sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

[Rec] (2007)

Kirjaston kätköistä löytyi myös mainetta niittänyt kauhuelokuva [Rec].

Juontaja Ángela Vidal (Manuela Velasco) tekee yhdessä kuvaajansa Manun (Ferran Terraza) kanssa ohjelmaa nimeltä "Sillä välin kun nukut". Elokuva avautuukin sillä kun jaksoa kuvataan yöllä palomiesten työstä. Angela ja Manu pääsevat päivystävien palomiehien matkaan kun he saavat tehtävän naisesta, joka on jäänyt lukkojen taakse. Asukkaat ovat raportoineet kuulleensa huutoa. Tapahtumapaikalla selviää, että nainen onkin jonkun viruksen riivaama, joka tarttuu syljen välityksellä. Pian koko rakennus suljetaan turvallisuussyistä ja jokainen saa pelätä henkensä edestä.


En tiedä mikä noissa espanjalaisissa kauhuelokuvissa on, mutta yleensä ne vain toimivat minulle. Olen pitkään halunnut nähdä oikeasti jännän kauhuelokuvan ja tämä oli sellainen. Elokuva oli kuvattu Cloverfieldin ja Blair witch projectin tyyliin käsivaralla. Kuvaustapa tuntui luonnolliselta, koska päähenkilöt kuvasivat olevinaan tv-sarjaa. Myös syy sille, että miksi ihmiset muuttuivat puremisenhimoisiksi zombieiksi oli motivoitu mielenkiintoisesti. "Pääpaha" oli erityisen creepy ja niskakarvat nostattava. Manuela toimi hyvin uteliaan ja puheliaan juontajan roolissa vaikka välillä hänen pakokauhunsa oli hieman ärsyttävää sorttia. Muutenkin elokuvan hahmot toimivat.

Kyllä minua pelotti.

***1/2

Ohjaajat:Jaume Balagueró, Paco Plaza
Pääosissa:Manuela Velasco, Ferran Terraza, Jorge-Yamam
Kesto:78min
Valmistusmaa: Espanja

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

The Firm (1993)

Löysin tänään uuden kirjaston, joka olikin ihan viiden minsan bussimatkan päässä, mitä ihmettä? No sieltä tietysti innostuin lainaamaan elokuvia. Yksi niistä oli tämä Firma (The Firm) blu-ray.

Mitch McDeere (Tom Cruise) on kurssinsa parhaimpina valmistunut lakimies. Mitchiä viedään joka suuntaan, kunnes "Firma" tekee hänelle tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Hän muuttaakin vaimonsa (Abby McDeere) kanssa Memphikseen ja tutustuu talon tavoille. Pian käy kuitenkin ilmi, että Firma onkin vain kulissi mafian rahanpesulle ja McDeere joutuu eettisten kysymysten äärelle.

Tuima Tom
Olen nähnyt Firman useaan otteeseen, mutta en välttämättä sitä silloin nuorempana täysin tajunnut tai jaksanut keskittyä. Elokuva kuitenkin piti silloinkin otteessaan. Mielestäni Firma on hyvin rakennettu jännäri. Tom oli osuva nuoren hikipinko lakimiehen rooliin. Olen myös aina pitänyt hänen vaimoaan esittänyttä Abby McDeereä mielenkiintoisena tapauksena. Hänen piirteensä ovat todellakin kiehtovat. Gene Hackman teki myös hyvän työn paatuneena juristina ja Holly Hunter oli oiva "white trash" sihteerikkönä. Musiikkivalinnat puskivat ajoittain vähän turhankin dominoivasti läpi; joskus osuvasti, joskus häiritsevästi.

Mielestäni on harmi, että kun Firmasta on kerran tehty blu-ray versio, niin miksei mukana ollut ekstroina kuin kaksi traileria?

Kaiken kaikkiaan koko kaksi ja puolituntisen jännää katsottavaa tarjoava pätkä. 

***1/2

Ohjaaja:Sydney Pollack
Pääosissa: Tom Cruise, Jeanne Tripplehorn, Gene Hackman
Kesto: 154min
Valmistusmaa: USA

Toy Story 3 (2010)

Katsoin televisiosta tulleen Toy Story3:sen. Kävin katsomassa kyseisen elokuvan 3D:nä leffateatterissa sen tuloaikana Michael Mooren twiitin innoittamana.

Lotso ja muita leluja
Elokuva on siis jatkoa suosituille Toy Story:lle ja Toy Story2:lle. Elokuvan keskiössä seikkailee aikaisemmista osista tutut Andy-pojan lelut: Dino, Woody (Tom Hanks), Buzz Lightyear (Tim Allen), Mr. ja Mrs. Potatohead, Jessie (Joan Cusack), possu, ufomiehet ja vieterikoira. Andy on kasvanut isoksi ja on lähdössä opiskelemaan. Leluilla ei enää leikitä ja ne pohtivatkin omaa kohtaloaan. Väärinkäsityksen kautta lelut päätyvät Sunnydalen päiväkotiin, jota hallitsee muhkea Lotso-karhu (Ned Beatty). Lelut ajattelevat, että on lottovoitto päästä leikittäväksi joka päivä, kunnes karu totuus päiväkodista ja sen lelumaailman johtajasta selviää.

Mielestäni elokuva oli loistava. Pidin siitä enemmän ensimmäisellä kerralla, mutta oli se vieläkin toimiva. Elokuva oli yllättävän synkkä ja siksi se varmaankin näytettiin televisiosta vasta ilta yhdeksältä. Toy story 3 tarjosi varttuneemmallekin yleisölle paljon nautittavaa. Tuttujen hahmojen lisäksi kolmonen tarjosi monta loistokasta hahmoa, kuten päiväkodissa asuvan asusteista nauttivan Ken-nuken, tai aluksi hyväntahtoiselta näyttävän, mutta menneisyyden runteleman Lotso-karhun. Lotson karusta historiasta Woodylle kertonut klovni-nukke oli myös mahtava.

Ostin elokuvan nähtyäni jopa ohessa olevan kaltaisen t-paidan. Teki niin suuren vaikutuksen.

****



Ohjaaja: Lee Unkrich (Nemoa etsimässä, Toy story 2)
Pääosissa:Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack
Kesto:103min
Valmistusmaa:USA

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Movie Monday #85 - Paras kotimainen

Movie monday:

Kysymys kuuluu: mikä on sinun suosikkisi kotimaisista elokuvista?

Olen vastannut tämän elokuvan muistaakseni aikaisemminkin johonkin MM-haasteeseen, mutta paras suomalainen on Joulubileet.


Whatever It Takes (2000)

Katselin typerän televisiosta tulleen romanttisen komedian nimeltään Millä hinnalla tahansa (Whatever It Takes).

Ryan (Shane West) on ihastunut koulun halutuimpaan tyttöön Ashleyyn (Jodi Lyn O'Keefe), jonka serkku Chris (James Franco) on puolestaan ihastunut Ryanin parhaaseen kaveriin Maggieen (Marla Sokoloff). Niinpä pojat päättävät tehdä diilin, että kumpikin opastaa toista kuinka tulee menetellä, että saa haluamansa tytön omakseen. Ryan huomaa pian, ettei kuvitelma Ashleysta vastannutkaan todellisuutta ja Maggien kaveri puolestaan ihastuu Chrisiin, mutta väärin perustein.

Mitä tapahtuukaan kun Ryan tajuaa, että Maggietahan hän oikeasti rakastaa?

Tuplatreffeillä tivolissa!
 Elokuva oli hyvin ysärimäinen ja mieleeni tulikin Beverly hillsin kaltaiset sarjat. Näytteleminen oli keskinkertaista ja juoni oli ennalta arvattavan lattea. En muistanutkaan, että James Franco oli aikaisemmin näissä "komeapoikarooleissa". Siksi en aluksi pitänytkään hänestä (esim. Spidermanissa), mutta elokuvat kuten 127 tuntia, Apinoiden planeetan synty ja Milk saivat minut hänen puolelleen.

**

Ohjaaja: David Raynr
Pääosissa: Shane West, Marla Sokoloff, Jodi Lyn O'Keefe
Kesto:94min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Movie Monday #84 - Elämäni asu

Movie monday:

Jokaisella on varmasti sellaisia hetkiä, että elokuvaa katsellessa tulee ajatuksissaan todenneeksi: "Onpas tuolla näyttelijällä päheät vaatteet. Kelpaisi minullekin"

 Haluaisin Sharon Stonen asun elokuvasta The Quick and the dead. En tosin tiedä olisiko pokkaa poustailla kyseisessä asukokonaisuudessa, mutta tyylikäs olisin ainaski.




Xun qiang/ Ase kateissa (2002)

Katsoin pitkään digiboksillani oleilleen elokuvan Xun qiang eli suomalaisittain Ase kateissa.

Ma Shan (Wen Jiang) huomaa kännisen illan jälkeisenä päivänä kadottaneen aseensa. Ma Shan alkaa seuata johtolankoja, jotka veisivät hänet lähemmäksi omaisuuttaan. Varsinaiseen pulaan Ma shan kuitenkin joutuu kun hänen asettaan on käytetty murhaan.

Ma Shan putkassa
 Mielestäni elokuvan ajatus vaikutti mielenkiintoiselta: poliisi, joka jahtaa kadonnutta asettaan. Japanilainen mustan huumorin sävyttämä elokuva - Monday - vuodelta 2000 noudatti vähän samaa kaavaa. Siinä mies herää myös krapulassa eikä muista mitä edellisenä päivänä on tapahtunut ja alkaa selvittämään illan tapahtumia. Toisin kuin hulvaton Monday, Ase kateissa oli vain ihan ok. Visuaalisesti elokuva tarjosi paljon silmän iloa ja mielenkiintoisia kuvakulmaratkaisuja, mutta tarinallisesti elokuva alkoi kallistua jo tylsän puolelle. 

Ihan hauskaa ajatusta, mutta toteutus ontui.

**1/2

Ohjaaja: Chuan Lu ( Nanjingin verilöyly )
Pääosissa:Wen Jiang, Nina Huang Fan, Shi Liang
Kesto:90min
Vlmistusmaa: Kiina


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Cemetery Junction (2010)

Katsoin Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin ohjaaman elokuvan Cemetary Junction. Vaikka olenkin Gervaisin fani, niin tästä elokuvasta en ollut kuullut mitään vaan sattumalta törmäsin siihen alennuslaarissa.

Cemetary Junction on pikkukaupunki 70-luvun Englannissa. Freddie Taylor (Christian Cooke), Bruce Pearson (Tom Hughes) ja Snork (Jack Doolan). Ricky Gervais esittää Freddien blue-collar isää. Freddie päättääkin, että ei halua olla kuin isänsä ja menee töihin myymään henkivakuutuksia. Hänen ohjaajansa Mike (Matthew Goode) osoittautuu Freddien lapsuuden ihastuksen, Julien (Felicity Jones), poikaystäväksi. Bruce puolestaan joutuu aina hankaluuksiin ja on poliisille tuttu nimi. Snork on lihava ja pervo. Suunnattomasti aloittavat kaverukset alkavat elokuvan edetessä hahmottamaan mitä he oikeasti haluavat.

Elokuvassa voi myös nahdä Emily Watsonin sekä Ralph Fienneksen Julien isänä ja äitinä. Sekä cameot Stephen Merchatilta ja Karl Pilkingtonilta.

Freddie, Snork ja Bruce
Elokuva on saanut aika paljon lokaa niskaan, mutta minusta se oli hyvä. Siinä oli ehkä enemmän draamaa kuin komediaa ja siksi varmaankin Rickyn kohdeyleisö ei ole ollut riemuissaan, mutta minusta elokuvassa oli hyvä tarina. Oikeastaan Snork ja Freddien perhe olivat vastuussa elokuvan komediallisesta annista. Snorkin osalta komedia oli huonoa, mutta mielestäni Freddien perheen kotona käydyt keskustelut olivat hulvattomia. Kapinallinen Bruce ja herkkä Freddie olivat puolestaan vastuussa elokuvan draamallisesta annista. Ja varsinkin Brucea näytellyt Tom Hughes oli erinomainen. Hänessä oli asennetta. Mieleen tuli nuori Daniel Day-Lewis elokuvassa Isän nimeen. Mielestäni oli virkistävää, että pääosissa oli ainakin minulle tuntemattomia näyttelijöitä.

Kiva elokuva.

***

Ohjaajat: Ricky Gervais, Stephen Merchant
Pääosissa:Christian Cooke, Felicity Jones, Tom Hughes
Kesto: 95min
Valmistusmaa: UK

lauantai 16. maaliskuuta 2013

The Hangover Part II (2011)

Katsoin alelaarista ostamani blu-rayn Kauhea kankkunen (Hangover Part II).

Olen nähnyt sen ensimmäisen ja minusta se oli ihan hauska, mutta ei kuitenkaan sen suursuosion arvoinen. En siis odottanut tältä jatko-osalta kummia. 

Oikeastaan elokuvan juoni on miltei sama kuin ensimmäisessä osassa. Stu (Ed Helms) on menossa naimisiin thaimaalaisen naisen kanssa. Häät pidetään Thaimaassa. Stun kaverit (Phil=Bradley Cooper, Alan=Zach Kalifianski, Doug=Justin Bartha) päättävät, että hänelle on pakko pitää kunnon polttarit. Mukaan seurueeseen kutsutaan vielä morsiamen 16-vuotias veli Teddy (Mason Lee). Herrat avaavat ensimmäiset oluset ja sen jälkeen filmi meneekin katki. Aamulla sitten ihmetellään, että mitä oikein tapahtui kun oudosta talosta Bangkokissa herättyään he havaitsevat, että Teddy on kadonnut. hänen sormensa on huoneessa ja he ovat saaneet uudeksi kaveriksi apinan. Käy imi, että heidän ystävänsä Chow (Ken Jeong) on se herra joka heidät pikaveneellään on Bangkokiin ajanut.

Elokuvassa voi nähdä myösn Paul Giomattin ja Mike Tysonin.

Apina tekee kaiken hauskaksi...vai tekeekö?
Täytyy myöntää, että elokuva oli ihan hauska vaikka onkin aivan järjetöntä tehdä tasan samanlainen jatko-osa kuin se ensimmäinen elokuva on ollut. Vitsit oli reväisty aika äärimmäisistä asioista, kuten homoseksistä ladyboyn kanssa, tupakoivasta apinasta sekä huumeiden yliannostuksesta. Pääosa henkilöt toimivat ihan hyvin vaikkakin Dougia esittävä Justin jäi täysin hajuttomaksi ja värittömäksi hahmoksi. Varsinkin Chow:ta esittävä Ken Jeong oli hulvaton. Ja täytyy sanoa, että Bradle Cooper näytti todellakin krapulaiselta.

Ajoittain ihan hauska, mutta olisi ilman sitä voinut elääkin.

**1/2

Ohjaaja: Todd Philips (Due Date, Hangover)
Pääosissa: Bradley Cooper, Zach Galifianakis, Ed Helms
Kesto: 102min
Valmistusmaa: USA

torstai 14. maaliskuuta 2013

Aaron Eckhart Double Bill: No Reservations (2007)/ Love happens (2009)

Katsoin samana päivänä tulleet elokuvat Rakkauden resepti (No reservations) sekä Love happens. Molempia elokuvia tähdittää Aaron Eckhart. En pidä hänestä.

No reservations (2007)

Kate (Catharinen Zeta Jones) on menestyvän ravintolan pääkokki. Hän on tottunut olemaan yksin ja luomaan uraa. Yhtenä päivänä hänen paras ystävänsä menehtyy ja tämä on testamentannut lapsensa Zoen (Abigail Breslin) Katelle. Samaan aikaan ravintolan omistaja Paula (Patricia Clarkson) on palkannut Katen sijaiseksi iloisen ja ulospäinsuuntautuvan (Katen vastakohdan) Nickin (Aaron Eckhart).

Kate ei aluksi pidä Nickistä, mutta kun hän voittaa Zoen puolelleen, niin myös Kate lämpenee.

Kate, Zoe ja Nick kokkaavat onnessaan.
 Romanttiseksi komediaksi Rakkauden resepti oli kovin kliseinen. Ystävän kuolema ja lapsen otto tuntuivat jokseenkin irvokkailta juonen rakentamisen tikapuilta. Zeta Jones ruumiillisti ihan hyvin kylmän uranaisen roolin vaikka tekikin sen äärilaitoja myöten. En kokenut, että Aaronin ja Zetan välillä olisi ollut minkäänlaista kemiaa. Ehkä keittiössä oli liian monta kokkia ja kiisselissä liikaa erilaisia hedelmiä, nimittäin aikamoiselta sekametelisopalta elokuva tuntui.

Abigail jo teini




Niin, se piti vielä sanoa, että Abigail on kyllä harvinaisen hyvä lapsinäyttelijä. Harmi, että hänkin on jo teinistynyt.


**

Ohjaaja: Scott Hicks (Shine, Hearts in Atlantis)
Pääosissa: Catherine Zeta-Jones, Aaron Eckhart, Abigail Breslin
Kesto: 104min
Valmistusmaa: USA, Australia






Love happens (2009)

Jennifer Aniston näyttelee floristia nimeltään Eloise. Aaron Eckhart puolestaan näyttelee vaimonsa kuolemalla rahastavaa Burkea. Eloise tapaa Burken hotellissa, missä Eloise on tekemässä kukka-asetelmia ja Burke pitämässä seminaaria siitä, kuinka läheisen kuolemasta pääsee yli. Parin alku on kivikkoinen, mutta lopulta he lämpeneveät toisilleen.

Elokuvassa voi myös nähdä Martin Sheenin.

"Voi Jennifer kun olet niin nätti, että eihän sinun tarvitse osata edes näytellä!"
Myönnän heti alkuunsa, että en pystynyt katsomaan elokuvaa loppuun. Minulla on suhteellisen korkea kynnys huonoille elokuville, mutta tätä katsoessa oikein tunsi kuinka aivosolut tekivät kuolemaa. Jennifer Aniston oli ihan hyvä Frendeissä, mutta suoraan sanottuna, en pidä häntä kovinkaan hyvänä näyttelijänä. Jostain syystä kuitenkin Jennifer Anistonin tähdittämiä keskinkertaisuuksia tulee kuin sieniä sateella. Jos Aaronin kemiat eivät toimineet Rakkauden reseptissä Zetan kanssa, niin eivät ne kyllä Jenninkään kanssa toimineet. 

Aivan järkyttävää shaibaa.

*

Ohjaaja: Brandon Camp (Esikois kokopitkä)
Pääosissa: Jennifer Aniston, Aaron Eckhart, Dan Fogler
Kesto: 109min
Valmistusmaa: USA, Kanada, UK

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Movie Monday #83 - Disney prinsessat

Kuka on mielestäsi paras Disney prinsessa? Mikä tekee hänestä parhaan ja mieleenpainuvimman? Kaunis ja avuton, vai upea ja vahva?

Vihasin lapsena Prinsessa Ruususta. Minulla oli Prinsessa Ruusunen satukasetilla enkä pitänyt hänen äänestään ollenkaan. Mielestäni Prinsessa Ruusunen oli maailman leuhkin ja snobein ämmä eikä hän ollut itse kovinkaan aktiivinen kun vain nukkuu kunnes prinssi hänet tuli pelastamaan.

Minä pidin puolestaan sellaisista hahmoista kuin Tuhkimo sekä Belle (Kaunottoresta ja hirviöstä). He olivat ahkeria, nöyriä ja aitoja prinsessoja. Ei mitään puuteriperseitä. Toisaalta pidin myös Arielista vaikka hän ei hirveästi mitään muuta tehnytkään kuin lillui meressä. Mielestäni hän oli kaunis vaikka olikin aika typerä kun antoi äänensä jotta saisi jalat.




Lähiö Double Bill: Korsoteoria (2012)/ Sirocco (2012)

Katsoin Teemalta peräkkäin tulleet lähiölyhärit Korsoteorian sekä Sirocon.

Korsoteoria (2012)

Tunnustan heti alkuunsa, että asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Korsossa. Odotinkin näkeväni Korsoteoriassa vähintäänkin tuttuja maisemia. Hämmästyksekseni en elokuvassa Korsoa nähnyt, mutta näin siinä Hiekkaharjun baari Mamma Mian, jonka viereisessä talossa asuin heti Korson jälkeen. Muistan kun kesälauantaisin oli pakko pitää ikkunaa auki, niin raikasi viereisestä Mamma Miasta laatukaraokea. Arvaatteko mikä biisi pyöri useiten? No, Levoton tuhkimo tietysti! Voi niitä onnen päiviä. 

Elokuva kertoo köyhästä varastotyöntekijästä Ellistä (Armi Toivanen), jonka on pakko varastaa töistään tupakkaa maksaakseen laskunsa. Ellin unelmana on päästä matkalle, kun viroa etelämmäksi ei ole koskaan mennyt. Elli tapaa Mamma Miassa pomonsa pojan Hesen (Santeri Mäntylä) ja päättää mennä hänen kotiinsa. Tästä alkaa Hesen ja Ellin epätodennäköinen ystävyys/romanssi kun Hese maksaa Ellille siitä, että istuu tunnin tämän sohvallaan. 

Armi tuimana
Armi on kyllä osuva henkilö näyttelemään onnellisista lopuista luopunutta hymytöntä varastotyöntekijää. Hänestä huokuu sellainen "korsolaisuus" (ei millään pahalla Armi). Ystävätön Hese oli myös ihan sympaattinen Armiin ihastuneena kakarana. Alun intro masentuneesta opettajasta oli myös hauska ja hän myös lopetti tarinan ehkä jopa hieman turhankin dramaattisella tavalla. Toisaalta oli ihan hauska ratkaisu, että kun Elli vihdoin alkoi hieman uskoa onnellisiin loppuihin, niin sitten lopussa kävi niin ikävästi. Ehkä hieman toivoton sanoma elokuvassa, mutta ainakin realistinen ja hyvin nimensä mukainen. 

***1/2

Ohjaaja: Antti Heikki Pesonen
Pääosissa: Armi Toivanen, Santeri Helinheimo, Juha Kukkonen
Kesto: 30min
Valmistusmaa: Suomi

Sirocco (2012)

Eeva Putro näyttelee vähäeleistä ja hiljaista naista, joka löytää vauvan roskiskatoksesta eikä kerro siitä kenellekään vaan päättää pitää sen. Elokuvassa ei puhuta kuin aivan lopussa, jolloin elokuvan otsikko saa merkityksensä.

Uusi tuttavuus keittiön pöydällä (Kuva: Pohjola Filmi) 
Mielestäni elokuva oli yllättävänkin toimiva ilman vuorosanoja. Putro ruumillisti hyvin sisäänpäinkääntyneen ihmisen olemuksen. Kuten Korsoteoria oli tämäkin elokuva aika lohduton vaikka päähenkilö saikin elämäänsä uutta nostetta ja ihmiskontaktia vauvan myötä.Vähäeleisyydessään koskettava.

***

Ohjaaja: Mikko Kuparinen
Pääosissa: Eeva Putro, Tuukka Martiskainen, Luna Huotari
Kesto: 14min
Valmistusmaa: Suomi

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Baby Double Bill: Look who's talking (1989)/Look who's talking too (1990)

Katsoin televisiosta tulleet Hei, kuka puhuu (Look who's talking) ja Hei, kuka puhuu myös (Look who's talking too) elokuvat. Täytyy noloudekseni myöntää, että Hei, kuka puhuu oli yksi lempielokuvistani lapsena. Tarkoitan, että kun sain vhs-kasetin synttärilahjaksi niin katsoin sen miltei joka päivä. En ole ihan varma mikä elokuvassa vetosi. Kai se oli se Bruce Williksen äänellä puhuva vauva. Tai hauskasti äitiä näyttelevä Kristie Alley, joka oli mielestäni ainakin maailman kaunein nainen. Joka tapauksessa oli todella omituista katsoa se nyt uudelleen parikymmentä vuotta myöhemmin. Jokainen kohtaus oli tuttu ja repliikitkin miltei muistin ulkoa. Elokuva sisältää loppujen lopuksi aika paljon seksi- tai seksuaalisesti vihjailevia kohtauksia, mutta en muista ainakaan silloin alle 10 vuotiaana niistä mitenkään erityisesti hämmentyneeni. Minusta ne olivat vaan hassuja. 

Hei, kuka puhuu (1989)

33-vuotias Mollie (Kristie Alley) saa vahingossa lapsen naimisissa olevan Albertin (George "Ammu vaan" Segal) kanssa. Viimeisillään raskaana oleva Mollie uskoo Albertin jättävän vaimonsa, mutta kohtaakin hänet peuhaamasta sovituskopissa sisustussuunnittelijansa kanssa. Kun Mollien raskaus käynnistyy, saa hän taksikuskikseen Jamesin (John Travolta), jolle kertoo lapsen saaneen alkunsa keinohedelmöityksestä. James astuu Mollien maailmaan kun hänestä tulee tämän lapsen Mikeyn (Bruce Willis ääni) vahti kun Mollie puolestaan auttaa saamaan Jamesin isälle hyvän hoitokodin. Mollien tunteet Jamesia kohtaan lämpenevät useiden huonosti menneiden treffien jälkeen.

James tanssii taas.
Elokuvalla on minulle nostalgista arvoa, mutta eihän se nyt kovinkaan laadukas ole. Kristie oli ihan hauska ja toimiva valinta järkeväksi kirjanpitäjäksi ja Travolta oli hyvä vastapaino letkeine otteineen. Tosin Travoltan jatkuvat tanssikohtaukset alkoivat pidemmän päälle hieman ärsyttämään. Mollien tulevaisuuden kauhukuvitelmat olivat hauskoja enkä muista kovinkaan usein sellaisia elokuvissa nähneeni. Bruce Willis oli hyvä Mikeyn äänenä. Mieleeni tulikin elokuvaa katsoessa, että kuinka Willis on oikein suostui pikkulapsen äänen rooliin? Mutta ihan hauskaa, että hän niin teki. 

Ok. 

**1/2

Ohjaaja: Amy Heckerling (Fast Times at Ridgemont High, Clueless)
Pääosissa: John Travolta, Kirstie Alley, Olympia Dukakis
Kesto: 93min
Valmistusmaa: USA

Hei, kuka puhuu myös (1990)

Suuren suosion saaneen Hei, kuka puhuu -elokuvan jälkeen nopealla aikataululla kyhättiin kokoon Hei, kuka puhuu myös. Tämä jatko-osa jatkaa siitä mihin Hei, kuka puhuu jäi. James ja Mollie ovat pariskunta ja heille syntyy tyttövauva, jonka äänenä on Roseanne Barr. Mikey ihmettelee uutta pikkusiskoaan ja heidän välillään on pientä kisailua. James ja Mollie ajautuvat parisuhdekriisiin, kun James ei tienaa tarpeeksi rahaa ja on muutenkin Mollien mielestä lapsellinen. Yksi elokuvan juonikuvioista on se kun Mikey yrittää opetella potalle. Hän pelkää vessahirviötä (Mel Brooks ääni) eikä haluaisi pottailla, mutta saa rohkaisua asiaan parhaalta kaveriltaan.

Puhuvat vauvat on hauskoja...vai onko?
 Elokuvasta huokui kuinka vähän ajatusta siihen oltiin jaksettu laittaa. Ykkösen suosion myötä haluttiin rahastaa nopeasti tällä kakkapökäle kakkososalla. Hei, kuka puhuu oli ihan hauska ja söpö elokuva, mutta tämä kakkonen oli vain huono. Pottakoulu ei jaksanut innostaa kuten ei myöskään Roseannen äänellä varustettu pikkusisko. Jamesin ja Mollien välirikkokin tuntui teennäiseltä juonikuviolta. 

Hei, kuka puhuu myös elokuvan jälkeen tuli vielä yksi jatko-osa: Hei, kuka puhuu nyt!  Siinä olivat vuorossa puhuvat eläimet. Jätänkin tämän kolmannen osan takia vielä tähtivaraa alaspäin.

Ei hyvä.

*1/2

Ohjaaja: Amy Heckerling (Fast Times at Ridgemont High, Clueless)
Pääosissa: John Travolta, Kirstie Alley, Olympia Dukakis
Kesto: 81min
Valmistusmaa: USA

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Men with brooms (2002)

Tongin Pihliskirppiksen homeisia laatikoita ja kouraani kertyi useampikin euron lätty. Yksi näistä oli Leslie Nielsenin mukana olon innoittamana ostamani Luutalätkää (Men with brooms). Olen nyt mennyt tähän "Leslie Nielsen loukkuun" jo kolmannen kerran. Eli olen ostanut elokuvan vain Leslien takia ja sitten huomannut, että kökköähän sitä tuli ostettua (vrt. Kevin of the North, Superhero movie). Ilmeisesti Leslie on suostunut pieneen sivuosarooliin miltei elokuvaan kuin elokuvaan. Tosin Leslien panos on yleensä ollut sitä elokuvan parhainta antia. Tästä "Luutalätkästä" olisi tietysti voinut jo heti sen nimen perusteella tajuta, että kyseessä ei ole mikään laadukas teos, mutta toisaalta joskus elokuvat onnistuvat yllättämään. 

Chris Cutter (Paul Gross) johtaa uudelleen yhdistynyttä curling-joukkuetta pienessä kanadalaisessa kylässä. Joukkueet tavoittelevat himoittua kultaisen luudan palkintoa. Chrisin pöksyihin halajaa tämän ex, Julie (Michelle Nolden) sekä salaa Chrisiin ihastunut Julien sisko Amy (Molly Parker). Joukkueen valmentajana toimii Amyn ja Julien kuolleen isän tilalla eksentrinen Gordon Cutter (Leslie Nielsen).

Curling-joukkueen onnistumisen tuuletukset.
Elokuva oli kaikkein eniten hämmentävä. Oliko kyseessä draamaelokuva vai komedia? Oli nimittäin aika omituista katsoa ihan ok draamanäyttelijänaisten esittävän vakavalta tuntuvaa kohtausta kun yhtäkkiä tapahtui jotain "koomista". Esimerkiksi kun Amy oli AA-kerhossa vuodattamassa tuntojaan, niin eräs miesryhmäläinen sanoi ehdottelevasti, että: Hey, you can turn to me anytime you want. Niin siihen Amy sanoi, että: Thank you. That's sweet but I'd rather shit in my mouth. Samantyyppistä draaman ja huumorin sekasotkua oli pitkin elokuvaa. Tietokoneanimoituja majavia oli käytetty myös jostain syystä elokuvassa. En ymmärrä mikä rooli niillä majavoilla oli, paitsi että majavan englanninkielinen sana on kaksimerkityksinen, josta tietysti revittiin huumoria.

Olen nähnyt joitain huonoja urheiluelokuvien montaaseja, mutta tämän elokuvan montaasit olivat kyllä sitä kaikkein alinta kastia. Koska curling on aika yksitoikkoisen oloinen laji ainakin visuaalisesti, niin curling-tiimin harjoituksia ei ollut kovinkaan kiehtova katsoa. Varsinkin kun samanoloiset nopeasti leikatut liu'ut jäällä toistuivat useasti elokuvan aikana.

Näyttelijöistä täytyy sanoa se, että elokuvan naiset olivat hyviä draamanäyttelijöitä kuten jo mainitsinkin, mutta miehet puolestaan olivat erittäin epäkiinnostavia. Varsinkin pääosaan itsensä kiinnittänyt Paul Gross ei osannut näytellä ollenkaan. Leslie Nielesenin sivurooli taikasieniä syövänä valmentajanakin oli mitä oli. Ei kyllä tuonut mitään suurempaa ansiota elokuvalle.

Kaiken kaikkiaan hämmentävä ja tarpeeton elokuva.

**

Ohjaaja: Paul Gross (Passchendaele)
Pääosissa: Paul Gross, Leslie Nielsen, James B. Douglas

Kesto: 102min
Valmistusmaa: Kanada

torstai 7. maaliskuuta 2013

Movie Monday #82 - Ärsyttävät alkutekstit


Missä elokuvassa on ärsyttävimmät alkutekstit.

Tämä oli aika haastava kysymys, koska mieleeni ei mitään ärsyttäviä tullut. Kaipa sitä sitten kelaa yli tai kiinnittää huomion toisaalle, jos elokuvan alkutekstit ovat jotenkin epäkiintoisat. Vastaankin kysymykseen hieman muuntaen, nimittäin ärsyttävät sarjan alkutekstit löytyvät Kauniista ja rohkeista. Silloin kun asuin vielä vanhempieni luona, niin muistan äitini päivittäisen hetken tämän laatusarjan parissa ja aina se sama musiikki...


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Miranda: Season 1-2 (2009-2010)

"Such fun!"

Katsoin Miranda-sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Kolmas onkin vasta nyt meneillään. Sarjan pääosaa esittää brittiläinen koomikko Miranda Hart. Miranda on hieman kömpelö ja ei niin varteenotettava puolisoehdokas. Hän ihastuu tummiin ja tulisiin miehiin, kuten ravintolan uudeksi kokiksi tulleeseen Garyyn (Tom Ellis). Suhde on aluksi ihan kaveripohjainen, kunnes molemmat tuntevat Amorin laulun. 

(vas.) Gary, Mirandan äiti, Miranda, Mirandan paras kaveri ja raflanpitäjä Clive.
Olin aluksi hieman skeptinen sarjan suhteen, mutta Miranda onnistui saamaan puolelleen. Vaikka vitsit vääntyvätkin usein samoista aiheista, kuten Mirandan kömpelyydestä, tungettelevasta äidistä ja miesongelmista, niin onnistuu sarjan molemmat kaudet naurattamaan ja viihdyttämään. Sarjan kauniit miehet toivat mukavan vastapainon Mirandan karummalle ulkomuodolle, joka on ehkä kliseistä, mutta toimii. Muutenkin kivaa nähdä televisiossa hieman erilaisempia naisia kuin vain sitä Hollywoodin nollakokoa.  

Kyllä minä nauroin.

***1/2

Pääosissa: Miranda Hart, Patricia Hodge, Tom Ellis
Kesto:30min/jakso
Valmistusmaa: UK

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Marina Abramovic: The Artist Is Present (2012)

Katsoin Teemalta taannoin tulleen dokumentin Marina Abramovic: The Artist Is Present.

Elokuva kertoo performanssitaiteen uran uurtaja Marina Abramovicin näyttelystä New Yorkin modernin taiteen museossa, jonka nimi on The Artist is present. Nimi tulee siitä, että Marina tulee osaksi performanssitaidenäyttelyään istumalla tuolilla katsoen aina häntä vastapäätä istuvaa taidenäyttelyvierailijaa. Marina istuu (muistaakseni) kolmen kuukauden verran museon aukioloaikoina paikoillaan.

Dokumentti kertoo tämän näyttelyn ja siihen valmistautumisen lisäksi Marinan historiasta taiteilijana. 

Pitääkö pokka?
Minulla on  taiteilijoita ystävinäni, joten en koskaan ole performanssitaidetta halveksinut taiteenmuotona, niin kuin monesti on tapana tehdä. En ole myöskään koskaan tutustunut siihen ja täydellisesti sitä ymmärtänyt tai yrittänytkään ymmärtää. The Artist is present vahvisti performanssin asemaa taiteen muotona silmissäni. Marinan "elävä taideteos" New Yorkin modernin taiteen museossa oli jotain todella sykähdyttävää. Se kun hän katsoi jokaista istujaa ja kuinka hän heijasti kunkin istujan omia tunteita itsessään; hän sai aikaan iloa, surua ja kaikkea siltä väliltä. Kävipä vierasilla pari sekopäätäkin. Marinaa ja hänen katsojiaan seuratessa ei voinut välttyä itsekin tuntemasta jotain. En vieläkään väitä ymmärtäväni performanssitaidetta, mutta ainakin nyt arvostan sitä enemmän kuin ennen.

Kiehtova dokumentti mielenkiintoisesta naisesta.

***1/2

Ohjaajat: Matthew Akers, Jeff Dupre
Pääosissa:Marina Abramovic, Ulay, Klaus Biesenbach
Kesto: 106min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

The Lincoln Lawyer (2011)

Katsoin tv:stä tulleen elokuvan The Lincoln lawyer - Oikeuden palvelija. Elokuva on suhteellisen tuore ja sitä tähdittää Matthew McConaughey, mutta en ollut silti kuullut siitä mitään aikaisemmin. 

Matthew McConaughey esittää taas lakimiestä, tällä kertaa nimeltään Mick Haller. Lakimiehenä Mick keikkuu siinä oikean ja väärän rajamaastossa. Hänellä kun on tapana ottaa puolustettavakseen ties minkä sortin rosmoja. Mick saa kuitenkin kovan pähkinän purtavakseen kun hän saa asiakkaakseen rikkaan perheen vesan Louisin (Ryan Philippe), joka todistelee syyttömyyttään. Mick uskoo Lousin syyttömyyteen, kunnes alkaa paljastua, että murha josta häntä syytetään ei ole edes hänen ensimmäisensä. 

Elokuvassa voi nähdä myös muun muassa Marisa Tomein sekä William H. Macyn

Kaksi limanuljaskaa.



Matthew sopii kyllä hyvin esittämään limaisen asianajajan roolia, mutta ei ole kuitenkaan kovin tuore idea esittää moraalin rajoilla häilyvää lakimiestä. Ryan Philippe ei myöskään ollut kovin vakuuttava osassaan syyttömyyttään todistelevana murhamiehenä. Elokuva oli sinällään ihan hyvin tehty ja näyttelijät tekivät vakiosuorituksiaan, mutta kun juoni ja asetelma olivat niin kuluneita, että ei niillä aineksilla oikein voi edes hyvää elokuvaa saada aikaan. Elokuvan nimi on myös mielestäni tylsä eikä innosta kyseistä flikkaa katsomaan. William H. Macy oli mukava piristysruiske elokuvassa.

Olenko nähnyt tämän joskus aikaisemmin?

**1/2

Ohjaaja: Brad Furman
Pääosissa: Matthew McConaughey, Marisa Tomei, Ryan Phillippe

Kesto: 118min
Valmistusmaa: USA

Paper man (2009)

Vasemmalla on elokuvan "Paper man" kansikuva. Se ehkä kertoo myös jotain sen laadusta.

Richard Dunn (Jeff Daniels) on epämenestyksellinen kirjailija, jolla on mielikuvitusystävä Captain Excellent (Ryan Reynolds) ja lääkärivaimo Claire (Lisa Kudrow). Richard menee mökille kirjoittamaan uusinta kirjaansa nähden vaimonsa vain viikonloppuisin. Richard tapaa Abbyn (Emma Stone) ja palkkaa tämän lastenhoitajakseen vaikka hänellä ei lapsia olekaan. 

Abby ja Richard ystävystyvät ja aikansa sekoiltuaan tajuavat molemmat, etteivät enää tarvitse mielikuvitusystäviään.

Elokuva oli tylsä ja teennäisen erikoinen. Jeffin neuroottinen hahmo ei jaksanut innostaa, Emman hahmon draaginen menneisyys ei jaksanut innnostaa eikä mielikuvitusystävät jaksanut innostaa. Varsinkin Emman mielikuvitusystävä, joka "selvisi" vasta elokuvan lopussa kuvitteelliseksi.

En suosittele.

*1/2

Ohjaajat: Kieran Mulroney, Michele Mulroney
Pääosissa: Jeff Daniels, Emma Stone, Ryan Reynolds
Kesto: 110min
Valmistusmaa: USA

The Greatest Game Ever Played (2005)

Katsoin digiboksillani vuoden seisseen Walt Disney presents: Kaikkien aikojen peli (The Greatest Game Ever Played).

Shia LaBeouf esittää 20-vuotiasta amatööripelaaja Francis Ouimetia, joka haastaa vuoden 1913 US Openissa idolinsa ja vanhan US Open mestarin, englantilaisen ammattilaispelaaja Harry Vardonin (Stephen Dillane). Pelin nimi on golf. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Ouimet caddynsa kanssa
En ole vähemmissä määrinkään kiinnostunut golfista pelinä, en siis seuraa sitä televisiosta tai tiedä siitä muutenkaan erityisesti mitään. Silti tämä golf-aiheinen elokuva onnistui kertomaan tarinan Ouimetista niin, että katsoin sitä kiinnostuneen. Koska golf ei ole mitenkään erityisen "fast-paced" peli, niin oli nopeita leikkauksia yhdistettynä dramaattiseen musiikkiin tyylikeinona käytetty minun makuuni hieman liian paljon. LeBeouf oli yllättävän siedettävä eikä esittänytkään tyypillistä yliverbaalista nörttirooliaan. Hänen näyttelyssään kuitenkin hämäsi se, kun hänen caddynaan toimi 10-vuotias pikkuvanha mies, niin hän hymähti tämän sanomiselle usein ja samalla tavalla. Se kävi pidemmän päälle hieman rasittavaksi. Myös Harry Vardon oli mielenkiintoinen hahmona.

Ihan jännä tarina jonka kerran mielellään katsoi.

***

Ohjaaja: Bill Paxton
Pääosissa: Shia LaBeouf, Stephen Dillane, Elias Koteas
Kesto: 120min
Valmistusmaa: USA