sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 25. helmikuuta 2019

Oscar-gaala 2019 - tulokset

Oscar gaala 2019 tuli vahdittua livenä punaisen maton osuudesta gaalan loppuun asti. Veikkauksistani meni puolet oikein eli 12/24, joka on sama määrä kuin viime vuoden oikeat osumani.

Oscar-gaala vedettiin tänä vuonna läpi ilman juontajaa eikä sen puuttuminen häirinnyt minua. Oli kiva, että ensimmäiset esittelijät (Tina Fey, Amy Poehler ja Maya Rudolph) veti pienen komediarutiinin läpi joka Queenin esityksen jälkeen avasi shown humoristisen itseironisella otteella. Julia Roberts toimi viimeisenä esittelijänä ja näin pisti paketin kasaan hieman hämmentyneenä kun mikki suljettiin kesken parhaan elokuvan voittajien (Green book) puheen, ajan ilmeisesti loputtua.

Maya, Tina ja Amy
Oscarit sisälsivät paljon yllätyksiä. Jostain syystä moni pahastui Green bookin voitosta kun tarjolla oli vielä rasismiin kantaaottavampi BlackKklansman, mutta minä tykkäsin kyllä leffasta kovastikin ja harmittaa hieman sen dissaus ja varsinkin Spike Leen lapsellinen mielenilmaus. Paras naispääosan pokaalin meno Olivia Colmanillekin yllätti monet. Hänen puheensa oli ehkä illan hauskin. Palkinto näytti tulleen myös hänelle itselleen täysin puun takaa. Hän antoi ihanasti tunnustusta idolilleen Glenn Closelle, joka jäi taas nuolemaan näppejään. Tykkäsin myös kovasti Lady Gagan ja Bradleyn voittajakappaleen Shallow esityksestä. Homma oli niin uskottava, että vaikea kuvitella jos ei kipinät lentele vapaa-ajallakin. Näytti ainakin siltä ettei Bradley Cooper jaksanut paljon kiinnittää huomiota vierellään istuvaan mallin näköiseen daamiin, joka yritti epätoivoisesti Bradleyyn katsekontaktia luoda.

Illan pääosa ja sivuosa voittajat.
Kaiken kaikkiaan ihan nautittava kokonaisuus. Tylsimmät kohdat olivat ne kun voittajat kaivoivat puheensa jostain paperista tai kännykästä ja rupesi latelemaan niitä monotonisella äänellä. Yllätyin kun Spike Leekin teki niin. Kivempia olivat ne puheet jotka tulivat siinä hetkessä. Gaalasta jäi vähän huono maku loppuun kun illan pääpalkinnon voittajat eivät saaneet sanoa edes sanottaviaan loppuun asti. Luulisi, että ei se enää niin tarkkaa sen ajan kanssa ole siinä vaiheessa kun jo viimeinen palkinto on käsillä.

Veikkauslista sai kuvitusta illan tuoksinnassa. Väärin meni ohjaus sekä paras elokuva...muun muassa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Oscar gaala 2018 - Veikkauslista

Tänä vuonna veikkauksia tehdässäni tuntui, että kaikki menee ihan päin mäntyä vaikka jonkin verran ehdokas elokuvia sainkin katsottua. Jostain syystä laitoin Melissa McCarthyn voittamaan naispääosan vaikka en siihen edes itse usko. Kaikkihan on tietysti mahdollista. BlacKkKlansman on taas veikkauslistallani voittajana niin ohjauksesta, parhaasta elokuvasta, editoinnista kuin käsikirjoituksestakin. Green book teki minuun suuren vaikutuksen ja salaa toivon että Viggo Mortensen voittaisi miespääosan vaikka en häntä edes veikkauslistalleni voittamaan laittanut.

Hyvää Oscar-yötä kanssavalvojat!

Tästä voi tihrustaa veikkaukseni

Roma (2018)

Mustavalkoinen Roma perustuu ohjaaja Alfonso Cuarónin omiin nuoruudenkokemuksiin. Elokuva sijoittuu 70-luvun Meksiko Cityyn ja on ehdolla muun muassa parhaan elokuvan Oscarista.

Cleo (Yalitza Aparicio) on lääkärin (Fernando Grediaga) ja tämän vaimon (Marina de Tavira) sekä näiden lapsien taloudenhoitaja, jonka elämää seurataan. Cleo raskautuu isyytensä kieltävälle miehelle (Jorge Antonio Guerrero) ja lapsi syntyy kuolleena. Nainen ei oikeastaan toivonutkaan että lapsi syntyy, joten vastasyntyneen kuoleman syyllisyys painaa tätä kovin.

Koskettava rantakohtaus
Elokuvallisesti Roma on hieno elämys, joka tarjoilee visuaalista rauhaa silmille. Tarinallisesti on toivomisen varaa. Tylsistyin ensimmäisen viiden minuutin sisällä. Alun raahustelun jälkeen kun kerrontaan tottui lipui se kuin huomaamatta loppuunsa ja Cleon maailmaan alkoi päästä sekä kiinnostua enemmän elokuvastakin. Apaattinen ja "ressukkamainen" taloudenhoitaja ärsytti aika ajoin, mutta voitti lopulta sympatiat puolelleen.

Hienosti tehty ja uskottavasti 70-lukuun sijoittuva, mutta tuskinpa enää koskaan uudestaan haluan tätä katsoa.

***1/2

Ohjaaja: Alfonso Cuarón (Gravity, Children of Men, Harry Potter and the Prisoner of Azkaban)
Pääosissa: Yalitza Aparicio, Marina de Tavira, Diego Cortina Autrey
Kesto: 2h 15min
Valmistusmaa: USA, Meksiko

lauantai 23. helmikuuta 2019

Oscar gaala 2019 lähestyy...

24.-25.02.2019 välisenä yönä Suomen aikaa pidettävä Oscar-gaala tarjoilee meille uudistusta. Juontajaa ei ole ollekaan. "Pikkupalkinnot" meinattiin jakaa mainoskatkoilla, mutta tästä luovuttiin. Uusi kategoria "suosituin elokuva" meinasi myös tulla, mutta siitäkin luovuttiin  murska-arvostelun takia. Olen osaltani iloinen että sitä ei tullutkaan.

Yle Teema näyttää 91. gaalan livenä tänäkin vuonna ja maanatai onkin jo hyvissä ajoin vapaaksi otettu. Lähetys alkaa klo: 1.30 punaisen maton osuudesta ja niistä ihanista puvuista sekä Pepsodent-hymyistä. Varsinainen ohjelma alkailee sitten klo: 3.00.

Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaita ovat tänä vuonna:

Black Panther
A Star is born
Vice
The Favourite

Puolet parhaan elokuvan ehdokkaista on tullut nähtyä. Black Pantherista en silloin nähtyäni jaksanut vääntää arvostelua, mutta minua huvittaa että se on edes ehdolla. Ihan perus Marvel-elokuva. Ja niitä olisi ollut parempiakin kuten Thor: Ragnarok tai Guardians of the Galaxy 2. Minkäs teet. 

Green book (2018)

Green Book on 60-luvulle sijoittuva elokuva snobahtavasta konserttipianistista ja tämän italialaisesta työväen luokkaan sijoittuvasta kuskistaan. Elokuva on Oscar-gaalassa ehdolla viidessä eri kategoriassa, muun muassa parhaan elokuvan, parhaan miespääosan sekä miessivuosan.

Tony Lip (Viggo Mortensen) toimii yökerhon pokena osaten hoitaa hankalat asiakkaat keinolla millä hyvänsä. Yökerhon sulkeutuessa väliaikaisesti jää Tony vaille töitä. Hän saa tarjouksen toimia pianistin kuskina hänen kiertäessä Jenkkilän punaniska-aluetta. Tonyn maine hankalien ihmisten kurittajana toimii motiivina tummaihoisen Dr. Don Shirleyn (Mahershala Ali) työtarjoukselle. Ongelmilta kun ei syvässä etelessä vältytä.

Aluksi hyvin vastakohtaiset Tony ja Don alkavat nähdä toistensa näkökulmia maailmankatsomukseen eikä ystävyyden syntymiseltä vältytä.

Don ja Tony
Green Book yllätti positiivisesti. Itsensä muheammaksi läskistyttänyt Viggo Mortensen oli mainio ja uskottavakin italialaisena alaluokkalaisena ja samaten Mahershala Alin onnistui roolityössään todella monitahoisesti. Pääkaksikon kemiat toimivat hyvin yksiin. 

Aluksi pelkäsin, että Green Book on taas jokin rasismia alleviivaavasti kritisoiva yhden tarkoituksen elokuva, mutta se olikin paljon monitasoisempi eikä saarnaaminen ollutkaan sen pääpointti. Mielelläni näkisin näitä kahta miestä jossain muussakin elokuvassa. Niin taitavasti he imaisivat tähän 60-luvun maailmaan jossa tummaihoisille oli omat alueensa eikä edes illan pääesiintyjä päässyt ihon värinsä takia valkoisten kanssa samaan ravintolaan syömään ja kuinka muutos tapahtuu vain tällaisten omista periaatteistaan tinkimättömien yksilöiden avulla. Resonoi vielä hyvin tähän päiväänkin. 

Tykkäsin kovasti siitä että elokuva ei ollut mustavalkoinen sen suhteen, että pahikset pitää mustaa hattua ja hyvikset valkoista vaan että ihmiset ovat ihmisiä ja kaikilla meillä on omat heikkoudet ihon väriin katsomatta.

"Sinä itket, sinä naurat"...loistavaa draamaa.

****

Ohjaaja: Peter Farrelly (Dumb and dumber, All about Mary, There's Something About Mary, The Heartbreak kid)
Pääosissa: Viggo Mortensen, Mahershala Ali, Linda Cardellini
Kesto: 2h 10min
Valmistusmaa: USA

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Bohemian Rhapsody (2018)

Bohemian Rhapsody on Bryan Singerin ohjaama elokuva, joka kertoo tarinan Queen-yhtyeen synnystä varsinkin keskittyen sen keulahahmoon Freddie Mercuryyn. Elokuva on Oscar-ehdokkaana mm. parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan kategorioissa. Ohjaaja Singerkin olisi ansainnut mahdollisuuden voittaa pystin kotiin, mutta ilmeisesti hänen ympärillään vellovat seksuaaliahdisteluhuhut blokkasivat tämän tsänssin.

Freddie Mercury (Rami Malek) on nuori pojan kloppi, jolla on neljä etuhammasta suussaan. Hän sattuu oikeaan aikaan, oikealle paikalle fanittamansa bändin luo, jonka päälaulaja on juuri lähtenyt lätkimään. Freddie tarjoaa ääninäytteen ja homma on sillä selvä. 

Freddie pitää bändiään perheenään ja niin he rakentavat yhdessä kaikkien rakastamat hittibiisit. Ennen seksuaali-identiteettinsä vakiintumista homoksi hän kihlautuu rakastamansa naisen (Lucy Boynton) kanssa, josta tulee hänen elinikäinen ystävänsä.

Menestyksen myötä Freddyä pyöritellään ja saa hieman kusivettäkin päähänsä. Väärän homoihastuksen matkassa hän kadottaa itsensä sekä eroaa bändistä. Lopulta hän tajuaa mikä on tärkeintä.

Bändi koossa
Minulle on aina ollut ongelmana tämänkaltaisissa elämänkertaelokuvissa se, että ne tuntuvat jossain määrin teennäisiltä, koska asiat eivät kuitenkaan tapahtuneet juuri niin kuin elokuvassa ne esitetään. Elokuvaa vaivasi myös tietynlainen ennalta-arvattavuus. Tämän sanottuani oli Bohemian Rhapsody oikein nautittava kokonaisuus. Varsinkin pääosaa esittänyt Rami Malek oli huikea eikä turhaan hehkutettu. Ruumiinkieleltään olisi varmaan voinut sekoittaa helpostikin oikeaan Freddieen. Oli kivaa ettei elokuvassa mällätty Freddien AIDS-diagnoosilla vaan se vaan kevyesti käytiin läpi osana hänen päättyvää elämäänsä. 

Ensimmäisiä c-kasettejani oli Queenin Greatest Hits ja hyvää musiikkiahan mies, tai yhtye, suolsi. Tämä toi osaltaan nautittavuutta elokuvaan, joka sisälsi paljon Queenin musiikkia.

***1/2

Ohjaaja: Bryan Singer (X-men, X2, X-men days of the future past, Jack the giant slayer)
Pääosissa: Rami Malek, Lucy Boynton, Gwilym Lee
Kesto:2h 14min
Valmistusmaa:UK, USA

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kirja: Harry Potter ja kirottu lapsi (J.K Rowling, J. Thorne ja J. Tiffany)

Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child) on näytelmäkirja ja asetankin sen siksi Helmet-haasteeseen kohtaan 3. "Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue". Näytelmäkirjoja kun harvemmin on tullut lueskeltua.

Voldemortin kukistamisesta on kulunut jo useita vuosia ja ystäväkolmikko Ron, Harry ja Harmoine ovat kasvaneet isoiksi. Ronilla ja Harmoinella on kaksi lasta ja Harryllä ja Ronin siskolla Ginnyllä on niitä useampia. Kaksi Harryn lapsista valitaan jakeluhatun toimesta Rohkelikkoihin, mutta nuorin vesa - Albus - joutuu Luihusiin. Tämä vaikuttaakin Albukseen sen verran, että hänellä on kapina-asenne isäänsä Harrya kohtaan eikä isäkään osaa oikein suhtautua muista lapsista niin erilaiseen Albukseen. Albus on isänsä harmiksi vielä kaverustunut arkkivihollisensa Malfoyn pojan Scorpiuksen kanssa. Albus ja Scorpius ovat saaneet käsiinsä ainoan ehjänä olevan ajankääntäjän ja päättävät palata ajassa taaksepäin muuttaakseen yhden asian. Asioita he muuttavatkin, mutta ei pelkästään hyvään suuntaan.

Pahuus on ollut pitkään poissa ja maailma on saanut olla rauhassa, mutta nyt Harryn salamanmuotoista arpea on alkanut poltella. Pahuus on jälleen tulossa. Harry ja Harmoine ovat taikaministeriössä korkeissa asemissa ja kutsuvat jengin koolle, mutta varoitusta ei oteta kuuleviin korviin.
Kirja oli erittäin helppolukuinen ja tarina mukaansa tempaava. Tekstiä oli yllättävän hauska lukea näytelmän muodossa. Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat vaikka olinkin jo aika vanha kun ne saapuivat markkinoille. J.K. Rowlingin kirjoitustapa viehättää. Harry Potter ja kirottu lapsi tempaa mukavasti pois arjesta takaisin Tylypahkaan, jonka maailman jo entuudestaan hyvin tuntee. Kiva paluu vaikka kirja ei ylläkkään aikaisempien Potter-kirjojen tasolle. 
Mutta tämähän onkin näytelmäksi tarkoitettu.

***1/2
Ensi-ilta:  2016

82/1001 Triumph des Willens (1935)

Natsipropagandafilmit eivät kuulu jokapäiväiseen elokuvakategoriavalikoimaani, joten asetan tämän Leni Riefenstahlin Tahdon riemuvoiton (Triumph des Willens) Helmet-haasteen kohtaan 3."Elokuva sellaisesta elokuvan lajista, jota et yleensä katso."

Elokuvassa näytetään mahtipontisesti vaaleihoisia pellavapäisiä ja kirkassilmäisiä lapsia. Kansan joukot hurraavat führerilleen järjestyksellisissä riveissään. Natsisaksaa ylistetään ja sen johtajaa. Vuorottain eri puhujat kuten esimerkiksi Wagner ja Goebbels kehuvat natsisaksan ansioita kuten teiden luomista ja puhdasta rotua.

Elokuva koostuu suurelta osin orkesterimusiikin säestämästä Hitlerin suuresta sotajoukosta, joka marssii pitkin Saksan katuja kansan hurratessa ja natsiliput liehuen. Hitlerkin riehuu muutaman kerran sanasensa mikrofoniin.

Natseja, natseja ja lisää natseja
Hitler itse määräsi Riefenstahlin tekemään elokuvan kuudennesta natsipuolueen kongressista, joka pidettiin vuonna 1935 Nürnbergissä. Elokuva on teknisesti hienosti tehty: natsit todellakin näytetään mahtavana ja Hitler heistä parhaana. Propagandaelokuvana siis erinomainen. Ohjaajalla oli valtavat resurssit käytössään ja määräsi esimerkiksi uusia siltoja rakennettavaksi tarkasti määräämiinsä sijainteihin. Hänen käytössään oli 30 kameraa ja 120 teknikkoa. Alussa kuvataankin pitkä pätkä lentokoneesta käsin pilvistöä kun Hitler lentelee taivaista vapahtajan lailla kansansa keskelle.

Tahdon riemuvoiton elokuvalliset ansiot ovat kiistattomat, niin hienosti se on kuvattu ja tehty. Samaan aikaan pahinta on juuri se, että se on niin hyvin tehty, koska on vaikuttanut niin monen mieleen natseja glorifioiden.

****

Ohjaaja: Leni Riefenstahl (Olympia I ja II, Tiefland)
Pääosissa: Hitler
Kesto: 1h 54min
Valmistusmaa: Saksa

torstai 7. helmikuuta 2019

A Wrinkle in Time (2018)

Hyppy ajassa (A Wrinkle in Time) elokuvan on ohjannut Ava DuVernay, joka on tummaihoinen nainen, joten asetankin elokuvan tämän takia Helmet-haasteen kohtaan 10. "Rodullistetun ohjaajan ohjaama elokuva".

En ole oikeastaan edes ihan varma mitä elokuvassa tapahtui, joten siitä lähdetään. Pääpiirteittäin kuitenkin kaksilapsisen perheen tiedemies isä (Chris Pine) menee "kättelemään universumia" ja häviää yhtäkkiä. Kolme vuotta on kulunut katoamisesta ja perhe alkaa jo vaipua epätoivoon sen suhteen, että isä enää koskaan palaisi. Perheen teini-ikäistä tyttöä Megiä (Storm Reid) kiusataan koulussa asian suhteen. Tyttöä kiusataan myös oudon pikkuveljen Charles Wallacen (Deric McCabe) takia.

Eräänä päivänä perheen kotiin astelee hassun oloinen Mrs. Whatsit (Reese Witherspoon) joka ilmoittaa että voisi auttaa isän löytämisessä. Auttamaan tulee myös Mrs. Who (Mindy Kaling), jättikokoinen Oprah sekä Megin poikaihastus Calvin (Levi Miller).

Suurin osa elokuvasta sekoillaan jossain maailmassa, jossa ympäristö muuttuu jatkuvasti ja paha uhkaa tuhota kaiken tieltään.

Elokuvassa voi nähdä myös Zach Galifianakisin näkijänä.

Oprah
Elokuvasta on vaikea keksiä mitään hyvää. Näytteleminen oli kaameaa, juoni oli sekava eikä henkilöhahmojen kehittämiseen käytetty tarpeeksi aikaa. Megin ihastus Calvin sai osakseen vain katsella Megiä ihailevasta ilman mitään omaa persoonaa. Ainoastaan ohuena taustana jonkun kahden sekunnin aikana katsojille näytettiin, että hänellä on ankara isä. Viimeistäänkiin jättikokoisen Oprahin astelu ruutuun vei kaiken uskottavuuden rippeen elokuvalta.

Elokuva näytti osittain hyvälle ja jotkin erikoistehosteet toimivat, mutta siinäpä kaikki postitiivinen.

*1/2

Ohjaaja: Ava DuVernay
Pääosissa: Storm Reid, Oprah Winfrey, Reese Witherspoon
Kesto:1h 49min
Valmistusmaa:USA

Kirja: Dead Aid (Dambisa Moyo)

Dead Aid: Why Aid Is Not Working and How There is Another Way for Africa keskittyy purkamaan oletusta siitä, että kehitysapu auttaisi oikeasti Afrikkaa. Kirjan esittelytekstissäkin mainitaan kuinka kirjailija on musta afrikkalainen ja vielä nainenkin, niin pistän tämän nyt Helmet-haasteen kohtaan 10. "Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja". Dambisa Moyo on taloustieteen tohtori, joka on työskennellyt muun muassa Maailmanpankissa sekä Goldman Sachissa.

Kirja on jaettu kahteen suurempaan kappaleeseen. Toinen kappale esittää mikä nykyisessä kehitysavussa on vialla ja toinen kappale keskittyy taas siihen millainen Afrikka olisi ilman kehitysapua.

Dambisan mukaan USA on useiden vuosikymmenien ajan 40-luvulta alkaen syytänyt Afrikkaan kehitysapua noin triljoonan verran mikä on aiheuttanut sen, että Afrikasta on tullut vain entistä köyhempi. Ironisesti vuosien 1970 ja 1998 välillä kehitysapu tulvan ollessa runsaimmillaan, Afrikan köyhyys nousi 11%:sta aina 66%:iin. Moyo arvioi, että jopa 25% 1940-luvulta lähtien lahjoitetusta rahasta olisi valunut korruptioon.

Lahjoitustavarat, kuten kirjassa käytetty esimerkki moskiittoverkoista, sysäävät Afrikan omat yrittäjät pois markkinoilta. Lahjoitustuotettillakin on elinikänsä ja sitten kun taas tavaroista on tarve, on sykli valmis, koska kotimaisia tuottajia ei ole. Mielestäni hyvä pointti oli se, että jos avustukset lakkautettaisiin, niin noin 500 000 ihmistä joutuisi työttömäksi. Voikin ajatella, että kenen etu on se, että avustuksien antamista jatketaan vaikka köyhyys on sen myötä kasvanut. Suuret raha-avut aiheuttavat myös levottomuuksia sekä konflikteja Afrikan sisällä.

Moyo ehdottaakin ratkaisuksi kehitysavun lakkauttamista siirtymäajalla, jonka aikana kehitysapua vastaanottavilla Afrikan mailla olisi mahdollisuus tehdä suunnitelma oman taloutensa ylläpitämisestä. Kiina on Moyon mukaan toiminut fiksusti omassa lähestymistavassaan, että infrastruktuurin kuten teiden luomiselle, he ovat tehneet omat vaateensa. Kanssakäyminen Afrikan kanssa on heille bisnestä eikä pelkkää yksipuolista lahjoittamista ilman vaadetta minkäänlaisista tuloksista.

Kirjassa oli paljon numeraalista evidenssiä todistaakseen oman pointtinsa. Itselleni kuitenkin nämä tilastot ja lukemat saattoivat joskus tekstin aika raskaaksi lukea ja huomasin usein ajatusteni lähtevän harhailemaan. En ole talousasioiden ekspertti ja kirjaa on kritisoitukin, mutta antoi se ainakin paljon ajattelemisen aihetta ja monet pointit kävivät maalaisjärkeenkin.

***1/2

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2009

lauantai 2. helmikuuta 2019

Glass (2019)

M. Night Shyamalan ohjaama Glass seuraa hänen elokuviaan Unbreakablea sekä Splittiä. Elokuvassa pohditaan voiko supersankareita olla oikeasti olemassa? Siksi sijoitan tämän Helmet-haasteen kohtaan 16. "elokuvassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla".

Mr. Glass (Samuel L. Jackson) on suljettu mielisairaalaan erityiselle osastolle, jossa hoidetaan henkilöitä jotka luulevat olevansa supersankareita. Lasin hauraat luut omaava Mr. Glass on pyörätuolissa eikä tunnu reagoivan mihinkään ärsykkeeseen.

Glass saa seuraa kun David Dunn (Bruce Willis) sekä skitsofreeninen Kevin (James McAvoy) vangitaan samalle osastolle. Kevinillä on 24 eri persoonallisuutta ja yksi niistä on "Peto", jolla on superinhimilliset voimat ja kyky kiipeillä seinillä. Psykiatri Ellie Staple (Sarah Paulson) yrittää vakuuttaa kolmikon siitä, että kaikki voidaan selittää tieteellä eikä kukaan heistä ole mitenkään yliluonnollinen. Glass uskoo kuitenkin olevansa konna siinä missä David on sankari.

Shyamala-twistiltä ei vältytä tässäkään elokuvassa.

Kevin, Glass ja David
David Dunnin poikaa näyttelee sama henkilö kuin Unbreakablessa eli Spencer Treat Clark. Mielestäni tämä oli kiva lisä, joka toi aidon oloista jatkumoa ajan kulusta pikkupojan kasvettua miehen mittaan. Tykkäsin kovasti Unbreakablesta, mutta Split jätti vähän kylmäksi vaikka Kevin McAvoy onkin hyvä näyttelijä ja osasi uskottavasti vaihtaa persoonallisuudesta toiseen.

Glassissa olisin suonut enemmän ruutuaikaa Brucen David-hahmolle sekä tämän pojalle. McAvoyn hahmo alkoi pidemmän päälle puuduttaa kaikkine persoonineen. Samuel L Jackson oli miltei puolet elokuvasta katatoonisena rullatuolissaan, mutta se ei sinällään haitannut, koska "elävöidyttyään" anasti lupaukset pitkästä hyllytyksestään.

Hyvää näyttelemistä, mutta kokonaisuus lässähti. Lopun "paljastus" oli tyhmä eikä aiheuttanut samanlaista shokkireaktiota kuin esimerkisi Kuudes aisti tai Unbreakable. Samuel L. Jackson oli tyylikäs Mr Glassina, mutta hänen rinnassaan komeillut "MG" rintamerkki oli vähän liikaa ja vei elokuvaa liikaa farssin suuntaan. Harmi sinällään koska kolmea päätähteä seurasi mielellään ja heillä oli keskenään hyvää kemiaa.

Parempi kuin huonoimmat Shyamalat.


***


Ohjaaja: M. Night Shyamalan (Unbreakable, The sixth sense, Lady in the water, Wide awake, The last airbender)
Pääosissa: James McAvoy, Bruce Willis, Samuel L. Jackson
Kesto: 2h 9min
Valmistusmaa: USA



perjantai 1. helmikuuta 2019

Kirja: Suomalainen kansanusko (Risto Pulkkinen)

Kirjan graafinen asu toimi.
Uskontotieteilijä Risto Pulkkisen kirjoittama Suomalainen kansanusko käy läpi kansamme uskoa aina kaksijakoisesta maailmankuvasta metsän henkiin. Sijoitankin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 16. "Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla".

Kirjassa on paljon lyhyitä kappaleita ja sitä myös elävöittää runsaat kuvitukset. Mielestäni nämä kaksi asiaa toi kaivattua kevennystä kirjan raskaaseen tietopainotteisuuteen. Lyhyet kappaleet sekä kuvat antoivat sopivia hengähdystaukoja vaikka kirjan olisikin voinut jäsennellä paremmin. Teoksen sivut olivat jotain jännää liukasta materiaalia, että joskus niiden erottaminen toisistaan oli työn ja tuskan takana, mikä takkuutti lukemista.

Kirja alkaa loogisesti maailman syntyteorioista jatkaen pyhänä ja pahana koettuihin asioihin. Kansanuskon ja kristinuskon tulon sekoittumistakin avataan. Kirjassa on parhainta antia vanhat suomalaiset haastattelulähteet eri aiheista kuten siitä kuinka ei kannata saunaan mennä puolen yön jälkeen kun yhdeltäkin piialta oli nahka nyljetty saunatontun toimesta. Saunan ajateltiin olevan pyhä paikka ja hyvä löyly suojeli, mutta paha löyly haavoitti. Saunatonttukin oli muuten ihan hyvätahtoinen kaveri, mutta jos puolen yön jälkeen siellä vielä vitkutteli niin ei hyvä seurannut, koska kyllähän tonttukin halusi kylpysille. Joskus tontun sijaan oli kertomuksissa piru.

Uhrauskulttuuri oli myös pitkään voimissaan ennen kristinuskon tuloa. Metsän ja vedenhenkien uskottiin olevan naispuolisia ja joskus niiden viettelemäksikin joku parka joutui. Kauniit neidot kun yleensä jotain pahaa aikoi jos heidän herutukseensa lankesi. Joskus kuitenkin ihan reiluja jos heille oltiin kivoja. Kiinnostavinta itselleni oli kappale luontosuhteesta. Tässä käytiin läpi muun muassa karhun ja hirven merkitystä suomalaisille. Kirjan loppu painottui samaaneihin ja Suomen tietäjälaitokselle. Magiaa sekä väkeä käytiin myös kattavasti läpi.

Teologian maisterina ja uskontotiedettä pääaineena lukeneena oli tämä kirja erityisen mielenkiintoista luettavaa. Valmistumisestakin on mennyt jo tarpeeksi aikaa ettei ahdista liikaa nämä teemat. Uskon kuitenkin että asiaa sen kummemmin pohtimatonkin saa irti jotain kirjasta. Monet nykypäivän tavat ja sanonnat esimerkiksi juontavat juurensa menneistä ajoista ja tavoista. Opus toimii myös hyvänä selausteoksena josta voi poimia itsellensä kiinnostavimmat aiheet. Joskus kieli oli tosin turhan raskasta, mutta yleisesti ottaen yleistajuista.

Mielenkiintoinen kokonaisuus.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2014