sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 11. elokuuta 2012

Disturbing Behavior (1998)

Katsastin jo jonkin aikaa sitten elokuvan Julma totuus (Disturbing Behavior) digiboksiltani.

Steve Clark (James Marsden) on muuttanut juuri pikkukaupunkiin, joka vaikuttaa hyvin sisäänpäin lämpenevältä. Koulussa Clark ystävystyy Gavinin (Nick Stahl) ja Rachelin (Katie Holmes) kanssa, jotka selventävät kuka kuuluu mihinkin ryhmään. Kunnioitetuin on niin sanottu blue ribbon -ryhmä, jossa kaikki menestyneimmät ja cooleimmat tyypit hengailevat.

Ribboneissa on jotain erikoista, koska he saavat aina uusia muuttuneita jäseniä mukaansa. Clark alkaa herätä todellisuuteen kun yhtenä päivänä hänen ystävänsäkin liittyy joukkoon mukaan. Jotain hyvin hämäräperäistä on tekeille.


Jostain syystä imdb:n nimet eivät täsmää muistikirjani nimiin, mutta luotan nyt enemmän imdb:n, koska elokuvan jo hävitin. 

Elokuva oli hyvin mielenkiinnoton. Vaikka juonessa oli potentiaalia, niin en tavoittanut kauhun ilmapiiriä mitä elokuvaan yritettiin luoda. Positiiviseksi asiaksi voisin kuitenkin mainita Nick Stahlin, joka näytteli mainiosti vainoharhaisen oloista kaveria, joka onkin loppujen lopuksi oikeassa. 

Hyvin unohdettava kokemus.

**

Ohjaaja: David Nutter (Lähinnä tv-sarjoja)
Pääosissa: James Marsden, Katie Holmes ja Nick Stahl
Kesto: 84min
Valmistusmaa: Australia, USA, Kanada

2 kommenttia:

  1. Tämähän on se elokuva jossa aikuiset yhdessä tuumin tekevät lapsistaan "täydellisiä" jonkinlaisen aivopesun tai vastaavan avulla.
    Muistan, että pidin ideasta ja mukana oli joitakin veikeitä Invasion of the Body Snatchers-tyylisiä paranoiajuttuja, mutta en välittänyt laisinkaan hahmoista taikka heidän kohtaloistaan, joten jännitys jäi laimeaksi.

    Elokuvan soundtrack tuli hankittua tämän biisin vuoksi

    VastaaPoista
  2. Juurikin se!

    NIN:mäistä menoa, tykkään. Biisi mennyt minulta täysin ohi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.