sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 2. elokuuta 2012

837/1001The Silence of the Lambs (1991)

Katsastin taas pitkästä aikaa Uhrilampaat (The Silence of the lambs) televisiosta. Nuorempana elokuva oli psykologisen luonteensta ja häiritsevän seksuaalisen sisältönsä vuoksi pelottava, mutta samalla niin kiehtova - todellinen trilleri!
 
Elokuva voitti aikanansa 5 Oscaria, muun muassa Anthony Hopkins parhaasta miespääosasta ja Jodie Foster parhaasta naispääosasta. Nappasipa elokuva jopa pystin parhaasta elokuvastakin. Palkinnot olivat oikeutettuja, koska moni elokuva on tallannut Uhrilampaiden synkkiä polkuja (enkä puhu nyt Tuhrihampaista).

Jodie Foster näyttelee poliisiopistolaista, agentti Clarice Starling:ia. Starling on älyllisesti luokkansa parhaimmistoa ja on kiinnostunut rikollisten psykologisesta profiloinnista. Hänen pomonsa Jack Crawford (Scott Glenn) päättää käyttää Claricea oikeassa rikosjutussa apuna, hän haluaa, että Clarice kerää vangitulta sarjamurhaajalta - Hannibal Lecter:iltä (Anthony Hopkins) - tietoa,  joka voisi auttaa tuoreiden murhien ratkaisuissa. Crawford haluaa lähinnä tietoa Buffalo Billiksi tituuleeratusta isokokoisten naisten nahkojen keräilijästä. Buffalo Billin tuorein uhri on senaattorin tytär ja paineet ovat kovat saada murhaaja kiinni.

Hannibal Lecter on halukas antamaan Claricelle tietoja Buffalo Billistä, mutta ei kuitenkaan ilmaiseksi; Hannibal haluaa vastineeksi kipeitä muistoja Claricen omasta menneisyydestä.
 
 
Elokuvan vahvimmat muistot olivat ennen sen uudelleen katsomista; transun "munaton" tanssi, perhosen kotilo kurkussa, kaivossa oleva pelokas tyttö, pimeässä hapuileva Clarice, jota seuraa murhaaja nightvision-lasit päässään ja Claricen ensimmäinen vankilakäynti jolloin hän saa naamalleen jotain, jonka substanssin tajusin vasta tällä katselukerralla.

Hassua miten vahvan vaikutuksen tai jännittyneisyyden elokuva aikoinaan aiheutti. Nyt sen katsoin lähinnä keskittyen pääosaparin näyttelijäsuorituksiin. Jodien ja Hopkinsin kemia oli todellakin jotain ainutlaatuista. Tällaista elokuvaa harvoin näkee, missä suhde on tietyllä tavalla romanttisella latauksella varustettu, mutta joka ei kuitenkaan täyty millään tavalla. Tai ehkä jonkinlaisena kliimaksina voi pitää sitä kun Lector onnistui sivelemään Claricen sormea kalterin läpi.

Täydellinen jännäri.

****1/2

Ohjaaja: Jonathan Demme
Pääosissa: Jodie Foster, Anthony Hopkins ja Scott Glenn
Kesto: 118min
Valmistusmaa: USA

2 kommenttia:

  1. Tämä elokuva on yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Rakastin Antony Hopkinsin roolisuoritusta ja kaikkea, mitä tämä elokuva tarjosi.
    "A census counter like you once tried to test me. I ate his liver with some fava-beans and some nice chianti."
    "Shh..."

    Monet rikossarjat ovat paljon velkaa tälle sarjalle. Parhaimpana esimerkkinä Criminal Minds.

    VastaaPoista
  2. Anthony on kyllä tässä niin hyvä. Totaalisen uskottava psykopaatti. Jodie Fosteriinkin tämän elokuvan kautta tykästyin.

    Niinpä, monet ovat ottaneet vaikutteita Uhrilampaista, tosin crimminal mindsia en ole seurannut.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.