1917 (2019)

Taistelulähetit - 1917 (1917) ei suinkaan kerro Suomen itsenäistymisestä vaan on Sam Mendesin ohjaama elokuva ensimmäisestä maailmansodasta. Oscar-ehdokkuuksia 1917 on saanut muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen ja elokuvauksen kategorioista. Miksei miespääosasta? 

George MacKay olisi sen todellakin ansainnut. Varsinkin jos Brad Pittkin sai ehdokkuuden sivuosastaan Once upon a time in Hollywoodista tekemättä juuri mitään ihmeellistä.

Viesti tulee viedä ettei brittisotilaat ajaudu saksalaisten ansaan. Vaarassa on 1600 miehen henki. Viestin saa tehtäväkseen viedä kaksi miestä (George MacKay ja Dean-Charles Chapman).

Kuvassa tähyilee George MacKay

Elokuva oli kuvattu kauniisti häikäsevän soljuvilla kamera-ajoilla. Visuaalisesti se oli miellyttävää katsottavaa. Elokuvassa ei ollut mitään turhaa eikä tuntunut nähdyltä. Toivoin jopa ettei se olisi loppunut kun sitä oli niin kiinnostavaa katsoa. Tunnetasolla se onnistui liikuttamaan niin ilossa kuin surussa. 

Elokuvan näyttelytyö oli luontevaa. Osaltaan asiaa auttoi varmasti se, että kuluneita naamoja ei kankaalla juurikaan näkynyt. Benedict Cumberbatch ja Colin Firth olivat ainoat jotka osasin nimeltä sanoa. Ja nämäkin esiintyivät vain pari minuuttia.

Aivan loistava elokuva. Sanoisinko jopa, että paras elokuva minkä olen 2019 vuodelta nähnyt!

*****

Ohjaaja: Sam Mendes (American Beauty, Skyfall, Revolutionary road)

Pääosissa: George MacKay

Kesto:1h 59min

Valmistusmaa: USA, UK

Jojo Rabbit (2019)

Oscar-ehdokkuuksia (mm. paras elokuva) saanut Jojo Rabbit on komedia Natsisaksasta.

Pääosaroolissa komeilee nuori Jojo (Roman Griffin Davis), joka on hulluna Hitleriin. Hän ihannoi führeriaan niin paljon, että haluaa tulla isona tämän henkivartjaksi. Poika on ottanut Adolfin jopa mielikuvitusystäväkseen (ohjaaja Taika Waititi). 

Jojo luulee pitkään, että asuu talossa ainoastaan äitinsä (Scarlett Johansson) kanssa, tämän isän ollessa sodassa, mutta pian selviää, että kuolleen siskonsa huoneessa asuu jotain hyvinkin elävää. Käy ilmi, että pojan äiti on piilottanut taloon teini-ikäisen juutalaistytön Elsan (Thomasin McKenzie). Jojo joutuu miettimään juutalaisista kuulemaansa propagandaa uudelleen kun tajuaa pitävänsä tytöstä. 

Ainut jolle Jojo voi tunnustaa sydämensä salat on tämän paras kaveri Yorki (Archie Yates)

Elokuvassa voi nähdä myös Rebel Wilsonin, Sam Rockwellin ja Alfie Allenin hupaisina Hitler-jugendin pyörittäjinä.

Jippii, Hitler kannustaa Jojoa

Harvoin voi enää sanoa elokuvan jälkeen, että tämmöistäpä en ole ennen nähnytkään ja vieläpä positiivisessa mielessä. Jojo Rabbitin kohdalla se oli kuitenkin mahdollista. Oli kiva olla täysin elokuvan vietävissä kun ei tiennyt, että minne se seuraavaksi johdattaa. Nimikkoroolia näytellyt Roman oli mainio niin komediallisissa kuin herkemmissäkin hetkissä. Thomasin puolestaan onnistui nuoresta iästään huolimatta tavoittamaan suuren sisäisen tuskan jota vainottuna koki menemättä kuitenkaan yltiösentimentaalisuuteen. Se olikin koko elokuvan kantava voima, että vakavaa aihetta käsiteltiin miltei farssimaisesti menemättä kuitenkaan liikaa siihenkään suuntaan.

Kaikki näyttelijät olivat omiaan rooleihinsa ja teki elokuvasta erittäin nautittavaa katsottavaa. Scarlett Johansson on ansaitusti tänä vuonna Oscar-ehdokkaana niin pääosaroolistaan Marriage storyssa kuin tästä sivuosastaan. En ole aikaisemmin hänestä juurikaan välittänyt, mutta näiden kahden mahtavan suorituksen jälkeen tuntuu, että hän on oivaltanut jotain näyttelijätyössään.

Jojon kaveria esittänyt Archie Yates on varmasti vienyt monen katsoja sydämen ja niin se vei minunkin. Sen verran sympaattinen oli tämä noin 10-vuotias pikkuisen pyöreä poika, joka totesi elokuvan loppupuolella liittoutuneiden hyökättyä Saksaan osuvasti, että: 

It's definitely not a good time to be a Nazi.

Tykkäsin.

****1/2

Ohjaaja: Taika Waititi  (Thor: Ragnarök, Boy)
Pääosissa: Roman Griffin Davis, Thomasin McKenzie, Scarlett Johansson
Kesto:1h 48min
Valmistusmaa; Tsekki, Uusi-Seelanti, USA

Land and freedom (1995)

Tiukkaa vääntöä

Maa ja vapaus (Land and freedom) kertoo 30-luvun lopun Espanjan sisäisestä taistelusta fasisteja vastaan. Espanjan poliittinen kulttuurihistoria on minulle suht vierasta, joten asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 20. "Elokuva käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria".

Tarina alkaa kun brittiläisen tytön isoisä kuolee. Surun murtama tyttö käy läpi isoisänsä säästämiä valokuvia, kirjeitä ja lehtileikkeleitä ajalta jolloin tämä matkusti kommunistinen puoluekirja taskussaan Espanjaan taistellakseen työväenluokkalaisten rinnalla Francon ajamaa fasismia vastaan.

Ian Hartin näyttelemä "nuori isoisä" päätyy useiden eri kansallisuuksien, naisten sekä miesten, muodostamaan vastarintaan taistelemaan yhteistä vihollista vastaan. Mies sopeutuu nopeasti moninaiseen joukkoon ja pian hänen silmänsä avautuvat sodan kauheuksista. Yhteisen vihollisen pitäisi olla selkeä, mutta kaikki ei olekaan aivan niin mustavalkoista kun vastarintalaiset alkavat taistella keskenään.

Ian Hart on loistava idealistisena kollina, joka ei ole enää varma kenen riveissä taistelee. Land of freedom oli siitä erikoinen sotaelokuva, että oli vaikea osoittaa ketkä ne elokuvan hyvikset olivatkaan. Elokuva vei tunneskaalaa hyväntuulisesta vitsailusta menetyksen aiheuttamaan suruun.

Hyvä elokuva, mutta ei noussut kuitenkaan lempisotaelokuvieni joukkoon.

***1/2

Ohjaaja: Ken Loach (Carlan laulu, Nimeni on Joe)

Pääosissa:Ian Hart, Rosana Pastor, Icíar Bollaín

Kesto: 1h 49min

Valmistusmaa: UK, Espanja, Saksa, Ranska

82/1001 Triumph des Willens (1935)

Natsipropagandafilmit eivät kuulu jokapäiväiseen elokuvakategoriavalikoimaani, joten asetan tämän Leni Riefenstahlin Tahdon riemuvoiton (Triumph des Willens) Helmet-haasteen kohtaan 3."Elokuva sellaisesta elokuvan lajista, jota et yleensä katso."

Elokuvassa näytetään mahtipontisesti vaaleihoisia pellavapäisiä ja kirkassilmäisiä lapsia. Kansan joukot hurraavat führerilleen järjestyksellisissä riveissään. Natsisaksaa ylistetään ja sen johtajaa. Vuorottain eri puhujat kuten esimerkiksi Wagner ja Goebbels kehuvat natsisaksan ansioita kuten teiden luomista ja puhdasta rotua.

Elokuva koostuu suurelta osin orkesterimusiikin säestämästä Hitlerin suuresta sotajoukosta, joka marssii pitkin Saksan katuja kansan hurratessa ja natsiliput liehuen. Hitlerkin riehuu muutaman kerran sanasensa mikrofoniin.

Natseja, natseja ja lisää natseja

Hitler itse määräsi Riefenstahlin tekemään elokuvan kuudennesta natsipuolueen kongressista, joka pidettiin vuonna 1935 Nürnbergissä. Elokuva on teknisesti hienosti tehty: natsit todellakin näytetään mahtavana ja Hitler heistä parhaana. Propagandaelokuvana siis erinomainen. Ohjaajalla oli valtavat resurssit käytössään ja määräsi esimerkiksi uusia siltoja rakennettavaksi tarkasti määräämiinsä sijainteihin. Hänen käytössään oli 30 kameraa ja 120 teknikkoa. Alussa kuvataankin pitkä pätkä lentokoneesta käsin pilvistöä kun Hitler lentelee taivaista vapahtajan lailla kansansa keskelle.

Tahdon riemuvoiton elokuvalliset ansiot ovat kiistattomat, niin hienosti se on kuvattu ja tehty. Samaan aikaan pahinta on juuri se, että se on niin hyvin tehty, koska on vaikuttanut niin monen mieleen natseja glorifioiden.

****

Ohjaaja: Leni Riefenstahl (Olympia I ja II, Tiefland)
Pääosissa: Hitler
Kesto: 1h 54min
Valmistusmaa: Saksa

3/1001 The Birth of a Nation (1915)

Kansakunnan syntyminen (The Birth of a nation) pureutuu Yhdysvaltojen sisällissodan tapahtumiin. 

Stonemanin veljekset lähtevät etelävaltioihin vierailemaan ystäviensä, Cameronin perheen, luokse. Lincolnin kansakunnan yhdistämistoiveista alkanut sisällissota pakottaa ystävykset taistelemaan vastakkaisilla puolille. Katsojalle osoitetaan sodan kauheudet, liittoutuneiden voitonjuhla, Lincolnin ampuminen sekä kyseenalaiset seuraukset siitä että tummaihoiset saavat äänioikeuden ja naimaluvan valkoihoisten kanssa. KKK pelastaa kuitenkin pulaan joutuvat valkolaiset väkivaltaiseen käytökseen sekä juopotteluun sortuvilta valtaan päässeiltä tummaihoisilta.

Ku Klux Klan to the rescue!

Kansakunnan syntyminen on himpun yli 100 vuotias elokuva, joka pyrkii osoittamaan tapahtumat yhden lipun taakse itsenäiset osavaltiot liittämisestä historiallisesti tarkasti. Mykkäelokuvan tapaan repliikit ovat kirjoitetussa muodossa, mutta lisäksi ne antavat välillä pientä knoppitietoa kuten että elokuvassa näytetty teatteri missä Lincoln ammuttiin vastaa kooltaan alkuperäistä tapahtumapaikkaa. 

Elokuva on aikansa tuote ja sitä pidetäänkin nykyään räikeän rasistisena - ja onhan se! Jo  tuloaikanaan se aiheutti paljon ristiriitaisia tunteita. Valkoihoisten kanssa tekemisissä olleiden tummaihoisten roolitukset menivät meikatuille valkoihoisille ja aitojen tummaihoisten roolit jäivät hyvin minimalistisiksi. Pätkän tultua ulos nousikin afrikanamerikkalaisten halu tehdä elokuvia, joissa  heidät esitetään arvoisellaan tavalla.

Elokuva on jaettu kahteen osaan; ensimmäinen esittelee sisällissodan ja toinen osa uudelleen rakennuksen. Mielestäni ensimmäistä osaa oli himpun mielenkiintoisempi katsoa vaikka ei sekään mitään popparikamaa ollut. Eikä sinällään että kaiken elokuvan pitäisi olla helposti pureskeltavaa viihdettä, mutta tarinan kerronta oli suhteellisen takkuilevaa pitkään seisovien tekstien ja suutaan "äänettömästi" aukovien patsastelevien näyttelijöiden takia. Toinen osa oli muutenkin aika vaikeaa katsottavaa KKK:n ollessa sankari, joka pelasti huonosti käyttäytyviltä tummaihoisilta. Tavallaan siinä voisi nähdä miltei campmaista huumoria sen ollessa niin törkeän räikeän rasistinen, jos se ei olisi samalla niin saakelin surullista. Jotain kertoo se, että elokuva perustuu Dixonin romaaniin, jonka nimi on "The Clansman: An Historical Romance of Ku Klux Klan".

Elokuva on ensimmäinen koskaan tehty kunnon historiallinen eepos. Kuvaustekniikassa ohjaaja käytti pioneerimaisesti dramaattista lähikuvaustekniikkaa sekä kamera-ajoja.

**1/2

#elokuvahaaste2016  (18. Yli 100 vuotta vanha elokuva)

Ohjaaja:D.W. Griffith
Pääosissa:Lillian Gish, Mae Marsh, Henry B. Walthall
Kesto:2h 45min
Valmistusmaa: USA

Journey to Shiloh (1968)

Elokuvan kannessa komeilee Ford ja Caan

Poikien sota (Journey to Shiloh) kertoo seitsemän hengen teksasilaisjoukosta, joka haluaa mennä puolustamaan etelävaltiolaisia Yhdysvaltojen sisällissodassa.

Sotimaan menevän poppoon keulahahmona toimii James Caanin näyttelemä Buck Burnett, joka vie joukkoa pitkin maita ja mantuja kohti sodan sydäntä. Uhmakkaalla porukalla on asenne kohdallaan, mutta päämäärässä karu totuus sodan luonteesta paljastuu mitä julmimmilla tavalla; vain yksi joukosta palaa takaisin kotiin päin. 

Elokuvassa voi nähdä "tyylikkään" polkkatukan omaavan Harrison Fordin yhtenä joukon jäsenenä ennen hänet kuuluisaksi tehnyttä Tähtien sota -elokuvan rooliaan.

Minusta on huvittavaa, että ostin tämän elokuvan kirpputorilta puhtaasti sen kansikuvan takia. En muistanut nähneeni tai edes kuulleeni tällaisesta elokuvasta missä pääosissa on Harrison Ford ja James Caan. Meninkin markkinoijien halpaan kun eihän Harrilla hyvä kuin oli edes yhtä repliikkiä. Hän oli oikeastaan kaikkein pienimmässä osassa koko seitsemän hengen porukasta. Yhdessä vaiheessa näytti siltä kuin hän olisi katsonut vahingossa kameraankin. Totaalisen harhaanjohtavaa markkinointia ja totaalisen toimivaa, koska sen kuvan perusteella DVD:n itselleni ostin, vaikkakin käytettynä.

Elokuva itsessään oli aika mitäänsanomaton länkkäri. Caan hoiti roolinsa hyvin ja hänen takiaan elokuvan katsominen oli ihan siedettävää. Elokuvan juonikin oli aika suoraviivainen: pojat matkustivat kohti sotaa, tapasi pari naista ja 6/7 heistä kuoli nopeasti perille päästyään.

**1/2

#elokuvahaaste2016 (20. Elokuva, jonka valitset pelkästään kannen perusteella)

Ohjaaja: William Hale (Cheyenne, Murder in Texas)

Pääosissa: James Caan, Michael Sarrazin, Brenda Scott

Kesto:1h41min

Valmistusmaa: USA

Jakob the Liar (1999)

Jakob the Liar kertoo Robin Williamsin esittämästä nimikkohahmosta, joka elää vuoden 1944 natsien valtaamassa Puolassa.

Robin Williams vainottuna

Jakob kuulee natsien radiosta pätkän, jossa puhutaan venäläisten vastarinnasta. Kerrottuaan uutisen ystävälleen leviää huhut siitä, että Jakob omistaisi radion. Pitääkseen ghetton toivoa yllä jatkaa hän uutisten suoltamista uskotellen, että sellaisen omistaa. Jakob ottaa suojiinsa myös keskitysleirijunasta karanneen 10-vuotiaan tytön (Hannah Taylor Gordon). 

Ghetton väkenä voi nähdä muun muassa Alan Arkin, Bob Balabanin ja Liev Schreiberin.

Liev Schreiber ja Hannah Taylor Gordon

Siitä on pitkä aika kun viimeksi näin Roberto Benignin tähdittämän Kaunis elämä -elokuvan, mutta en voinut välttyä vertailemasta näitä kahta elokuvaa keskenään. Pari vuotta ennen Jakob the liaria ilmestynyt pätkä kertoi miehestä, joka joutuu poikansa kanssa keskitysleiriin, mutta saa mielikuvituksekkailla kertomuksillaan poikansa kuvittelemaan olevansa jossain muualla. Tässä puolestaan Jakob kertoo valheita, että itsemurhiin taipuvainen oma väki sekä pikkutyttö pysyisivät toiveikkaina. Molempien pääosassa on myös eturivin koomikko. Nyt kuitenkin Jakob jäi kauas Kauniin elämän taakse.

Jakob the liarin rakentuminen valheellisen radion ympärille ei muodostunut niin kiinnostavaksi. Synkästä aiheesta oltiin saatu joitain ihan nauramisen arvoisia kohtauksiakin, mutta pääasiallisesti elokuva oli aika mitäänsanomaton. Aksenttia vääntävät tutut naamat eivät täysin uskottaviakaan juutalaisina olleet. Pientä juutalaistyttöä näyttelevä hahmo oli kyllä ihan sympaattinen eikä Robin Williams huono ollut. Jakobin suulasta Micha-kamua esittävä Liev Schreiberin puolestaan tuntui olevan täysin väärässä elokuvassa. Elokuvan musiikkina oli myös rasittava juutalaisralli, joka toistui liikaa.

Kyllä sen katsoi, mutta vähän tympeä.

**1/2

Ohjaaja:Peter Kassovitz (Drôles d'oiseaux)

Pääosissa: Robin Williams, Hannah Taylor Gordon, Éva Igó

Kesto:120min

Valmistusmaa:Ranska, USA, Unkari

764/1001 Good Morning, Vietnam (1987)

Robin Williams toivottelee hyvät huomenet Vietnamille elokuvassa Hyvää huomenta, Vietnam (Good Morning, Vietnam).

Goooood mooorning Vietnam!

Adrian Cronauer (Robin Williams) on  anarkistinen tiskijukka, joka määrätään Vietnamiin sodan keskelle Yhdysvaltojen armeijan tukikohtaan vetämään radion aamu- ja iltapäivälähetyksiä. Adrianin hassutteleva tyyli, auktoriteettien pilkkaus sekä rock-musiikki vetoaa sotilaisiin. Mies osoittautuu kuitenkin armeijan johdolle varsinaiseksi piikiksi lihassa. Varsinkin kersantti-majuri Dickerson (J.T. Walsh) sekä luutnantti Hauk (Bruno Kirby) ovat ihan pähkinöinä. 

Adrian ihastuu vietnamilaiseen naiseen Trinhiin (Chintara Sukapatana) ja ystävystyy tämän veljeen Tuaniin (Tung Thanh Tran). Deittailu korostaa kulttuurieroja. Adrian saa myös kokea, että Vietnamissa ei voi tietää kuka on vihollinen ja kuka ystävä.

Elokuvassa voi myös nähdä muun muassa Forest Whittakerin Adrianin kaverina sekä mainion Cu Ba Nguyenin soltuille tarkoitetun baarin pitäjänä Jimmy Wah:na. 

Robin Williams ja Chintara Sukapatana

Robin Williams sai elokuvasta Oscar-ehdokkuuden. Michael Douglas on hyvä Gekkona Wall Streetissa, josta voitti pääosa-Oscarin vuonna 1988, mutta olisin kuitenkin suonut kultaisen tunnustuksen ennemminkin Robinille. Hänen energistä suoritustaan on miltei hengästyttävää katsoa ja toimii elokuvan vaihtelevien tapahtumien telttakeppinä. Loistavan lisän tuo samaistuttava Forest Whittaker tavallaan katsojan tasolla olevana tarkkailijana. Myös moni vietnamilainen tai sellaista esittävä toi mukavaa huumoria sekä toisaalta vakavuutta ja realismia elokuvaan. 

Robin Williamsin radiospeekkejä oli hauska kuunnella ja häntä oli myös mukava katsella englannintuntien vetäjänä, jolloin hauskuuden toi lähinnä hänen oppilaansa.  

Tykkäsin kyllä.

****

Ohjaaja:Barry Levinson (Toys, Man of the year)

Pääosissa: Robin Williams, Forest Whitaker, Tung Thanh Tran

Kesto:121min

Valmistusmaa: USA

Born on the Fourth of July (1989)

Muistan joskus silloin nuoremapana kun Tom Cruise oli ihan ykköstähti ja sen myötä moni elokuva häneltä tulikin katsottua useaan kertaan; Firma, Coctail, Kunnian miehiä, Sademies...samoihin aikoihin tulleesta Cruisen tähdittämästä elokuvasta Syntynyt 4. heinäkuuta (Born on the Fourth of July) minulla oli kuitenkin vain hämärä muistikuva, että pidin sitä tylsänä. Elokuva perustuu sotavetraani Ron Kovicin kokemuksiin. Tomppa oli parhaasta miespääosasta Oscar-ehdolla ja Oliver Stone voitti pokaalin parhaasta ohjauksesta.

Ron Kovic (Tom Cruise) on kasvanut periamerikkalaisessa perheessä, jossa tämän äiti on aina ylistänyt poikaansa ja odottanut tältä suuria tekoja. Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä syntynyt Kovic on aina ollut ylpeä kotimaastaan ja haluaa palvella sitä siinä missä hänen isänsä 2. maailmansodassa sekä hänen isänsä isä 1. maailmansodassa. Kovic värväytyykin merijalkaväkeen ja pääsee sotimaan Vietnamiin kommunismia vastaan.

Sota ei ole kuitenkaan niin kunniakasta kuin Kovic on luullut vaan siviilejä lakoaa ja ampuu hän vahingossa oman sotilaansakin. Kaiken kukkuraksi Ron loukkaantuu ja halvaantuu rintalastasta alaspäin. Kotiin päästyään huomaa hän ettei saakaan kaikilta arvostavaa vastaanottoa vaan sotaa vastaan protestoidaan ja veteraaneja halveksitaan. Lopulta alkaa Kovicin silmät avautumaan sodan vääryydestä ja alkaa hän myös itse puhua sotaa vastaan.

Elokuvassa voi nähdä myös mm. Willem Dafoen.

Fuck the war!

Oliver Stone nousi kuuluisuuteen Vietnamin sodasta kertovalla elokuvallaan Platoon. Omakohtaiset kokemukset kyseisestä sodasta motivoivat miestä tekemään kolme vuotta myöhemmin tämän henkilökuvan Vietnamin sotaveteraanin kokemuksista. Elokuva kyllä osoitti hyvin kuinka oikeastikin varmaan tapahtui. Nuorikot hypetettiin hallituksen toimesta turhaan sotaan jonka jälkeen heidät jätettiin oman onnensa nojaan. Useat sortuivat huumeisiin ja alkoholismiin pettymyksensä ja järkyttävien kokemuksiensa saattelemana. Tom Cruise onnistui hyvin vangitsemaan tällaisen elämää täynnä olevan miehen kehityksen katkeraksi raajarikoksi. Elokuva onnistui nostattamaan tunteita ja auttoi jopa ehkä ymmärtämään paremmin näitä veteraaneja.

Elokuvassa kuitenkin häiritsi sen jäsentymättömyys .Born on the Fourth of July yritti kertoa liikaa ja sen seuraaminen olikin tämän takia paikoin rasittavaa.

Koskettava.

***1/2

Ohjaaja: Oliver Stone
Pääosissa:Tom Cruise, Raymond J. Barry, Caroline Kava
Kesto:145min
Valmistusmaa:USA

Rambo (2008)

Tämän viimeisimmän Rambon ostin jo joskus ajat sitten ja se on sitten odotellut hyllyssä pölyttymässä oikeaa katseluhetkeään ja nyt oli sitten sen aika. Muistan kun veljeni oli elokuvasta ihan hiki päässä ja ilmoitti, että tämä se on sitä itseään. Viimeisin Rambo on ytimekkäästi nimeltään ihan vaan Rambo. 

John Rambo (Sylvester Stallone) on vetäytynyt yhteiskunnasta elelemään Thaimaan viidakoihin. Rambo elättää itsensä pyydystämällä käärmeitä paikallisiin vedonlyöntipeleihin. Rambon rutiinit kuitenkin muuttuvat kun kirkon hyväntekijöiden ryhmä pyytää häneltä apua päästä Burman sota-alueelle viemään lääkkeitä ja avustamaan loukkaantuneita. Usean kieltäytymisen jälkeen sulaa Rambon sydän ryhmän ainoalle naiselle Sarahille (Julie Benz) ja vie porukan perille. Ei mene kuitenkaan kauan kun Rambo saa kuulla, että ryhmä ei ole tullut koskaan takaisin. Jotain on mennyt pieleen. Rambo seilaa sotilasjuntan alueelle muutama palkkasoturi mukanaan vain huomatakseen, että suurin osa alueen siviileistä on lahdattu. Muutama ryhmäläinen on kuitenkin otettu vangiksi, Sarah mukaanlukien, ja Rambo lähteekin jytinällä suorittamaan pelastusoperaatiotaan.

Paljain käsin tappaminen on Rmbolle piece of cake

John Rambosta oli kyllä kasvanut juuri sellainen maailmaan turtunut sotakone kuin olisi voinut kuvitellakin. Hänen kaappi-olemuksensa ja "fuck the world -asenteensa" oli uskottavaa henkilökehitystä. Kirjoitin jo Rambo III arvostelussa, että: "Rambo on hyvä kun se on tarpeeksi överi", mutta tämä se överi vasta olikin. Sotilashallitus teurasti väkeä oikealta ja vasemmalta jonka jälkeen Rambo puolestaan tarttui aseeseen ja teurasti sotilaita vasemmalta ja oikealta. Ihmisten lahtaaminen oli tehty hyvin graafisesti ja avuttomien siviilien räjähtelyä sekä ampumista oli suhteellisen kuvottava katsoa.

Sylvester Stallone ohjaa vastanäyttelijäänsä Julie Benzia

Mielestäni kuitenkin elokuva teki arvoisensa viimeisen voitelun Rambo-myytille. John Rambo osallistui ensimmäisessä osassa Vietnamin sotaan, koska halusi palvella maataan. Kuitenkin Rambon saavuttua kotimaahansa kohdeltiin häntä toisen luokan kansalaisena. Kun hän luuli tulevansa kotiin turvaan, niin huomasi, että hänen piti sotia sielläkin. Rambon toisessa osassa hän joutui takaisin Vietnamiin hakeakseen sotavankeja ja joutui taas petetyksi kun projektivastaava kusetti tätä vihollisten läsnäolosta. Rambon kolmannessa osassa hän päätyi Afganistaniin, mutta vain ystävänsä Trautmanin pelastaminen motivaationaan. Näiden kokemuksien jälkeen ja uskoisin, että Trautmaninkin menehdyttyä (jota ei kyllä elokuvassa mainita) ei Rambolla todellakaan ollut enää mitään syytä uskoa ihmiskuntaan. Tietty humoristinen virekin oli poissa tästä "nelosesta", kun tosiaan ei enää ollut Trautmania, joka olisi tehnyt hauskoja letkautuksia Rambosta ja Syltyn ulkomuotokin oli muokkaantunut karummaksi siitä nuoresta hyvähiuksisesta adoniksesta. Rambo tappaa, koska sen Rambo osaa.

Rocky vs. Rambo (ihan itse askartelin)

Ramboja katsellessani tulin ajatelleeksi, että miten Rockyt ja Rambot sijoittuivat teoltaan ajallisesti. Tästä ajatuksesta rupesin sitten miettimään, että mitä jos Rocky ja Rambo kohtaisivat, kumpi voittaisi? Kun syötin googleen nämä maagiset sanat Rocky vs Rambo, niin huomasin, että en ollut ensimmäinen jolle tämä ajatus oli noussut päähän. Luulen kuitenkin että Rambo päihittäisi Rockyn, koska kyllä viidakko opettaa enemmän kuin Bronx.

***1/2

Ohjaaja:Sylvester Stallone 

Pääosissa:Sylvester Stallone, Julie Benz, Matthew Marsden 

Kesto:92min 

Valmistusmaa:USA, Saksa

749/1001 Platoon (1986)

Katsoin ohjaaja Oliver Stonen omiin kokemuksiin perustuvan elokuvan Vietnamin sodasta: Platoon Nuoret sotilaat (Platoon). Elokuva voitti aikoinaan neljä Oscaria, muun muassa parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta.

Elokuva alkaa nuoren ja kokemattoman idealistin Chrisin (Charlie Cheen) saapumisesta keskelle Vietnamin sotaa. Kukaan kokeneemmista miehistä ei katso vastatulleita keltanokkia hyvällä kun uudet miehet laitetaan korvaamaan haavottuneita tai kuolleita miehiä. Joukkioita johtaa etunenässä kersantti Elias (William Dafoe) sekä kersantti Barnes (Tom Berenger), jotka taistelevat Charlien sielusta. Elias ei enää usko sotaan siinä missä Barnes ei pidä vietnamilaisia enää edes ihmisinä. 

Alokkaina voi nähdä myös muun muassa Johnny Deppin, Forest Whitakerin ja Kevin Dillonin.

Charlie Sheen totuttelee sotimaan

Vaikka monelle sotaveteraanille Platoon on ollut se aidoin kuvaus sodasta, niin se ei ole koskaan kuulunut lempisotaelokuviini. Oliver Stone näyttää kyllä hyvin sodan brutaaliuden sekä vainoharhaisen ilmapiirin kun ei ole varmuutta kuka on vihollinen ja kuka ystävä. Platoonista tähdeksi ponnistaneen Charlie Sheenin kasvot yhdistää nykyään helposti komediaan, jonka takia en voinut ottaa häntä niin vakavasti kuin olisi pitänyt. Oli Charlien viattomuus kuitenkin käsin kosketeltavaa ja sopi kyllä hyvin osaansa. Mielestäni on hauskaa, että Charlie seurasi isänsä jalan jälkiä ja roolitettiin Vietnamin sodasta kertovan elokuvan pääosaan kuten Martin Sheen aikoinaan Ilmestyskirja. Nyt:iin. Näinköhän ohjaaja näki jotain Charliessa tämän isänsä kautta? 

Elias ja Barnes

Mielestäni elokuvassa esiintynyt kersantti Barnes oli liian kliseisen kova arpineen ja muskeleineen. Barnesin vastakkainasettelu Dafoen esittämän Eliaksen kanssa oli liian ilmeinen enkä pitänyt tästä ratkaisusta. Elokuvassa käytetty "tunnusmusiikki" on kyllä vaikuttuva, mutta sitä on käyetty elokuvan jälkeen niin monessa parodiassa sekä muissa yhteyksissä, että on se jo ihan loppuun kulunut. Tämä ei tietysti ole itse elokuvan syy, mutta vaikuttaa silti katselukokemukseen.

Nyt kun on tullut katsottua useampi sotaleffa putkeen, niin huomaa, että aika monessa niistä käytetään päähenkilön tai henkilöiden pään sisäistä narraatiota tarinan kerronnan menetelmänä. Kaipa sodan aiheuttamaa tuskaa on vaikea pelkästään näytellä vaikka Full Metal Jacket:ssa se onnistuttiin hyvin tekemään. 

***1/2

Ohjaaja:Oliver Stone
Pääosissa: Charlie Sheen, Tom Berenger, Willem Dafoe
Kesto:120min
Valmistusmaa: UK, USA

762/1001 Full Metal Jacket (1987)

Katsoin mainion Stanley Kubickin ohjaaman Full Metal Jacket -elokuvan, joka on tällä hetkellä imdb:n 250 parhaimman elokuvan listan sijalla 85. Oscar-ehdokkuuden se sai vain käsikirjoituksesta.

Elokuva on jaettavissa kahteen selkeään osaan; ensimmäinen osa sijoitttuu Yhdysvaltojen merijalkaväen harjoitusleiriin ja toisessa osassa ollaan Vietnamin sodassa. Ensimmäisessä osassa leirin kouluttajana toimii teräväsanainen kersantti Hartman (R. Lee Ermey) ja alokkaina ovat muun muassa vitseilynsä takia Joker-lempinimen saava Matthew Modine, Cowboyksi kutsuttu Arliss Howard ja Vincent D'Onofrio paineen alla mielensä menettävänä Gomer Pylena. Valmistuttuaan leiriltä miehet lähetetään Vietnamin sotaan. Meille sota näytetään Jokerin näkökulmasta.

"This is for fighting. This is for fun..."

 Elokuva on mielenkiintoinen kertomus nuorten miesten identiteettejen murtamisesta ja heidän uudelleen rakentamisesta täydellisiksi aseiksi. Vincent D'Onofrio teki loistavan suorituksen mielensä hajoittavana sotilaana, joka päätyy ampumaan niin kersantin kuin itsensäkin. Uskomatonta kyllä, mutta Vincentillä ei ollut mitään kokemusta näyttelemisestä ennen Full Metal Jacketia. Hän tunsi Matthew Modinen, joka oli maininnut, että elokuvassa on avoin paikka ja Kubrick oli nähnyt hänen potentiaalinsa. Ainoa ehto oli se, että Vincentin piti lihottaa itsensä ja niin hän nostikin painonsa 90kg:sta 125kg:n. 

Tietysti myös kersantti Hartman on elokuvan parhautta. Making off:ssa mainittiin kuinka suurin osa hahmon rivoista letkautuksista tuli täysin näyttelijä Lee Ermeyn omasta päästä. Muun muassa Hartmanin, Vincentin ja elokuvassa vallitsevan lähinnä musiikin luoman creepyn tunnelman takia elokuvan alkujakso on minulle se parempi osa. Toki elokuva tarvitsi myös sen sotaosuuden, jossa näytettiin kuinka humanismin ja sodan brutalismin välimaastossa kamppaileva Joker menettää viimeisimmänkin viattomuuden rippeensä kun hän lopettaa noin 12 vuotiaan vietnamilaisen tytön, joka on osoittautunut jenkkisotilaita teilaavaksi tarkk'ampujaksi. 

Lopun Mikki Hiiri klubin -tunnari saa ihokarvat pystyyn. 

*****

Ohjaaja:Stanley Kubrick

Pääosissa: Matthew Modine, R. Lee Ermey, Vincent D'Onofrio

Kesto:116min

Valmistusmaa:UK, USA

Hamburger Hill (1987)

Katsoin kirpparilta ostamani elokuvan Hamburger Hill. Elokuva kertoo Vietnamin sodasta ja tietyn kukkulan valloitusyrityksistä. Kukkulalla menehtyi niin paljon väkeä ennen kuin jenkit saivat sen haltuunsa, että sitä alettiin kutsua Hampurilaiskukkulaksi. Ihmisistä kun tuli pihvilihaa. Elokuvan pääosissa seikkailee mm. kersantti Adam Frantzia näyttelevä Dylan McDermott sekä sotamies Washburnea esittävä Don Cheadle. 

Dylan McDermott on liian Ken

Elokuvassa ei oikeastaan tapahtunut mitään kovinkaan omaleimaista. Vietnamin sodasta kertovia pätkiä on tullut kuitenkin sen verran monta ja aika moni niistä on saanut laajaa arvostusta, että jotain radikaalia pitäisi olla erottuakseen. Elokuvassa surffauksesta puhumisesta tulikin mieleen Apocalypse now ja fucking A:n hokemisesta puolestaan mieleen tuli Kauriinmetsästäjät. Jos jotain erottavia tekijöitä muihin tunnetuimpiin Vietnam-leffoihin, niin elokuvassa tummaihoisia oli keskimäärin enemmän pääosissa ja huvittelut vietnamilaisten naisten kanssa nousivat korostetummin esille.

Etukanteen painettu krediitti oli ehkä paras mitä olen nähnyt

Mielestäni ei oikein kukaan elokuvan hahmoista ollut kovinkaan kiinnostava. Jotain särmää löytyi tummaihoisten kolmikosta, mutta muuten kaikki sulautuivat aika harmaaseen massaan. En erityisemmin pidä pääosassa olleesta Dylan McDermottista eikä hän sopinut mielestä sotaleffaan. Näkisin hänet ennemminin jossain rikkaan miehen osassa sliipattuine hiuksineen. Elokuvassa oli kuitenkin ajoittain hyvää musiikkia.

Dramaattinen loppukohtaus

Pettymys.

**1/2

Ohjaaja:John Irvin

Pääosissa: Anthony Barrile, Michael Boatman, Don Cheadle

Kesto:110min

Valmistusmaa:USA

653/1001 Apocalypse Now (1979) + 841/1001 Hearts of Darkness: A Filmmaker's Apocalypse (1991)

Ostin hienon kolmen blu-ray:n Ilmestyskirja. Nyt. (Apocalypse Now) - pakkauksen. Siihen kuului elokuvat: Apocalypse Now, Apocalypse Now Redux sekä Hearts of Darkness -dokumentti ja erillinen levyke pelkille special featureille. Mukana oli myös Collector's edition kirjanen, vuoden 1979 alkuperäinen elokuvateatteriohjelma ja postikortteja.

Apo-sälää

Apocalypse Now kertoo Vietnamin sodasta (1964—1975) ja siellä olevasta kapteeni Willardista (Martin Sheen), joka saa salaisen tehtävän tappaa hulluksi tullut eversti Kurtz (Marlon Brando), joka majailee vaikeasti päästävällä alueella Kambodzassa. Willard suuntaa alueelle pienellä paatilla Chiefin (Albert Hall), Chefin (Frederic Forrest), Cleanin (Laurence Fishburne) ja Lancen (Sam Bottoms) kanssa. Mitä enemmän Willard lukee Kurtzista, niin sitä enemmän hän alkaa ymmärtämään ja kunnioittamaan miestä. 

Hearts of darkness -dokumentti puolestaan kertoo tämän elokuvan teon prosessista. 

"I love the smell of napalm in the morning"

Apocalypse Now on visuaalisesti hieno elokuva, jossa vaikuttava otos seuraa toistaan. Robert Duvall tekee loistokkaan suorituksen pommeja pelkäämättömänä luutnanttina, joka rakastaa surffaamista sekä napalmin viljelyä. Martin Sheen puolestaan joutui menemään sielunsa syvimpiin nurkkiin löytääkseen kapteeni Willardin. Hearts of Darkness -dokumentissa näytettiin kuvaa hänen hotellihuonesekoilu-kohtauksesta; Martin oli aivan kännissä ja hän löi kätensä vahingossa peiliin asti, niin että hänen peukalo aukesi ja verta valui. Joten otoksessa on aitoa humalatilaa ja verta. Brandon osuus elokuvassa on lopulta aika pieni, mutta hän lunasti kyllä odotukset sekopäisenä Kurzina.

Olen aina yhtä yllättynyt nähdessäni elokuvassa Harrison Fordin.

Coppola oli jo heittämässä hattua naulaan

Coppola investoi omia rahojaan elokuvaan, jota kukaan elokuvastudio ei suostunut sen aran aiheen takia rahoittamaan. Elokuvan kuvausaika piteni, vaikeuksia tuli eteen eikä ohjaaja meinannut löytää elokuvalleen oikeaa loppua. Ohjaaja muun muassa vaihtoi pääosahenkilöä esittäneen Harvey Keitelin kesken kuvausten Martin Sheeniin. Päätös oli varmasti oikea, mutta tuli kalliiksi. Myös Marlon Brandonin kanssa tuli ongelmia kun Coppola oli maksanut tälle miljoonan ennakkoon, mutta kuvausten venyttyä ei pystynyt pitämään Brandolle lupaamasta aikataulusta kiinni. Brando uhkasikin pitävänsä miljoonaan ja jättävän tulematta. Kun hän kuitenkin saapui paikalle, niin Coppola huomasi, että mies ei ollut lukenut kirjaa "Hearts of darkness", johon elokuva pohjautuu ja oli myös tuhdissa kunnossa, joka tuli ohjaajalle yllätyksenä. Coppola alkoikin mennä elokuvansa mukana mielenmaisemiltaan syville vesille. 

Elokuvan teossa tosiaankin päästiin jonnekin toisiin mielenmaisemiin, joka välittyi sitä katsoessa. Lancea näytellyt Sam Bottoms kertoi dokumentissa kuinka kaikki kuvauspaikalla poltteli kannabista ja spiidiäkin tuli vedettyä. Näyttelijät kertoivatkin, että viidakko kuvauspaikkana oli niin rankka ja Coppolan ohjaustyyli niin satunnainen, että koskaan ei tiennyt minä päivänä kuvataan ja mitä, että ihmiset alkoivat jo hallusoimaan, että missä olivat milloinkin.

Lopulta kuitenkin kaikki palaset loksahtivat paikalle ja tuli Apocalypse Now:sta jättimenestys. Elokuvasta jäi kuitenkin paljon leikkaushuoneen lattialle, jonka takia ulos tuli Apocalypse Now Redux, johon nämä leikatut kohtaukset oli lisätty. Olen kerrannut nähnyt elokuvan Redux-version ja mielestäni kohtaukset olisi saaneet sinne lattialle jäädä. Alkuperäisessä versiossa on kuitenkin kaikki oleellinen, mutta elokuvan loppu jätti kyllä hieman toivomisen varaa. Olisin ehkä halunnut, että Willard olisi asettunut luolaan Kurzin paikalle tämän surmattuaan, mutta toisaalta ehkä se olisi ollut kornia.

The Horror, the horror....

Apocalypse Now

****1/2

Ohjaaja:Francis Ford Coppola
Pääosissa: Martin Sheen, Marlon Brando, Robert Duvall
Kesto:153min
Valmistusmaa:USA

Hearts of Darkness

***1/2

Ohjaajat:Fax Bahr, George Hickenlooper, Eleanor Coppola
Pääosissa:Dennis Hopper, Martin Sheen, Marlon Brando
Kesto:96min
Valmistusmaa:USA

635/1001 The Deer Hunter (1978)

Katsoin Mickey Rourken lempielokuvan - Kauriinmetsästäjä (The Deer hunter).

Michael (Robert De Niro), Steven (John Savage) ja Nick (Christopher Walken) ovat kaveruksia jotka ovat lähdössä Vietnamin sotaan. Ennen  koitosta he viettävät kuitenkin Stevenin ja Angelan (Rutanya Alda) häitä iloisissa merkeissä, jonka jälkeen menevät vielä metsästämään kauriita ja tuovatkin yhden kotiin. Stevenin vaimo sekä Nickin tyttöystävä (Meryl Streep) jäävät kotiin odottelemaan miestensä paluuta. Michaelille ei jää ketään, koska on iskenyt silmänsä Nickin tyttöystävään.

Robert De Niro

 En muistanutkaan miten lyhyt osa kolmituntisesta elokuvasta sijoittui itse sotatantereelle, mutta vaikka sotakuvaus on tiivis, niin on se sitäkin intensiivisempi. Rauhallinen hääjakso rikotaan helokopterin ropelluksella sekä räjähteillä ja siitä siirrytäänkin suoraan venäläiseen rulettiin. Ihmishenki on halpaa. Tämän shokkijakson jälkeen kärsitään sodan seurauksista.

John Savage

Elokuva käyttää rauhassa aikaa hahmoihin tutustumiseen häiden merkeissä ennen sotaan lähtöä. Päähenkilöistä saa tietoa, joka auttaa ymmärtämään paremmin heidän käyttäytymistään. Robert De Niro on eräänlainen johtajahahmo ja tasapainoinen ennen sotaakin ja  kun hän palaa kotiin ilman suurempaa muutosta on se uskottavaa. Elokuva kuitenkin osoittaa, että hänessäkin muuttui jotain sodan aikana kun hän ei enää pystynyt metsästämäänsä kaurista ampumaan. 

Chrostopher Walken

 Kylmimmät väreet aiheutti kuitenkin Christopher Walken kun hän jatkoi venäläisen ruletin pelaamista vankileirin jälkeen vapaaehtoisesti. Ja kun Michael tuli hakemaan häntä, niin oli hän vain miehen varjo enää, huumeiden turruttama kuori, ja vaikka Michael saikin hänessä jotain inhimillistä taas esiin, niin oli hänen kuitenkin pakko vetää sen viimeisen kerran liipasimesta. Sielu myös värisi kun John Savagen näyttelemä Steven sai paniikkikohtauksen ollessaan vietnamilaisten vankina.

Elokuvan ohjaaja Michael Cimino on sanonut olevansa enemmän kiinnostunut henkilöista kuin juonesta ja sen Kauriinmetsästäjästä huomaakin. Se on erilainen sotaelokuva, joka rakentuu vahvasti näiden loistavien roolisuoritusten varaan. Hassua sinällään, että näin mainion elokuvan ohjannut Cimino ei ole saanut muita hittejä tehtyä.

*****

Ohjaaja:Michael Cimino

Pääosissa:Robert De Niro, Christopher Walken, John Cazale

Kesto:182min

Valmistusmaa:UK, USA

Merry Christmas Mr. Lawrence (1983)

Merry Christamas Mr. Lawrence sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen japanilaiseen sotaleiriin. Leiriä johtaa kunniallinen kapteeni Yonoi (Ryûichi Sakamoto), joka pitää suhteellisen hyvää huolta sotavangeistaan. Yksi näistä vangeista on brittiläinen John Lawrence (Tom Conti), joka on ollut japanilaisten seurassa jo niin pitkään, että osaa heidän kieltään ja tietää näiden tapoja. Jonkinlaisen ystävyyssuhteen hän on kehittänyt japanilaiseen kersantti Haraan (Takeshi Kitano), joka ei juurikaan englantia puhu. Kun Lawrencen tuttu majuri Jack Celliers (David Bowie) tuodaan leirille, niin rikkoutuu sen harmonia Celliersin toimintojen takia. 

Hara ja Lawrence

Merry Christmas Mr. Lawrence ei ole erityisen tapahtumarikas elokuva seuratessa vankileirin elämää. Mielenkiinto lepääkin sen kiinnostavissa henkilöhahmossa, tunnelmassa sekä kulttuurierojen kuvauksessa. David Bowie hoitaa kunnialla roolinsa hulluuden rajoilla olevana Jackina, jota piinaa menneisyys, jossa hän laiminlöi laulutaitoista veljeään. Hauskaa onkin, että elokuvassa Bowie esittää laulutaidotonta. Yonoi ei kunnioita vankejaan, koska hänen mielestään heidän olisi pitänyt kunniansa nimissä suorittaa harakiri, joka on osa japanilaista samuraikulttuuria. 

Iholla

Elokuvassa on mielenkiintoinen tunnelma, jonka saa aikaan muun muassa sen maaginen musiikki. Japanilaisessa elokuvassa tunnelma onkin usein tärkeämpi kuin juoni. Japanilaista tragediaa kutsutaa nimellä higeki, mikä tarkoittaa ”surullista näytelmää”. King Learin kaltaista tragediaa ei Japanissa yleensä tehdä. Yksi syy monista tähän on se, että yksilö ja hänen ongelmansa on jatkuvasti uhrattu yhteisön hyvinvoinnille. Kaikissa japanilaisissa genreissä poikkeavaa länsimaalaisista elokuvista on se, että elokuvan perimmäinen oletus ei perustu filosofiseen hyvään ja pahaan vaan sosiaaliseen hyvään ja pahaan.

 

 

Kaikki japanilaiset aikakausi tarinat jakavat suuren osan samoja piirteitä, yksi näistä on kunnioitus giri-ninjo konfliktia kohtaan, mikä tarkoittaa taistelua velvollisuuden ja tunteiden välillä. Joskus velvollisuus tarkoittaa jonkun pahan asian tekemistä ja joskus taas hyvän. Kapteeni Yonoi tuntui olevan tällaisen ristiriidan edessä yrittäessään pitää kuria vankileirillä, mutta toisaalta taas tunsi tiettyä toveruutta Lawrencea ja kenties jotain syvempääkin Celliersiä kohtaan. En ole vieläkään varma, että kun David Bowien Celliers-hahmo suuteli Yonoita molemmille poskille estääkseen brittivankien kapteeni Hicksleyn teloituksen, niin oliko suudelmat vain paha loukkaus Yoinoille vai oliko teko sen takia niin paha, että miehen suudelmia Yoinoi janosikin. Tällä on kuitenkin aika kauniit kasvojen piirteet, josta tulee mieleen ohjaaja Nagisa Ôshiman toinen elokuva Tabu, jossa käsitellään aihetta kauniin miehen kohtalosta joutua muiden miesten seksuaalisen ihailun kohteeksi.

 

Kitano on myös mainio kuten melkein aina. 

 

****

 

Ohjaaja:Nagisa Ôshima (Tabu, Aistien valtakunta)

Pääosissa: David Bowie, Tom Conti, Ryûichi Sakamoto

Kesto:123min

Valmistusmaa: UK, Japani

940/1001 The Thin red line (1998)

Terrence Malickin ohjaama Veteen piirretty viiva (The Thin red line) on runollinen toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva.

Elokuva kertoo Guadalacin taistelusta, jossa liittoutuneita edustava Yhdysvallat taistelee japanilaisia vastaan saavuttaakseen Guadalacin saareen hallinnan, joka ajaa japanilaiset enemmissä määrin puolustuskannalle. Taistelussa kuoli noin 7000 jenkkiä ja 31000 japanilaista. Elokuva kuvaakin tätä veristä taistelua ja sitä käyviä sotilaita, jotka joutuvat kohtaamaan sodan kauheudet. 

Korkeimmat määräykset sanelee luutnantti Gordon Tall (Nick Nolte), mutta kapteenina toimii pehmeäsydäminen Staros (Elias Koteas), joka ei haluaisi johtaa miehiään varmaan kuolemaan. Tarinan jonkinlaisessa pääosassa on sotamies Witt (Jim Caviezel), joka on heti elokuva alussa karannut joukkojensa luota paikallisten rauhaisaan yhteisöön. Hänet sieltä hakee kessu-Welsh (Sean Penn).

Sotamiehinä voi nähdä paljon tuttuja naamoja, kuten Woody Harrelson, John Cusack, Adrian Brody, John C. Reilly, Jared Leto...Elokuvassa on myös George Clooney sekä John Travolta.

Kohti tulta!

Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet Terrence Malickin ohjauksista. Mielestäni hän on todellinen visiönääri ja hänen kättensä jälki on aina omaleimainen sekä visuaalisesti vaikuttava. Hän vie katsojan aina jonkinlaiselle henkiselle matkalle kohti korkeampia sfäärejä. Vaikkakin arvostankin hänen näkemystään niin, en ainakaan vielä ole päässyt niin korkealle tietoisuuden tasolle, että voisin aina täysin rinnoin hänen elokuvistaan nauttia. Veteen piirretty viiva oli hieno elokuva. Siinä olleet näyttelijät, musiikki ja elokuvaus toimi kaikki täydessä harmoniassa. Tarinan kerronnan näkökulmasta siinä olisi ollut kuitenkin parantamisen varaa. Tähtiä vilisi eikä moneenkaan hahmoon päässyt sen kummemmin tutustumaan. Jim Caviezel on mielenkiintoisen näköinen kaveri, josta heti tulee käsitys, että tämä kaveri on syvällinen, mutta hänenkin hahmonsa jäi aika pintapuoliseksi. 

Jim Caviezel

Elokuvassa oltiin panostettu paljon realismiin ja näyttelijät joutuivatkin "alokasleirille", jossa heidän täytyi tehdä rankkoja fyysisiä harjoituksia; olla yöt vartiossa ja nukkua kylmässä teltassa vieri vieressä. Vaatteita ei myöskään pesty kertaakaan kuvausten aikana. Tämä yhteishenki (ja vaikka en sodassa mukana ollutkaan), niin realismi välittyy katsojalle. Elokuvan musiikkia säveltänyt Hans Zimmer sanoi making off -pätkässä, että hän halusi säveltää musiikkia, joka kysyisi kysymyksiä, koska kysymykset ovat kiinnostavampi kuin vastaukset. Tämä sinällään toteutuukin, että elokuvassa ei oikeastaan vastata mihinkään eikä mitään selitetä sen kummemmin. Miehet vain saavat käskyjä ja yrittävät noudattaa niitä parhaansa mukaan. Suurempia kysymyksiä herätellään kaiken sattumanvaraisuudesta, miksi joku saa elää ja joku toinen ei. Mielestäni Storesin rooli oli elokuvan parasta antia: Hän ei ollut erityisen hyvä johtaja, mutta ei erityisen huonokaan. Sai miestensä arvostuksen vasta noustuaan luutnantin käskyjä vastaan, joka johtaa hänen lähettämiseensä kotiin. Mielestäni tällaiset harmaan sävyt ovat sotaelokuvissa kiinnostavia; Ei sankari, ei pahis. Vain ihan tavallinen lakimies, joka yrittää parhaansa.

Minua hieman häiritsi elokuvassa olleet monologin pätkät kesken kohtausten, joissa kuului vain jonkun hahmon ääni, jossa hän pohti jotain asiaa. Samaa tyyliä Maleck käytti myöhemminkin ainakin elokuvassaan Tree of life. Minusta ne tuntuivat jotenkin "tekotaiteellisilta".

***1/2

Ohjaaja:Terrence Malick (Tree of life)

Pääosissa:Jim Caviezel, Sean Penn, Nick Nolte

Kesto:

Valmistusmaa:

Ningen no jôken/ Human condition II: Road to eternity (1959)

Meillä on ollut velipojan kanssa pitkään projekti meneillään: saada katsottua Human condition trilogia. Ensimmäinen osa tuli katsottua pari vuotta takaperin ja jokin aika sitten vihdoin tämä Human Condition II - Road to eternity (Ningen no jôken).

Tässä toisessa osassa päähenkilö Kaji (Tatsuya Nakadai) on menettänyt esimiesasemansa ja joutuu aloittamaan tavallisen sotamiehen roolissa. Hänen vaimo (Michiyo Aratama) on jäänyt kotikaupunkiin ja kaipaa miestään, jonka asema on Manchurian ja Venäjän rajalla. Miehet valmistautuvat 2. maailmansodan mainingeissa sotimaan Venäjää vastaan. Samaan aikaan humanistisella Kajilla on mielessä sotakarkuruus Venäjän puolelle, jossa ihmisiä kohdellaan paremmin kuin Manchuriassa.

Kajilla on vaikeaa. Upottava mutakuoppa ei helpota.

Elokuvassa oli hyvin Full Metal Jacketmainen kohtaus, jossa sotamies ei jaksanut armeijan kuria ja painui vessaan haulikko kädessään aikeinaan ampua aivonsa pihalle. Poikkeuksena Full metaliin ase ei laukea. Toinenkin laukaus epäonnistuu, jolloin mies ajattelee, että kohtalolla on hänelle jotain tiedossa ja päättää jatkaa elämäänsä. Tämän epäonneksi ase kuitenkin laukeaa vahingossa ja mies kuolee. Karua. 

Tämä toinen osa ei ollut niin raskas katsottava kuin se ensimmäinen vaikkakin suurin osa tapahtumista oli hyvin minimalistista ja varmaankin realistista kuvausta kuinka sotiminen on pitkälti myös odottelua. Miehet ovat myös erittäin katkeria kun Kaji saa vierailun vaimoltaan. Suurella humanismilla varustettua Kajia on välillä haastavaa katsoa kun tämä antaa toveriensa kohdella häntä miten sattuu, koska ei halua nostaa kättään ketään vastaan väkivalta aikeenaan.

***1/2

Ohjaaja:Masaki Kobayashi
Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Michiyo Aratama, Kokinji Katsura
Kesto:181min
Valmistusmaa:Japani

152/1001 Casablanca (1942)

Casablanca on päässyt peräti sijalle 28. imdb:n top 250 -elokuvan listassa ja onhan se hieno. 

Elokuva kertoo toisen maailman sodan aikaisesta maailmasta, jossa Humphrey Bogartin näyttelemä Rick kohtaa vanhan rakastettunsa Ilsan (Ingrid Bergman) miehittämättömässä Afrikan Casablancassa, johon demokratiaan uskovat ihmiset pakenevat päästäkseen sieltä Lissaboniin ja edelleen "vapaaseen maailmaan" eli Ameriikkoihin. 

 

Ilsa tulee Casblancaan aviomiehensä, vapaustaistelijoiden johtajana tunnetun, Victor Laszlon (Paul Henreid) kanssa. Tulollaan Ilsa avaa vanhat haavat ja Rick janoaa selitystä miksi tämä aikoinaan jätti hänet yksin junalaiturille jättäen tulematta.

"Here's looking at you kid"

Casablanca on kaikkien rakkaustarinoiden äiti ja jättää hyvin epähollywoodmaisesti onnellisen lopun odotuksen täyttämättä. Samalla 2. maailman sodan loppumainingeissa tehty pätkä on patrioottinen, koska sen pääosamies asettaa elokuvan lopussa isänmaansa rakkautensa edelle. Casablanca on sen verran ikoninen, että on siitä jäänyt useita fraaseja elämään, kuten here's looking at you kid: play it again, Sam; we'll always have Paris sekä kuuluisat loppusanat: Louie, I think this is the beginning of a beautiful friendship. Veikkaan, että suuri osa elokuvan viehätyksestä johtuu juurikin sen traagisesta loppuratkaisusta sekä tietysti Bogartin ja Ingridin täydellisistä roolisuorituksista.

****

Ohjaaja:Michael Curtiz

Pääosissa:Humphrey Bogart, Ingrid Bergman, Paul Henreid

Kesto:102min

Valmistusmaa:USA

The Great Dictator (1940)

Törmäsinkin Diktaattorin (The Great Dictator) myötä hauskimpaan Chaplin elokuvaan mitä olen tähän mennessä nähnyt. Toisen maailmansodan alussa Charlie Chaplin päätti valmistaa tämän loistavan parodian Hitleristä ja natsisaksasta. Diktaattori tosin on tässä elokuvassa nimeltään Hynkel (Charlie Chaplin) ja Saksa Tomania. 

Juutalainen parturi (Charlie Chaplin) on ensimmäisessä  maailmansodassa saamansa päävamman takia maannut sairaalassa täysin tietämättömänä Hynkelin hirmuvallasta. Hän kokeekin suuren järkytyksen palatessaan kotikulmilleen, joita natsit terrorisoi. Parturi joutuu vankileirille Hynkelin kanssa riitaantuneen natsiystävänsä Schulzin (Reginald Gardiner) kanssa. Parturi näyttää paljon diktaattorilta, joten he päättävät paeta leiriltä, niin että parturi tekeytyy Hynkeliksi.

Heil Hynkel!

Charlie Chaplin tekee mainion tuplaroolin niin juutalaisena kuin diktaattorina. Jos joku on loistava parodioimaan hirmuhallitsijaa, niin on se luonnostaan koominen ja rakastettava Chaplin. Hänen väkevä pasifistinen puheensa elokuvan lopussa sai ihoni kananlihalle. Elokuva tekee pilkkaa natseista ja korostaa sodan järjettömyyttä: "Ensin juutalaiset ja sitten kaikki brunetit". Chaplinia varmaan ärsytti myös se, että Hitler pilasi hänen viiksimuotinsa.

****

Ohjaaja:Charles Chaplin

Pääosissa:Charles Chaplin, Paulette Goddard, Jack Oakie

Kesto:125min

Valmistusmaa:USA