sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

The Darkest hour (2011)

Katsoin Anttilan alesta ostamani The Darkest hour scifi-elokuvan.

Sean (Emile Hirsch) ja Ben (Max Minghella) menevät Venäjälle hoitaakseen kehittelemänsä idean diiliä vain huomatakseen, että projektin johtaja Skyler (Joel Kinnaman) on varastanut poikien idean ja ottanut siitä kaiken kunnian itselleen. Skyler mukavasti muistuttaakin, että "hei, tämä on Venäjä, ei mikään lässy Jenkkilä. Älkää olko niin naiveja". Pojat menevät cooliin baariin parantelemaan haavojaan ja tapaavat siellä kaksi kuumaa kissaa; Natalien (Olivia Thirlby) ja Annen (Rachael Taylor). Skyler sattuu myös tulemaan paikalle.

Taivaalla tapahtuu ihmeitä kun sieltä sataa outoja valoilmiöitä jotka osoittautuvat vihamielisiksi sähkövirroiksi, jotka saapuvat maahan kaivamaan kuparia ja nikkeliä ruuakseen...kyllä. Ihmisen joutuessa kosketuksiin tällaisen virran kanssa, palaa tämä poroksi. 

Emile on juuri nähnyt elokuvan raakaversion.
Argh! Elokuva oli paitsi mielenkiinnoton, niin myös järjetön. Suurin osa maapallon väestöstä kuoli näihin sähkötyyppeihin kun joutuivat niiden kanssa kosketukseen, mutta Natalie ei palanut poroksi kun sähkövirta "nappasi" häntä jalasta ja veti. Ryhmän roolit olivat myös jaettu kliseisesti ja tyhmä panikoiva tyttö kuoli ja fiksu tyttö selvisi. Pidän yleisesti ottaen Emilestä, mutta hänet roolitetaan turhan hanakasti samanlaisiin "olen villi ja vapaa rebel" tyypeiksi. Venäjä oli myös kuvattu huvittavan pahana paikkana vaikkakin ihan kivaa vaihtelua, että kaikki ei aina tapahdu Jenkeissä.

Vihollisena sähkö ei ollut hirveän pelottava vaikka tappoikin ihmisiä ja näiden motiivi ja olemassaolo jäi hieman epäselväksi. Ilmeisesti kuitenkin jonkin sortin alieneita, jotka olivat vain sähköä.  

Suhteellisen tylsää katsottavaa.

*1/2

Ohjaaja:Chris Gorak (Right at Your Door)
Pääosissa: Emile Hirsch, Olivia Thirlby, Max Minghella
Kesto:89min
Valmistusmaa: USA

torstai 26. joulukuuta 2013

Santa Claus (1985)

Hyvää joulua kaikille näin hieman jälkijunassa! Neljännen ja sen viimeisen adventin jouluelokuvaksi valikoitui 80-luvulla valmistunut Joulupukki (Santa Claus)

Taikaa kuvataan kimalluksin.
Joulupukki-elokuva kertoo historian joulupukin takaa. Kaikkien tuntema joulupukki oli aluksi tunnettu nimellä "Setä Joulu"(David Huddleston) ja hänellä oli tapana antaa itse veistämiään lahjoja kylän lapsille. Yhtenä päivänä muorinsa (Judy Cornwell) kanssa reellä matkustaessaan kuolevat he melkein kylmyyteen. Heidät kuitenkin pelastaa tonttujoukko, joka ilmoittaa, että "Setä Joulun" kohtalo on olla joulupukki, joka rakastaa koko maailman lapsia, koska omia tällä ei ole.

Vuosisadat vaan vilisevät kun pukki jakelee lahjoja ympäri maailmaa kunnes päästään ahneelle 1980-luvulle. Leluja ei enää tuo pelkästästaan pukki kun paha leluyhtiön johtaja B.Z (John Lithgow) myy huonosti valmistettuja leluja lapsille annettaviksi. Yksi Korvatunturin tontuista Batch (Dudley Moore) päättää yhdistää voimansa B.Z:n kanssa, jotta joulupukki huomaisi hänen kykynsä lahjankeksintä alalla...huonoin seurauksin. 

Judy Cornwell ja David Huddleston
Joulupukki oli mukava jouluelokuva. Huddleston oli vakuuttava joulupukki, jossa oli luontaista auktoriteettia ja lämpöä. Oli hauska nähdä Judy Cornwell joulupukin muorina kun tiedän hänet vain Pokka pitää -sarjasta hieman roisimmasta roolista. Mielestäni Dudley Moore on hauska veikko, mutta tässä hänen roolinsa oli olla itsekäs hankaluuksia aiheuttava tonttu, joten en erityisemmin hänestä tässä pitänyt. John Lithgow oli loistava kaiken pahan ja ahneuden ruumiillistumana.

Muahahhaaa!
 Jos joulupukki olisi oikeasti olemassa, niin on tämä kertomus vieläpä uskottava tapa miten hän olisi saattanut syntyä. Näin 80-luvun lapsena tämän elokuvan tyyppinen estetiikka satuelokuvassa miellyttää omaa silmääni.

Ihan hyvä jouluelokuva.

***

Ohjaaja:Jeannot Szwarc
Pääosissa:Dudley Moore, John Lithgow, David Huddleston | See full cast and crew »
Kesto:107min
Valmistusmaa: UK, USA

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

847/1001 Glengarry Glen Ross (1992)

Katsoin kirpparilta ostamani järkyttävän alkuperäisen nimen omaavan Myyntitykit (Glengarry Glen Ross). Elokuvasta en odottanut paljoakaan, koska vaikka nimet olivatkin kovat, niin en ollut elokuvasta mitään kuullut. Yllätyin positiivisesti.

Myyntitykit kertoo kiinteistöjä myyvästä toimistosta. Osastoa pyörittää sukulaissuhteilla paikkaansa päässyt, mutta myyntityöstä tietämätön pikkusieluinen John Williamson (Kevin Spacey). Ykkösmyyjän paikkaa pitää ihmiset pyörryksiin puhuva Ricky Roma (Al Pacino) ja Shelley Levene (Jack Lemmon) on taas jo parhaat päivänsä nähnyt eikä menesty enää kovinkaan hyvin. Toimistossa työskentelee myös hieman hukassa oleva George Aaronow (Alan Arkin) sekä psykoottisuutta lähentelevä Dave Moss (Ed Harris). Heikkoa tulosta tehneet myyjät saavat herätyssoiton, kun toimistolla vierailee pääkonttorilta tullut Blake (Alec Baldwin), joka ilmoittaa, että ykkösmyyjä saa Cadillacin, kakkosmyyjä veitsisetin ja kolmas saa potkut. 
Myyjät vedetäänkin niin ahtaalle, että kaksi myyjistä päätyy murtautumaan toimistoon viedäkseen parhaat vihjeet sekä toisten tekemät diilit. 

Alkoholi saa kielenkannat löysiksi.
Elokuvassa puhutaan paljon, joka onkin sen koko idea. Myyntimiehet puhuvat paljon ja useimmiten pelkkää p*skaa. Aivan sama mitä sylki suuhun tuo, mutta jos se saa diilin klousattua, niin keinoilla ei ole niin väliä. Al Pacino sai roolistaan sivuosa Oscar-ehdokkuuden, joka olikin täysin ansaittu (mutta hän voittikin samana vuonna pääosa Oscarin Naisen tuoksusta, joten ei varmaan häntä hirveästi haitannut vaikka pysti menikin Gene Hackmanille Armottomista). Jack Lemmon sai ansaitsemansa tunnustuksen sitten muissa pippaloissa. Oikeastaan kaikki elokuvassa olleet tekivät erinomaista työtä ja elokuvaa oli nautinnollista katsoa. Ainaostaan Ed Harrisin jatkuva papatus Alan Arkinin lähinnä myötäillessä hänen sanomaansa kävi pidemmän päälle jokseenkin rasittavaksi, mutta muuten myyntimiesten juttuja oli mielenkiintoista kuunnella. Alec Baldwin veti loistavan miniroolin.

Todellakin positiivinen yllätys ja mainio elokuva.

***1/2

Ohjaaja:James Foley (Who's That Girl, Confidence)
Pääosissa:Al Pacino, Jack Lemmon, Alec Baldwin
Kesto:100min
Valmistusmaa:USA

Joulubileet (1996)

Kolmannen adventin kunniaksi päätin katsoa dvd:nä ilmestyneen suomalaisen elokuvan Joulubileet. Katsoin dvd:n ekstroina olleen ohjaaja Jari Halosen haastattelun ja ainakin hänen mukaansa Joulubileet perustuvat tositapahtumiin. Ja itseasiassa elokuvan kuvaukset eivät ole läheskään niin värikkäät kuin todellisuudessa oli käynyt. Jäinkin miettimään, että millaisetkohan bileet ne ovat mahtaneet olla, jos vielä hurjemmat.

Mike (Antti Reini) on pääsemässä vankilasta istuttuaan kakkua ryöstöstä. Vaikka joulusta onkin jo vierähtänyt seitsemän kuukautta, niin päättää hänen veljensä Bona (Jorma Tommila) järjestää Mikelle joulubileet. Mukana juhlassa ovat myöskin ryöstöön osallistuneet, mutta siitä kiinni jäämättä selvinneet: Miken paras kaveri Joukka (Rauno Juvonen) ja uskoon kääntynyt Hämäläinen (Oiva Lohtander). Joukka on myös varastanut elävän possun (Potsi) joulupöytää koristamaan.

Ilta lähtee käyntiin enemmän ja vähemmän mukavasti kun tapahtumia ryöstöön ja Miken entiseen tyttöystävään (Sari Havas) liittyen käydään pikkuhiljaa läpi.

Mukana myös Jari Halonen mainiona kyylänaapurina sekä M.A Numminen muukalaisena.

Joulu on perhejuhla.
Kun näin elokuvan ensimmäisen kerran silloin 90-luvulla, niin räjäytti se tajuntani. Mielestäni elokuva oli hillittömän hauska ja myös tyyliltään sellainen mitä en ollut aikaisemmin nähnyt. Joulubileet oli näin toisella katsantokerralla vieläkin erittäin mainio ja erilainen elokuva, mutta osa hohtoa oli kuitenkin kadonnut. Odotukseni oli kenties kasvanut ajan saatossa turhan suuriin mittakaavoihin. Halonen sanoi haastattelussaan, että Joulubileet kuuluvat hänen mielestään top5 elokuviin, jos puhutaan parhaasta näyttelemisestä. Ymmärrän kyllä mitä hän tarkoittaa. Joulubileissä jokainen heppu on kympillä mukana eikä muuten juttu olisi toiminutkaan. Dokumenttielokuvan budjetilla tehty kokopitkä elokuva on hyödyntänyt jokaisen penninsä ja näyttelijät tekevätkin elokuvan, joka sijoittuu pelkästään yhteen kerrostaloon ja lähinnä yhteen sen asunnoista. 

Mielestäni varsinkin Jorma Tommila on erinomainen näyttelijä. Pidin myös hänen ja Halosen yhteistyöelokuvasta Back to the USSR sekä Lipton Cockton. Myöhemmin hän on vakuuttanut muun muassa Rare Exportsissa. Halosen mukaan Oiva Lohtanderin ura lähti Joulubileiden jälkeen uuteen nousuun. Hän oli kyllä ohjaajalta hyvä uuslöytö. Oivassa on tosiaan omaa sisäistä komiikkaa.

Tarinan absurdius ja kyylänaapurin sairaalloinen kiinnostuneisuus kämpän tapahtumiin saivat ainakin minut nauramaan. Dialogi on myös mukavan yllättävää ja hauskalla tavalla teatterimaista.

Erilainen jouluelokuva.

****

Ohjaaja:Jari Halonen
Pääosissa:Jorma Tommila, Antti Reini, Rauno Juvonen
Kesto:84min
Valmistusmaa:Suomi


Tässä vielä Jari Halosen haastattelu Joulubileistä:


lauantai 14. joulukuuta 2013

Le Divorce (2003)

"ALERT! ALERT! Järkyttävää shaibaa!" Kannessa olisi ehdottomasti täytynyt olla kyseinen varoitustarra. Le Divorce - Avioero ranskalaisittain (Le Divorce) ei ainoastaan onnistunut olemaan huono elokuva tarinallisesti, mutta se onnistui myös melko varmasti loukata kasapäin ranskalaisia.

Roxeanne (Naomi Watts) asuu Ranskassa aviomiehensä kanssa, joka päättää jättää hänet. Vierailulle on juuri tullut samaan aikaan Yhdysvalloista Roxeannen sisko Isabel (Kate Hudson). Isabel päätyy suhteeseen naimisissa olevan politiikon kanssa sekä työskentelemään kiehtovalle kirjailijalle (Glenn Close). Roxeanne ei haluaisi avioeroa samaan aikaan kun omaisuuden jaossa koetaan riitatilanteita Roxeannen perheelle kuuluvasta arvokkaasta maalauksesta.

Elokuvassa voi myös nähdä mm. Stephen Fryn.

Asianajajan pakeilla.
 Takakannessa on teksti: "Kiehtova, seksikäs komedia loisteliaalla tähtikaartilla varustettuna!". Missä oli elokuvan komedia? Siinä kun Roxeannen mies jätti tämän? Siinä kun hän yritti itsemurhaa? Tai kun hänen aviomies löytyy murhattuna pihan roskiksesta? Mikään näistä asioista ei elokuvassa minua erityisesti naurattanut tai liikuttanutkaan sen puoleen. Elokuva oli ehkä markkinoitu väärin, mutta ei se draamanaakaan ollut kummoinen: "Ranskan laki on surkea ja Jenkeissä avioero olisi ollut paljon oikeudenmukaisempi, byhyy". Elokuvassa olleet näyttelijät osaavat ja osasivat kyllä näytellä, mutta itse elokuva tuntui tarkoituksettomalta tapahtumien sarjalta.

*

Ohjaaja:James Ivory
Pääosissa:Kate Hudson, Naomi Watts, Stockard Channing
Kesto:117min
Valmistusmaa:USA

Monsters vs Aliens (2009)

Ostin tämän Möröt vastaan muukalaiset (Monsters vs Aliens) eurolla kirppikseltä. Olen usein nauttinut DreamWorks animaation tuottamista elokuvista, joten odotin tältä ainakin kohtuullista viihdyttävyttä. Valitettavasti jouduin kuitenkin suurelti pettymään.

Susan Murphy (Reese Witherspoon) saa hääpäivänään maahan syöksyneestä meteoritista annoksen kemiallista ainetta, joka muuttaa hänet jättikokoiseksi. Susan lukitaan valtion salaiseen vankilaan muiden "mörköjen" kanssa. Hänen sellikavereinaan ovat muun muassa B.O.B (Seth Rogen), joka on hyytelömöykky ja Dr. Cockroach Ph.D (Hugh Laurie), joka oli ennen ihminen mutta muuttui epäonnistuneen kokeensa jälkeen torakaksi. Mukana on myös jättikokoinen toukka ja Puuttuva linkki (Will Arnett).

Kun maahan hyökkää vihollismieliset alienit, kääntyy armeija mörköjen puoleen taistelussa muukalaisia vastaan. 

Mörköjoukko
En oikein innostu jättilaiselokuvista eikä tämäkään siis minua säväyttänyt. Alieneiden ja mutaatioiden keskinäinen kamppailu on idean tasolla ihan jännä, mutta toteutus ontui. Elokuva ei onnistunut saamaan hahmoistaan kiinnostavia eikä heistä jaksanut hirveästi välittää. Suoraan sanottuna elokuvan loppuun asti katsominen tuntui tuskalliselta.

Hugh Laurie "tohtori Torakkana" viittauksena hänen hahmoonsa "tohtori Housena" oli hieman kehno vitsi.

**

Ohjaajat: Rob Letterman, Conrad Vernon
Pääosissa:Reese Witherspoon, Rainn Wilson, Stephen Colbert
Kesto:94min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Surviving christmas (2004)

Heheee! Sain makoisat naurut kun laitoin dvd:n koneeneeseen ja menu antoi toisen suomenkielisen käännoksen elokuvan nimestä kuin kannessa oli. Surviving christmas kun oli käännetty nokkelasti: Suoriutua joulusta. Elokuvan virallinen käännös on kai kuitenkin Kuusi, pukki & kuokkavieras, joka onkin hieman myyvämpi. Elokuva lähti katsantoon 2. adventin kunniaksi.

Drew (Ben Affleck) on eksentrinen miljonääri, joka ahdistuu joulun tienoilla eikä kestä yksinäisyyttä. Hän antaakin tyttöystävälleen Missylle (Jennifer Morrison) etukäteisjoululahjaksi liput Fidzille. Tästä tyttis ei kuitenkaan innostu kun olisi odottunut jotain sitoutumiseen liittyvää, eihän hän ole edes nähnyt Drewin perhettä vielä. Missy jättääkin poikaystävänsä.

Drew päätyy Missyn psykiatrin ohjeistuksella lapsuudenkotinsa luokse, jossa hän saa idean palkata talossa nykyään asuvat ihmiset esittämään omaa perhettään. Isänä toimii äreä Tom (James Gandolfini), äitinä Christine (Catherine O'Hara) ja perheeseen kuuluu myös pikkuveli sekä sisko (Christina Applegate), joka ei ole erityisen tyytyväinen uuteen jouluvieraaseen.

Näytteleminen tuo lisähaastetta kun Missy päättää tulla yllätysvisiitille Drewn "perheen" luo ja miehen alkaessa tuntea vetoa "siskoaan" kohtaan. 

Palkattu perhe
En ole mikään eriytyinen Ben Affleck fani, mutta Kuusi, pukki & kuokkavieras oli yllättävänkin hauska. Varsinkin perheen isä ja äiti toivat suurimman osan elokuvan komediasta. Toki elokuvassa oli ennalta-arvattavuutta, mutta onnistui se olemaan kuitenkin virkistävä jouluelokuva ilman liikaa siirappisuutta. Muutamaan otteeseen tuli naurettua ihan ääneenkin, joka on valitettavan harvinaista useimpien komedioiden kohdalla.

Lisäbonarina Udo Kierin pieni sivurooli.

***

Ohjaaja:Mike Mitchell
Pääosissa:Ben Affleck, Christina Applegate, James Gandolfini
Kesto:91min
Valmistusmaa:USA

The Avengers (2012)

Veljeni sanoi minulle jo aikaa sitten, että olisi mieluummin katsonut maalin kuivumista seinään kuin katsonut The Avengersia. Muistan miettineeni tuolloin, että voiko elokuva olla todellakin noin huono, että ehkä se ei mikään merkkiteos ole, mutta kai se edes semiviihdyttäväksi on saatu. Karu totuus paljastui kun laitoin levyn pyörimään; jo alkumetreillä elokuvan pitkäveteisyys otti vallan ja lävähti kasvoille tympeänä kuin märkä rätti. Yhdessä vaiheessa elokuvaa aloin miettimään, että maalin kuivumista seinään voisi olla todellakin kiehtovampi katsoa. Siinä on sentään jotain draaman kaarta kun maali on aluksi märkää ja pikkuhiljaa seinä saa todellisen värinsä kun maali kuivuessaan saavuttaa todellisen olomuotonsa. 

Samuel L. Jacksonin näyttelemä Nick Fury, joka edustaa rauhaa haluavaa S.H.I.E.L.D:iä kokoaa superihmisten joukon kukistaakseen pahan Loki-jumalan (Tom Hiddleston) armeijoineen. Mukaan mittelöön saadaan Hulk (Mark Ruffalo), Iron Man (Robert Downey Jr.), Kapteeni Amerikka (Chris Evans), Black Widow (Scarlett Johansson), Hawkeye (Jeremy Renner) sekä Thor (Chris Hemsworth).

Elokuvassa voi myös nähdä How I met your mother -sarjasta tutun Robinin eli Cobie Smuldersin S.H.I.E.L.D:n agenttina. 

The Avengers
 Kuten jo hieman alussa vihjasin, niin en ollut kovin vakuuttunut elokuvasta. Elokuva meni tappavan tylsää tahtia pitkästyttävine jorinoineen. Käsikirjoitukseen tai ohjaukseen ei selkeästikään oltu jaksettu hirveästi kiinnittää huomiota kun pääosassa olivat erikoistehosteet sekä Scarletin takapuoli kireässä nahka-asussa. Ainoat eläväisyyden hetket sain kokea Downey jr:n Ironman-hahmolta, muuten olisin voinut luulla, että näyttelijät ovat korvattu jollain eleettömillä roboteilla.

 Elokuvassa ei ollut edes kunnon juonta. Loki oli pahis ja jokin mystinen energianlähde oli vaarassa joutua vääriin käsiin eipä siinä sitten muuta. Väsyneet läpät kapteeni Amerikan iästä eivät myöskään jaksaneet naurattaa (hänet kun oli jäädytetty useaksi vuosikymmeneksi). Toisaalta ei ehkä ole mikään yllätys, että Avenger ei innostunut koska en pitänyt Thorista enkä Kapteeni Amerikasta. Iron manilla oli hetkensä. Kummastuinkin kun huomasin, että elokuvan oli ohjannut sekä käsikirjoittanut Joss Whedon, jonka sarjoista kuten Buffy sekä Angel olen nauttinut juurikin niiden nokkelien dialogien sekä vahvojen naisroolien takia. The Avengersissa ei ollut näistä kumpaakaan.

*

Ohjaaja: Joss Whedon
Pääosissa:Robert Downey Jr., Chris Evans, Scarlett Johansson, Samuel L. Jackson
Kesto:143min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Fred Claus (2007)

Olen onnistunut haalimaan neljä jouluaiheista dvd:tä ja ajattelinkin katsoa jokaisena adventtisunnuntaina yhden näistä julkaisusuta. Ensimmäisenä sai kunnian olla Joulupukki ja sen veli (Fred Claus).

Fred Claus (Vince Vaugh) elää onnellista elämää noin 1800-luvulla äitinsä (Kathy Bates) ja isänsä kanssa. Pikkupojan ilon kuitenkin pilaa taloon syntyvä Nick Claus (Paul Giamatti), josta tulee äidin silmäterä. Nick on niin hyvis, että hän saa äidiltään lempinimen "saint". Fred katkeroituu veljensä saamasta huomiosta sekä äitinsä kommenteista kuten "olisit enemmän kuin veljesi". Nickin syntyminen Clauseille saa koko perheen ajan pysähtymään ja tapahtumat siirtyvät 2000-luvulle.

Pohjoisnavalla elävää joulupukiksi tullutta veljeään välttelevä aikuiseksi kasvanut Fred joutuu ottamaan kontaktia Nickiin kun hän tarvitsee hänen apuaan päästäkseen vankilasta. Lain kaidalla puolella tasapainoitteleva Fred kun tarvitsee rahaa. Nick ottaa sen verran tiukan linjan vaimonsa (Miranda Richardson) rohkaisemana, että ei suin päin suostu 50.000 dollaria hänelle antamaan vaan vaatii vastineeksi että hän tulee joulupukin pajalle töihin. Aluksi hangoitteleva Fred ottaa tarjouksen vastaan.

Elokuvan pahiksena voi nähdä Kevin Spaceyn ja Fredin tyttöystävänä Rachel Weiszin.

Veljekset. Ho, ho, ho, hooo!
 Olen mielestäni nähnyt paljon jouluelokuvia, mutta jostain syystä en ollut kuullutkaan tästä vaikka se olikin ympätty täyteen julkimoita.Vince Vaugh on ollut ehkä joissain elokuvissa ihan hauska, kuten Dodgeballisssa, mutta saman roolin toisinnot eivät jaksa ainakaan minua enää hirveästi kiinnostaa. Tässä hänen silmäpussinen "teen tätä vain palkkashekin takia" olemuksensa oli tympäännyttävä.

Fred Clausin perusidea lukuisista jouluelokuvista ei poikennut: On kärttyisä joulua vihaava ihminen ja sitten hän lopussa muuttuu joulusta pitäväksi ihmiseksi. Vaikka Fred on hieman pahis, niin on hän pohjimmiltaan hyvä ja tekee mustan pienen orpopojankin onnelliseksi. Jouluelokuvilta en toki muuta odotakaan, mutta en silti ollut tästä toteutuksesta niin innoissani tai liikuttunut kuin joistain muista. Paul Giomatti joulupukkina tuntui väärältä eikä hän oikein sopinut niihin saappaisiin. Pidän Rachel Welzistä sekä Kevin Spaceysta, mutta hekin tuntuivat hieman liialta. 

Koko elokuvan ongelma oli itseasiassa se, että se tuntui liian täyteen ympätyltä eikä mihinkään tarinaan keskitytty kunnolla: oli Fredin ongelmallinen suhde veljeen ja äitiin, isällinen suhde orpoon, jättävä tyttöystävä (jota pyysi ulos Jeffrey Dean Morganin esittämä mies, josta ajatteli, että kehkeytyykö tästä vielä joku sivutarina kun noin kuuluisa näyttelijä esittää tuota treffeille pyytäjää, mutta ei kehkeytynyt), pahiksen kohtaaminen ja terapiasessio veliongelmaisten ryhmässä (johon oli saatu mukaan Sylvester Stallonen veli Frank Stallone sekä Alec Baldwinin veli Stephen, jota oli oikeasti vain kiusallista katsoa).

Liikaa siis kaikkea. 

**1/2

Ohjaaja:David Dobkin (Shanghai Knights, Kuokkavieraat)
Pääosissa: Vince Vaughn, Paul Giamatti, Elizabeth Banks
Kesto:116min
Valmistusmaa:USA

Kirppiskamaa

Ja taas tuli toimittua kirppiksen dvd imurina. En vaan voi itselleni mitään noiden euron lätkien edessä kuten tuli jo viime kirppispostauksessa todettua.

Tällä kertaa käteen jäi:


Deadwoodin toka kausikin lähti vain femmalla. Voi vitsi.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Garfield Double Bill: Garfield (2004)/ Garfield: A Tail of Two Kitties (2006)

Kun minä olin pieni, niin ostin antikvariaatista aina Karvisia sekä Tenavia. Karvinen oli mielestäni ihan sika hauska kun se sitä lasagnea vaan kittasi ja oli töykeä omistajalleen Eskolle sekä hänen Osku-koiralleen. Karvinen elokuva (Garfield) on vain kapea varjo siitä hauskuudesta jota lehdet minulle tarjosivat ja  Karvinen 2 (Garfield: A Tail of Two Kitties) vielä kapeaakin kapeampi.

Garfield (2004)

Karvinen (Bill Murray) elää onnellista laiskan pulskeaa elämäänsä omistajansa Jonin (Breckin Meyer) kanssa. Karvisen elämä mullistuu kun Jon päätyy ottamaan koiran tehdäkseen vaikutuksen eläinlääkärinä toimivaan kauniiseen Liziin (Jennifer Love Hewitt). 

Karvisen ilkeyden seurauksena Osku-koira katoaa suurkaupungin yöhön, josta hänet varastaa ilkeä Happy Chapman (Stephen Tobolowsky), joka haluaa hänestä näytöskoiran televisioon. Karvinen katuu ilkeyttään ja lähtee etsimään Oskua onnellisin lopputuloksin.


En muista mitä ohjelmaa katsoin, mutta Bill Murray on saanut kyllä osansa loasta esiinnyttyään Karvisen äänenä näinkin "laadukkaassa" elokuvassa. Loasta huolimatta oli Bill ihan hauska Karvisena vaikka minulle Karvisen ääni on aina Lorenzo Musicin. Oikeastaan Murray oli miltei ainoa syy sille miksi elokuvan jaksoi joten kuten viihtyen katsoa. Ymmärrän myös miksi Jennifer valkattiin Lizin rooliin ja Breckin Joniksi. Molemmat olivat ihan sympaattisia. Elokuva oli kuitenkin kokonaisuudessaan vanhoja kliseitä toisteleva pliisu räkäisy, joka ei tarjonnut mitään uutta nähtävää. Roger Rabbit toimi piirrettyjen hahmojen sekä elävien ihmisten yhteisenä temmellyskenttänä, mutta harvoin siinä onnistutaan. Karvisen olemattattomuuden huomasi vähän turhankin monessa kohtauksessa.

Eläimet ovat mielestäni kivoja, mutta puhuvat eläimet ovat aina vähän niin ja näin jos elokuva ei ole sitten kokonaan animoitu. Mielestäni ei ole vieläkään kovin hauskaa nähdä kun jonkun oikean kissan tai koiran suu liikkuu ja hänen äänenään toimii joku ihminen. Karvisesta esitetyt 8090-luvuilla tehdyt piirretyt vangitsivat mielestäni paremmin Karvisen olemuksen kuin tämä cgi-tekniikalla kyhätty möntti.

**1/2

Ohjaaja:Peter Hewitt (The Borrowers, Zoom)
Pääosissa:Breckin Meyer, Jennifer Love Hewitt, Stephen Tobolowsky
Kesto:80min
Valmistusmaa:USA


Karvinen 2 (2006)

En tiedä kuinka paha rahapula Murraylla on ollut kun hän suostui tähän Karvisen jatkikseenkin. Varmaankin aika kova. Karvinen 2 kun jatkaa jatko-osien kultaista sääntöä: ole huonompi kuin edeltäjäsi. Karvinen 2 jatkaa siitä mihin ykkönen jäi. Nyt Jon (Breckin Meyer) aikoo kosia Liziä (Jennifer Love Hewitt) ja Karvinen (Bill Murray) ja Osku elävät kivaa yhteiselämää. 

Prinssi (Tim Curry) on kissa, joka elää Briteissä ja on aivan samannäköinen kuin Karvinen. Prinssi on luonteeltaan Karvisen vastakohta: hienostunut ja vastuuntuntoinen. Prinssi on perinyt linnan tiluksineen emäntänsä kuoltua, mutta emännän ainoa elossa oleva ihmissukulainen Dargis (Billy Connolly) havittelee kissan perintöä itselleen. Prinssin kuoltua kun hän saisi kaiken.

Sanomattakin liene selvää, että niin Liz, Jon, Karvinen kuin Oskukin päätyvät Britteihin ja nämä kaksi kissaa sekoittuvat. Karvinen päätyy linnaan Prinssin paikalle ja Prinssi taas Jonin ja Lizin hoiviin. Hauskuus muodostuukin tästä sekaannuksesta, linnan mailla asuvista puhuvista eläimistä sekä Prinssin hengiltä huonolla menestyksellä jahtaavasta Dargiksesta.


Jo heti elokuvan avattattua tarinalla tästä "Prinssistä" vaikutti tuleva epämielenkiintoiselta. Ymmärrän, että kahden kissan sekoittuminen voi olla jonkun mielestä hauskaa, varsinkin kun ovat NOIN erilaiset luonteiltaan, mutta minä näin sen vain laiskana animointina ja hahmonkehittelynä. Elokuvassa ei ollut hirveästi hurraamista enkä nyt keksi mitään muuta positiivista kuin että Bill Connolly oli ihan hyvä pahis. 

Imdb:sta kommentteja lukiessani havaitsin, että monen mielestä tämä jatkis on itseasiassa hauskempi kuin ykkönen, mutta minä en kyllä sitä hauskuutta kokenut.

**

Ohjaaja:Tim Hill (Muppets from Space, Alvin and the Chipmunks)
Pääosissa:Breckin Meyer, Jennifer Love Hewitt, Billy Connolly
Kesto:78min
Valmistusmaa:UK, USA

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Honeymoon in Vegas (1992)

Jo ennen Sinkkuelämää-sarjan alkua ja Sarah Jessica Parkerin suursuosiota, voitiin hänet nähdä tämänkaltaisissa kepeissä komedioissa kuten Kuherruskuukausi Vegasissa (Honeymoon in Vegas). 

Jack Singer (Nicolas Cage) on luvannut äitinsä (Anne Bancroft) kuolinvuoteella, että ei koskaan mene naimisiin (koska kukaan tyttö ei voi tehdä häntä niin onnelliseksi kuin oma äiti). Pitkäaikainen tyttöystävä Betsy (Sarah Jessica Parker) ei kuitenkaan halua olla ainainen tyttis vaan vaatii häitä tai lähtee litomaan. Jack suostuukin pitkin hampain viemään kultansa pikahäihin Vegasiin. 

Elokuva nojasi myös pitkälti Sarah Jessica Parkerin vartalon muotoihin.
 Pelihallien luvattuun maahan päästyään alkaa Jack arkailla naimisiin menon kanssa ja päättää pitkittää tilannetta osallistumalla uusille tulokkaille tarkoitettuun pokeriotteluun. Jack ei kuitenkaan tiedä, että ottelun on järjestänyt rikas pohatta Tommy Korman (James Caan), joka on iskenyt silmänsä hänen tulevaan vaimoonsa. Jack häviääkin ottelun ja velkojen kuittaamiseksi Tommy haluaa viettää viikonlopun Betsyn kanssa.

Tästä alkaa suuri kissa-hiiri-leikki kun Jack katuu päätöstään ja juokseen ympäri Yhdysvaltoja yrittäen päästä viettelevän Tommyn ja lämpenevän Betsyn väliin. 

Elokuvan sivuosassa voi nähdä Karate kideistä tutun Pat "Mr. Miyagi" Moritan.

Wax on, wax off?
 Kuherruskuukausi Vegasissa oli harmitonta viihdettä vaikka sen juoni tuntuikin hieman heppoiselta. Italialaisessa kulttuurissa äidin ja pojan suhde on läheisempi kuin kenties pohjoismaissa, mutta silti elokuvan alkuasetelma tuntui hieman köykäiseltä: mies joka ei halua mennä naimisiin kun on sen kuolevalle äidilleen luvannut ja nainen joka vaatii avioitumista jäämisensä ehdoksi. Jos kuitenkin hyväksyy elokuvan antamat motiivit päähenkilöiden tuleville toimille, niin jatko on ihan hauskaa seurattavaa. Tosin katsojan täytyy jaksaa hyväksyä myös molempien päähenkilöiden hölmöys. Jackin jäädessä useita kymmeniä tuhansia velkaa pokerissa ja Betsyn unohdettua poikaystävänsä heti kun rikas mies hänelle Havaiji-korttia vilauttaa. Sinällään tyhmä-mies ja lutka-nainen sopivat varmastikin hyvin toisilleen ja ovat näin uskottava pari. 

Pat Moritanin näkeminen muuna kuin Miyagina tuntui väärältä, hänen pitäisi seisoa jossain museossa jalustalla.

 **1/2

Ohjaaja:Andrew Bergman
Pääosissa:James Caan, Nicolas Cage, Sarah Jessica Parker
Kesto:96min
Valmistusmaa: USA

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kirppikseltä haalittua

Oli pakko uhmata sunnuntaina Einoa ja käydä Pihliskirppiksellä. Yhdessä pöydässä dvd:t olivat vaan egen, joten olin niiden edessä polvillani.

Kiss kiss bang bang, Before devil knows, Tapeheads, Honeymoon in Las Vegas, sitten joululahjakirja veljelleni, Mustesydän, Lions and lambs sekä ensimmäisiä Mikki Hiiri animaatioita kahden dvd:llisen verran. Keskellä komeilee kissan kampa sekä 60-luvun joulukoriste. Niin ainakin vieressä pyörinyt myyjä väitti.

Tapeheadeista en ollut aikaisemmin kuullutkaan, mutta pääosissa komeili Tim Robbins sekä Johnny Cusack. Kansi näytti niin tyhmältä, että oli pakko ostaa. Honeymoon in Las Vegasin ehdinkin jo katsastaa, josta arvostelu tuota pikaa. Olinkin nähnyt joskus elokuvan lopun. Muitakaan ostoksia en ole ennen nähnyt. Tuohon kirjaan Pappi, lukkari, talonpoika, vakoojaan perustuvan elokuvan olen kyllä kerran nähnyt, mutta oli sen verran erikoinen tapaus, että pitäisi katsoa uudestaan josko pysyisi paremmin kärryillä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jagten (2012)

Jahti (Jagten) on tanskalainen elokuva, joka päätyi muutaman elokuvabloggaajan yhteisen arvostelun kohteeksi. Tähän yhteiseen projektiin osallistuivat itseni lisäksi seuraavat elokuvablogit: ...Noir, It's just a movie, Movie Mania sekä Double Feature. Linkkien kautta pääsee kunkin omaan originelliin arvosteluun. 

Itseäni Jahti kiinnosti, koska Thomas Vinterberg oli sen ohjannut. Ostin joskus yli 10 vuotta sitten saman miehen dogma-elokuvan Juhlat, joka onnistui olemaan mustin komedia jonka olin siihen ikään nähnyt. Elokuva käsitteli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön teemaa, jota tämä Jahti omalla tavallaan jatkaa. En halunnut tietää elokuvasta mitään etukäteen, joten en lukenut siitä juonenkuvauksia tai arvosteluita. Hieman hassusti luulinkin, että elokuvan tapahtumat sijoittuisivat jahtiin, siis sellaiseen laivaan. Kuinka väärässä olinkaan. Jahdilla tarkoitettiinkin ihmisjahtia.

Lucas (Mads Mikkelsen) on elämäänsä suhteellisen tyytyväinen 42-vuotias mies, joka työskentelee päiväkodissa saatuaan potkut opettajan hommista kun koulu jouduttiin sulkemaan. Lucas elää elämäänsä hymynkare huulillaan ja päiväkodin lasten kanssa hullutellen vaikka hieman mieltään painaakin oman teini-ikäisen Marcus-pojan päätyminen äitinsä luokse eron seurauksena. Lucas ystävystyy naapurissa asuvan parhaan kaverinsa Theon (Thomas Bo Larsen) noin 5-vuotiaaseen tyttöön - Klaraan (Annika Wedderkopp). Klara ihastuu Lucasiin, mutta miehen palauttaessa tytön sydänlahjan sekä toruttuaan suulleen suutelusta keksii Klara suutuspäissään valheen, joka tuhoaa Lucasin elämän. 

Klara kertoo päiväkodin johtajattarelle Lucasin näyttäneen jäykkää miehuuttaan itselleen. Tekaistusta syytöksestä kasvaa lumipallon tapaan valtava valheiden, epäluuloon sekä väkivallan lumivyöry. 

Mads Mikkelsen sekä Thomas Bo Larsen
 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on varmastikin karmeimpia rikoksia mitä ihminen voi tehdä. Jopa vankilassa oman hierarkiansa sisällä nämä lapsiin sekaantujat kuuluvat alimpaan kastiin. Jos siis kerran jotain ihmistä epäillään tämän oksettavan rikoksen tekijäksi on tätä leimaa vaikea saada pois vaikka syyttömyys olisikin oikeudessa toteen näytetty. Tällaisia tarinoitahan kuulee toisinaan ihan tosielämästäkin, että kerran pedofiiliksi syytetyn taakaksi jää ainainen epäilys. Täytyy myöntää, että minullekin jäisi, jos en syytettyä ihmistä perin pohjin tuntisi. 

Mads Mikkelsen onnistuu vangitsemaan täydellisesti jahdatun miehen roolin. Katsojana olin Lucasin puolella ja koin sympatiaa hänen puolestaan, että useimmat ystävät kääntyivät häntä vastaan, työpaikka meni alta ja koirakin tapettiin. Jahdissa oli kuitenkin mielenkiintoista se, että olin myös Klaran isän Theon puolella. Thomas Bo Larsen nimittäin teki myös vakuuttavan roolin. Katsojana ymmärsin Theoa, koska omaa lasta on vaikea olla uskomatta varsinkin kun valhe on noin karmiva. Isä haluaa vain suojella lastaan. Jahti teki myös omalle mielelleni tietynlaisen tepposen, nimittäin yhdessä vaiheessa elokuvaa päähäni hiipi hirvittävä ajatus, mitä jos Lucas onkin syyllinen? Ja olen itkenyt ja tuntenut sympatiaa tätä paskiaista kohtaan. 

Vaikka Lucas on koko kaupungin vihan kohteena eikä hän ole tervetullut edes lähimarkettiin, jossa hänet pahoinpidellään, ei hän suostu ryömimään häntä kopien alla piiloon tai lähteä kaupungistä. Lucas osoittaa syyttömyytensä näyttämällä, että hänellä ei ole mitään hävettävää, jonka Theo viimein joulukirkossa tämän kasvoilta näkeekin. Loistava kohtaus ja loistava elokuva. 

Elokuvan loppupuolta olisi ehkä voinut hieman tiivistää, mutta mielestäni aivan loppu, jossa tapauksesta oli kulunut jo vuosi ja synnit Lucasin paidasta oli ainakin päällisin puolin pesty, oli täydellinen. Marcuksen aseenkantoluvan juhlaseremoniaa seuraamaan tulleiden ystävien ja tuttujen vilkuilevat katseet sen kertoivat - entä jos kuitenkin?

****1/2

Ohjaaja:Thomas Vinterberg
Pääosissa:Mads Mikkelsen, Thomas Bo Larsen, Annika Wedderkopp
Kesto:115min
Valmistusmaa:Tanska

maanantai 4. marraskuuta 2013

Corpse Robbers Double Bill: I Sell the Dead (2008)/ Burke&Hare (2010)

Oikeastaan en näitä elokuvia katsonut mitenkään peräkkäin, mutta huomasin, että olin unohtanut kirjoittaa arvostelun samalla teemalla varustetusta Burke&Haresta, joten tässä on sitten kaksi ruumiinryöstäjistä kertovaa elokuvaa. Molemmissa on myös Taru sormusten herrasta tuttu näyttelijä ja molemmat ovat humoristisella otteella tehtyjä kauhukomedioita eikä kumpikaan ole kovin hyvä.

I Sell the Dead (2008)

Arthur (Dominic Monaghan) elää 1800-luvun Irlannissa ja päätyy haudanryöstäjän ammattiin Willyn (Larry Fessenden) kanssa. Hän kertoo tarinaansa flashbackien muodossa munkin kaapuun sonnustautuneen isä Duffyn (Ron Perlman) kuulustelussa. Arthur rikastui mukavasti kuolleilla, mutta vasta elävillä kuolleilla hän pääsi kunnon rahan makuun. Hänen ammatissaan kun tapasi vampyyreita, zombieita sekä muita ölliäisiä. Ainoa este helpolle rahalle oli Murphy (John Speredakos) kilpailevine haudanryöstäjä jengeineen.

Tiukka tilanne.
 Koska olin jo aikaisemmin nähnyt samasta aiheesta kertovan elokuvan Burke&Haren, niin elokuva ei tuonut minulle mitään uutta. Joskin tämä oli ennen B&H:ta, joten ei tämän elokuvan syytä. Elokuva oli joka tapauksessa puuduttavaa katsottavaa eikä kauhusta tai komediasta ollut tietoakaan. Elokuvasta puuttui mielenkiintoinen juoni ja se seilasi vain luottaen miesten eteen tulevien kummajaisten viehätykseen. Ainoa mikä oli lievästi kiinnostava asia oli se kuinka Murphysta kasvoi kulmakunnan tunteettomin kolli.

Tylsä!

**

Ohjaaja:Glenn McQuaid (V/H/S)
Pääosissa:Dominic Monaghan, Ron Perlman, Larry Fessenden
Kesto:85min
Valmistusmaa:USA

Burke&Hare (2010)

Burke (Simon Pegg) ja Hare (Andy Serkis) asuvat 1800-luvun Skotlannissa ja päätyvät ryöstelemään ruumiita lääketieteelle kasvattaakseen budjettiaan. Lopulta ruumiita alkaa olla niin vaikea löytää, että he päättävät alkaa itse niitä tekemään. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Rakkauden kohdetta esittää Isla Fisher.

Ennen vanhaan pukeuduttiin ruskeaan.
Elokuvasta on jo jonkin aikaa kun näin sen, mutta jälkitunnelmat olivat ainakin pettyneen tylsistyneet. Nautin yleensä Simon Peggin komedioista kuten Hot Fuzzista, mutta tässä hän ei päässyt kehnohkon käsikirjoituksen takia loistamaan. Andy Serkis ei ollut hänelle ehkä oikea aisapari vaikka muuten pidänkin miehestä. Useiden brittikoomikoiden vilahdellessa cameoissa (mm. Bill Bailey, Tim Curry, Ronnie Corbett, Fast Show -mies) tuntui se melkeinpä tärkeämmältä kuin itse elokuva. Kaipa siellä jotain hauskuutta oli, mutta hyvin pieninä annoksina.

Unohdettava kokemus!

**

Ohjaaja:John Landis (Blues Brothers, An American Werewolf in London)
Pääosissa:Bill Bailey, Tom Wilkinson, Michael Smiley
Kesto:91min
Valmistusmaa:UK

lauantai 2. marraskuuta 2013

The Hike (2011)

The Hike -elokuvassa tytöt päättävät lähteä vaeltamaan ihan vain oman sukupuolensa kesken. Joukkoa johtaa juuri armeijasta palannut sotilas Kate (Zara Phythian), joka joutui todistamaan poikaystävänsä kuoleman taistelukentällä. Metsäreitillään flirttailevat tytöt kohtaavat kalliokiipeilyä harrastavan kolmen miehen joukon. Alun huuman jälkeen tytöt tajuavat, että kyseessä onkin naisia raiskaava ja murhaava joukkio.
Kuva täältä
Elokuva alkoi harvinaisen mainiosti tyttöjen edetessä vaellusreittiään ilman murheita kun taustalla näytettiin tuntemattomien naisten ruumiita; yksi veti viimeisiä henkiä luolassa, toinen lillui vedessä. Tästä nousi mukavan ristiriitaiset fiilikset kun tiesi tyttöjen kävelevän huolettomina kohti turmiotaan. 

Elokuvan keskivaiheilla tapahtunut naisten jahtaaminen, raiskausyritykset sekä tapot olivat sen sijaan jokseenkin mielikuvituksettomia ja tylsän sekavaa katsottavaa. Ajattelin, että kyseessä on Death proofin kaltainen elokuva, jossa tytöt joutuvat ensin kokemaan kovia ja sen jälkeen kosto tuntuu suloista suloisemmalle, mutta vaikka Kate kaikki kolme miestä lopulta surmaakin niin kostoa ei ollut niin viihdyttävä katsoa kuin siitä olisi varmaankin saanut.

Olin myös hyvin yllättynyt, että kyseessä oli brittiläinen elokuva, kun ihmisten ulkomuotojen sekä aksenttien perusteella ajattelin sen olleen skandinaavista tuotantoa. Mutta se siis plussana, että ihmiset näyttivät aidoilta eikä Hollywoodin muovisilta muoteilta.

**

Ohjaaja:Rupert Bryan
Pääosissa: Tamer Hassan, Barbara Nedeljakova, Ben Loyd-Holmes
Kesto:83min
Valmistusmaa:UK

Tape 407 (2012)

Halloweenin kunniaksi päätin järjestää ihan oman Night visions -festivaalin hamstraten kauhuelokuvia lähikaupasta. Ensimmäiseksi katsantoon päätyi tämä peräti 3,6 tähteä imdb:ssa kerännyt vanhoja ideoita kierrättävä kauhupläjäys - Tape 407.

Siskonsa (Samantha Lester) kanssa matkaava ylipirteä 15-vuotias tyttö (joka käyttäytyy kuin 12-vuotias) tuo videokameran lentokoneeseen ja näemme kaiken hänen kameransa välityksellä. Lentokone kokee turbulenssia ja syöksyy jonnekin Pohjois-Amerikkaan. Lentoemäntä (Samantha Sloyan) ottaa homman haltuunsa ja alkaa koota porukkaa kasaan. Jo lentokoneessa vihoitellut Charlie (Brendan Patrick Connor) alkaa inisemään suolapähkinöistä, johon pieni selvityjien ryhmä kyrpiintyy.

Vähitellen ryhmä tajuaa, että ei olekaan turvallista hengailla lentokoneen lähellä odottaen pelastusta, kun lähistöllä vaanii jokin vahvasti dinosaurusta muistuttava otus. Jengiä lakoaa.

Elokuva alkoi orginellisti - not!
 Elokuvasta ei jäänyt hirveästi mitään hyvää sanottavaa. Näyttelijät olivat pääosin huonoja ja epäuskottavan teennäisiä. Idea siitä, että lentokone putoaa jonnekin Pohjois-Amerikkaan armeijan salaiselle testausalueelle, jossa vaeltaa dinosauruksia oli typerä ja myöskin epäuskottava. Minua häiritsi myös se, että vaikka tämä kameran omistanut pikkutyttö oli loukkaantunut, niin silti hänen siskonsa kuvaili kameralla ympäristöään eikä esimerkiksi huolehtinut hänen murtuneesta kädestään. Kannessa olleen kuvauksen mukainen loppu "A twist ending to leave you breathless" ei oikeasti ollut kovin ennalta-arvaamaton. Kuinkahan monessa kauhuelokuvassa on jo käytetty sitä kikkaa, että juuri kun protagonisti luulee tulleensa pelastetuksi, niin pelastaja onkin osoittautunut pahikseksi.

Kyllä sen katsoi, mutta ei se kovin kivaa ollut.

*1/2

Ohjaajat:Dale Fabrigar, Everette Wallin
Pääosissa:Abigail Schrader, Samantha Lester, James Lyons
Kesto:90min
Valmistusmaa: USA

Movie Monday #101 - Mikä elokuva sai sinut itkemään?

Movie monday:Mikä elokuva sai sinut itkemään?

Minua ei sinällään ole kovin vaikea saada itkemään, että aika monikin elokuva on nostanut kyyneleet silmiini. Herkkänä hetkenä jopa Taru sormusten herrasta sai minut kyynelehtimään kohtauksessa kun Gandalf tajusi, että hänen on annettava sormuksen taakka Frodolle kannettavakseen.

Haasteen aikaisemmissa vastauksissa on ollut paljon sellaisia joissa itsekin itkeskelin, mutta jos nyt vastaan jotain muuta niin ainakin Rautajätti.


torstai 31. lokakuuta 2013

TV Thursday #9 - Rakastuin tähän biisiin tämän sarjan avulla

TV-Torstai: Minkä upean biisi- tai jopa bändilöydön sinä olet tehnyt tv-sarjan kautta?

Hieman tylsää vastata sama sarja kuin viime viikolla, mutta Bones-sarjassa kuulin tämän kipaleen ja sen jälkeen sitä aika monta kertaa fiilistelin:

Dryer: Seen enough




 

Cedar Rapids (2011)

Cedar Rapids tai suomikansien mukaan Kickoff on taas yksi kökkökomedia kökkökomedioiden tunkiolla. Amerikan Officesta tunnetuksi noussut Ed Helms tähdittää elokuvan pääosaa.

Tim Lippe (Ed Helms) on pikkukaupungin vakutuusmyyjä, joka lähtee ensimmäistä kertaa elämässä pidemmälle matkalle edustamaan omaa yhtiöön vakuutusihmisten kokoukseen Iowaan, Cedar Rapidsiin. Kokouksessa hän tapaa Deanin (John C. Reilly), Ronaldin (Isiah Whitlock Jr.) sekä viehättävän Joanin (Anne Heche). Kotiin Lipelle jää odottamaan kiihkeä tyttöystävä (Sigourney Weaver).

Lipen puhdas moraali on matkailla koetuksella kun hän pettää tyttöystäväänsä ja keplottelee vakuutuspalkinnon itselleen pomonsa pakottamana.

Maalaistollot ovat hauskoja, hii.
 Ed Helms oli ihan hauska yksiulotteisen roolihahmonsa kanssa Amerikan Officessa, Hangoverista hänen suorituksensa ei ole jäänyt millään muotoa mieleeni ja tässä Cedar Rapidsissa hän oli täysin jälkeenjäänyt. Tämä elokuva ei käynyt edes "aivot narikkaan" viihteenä. Pitäsi nousta kuolleista ja haluta syödä niitä aivoja sieltä narikasta, että tästä olisi voinut nauttia.

Bulls*it!

*

Ohjaaja:Miguel Arteta
Pääosissa:Ed Helms, John C. Reilly, Anne Heche
Kesto:87min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Necessary Evil:Super-Villians of DC Comics (2013)

Kerrankin karkinsyönnistä oli jotain hyötyä ja sain pussin kyljestä koodin elokuvavuokraamo Film2home-sivuille. Jostain syystä mieleni teki katsoa jokin dokumentti, joten päädyin tähän kiinnostavalta kuulostaneeseen Necessary Evil:Super-Villians of DC Comics -dokumenttiin.

Eeeeevilll!
Christopher Leen narratoimassa dokumentissa käydään läpi haastatteluiden muodossa DC-maailman sarjakuvapahisten eri ulottuvuuksia. Haastateltavana on muun muassa sarjakuvien käsikirjoittajia, psykologi, piirrettyjen ääniohjaaja sekä muita elokuvan tekijöitä.

Mielestäni dokumentissa oli parasta se, että se käsitteli pelkästään DC-sarjakuvien pahiksia. Monesti näkee nopeasti sutaistuja "dokumentteja", joissa käsitellään jokin laaja-aihe pelkkien pintaraapaisujen kautta varsinkin populaarikulttuurin aiheista. Tässä sai oikeasti syventyä näiden sarjakuvapahisten maailmaan yli tunnin mittaisena katsauksena.

Dokumentissa oli toki paljon sellaista mitä oli jo itse tullut aikaisemmin ajatelleeksi, mutta tarjosi myös paljon uuttaa pohdittavaa. Minä en edes erityisemmin ole lukenut Spidermania, Supermania, Wonder Womania, Batmania tai muitakaan puhtaasti DC-sarjakuvia. Puhumattakaan nähnyt näistä kertovia piirrettyjä. Lähinnä hahmot olivat siis minulle tuttuja DC-maailman hahmoja hyödyntävien Dark Horse -sarjakuvien tai suuren budjetin elokuvien kautta. En siis aivan kuulunut dokumentin kohderyhmään, koska en voinut olla kaikissa tilanteissa nyökkäilemässä, että "ai niin se kohtaus! Muistan sen ikuisesti kun Supermies kuoli sarjakuvassa!". Syväluotaavat profiloinnit esimerkiksi Lex Luthorista ja Jokerista olivat sen sijaan minullekin antoisaa katsottavaa. En ollut esimerkiksi aikaisemmin tullut ajatelleeksikaan, että mikä saa Lex Luthorin "tikittämään": Lex oli onnellinen mies ennen Supermiehen tuloa. Hän oli tyytyväinen kun oli maailmansa mahtavin ja rikkain mies. Hän sijoitti rahaansa hyväntekeväisyyteen ja nautti siitä, että kaikki olivat hänestä riippuvaisia. Supermiehen tultua kuvioihin oli joku mies häntäkin korkeammalla, kirjaimellisesti, eikä Lexin ego kestänyt sitä.

Dokumentissa oli myös mielenkiintoinen huomio siitä, että ihmiset samaistuvat supersankareihin siinä mielessä, että he edustavat sitä mitä ihminen toivoo ja haluaa. Pahikseen ihminen puolestaan samaistuu, koska kaikki ei aina mene putkeen eikä kaikki halut ole niin korkean moraalin sanelemia. Elokuvassa myös mainittiin kuinka 50-luvulla Supermanin kaltainen voittamaton sankari oli lohduttava hahmo kun auktoriteetteihin oli vielä vankka luottamus. Nyt kuitenkin johtohahmoihin ei suhtauduta niin mustavalkoisesti, niin voi jokin voittamaton Supermies tuntua pelottavalta ja ahdistavalta kun taas Lex Luthorin kaltainen pahis, joka on kuitenkin ihminen ja siten voitettavissa, voi olla helpompi hyväksyä.

Antoisa dokumentti kaikinpuolin.

****

Ohjaaja:Scott Devine, J.M. Kenny
Pääosissa:Clancy Brown, Kevin Conroy, Guillermo del Toro
Kesto:95min
Valmistusmaa: USA


torstai 24. lokakuuta 2013

The Queen of Versailles (2012)

Katsoin Yle Arkiston kautta eilen Docventuresin illan elokuvana tulleen The Queen of Versailles -dokumentin.

Elokuva kertoo tarinan lomaosakekauppa-yrityksellä rikastuneesta David Siegelistä ja tämän missivaimostaan Jaqueline Siegelistä sekä heidän seitsemästä lapsestaan. Ylellisyyteen tottunut perhe rakentaa usean sadan miljoonan arvoista Amerikan suurinta yksityiskotia, jonka inspiraation lähteenä on käytetty Versaillesia. Rikas Siegel ei laita yhtään tienaamiaan rahoja säästöön vaan päätyy ottamaan rahaa vielä lisää velaksi. Yhdysvaltojen talouden romahdettua, myös Siegelit ajautuvat talousvaikeuksiin ja joutuvat luopumaan niin yrityksestään, uudesta talostaan kuin lukuisista lastenhoitajistaan.
Kuningatar itse.
 Dokumentin tähtenä on nimensä mukaisesti Davidin vaimo, Jaqueline. Insinööriksi ennen missin uraansa valmistunut kauneusoperaatioilla muokattu vaimo ei ole täysi tyhjäpää vaikka elääkin totaalisessa fantasiamaailmassa. Vaatimattomista oloista lähtenyt Jaqueline tuntuu unohtaneen täysin rahan merkityksen. Vaikka David on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, niin päätyy vaimo kuitenkin ostamaan kolme kärryllistä leluja lapsilleen joululahjaksi. Pojan on pakko saada vielä yksi pyörä niiden 10 aikaisemman lisäksi. Jaqueline sanoo myös dokumentissa, että hankki useita lapsia vain sen takia, että oli varaa palkata lastenhoitajia. Liskokin kuoli, kun kukaan ei ollut tajunnut antaa sille vettä. Yksi lapsista ihmetteli, että onko meillä liskokin? Ja budjetoinnin myötä autovuokraamossa erehtyy Jaqueline kysymään kuskinsa nimeä kun pitää ihan itse ajaa. Dokumentin viehätys perustuukin pitkälti siihen, että nämä ihmiset elävät kaukana arkitodellisuudesta ja heidän valintojaan ja elämäntyyliään on helppo ihmetellä ja pilkata. Parasta on tietysti se kun korkealta tiputaan ja kovaa.

Loppua kohti David alkaakin muuttua yhä kärttyisemmäksi ja ahdistuneemmaksi. Vaimoaan hän kutsuu yhdeksi lapseksi lisää ja oikeille lapsilleen hän alkaa nalkuttamaan valojen pitämisestä päällä säästääkseen energiakuluissa.

Rakenteeltaan löyhä dokumentti olikin lähinnä mielenkiintoista katsottavaa sen "päivittelyarvon" takia.

***
Ohjaaja: Lauren Greenfield
Pääosissa:Lorraine Barrett, June Downs, Phillip Froehlich
Kesto:100min
Valmistusmaa: USA, Hollanti, Iso-Britannia, Tanska

TV Thursday #8 - Paras "uuden ajan" rikossarja

TV Thursday: Mikä nykyaikaan perustuva rikossarja on sinun mieleesi?

Uutta Sherlockia olen nähnyt vain muutaman jakson verran ja vaikutti kyllä ihan mielenkiintoiselta. En tiedä lasketaanko 80-90 -lukuja "uudeksi ajaksi" kun silloin Lovejoy, "Pimeyden tyyny" sekä X-files voisi olla aika vahvoilla. Kyllä tietysti jotkin C.S.I:n alkukausien jaksot olivat ihan mukaansatempaavia ja OZ on tietystikin loistava, mutta luetaan varmaan pikemminkin rikollissarjaksi.

Eikun nyt keksin! Bones!



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Race to world first (2011)

Katsoin Teemalta tulleen dokumentin World of Warcraft:Race to World First (Race to world first). Dokumentti kertoi maailman ykköseksi World of Warcraft videopelissä pyrkivästä Blood legion -nimisestä kiltasta. Ainakin dokumentin tekoaikana ykköspaikalla komeilee suomalainen Paragon.

Dokumentissa haastatellaan Blood legion -killan jäseniä, jotka kertoilevat kuinka pelaaminen vaikuttaa heidän elämäänsä. Mukana on muun muassa kaksi pelin johtajista, joilla on erilaiset käsitykset kuinka kiltaa tulisi johtaa. Haastattelussa on myös sinkku oikeustieteen opiskelija, joka on pelaamisensa kanssa "kaapissa" ja kyseenalaistaa urapolkunsa. Tyttöystäväksi hän ei halua toista pelaajaa, koska silloin kun hänellä on itsellään aikaa, niin tytön täytyy omistautua pelkästää hänelle. Tähän pojan äiti toteaakin, että hän päätyy asumaan äitinsä kellariin. 

Useat killan jäsenistä pelaavat noin viisi tuntia päivässä töiden jälkeen. Heille pelaaminen on elämäntapa ja monen toive olisi päästä pelaamaan ammatikseen. Suomalaista Paragonia kadehditaan ja kaikki tähtäävät vain ykköspaikalle. Dokumentti ei näytä pelaajia mitenkään erityisen säälittävinä vaan omistautuneina omalle kiinnostuksen kohteelleen. Paragonin yksi naispuolinen jäsen ilmaiseekin haastattelussa, että hänelle sana Geek tai suomenkielensana Nörtti on imartelevia nimityksiä. Nämä kertovat ihmisen intohimosta johonkin.

Dokumenttina Race to world first oli vain ihan ok ja kalpeni selkeästi esimerkiksi videopelidokumentti The King of Kongille. Omakohtaista kokemusta tai kiinnostusta tosin World of Warcraftiin minulla ei ole, toisin kuin Donkey Kongista (niin kuin suurella osalla on).

**1/2

Ohjaajat:Zachary Henderson, John Keating
Pääosissa:Scott Johnson, Mark Turpin, William Gregory
Kesto:68min
Valmistusmaa:USA, Saksa

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Adrift (2006)

Rakkaalla elokuvalla on nähtävästi monta nimeä. Tai sitten vähemmän rakkaalla. Ostin Adrift-nimisen blu-rayn Prisman alennuslaarista ja kotona huomasin, että kyseinen elokuva tunnetaan myös nimellä Deadly sea sekä Open Water 2: Adrift. Oli miten oli, niin Open Water 2 vaikutti olevan lähimpänä totuutta, koska hyvin samantapaisesta elokuvasta on kyse kuin Open Water, jossa kaksi sukellusryhmän jäsentä unohdetaan keskelle avomerta lillumaan haiden syötäväksi.

Vanhat kaverukset päättävät kokoontua noin kymmenen vuoden tauon jälkeen kolmekymppistyneenä. Tapaaminen järjestetään rahallisesti menestyneen naistenmiehen Danin (Eric Dane) jahdilla. Mukaan merimatkalle tulee vesikammoinen Amy (Susan May Pratt) sekä tämän aviomies (Richard Speight Jr.) ja heidän vauva. Mukana on myös toistensa kanssa viihtyvät Lauren (Ali Hillis) ja Zach (Niklaus Lange). Dan ottaa mukaansa myös aivottoman tyttöystävänsä Michellen (Cameron Richardson).

Leppoisa seilaaminen päättyy ikävästi kun kaikkien muiden jo ollessa vedessä päättää Dan kaapata vesikammoisen Amyn syliinsä ja hyppää veteen muiden perässä. Ongelma on siinä, että Dan unohtaa laskea portaat ennen loikkaustaan. Vauva on kaiken lisäksi yksin hytissä nukkumassa. Paniikki yltyy kun kaverukset yrittävät päästä takaisin paattiin huonolla menestyksellä.

Uikkariköysi
  Mielestäni Open Water oli hyvä elokuva ja pidänkin usein tällaisista "selviytymiselokuvista". Adrift alkoi lupaavasti ja oli yllättävänkin mukaansatempaava. Mielestäni erityisen hyvä kohtaus oli se kun Dan kaappasi vesipelkoisen Amyn syliinsä ja hyppäsi veteen. Amyyn pystyi hyvin samaistumaan ja ainakin minä katsojana koin sen saman kauhun kuin kuvittelin Amyn tuntevan siinä tilanteessa. Mielestäni tämän kaltaista pelkoa ei käytetä niin paljon jännityselokuvissa. Tietysti on Araknofobiat, Vertigot ja Linnut, mutta tässä elokuvassa hahmon pelko ei ollut kuitenkaan koko elokuvan keskiö. Oikeastaan onnistuin unohtamaan kokonaan, että elokuvan ideana on se, että ryhmä joutuu veden armoille. Muistin sen taas vasta kun kaikki olivat jo vedessä (vauvaa lukuunottamatta), että ai niin...

Tähän asti elokuva siis oli mielestäni ihan hyvä. Varsinkin päähahmona toiminut Amyn näyttelijä Susan May Pratt vaikuutti. Veden varassa kelluneen ryhmän eripuraisuus, rivien harveneminen ja typerät pelastumisyritykset kuitenkin vesittivät tarinaa eikä sitä ollut enää loppua kohden niin mielenkiintoista katsella. Danin paljastus Amylle siitä, että tämä ei ollutkaan oikeasti rikas vaan oli vaan teeskennellyt rikasta, koska oli jossain vuosikirjassa povattu "kaikkein menestyneimmäksi" oli mielestäni käsittämätön yritys syventää hahmoa. Mielestäni olisi ollut myös virkistävää, jos elokuvan "bimbo" eli Danin tyttöystävä olisikin käyttäytynyt odotusten vastaisesti ja hänestä olisi kuoriutunut henkeä uhkaavassa tilanteessa hieman neuvokkaampi. Ensimmäiseksi kuoleva panikoiva inisijä oli hyvin odotettavissa hänen kohtalokseen. Elokuvassa oli myös "useita loppuja" ja se tuntui pitkitetyltä. Oikeastaan elokuvan loppu oli huonoimpia mitä olen koskaan nähnyt.

Oli sillä hetkensä.

***

Ohjaaja:Hans Horn (Wolpodzilla)
Pääosissa: Susan May Pratt, Richard Speight Jr., Niklaus Lange
Kesto:95min
Valmistusmaa:Saksa