sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Men with brooms (2002)

Tongin Pihliskirppiksen homeisia laatikoita ja kouraani kertyi useampikin euron lätty. Yksi näistä oli Leslie Nielsenin mukana olon innoittamana ostamani Luutalätkää (Men with brooms). Olen nyt mennyt tähän "Leslie Nielsen loukkuun" jo kolmannen kerran. Eli olen ostanut elokuvan vain Leslien takia ja sitten huomannut, että kökköähän sitä tuli ostettua (vrt. Kevin of the North, Superhero movie). Ilmeisesti Leslie on suostunut pieneen sivuosarooliin miltei elokuvaan kuin elokuvaan. Tosin Leslien panos on yleensä ollut sitä elokuvan parhainta antia. Tästä "Luutalätkästä" olisi tietysti voinut jo heti sen nimen perusteella tajuta, että kyseessä ei ole mikään laadukas teos, mutta toisaalta joskus elokuvat onnistuvat yllättämään. 

Chris Cutter (Paul Gross) johtaa uudelleen yhdistynyttä curling-joukkuetta pienessä kanadalaisessa kylässä. Joukkueet tavoittelevat himoittua kultaisen luudan palkintoa. Chrisin pöksyihin halajaa tämän ex, Julie (Michelle Nolden) sekä salaa Chrisiin ihastunut Julien sisko Amy (Molly Parker). Joukkueen valmentajana toimii Amyn ja Julien kuolleen isän tilalla eksentrinen Gordon Cutter (Leslie Nielsen).

Curling-joukkueen onnistumisen tuuletukset.
Elokuva oli kaikkein eniten hämmentävä. Oliko kyseessä draamaelokuva vai komedia? Oli nimittäin aika omituista katsoa ihan ok draamanäyttelijänaisten esittävän vakavalta tuntuvaa kohtausta kun yhtäkkiä tapahtui jotain "koomista". Esimerkiksi kun Amy oli AA-kerhossa vuodattamassa tuntojaan, niin eräs miesryhmäläinen sanoi ehdottelevasti, että: Hey, you can turn to me anytime you want. Niin siihen Amy sanoi, että: Thank you. That's sweet but I'd rather shit in my mouth. Samantyyppistä draaman ja huumorin sekasotkua oli pitkin elokuvaa. Tietokoneanimoituja majavia oli käytetty myös jostain syystä elokuvassa. En ymmärrä mikä rooli niillä majavoilla oli, paitsi että majavan englanninkielinen sana on kaksimerkityksinen, josta tietysti revittiin huumoria.

Olen nähnyt joitain huonoja urheiluelokuvien montaaseja, mutta tämän elokuvan montaasit olivat kyllä sitä kaikkein alinta kastia. Koska curling on aika yksitoikkoisen oloinen laji ainakin visuaalisesti, niin curling-tiimin harjoituksia ei ollut kovinkaan kiehtova katsoa. Varsinkin kun samanoloiset nopeasti leikatut liu'ut jäällä toistuivat useasti elokuvan aikana.

Näyttelijöistä täytyy sanoa se, että elokuvan naiset olivat hyviä draamanäyttelijöitä kuten jo mainitsinkin, mutta miehet puolestaan olivat erittäin epäkiinnostavia. Varsinkin pääosaan itsensä kiinnittänyt Paul Gross ei osannut näytellä ollenkaan. Leslie Nielesenin sivurooli taikasieniä syövänä valmentajanakin oli mitä oli. Ei kyllä tuonut mitään suurempaa ansiota elokuvalle.

Kaiken kaikkiaan hämmentävä ja tarpeeton elokuva.

**

Ohjaaja: Paul Gross (Passchendaele)
Pääosissa: Paul Gross, Leslie Nielsen, James B. Douglas

Kesto: 102min
Valmistusmaa: Kanada

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.