sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 25. marraskuuta 2013

Garfield Double Bill: Garfield (2004)/ Garfield: A Tail of Two Kitties (2006)

Kun minä olin pieni, niin ostin antikvariaatista aina Karvisia sekä Tenavia. Karvinen oli mielestäni ihan sika hauska kun se sitä lasagnea vaan kittasi ja oli töykeä omistajalleen Eskolle sekä hänen Osku-koiralleen. Karvinen elokuva (Garfield) on vain kapea varjo siitä hauskuudesta jota lehdet minulle tarjosivat ja  Karvinen 2 (Garfield: A Tail of Two Kitties) vielä kapeaakin kapeampi.

Garfield (2004)

Karvinen (Bill Murray) elää onnellista laiskan pulskeaa elämäänsä omistajansa Jonin (Breckin Meyer) kanssa. Karvisen elämä mullistuu kun Jon päätyy ottamaan koiran tehdäkseen vaikutuksen eläinlääkärinä toimivaan kauniiseen Liziin (Jennifer Love Hewitt). 

Karvisen ilkeyden seurauksena Osku-koira katoaa suurkaupungin yöhön, josta hänet varastaa ilkeä Happy Chapman (Stephen Tobolowsky), joka haluaa hänestä näytöskoiran televisioon. Karvinen katuu ilkeyttään ja lähtee etsimään Oskua onnellisin lopputuloksin.


En muista mitä ohjelmaa katsoin, mutta Bill Murray on saanut kyllä osansa loasta esiinnyttyään Karvisen äänenä näinkin "laadukkaassa" elokuvassa. Loasta huolimatta oli Bill ihan hauska Karvisena vaikka minulle Karvisen ääni on aina Lorenzo Musicin. Oikeastaan Murray oli miltei ainoa syy sille miksi elokuvan jaksoi joten kuten viihtyen katsoa. Ymmärrän myös miksi Jennifer valkattiin Lizin rooliin ja Breckin Joniksi. Molemmat olivat ihan sympaattisia. Elokuva oli kuitenkin kokonaisuudessaan vanhoja kliseitä toisteleva pliisu räkäisy, joka ei tarjonnut mitään uutta nähtävää. Roger Rabbit toimi piirrettyjen hahmojen sekä elävien ihmisten yhteisenä temmellyskenttänä, mutta harvoin siinä onnistutaan. Karvisen olemattattomuuden huomasi vähän turhankin monessa kohtauksessa.

Eläimet ovat mielestäni kivoja, mutta puhuvat eläimet ovat aina vähän niin ja näin jos elokuva ei ole sitten kokonaan animoitu. Mielestäni ei ole vieläkään kovin hauskaa nähdä kun jonkun oikean kissan tai koiran suu liikkuu ja hänen äänenään toimii joku ihminen. Karvisesta esitetyt 8090-luvuilla tehdyt piirretyt vangitsivat mielestäni paremmin Karvisen olemuksen kuin tämä cgi-tekniikalla kyhätty möntti.

**1/2

Ohjaaja:Peter Hewitt (The Borrowers, Zoom)
Pääosissa:Breckin Meyer, Jennifer Love Hewitt, Stephen Tobolowsky
Kesto:80min
Valmistusmaa:USA


Karvinen 2 (2006)

En tiedä kuinka paha rahapula Murraylla on ollut kun hän suostui tähän Karvisen jatkikseenkin. Varmaankin aika kova. Karvinen 2 kun jatkaa jatko-osien kultaista sääntöä: ole huonompi kuin edeltäjäsi. Karvinen 2 jatkaa siitä mihin ykkönen jäi. Nyt Jon (Breckin Meyer) aikoo kosia Liziä (Jennifer Love Hewitt) ja Karvinen (Bill Murray) ja Osku elävät kivaa yhteiselämää. 

Prinssi (Tim Curry) on kissa, joka elää Briteissä ja on aivan samannäköinen kuin Karvinen. Prinssi on luonteeltaan Karvisen vastakohta: hienostunut ja vastuuntuntoinen. Prinssi on perinyt linnan tiluksineen emäntänsä kuoltua, mutta emännän ainoa elossa oleva ihmissukulainen Dargis (Billy Connolly) havittelee kissan perintöä itselleen. Prinssin kuoltua kun hän saisi kaiken.

Sanomattakin liene selvää, että niin Liz, Jon, Karvinen kuin Oskukin päätyvät Britteihin ja nämä kaksi kissaa sekoittuvat. Karvinen päätyy linnaan Prinssin paikalle ja Prinssi taas Jonin ja Lizin hoiviin. Hauskuus muodostuukin tästä sekaannuksesta, linnan mailla asuvista puhuvista eläimistä sekä Prinssin hengiltä huonolla menestyksellä jahtaavasta Dargiksesta.


Jo heti elokuvan avattattua tarinalla tästä "Prinssistä" vaikutti tuleva epämielenkiintoiselta. Ymmärrän, että kahden kissan sekoittuminen voi olla jonkun mielestä hauskaa, varsinkin kun ovat NOIN erilaiset luonteiltaan, mutta minä näin sen vain laiskana animointina ja hahmonkehittelynä. Elokuvassa ei ollut hirveästi hurraamista enkä nyt keksi mitään muuta positiivista kuin että Bill Connolly oli ihan hyvä pahis. 

Imdb:sta kommentteja lukiessani havaitsin, että monen mielestä tämä jatkis on itseasiassa hauskempi kuin ykkönen, mutta minä en kyllä sitä hauskuutta kokenut.

**

Ohjaaja:Tim Hill (Muppets from Space, Alvin and the Chipmunks)
Pääosissa:Breckin Meyer, Jennifer Love Hewitt, Billy Connolly
Kesto:78min
Valmistusmaa:UK, USA

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Honeymoon in Vegas (1992)

Jo ennen Sinkkuelämää-sarjan alkua ja Sarah Jessica Parkerin suursuosiota, voitiin hänet nähdä tämänkaltaisissa kepeissä komedioissa kuten Kuherruskuukausi Vegasissa (Honeymoon in Vegas). 

Jack Singer (Nicolas Cage) on luvannut äitinsä (Anne Bancroft) kuolinvuoteella, että ei koskaan mene naimisiin (koska kukaan tyttö ei voi tehdä häntä niin onnelliseksi kuin oma äiti). Pitkäaikainen tyttöystävä Betsy (Sarah Jessica Parker) ei kuitenkaan halua olla ainainen tyttis vaan vaatii häitä tai lähtee litomaan. Jack suostuukin pitkin hampain viemään kultansa pikahäihin Vegasiin. 

Elokuva nojasi myös pitkälti Sarah Jessica Parkerin vartalon muotoihin.
 Pelihallien luvattuun maahan päästyään alkaa Jack arkailla naimisiin menon kanssa ja päättää pitkittää tilannetta osallistumalla uusille tulokkaille tarkoitettuun pokeriotteluun. Jack ei kuitenkaan tiedä, että ottelun on järjestänyt rikas pohatta Tommy Korman (James Caan), joka on iskenyt silmänsä hänen tulevaan vaimoonsa. Jack häviääkin ottelun ja velkojen kuittaamiseksi Tommy haluaa viettää viikonlopun Betsyn kanssa.

Tästä alkaa suuri kissa-hiiri-leikki kun Jack katuu päätöstään ja juokseen ympäri Yhdysvaltoja yrittäen päästä viettelevän Tommyn ja lämpenevän Betsyn väliin. 

Elokuvan sivuosassa voi nähdä Karate kideistä tutun Pat "Mr. Miyagi" Moritan.

Wax on, wax off?
 Kuherruskuukausi Vegasissa oli harmitonta viihdettä vaikka sen juoni tuntuikin hieman heppoiselta. Italialaisessa kulttuurissa äidin ja pojan suhde on läheisempi kuin kenties pohjoismaissa, mutta silti elokuvan alkuasetelma tuntui hieman köykäiseltä: mies joka ei halua mennä naimisiin kun on sen kuolevalle äidilleen luvannut ja nainen joka vaatii avioitumista jäämisensä ehdoksi. Jos kuitenkin hyväksyy elokuvan antamat motiivit päähenkilöiden tuleville toimille, niin jatko on ihan hauskaa seurattavaa. Tosin katsojan täytyy jaksaa hyväksyä myös molempien päähenkilöiden hölmöys. Jackin jäädessä useita kymmeniä tuhansia velkaa pokerissa ja Betsyn unohdettua poikaystävänsä heti kun rikas mies hänelle Havaiji-korttia vilauttaa. Sinällään tyhmä-mies ja lutka-nainen sopivat varmastikin hyvin toisilleen ja ovat näin uskottava pari. 

Pat Moritanin näkeminen muuna kuin Miyagina tuntui väärältä, hänen pitäisi seisoa jossain museossa jalustalla.

 **1/2

Ohjaaja:Andrew Bergman
Pääosissa:James Caan, Nicolas Cage, Sarah Jessica Parker
Kesto:96min
Valmistusmaa: USA

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kirppikseltä haalittua

Oli pakko uhmata sunnuntaina Einoa ja käydä Pihliskirppiksellä. Yhdessä pöydässä dvd:t olivat vaan egen, joten olin niiden edessä polvillani.

Kiss kiss bang bang, Before devil knows, Tapeheads, Honeymoon in Las Vegas, sitten joululahjakirja veljelleni, Mustesydän, Lions and lambs sekä ensimmäisiä Mikki Hiiri animaatioita kahden dvd:llisen verran. Keskellä komeilee kissan kampa sekä 60-luvun joulukoriste. Niin ainakin vieressä pyörinyt myyjä väitti.

Tapeheadeista en ollut aikaisemmin kuullutkaan, mutta pääosissa komeili Tim Robbins sekä Johnny Cusack. Kansi näytti niin tyhmältä, että oli pakko ostaa. Honeymoon in Las Vegasin ehdinkin jo katsastaa, josta arvostelu tuota pikaa. Olinkin nähnyt joskus elokuvan lopun. Muitakaan ostoksia en ole ennen nähnyt. Tuohon kirjaan Pappi, lukkari, talonpoika, vakoojaan perustuvan elokuvan olen kyllä kerran nähnyt, mutta oli sen verran erikoinen tapaus, että pitäisi katsoa uudestaan josko pysyisi paremmin kärryillä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jagten (2012)

Jahti (Jagten) on tanskalainen elokuva, joka päätyi muutaman elokuvabloggaajan yhteisen arvostelun kohteeksi. Tähän yhteiseen projektiin osallistuivat itseni lisäksi seuraavat elokuvablogit: ...Noir, It's just a movie, Movie Mania sekä Double Feature. Linkkien kautta pääsee kunkin omaan originelliin arvosteluun. 

Itseäni Jahti kiinnosti, koska Thomas Vinterberg oli sen ohjannut. Ostin joskus yli 10 vuotta sitten saman miehen dogma-elokuvan Juhlat, joka onnistui olemaan mustin komedia jonka olin siihen ikään nähnyt. Elokuva käsitteli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön teemaa, jota tämä Jahti omalla tavallaan jatkaa. En halunnut tietää elokuvasta mitään etukäteen, joten en lukenut siitä juonenkuvauksia tai arvosteluita. Hieman hassusti luulinkin, että elokuvan tapahtumat sijoittuisivat jahtiin, siis sellaiseen laivaan. Kuinka väärässä olinkaan. Jahdilla tarkoitettiinkin ihmisjahtia.

Lucas (Mads Mikkelsen) on elämäänsä suhteellisen tyytyväinen 42-vuotias mies, joka työskentelee päiväkodissa saatuaan potkut opettajan hommista kun koulu jouduttiin sulkemaan. Lucas elää elämäänsä hymynkare huulillaan ja päiväkodin lasten kanssa hullutellen vaikka hieman mieltään painaakin oman teini-ikäisen Marcus-pojan päätyminen äitinsä luokse eron seurauksena. Lucas ystävystyy naapurissa asuvan parhaan kaverinsa Theon (Thomas Bo Larsen) noin 5-vuotiaaseen tyttöön - Klaraan (Annika Wedderkopp). Klara ihastuu Lucasiin, mutta miehen palauttaessa tytön sydänlahjan sekä toruttuaan suulleen suutelusta keksii Klara suutuspäissään valheen, joka tuhoaa Lucasin elämän. 

Klara kertoo päiväkodin johtajattarelle Lucasin näyttäneen jäykkää miehuuttaan itselleen. Tekaistusta syytöksestä kasvaa lumipallon tapaan valtava valheiden, epäluuloon sekä väkivallan lumivyöry. 

Mads Mikkelsen sekä Thomas Bo Larsen
 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on varmastikin karmeimpia rikoksia mitä ihminen voi tehdä. Jopa vankilassa oman hierarkiansa sisällä nämä lapsiin sekaantujat kuuluvat alimpaan kastiin. Jos siis kerran jotain ihmistä epäillään tämän oksettavan rikoksen tekijäksi on tätä leimaa vaikea saada pois vaikka syyttömyys olisikin oikeudessa toteen näytetty. Tällaisia tarinoitahan kuulee toisinaan ihan tosielämästäkin, että kerran pedofiiliksi syytetyn taakaksi jää ainainen epäilys. Täytyy myöntää, että minullekin jäisi, jos en syytettyä ihmistä perin pohjin tuntisi. 

Mads Mikkelsen onnistuu vangitsemaan täydellisesti jahdatun miehen roolin. Katsojana olin Lucasin puolella ja koin sympatiaa hänen puolestaan, että useimmat ystävät kääntyivät häntä vastaan, työpaikka meni alta ja koirakin tapettiin. Jahdissa oli kuitenkin mielenkiintoista se, että olin myös Klaran isän Theon puolella. Thomas Bo Larsen nimittäin teki myös vakuuttavan roolin. Katsojana ymmärsin Theoa, koska omaa lasta on vaikea olla uskomatta varsinkin kun valhe on noin karmiva. Isä haluaa vain suojella lastaan. Jahti teki myös omalle mielelleni tietynlaisen tepposen, nimittäin yhdessä vaiheessa elokuvaa päähäni hiipi hirvittävä ajatus, mitä jos Lucas onkin syyllinen? Ja olen itkenyt ja tuntenut sympatiaa tätä paskiaista kohtaan. 

Vaikka Lucas on koko kaupungin vihan kohteena eikä hän ole tervetullut edes lähimarkettiin, jossa hänet pahoinpidellään, ei hän suostu ryömimään häntä kopien alla piiloon tai lähteä kaupungistä. Lucas osoittaa syyttömyytensä näyttämällä, että hänellä ei ole mitään hävettävää, jonka Theo viimein joulukirkossa tämän kasvoilta näkeekin. Loistava kohtaus ja loistava elokuva. 

Elokuvan loppupuolta olisi ehkä voinut hieman tiivistää, mutta mielestäni aivan loppu, jossa tapauksesta oli kulunut jo vuosi ja synnit Lucasin paidasta oli ainakin päällisin puolin pesty, oli täydellinen. Marcuksen aseenkantoluvan juhlaseremoniaa seuraamaan tulleiden ystävien ja tuttujen vilkuilevat katseet sen kertoivat - entä jos kuitenkin?

****1/2

Ohjaaja:Thomas Vinterberg
Pääosissa:Mads Mikkelsen, Thomas Bo Larsen, Annika Wedderkopp
Kesto:115min
Valmistusmaa:Tanska

maanantai 4. marraskuuta 2013

Corpse Robbers Double Bill: I Sell the Dead (2008)/ Burke&Hare (2010)

Oikeastaan en näitä elokuvia katsonut mitenkään peräkkäin, mutta huomasin, että olin unohtanut kirjoittaa arvostelun samalla teemalla varustetusta Burke&Haresta, joten tässä on sitten kaksi ruumiinryöstäjistä kertovaa elokuvaa. Molemmissa on myös Taru sormusten herrasta tuttu näyttelijä ja molemmat ovat humoristisella otteella tehtyjä kauhukomedioita eikä kumpikaan ole kovin hyvä.

I Sell the Dead (2008)

Arthur (Dominic Monaghan) elää 1800-luvun Irlannissa ja päätyy haudanryöstäjän ammattiin Willyn (Larry Fessenden) kanssa. Hän kertoo tarinaansa flashbackien muodossa munkin kaapuun sonnustautuneen isä Duffyn (Ron Perlman) kuulustelussa. Arthur rikastui mukavasti kuolleilla, mutta vasta elävillä kuolleilla hän pääsi kunnon rahan makuun. Hänen ammatissaan kun tapasi vampyyreita, zombieita sekä muita ölliäisiä. Ainoa este helpolle rahalle oli Murphy (John Speredakos) kilpailevine haudanryöstäjä jengeineen.

Tiukka tilanne.
 Koska olin jo aikaisemmin nähnyt samasta aiheesta kertovan elokuvan Burke&Haren, niin elokuva ei tuonut minulle mitään uutta. Joskin tämä oli ennen B&H:ta, joten ei tämän elokuvan syytä. Elokuva oli joka tapauksessa puuduttavaa katsottavaa eikä kauhusta tai komediasta ollut tietoakaan. Elokuvasta puuttui mielenkiintoinen juoni ja se seilasi vain luottaen miesten eteen tulevien kummajaisten viehätykseen. Ainoa mikä oli lievästi kiinnostava asia oli se kuinka Murphysta kasvoi kulmakunnan tunteettomin kolli.

Tylsä!

**

Ohjaaja:Glenn McQuaid (V/H/S)
Pääosissa:Dominic Monaghan, Ron Perlman, Larry Fessenden
Kesto:85min
Valmistusmaa:USA

Burke&Hare (2010)

Burke (Simon Pegg) ja Hare (Andy Serkis) asuvat 1800-luvun Skotlannissa ja päätyvät ryöstelemään ruumiita lääketieteelle kasvattaakseen budjettiaan. Lopulta ruumiita alkaa olla niin vaikea löytää, että he päättävät alkaa itse niitä tekemään. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Rakkauden kohdetta esittää Isla Fisher.

Ennen vanhaan pukeuduttiin ruskeaan.
Elokuvasta on jo jonkin aikaa kun näin sen, mutta jälkitunnelmat olivat ainakin pettyneen tylsistyneet. Nautin yleensä Simon Peggin komedioista kuten Hot Fuzzista, mutta tässä hän ei päässyt kehnohkon käsikirjoituksen takia loistamaan. Andy Serkis ei ollut hänelle ehkä oikea aisapari vaikka muuten pidänkin miehestä. Useiden brittikoomikoiden vilahdellessa cameoissa (mm. Bill Bailey, Tim Curry, Ronnie Corbett, Fast Show -mies) tuntui se melkeinpä tärkeämmältä kuin itse elokuva. Kaipa siellä jotain hauskuutta oli, mutta hyvin pieninä annoksina.

Unohdettava kokemus!

**

Ohjaaja:John Landis (Blues Brothers, An American Werewolf in London)
Pääosissa:Bill Bailey, Tom Wilkinson, Michael Smiley
Kesto:91min
Valmistusmaa:UK

lauantai 2. marraskuuta 2013

The Hike (2011)

The Hike -elokuvassa tytöt päättävät lähteä vaeltamaan ihan vain oman sukupuolensa kesken. Joukkoa johtaa juuri armeijasta palannut sotilas Kate (Zara Phythian), joka joutui todistamaan poikaystävänsä kuoleman taistelukentällä. Metsäreitillään flirttailevat tytöt kohtaavat kalliokiipeilyä harrastavan kolmen miehen joukon. Alun huuman jälkeen tytöt tajuavat, että kyseessä onkin naisia raiskaava ja murhaava joukkio.
Kuva täältä
Elokuva alkoi harvinaisen mainiosti tyttöjen edetessä vaellusreittiään ilman murheita kun taustalla näytettiin tuntemattomien naisten ruumiita; yksi veti viimeisiä henkiä luolassa, toinen lillui vedessä. Tästä nousi mukavan ristiriitaiset fiilikset kun tiesi tyttöjen kävelevän huolettomina kohti turmiotaan. 

Elokuvan keskivaiheilla tapahtunut naisten jahtaaminen, raiskausyritykset sekä tapot olivat sen sijaan jokseenkin mielikuvituksettomia ja tylsän sekavaa katsottavaa. Ajattelin, että kyseessä on Death proofin kaltainen elokuva, jossa tytöt joutuvat ensin kokemaan kovia ja sen jälkeen kosto tuntuu suloista suloisemmalle, mutta vaikka Kate kaikki kolme miestä lopulta surmaakin niin kostoa ei ollut niin viihdyttävä katsoa kuin siitä olisi varmaankin saanut.

Olin myös hyvin yllättynyt, että kyseessä oli brittiläinen elokuva, kun ihmisten ulkomuotojen sekä aksenttien perusteella ajattelin sen olleen skandinaavista tuotantoa. Mutta se siis plussana, että ihmiset näyttivät aidoilta eikä Hollywoodin muovisilta muoteilta.

**

Ohjaaja:Rupert Bryan
Pääosissa: Tamer Hassan, Barbara Nedeljakova, Ben Loyd-Holmes
Kesto:83min
Valmistusmaa:UK

Tape 407 (2012)

Halloweenin kunniaksi päätin järjestää ihan oman Night visions -festivaalin hamstraten kauhuelokuvia lähikaupasta. Ensimmäiseksi katsantoon päätyi tämä peräti 3,6 tähteä imdb:ssa kerännyt vanhoja ideoita kierrättävä kauhupläjäys - Tape 407.

Siskonsa (Samantha Lester) kanssa matkaava ylipirteä 15-vuotias tyttö (joka käyttäytyy kuin 12-vuotias) tuo videokameran lentokoneeseen ja näemme kaiken hänen kameransa välityksellä. Lentokone kokee turbulenssia ja syöksyy jonnekin Pohjois-Amerikkaan. Lentoemäntä (Samantha Sloyan) ottaa homman haltuunsa ja alkaa koota porukkaa kasaan. Jo lentokoneessa vihoitellut Charlie (Brendan Patrick Connor) alkaa inisemään suolapähkinöistä, johon pieni selvityjien ryhmä kyrpiintyy.

Vähitellen ryhmä tajuaa, että ei olekaan turvallista hengailla lentokoneen lähellä odottaen pelastusta, kun lähistöllä vaanii jokin vahvasti dinosaurusta muistuttava otus. Jengiä lakoaa.

Elokuva alkoi orginellisti - not!
 Elokuvasta ei jäänyt hirveästi mitään hyvää sanottavaa. Näyttelijät olivat pääosin huonoja ja epäuskottavan teennäisiä. Idea siitä, että lentokone putoaa jonnekin Pohjois-Amerikkaan armeijan salaiselle testausalueelle, jossa vaeltaa dinosauruksia oli typerä ja myöskin epäuskottava. Minua häiritsi myös se, että vaikka tämä kameran omistanut pikkutyttö oli loukkaantunut, niin silti hänen siskonsa kuvaili kameralla ympäristöään eikä esimerkiksi huolehtinut hänen murtuneesta kädestään. Kannessa olleen kuvauksen mukainen loppu "A twist ending to leave you breathless" ei oikeasti ollut kovin ennalta-arvaamaton. Kuinkahan monessa kauhuelokuvassa on jo käytetty sitä kikkaa, että juuri kun protagonisti luulee tulleensa pelastetuksi, niin pelastaja onkin osoittautunut pahikseksi.

Kyllä sen katsoi, mutta ei se kovin kivaa ollut.

*1/2

Ohjaajat:Dale Fabrigar, Everette Wallin
Pääosissa:Abigail Schrader, Samantha Lester, James Lyons
Kesto:90min
Valmistusmaa: USA

Movie Monday #101 - Mikä elokuva sai sinut itkemään?

Movie monday:Mikä elokuva sai sinut itkemään?

Minua ei sinällään ole kovin vaikea saada itkemään, että aika monikin elokuva on nostanut kyyneleet silmiini. Herkkänä hetkenä jopa Taru sormusten herrasta sai minut kyynelehtimään kohtauksessa kun Gandalf tajusi, että hänen on annettava sormuksen taakka Frodolle kannettavakseen.

Haasteen aikaisemmissa vastauksissa on ollut paljon sellaisia joissa itsekin itkeskelin, mutta jos nyt vastaan jotain muuta niin ainakin Rautajätti.