Kirja: Päätön ritari (Marko Lamberg)

Luin e-kirjana. Tämä kuva napattu netistä.

Päätön ritari: kauhutarinoita keskiajalta  on kokoelma historiantutkija Marko Lambergin valikoimia kauhutarinoita lähinnä sydän keskiajalta.

Keskiaika on ollut minusta aina kiehtova ajanjakso maailmanhistoriassa ritareineen, uskonnollisine hurmoksineen ja ruttoineenkin. Vaikka elämä haisevalla keskiajalla tautien ympäröimänä oliskin ollut varmaan aika karua, niin olisi ihan mielenkiintoista tietää minkälaista meno todellisuudessa oli. Asetankin kirjan sen takia Helmet-haasteen kohtaan 41. "Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää".

Kirja koostuu useista tarinoista, joita Lamberg pohjustaa pienellä alkusaatteella. Pisin tarina on myös tämän kirjan nimi - Päätön ritari. Lyhyitä parin sivun tarinoita on useita. Koin, että nautittavimpia olivat ne joissa oli hieman enemmän kertomusta eikä vain lyhyt tapahtuman kuvaus.

Käännöskieli oli paikoin vähän tönkköä eikä tarinoita tuntunut aina niin sujuvalta lukea tai liekö vika jo alkuperäisessä kertomuksessa. Kerronta tuntui joka tapauksessa hyvin "lapsen kädestä" kirjoitetulta. Keskeneräisyyden tuntua korosti se, että yhden kappaleen lopussa luki; "Täydennä messun hyvyydestä jne.". Selkeästi siis jäänyt itselle tarkoitettu muistiinpano painotekstiin asti.

Hyvän käsityksen kuitenkin tarinoiden avulla pystyi luomaan keskiajan ihmisten kummitusjutuista. Kummitusten rooli ei ollut aina paha vaan joskus myös auttava tai apua kaipaava. Uuttakin tietoa tuli kuten että vahapää-muotokuvia käytettiin lahjuksina kuolleen haudalle, jolta apua on pyytänyt. Tarinoita oli niin Englannista kuin Pohjoismaistakin, piipahdettiinpa myös The Sleepy Hollow -legendan alkulähteillä sekä kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden maailmassa. Näin suomalaisena koin mielekkäimpinä Pohjoismaiset kertomukset.

Oli hyvä, että Lamberg oli saatetekstit tarinoihin laatinut ja koonnut jokseenkin samaa teemaa käsittelevät tarinat yhteen nippuunsa. Näin niistä sai paljon enemmän irti sekä sitoi ne suurempaan kokonaisuuteen.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012

Kirja: The Great Gatsby (F. Scott Fitzgerald)

Kirjan kanteen valittu elokuvan kuvitusta

Kultahattu (The Great Gatsby) on kirja 1920-luvulta, joka on myöhemmin sovitettu ainakin Leonardo DiCaprion tähdittämän elokuvan muotoon. Tämän takia asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 33. "Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan".

Gatsby on sodan jälkeen alkoholin salamyynnillä rikastunut bileitä mahtikartanossaan pitävä hurmuri, joka ystävystyy naapuriinsa Nickiin, jonka vinkkelistä tarina kerrotaan. Gatsby on rakastunut Nickin serkkuun Daisyyn, joka on naimisissa pettävän miehensä kanssa. Gatsby ja Daisy päätyvät tekemään Daisyn miehen rakastajattarelle jotain, jolla on kohtalokkaita seurauksia.

Kultahattu tarjoilee ihmissuhdekiemuroita ja kuolemaa hyvään ajankuvaukseen käärittynä. Minua häiritsi hirvittävän paljon se, että olin nähnyt elokuvan ennen tätä kirjaa, jolloin mielikuvitukseni oli sen verran laiska, että otti kuvastonsa suoraan tästä leffasta. Ongelmallista se oli sen takia, että en erityisemmin pitänyt elokuvasta ja jäi tämä kirjakin keskinkertaisuuden tasolle. 

Ihan kiva, mutta ei kuitenkaan mitään erityistä.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1925

Kirja: Vappuaatto (Annett Gröschner)

Vappuaatto (Walpurgistag) kertoo yhden päivän tapahtumista Berliinissä. Tämä päivä on yllättäen - vappuaatto.

Kirja koostuu eri kellonaikojen muodostamista kappaleista, joissa esitellään eri henkilöitä ja heidän tilanteensa tänä kyseisenä päivänä, kuten; muuttoa tekevä mummeli, henkilöllisyyttään vaihtava karkuri ja koditon nippelitietoa pursuva maailmakellolla hihhuloija. Nämä erilaiset ihmiskohtalot nivoutuvat pitkin kirjaa yhteen.

Vappuaatto sijoittuu Berliiniin, joten saan sillä kuitattua Helmet-haasteen kohdan 44. "kirja kertoo Berliinistä".

Kirjan tekstiä oli vaivatonta lukea, mutta tämänkaltaiset kirjat joissa erilaiset tarinat nivoutuvat yhteen eivät ole minulle mieluisia jos tarinoita on liikaa kuten tässä. Ideaalisinta useamman tarinan rinnakkain kertomisessa olisi se, että kukin itsenäinen tarina on niin kiinnostava, että malttaa tuskin odottaa, että siihen taas palataan. Tässä sellaisia ei juurikaan ollut. Kirjaa oli kyllä helppo ja nopea lukea, mutta pomppi mielestäni liikaa eikä mielenkiintoisia tarinoita ollut tarpeeksi. Olen kerran käynyt Berliinistä enkä tykännyt siitä, joten ehkä myös se osaltaan vaikutti kirjan pohjamakuihin.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2013

Kirja: Kravun kääntöpiiri (Henry Miller)

Klassikko joka ei iskenyt

En yleisesti ottaen pidä siitä, että on joitain kirjoja tai elokuvia mitä on "pitänyt" lukea tai nähdä, että olisi vakavasti otettava sivistynyt ihminen, mutta tämä Henry Millerin Kravun kääntöpiiri on ollut sellainen johon olen kuullut paljon viitattavan ja sen takia sen lukemattomuus on hieman harmittanut. Asetankin kirjan tämän takia Helmet-haasteen kohtaan: 8. "Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen".

Kravun kääntöpiiri perustuu Millerin omakohtaisiin kokemuksiin Pariisista. Hän asui siellä 30-luvulla ja kirjoittaa samalla tämän kirjan. Kravun kääntöpiiri oli pannassakin sen siveettömyyden takia ja kirjoittajana toimiva päähenkilö elääkin villiä elämää sekstaillen eri partnereitten (lähinnä prostituoiden) kanssa ja täitä parinsa hiuksista nyppien. Saastaisuus, viina ja nälkä ovat käsin kosketeltavia teemoja.

Kirjassa ei ole mitään selkää juonta vaan päähenkilö harrastaa haureutta ja juopottelee erilaisissa tilanteissa; jonkinlainen Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -elokuvan esikuva rönsyilevine kerrontoineen.  Tällaisen rajoja rikkovan pioneeri-luonteen takia annan kirjalle arvoa, mutta ei sitä lukemaan ilman suurta kamppailua pystynyt.

Kirja tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. Aivot olisivat halunneet jotain kerronnallisuutta, jotain johdonmukaisuutta ja tarinan kaarta, mutta Miller antoi vaan pariisilaisia huoria.

Lukeminen oli yhtä tuskaa. 

**

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1934

Kirja: Jotain uutta (Nora Roberts)

Häähöttöä

Googlailin Helmet-haasteen kohtaan 6. "Rakkausromaani", soveltuvaa kirjaa ja tämä Nora Robertsin kirjoittama Jotain uutta (Vision in white) tuli monessa suosittelussa vastaan.

Häävalokuvaajana toimiva punapäinen Mac on omistanut elämänsä morsianten kuvaamiselle ystäviensä kanssa pyörittämänsä hääbisneksen helmoissa. Kaikilla kaveruksilla on omat vahvuusalueensa mitä hulppeisiin häihin nyt tarvitaan kuten; leipuri, floristi ja organisoija.

Eräänä kertana Mac kohtaa lukion opettajana toimivan Carterin. Mies vaikuttaa toivottoman kömpelöltä eikä yhtää Macin tavalliseen miesmakuun sopivalta, mutta hänessa on se jokin, joka vetoaa naiseen ennenkokemattomalla tavalla.

Soppaa hämmentää lisäksi Macin narsistinen äiti, joka tuppaa pyytämään tyttäreltää milloin mitäkin palvelusta.

Tämä genre ei ole minulle mitenkään tuttua enkä sitä ole juuri kuluttanut ollenkaan. En siksi, että jotenkin ylenkatsoisin romanttisia tarinoita, mutta jotenkin on löytynyt itseäni kiinnostavampaa luettavaa. Olikin ihan hauska tutustua tämmöiseen häpeilettömään hömppään, joka tarjoaa juuri sitä mitä voisi kuvitellakin. Vähän kuin katsoisi jonkun romanttisen komedian. Välillä ajatus harhaili, koska kaikki tapahtui niin kliseisesti ja ennalta-arvattavasti. Pää meinasi räjähtää siinä vaiheessa kun kirjassa kuvattiin protagonisti miehen ja naisen kohtaaminen sekä heidän ensisuudelmansa ja pian tämän jälkeen sama homma toistettiin kun tarinan nainen kertoi koko jutun ystävättärilleen. Kyllä me lukijat jo se tiedettiin!  Jotain nautintoakin tuosta vaaleanpunaisesta höttöunelmateoksesta kuitenkin irtosi.

***

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2009

Kirja: Pölynimurinkauppias (Sari Pöyliö)

Pallo-Hoover puuttuu kansikuvasta

Novellikokoelma Pölynimurinkauppias - ja muita äitien erehdyksiä sisällyttää nimeensä liiketoiminnan, joten asetan sen Helmet-haasteen kohtaan 32. "Kirjan nimessä on ammatti". 

Kirja on toimittajana kunnostautuneen Sari Pöyliön ensimmäinen ja se sisältää kahdeksan suhteellisen lyhyttä novellia joissa puidaan erilaisia äitejä sekä heidän suhteitaan tyttäriinsä. Tarinat sisältävät roisia kieltäkin, joten mistään aivan lällärikokoelmasta ei ole kyse. Henkilökohtaisesti tälläinen inhorealismia hipova fiktiivinen tarinankerronta ei ole makuuni. Olisin varmasti ollut kiinnostuneempi, jos kyseessä olisi ollut tosielämän kertomuksia erilaisista äideistä. Toisaalta taas kertomuksia ei revitelty tarpeeksi, että ne olisivat olleet mieleistäni lennokasta fantasiaa.

Toisin sanoa, en kokenut mielikuvituksekasta rikastumista elämääni taikka lisännyt tietopuolta aivokapasiteettiini. Koin näin ollen kirjan ajan haaskauksena.

Kirjassa on 166 sivua ja keskikohdassa olin jo aika tympääntynyt kahlaamaan enää yhtäkään tarinaa lävitse. Onneksi tarinat olivat kuitenkin suht lyhyitä, jotkin kiinnostavampia kuin toiset.

**

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2014

Kirja: HSP - Erityisherkkä ihminen (Elaine N. Aron)

Lainasin kirjastosta kirjan, vuosi tai pari sitten näkyvyyttä saaneesta aiheesta, eli erityisherkkyydestä: The Highly Sensitive Person. Kirjan kustannusyhtiö on Nemo, joka oli ainakin aikaisemmin, ennen ostetuksi tulemistaan pienkustantamo. Asetankin tällä verukkeella kirjan Helmet-haasteen kohtaan 37. "Pienkustantamon julkaisu".

Kirjan kirjoittaja Elaine N. Aron on Yhdysvaltalainen psykologian tohtori, joka tunnistaa itsensäkin tällaiseksi erityisherkäksi. Kirjassa käsitelläänkin erityisherkälle ihmiselle tyypillisiä luonteenpiirteitä sekä mahdollisia ongelmatilanteita joita hän on kohdannut kun muut ihmiset ovat väärinymmärtäneet erityisherkkyyden esimerkiksi ujoudeksi, josta täytyy päästä eroon. 

Erityisherkkä ei välttämättä ole ujo, mutta tarvitsee paljon omaa aikaa sekä yksinäisyytää ladatakseen akkujaan. Kirja oli hyvin silmiä avaava ja informatiivinen. Tunnistin paljon piirteitä myös itsessäni vaikka en kaikkia kohtia allekirjoittanutkaan. Jotkut tuttavapiirini ihmiset olivat aivan kuin suoraan kirjasta ja tuntuukin, että ymmärrän nyt myös heitä paremmin. 

Mielenkiintoinen teos.

****

Alkuperäinen ilmestysmisvuosi: 1996

Kirja: Kääpiöistä kolosseihin (Ville-Juhani Sutinen)

Parrakasta kauneutta

Kääpiöistä kolosseihin – Kummajaisten historia Suomessa sisältää kertomuksia kummajaisina pidetyistä ihmisistä, joista yksi (tai kaksi) oli siiamilaiset kaksoset. Tämän takia asetankin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 17. "Kirjassa on kaksoset".

Sutinen on tehnyt hyvää taustatyötä kirjansa kokoamisessa. Kirja kuvaa kattavasti friikkisirkuksen historiaa yleisellä tasolla ja erityisesti sen historiaa Suomessa.

Mielenkiintoista oli kuinka viihdettä, ja rahaa sen myötä tehtiin esittelemällä näitä "friikkejä" eli: pitkiä, lihavia, laihoja, lyhyitä, paljon karvaa kasvavia, muuten epämuodostuneita tai etnisesti länsimaalaiselle eksoottisia ihmisiä tieteen nimissä vaikka tiedepuoli alkoikin jäädä taakse viihteen astuessa enemmän areenalle.

Kirja oli kiehtovaa, mutta myös surullista luettavaa.

Tästä aiheesta ei ainakaan minulla ollut entuudestaan juurikaan tietoa. Kirjan perusteella "normista poikkeavat" ihmiset olivat suurimmalta osaltaan vapaaehtoisia friikkisirkuksen osallistujia, koska heidät usein sivuutettiin muihin ammatteihin palkatessa.

Kirja sisältää paljon nippelitietoa, vuosilukuja, nimiä ja faktaa ja tätä kuivakkaa tietopuolta kirjailija on selkeästikin pyrkinyt hieman piristämään paremmin massoille sopivammaksi lisäämällä värikästä kieltä sinne tänne.  Olisin toivonut, että suunta olisi ollut selkeämmin jompi kumpi; joko suurelle yleisölle kevennetty viihteellisempi versio tai sitten puhtaasti "tieteellisellä kielellä" kirjoitettu tietokirja. Tämä lipui jossain sillä välillä.

Lukeminen oli paikoin raskasta ja tiivistetympi versio pääkohdista olisi ollut enemmän mieleeni. Tämä on kuitenkin varsin verraton tietoteos pienen marginaalin aiheesta.

***1/2

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2019

Kirja: Päiväkirjaklubi (toim. Eeva Vekki ja Risto K. Järvinen)

Päiväkirjaklubi-kirja kokoaa usean nykyään aikuiseksi kasvaneen nuoren päiväkirjatekstejä. Asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 34. "Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia".

Päiväkirjaklubi-ilmiö on ilmeisesti Jenkeistä lähtöisin oleva. Siinä ihmiset menevät lavalle lukemaan päiväkirjojaan nuoruuden ajalta. Yleensä tekstit ovat valittu niiden hauskuusarvon perusteella. Olen kerran käynyt Suomessa katsomassa tällaista showta ja tuli kyllä naurettua. Parasta oli se, että kirjoitusten kirjoittajat itse lukivat omia tekstejään ja pystyivät samalla taustoittamaan omia kertomuksiaan. Ja katsojana myötähäpeä toi suuren osan huvista. Useat olivat niin kirjassa kuin esityksessäkin samoja ikäluokkia itseni kanssa, joten 90-luvun nuoruuden tarinoihin sekä tunteisiin oli helppo samaistua. 

Kirja jäi lavaesityksen rinnalla paitsioon, koska se ei pystynyt tarjoamaan tuota tärkeää osaa eli kirjoittajan omaa tulkintaa. Oli kirjaa silti paikoin hauska lukea vaikkakin alkoi loppua kohden tuntua hieman raskaalta. Ei toisten päiväkirjojakaan jaksa loputtomiin lukea ja kirja oli aika pitkä. Loppuun oli ympätty runoja sekä esseitä, jotka koin vähän turhan raskaiksi kerralla kahlattaviksi. Olisivat vaan olleet ripoteltuina tekstien väliin kunkin kirjoittajan omalle kohdalle.

Olisin myös kaivannut kuvaliitteitä. Päiväkirjoissa kuitenkin viitattiin paljon niihin liimattuihin asioihin, jotka olisi ollut myös kiva nähdä (esimerkiksi erään kirjoittajan rakkausobsessiokuviin Kari-Pekka Kyröstä). Nuoruuden kuvia olisi myös voinut olla enemmän.

Ihan kiva.

***1/2

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2019

Kirja: Siilin eleganssi (Muriel Barbery)

Siilin eleganssi (L'Élégance du hérisson) -kirjan kantta koristaa kaupunkimaisema, joten luonnollisesti se menee Helmet-haasteen kohtaan 30. "Kirjan kannessa on kaupunkimaisema".

Kirja kertoo rikkaiden asuttaman hotellin keski-ikäisestä leski "ovimiehestä": rouva Michelistä, joka esittää tyhmempää snobeille kuin oikeasti onkaan. Hän tykkää pohtia filosofisia kysymyksiä ja asuu ylipainoisen kissansa kanssa. Kirja kertoo myös 12-vuotiaasta hotellin asukista, Palomasta, joka on rikkaan perheen itsemurhaa pohtiva vesa.

Kirjassa nämä kaksi tarinajuovaa yhdistyvät kun hotellin uudeksi asukkaaksi saapuu rikas japanilainen herra Ozu, joka todella näkee rouva Michelin. Mies herättää leskessä kauan levänneet tunteet ja nainen on vihdoin valmis tulemaan piilostaan nähdyksi. Paloma ja leskirouva ystävystyvät.

Siilin eleganssi on kirja josta olisin tahtonut pitää. Kirjan päähahmo oli hyvin mietitty. Yli 300 sivuiseen kirjaan mahtui kuitenkin niin paljon jahkailua sekä sanoilla pyörittelyä, että ajoittain sen lukeminen turhautti ja pitkästytti kun tarina ei edennyt minnekään. Kirja sopiikin hyvin kiireettömään fiilistelyyn ja pohdiskeluun elämän luonteesta. 

Ihan jees.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi:2006

Kirja: Lopotti (Tommi Kinnunen)

Nostalgiaa huokuva uimakuva kannessa

Tommi Kinnusen kirjoittaman Lopotti-kirjan toinen päähahmo on 9 vuotiaana sokeankouluun lähetetty Helena, Joka tarkastelee maailmaa muihin aisteihin kuin näköön luottaen. Asetankin sen vuoksi kirjan Helmet-haasteen kohtaan 48. "Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä".

Lopotti on jatko-osa Kinnusen Neljäntienristeykselle, mutta toimii myös itsenäisenä osana vaikka ei olisi lukenutkaan ensimmäistä osaa.

Kirjassa kulkee kärjistäen rinnakkain kaksi eri tarinankaarta. Toisessa seikkailee 50-luvulla sokea Helena, joka yrittää selvitä kohti itsenäistä elämää. Hänen mummonsa opettaa tätä jopa lapsenpäästäjäksi vaikka tämän äiti on sitä mieltä, että korien punomistahan tyttö alkaa koulun käytyä tekemään. Häntä varten on "ihan muut hommat" kuin kätilöjutut.

Toisessa tarinassa seikkailee puolestaan 90-luvulla homoseksuaaliksi itsensä tunnistava Tuomas, joka muuttaa Helsinkiin pakoon ahdasmielisiä pikkupaikkakuntalaisia. Vaikka ei homoseksuaalisuus kovin hyväksyttyä isolla kirkollakaan ole.

Kinnunen on hyvä kirjoittaja ja hänen kielen käyttönsä on nokkelaa. Tarinoiden sekä eri aikakausien välillä puikkelehditaan luontevasti. Oli myös mielenkiintoinen idea kirjoittaa kahden eri tavalla "yhteisön ulkopuolella" olevan tarkkailijan näkökulmista kokonainen kirja. Siitä huolimatta tämä kirja ei ollut minua varten. Siihen tartuin vastahakoisesti ja vain tämän haasteen suorittaminen motivaattorinani.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016

Kirja: Minuiksi (toim. Tommy Hellsten, Tiina Tuomikoski)

Tommy Hellsten ja Tiina Tuomikosken toimittama Minuiksi - kohti henkistä kasvua, koostuu keromuksista henkilöiltä, jotka ovat oivaltaneet jotain itseksi kasvamisesta.

Kaikkia tarinan kertojia yhdistää se, että he eivät ole kokeneet tulleensa nähdyiksi ja kuulluiksi lapsuudessaan ja ovat kadottaneet yhteyden omiin tunteisiinsa sekä haluihinsa. Aikuisiksi kasvettuaan ja hyväksikäytettyinä ihmissuhteesta toiseen matkatessaan ovat henkilöt oivaltaneet että pahaa oloa aiheuttavassa käyttäytymisessä on kaava. Tarvitsevina ja läheisriippuvaisina kirjan henkilöt huomaavat elävänsä vain muiden tarpeita varten yrittäen voittaa hyväksyntää ja rakkautta toisilta miellyttämällä ja omat tarpeet sivuuttamalla. Usein tuon oivalluksen kautta on lähtenyt käytiin pitkä prosessi kohti parempaa itsetuntemusta, itserakkautta sekä eriytymistä omaksi yksilökseen kaikkine vikoineen. Prosessin lopputuloksena on syvä ymmärrys siitä, että on sellaisenaan tarpeeksi. Hylätyksi tulemisen kokemusta ei voi enää tulla kun ei hylkää itseään.

Kirjan aloittaa yrittäjän tarina. Tämän takia asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 35. "Kirjassa on yritys tai yrittäjä".

Mielestäni kirja oli avartava ja tietyn kaavan saattoi huomata henkilöiden lapsuudenkokemuksissa ja kuinka se on vaikuttanut moniksi vuosiksi eteenpäin. On niin suuri lahja jos vanhemmat ymmärtävät kuinka tärkeää lapsen terveen itsetunnon kehittymiselle on se, että lapsi tulee nähdyksi. Kirjassa mainitaan tutkimuskin kuinka jo puhumaan kykenettömät vauvat masentuvat, jos näiden äiti ei vastannut katseeseen. Masentumisella tässä tarkoitettiin muun muassa apaattisuutta ja katseen laskemista maahan. Hylätyksi tulemisen kokemus voi syntyä jo hyvin nuorena eikä useimmiten vanhemmat tarkoituksella sitä pahallaan tee. Suurin osa, jos ei kaikki, kirjan henkilöistä olivat sota-ajan vanhempien lapsia, jolloin luonnollisestikin sodasta usein traumatisoituneet vanhemmat eivät välttämättä osanneet antaa lapsilleen sellaista huomiota kuin olisivat ansainneet. Monien tarinoissa toistui myös sen ajan uskomus siitä, ettei lasta saanut lelliä piloille; ei liikaa syliä, ei itkuun vastaamista. Niin kiinnostavia kuin nämä tarinat olivatkin, niin olisin kaivannutkin lisää variaatioita kertojien ikäluokkiin.

Ajatuksia herättävä.

***1/2

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016

Kirja: Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa (Haemin Sunim)

Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa - Miten tavoittaa mielenrauha kiireen keskellä koostuu korealaisen buddhalaismunkin mietelmistä. Kirja on saanut laajaa suosiota niin Koreassa kuin useissa länsimaissakin.

Kirjasta tuli vähän mieleen teininä kirjoittamani aforismit kun minusta tuntui, että ymmärsin nyt jotain syvällistä elämän ja olemisen luonteesta. Buddhalaismunkin "elämänohjeet" tai "totuudet" olivat ihan suloisia ja suurelti paikkaansapitäviäkin, mutta pikkaisen itsestäänselviä eikä tuntunut pätevän aina omalla kohdallani (mikä minä nyt tietty munkkia olen kyseenalaistamaan, maallinen matonen). Tuntui ettei kirjasta jäänyt käteen loppupeleissä mitään konkreettista ja lukeminenkin alkoi vähän turhauttamaan. Ehkä olisi pitänyt enemmän makustella hänen ajatuksiaan eikä suorittaa kirjaa niin voimallisesti läpi. Tunnen kuitenkin luissani, ettei se ollut minun kuppini teetä - enpä juuri teetä juokaan (paitsi minttuteetä itsekasvatetun mintun lehdistä). 

Arvostan kuitenkin kirjailijan ydinsanomaa ja positiivista viestiä: "tee toisille sitä mitä haluaisit itsellesi tehtävän". 

Kirjasta:

"Kun länsimaalaiset yrittävät kuvitella munkin olemusta, he keskittyvät siis yleensä hänen toimintaansa. Koreassa kysymykset ovat erilaisia. Esimerkiksi vieressäni maanalaisessa istuva saattaa kysyä: "Missä on kotiluostarisi?" tai "Missä sijaitsee oma temppelisi?" Korealaisille ihmistä parhaiten määrittävä seikka on paikka, johon tämä kuuluu."

Ylläolevan sitaatin perusteella sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 31. "Kirjassa kuljetaan metrolla".

***

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2012

Kirja: We should all be feminists (Chimamanda Ngozi Adichie)

Selkeästi tarkoituksellisen triggeröivän otsikon omaava, Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (We should all be feminists), on kirjoittajan TED-puheeseen perustuva essee. Opus on vain 45 sivua pitkä, joten sopii Helmet-haasteen kohtaan 47. "Kirjassa on alle 100 sivua".

Adichie perustelee tyhjentävästi miten typerää on eri arvoittaa ihmisiä vain heidän sukupuolensa takia. Hän antaa esimerkin kouluajoiltaan kun tämän opettaja oli heittänyt haasteen, että antamastaan tehtävästä korkeimmat pisteet saanut pääsee luokan "järjestäjäksi". Adichie oli saanut parhaat pisteet, mutta opettaja oli kertonut, että "järjestäjä" ei voi olla tyttö. Toiseksi parhaat pisteet saanut oli poika ja pääsi näin järjestäjäksi. Opettaja oli automaattisesti olettanut, että parhaat pisteet saava on miespuolinen. Adichie antaa myös esimerkin toisin päin, että ulos mentäessä miehen oletetaan maksavan molempien ruokailut. Eikä hän näe tässäkään tasa-arvon toteutuvan.

Kirjoittaja on nigerilainen ja toki näin suomalaisena moni asia on tasa-arvon kannalta paremmin täällä kuin kirjan esimerkeissä, mutta pointti onkin se, että ei ole reilua arvottaa ihmisiä vain sukupuolen perusteella ja sitä tapahtuu jatkuvasti - niin miesten kuin naisten osalta. Eriarvoisuutta syntyy monesta muustakin asiasta kuten sosiaalisesta asemasta ja varallisuudesta, mutta se ei tee sen hyväksytymmäksi eriarvoittaa sukupuolen takia. 

Kaikki samalle viivalle ja kohti parempaa maailmaa. Adichie osaa pukea hienosti sanoiksi sen mistä feminismissä on oikeasti kyse. 

*****

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2014

Kirja: Miksi mies ei puhu tunteistaan (Tony Dunderfelt)

Miksi mies ei puhu tunteistaan on ilmestynyt tänä vuonna (Herran vuotta 2019), joten asetan sen helmet-haasteen kohtaan 49. "Vuonna 2019 julkaistu kirja".

Kuvittelin kirjan nimen perusteella, että siinä keskityttäisiin miehen sielun maisemiin ja ajattelutapoihin, mutta kyseessä olikin enemmän pariskunnille tarkoitettu työskentelykirja, jonka avulla saisi takaisin alun kipinän suhteeseen sekä kuunteluyhteyden auki. Kirja oli tästä huolimatta mielenkiintoisesti kirjoitettu ja varsinkin sen ulkoasuun tai "sisäasuun" oltiin panostettu.  Kirjassa vilisi väriä ja erilaisin fontein kirjoitettuja sitaatteja. Vaihtelua puisevaan asiatekstiin. Kappeleet olivat suhteellisen lyhyitä, ytimekkäitä sekä etenivät johdonmukaisesti. Nämä kappaleet koskivat parisuhteen eri haastealueita ja jokaisen tällaisen kappaleen lopussa oli jokin harjoite, kuten läsnäoloharjoite toisen kuuntelemiselle. Kirja sisälsi paljon hyviä pointteja, joskin ehkä itsestäänselviä asioita. 

Mielestäni kirjan otsake on hieman harhaanjohtava. Dunderfelt avaa miehuuden historiaa ja kuinka nykymies osaa puhua ihan eri tavoin tunteistaan kuin esimerkiksi tämän isänsä tai ukkinsa. Kehitysvauhti on ollut kuitenkin nopea eikä välttämättä kaikki äijät ole ehtineet mukaan kyytiin. Kirjan nimestä saa kuitenkin sellaisen käsityksen kuin se olisi jokin opaskirja naisille miten ymmärtää paremmin puolisoaan. Mielestäni on sellainen yleinen klisee (joka voi olla osittain tottakin), että naiset voivottelevat sitä kun se mörökölli siellä sohvalla ei puhu tunteistaan. Tämän takia nimestä tulee käsitys, että se on suunnattu lähinnä heteronaisille.

Vaikka Dunderfelt käyttää esimerkeissään miestä ja naista, niin hän avaa kirjan alkuun, että tässä voi mielessään miettiä "henkilö A" ja "henkilö B". Kirja on siis siinä mielessä "moderni", että ottaa huomioon aikamme monimuotoisuuden parisuhdeasioissa. Kirjassa myös mainitaan tasaisesti, kuinka esimerkin henkilöiden roolit parisuhteessa voivat olla myös toisinpäin; nainen dominoi ja mies alistuu.

Tämän takia mielestäni otsake on vanhahtavalta kalskahtava eikä vastaa sisältöä. Nimi on tietenkin vain nimi, mutta jotenkin jäi häiritsemään. Mielestäni sisältöä vastaavampi nimi olisi ollut "Opas tasapainoiseen parisuhteeseen". Olisihan se ollut tietysti tylsä enkä olisi sitä silloin lainannut, niin kuin nyt lainasin kirjastosta, mutta olisi ollut totuudenmukaisempi. Täytyy vielä mainita, että kirjan pikkuotsake on "21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut", mutta ei kai kukaan tuota pikkutekstiä lue...heh.

Ihan kelpo opas.

***1/2

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2019

Kirja: Huijarisyndrooma (Tiina Ekman)

Huijarisyndrooma - miksi en usko itseeni vaikka olen oikeasti hyvä? sisältää kieltosanan, joten asetan sen Helmet-haasteen kohtaan 45. " Kirjan nimessä on kieltosana".

Tämän tietokirjan huijarisyndroomasta on kirjoittanut psykologi ja psykoterapeutti Tiina Ekman. Hän käyttää esimerkkinä potilaidensa kertomuksia, jotka hyvin havainnollistavat mistä huijarisyndroomasta on kyse. Usein jotain on tapahtunut henkilön lapsuudessa, että perusturvallisuus on järkkynyt tai normaalia kiintymyssuhdetta ei ole syntynyt vanhempaan. Kotona on saattanut olla myös vaativuuden ilmapiiri, jolloin lapsen kyvyt on otettu kuin itsestäänselvyyttä ilman myönteistä palautetta lasta kohtaan. Ehkäpä perheen toista lasta on pidetty kyvykkäänä ja toinen on jäänyt toisarvoiseksi, koska se toinen on kuitenkin aina kaikessa parempi.

Huijarisyndroomasta kärsii niin miehet kuin naisetkin, mutta enemmän huijarisyndroomaa esiintyy naisilla. Huijarisyndrooma tarkoittaa sitä, että ei usko omiin kykyihinsä tai että on esimerkiksi pätevä työssään  vaikka kaikki "todisteet" siihen viittaisikin. Kehuihin ei uskota. Monesti huijarisyndroomasta kärsivät ovat työelämässä korkeissa asemissa, mutta uskovat että eivät kuulu sinne ja ovat jotenkin "huijaamalla" päässyt nykyiseen asemaansa. Syndroomassa esiintyy myös ylitunnollisuutta ja pitkiä työtunteja, että voisi ikään kuin huijata osaavansa vaikka onkin vain käyttänyt hirveästi omaa aikaansa tuloksien syntymiseen. Ja jatkaakseen samaa tasoa, pitää myös pitkää päivää painaa jatkossakin ettei vaan oma huonous paljastuisi.

Kirja on hirmuisen mielenkiintoinen ja joissain kohdissa samaistuin. Toisiin taas en. Tunnistin ainakin yhden tutun omaavan tämän syndrooman, kuin suoraan esimerkistä ja näin ehkä ymmärrän hänen käyttäytymistäkin paremmin. Tykkäsin myös siitä, että se oli helppolukuinen sekä käytännönläheinen. Kirjan loppupuolella oli runsaasti harjoituksia joilla parantaa omaa mielenterveyttä. Ei tarvitse edes välttämättä tästä syndroomasta kärsiä, jotta harjoituksista olisi hyötyä.

Ajatuksia herättävä teos myös siitä, että miten yhteiskunnallinen vaativuuden ilmapiiri vaikuttaa kiltteihin tyttöihin ja poikiin.

****

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2017

Kirja: Värityskirja (Marko Annala)

Ravinteli-ilta kirjan kanssa

Marko Annalan esikoisteos Värityskirja on hänen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kasvukerotomus. Asetankin tämän takia kirjan Helmet-haasteen kohtaan 43. "Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi". Pidin kovasti miehen toisesta kirjasta Paastosta, joten odotukset olivat korkealla.

Marko oli leikkisä pikkumies, jonka vahva isä opetti jo varhain metsäreitin koulusta kotiin. Yläasteelle tultaessa ei elo ollut enää niin huoletonta kun kiusaajat ottivat silmätikuksi ja istutti lätäkössä ja syötti muttereita. Valo näyttäytyi tunnelin päässä kun yläaste päättyi ja bändihommat tulivat kuvioon. Kirja kertoo Annalan bändikokeilut kohti Mokoman solistin uraa. Parisuhdeasiatkin sivutaan.

Tykkäsin tästä Värityskirja-kirjastakin vaikka oli hieman erilainen tyylillisesti Paastoon verrattuna. Pidin Annalan tavasta kuvata aikaa niin, että väleihin saattoi tulla isojakin hyppäyksiä rikkomatta kuitenkaan tekstin soljuvaa virtaa. Yleensä hypyistä sai myös hyvin kiinni eikä jäänyt kauan raapimaan päätään, että mitäs nyt tapahtui.

Hatunnosto myös siitä, että on uskaltanut näin henkilökohtaisen teoksen julkiseksi saattaa vaikka ilmeisesti osittain fiktiivinen opus kuitenkin.

Tykkäsin tästäkin.

****

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017

Kirja: Vankina Venäjällä (Ilkka Karisto)

Vankina Venäjällä kertoo suomalaisen huumekuriirin - Jan Salon - kiinnijäämisestä Venäjän puolella ja hänen kokemuksistaan venäläisissä vankiloissa. Venäläinen vankilakulttuuri ei ollut tuttu, joten asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 20. "Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria".

"Normaalien" ja rikostaustattomien vanhempien vesa Jan Salo tunsi aina viehtymystä lain pimeämmälle puolelle. Leikeissä hän halusi olla rosvo eikä poliisi. Pikkutörttöilyjen jälkeen alkoi tulla huumeet kuvioon ja säännöllisesti hän haki lastia Venäjältä Suomeen. Yhdellä kertaa kaikki ei mennytkään rutiinilla kun Jan Saloa vietiin ruumiintarkastukseen ja sieltä suolihuuhteluun. Janin kätkö "sinne missä aurinko ei paista" oli paljastunut. 

Jan kertookin kokemuksistaan karuista vankilaolosuhteista Venäjällä kun ruoka oli lähinnä kaalivettä eikä alun sellissä ollut edes ikkunalasia pakkasta suojaamaan. Vaikka en mitenkään ihannoi huumeiden salakuljetusta ja pidänkin oikeutettuna, että siitä rangaistaan, niin silti Salosta maalautuu aika pidettäväkin hahmo, jonka puolella huomaa olevansa. Asiaa auttoi myös se, että Salolla tuntui olevan tietty moraalikoodi sekä perheellisenä miehenä piti lapsiaan arvossa. Mukavassa tasapainossa on myös Salon haastattelu sekä Kariston taustoittavat faktat. 

Luin kirjan kokonaisuudessaan bussimatkalla Varkaudesta Helsinkiin vaikka monesti minulle tulee paha olo jos luen bussissa, nyt kuitenkin kirjaa oli vaikea laskea käsistä.

Oli kiinnostavaa tietää, että miten jätkän käy.

****

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2018

Kirja: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Siri Kolu)

Kirjastossa oli Pride-viikon tai kuukauden kunniaksi aseteltu esille muutama LGBTQ-aiheinen kirja. Muistin, että Helmet-haasteessa oli kohta 46. "Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö", joten poimin joukosta tämän: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Nopea vilkaisu takakanteen vahvisti, että tämä opus sopi haastekohtaan.

Peetu on mies naisen ruumiissa. Hänen äidillään on vaikeuksia hyväksyä että on saanut pojan tytön sijaan. Peetu valmistautuu 18-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä rintojensa poistoleikkaukseen odottaen sitä innolla. Kiristävä ja kivulias rintojen sitomiseen käytetty side saisi kohta jäädä historiaan. Peetun isä on ymmärtäväisempi. Isä ja poika bondaavatkin usein lentäessä isän sitä harrastaessa. Peetulla on boheemi tyttöystävä Aamu, joka antaa voimaa pojalle jaksaa elämän vastoinkäymiset.

En ole erityisesti kiinnostunut ilmailusta, joten lentämiseen tarkoitetut termit tunteiden vertauskuvina eivät innostaneet minua. Muuten kirja oli ihan semikiinnostava tarina yhdestä ihmiskohtalosta muutoksen myrskyissä. Tiettääkseni kirjan päähenkilö oli täysin fiktiivinen, mutta voin kuvitella, että moni transsukupuolinen voi samaistua hänen kokemuksiinsa. Pidin siitä, että kirjan päähenkilön vanhemmat olivat eroamassa eikä äiti pystynyt ymmärtämään poikansa valintoja. Näin hommassa oli hieman särmää eikä ollut pelkkää sateenkaaria ja kukkasia.

Paljon hyvää pohdintaa.

***

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2016

Kirja: Kiinalainen juttu (Mari Manninen)

Luin tänä vuonna aikaisemmin Mari Mannisen "Yhden lapsen kansan". Tykkäsin kirjailijan tavasta kertoa, joten sen innoittamana lainasin Mannisen uusimman teoksen Kiinalainen juttu. 

Manninen käy läpi 33 myyttiä Kiinasta tai kiinalaisista, kuten että kiinalaiset syövät pelkkää riisiä tai että Kiinan muuri näkyy avaruuteen. Kirja oli mukavasti luettava ja kirjoitustyylillisesti samanlainen kuin Yhden lapsen kansa. Yksi myyteistä olikin se, että kiinalaisilla olisi vain yksi lapsi vaikka useilla on kaksi lasta tai enemmänkin.

Suurin osa myyteistä oli sellaisia joiden en ainakaan itse ajatellut olevan niin. Mielestäni tuo Kiinan muurin näkyminen avaruuteen on jo kumottu aikaa sitten ties kuinka monessa mediassa. Ja maalaisjärjelläkin voi ehkä jo arvailla, että Kiinalaiset varmaan syö jotain muutakin kuin riisiä tai sitä mitä suomalaisissa kiinalaisissa ravintoloissa syödään. Myytit käytiin kuitenkin syvällisesti läpi ja oli jokaisessa kohdassa myös jotain uutta tiedon jyvää, kuten että riisi syödään vasta viimeisenä, jos vatsaan jää tilaa. Se tuodaan pöytäänkin vasta aterian loppupuolella. 

Parasta antia on se, että suomalainen Manninen asuu tai on asunut Kiinassa, joten tietää henkilökohtaisella tasolla vierailijoidensa ennakkoluulot ja mikä on heitä yllättänyt. 

Oma murrettu myyttini oli se, että Kiina johtaisi ilmansaasteissa. Todellisuudessa Iran sekä Intia pitävät kärkipäätä. Hiilidioksidipäästöissä Kiina kuitenkin kirjan mukaan johtaa. Mielessäni myös Kiinan kulttuuri on muinainen, mutta sen muinaisuuteen onkin Kiinan johdon tasolta lisätty hieman vuosituhansia, että pystyisi kilpailemaan muinaisen Egyptin kanssa.

Kirja oli aseteltu esille, joten isken sen Helmet-haasteen kohtaan 50. "Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja".

Kiinnostava.

****

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2018