kuitenkin päätyy hirttämään itsensä.

Kuolematapauksen jälkeen Roger päättää muuttaa vanhaan kotiinsa, jossa tädin mukaan kummittelee. Pian Roger saakin huomata mitä täti tarkoitti. Roger uskoo poikansa olevan vielä talossa vangittuna ja päättääkin taistella kummituksia vastaan sotilaskokemuksensa avulla. 

Pakkaa sekoittaa talon Harold-naapuri (George Wendt), joka pistäytyy aina epäsopivissa tilanteissa.


En oikein tiedä oliko elokuva tarkoitettu kauhuelokuvaksi vai kauhukomediaksi, mutta talon kummitukset olivat suhteellisen huvittavia Jim Hensonmaisia luomuksia. Elokuvassa käytettiin myös musiikkia komediallisesti. 

George Wendt oli loistava sinisilmäisenä naapurina, joka tuppaa nenänsä sinne minne se ei kuulu. William Catt oli myös ihan toimiva ratkaisu. Ehkä olisin kaivannut selkeämpää linjanvetoa komedia-kauhu linjalle, koska nyt kokonaisuus jäi hieman valjuksi eikä ollut kunnolla pelottava eikä hauska. 

House olisi ollut täydellien yhdeksi The Outer limits -jaksoksi. 

**1/2

Ohjaaja: Steve Miner (Warlock)
Pääosissa: William Katt, Kay Lenz ja George Wendt
Kesto: 93min
Valmistusmaa: USA

Movie Monday #56 - Uudestaan!

Movie monday -haasteessa kysyttiin, että mikä on sellainen elokuva jonka pariin palaa aina udestaan ja uudestaan.

Näitähän riittää! Ensimmäiseksi mieleeni tuli eilen tullut Konttorirotat, jostain syystä se jaksaa huvittaa useammankin katselun verran.

Sarjoista mieleeni tuli Black Adder, Monty Python ja Black Books.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

The Dream Team (1989)

Katsastin eilen tulleen laatuelokuvan Turha joukko (The Dream Team).

Valehteluun taipuva Billy (Michael Keaton), lääkäriksi itseään luuleva Henry (Christopher lloyd), Jeesukseksi itseään luuleva Peter (Jack McDermott) ja miltei mykkä Albert (Stephen Ianuzzi) ovat mielisairaalan asukkaita, jotka pääsevät retkelle New Yorkiin katsomaan Yankeesien ottelua. Ryhmää valvoo heidän lääkärinsä Dr. Weizman (Dennis Boutsikaris).

Jotain kuitenkin tapahtuu matkalla kun lääkäri on viemässä Albertia kujalle pissalle; Weizman todistaa murhan ja tulee hakutuksi henkihieveriin. Albert todistaa myös tapahtumat, mutta ei mielisairautensa takia kykene kunnolla selittämään muille muuta kuin, että Weizman on joutunut sairaalaan. 

Murhamiehet pyrkivät eliminoimaan silminnäkijänsä, jos ei "Turha joukko" ennätä Weizmanin luokse heitä ennen.


Potentiaalisen hauska elokuva sekopäistä, jotka pääsevät vapaaksi kaupungille. Hauskuus jäi kuitenkin minimiin. Näyttelijöillä oli silti hetkensä.

**1/2

Ohjaaja: Howard Zieff (Tyttö joka kävi intin)
Pääosissa: Michael Keaton, Christopher Lloyd ja Peter Boyle
Kesto: 113min
Valmistusmaa: USA

lauantai 11. elokuuta 2012

Disturbing Behavior (1998)

Katsastin jo jonkin aikaa sitten elokuvan Julma totuus (Disturbing Behavior) digiboksiltani.

Steve Clark (James Marsden) on muuttanut juuri pikkukaupunkiin, joka vaikuttaa hyvin sisäänpäin lämpenevältä. Koulussa Clark ystävystyy Gavinin (Nick Stahl) ja Rachelin (Katie Holmes) kanssa, jotka selventävät kuka kuuluu mihinkin ryhmään. Kunnioitetuin on niin sanottu blue ribbon -ryhmä, jossa kaikki menestyneimmät ja cooleimmat tyypit hengailevat.

Ribboneissa on jotain erikoista, koska he saavat aina uusia muuttuneita jäseniä mukaansa. Clark alkaa herätä todellisuuteen kun yhtenä päivänä hänen ystävänsäkin liittyy joukkoon mukaan. Jotain hyvin hämäräperäistä on tekeille.


Jostain syystä imdb:n nimet eivät täsmää muistikirjani nimiin, mutta luotan nyt enemmän imdb:n, koska elokuvan jo hävitin. 

Elokuva oli hyvin mielenkiinnoton. Vaikka juonessa oli potentiaalia, niin en tavoittanut kauhun ilmapiiriä mitä elokuvaan yritettiin luoda. Positiiviseksi asiaksi voisin kuitenkin mainita Nick Stahlin, joka näytteli mainiosti vainoharhaisen oloista kaveria, joka onkin loppujen lopuksi oikeassa. 

Hyvin unohdettava kokemus.

**

Ohjaaja: David Nutter (Lähinnä tv-sarjoja)
Pääosissa: James Marsden, Katie Holmes ja Nick Stahl
Kesto: 84min
Valmistusmaa: Australia, USA, Kanada

perjantai 10. elokuuta 2012

Conan the Barbarian (2011)

Minulla on erityinen suhde Conan Barbaariin. Aloin lukemaan Conanin luojan Robert E. Howardin kirjoja teini-ikäisenä, mutta jo ennen sitä tutustuin kirjojen pohjalta luotuihin sarjakuviin. Aloin keräilemään sarjakuvia noin 10 vuotiaana ja nyt minulla onkin miltei kaikki suomenkieliset Marvelin Conan Barbaarit. Luetteloa lehdistä olen tehnyt tänne.

Sarjakuvien suurkulutuksen jälkeen oli tietysti pakko katsoa Arnoldin tähdittämä Conan Barbaari -elokuva. Tämä pätkä ei tuottanut fanille pettymystä vaan oli kaikkea mitä toivoa saattoi. Elokuvan jatko-osa - Conan: hävittäjä - jätti toivomisen varaa, mutta meni hauskana seikkailufantasiana.

Tämän jälkeen Conan-elokuvaa saikin odottaa muutaman tovin. Kuulin huhuja, että Conanin kuningasvaiheista tehtäisiin elokuva ja että Arska tähdittäisi sitäkin, mutta tämä ei koskaan kuitenkaan tapahtunut. Elokuva Conanista kuitenkin tehtiin ja pääosan esittäjäksi valittiin hieman tuntemattomampi Jason Momoa. Ulkonäöltään hyvinkin Conanmaiseksi saatu maskeerattua. 


Odotukseni olivat Conan esittäjän kuultuani minimaaliset, eikä muutenkaan ole helppoa tehdä klassikkoa uudelleen vaikkakin juoni ei olisi enää sama kuin ensimmäisessä Conan-elokuvassa. En sinällään pettynyt elokuvaan, koska en siitä mitään odottanutkaan. Mielestäni elokuvasta puuttui oikean näyttelijän lisäksi hyvä tarina. Materiaalia olisi kuitenkin ollut vaikka kuinka montaa seikkailua varten. Sinällään harmi, että elokuva saatiin kuitenkin ihan hyvännäköiseksi,  mutta sitten siitä puuttui sisältö. Elokuva avautui kyllä ihan väkevästi Conanin kotikylän tuholla, äidin kuolemalla ja Conanin leikkaamisella ulos äitinsä kohdusta eikä Ron Perlman ollut huono valinta Conanin isäksi. Alamäki alkoi kun Conan kasvoi Momoaksi. Elokuva rakentuukin kostolle kun Conan etsii vanhempiensa kuolemasta vastuussa olevat Khalar Zymin (Stephen Lang) ja tämän noita-tyttären Mariquen ( Rose McGowan). Pahikset olivat pliisuja ja James Earl Jonesin Thulsa Doom on tietysti suhteellisen haasteellinen ylittää.

Ihan hyvää yritystä, mutta ei nyt oikein kolahtanut.

**

Ohjaaja: Marcus Nispel (Pathfinder)
Pääosissa: Jason Momoa, Ron Perlman ja Rose McGowan
Kesto: 113min
Valmistusmaa: USA

torstai 9. elokuuta 2012

Temple Grandin (2010)

Katsoin televisiosta tulleen tv-elokuvan Temple Gardin.

Temple Gardin (Claire Danes) diagnosoidaan autistiseksi lapseksi eikä lääkäri anna Templen äidille paljonkaan toivomisen varaa vaan suosittelee laittamaan tämän laitoshoitoon. Äiti on kuitenkin sisukas sissi ja päättää, että Templehän oppii lukemaan ja hänhän osallistuu kouluun. 

Alun hankaluuksien kautta Templestä kuoriutuu erittäin lahjakas tutkija, joka erikoistuu lehmien tutkimiseen. 


Elokuva pohjautuu tositapahtumiin ja onkin sen kautta mielenkiintoisempi kuin puhtaana draamana olisi ollut. Claire onnistui erinomaisesti vangitsemaan autistisuuden. Kertaakaan häneltä ei näkynyt hänen trademark-hymyään vaan oli kuin toinen ihminen kokonaan. Elokuva oli ihan jännä kertomus sinnikkyydestä ja puutteiden kääntämisestä voitoksi. Puhdasta neroutta elokuva ei kuitenkaan ollut ja sortuikin välillä liikaankiin Templen erinomaisuuden hehkuttamiseen. 

Ihan kiva.

***

Ohjaaja: Mick Jackson

Pääosissa: Claire Danes, Julia Ormond ja David Strathairn
Kesto: 107min
Valmistusmaa: USA

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Jesus Henry Christ (2012)

Vuokrattiin kaverin kanssa makuunin nettipalvelusta elokuva Jesus Henry Christ.

Henry (Jason Spevac) on superälykäs lapsi, joka oppi puhumaan jo vauvana. Henryn äitinä toimii paljon läheistensä kuolemia kokenut Patricia (Toni Collette). Henry alkaa noin 10 vuotiaana utelemaan puuttuvasta isästään ja saa tietää, biologisen isänsä olevan juuri kirjan tyttärensä lesboudesta kirjoittanut Dr. Slavkin O'Hara (Michael Sheen).

  
Elokuva ei sinällää juoneltaan ollut kovinkaan ihmeellinen, mutta siinä oli omalaatuista absurdia huumoria. Elokuva ei noussut mitenkään kovinkaan korkealle silmissäni, mutta onnistui kuitenkin pitämään viihdyttävänä koko puolitoistatuntisen. 

Toni Collette teki vakiosuorituksen lastansa suojelevana äitinä eikä ihmelapsikaan ollut hullumpi.

***

Ohjaaja: Dennis Lee

Pääosissa:Jason Spevack, Toni Collette ja Michael Sheen
Kesto: 92min
Valmistusmaa: USA

maanantai 6. elokuuta 2012

I Love You, I Love You Not (1996)


Katsastin televisiosta tulleen Rakastaa, ei rakasta (I Love You, I Love You Not) elokuvan. Elokuvaa tähdittää nuoret Jude Law sekä Claire Danes.

Elokuva avautui melodramaattisella keskitysleirikertomuksella. Käy ilmi, että pääosaa esittävän Claire Danesin eli Daisyn mummo on kokenut keskityleirin kauhut. Daisyn koulussa puhutaan juuri natsi-Saksasta eikä Daisy kehtaa kertoa mummostaan. 

Daisyn koulussa on kaikkien tyttöjen ihailema Ethan (Jude Law), jota Daisykin "sillä silmällä" vahtailee. Vähitellen Ethankin lämpenee ujolle Daisylle.


Elokuvassa oli rasittava kitaranrämpytys taustamusiikki,joka teki osaltaa elokuvasta halvan oloisen. Draamaa olikin ympätty yhteen elokuvaan niin paljon, että vähempikin olisi riittänyt. Muistelokohtauksia olisi voinut myös karsia.  Nuoria Judea ja Clairea oli hauska katsella. Jude vaikutti suhteellisen yksipuoliselta, mutta Claire onnistui roolissaan haaveilevana Daisyna. Tytön eurooppalainen mummo (Jeanne Moreau) oli erinomainen ja tällä oli hyvä kemia Clairen kanssa. Claire sai ensirakkauden tuntumaan aidolta.

Elokuvassa sivuttiin kevyesti aihetta siitä kuinka antisemitismi elää vielä tänäkin päivänä vaikka natsi-Saksan ajoista onkin jo niin kauan. 

Nopeasti unohdettava pläjäys.

**1/2

Ohjaaja: Billy Hopkins (esikoisohjaus)
Pääosissa: Jeanne Moreau, Claire Danes ja Jude Law
Kesto: 88min
Valmistusmaat: Ranska, Saksa, UK, USA

Movie Monday #55 - Back to school

Movie monday -haasteblogin tämän viikon aiheena on koulumaailmaan liittyvät elokuvat. 

Mikä elokuva on suosikkisi? Entä mikä tuo parhaiten mieleesi omat muistosi koulusta? Millaista olisit toivonut kouluelämän olevan?

Haasteen kuvassakin on yksi kestosuosikkini - Breakfast club! Judd  Nelson! <3 Olisin halunnut kouluelämän olevan sellaista, että samoilla käytävillä olisi pyörinyt nuori Judd.


Toinen suosikkini on kuvaus tarkkisluokasta - Täältä tullaan elämä! En tiedä mikä omaa kouluaikaani erityisemmin kuvaisi. Nyt ei ainakaan tule mitään mieleen.


Vanhat tekstit siirretty!

Vuodatus blogipalvelun jatkuvien ongelmien takia siirsin Mutaa vai tähtiä -blogini Bloggeriin. Vanhat tekstit olen saanut nyt siirrettyä ja tästä eteenpäin alkaa uusien tekstien tuotanto :)

Perustin Vuodatukseen blogini 12.1.2011 ja sitä aijon myös jatkossa uudenkin blogini vuosipäivänä pitää.

The Three Musketeers (2011)

Joo, edelleen jatkuu tämä Valintatalohankintojeni katselu. Nyt vuorossa Kolme muskettisoturia (The Three Musketeers).

Taas yksi uusintaversio Dumasin luomista muskettisotureista.

Kolmena muskettisoturina pyörivät hieman vähemmän tunnetut; Matthew Macfadyen (Athos), Luke Evans (Aramis) sekä Ray Stevenson (Porthos). Nuorta D'Artagnania esittää Logan Lerman. Juoni on kutakuinkin sama kuin kirjassakin (tai vuoden 1993 elokuvassa).

Milla Jovovich esittää juonittelevaa Miladya ja Athoksen rakkauden kohdetta. Orlando Bloomin voi puolestaan nähdä ilkeänä Buckinghamin herttuana. Ja kuninkaan armeijaa johtavaa pappismiestä - Richelieusta - esittää mainio Christop Waltz.



Tekisi mieli kirjoittaa vaan paska, mutta ehkä venytän hieman enemmän.

Puvustus oli hieno, maisemat olivat hienot ja hiottu miekkailutaito näkyi. Näyttelytyökin oli ihan hyvää. Ainoa asia mikä näyttelijöissä häiritsi oli se, että luulin Aramisia ensimmäiset 10 minuttia Orlando Bloomiksi ja sitten kun se oikea Orlando Bloom esiintyi, niin luulin, että nyt on kyseessä joku Rautanaamiomainen kaksoisrooli. Tietystikin sitten hieman myöhemmin tajusin, että eihän se Aramis mikään Orlando Bloom ollut. Kuitenkin häiritsevää, että Aramis oli kuin ilmetty kuva Orlandon hahmosta elokuvassa Pirates of the Caribbean. 

                                                                  Kuin kaksi marjaa

En myöskään aistinut kolmen muskettisoturin ja D'Artaganin välillä minkäänlaista kemiaa. He eivät vaan ollut uskottavia ystävyksinä jotka antaisivat toistensa puolesta oman henkensä. Milla olisi muuten ollut ihan toimiva ratkaisu Miladyna, mutta matrixmaiset hidastetut taisteluliikket tekivät hahmosta typerän. Kemiaa ei myöskään ollut nähtävissä Miladyn ja Athoksen välillä.

Eniten elokuvassa kuitenkin häiritsi nämä kaksi seikkaa:

1.) Elokuva oli täysin tarpeeton. Miksi tehdä uusintaversio, jossa ei ole mitään uutta tarjottavaa kuin...
2.) ilmalaivat. Mikä ihmeen neronleimas oli sisällyttää muskettisotureihin ilmalaivaspektaakkeli. Richelieun miehet olivat kuin Pirates of the Blimp. Yhdellä heistä oli jopa silmälappu.

En suosittele.

**

Ohjaaja: Paul W.S. Anderson
pääosissa: Logan Lerman, Matthew Macfadyen ja Ray Stevenson
Kesto: 110min
Valmistusmaa: Saksa, Ranska, USA, UK

The Beaver (2011)


Ja Valtsun elokuvahankintojen katselmus senkun jatkuu, nyt vuorossa - Majava (The Beaver).

Mel Gibson esittää kliinistä masennusta sairastavaa Walteria, joka on naimisissa sinnikkään Meredithin (Jodie Foster) kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta; Porter ja Henry. Meredith saa tarpeekseen puhumattomasta ja saamattomasta aviomiehestään ja potkaisee tämän pihalle. Walter on murheen murtama ja yrittää itsemurhaakin. Epätoivoissaan Walter näkee roskiksessa hylätyn majavakäsinuken ja huomaakin, että se antaa hänelle mahdollisuuden taas puhua ja olla. Walter alkaa elämään käsinuken kautta. Majava ottaakin homman haltuun ja alkaa johtamaan leluyhtiötä, jossa Walter oli aikaisemmin pomona. Majava myös hurmaa perheen eloisalla olemuksellaa. Hetken jo tuntuu siltä, että kaikki on kääntynyt parhaipaan päin.

Walterin Porter poika ei kuitenkaan missään vaiheessa lämpene Majavalle, mutta sitä hän tekee samassa koulussa opiskelevalle kauniille ja älykkäälle Norahille (Jennifer Lawrence), jolla on omat perheongelmansa.
 
 
Elokuvan ideassa oli paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Kukapa ei haluaisi nähdä Mel Gibsonia puhumassa majavakäsinukelle, onhan hän yksi julkihulluistamme. Tämä potentiaali olikin nähtävissä pilkahduksina kuin kuun valo värisevällä järven pinnalla. Valitettavasti kuitenkin virta oli liian voimakas ja potentiaali hukkui vesittyneeseen tarinaan ja liikaan angstailuun. Elokuvasta puuttui ryhti ja raamit.

Mielestäni pätkä olisi toiminut paremmin jos siinä oltaisiin keskitytty enämmän perheen dynamiikkaan ja Porter pojan ihastuksen kohde oltaisiin jätetty jokseenkiin kuvioista kokonaan pois. Kukaan ei enää jaksa sitä, että Norahillakin on psyykkisiä ongelmia veljensä kuoleman kanssa. Majava puolestaan on onnistunut hahmo;  hän on uskottava niin hellyttävänä kaverina kuin murhanhimoisena tappajanakin. Mel taas osaa esittää itsetuhoista sekopäätä, onhan hänellä siitä kokemusta. Jodie Foster oli ihan jees, hän antoi sopivan järkevän vastapainon ongelmalllisille perheenjäsenille.

Miltei harmittaa sanoa, mutta kokemus jäi vaan OK:hon.

**1/2

Ohjaaja: Jodie Foster (Little maan Tate)
Pääosissa: Mel Gibson, Jodie Foster ja Anton Yelchin
Kesto: 91min
Valmistusmaa: USA, Arabiemiirikunnat

Horrible bosses (2011)

Valintatalohankintojen katselmus jatkuu, tällä kertaa vuorossa Kaameat pomot (Horrible bosses).

Nick Hendricks (Jason Bateman), Dale Arbus (Charlie Day)  ja Kurt Buckman (Jason Sudeikis) ovat kolme kaverusta joita kaikkia yhdistää se, että heillä on kaameat pomot. Nickin pomona on täydellinen kusipää Dave Harken (Kevin Spacey), Dalen pomona on puolestaan seksuaalisesti ahdisteleva Julia Harris (Jennifer Aniston) kun tas Kurtilla on kiva pomo, mutta sitten se kuolee. Johtajanpallille istuukin pomon poika; huumeita käyttävä Bobby Pellitt (Colin Farrell).

Kun miehet saavat pomoistaan tarpeeksi, päättävät he, että on heidän aika kuolla. Apuun tarvitaan Hitchcockmainen suunnitelma.
Minulla oli paljon ennakkoluuloja ennen kuin laitoin Kaameat pomot eetteriin, joten onnistuin yllättymään positiivisesti. Vaikka Jennifer Aniston voitti roolistaan MTV Movie Awards palkinnon parhaimpana ääliönä, niin vei minun silmissäni Kevin Spacey kirkkaimman pokaalin. Hän todellakin kiteytti kusipää-pomon olemuksen. Tosin ei Jenniferkään huono ollut. Elokuvassa oli myös mukavan tuore ote tämän hetkiseen työttömyystilanteeseen Jenkeissä, kun kukaan ei uskalla jättää työpaikkaansa oli työ kuinka kusista tahansa.

Vanha idea murhan kohteen vaihdosta päikseen, criss-cross, että motiivi jää epäselväksi tuntui hieman vanhalta, mutta kun elokuvassa siitä vitsailtiin, pystyi sen antamaan anteeksi.

Kuten ala-asteen matikanopettaja aikoinaan pisteytti - Mukiinmenevä.

***

Ohjaaja: Seth Gordon (Four christmases)
Pääosissa: Jason Bateman, Charlie Day ja Jason Sudeikis
Kesto: 98min
Valmistusmaa: USA

I Don't Know How She Does It (2011)

Lähi Valintatalossa olikin laarillinen vanhoja vuokravideoita myynnissä ja sieltä oli tietysti heti pakko 6 kappaleen pino ottaa. Äidille lähti samalla syntymääivälahja, jonka päätin nyt katsastaa ennakkoon eli Kate Reddy - täydellä teholla yötä ja päivää (I Don't know how she does it).

Kate Reddy (Sarah Jessica Parker) on uraa finanssialalla tekevä äiti, joka yrittää olla täydellinen niin kotona kuin töissäkin. Kate saa suuren mahdollisuuden edetä urallaan kun Jack Abelhammer (Pierce Brosnan) innostuu tämän rahastoideastaan. Uusi mahdollisuus tuo myös paljon lisätyötä sekä matkustelua, mistä taas Katen kaksi lasta ja aviomies (Greg Kinnear) eivät kovinkaan pidä.

Löytääkö Kate tasapainon kodin ja työn  välillä?


Elokuvassa oli hieman ärsyttävää se, että sitä selitettiin koko ajan Katen päässä olevalla monologilla. Elokuvassa oli myös Woody Allenmaisia ratkaisuja, jolloin kohtaus pysäytettiin ja Kate tuli puhumaan ajatuksiaan kameralle. Elokuvasta saa varmaan enemmän irti jos on itse uraäiti ja sitten voi samaistua Katen ongelmiin. Elokuvan komedia oli myös paikoin ennalta-arvattavaa ja teennäisen tuntuista.

Näin lapsettomana elokuva jäi ihan viihdyttäväksi. On kuitenkin mielenkiintoista, että tehdään välllä tuollainen ei romanttinen komedia, jossa vaimo oikeasti pysyy uskollisena siipalleen. Sarah oli yllättävän hyvä ja oli luonnollisempi kuin aluksi ajattelin. Miellyttävää, että päärooliin valittiin jo hieman elämää nähneempi pääosan esittäjä eikä ketään raikaskasvoista parikymppistä.

Fraiserin voi nähdä elokuvassa Katen pomona ja uhkean Christina Hendricksin voi nähdä Katen ystävänä.

**1/2

Ohjaaja: Douglas McGrath (Company man, Emma)
Pääosissa: Sarah Jessica Parker, Pierce Brosnan ja Kelsey Grammer
Kesto: 89min
Valmistusmaa: USA

Confetti (2006)

Näin tämän elokuvan jo jonkin aikaa sitten, mutta oli sen verran hymähdys-kategoriaan kuuluva, että unohdin pian sen edes nähneeni.

Confetti on tyylilajiltaan mokumentti eli dokumentinkaltaisesti tehty vale dokumentti. Confetti-niminen lehti haluaa tehdä jutun erikoisista häistä ja haastattelee useita avioon astuvia pareja. Lehden järjestämään kilpailuun pääsee mukaan naturistihäät pitävät (Robert Webb, Olivia Coleman); Tennishäät pitävät (Stephen, Meredith MacNeill,Mangan); sekä musikaalihäät pitävät (Martin Freeman, Jessica Hynes). 


Brittien Office-sarja oli kai jonkinlainen ponnahduslauta mokumenttien suosiolliselle kasvulle. Itse pidän Office-sarjasta ja monista mokumenteistakin. Jostain syystä mokumentit jaksavat viihdyttää minua vaikka eivät olisi kovinkaan laadukkaita. Myös Office-sarjassa pyörinyt Martin Freeman on löydettävissä Confetista.

Laadullisesti Confetti putosi sellaiseen mukiinmenevä kategoriaan; Ihan hyvä, ihan hauska ja ihan hyvä tarina ja ihan hyvät näyttelijät. Oliko Confetti hillittömän hauska tai elokuvataiteen historian käännekohta? Ei.

Kyllä sitä mieluummin katsoi kuin turpaansa ottaisi!

**1/2

Ohjaaja: Debbie Isitt
Pääosissa:Martin Freeman, Jessica Hynes ja Stephen Mangan
Kesto: 100min
Valmistusmaa: UK

Kindergarten cop (1990)


Katsastin televisiosta viikonloppuna tulleen Lastentarhan kytän (Kindergarten cop). Muistelen, että penskana tämä tuli ihan videovuokraamosta lainattua.

Arnold Schwarzenegger näyttelee etsivä John Kimbleä, joka on napannut kauan jahdatun Crisp-nimisen (Richard Tyson) rikollisen murhasta, jolle on yksi todistaja. Narkkaritodistaja on kuitenkin aika heppoinen keissi, joten John Kimble paritetaan etsivä Phoebe O'Haran kanssa (Pamela Reed) tarkoituksena saada varmuus tuomiolle. Phoebe määrätään peitepoliisiksi lastentarhanopettajaksi kun John tekee taustatyötä.  Poliisissa epäillään, että lastentarhassa yksi oppilaista on Crispin poika, jonka kautta voisi saada yhteyden Crispin ex-vaimoon, joka voisi sitten todistaa Crispiä vastaan.
 
Ainoa mutka matkassa on se, että Phoebe sairastuu vatsatautiin ja Kimblen täytyy ottaa paikka lastentarhanopettajana.
 
 
Jostain syystä pidän Kindergarten copista vaikka olisi useita järkisyitä olla pitämättä. Bodatun poliisin kasvukertomus menestyväksi lastentarhanopettajaksi vain saa sympatiani osakseen. Arnold ei ole hullumpi roolissaan eikä yritä liikaa tehdä komediaa. Richard Tyson on puolestaan pahuuden ruumiillistuma ja jaksaa kantaa roolinsa Kimblen nemesiksenä.

Monella tapaa puutteellinen elokuva, joka kuitenkin onnistui viihdyttämään ainakin tätä katsojaa.

***

Ohjaaja: Ivan Reitman
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Penelope Ann Miller ja Pamela Reed
Kesto: 111min
Valmistusmaa: USA

Blonde Ambition (2007)

Katsoin televisiosta tulleen Jessica Simpsonin tähdittämän laatuelokuvan - Blonde Ambition.

Katie (Jessica Simpson) on pikkukaupungin kasvatti, joka päättää yllättää New Yorkiin matkustaneen poikaystävänsä Billyn (Drew Fuller). Katie kokee karvaan pettymyksen kun löytää Billyn sängystä toisen naisen. Katie päättääkin, että jää kaupunkiin asustelemaan ystävänsä luokse ennen kuin keksii mitä elämälleen tekee.

Katie saa hieman turhankin helposti töitä suuryrityksen pomon assarina, Käykin ilmi, että työntarjoajilla (Andy Dick ja Penelope Ann Miller) ei ollut aivan puhtaat jauhot pussissa. Katie myös ihastuu firmassa postinjakajana toimivaan Beniin (Luke Wilson).

 
Taitaa olla jo sääntö eikä poikkeus, että menestyvän naisartistin pop-saralla on pakko tehdä jonkinlainen ryysyistä rikkauksiin kaltainen elokuva. Blonde Ambition poikkesi siinä mielessä näistä muista, että Jessica ei laulanut missään vaiheessa.

Elokuvan juoni oli suhteellisen ennalta-arvattava ja typerä eikä Jessica oikein osannut näytellä. Muutenhan elokuva oli varsin...huono. Jos nyt kuitenkin positiivista elokuvasta sanoisi, niin olisi Jessica voinut huonompikin olla ja oli vällillä ihan sympaattinen. Nauroinkin pariin otteeseen, luoja minut armahtakoon.

**

Ohjaaja: Scott Marshall
Pääosissa: Jessica Simpson, Luke Wilson ja Rachael Leigh Cook
Kesto: 93min
Valmistusmaa: USA

Four lions (2010)


Kyllä jihadistitkin voivat olla hauskoja! Katsoin elokuvan Four lions, jonka ostin vuosi sitten Hulluilta päiviltä.

Neljä brittiäistä muslimia, jotka profiloivat itsensä jihadisteiksi, haluavat tehdä jotain radikaalia kuten räjäyttää itsensä vieden vääräuskoisia mukanaan. Kaikki ei mene kuitenkaan putkeen. Käy ilmi, että ei ole ihan helppoa olla radikaalimuslimi.

Pääosissa pyörii Waj (Kayvan Novak), Barry (Nigel Lindsay), Omar (Riz Ahmed) ja Hassan (Arsher Ali).
 
 
Nerokas idea tehdä komedia muslimeista, varsinkin äärimuslimeista. Elokuvassa oli paljon hauskoja kohtauksia, joille tuli ihan ääneenkin hirnuttua. Olisin varmaan nauranut vielä enemmän, jos olisin ollut sopivassa tunnelmassa elokuvaa katsoessani. Stereotypioilla pelattiin sopivasti eikä mitään otettu liian vakavasti.

Porukan aivoina toiminut Omar eli Riz oli loistava osassaan, hän oli kuin arabiversio Robert Carlyle:sta.

***1/2

Ohjaaja: Christopher Morris (Esikoiskokopitkä)
Pääosissa: Will Adamsdale, Riz Ahmed ja Adeel Akhtar
Kesto: 97min
Valmistusmaa: UK, Ranska

Bug (2006)

Lainasin kirjastosta tällaisen Bug-elokuvan.

Agnes White (Ashley Judd) on yksinelävä nainen, jolla on hakkaava ex-mies. Agnes ei elä kovinkaan onnellista elämää, kunnes tapaa Peter Evansin (Michael Shannon) jonka kanssa tällä tuntuu synkkaavan. Yhteiselo miehen kanssa muuttuu kuitenkin pian painajaiseksi, kun Peter ilmoittaa koko Agnesin kodin kuhisevan pieniä öttiäisiä. Aluksi Agnes ei näitä ötököitä näe, mutta pian hän alkaa uskomaan, että Peter puhuukin totta.


Yyyh! Aaargh! Ei voi muuta sanoa. Elokuva oli painostava ja ahdistava. Sinällään siis hyvinkin onnistunut kauhuelokuva, mutta valitettavasti kauhun tuoma nautinto jäi minimiin. Michael Shannon vangitsi hullun miehen roolin hyvin eikä Ashleykään hullumpi ollut (no pun intended) . Tämä elokuva kuuluu niihin, jotka katsoo kerran, sulkee kuoreensa ja haluaa nopeasti unohtaa sen koskaan nähneensä. Ainakin minä haluan. Jos ihmisten suurin pelko on se, että he tulevat hulluksi, niin vie tämä kokemus askeleen lähemmäksi kielekettä.

Epämiellyttävä.

***

Ohjaus: William Friedkin (Manaaja, Elää ja kuolla L.A.:ssa)
Pääosissa: Ashley Judd, Michael Shannon ja Harry Connick
Kesto: 102min
Valmistusmaa; USA, Saksa

13 Going on 30 (2004)

Katsastin äsken televisiosta tulleen 13 ja risat (13 going on 30).

Jenna Rink on 13-vuotias tyttö, joka toivosi olevansa jo cool 30-vuotias. Jennan paras kaveri on naapurin Matt, jota hän kuitenkin dissaa näyttääkseen coolimmalta. Matt antaa Jennalle syntymäpäivälahjaksi tämän unelmatalon, johon vielä ripottelee toivomuspölyä. Samaan aikaan Jenna tekee toivomuksen ikääntymisestään.

Jenna (Jennifer Garner) herääkin synttäreiden jälkeisenä aamuna oudosta asunnosta ja 17 vuotta vanhempana. Jenna huomaa, että hänestä on kasvanut ilkeä ja kieroileva aikuinen, joka on töissä Poise-nimisessä muotilehdessä. Jenna etsii vanhan Mattin (Mark Ruffalo) käsiinsä ja tajuaa, että he eivät ole olleet enää pitkään aikaan yhteyksissä. Jenna kuitenkin lämmittelee välejään Mattiin ja tunteet heräävät.

Lehden päätoimittajana voi nähdä Andy Serkisin.
 
  
Elokuva on tarkoitettu viihdyttäväksi hömpäksi ja sellaisena se toimiikin. Jennifer Garner vangitsee hyvin pikkutyttömäisyyden omassa olemuksessaan. Mark Ruffalo oli hyvä tasapainoittamaan Garnerin pulppuavaa persoonallisuutta. Elokuva kävi sokerisuudenkin puolella, mutta ei kuitenkaan kuvottavuuteen asti.

***

Ohjaaja: Gary Winick (Rakkauskirjeitä Julialle)
Pääosissa: Jennifer Garner, Mark Ruffalo ja Judy Greer
Kesto: 98min
Valmistusmaa: USA

My son, My son, what have ye done (2009)

Lainasin elokuvan Poikani, poikani, mitä olet tehnyt (My son, my son, what have ye done) kirjastosta lähinnä sen takia, että Lynch on toiminut tuottajana ja Hetzog ohjaajana.

Elokuva pohjautuu tositarinaan. Willian Dafoe näyttelee etsivä Havenhurstia, joka kutsutaan rikospaikalle murhan takia. Käy ilmi, että miekalla lävistetyn naisen Brad poika (Michael Shannon) on ollut veriteon takana. Havenhurst kuulustelee rikospaikalle saapunutta murhaajan kihlattua (Chloe Sevigny) sekä Bradin teatteriohjaajaa (Udo Kier). Samaan aikaan Brad on linnoittautunut kotiinsa ja pitää kahta pankkivankia.

Kihlatun ja ohjaajan kertomustena kautta Havenhurstille muodostuu kuva Bradista ja asiosta jotka johtivat rikokseen.


Mielestäni Herzog on mainio ohjaaja ja pidän myös useimmista Lynchin tuotoksista. Poikani, poikani ei kuitenkaan yltänyt näiden kahden mestariohjaajan tasolle. Vaikka elokuva perustuikin tositapahtumiin, niin tuntui "outous" itsetarkoitukselliselta. Bradin näyttelijä Shannon oli kyllä hypnoottinen ja uskottava mielisairaana henkilönä, kun taas Dafoe tuntuu onnistuvan aina tekee hän sitten mitä roolia tahansa.

Osittain mielenkiintoinen tarina yhdestä hullusta ja tämän motiiveista. Brad Dourif teki loistavan sivuroolin strutsien kasvattajana.

**1/2

Ohjaaja: Werner Herzog (Grizzly man)
Pääosissa: Chloë Sevigny, Willem Dafoe ja Michael Shannon
Kesto:91min
Valmistusmaa:USA, Saksa

Death at a Funeral (2007)

Ostin elämäni toisen blu-ray -levyn ja se oli tällainen kuin Arvoituksia arkussa (Death at funeral). Ostin levyn lähinnä sen takia, että sen kannessa komeili Game of thronesista tuttu kääpiö, joka on tietysti mainio mies.

Danielin (Matthew Macfadyen) isä on kuollut. Elokuvan tapahtumat sijoittuvatkin ruumiinvalvojaisiin. Vieraita alkaa kokoontua juhlavaan hetkeen, mutta yksi heistä ei näytä tutulta - lyhytkasvuinen Peter (Peter Dinklage). Ongelmia Danielille tuottaa myös hänen serkkunsa sulhanen, joka on ottanut vahingossa valiumiksi luulemaansa huumausainetta. Myös Danielin menestynyt kirjailijaveli on tullut paikalle, jonka kaikki olettavat pitävän muistopuheen vaikka sen pitää kaikkien pettymykseksi Daniel.

Kaunis muistotilaisuus muuttuu pian farssiksi kun kääpiö paljastaa salaisuutensa ja huumeiden vaikutuksen alaisena oleva sulhanen menettää totaalisesti kontrollinsa.
 
 
Odotin elokuvalta loistavaa mustaa huumoria, olihan se saanut pari pokaaliakin ja sitä kannessa kovasti ylistettiin. Elokuvassa todellakin oli kaikki ainekset hillittömään komediaan, mutta sain pettyä. Elokuvassa oli ehdottomasti hetkensä, mutta se oli kuitenkin liikaa pedattu niin, että hassut tilanteen olivat jossain määrin ennalta-arvattavia.

Pääosaa esittäneessä Danielissa olisi ollut parantamisen varaa, hän jäi hieman tylsäksi, mutta muiden näyttelytyö oli kuitenkin loistavaa ja pääsin jossain määrin tunnelmaan, että olisin ollut itse mukana näissä katastrofaalisissa hautajaisissa.

***

Ohjaaja: Frank Oz (Dark Crystal, Valtikka)
Pääosissa: Matthew Macfadyen, Peter Dinklage ja Ewen Bremner
Kesto: 90min
Valmistusmaa: USA, Saksa, Hollanti, UK

Must love dogs (2005)

Vain koiraihmisille (Must love dogs) on rakkauselokuva, jossa koirat ovat pienemmässä osassa kuin aluksi ajattelin.

Nelikymppinen Sarah Nolan (Diane Lane) on jätetty yllättäen aviomiehensä toimesta. Avioerosta on kuitenkin vierähtänyt sen verran aikaa, että koko suku yrittää parittaa Sarahia jo uudelle miehelle. Hänen siskonsa päättää olla aloitteellinen ja laittaa Sarahille profiilin nettiin. Vastauksia satelee ja onnettomien treffien montaasi on edessä. Yksi onneton treffikumppani jää kuitenkin mieleen - Jake (John Cusack).

Päiväkodissa työskentelevä Sarah on iskenyt Jaken lisäksi silmänsä myös yhden tarhalapsen isään (Dermot Mulroney).

Kuinka käy? Saako onneton sinkku miehen itsellensä?

  
Elokuva oli imenyt kaikki maailman romanttisten komedioiden kliseet itseensä ja tuloksena oli tämä ryydytetty ja likainen tiskirätti. Elokuvassa ei ollut mitään uutta. John Cusack veti Cusack roolin nuhruisena ja puheliaana haaveilijana. Sarahin näyttelijä oli aika ajoin ihan ok, mutta aika tylsä kuitenkin.

Elokuva on tehty pelkästään rahastamaan kaikkia jotka tykkäävät koirista.

*1/2

Ohjaaja: Gary David Goldberg (Isä)
Pääosissa:Diane Lane, John Cusack ja Elizabeth Perkins
Kesto:98min
Valmistusmaa: USA

Täynnä Tarmoa (2009)

Lainasin kirjastosta suomalaisen dokumenttielokuvan - Täynnä Tarmoa.

Elokuva kertoo Porvoon Tarmo-nimisestä koripalloseurasta. Kun Koripalloseurojen ulkomaalaisten kiintiö poistetaan, niin intoutuu Tarmon uusi valmentaja peluuttamaan useita ulkomailta tuotuja koripalloilijoita. Budjetti on kaksinertainen aikaisempaan ja niinpä myös rahan käyttö lähtee hieman käsistä. Dokumentissa seurataankin tätä Tarmon joukkueenmuodostuksen kunnianhimoista sekoilua.


Lainasin dokumentin lähinnä sen takia, että olin nähnyt siitä aikaisemmin mielenkiintoiselta vaikuttavan trailerin ja kannessakin luki, että "yksi kaikkien aikojen hauskimmista suomalasista elokuvista". Odotukseni olivat hieman liian korkealla, koska vaikka tilannekomiikkaa riitti ja seuran päätökset vaikuttivatkin käsittämättömiltä, niin en nyt itku silmässä naurua tuhertanut.

Elokuva oli ihan huvittava.

**1/2

Ohjaaja: Oskari Pastila (Esikoisohjaus)
Pääosissa: Dathon Brown, Chris Hester ja Tomi Kaminen
Kesto: 75min
Valmistusmaa: Suomi

373/1001 Breakfast at Tiffany's (1961)

Lainasin kirjastosta klassikkoelokuvan Aamiainen Tiffanylla (Brakfast at Tiffany's).

Holly Golightly (Audrey Hepburn) on eksentrinen seurapiirineito, joka havittelee elämää rikkaan miehen kanssa. Hollyn naapuriin muuttaa rattopojan sekä kirjailijan ammateissa viihtyvä Paul Varjak (George Peppard). Paul ja Holly ystävävystyvät. Naapurusten rasitteena on hiljaisuutta jatkuvasti vaativa japanilainen vuokraisäntä Mr. Yunioshi (Mickey Rooney).

Kun Paul tutustuu enemmän Hollyyn, huomaa hän, että hupsun luonteen alta löytyy paljon sisältöä eikä Paul haluaisi olla enää pelkkä ystävä.

Näin Aamiaisen Tiffanylla nyt toisen kerran elämässäni ja täytyy sanoa, että en silloin ensimmäisellä kerralla tajunnut, että Paul oli rattopoika (olin niin nuori ja viaton). Muistin muutenkin elokuvan aivan toisenlaiseksi.

Audrey Hepburn nousi Tiffanyn myötä koko maailman tyyli-ikoniksi. Ja onhan hän suunnattoman kaunis. Audrey ei ole kuitenkaan pelkkä "pretty face", koska hän osaa myös näytellä. Koko elokuva nojaakin tähän tunteiden ääripäissä käyvään sekä luontaisen komedian taitavaan Hepburniin. Elokuvaa seuraa mielenkiinnolla, koska sen vaiheet jaksavat yllättää ja protagonistista paljastetaan kerros kerrokselta enemmän ja enemmän sisältöä.
  

Ainoa häpeäpilkkuna pidetty asia muuten niin tyylikkäässä elokuvassa on Mr. Yuonioshin rooli. Lainaamassani Blu-Rayssa oli ekstroissa japanilaisten näkökulmia irvokkaaseen ja streotyyppiseen 2.ms.n aikaiseen propagandastiseen japanilaiseen hahmoon. Haastatellut henkilöt olivat järkyttyneitä tai eivät tienneet miten suhtautua tähän silloin kun elokuva ilmestyi. Kuten yksi haastatelluista sanoikin, niin myös minun mielestäni parempi olisi ollut käyttää aivan tavallista jenkkiä, joka sitten tekee fyysistä komediaa. Hahmon japanilaisuus oli tarpeetonta ja vei huomiota pois elokuvalta tarpeettoman paljon. Tai olisivat sitten käyttäneet aitoa japanilaista. Mutta sellainen oli ajan kuva 60-luvulla. En voinut kuitenkaan olla nauramatta näiden ekstrojen aikana, koska hahmo oli tosiaankin niin tökerön rasistinen, että eihän tuollaista voi edes tehdä!

***1/2

Ohjaaja: Blake Edwards (Vaaleanpunainen pantteri)
Pääosissa: Audrey Hepburn, George Peppard ja Patricia Neal
Kesto: 115min
Valmistusmaa: USA

The Imaginarium of Doctor Parnassus (2009)

Katsoin jo jokin aika sitten televisiosta tulleen The Imaginarium of Doctor Parnassuksen. Jotenkin arvostelun rustaaminen lykkääntyi, koska en ollut aivan varma mitä mieltä elokuvasta olin vaikka jo sen kerran aikaisemmin elokuvateatterissa näin.

Dr Parnassuksen (Christopher Plummer) kiertävä teatteriryhmä lupaa antaa ainutlaatuisen kokemuksen; mahdollisuuden matkata omaan mielikuvitukseensa. Dr Parnassus teki vajaa tuhat vuotta sitten sopimuksen  paholaisen (Tom Waits) kanssa, että antaa esikoisensa kun tämä on täyttänyt 16 vuotta,  vaihtineeksi ikuisesta elämästä.

Eräänä päivänä kiertävä seurue huomaa hirressä roikkuvan miehen - Tonyn (Heath Ledger). [Koska kuten kaikki varmaan tietävätkin, Heath kuoli kesken kuvausten, joutui ohjaaja Terry Gilliam tekemään ratkaisun vaihtuvasta pääosanesittäjästä. Tonyn itsensä matkatessa mielikuvitusmaailmassa, muuttuu hän Jude Lawn, Johnny Deppin sekä Colin Farrelin näköiseksi.]

Tony osoittautuu salailevaksi mieheksi, joka iskee silmänsä kauniiseen seurueessa esiintyvään Parnssuksen tyttäreen Valentiinaan (Lily Cole). Valentina on kuitenkin siinä iässä, että paholainen tulee vaatimaan omaa osuuttaan sopimuksesta.
 
  
Olen suuri Terry Gilliam fani, joten odotin tältäkin elokuvalta paljon. Valitettavasti elokuva ei kuitenkaan aivan yltänyt odotuksieni tasolle.

Tykkäsin elokuvan valtavasta mielikuvituksen määrästä. Mielestäni oli rohkea ja oikea ratkaisu palkata Heathin kuoleman jälkeen useita eri henkilöitä esittämään hänen rooliaan vaikka Jude Lawn olisikin voinut jättää väliin. Koska Parnassuksen mielikuvitusmaailmassa voi tapahtua mitä tahansa, ei ulkonäön muuttuminen vaikuttanut tökeröltä tai epäuskottavalta. Elokuva näytti myös hyvältä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että elokuvasta paistoi ulos sen hajanaisuus. Elokuvaa oli välillä hieman rasittavaa katsoa, koska jatkuva fantasiamaailman ja todellisen maailman vuorottelu hengästytti. Jos elokuvaa olisi tiivistänyt ja editoinut niin siitä olisi voinut tulla paljon nautittavampi. Näyttelijät olivat sopivia rooleihinsa eikä heistä pahaa sanottavaa. Varsinkin Plummer, Ledger ja ihastuttava Cole olivat roolituksen parhaimmistoa.

Parnassus on jännä matka Gilliamin ehtymättömään ideakellariin, mutta liika on liikaa.

***1/2



 
 
 
 
 
 
 
Ohjaaja: Terry Gilliam (Brazil, 12 apinaa)
Pääosissa: Christopher Plummer, Lily Cole ja Heath Ledger
Kesto: 123min
Valmistusmaa: UK, Kanada, Ranska