Marriage story (2019)

Oscar-ehdokkuksia itselleen hamunnut (mm. paras elokuva sekä paras nais- ja miespääosa) Marriage story kertoo Scarlett Johanssonin esittämän Nicolen ja Adam Driverin esittämän Charlien avioliiton päättymisestä - erosta.

Charlie on mainetta saavuttanut teatteriohjaaja, joka viihtyy New Yorkissa perheensä kanssa, johon kuuluu näyttelijänä toimiva Nicole sekä heidän yhteinen alakoulua käyvä poikansa. Nicole puolestaan on tuntenut jo pidemmän aikaa tyytymättömyyttä nuorena solmittuun avioliittoon. Hän kokee, että on taipunut Charlien tahtoon joka asiassa eikä ole päässyt toteuttamaan unelmaansa asua L.A.:ssa tehden näyttelytyötä televisiolle. Pari päättää että ero hoidetaan sopuisasti ilman asianajajia, mutta pian suunnitelmat muuttuvat kun Nicole palkkaa Laura Dernin näyttelmän huippujuristin - Noran. Charlie iskee takaisin palkkaamalla kovaotteisen Ray Liottan näyttelmän Jayn. Homma menee rumaksikin.

Adam Driver ja Scarlett Johansson

Marriage storya oli miellyttävä seurata. Oli kiva nähdä Marvel-rymistelyiden jälkeen Scarlett pienemmässä elokuvassa, jossa näyttely oli keskeisemmässä osassa kuin erikoistehosteet. Hän nimittäin osaa oikeasti näytellä! Ja vieläpä hyvin. Sama homma Adam Driverin kanssa. Kökön Star Wars - The Rise of Skywalkerin jälkeen oli kiva nähdä hänet loistamassa osassaan Charliena (oma katselujärjestykseni oli tämä). Vaikka hän parasta viimoisessa Star Warsissa olikin.

Ei tylsää hetkeä. Elokuva luisui sulavasti eteenpäin eikä erosta tehty liian mustavalkoista vaan saatiin tuntumaan inhimilliseltä. Ray Liotta ja Laura Dern loistivat myös sivuosissaan lakimiehinä. Jäi jopa janottamaan nähdä näiltä kahdelta joku toinenkin yhteinen projekti, jossa olisivat enemmän pääosissa.

Tykkäsin.

****

Ohjaaja: Noah Baumbach
Pääosissa: Adam Driver, Scarlett Johansson
Kesto: 2h 17min
Valmistusmaa: UK, USA

Love story (1970)

Rakastavaiset

Rakkauselokuvien klassikko - Love story - pääsee Helmet-haasteen kohtaan 6. Rakkauselokuva.

Köyhän taustan omaava Jenny (Ali MacGraw) ja Harwardia käyvä miljonääriperheen vesa Oliver (Ryan O'Neal) rakastuvat toisiinsa. Oliver kantaa kaunaa isälleen eikä hänen rikas perhe oikein hyväksy tämän valintaa maineettoman suvun tytöstä puolisokseen. Jenny haluaisi, että Oliver voisi ymmärtää isäänsä ja eheyttää tähän välinsä. Rakkaus on vahvaa nuorten välillä, mutta tarinalla on kuuluisan surullinen loppu.

Elokuva on ilmestynyt vuonna 1970 ja huomaa, että sovinnaisia ajatusmalleja parisuhteesta ollaan haluttu ajan kuvan mukaan tuulettaa. Nainen on narttumainen sanailuissaan, mutta mies ei jää hänen jalkoihinsa vaan antaa samalla mitalla. Suhteessa toteutuu myös tasa-arvo naisen elättäessä miestä tämän opiskeluaikana ja mies puolestaan tekee hanttihommia naisen opiskelun aikana. Tosin lakimieheksi valmistuttuaan parisuhde asettuu perinteisempiin uomiinsa kun Oliver alkaa tahkoa isompia dollareita työssään ja päättää pari, että on aika laittaa pulla uuniin. 

Vaikka tämä nyt ei ole enää mitään ihmeellistä tai kovin freshiä, niin silti tarina tuntui mielenkiintoiselta ja oli mukava seurata ei-niin-imelää parisuhdemeininkiä. Alilla ja Ryanilla oli loistava kemia ja sen takia elokuva varmasti klassikko onkin. Elokuva voitti musiikistaan Oscarin ja monelle varmasti nouseekin mieleen "Love Story" -nimen kuultua läpi elokuvan toistuva mahtipontisen melankolinen teema-biisi. Kappale onkin oikein osuva ja korostaa tunteita joita nuori pari käy läpi. Kappale oli myös hienosti yhdistetty kohtaukseen, jossa Oliver juoksee riidan jälkeen etsimään Jennyä avaten eri musiikkiluokkien ovia ja sieltä kuuluvien eri kipaleiden sekoittuessa kakofonisesti taustalla pyörivään teemabiisiin. Tunteiden myllerys oli siinä hienosti musiikilla kuvattu.

Englantia lainaten, kunnon tear-jerker. 

****

Ohjaaja: Arthur Hiller (See no evil, hear no evil)
Pääosissa: Ali MacGraw, Ryan O'Neal, John Marley
Kesto: 1h 40min
Valmistusmaa: USA

Legally Blonde (2001)

Blondin koston (Legally Blonde) kannen taustalla pilkistää kaupunkimaisema, joten asetan sen Helmet-haasteen kohtaan 30. "Elokuvan kannessa on kaupunkimaisema".

Elle Woods (Reese Witherspoon) on blondi, joka tykkää pinkistä ja muodista. Hän valmistautuu poikaystävänsä kosintaan, joka hänen kauhukseen haluaakin erota, koska nainen ei ole tarpeeksi vakavasti otettava tulevan senaattorin vaimoksi. 

Elle päättääkin, että hänen on mentävä Harwardin lakikouluun, että tästä tulisi vaimomateriaalia. Koulu osoittautuu vaikeaksi eikä ihmisetkään ole kovin ystävällisiä. Pahinta on että tämän exällä on jo uusi nainen - Vivian (Selma Blair), joka on bitseistä bitsein.

Blondin kosto on puhdas hyvänmielen elokuva, joka on tarkoituksellisen överi. Reese toimii hyvin höpsön blondin roolissa, mutta on myös uskottava älyllään häikäsevänä lakiopiskelijana. Jos elokuvaa ei ota turhan vakavasti, niin se on yllättävänkin viihdyttävä. Reese Witherspoon on niin symppis roolissaan, että on vaikeaa olla olematta hänen puolellaan ja häntä mielellään kannustaa menestykseen varsinkin kun tämän exä ja professori osoittautuvat niin ketkuiksi. Päätyypä hän auttamaan kynsisalongin naistakin (Jennifer Coolidge) saamaan koiransa takaisin.

Kaikki miehet eivät kuitenkaan elokuvassa ole ihan saastaa, josta Luke Wilsonin esittämä kiltti Emmett on todisteena. Hillitty, mutta ymmärtäväinen Emmett onkin hyvä vastapaino Ellenin räiskyvälle persoonalle.

Blondin kostosta on tehty myös jatko-osa ja kolmas osa on suunnitteluiden mukaan tulossa vuonna 2020, johon Reese on ainakin merkattu tulevan näyttelijäksi.

Ihan hassu.

***

Ohjaaja: Robert Luketic (The ugly truth, The Killers)
Pääosissa: Reese Witherspoon, Luke Wilson, Selma Blair
Kesto: 1h 36min
Valmistusmaa: USA

748/1001 Children of a Lesser God (1986)

Sanaton rakkaus (Children of a Lesser God) kertoo kuurosta Sarahista, joten asetan sen Helmet-haasteen kohtaan 48. Elokuva kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä.

James (William Hurt) tulee opettajaksi kuurojen kouluun, jossa kohtaa siivoojana työskentelevän koulun entisen oppilaan Sarahin (Marlee Matlin). Jamesia kiehtoo vihainen Sarah ja haluaisi opettaa tämänkin puhumaan kuten oppilaansa. Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista traumatisoitunut Sarah ei kuitenkaan halua oppia puhumaan vaan nauttii hiljaisesta maailmastaan.

James ja Sarah rakastuvat toisiinsa. Kipinät sinkoilevat kahden intohimoisen ihmisen parisuhteessa.

Sanaton rakkaus on kaunis rakkaustarina, joka ei kuitenkaan sorru siirappisuuteen. Tästä pitävät huolen loistavat roolisuoritukset Marleenin ja Williamin tahoilta. Vihan alla kytevän tuskan voi oikein aistia Sarahista ja James puolestaan toimii huonon huumorinsa kanssa hyvänä vastapainona tälle, sinnikkäästi naista lähentyen kaiken vihan läpi nähden Sarahin todellisen minän.

Kahden päähahmon kemia on niin vahvaa, että suurella intensiteetillä vedetyt suoritukset pitivät koko parituntisen elokuvan otteessaan. Elokuvassa ei sinällään edes tapahdu paljoa, mutta mitään siitä ei puuttunut.

*****

Ohjaaja: Randa Haines (Dance with me, Something About Amelia)
Pääosissa:William Hurt, Marlee Matlin, Piper Laurie
Kesto: 1h 59min
Valmistusmaa: USA

636/1001 Grease (1978)

Grease DVD:lläni on söpö nahkatakki

Grease sujoittuu svengaavalle 50-luvulle kertoen raggarin ja kiltin tytön rakkaussuhteesta ja heidän yhteisestä matkasta koulun viimeiseltä vuodelta aikuisuuteen, joten asetan elokuvan (hieman heppoisin perustein) Helmet-haasteen kohtaan 43." Elokuva seuraa lapsen kasvua aikuiseksi".

Danny (John Travolta) on koulunsa coolein poika, joka tapaa kesälomalla ihanan Sandyn (Olivia Newton-John), johon rakastuu heti. Sandy asuu kuitenkin Australiassa, joten suhde tuntuu tuhoon tuomiltulta. Dannyn yllätykseksi Sandy päätyy kuitenkin asumaan Jenkkeihin ja peräti samaan kouluun Dannyn kanssa. Puhtoinen Sandy ei sovellu kuitenkaan Dannyn kovan pojan imagoon ja niinpä saa Sandy kylmää kyytiä. Toisiinsa kovasti pihkaantuneet Sandy ja Danny eivät kuitenkaan malttaisi pitää näppejään toisistaan erossa ja niinpä molemmat yrittävät lähentyä toistensa persoonallisuuksia.

Grease on hyvän mielen musikaali, jossa ei voi muuta kuin ihailla Travoltan tanssiliikkeitä. Olivia päihittää Travoltan laulupuolella kun taas tanssissa on vain yksi kuningas. Parin välillä kipinöi ja molemmat sopivat rooleihinsa kuin nakutettu: molemmat kävisi helposti tanssiaskuninkaasta ja -kuningattaresta, mutta molemmissa on myös tiettyä luontaista koommikkoa, joka sallii noinkin karikatyyriset roolit homman menemättä kuitenkaan huonolla tavalla naurettavaksi. 

Biisit ovat myöskin onnistuneet ja moneen kertaan radiossa soitetut. Varsinkin lopun You're the one that i want paketoi koko elokuvan kauniisti kasaan koreografioineen. Piti katsoa kohtaus vielä pari kertaa uudelleen extroista, sen verran hymyä se itselleni tuotti. Toki elokuva perustuu jo vuonna 1971 ensiesityksen saaneeseen samannimiseen musikaaliin, mutta biisit toimivat myös hyvin elokuvaversioon sovitettuina.

Tärkeä hahmo on myös herkullisen pahiksen roolin tekevä Stockard Channing Rizzona. Varsinainen  "mean girl", josta kuitenkin löytyy pehmeämpikin puoli.

Ainoa asia joka elokuvassa hieman hämmensi oli, että nämä "lukiosta" valmistuneet teinit näyttivät reilusti kypsemmiltä, joltain 20-30 vuotiailta vähintäänkin. Travolta oli nähtävästi elokuvan ilmestymisvuonna 24 vuotta ja Olivia 30 vuotta. Eipä se juonellisesti haitannut ollenkaan, mutta oli vaan huvittavaa kuinka "epätasaiselta" nämä teinit iältään näyttivät.

****

Ohjaaja: Randal Kleiser (The Blue laguun, Summer lovers)

Pääosissa: John Travolta, Olivia Newton-John, Stockard Channing

Kesto: 1h 50min

Valmistusmaa: USA

31/1001 Sunrise (1927)

Auringonnousu (Sunrise) on F.W. Murnaun ohjaama klassikko. Elokuvaa suositteli Niina Holm, Tapulikaupungin kirjastosta, joten asetan pätkän Helmet-haasteen kohtaan 50. "Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva."

Maatalon isäntä (George O'Brien) kohtaa kaupungissa asuvan viettelijättären (Margaret Livingston) ja lankeaa tämän pauloihin vaikka on naimisissa oleva mies, jolla on yksi lapsikin. Viettelijätär kehottaa miestä hukuttamaan vaimonsa (Janet Gaynor) ja myymään farminsa ja muuttamaan kanssaan kaupunkiin.

Mies ei tiedä mitä tekisi, mutta kuvat viettelijättären suloista vievät voiton ja päättää mies lähteä vaimonsa kanssa pienelle veneretkelle. Kesken mukavan veneajelun päätyy mies uhkaavasti vaimonsa luokse kädet kuristusotteeseen valmistautuneina. Vaimo kuitenkin rukoilee armoa eikä mies pystykään suorittamaan kylmäveristä tekoa. Vaimo pinkoo maalle päästyään karkuun minkä jaloistaan pääsee miehen vakuutellessa että pelkoon ei olekaan enää mitään syytä.

Mies onnistuu palauttamaan vaimonsa luottamuksen ja elokuvan sävykin muuttuu synkistä tunnelmista hassuttelun ja komedian puolelle. Esiintyypä pätkässä jopa juopunut possu. Loppua kohden palataan taas synkempiin maisemiin kun myrsky kohtaa veneilevää paria.

Kaupungin nainen tietää miten mies vietellään

Murnau on varsinainen elokuvan mestari. Häikäisevää erikoistehosteiden käyttöä vaikka vuosi on ollut vasta 1927. Vaikuttavaa oli muun muassa päällekkäiskuvat viettelijättärestä kun mies hänen suuteloitaan mietiskeli tai kuinka fontti suli vesimäisesti pois ruudulta kun viettelijätär ehdotti vaimon hukuttamista. Äänitehosteet ovat myös läsnä muuten mykässä elokuvassa, muun muassa auton torvien ja kirkon kellojen muodossa. Pari viikkoa pätkän jälkeen ilmestyikin The Jazz singer, jota pidetään ensimmäisenä puhuttuna äänielokuvana. Tarinaa oli myös kiinnostavaa katsella ja olikin hauska miten "paha-nainen" oli verhoutuneena mustaan kun taas hyväsydäminen vaimo pukeutunut vaaleaan. Hiusten värit olivat myös sopusoinnussa vaatteiden värityksen kanssa. Varsinkin lopussa vaimo tuntui saavan miltei pyhiä ominaisuuksia säteilevän valon sekä huovan muodostuttua huppumaiseksi päähineeksi Neitsyt-Marian mieleen tuoden. Olisiko viettelijätär symboloinut sitten Saatanaa? Varsinainen hyvän voitto pahasta.

Oli miten oli, kaikki näyttelijät olivat erinomaisia ja varsinkin George O'Brien erityisen ilmeikäs.

****

Ohjaaja: F.W. Murnau (Nosferatu, Faust)
Pääosissa: George O'Brien, Janet Gaynor, Margaret Livingston
Kesto: 1h 34min
Valmistusmaa: USA

The Lobster (2015)

The Lobster on erikoinen pienen budjetin elokuva, jossa sinkkuja muutetaan valitsemikseen eläimiksi, jos eivät löydä itselleen sopivaa parisuhdetta tietyn ajan kuluessa. Lisäaikaa voi saada metsästämällä "yksinäisiä". Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 36. "elokuvassa ollaan yksin". 

David (Colin Farrell) on pitkään naimisissa, mutta hänen vaimonsa jättää tämän toisen miehen takia. David menee hotelliin, jossa on mahdollista muodostaa parisuhde uuden kumppanin kanssa. Jos näin ei kuitenkaan käy, niin muutetaan hänet hummeriksi. Hän ystävystyy kahden miehen kanssa (John C. Reilly ja Ben Whishaw), joista toinen löytää huijaamalla itselleen sopivan kumppanin. Naisen nenä vuotaa verta spontaanisti, joten päättää mies "hommata" itselleen tämän ominaisuuden lyömällä tuulenhalkojaansa milloin mihinkin. Näin hän pääsee parisuhteen kestotestiin naisen kanssa: kaksi viikkoa yhteisessä huoneessa ja kaksi viikkoa tämän jälkeen jahdilla. Jos nämä neljä viikkoa menevät hyvin, niin voi pari alkaa elää normaalia parisuhde-elämää hotellin ulkopuolella. Lapsi heille annetaan tasoittamaan pahimmat riidat.

Kaverinsa esimerkistä innoittuneena päättää Davidkin esittää tunteetonta psykopaattia muodostaakseen sopivan parisuhteen psykopaattinaisen (Angeliki Papoulia) kanssa. Kaikki ei mene kuitenkaan ihan putkeen.

Elokuvassa voi nähdä myös Rachel Weiszin Davidin todellisena rakkauden kohteena, Ashley Jensenin hotellin yhtenä sinkkuna ja Olivia Colmanin hotellin johtajattarena.

Ihmisjahtiin!

Luin DVD:n takakannen ja olin ihan myyty. Elokuva jossa sinkut muutetaan eläimiksi, jos ei kumppania löydy, tuntui sen verran uniikilta idealta. Mukana vielä kovan luokan näyttelijöitäkin. En yleensä ole erityisesti pitänyt Colin Farrelista tai hänen esittämistään hahmoista ylisliipattuna geelitukkana, mutta tässä pidin hänestä kovastikin. Eipä hän juuri mitään tehnytkään, kuin lateli yhtä lakonisesti vuorosanansa kuin kaikki muutkin, mutta se sopi hänelle mainiosti. Saman ohjaajan The Favourite-elokuvasta yllätys-Oscarin voittanut Olivia Colman oli mainio hotellin auktoriteettina ja onkin helppo huomata kuinka ohjaaja päätyi käyttämään juuri häntä kuningattarena hittielokuvassaan.

Vaikka elokuva oli outo, ei se tuntunut kuitenkaan olevan outo vain outouden takia. Pidin enemmän elokuvan ensimmäisestä puolikkaasta kun ei tiennyt yhtään minne elokuva johdattaa, mutta homma lähti vähän leviämään sen toisella puolikkaalla eikä pitänyt enää niin kiinnostuneena. Tämän takia  "vain" kolme tähteä.

***

Ohjaaja: Yorgos Lanthimos (The Favourite, Kinetta, Alpeis)

Pääosissa: Colin Farrell, Rachel Weisz, Jessica Barden

Kesto: 1h 59min

Valmistusmaa: Irlanti, UK, USA, Kreikka, Ranska, Alankomaat

A Star Is Born (2018)

A Star is Born on rääsyistä rikkauksiin tyyppinen tarina, joka on useasti filmatisoitu. Uusin versio on Lady Gagan ja Bradley Cooperin tähdittämä. Cooper on myös ohjannut elokuvan, joten sijoitan pätkän Helmet-haasteen kohtaan 21. "Julkisuuden henkilön ohjaama elokuva".  Elokuva voitti Oscarin alkuperäiskappaleestaan Shallow. Lavalle nousseet Gaga ja Cooper aiheuttivat pienoisen romanssihuhun rakkautta huokuvalla esityksellään. Hiljattain Cooper ilmoitti eroavansa pitkäaikaisesta malli-vaimostaan ja huhut saivat lisää vettä myllyynsä. Itsekin katsoin tuon Oscar-gaala-esityksen eikä kemiaa voinut olla huomaamatta. Samaa vetovoimaa näkyi myös elokuvassa ja sen takia se toimikin niin hyvin.

A Star is Bornissa lahjakasääninen Gagan esittämä Ally tekee hanttihommia, elää isänsä kanssa ja laulaa iltaisin Drag-klubilla. Sattuman kaupalla maineikas laulaja-biisintekijä Jackson Maine (Bradley Cooper) löyttäytyy samaiselle klubille ja kuulee Allyn esityksen. Rakkautta on heti ilmassa eikä Jackson saa katsettaan irti. Allyn ura on aikoinaan jäänyt alkuasteilleen, koska ei ulkoisesti ole niin viehättävä studiopomojen mielestä. Jackson on kuitenkin eri mieltä ja pyytää Allyn laulamaan kanssaan lavalle. Suhde tiivistyy, mutta samalla Allylle valkenee Mainen alkoholi-/huume-ongelman taso, jota tämän veli (Sam Elliot) yrittää parhaansa mukaan hallita.

Samalla kun Mainen ura lähtee laskuun, niin nousee Allyn. Tämä tuo omat paineensa suhteelle.

Ally ja Maine

A Star is born on onnistunut rakkaustarina, mutta siinäkin on omat puutteensa. Bradleyn ja Gagan kemia on kyllä kiistaton, mutta molemmilta tuntuu puuttuvan jotain haastavien roolihahmojensa tunteiden tulkitsemiseen. Varsinkin elokuvan loppupuoli tuntui muuttuvan kerronnaltaan hyvin erilaiseksi kuin sen alkupuoli jättiharppauksineen. Vihjeistä kyllä ymmärsi mitä oli tapahtunut, mutta en jotenkaan ehtinyt tunteissa mukaan Gagan kokemaan suruun kun katsojalle ei juuri mitään näytetty. Mainen hahmon sekoilu lavalla Allyn voitettua Grammynsa tuntui myös vähän ylilyönniltä ja miltei koomiseltakin.

Elokuvan jälkimaku oli kuitenkin hyvä ja Gagan ensimmäiseksi elokuvaksi erittäin hyvä näyttelijäsuoritus. Se toi myös uskottavuutta, että Gaga on oikeastikin laulaja ja ulkonäöltään persoonallisen kaunis eikä niinkään nukkemaisen kaunis. Cooper oli myös sisäistänyt hyvin hahmon viinaan menevänä rokkarina ja puhetapakin oli hyvin opeteltu ja sopi rooliinsa. Sam Elliot toimi huolehtivan veljen roolissa.

****

Ohjaaja: Bradley Cooper

Pääosissa: Lady Gaga, Bradley Cooper, Sam Elliott

Kesto: 2h16min

Valmistusmaa: USA

747/ 1001 A Room with a View (1985)

Hotelli Firenzessä (A Room with a wiew) sijoittuu merkittävästi Italian Firenzeen, jossa on tullut vierailtua. Sijoitankin elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 7. "Elokuva kertoo paikasta, jossa olet käynyt".

Lucy Honeychurch (Helena Bonham Carter) on tullut serkkunsa (Maggie Smith) kanssa lomailemaan Firenzeen. Samassa hotellissa asuu myös kiehtovan erikoinen nuori mies George (Julian Sands), joka matkustaa rahvaanomaisen isänsä (Denholm Elliott) kanssa. Kiertäessään Firenzeä turistina, Lucy todistaa väkivaltaisen yhteydenoton, jonka myötä pyörtyy. George osuu kuitenkin paikalle ja pelastaa hänet. Samalla rakastuen Lucyyn.

Lucyn serkku yllättää Lucyn ja Georgen pussailemasta ja paniikissa päättää että heidän on lähdettävä takaisin kotiin Englannin maaseudulle. Lucy suostuu kotipuolessa kunnollisen Cecilin (Daniel Day-Lewis) kosintaan. Sattuman kaupalla Cecil päätyy kuitenkin vuokraamaan maalaishuvilan Georgelle ja tämän isälle. Vanhat tunteet kuohahtavat pintaan.

Duomon kupoli näkyy kansikuvan horisontissa

Elokuvassa oli mukavan pehmeä tunnelma värimaailmaltaan ja musiikiltaan kuin renesanssiajan maalauksessa kuunaan. Nuori Helena Boham Carter sopi hyvin tähän "elävään maalaukseen" pyöreine poskineen ja kerman värisine ihoineen. Daniel Day-Lewis on myös mainio snobahtavana jäykkismiehenä toimien hyvänä vastakohtana hekumallisen alkukantaiselle Julian Sandsin esittämälle Georgelle. Järki ja tunteet ruumiillistettuina. Ensisuudelmatkin ovat toistensa vastakohtia; intohimoisesta suutelosta kömpelöön pikkupusuun jossa rillitkin meinaa tippua.

Miellyttävä katsoa ja bonuksena oli kiva bongailla tuttuja maisemia.

****

Ohjaaja: James Ivory (The Remains of the Day, Surviving Picasso)

Pääosissa: Maggie Smith, Helena Bonham Carter, Denholm Elliott

Kesto:1h 57min

Valmistusmaa: UK

Phantom Thread (2017)

Phanton Thread on Daniel Day-Lewisin mukaan hänen viimeinen elokuvansa, 6 Oscarin ehdokas ja Jennifer Lawrencen mielestä tylsä.

Reynolds Woodcock (Daniel Day-Lewis) on arvostettu muotisuunnittelija sekä vannoutunutpoikamies. Hänellä on tapana pitää rakastajatarta, joka samalla toimii suunnittelemiensa vaatteiden mallina. Viimeisin valloitus Woodcockille on Alma (Vicky Krieps), joka alkaa hitaasti tajuta pelin juonen. Woodcock tekee aina töitä ja on harvoin yksin vain Alma seuranaan. Läsnä on miltei aina ainakin herran sisko Cyril (Lesley Manville).

Alma päättää ettei hän ole yhtä unohdettavissa kuin muut naiset.

Mekkoa sovittelemassa

Phantom Thread loi kiehtovan katsauksen muotimaailmaan vahvojen roolisuoritusten sekä hienosti tehtailtujen pukujen avustuksella. Elokuvassa ei sinällään tapahtunut hirveästi mitään ja tietty levottomuus olikin elokuvateatterissa aistittavissa. Vannoutuneen metodinäyttelijä Day-Lewisin roolisuoritusta oli kuitenkin niin maagista seurata ettei elokuvan kevyt juonellisuus ja hidastempoisuus haitannut minua. Uudestaan en kuitenkaan tätä halua ehkäpä koskaan nähdä. Almaa näytellyt Krieps toimi hyvin vastanäyttelijänä vaikka alun jatkuva alistuminen muotisuunnittelijan oikkuihin alkoikin ärsyttämään. Woodcockin siskoa näytellyt Manville on Oscar-ehdolla sivuosastaan. En ole varma oliko sen nyt niin hyvä suoritus, mutta hyytävän tämäkkä tämä ainakin oli.

Hieman erilainen rakkaustarina.

***1/2

Ohjaaja: Paul Thomas Anderson (Magnolia)

Pääosissa: Vicky Krieps, Daniel Day-Lewis, Lesley Manville

Kesto:2h 10min

Valmistusmaa:UK, USA

Call me by your name (2017)

Call me by your name on ehdolla neljässä eri kategoriassa, muun muassa parhaan elokuvan ja miespääosan tahoilta, 2018 maaliskuussa järjestettävässä Oscar-kisassa.

Elio (Timothée Chalamet) on 17-vuotias nuori mies Pohjois-Italiasta, joka asuu kreikkalais-roomalaiseen kulttuuriin erikoistuneen professori-isänsä sekä kääntäjä-äitinsä kanssa. Kesäksi heillä on ollut tapana asuttaa hulppealle villalleen joku potentiaalinen alan opiskelija. Elokuvan kesänä 1983 paikalle astelee Oliver (Armie Hammer). 

Elio huomaa heränneet tunteensa itseään kymmenisen vuotta vanhempaa Oliveria kohtaan eikä ensirakkaudesta ole helppo luopua.

Ulkona syömässä

Elokuvaa oli vaivaton katsoa sen letkeän poljennan viemänä. Tarina ja henkilöhahmot veivät mukanaan eikä elokuvaa raskauttanut julkkisnäyttelijät vaan pääsi sen maailmaan helposti sisään kun sen kuvausmaisemat ja ihmiset tuntuivat niin luonnollisilta ja aidoilta. Pääosaa esittänyt nuori Timothée on ansaitusti ehdolla Oscar-mittelöissä, sen verran vakuuttavan suorituksen nuori herra tempaisi. Elokuvassa tämän isää näytellyt Michael Stuhlbarg ei jäänyt Timothéen jalkoihin vaan raikasti mukavasti suuria tunteita sisältäneen pätkän. Mieleeni tuli hänen hahmostaan Robin Williamsin rooli homomiehenä Birdcagessa, hyvässä mielessä.

Kaunista musiikkia, kaunista maisemaa ja ei muovisia kauniita näyttelijöitä.

****

Ohjaaja: Luca Guadagnino
Pääosissa: Armie Hammer, Timothée Chalamet, Michael Stuhlbarg
Kesto:2h 2min
Valmistusmaat: Italia, Ranska, Brasilia, USA

The Ballad of Cable Hogue (1970)

Balladi Cable Hoguesta (The Ballad of Cable Hogue) kertoo Cable Hoguesta (Jason Robards), joka ei osaa edes tavata omaa nimeään. Cablen rötöstelykaverit päättävät jättää hänet autiomaahan ilman rahaa ja vettä. Kuin ihmeen kaupalla Cable kompuroi veden äärelle paikassa jossa kukaan ei uskonut vettä löytyvän.

Cable näkeekin tilausuutensa ja rakentaa levähdyspaikan matkailijoille rikastuen löydöksellään. Kaupungissa ollessaan rakastuu hän prostituoituun Hildyyn (Stella Stevens), josta toivoisi itselleen pysyvämpääkin emäntää. 

Elokuvassa voi myös nähdä David Warnerin "hieman" naisten perään olevana pastorina.

Cable-man pesee Hildyn selkää

Balladi Cable Hoguesta oli hauska elokuva, jossa sai nauraa ääneen useaan otteeseen.  Robardsin yksinäiset monologit olivat varsinkin hauskoja. Stella Stevens oli ihastuttava maksullisena naisena, joka haluaa elämälleen jotain parempaa. Välillä elokuvasta tuli mieleen jokin Benny Hill -episodi kun tehosteena käytettiin nopeutettua kuvaa ja naisen rinnat olivat suuressa roolissa.

****

Ohjaaja: Sam Peckinpah (Straw dogs, The Wild bunch)

Pääosissa: Jason Robards, Stella Stevens, David Warner

Kesto:2h1min

Valmistusmaa: USA

Beauty and the Beast (2017)

Pidin kovasti Kaunotar ja hirviö -sadusta kun olin pieni. Tarina oli jopa lempisatuni. Pidin myös Disneyn tekemästä sadun animoinnista sekä Ron Perlmanin ja Linda Hamiltonin tähdittämästä samannimisestä minisarjastakin. Satu siis kiehtoo minua. 

Beauty and the beast - kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast) elokuva tuo sadun hahmot henkiin ihmisnäyttelijöillä ja tietokoneanimoinnin ihmeillä.

Belle (Emma Watson) on pikkukylänsä ainoa lukutoukka ja suuremmista seuduista haaveileva kaunis neito. Häntä havittelee kylän komeimmaksi mieheksi itsensä tituleerannut ylimielinen Gaston (Luke Evans). Belle ei kuitenkaan tämän kosinnoille lämpene. Yhtenä päivänä Bellen hieman höpperömäinen isä (Kevin Kline) lähtee kauemmas markkinoille eikä häntä näy takaisin; pelkkä hevonen palaa ilman isäntäänsä. Belle huolestuu ja lähtee etsimään isäänsä löytäen itsensä hirviön (Dan Stevens) palatsista. Öykkärimäinen hirviö ottaa Bellen vangikseen isänsä sijasta. 

Hirviö on oikeasti prinssi joka on saanut kirouksen yllensä. Kirouksen voi purkaa vain aito rakkaus häntä kohtaan. Aikaa on rajoitetusti - kun kaikki ruusun terälehdet putoaa ei mitään ole enää tehtävissä! 

Elokuvassa voi myös nähdä tai lähinnä kuulla Ewan McGregorin puhuvana kynttelikkönä, Ian McKellenin puhuvana könninkellona ja Emma Thompsonin puhuvana teepannuna.

Isä ja tytär

En tiedä johtuuko osittain ihastukseni elokuvaan siitä, että satu on minulle rakas, mutta minulle elokuva toimi. Emma Watson oli mainio Bellenä, hän on sopivan kaunis ja älykäs ollakseen uskottava rooliin. Rooli kirjaviisaana Hermionena Harry Potterissa varmasti auttoi hahmon kehittelyssä. Luke Evans Gastoinena varasti kuitenkin shown. Hän pääsi oikein mehustelemaan narsistisessa roolissaan ja teki sen hyvin. Dan Stevensista kuului lähinnä ääni hirviö kun oli, mutta sekin onnistui. Kevin Cline Bellen isänä oli hyvä ratkaisu. Hänen tulkinnastaan huokui aito huoli tytärtään kohtaan ja hätä tuntui hänen kauttaan todemmalta. 

Elokuva myös näytti hyvältä ja linnasta oli saatu mukavan fantasiamainen. Eläviksi kirotut esineet olivat myös taidokkaasti tehty eikä näyttänyt yhtään tökeröiltä. Beauty and the beast -elokuvaan oli mukava uppotua ja unohtaa hetkeksi että seuraavana päivänä pitää mennä jo joululomien jälkeen töihin.

****

Ohjaaja: Bill Condon (Mr. Holmes, Dreamgirls, Kinsey)

Pääosissa:Emma Watson, Dan Stevens, Luke Evans

Kesto:2h9min

Valmistusmaa:USA

King Ralph (1991)

Mikä mestariteos saadaan kun laitetaan kolme kovaa nimeä; John Hurt, John Goodman ja Peter O'Toole samaan elokuvaan? No tietenkin Kuningas Ralph (King Ralph)!

Yllättävästi kuninkaaksi

Englannin kuninkaallinen perhe kuolee ryhmäkuvauksen aikana oikosulun aiheuttamaan sähköiskuun. Näyttää hetken siltä, että Englanti jää ilman kuningastaan kunnes kuninkaan palatsin hallinnosta Phipps (Richard Griffiths) ja Willingham (Peter O'Toole) onnistuvat tavoittamaan kaukaisen perillisen lätäkön takaa Jenkeistä - Ralphin (John Goodman). 

Miehet pettyvät löydökseensä, joka osoittautuu hyväkäytöksisen hienostoyläluokkalaisen vastakohdaksi; Ralph tykkää roskaruuasta, pukeutuu homssuisesti eikä ole saavuttanut elämässään ammatillisesti juuri mitään. Phipps ja Willingham yrittävät parhaansa mukaan koulia tästä kömpelöstä limavanan jättävästä toukasta kepeästi liitelevää sosiaalista perhosta, mutta huonolla menestyksellä. Ralph taplaa tyylillään, joka ei kaikkia miellytä.

Samaan aikaan kruununperillisen asemaa havitteleva Grieves (John Hurt) yrittää keplotella Ralphin pois vallasta osoittamalla tämän olevan paheksuttavassa suhteessa stripparin hommiakin kokeilleen neitosen (Camille Coduri) kanssa. Willington kuitenkin painostaa Ralphia naimaan Suomen prinesessa (!!!) Annan (Joely Richardson) parempien valtiollisten suhteiden takia.

Suomi mainittu!

Kuningas Ralph jää kauaksi mestariteoksen statuksesta, mutta on se siti ihan semiviihdyttävä. Eniten hämmennystä minulle aiheutti se, että mitä Peter O'Toolen tai John Hurtin kaltainen mestarinäyttelijä tekee kyseisessä keskinkertaisen alapuolelle jäävässä elokuvassa? Katsoin aina Toolen kohtauksia kuin magnetoituna. Hänessä on niin paljon karismaa, että se kortostuu epätasaisuutena muuta elokuvaa vasten.

Yhdessä kohtauksessa Afrikasta tulee kuningas valtiolliselle virailulle ja jotenkin mieleeni tuli Eddie Murphyn tähdittämä Coming to America. Siinä Eddien esittämä hahmo on afrikkalainen prinssi ja hän tulee vierailemaan Amerikkaan esittäen huonosti tavista; kuin vastakohtainen Ralphin hahmo. Coming to America tosin tehtiin ensin, vuonna 1988. 

Kuningas Ralphia pidetään John Goodmanin ensimmäisenä pääosaelokuvana ja kyllähän hän ihan hyvin kantaa elokuvaa omalla persoonallisuudellaan. Hänen raju pienoesityksensä muodollisissa hovitanssiaisissa oli mainio. Luin netistä (=imdb) että hän olisi ihan itse hoitanut laulamispuolen ja hyvin veti. Coenin veljesten luottonäyttelijäksi vakiintunut Goodman handlaa komedian eri sävyissään.

Ajoittain tylsänkin puolelle kääntyvä Kuningas Ralph ei ole komediaelokuvien aatelia, mutta ihan viihdyttävä ainakin jännän castinsa puolesta.

**1/2

Ohjaaja: David S. Ward (Major League, Down Periscope)

Pääosissa: John Goodman, Peter O'Toole, John Hurt

Kesto: 1h 37min

Valmistusmaa: USA

How to be single (2016)

Elokuvassa How to be single pohditaan sinkkuutta komediallisella tavalla.

Alice (Dakota Johnson) päättää ottaa taukoa poikaystävästää, että voi pohtia mitä haluaa tehdä elämällään. New Yorkissa hänen uusi kollegansa Robin (Rebel Wilson) tutustuttaa hänet sinkkuuden saloihin. Alice tajuaa että haluaakin takaisin poikaystävänsä luokse, mutta mies on löytänyt jo jonkun toisen. Alice yrittää löytää oman tosirakkautensa.

Elokuvassa voi nähdä myös muun muassa Leslie Mannin, Daymon Waynes Jr.:n ja Jake Lacyn.

Alice ja Robin ovat valmiina töihin darrasta huolimatta

Dakota Johansonilla on tiskirätin persoonallisuus eikä sitä ole kovinkaan kiinnostava katsella. Rebel puolestaan kuuluu suosikkeihini ja hänen takiaan elokuva olikin siedettävä ja paikoin ihan hauskakin. Mitään erityistä How to be single ei kuitenkaan ole vaikka yrittääkin poiketa normaaleista romanttisista komedioista siinä kuitenkaan hirveän hyvin onnistumatta.

Parit naurut.

**1/2

#elokuvahaaste2016 (50. Elokuva, jota vuokraamon (fyysisen tai virtuaalisen) henkilökunta suosittelee)

Ohjaaja: Christian Ditter (Love, Rosie; The Crocodiles)

Pääosissa: Dakota Johnson, Rebel Wilson

Kesto:1h50min

Valmistusmaa:USA

Alice doesen't live here anymore (1974)

Alice ei asu enää täällä (Alice doesen't live here anymore) on Martin Scorsesen ohjaama elokuva leskeksi jäävästä naisesta.

Alice (Ellen Burstyn) elää miehensä ja poikansa kanssa tavallista perheenäidin elämää. Hänen miehensä on temperamenttista sorttia, joka ei pahemmin puhu eikä pussaa. Alice saa puhelun, että hänen miehensä on kuollut. Naisen pitääkin keksiä jotain työtä, että voi elättää itsensä ja poikansa, mutta ei osaa oikein mitään muuta kuin laulaa. Alice lähtee poikansa kanssa Kaliforniasta Arizonaan yrittäen saada töitä ja saakin pestin baarista laulajana. Alicelle tulee kuitenkin äkkilähtö kun heilastelee väkivaltaiseksi osoittautuvan miekkosen (Harvey Keitel) kanssa.

Uudessa paikassa Tusconissa Alice joutuu ottamaan tarjoilijan paikan kun laulajan hommia ei ole tarjolla. Tarjoilijan työssään hän kohtaa kuitenkin kiinnostavaksi mieheksi osoittautuvan Davidin (Kris Kristofferson). 

Elokuvassa voi nähdä myös nuoren Jodie Fosterin.

Davidin ranchilla syömässä

Ellen Burstyn on mukavan kipakka ja hassunkurinen yksihuoltajaksi jäävänä Alicena. 35-vuotias Alice ei halua enää että kukaan mies määrittelee sitä mitä hän saa ja ei saa tehdä. Ellen osasikin hienosti tuoda esille tunteiden ailahtelut sekä heikkoudet ihmisenä. Harveyn pieni rooli oli sitäkin intensiivisempi ja oli aidosti pelottava johon Burstynkin reagoi uskottavalla tavalla. 

Alice ei asu enää täällä oli lähinnä Ellenin roolisuorituksen takia mielenkiintoista katsottavaa vaikka kerronnassa ei mitään suurempia koukkuja ollutkaan. 

***

#elokuvahaaste2016 (Elokuva ohjaajalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla)

Ohjaaja:Martin Scorsese (Hugo, The Last temptation of christ, Raging bull)
Pääosissa:Ellen Burstyn, Kris Kristofferson
Kesto:1h52min
Valmistusmaa:USA

Sleepless in Seattle (1993)

Uneton Seattlessa (Sleepless in Seattle) on Tom Hanksin ja Meg Ryanin tähdittämä romanttinen elokuva.

Annie (Meg Ryan) on juuri ilmoittanut perheelleen jouluaterialla tuoreesta kihlauksesta puolisonsa Walterin (Bill Pullman) kanssa kun poismenomatkalla kuulee psykiatrin pitämän radio-ohjelman jonne leskeksi jääneen Samin (Tom Hanks) poika Jonah (Ross Malinger) on soittanut jallittaen isänsä puhumaan psykiatrin kanssa. Jonahin toiveena on saada isälleen uusi vaimo. 

Toimittajana toimiva Annie päättää kollegansa (Rosie O'Donnell) innoittamana kirjoittaa Samin tarinasta, koska 2000 naista halusi Samin numeron tämän radioesiintymisen jälkeen. Annie huomaa itsekin olevan ihastunut Samiin vaikka ei häntä koskaan ole nähnytkään. Annie kirjoittaa kirjeen Samille jota Jonah pitää täydellisenä. Annie toivoo kirjeessään tapaavansa Samin Empire State buildingillä ystävänpäivänä, jonne Jonah haluaa isänsä menevän. Sam ei ota tosissaan poikansa toiveita ja Jonah päättääkin lähteä yksin New Yorkiin tapaamaan Annea.

Annie kohtaa lopussa Samin ja tämän pojan

Meg Ryan ja Tom Hanks ei hirveästi jaa ruutuaikaa, mutta silti heidät pystyy hyvin kuvittelemaan toisilleen ja kemiat toimivat. Pari toisti romanttiset roolinsa samantapaisessa saman ohjaajan elokuvassa "Sinulle on postia". Megin sidekickinä toimiva Rosie O'Donnell on hulvaton. Annien kihlattuna toimivaa Bill Pullmanin esittämää Walteria käy vähän sääliksi kun hänellä on niin paljon allergioita ja se alentaa hänet tylsäksi mieheksi Annien silmissä vaikka minkä hän allergioilleen mahtaa. Ross on suloinen Samin pojan roolissa ja tekee Tom Hanksin roolistakin sympaattisemman.

Sleepless in Seattle täyttää tarkoituksensa hyvän mielen romanttisena komediana.

***1/2

#elokuvahaaste2016 (44. Klassinen romanttinen elokuva)

Ohjaaja: Nora Ephron

Pääosissa:Meg Ryan, Tom Hanks

Kesto:1h45min

Valmistusmaa:USA

Sixteen Candles (1984)

16 vuotta täyttävän tytön perhe unohtaa totaalisesti tämän merkkipäivän John Hughesin ohjaamassa elokuvassa Synttärit (Sixteen candles). 

Samantha (Molly Ringwald) herää syntymäpäivänään ja kokee olevansa aivan samanlainen kuin 15 vuotiaanakin. Kaiken lisäksi  koko perheen hössöttäessä tämän siskon häitä ei kukaan muista hänen syntymäpäiviään. Samanthan ainoa toive olisi saada unelmakundi Jake (Michael Schoeffling) ihastumaan itseensä, mutta mies ei tiedä edes tämän olemassaoloa - tai niin Samantha ainakin luulee. Sen sijaan rasittava nörtti (Anthony Michael Hall) on häneen palavasti rakastunut ja miehen tähtihetki onkin kun saa Samanthan alkkarit, että voi valheellisesti kehuskella panneensa tämän kanssa.

Synttärit on herttainen teinileffa, jossa sympatiat on vahvasti näkymättömäksi itsensä kokevan Samanthan puolella. Hughes kuvaa nuoruuden mahdottomalta tuntuvaa rakkautta hellyttävästi, joskin liiat imelyydet poisjättäen.

***

#elokuvahaaste2016 (27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu elokuva)

Ohjaaja: John Hughes (Breakfast club)
Pääosissa: Molly Ringwald, Anthony Michael Hall
Kesto: 1h 33min
Valmistusmaa: Yhdysvallat

86/1001 It Happened One Night (1934)

Tapahtuipa eräänä yönä (It happened one night) on Frank Capran ohjaama klassikko 30-luvulta. Elokuva pokkasi aikoinaan viisi Oscaria. 

Peter (Clark Gable) on saanut juuri potkut lehtimiehen hommista ja on matkalla New Yorkiin. Samaan bussiin astelee rikkaalta isältään karannut hemmoteltu Ellie (Claudette Colbert), joka on menossa New Yorkiin tapaamaan sulhastaan. Hänen isänsä ei ole innoissaan tulevista häistä, mutta itsepäinen Ellie on päättänyt miehen naida. 

Peter huomaa lehdestä, että karannutta tytärtä etsitään ja haistaa etusivun jutun ja päättää pysyä naisen lähellä. Parin välillä kipinöi lujaa eikä Ellie tai Peter olekaan enää varmoja mitä haluavat. 

Liftaamassa

Clark Gablen sekä Claudette Colbertin jatkuvaa verbaalista puhetulvaa sekä fyysistä elämöintiä katsellessa ei voi kuin miettiä, että olivatko ihmiset 30-luvulla jotenkin energisempiä kuin nykyään?  Parin osuvia kemioita on joka tapauksessa hauska ja viihdyttävä katsoa. Varsinkin kohtaus, jossa pari päätyy tien poskeen liftaamaan ja kokeilee Peter erilaisia liftaustekniikoita oli hulvaton. 

Elokuvan nopea tempo ja vauhdikkaat tapahtumat kuin Gablen sekä Colbertin persoonat sekä silmää miellyttävät kasvonpiirteet pitävät mielenkiinnon yllä koko miltei parituntisen elokuvan ajan. 

Syystäkin hyvän elokuvan maineessa.

****

#elokuvahaaste2016 (13. Elokuva, joka on voittanut Oscarin)

Ohjaaja:Frank Capra (Ihmeellinen on elämä, Mr. Deeds tulee kaupunkiin)

Pääosissa:Clark Gable, Claudette Colbert, Walter Connolly

Kesto:1h45min

Valmistusmaa:USA

It Runs in the Family (2003)

It Runs in the family -elokuvassa näytellään perhesuhteita vaikka niitä ei näytellä tarvitsisikaan:  Michael Douglas on Kirkin poika kun taas Cameron on Michaelin poika. Ja esiintyypä elokuvassa Kirkin tosielämän vaimo, Diana Douglas, hänen näyttämövaimonaan. Rory Culkin ei kuulu Douglasien klaaniin, mutta onpa hänellä oma Culkinien suvun taakka kannettavanaan.

Grombergien juutalainen perhe on sekalaisen kirjava ja täynnä ongelmaisia ihmisyksilöitä. Perheen isä Alex (Michael Douglas) pettää vaimoaan (Bernadette Peters) ja Alexin isä Mitchell (Kirk Douglas) puolestaan toivoo vain omaa kuolemaansa. Tämä kuitenkin toiveistaan huolimatta menettää ensin vaimonsa ja veljensä. Alexin pojillakin on omat draamansa kun nuorempi (Rory Culkin) kokee ensisuudelmansa ja vanhempi (Cameron Douglas) jää kiinni kannabiksen kasvatuksesta. 

On aina ikävää kun tajuaa elokuvan ensimetreillä, että luvassa tulee olemaan huono elokuva. Tässä kävi niin. Valitettavasti ennakkoaavistus kävi toteen enkä olekaan pitkään aikaan nähnyt yhtä ikävystyttävää elokuvaa, joka näytti ja kuulosti niin huonolta. Muistiinpanoihini tallentunut omakuva heijastelee hyvin omia fiiliksiäni elokuvan mittelöissä.

Pätkä epäonnistui kaikessa ja tuntui siltä kuin sitä ei edes kukaan ohjaisi. Varmasti osa ongelmaa oli lukuisten tosielämän perheenjäsenten esittäessään "itseään". Elokuvasta puuttui kunnon tarina eikä ihmisten paljous helpottanut sen seuraamista kun kukaan ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta. Ainoat valonpilkahdukset tapahtuivat Kirkin ja Michaelin yhteisissä kohtauksissa ja elokuva olisikin voinut keskittyä enemmän heidän ympärilleen. Nyt tämä amatööritunnilta vaikuttanut kyhäelmä kaatui omaan ponnettomuuteensa.  

Suomentaja heitti DVD-versiossani omat paukkunsa kehiin suomentamalla ensin sanan "schmuck" mulkuksi jonka jälkeen tyytyi vain toistamaan saman sanan englanniksi. Kyllä, se oli mielenkiintoisin asia koko elokuvassa.

Menetetty 1h 45min.

*

#elokuvahaaste2016 ( 41.Elokuva, jossa on iäkkäämpi mies pääosissa)

Ohjaaja:Fred Schepisi

Pääosissa:Kirk Douglas, Michael Douglas, Bernadette Peters

Kesto:1h45min

Valmistusmaa:USA