672/1001 Chariots of fire (1981)

Muistan nähneeni jonkun Stephen Fry -dokumentin, jossa hän kertoi olleensa elokuvassa Chariots of fire esikoisroolissaan minimaalisessa sivuosassa. Ajattelin silloin että pitääpä katsoa tämä Tulivaunut (Chariots of fire) joskus. Nyt oli se joskus. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Pariisin vuoden 1924 olympialaiset lähestyvät. Kaksi miestä juoksevat itsensä kisaan; skottilainen Eric "flying scotsman" Liddell (Ian Charleson) sekä englantilainen juutalaiseksi syntynyt Ben Cross (Harold Abrahams). Liddellin motiivina on se, että juokseminen on lahja Jumalalta haluten toteuttaa Jumalan tahtoa. Haroldia puolestaan ajaa tahto osoittaa olevansa ennen kaikkea englantilainen edustaen englantilaisia kuin että hänet nähtäisiin vain vähemmistön edustajana.

Molemmat kilpailevat sydämellään ja uskovat että paras mies voittakoon.

Elokuvassa voi nähdä mm. Ian Holmin Haroldia sparraavana valmentajana.

Juostaan kilpaa

Elokuva oli tehty sellaisella laadulla, että sitä oli vaivatonta katsoa. Näyttelysuoritukset olivat hyviä ja tarina vastakkainasettelusta oli kiinnostava ilman kuitenkaan mitään likaista peliä, jolla yleensä saadaan draaman kaarta tällaisiin kilpailu-elokuviin. "Lentävä skottilainen" oli sympaattinen ja olikin vaikeaa olla olematta hänen puolellaan ja toivoa hänelle kaikkea hyvää kisaan vaikka ei hänen vastapelurinsa Harold paljon hänen rinnallaan karismassa kalvennutkaan.

Tulivaunut ei yltänyt laadustaan huolimatta omiin top-listoihini. Ehkä elokuvasta olisi saanut enemmän irti jos seuraisi ja olisi enemmän kiinnostunut penkkiurheilusta vaikkakin idea ennakkoluulojen ylittämisestä sekä itsensä ja unelmiensa toteuttamisesta onkin aina ajankohtainen.

****

Ohjaaja: Hugh Hudson

Pääosissa: Ben Cross, Ian Charleson, Nicholas Farrell

Kesto: 2h5min

Valmistusmaa: UK

Korso (2014)

Korso on elokuva korsolaisista nuorista. Itsekin olin aikoinani korsolainen nuori.

Markus (Mikko Neuvonen) asuu Korsossa eikä hänellä ole oikein kunnon suuntaa elämässään. Hän haluaisi pelata koripalloa ämmattilaisena ja suunnitteleekin matkustavansa New Yorkiin katukoripallokisoihin, josta hän voisi "tulla löydetyksi". Koulun keskeyttänyt Markus viettää päivänsä kavereiden kanssa hengaten, koripalloa tyhjässä varastotilassa pelaten ja juopotellen. 

Markus tarvitsee rahat unelmamatkalleen, jotka päättää lainata baarin omistavalta Hartikaiselta (Iiro Panula). Laina on kuitenkin takaisinkin maksettava ja Markus kavereineen sortuu Hartikaisen painostavan nyrkin alla kuutamokeikkailuun. 

Markuksen siskon (Iida Lampela) tummaihoinen poikaystävä Jojo (Richmond Ghansah) naureskelee Markuksen tyhmälle unelmalle. 

Korsolaiset tappaa aikaa

Korso on lähiö siinä missä muutkin lähiöt. Lähiöitä asuttaa tavalliset työssäkävijät siinä missä yhteiskunnasta syrjäytyneetkin. Korso-elokuva keräsi kaikki kliseet yhteen kertomalla tarinan tällaisesta syrjäytymisvaarassa olevasta Markus nuoresta, joka asuu 1.) yksinhuoltajalla, 2.) on työtön, 3.) alkoholi maistuu, 4.) omaa vanhentuneen "amiskampauksen", 5.) tukeutuu rikolliseen toimintaan, 6.) heittää kevyen rasistista läppää, 7.) raivoaa sossun luona.

Olisin kaivannut jonkinlaista Markuksen taustan tarkempaa valotusta, että miten hän oli päätynyt nykyiseen tilaansa. Tuntui että elokuvassa oletettiin, että kaikki tarvittava motiivi löytyi siitä, että hän asui Korsossa. Markuksen äiti ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostuneelta lastensa elämästä, mutta hänenkään hahmoonsa ei menty sen syvemmälle vaan parin "ylinäytellyn" kohtauksen ajateltiin riittävän osoittamaan, että hän ei oikein jaksanut lapsiinsa panostaa. 

En ymmärrä mikä elokuvan pointti oli. Markus oli niin elämän lyömä että ei mennytkään New Yorkiin katukoripallokisoihin ja sitten elokuva olikin jo lopussa ja yhtäkkiä hän olikin saanut elämänsä järjestykseen ja matkarahat matkustamiseen tajuten ettei ole ammattilaistasoa koriksessa. Katsojalle ei selitetty että miksi näin kävi. Tukka oli vaan leikattu siistimmin, sisko oli lukiossa ja kaikki olikin tosi jees: "kyllä sinäkin voit onnistua vaikka asuisit Korsossa"...justiinsa...

Elokuvassa oli kuitenkin ihan kiva bongata Korson keskustan maisemia eikä Markusta näytellyt Mikko Neuvonen huono näyttelemisessään ollut.

**1/2

#elokuvahaaste2016 (32. Elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi (tai Suomeen).

Ohjaaja:Akseli Tuomivaara

Pääosissa: Jukka-Pekka Siili, Iiro Panula, Iida Lampela

Kesto:1h 24min

Valmistusmaa: Suomi

We are the Marshall (2006)

We are the Marshall on tositapahtumiin perustuva elokuva amerikkalaisen jalkapallon joukkueesta, jonka miltei kaikki jäsenet kuolevat lentokoneonnettomuudessa. 

Marshall-yliopistolla on ok jalkapallojoukkue, mutta kun lento-onnettomuuden jälkeen joukkueesta jää jäljelle enää neljä, niin miettii koulun johto jalkapallon lakkauttamista. Toisen yliopiston valmentaja Jack (Matthew McConaughey) lukee Marshallin traagisista tapahtumista ja päättää auttaa heitä luomaan uuden joukkueen. Avukseen hän saa onnettomuudessa menehtyneen päävalmentajan (Robert Patrick) apuna olleen apulaisvalmentajan (Matthew Fox). 

Kaupunki on aluksi hieman skeptinen haluaako uuden joukkueen menehtyneiden tilalle, mutta inspiroiva valmentaja saa kaikki puolelleen. Avukseen he saavat vielä toisen yliopiston taktiikkamateriaalia ja alkaa uuden joukkueen näkymät kirkastua huomattavasti. 

Elokuvassa voi nähdä myös Ian McShanen menehtyneen pelaajan isänä ja Kate Maran saman menehtyneen pojan kihlattuna. David Strathairnin voi nähdä yliopiston johtajana.

Jalkapallokuvioiden suunnittelua

We are the Marshall oli karmiva elokuva, jossa mikään ei oikein toiminut. Matthew tuntui epäuskottvalta valmentajalta ja hänen yltiöoptimistiset kannustuspuheensa ontoilta.  Elokuva sijoittui 70-luvun alkuun, mutta ajan kuvauskin onnahti enkä saanut Matthewin pitkistä pulisongeista huolimatta sellaista fiilistä, että elettiin funkyä 70-lukua. Tarina ei myöskään itsessään ollut kovin kiinnostava. Risteilevät juonikuviot tuntuivat toisistaan irrallisilta enkä saanut kiinni Kate Maran ja Ian McShanen esittämien hahmojen kokemasta surusta. Nämä kaksi hahmoa tuntui olevan jossain toisessa elokuvassa kuin tässä leffassa missä koottiin uutta jalkapallojoukkuetta. Fox loisti tapansa mukaan täydellisellä persoonattomuudellaan. Kate Mara nosti oksennuksen kurkkuun. "Lovejoy" oli elokuvan parhautta vaikka olikin typerässä tukkatyylissä.

**

Ohjaaja: McG (Charlien enkelit, Terminaattori - Pelastus)

Pääosissa: Matthew McConaughey, Matthew Fox, Anthony Mackie

Kesto:2h 11min

Valmistusmaa: USA

Seabiscuit (2003)

Tobey Maguire on punatukkainen hevosmies tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Seabiscuit.

Seabiscuit aloittaa kerrontansa ajasta jolloin autot tulivat massoille ja syrjäyttivät hevoset kulkuvälineinä. Elokuvassa sivutaan myös 30-luvun lamaa, jolloin ihmiset olivat epätoivoisia ja janosivat harhautusta synkille ajatuksilleen. Näissä puitteissa nuori Red Pollard (Tobey Maguire) jätetään vanhempiensa toimesta talleille huolehtimaan hevosista paremman elämän toivossa. Muistoksi vanhemmista jää vain säkillinen kirjoja. Usein vaikeuksiin joutuva vihaa täynnä oleva nuori Pollard hommaa elantoaan milloin hevoshoitajana, milloin nyrkkeilemällä.

Hevosia kouluttava Tom Smith (Chris Cooper) on hankkinut itselleen kovia kokeneen tempperamenttisen hevosen, jossa näkee potentiaalia. Ainoa ongelma on se ettei kukaan suostu ratsastamaan sillä. Itsekin kovia kokenut Pollard onkin oikea mies hommaan. Hevosen ja miehen välille syntyy yhteys. Pollard on normaalia isompi jockey ja hevonen on puolestaan pienemmän puoleinen. Kemia kuitenkin toimii ja kaksikko pääsee yllättämään kaikki. Altavastaaja pari vetoaa köyhempään kansanosaan.

Elokuvassa voi nähdä myös Jeff Bridgesin poikansa menettäneenä rahamiehenä sekä Elizabeth Banksin tämän uutena rakkauden kohteenaan vaimon lähdettyä. William H. Macyn voi puolestaan nähdä huvittavaksi sivuhahmoksi tarkoitettua urheilutoimittajaa.

Tobey sitoo jalkaansa.

Seabiscuit on rääsyistä rikkauksiin tarina - kahdesti. Ensin altavastaaja hevonen sekä jockey voittavat kaikkien yllätykseksi laukkakisassa. Toisen kerran kun menestyksen huipulla olevien ajajan sekä hevosen jalat loukkaantuvat eikä kummankaan enää uskota palaavan raviradalle - ja toisin kuitenkin käy. Eli jos saa itsensä kovaksi Rockymaisista altavastaaja voitoista, niin tässä sitä on tuplasti! 

Seabiscuit on kuitenkin niin vain tätä tiettyä tarkoitusta varten tehty "hyvän olon" -elokuva, että pieneltä teennäisyyden tunteelta ei voi välttyä. Punatukkainen Tobey ei myöskään toiminut vaikka Tobey muuten toimikin. En ole koskaan viettänyt nuoruudessani perinteistä "hevostyttövaihetta" eikä hevoset ole siis minulle mitenkään erityisen rakkaita. Pidän kuitenkin eläimistä noin yleisesti ja oli tätäkin hevospätkää sen takia ihan kiva katsella. Elokuva oli kuitenkin liian pitkä, mutta parani loppua kohden. Näyttelijät onnistuivat osissaan.  Positiivista oli ettei Pollardin vanhemmat ilmiintyneet jonnekin katsomoon kun hän oli voittoisana lisäsentimentalisuuden lisäämiseksi.

Paikoin ihan kivaa katseltavaa.

***

Ohjaaja:Gary Ross

Pääosissa: Tobey Maguire, Jeff Bridges, Elizabeth Banks

Kesto:2h20min

Valmistusmaa: USA

Million Dollar Arm (2014)

Urheiluagentti saa idean sukeltaa Intian markkinoille pesäpallon merkeissä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa - Million Dollar Arm.

Million Dollar Arm -kilpailun voittajat

JB (Jon Hamm) ja Aash (Aasif Mandvi) ovat päättäneet perustaa itsenäisen urheiluagenttitoimiston, johon heillä on vaikeuksia saada kunnon rahakasta asiakasta. JB saakin epätoivon hetkellään, menetettyään ison asiakkaan, idean kokeilla etsiä pesäpallokykyä ainoasta koskemattomasta markkina-alueesta - Intiasta. Haastavaksi haun tekee se, että Intia on enemmän kriketti- kuin pesäpallomaa. JB saa kuitenkin rahoituksen pyrkimykselleen hakea kaksi potentiaalista heittokättä Million Dollar Arm -kilpailun kautta ja viedä heidät jenkkeihin treenamaan vuodeksi. Pikaisen koulutuksen jälkeen heidän pitäisi jo osallistuaa ammattilaisjoukkueen karsintoihin. 

JB:n matkaan tarttuukin kaksi hyvän tuloksen saanutta nuorta miestä: Rinku (Suraj Sharma) ja Dinesh (Madhur Mittal). Näiden lisäksi mukaan tarttuu vielä valmentajan urasta haaveileva innokas pikkumies Amit (Pitobash). 

Elokuvassa voi myös nähdä Alan Arkinin (lähinnä silmät kiinni) sekä Lake Bellin JB:n ihastuksen kohteena. 

Taj Mahal taustanaan, JB puhuu puhelimessa

Million Dollar Arm oli kiva hyvän tuulen elokuva, josta tiesi etukäteen mitä tulisi tapahtumaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut vaan elokuvaa seurasi kiinnostuneena lähinnä siltä kantilta kuinka näihin lopputuloksiin päästään; kuten playboymaisen JB:n ihastuminen viehättävään, mutta älykkäseen naapuriinsa tai poikien pääseminen karsinnoista pelaamaan ammattilaisina pesäpalloa. 

Viehkeä lääkäriksi opiskeleva naapuri pukeutuu Intia-teemaan

Tykkäsin myös siitä, ettei poikien välillä ollut koskaan minkäänlaista kateuskisailua vaan molemmat kannustivat toisiaan. Amit oli myös sympaattinen valmentajana. Intia oli myös mielenkiintoinen kuvausympäristö. 

Elokuva toi hetken mukavuuden, mutta aika unohdettavaksi jäi.

***

#elokuvahaaste2016 (34. Elokuva, jonka nimessä on numero).


Ohjaaja:Craig Gillespie
Pääosissa: Jon Hamm, Aasif Mandvi, Alan Arkin
Kesto:2h4min
Valmistusmaa:USA

Foxcatcher (2014)

Kesä lähestyy ja joka lehti tyrkyttää fitness-ohjeita, sen kunniaksi siis: urheiluelokuvien putki!(Melkein sama asia kuin itse jumppaisi).

Foxcatcher kertoo painijasta, joka pääsee köyhistä olosuhteista rikkaan miehen palkkaamaksi. Elokuva oli aikoinaan Oscar-ehdolla jopa viidessä eri kategoriassa, muun muassa ohjauksesta sekä sivu- ja pääosamiehen pesteistä. Elokuva perustuu tositapahtumiin, kuten niin moni muukin urheiluelokuva...

John du Pont (Steve Carell) on multimiljonääri, joka ihailee painin harrastajia ja olisi itsekin sellainen halunnut nuoruudessaan olla, mutta snobiäitinsä halveksuessa alhaista lajia, ei hän päässyt sitä koskaan toteuttamaan. John päättääkin rakentaa itsellensä Foxcatcher-nimisen painijoiden tiimin, jotka pyrkivät tavoittelemaan Olympia-kultaa. Mukaan John palkkaa köyhistä olosuhteista tulleen painijan Mark Schultzin (Channing Tatum), jota on valmentanut tämän veli David (Mark Ruffalo). David ei kuitenkaan lähden mukaan hulppeisiin olosuhteisiin Johnin maille, jossa painijat treenaavat. John on ekstentrinen kaveri ja houkuttelee penaalin tylsimmästä päästä olevan Markin paheiden tielle. John kuitenkin päättää, että Mark löysäilee liikaa eikä kykene valmentamaan muita painijoita ja hakee Davidin perheineen vetämään hanketta. Tästä Mark ei pidä ollenkaan. Harhoissa elävä John haluaa median kautta valheellisesti näyttää, että hän olisi päävastuussa valmennuksesta. 

 

Mark ja John

Foxcatcher oli silmät verkkokalvoon polttavan huono elokuva. Miltei kaikkia päänäyttelijöitä oli jotenkin fyysisesti muokattu näyttämään erikoisemmilta, kuten Carrelin jättinenä, jota vielä jatkuvasti korostetusti kuvattiin. Mark Ruffalo oli yllättävän hyvä tässä ja olikin elokuvan parasta antia. Keskiössä olleet Carrel ja Channing kuitenkin tekivät elokuvasta yhtä kiinnostavaa katsottavaa kuin sen kuuluisan maalin kuvumisen seinään. Tai no oli Carrelilla hetkensä.

 

Elokuva oli leikattu niin, että se hyppi paljon kohtauksesta kohtaukseen eikä sitä ollut aina helppo seurata: Foxcatcherissä tapahtui jotain sekavaa draamaa sen alusta keskivaiheelle ja sitten lopussa John kävi jostain syystä niittaamaassa Davidin. Ehkä hän oli kateellinen tämän valmennustaidoille, kuka tietää ja tärkeämmin, ketä kiinnostaa? Elokuva ei ainkaan pystynyt saavuttamaan yleisönä istuvan minän kiinnostusta hahmoihin ja heidän kohtaloihinsa. 

Erikoinen elokuva. Ei hyvällä tavalla.

**

Ohjaaja: Bennett Miller (Moneyball, Capote)
Pääosissa: Steve Carell, Channing Tatum, Mark Ruffalo
Kesto:2h14min
Valmistusmaa: USA

Goon (2011)

Goon perustuu jääkiekkoilija Doug Smithin persoonaan. 

Doug Glatt (Seann William Scott) on korkeastikoulutetun perheen vähemmän älykäs vesa. Vanhemmat (isä: Eugene Levy) toivoisivat Dougin suuntaavaan lääkäriksi tai juristiksi, mutta hän kokee kykynsä piilevän fyysissä voimissaan hyödyntäen niitä muun muassa pokena.

Dougin kaveri Pat (Jay Baruchel) pitää jääkiekkoväkivaltaan keskittyvää nettisivustoa. Doug on seurana yhdessä jääkiekko-ottelussa, jossa päätyy kahakkaan jäähylle joutuneen pelaajan kanssa. Valmentaja huomaa hänessä potentiaalin ja palkkaa tämän riveihinsä. Doug pääsee pian pikkuliigasta tunnetumpaan seuraan.

Doug auttaa epämotivoitunutta joukkuettaan kiven kovilla nyrkeillä ja saa muutkin uskomaan voiton mahdollisuuteen. Koko elokuvan ajan kulkevana jännitteenä on odotus siitä, koska Doug ja eläkkeelle siirtyvä väkivaltatykki (Liev Schreiber) kohtaavat jäällä. 

Seann William Scott Dougina ihastuksensa kanssa

En ole kovinkaan suuri Seann William Scott fani, joten odotukseni olivat alhaalla. Ilokseni kuitenkin huomasin, että elokuvaan itsensä lihottanut ja muskeloittanut Scott ei ensinnäkään näyttänyt itseltään eikä toisekseen ollut ollenkaan huono. Elokuvan yhtenä käsikirjoittajana toiminut sekä sivuosassa ollut Jay olisi voinut jäädä kameran toiselle puolelle, koska käsikirjoitus toimi siinä missä hänen kiroilevan pikku rääpäleen rooli tuntui toistolta hänen muista töistään.  Muut roolit toimivat kuitenkin täydellisesti. Dougin "lutkan puoleinen" ihastuksen kohde Alison Pill  oli sopivan raikas eikä imelöittänyt tarinaa. Yksinkertaisen Dougin solmima suhde häneen oli suorastaan suloinen. Liev myös naulasi eläkkeelle jäävän "yhden tempun ponin" roolin uskottavasti. Kim Coetesin jäätävät silmät aiheuttavat minulle aina väristyksiä ja valmentajaksi hänen olemuksensa istui kuin hansikas. 

En erityisesti seuraa jääkiekkoa eikä väkivaltakohtaukset jäällä olleet mitenkään suuria nautinnon aiheita, mutta eivät ne kuitenkaan tuntuneet tylsiltä tai tarkoituksettomilta kun elokuva kuitenkin kertoi tästä jäällä lähinnä nyrkkiä käyttävästä hepusta, joka ei edes kunnolla osannut luistella. Pohjois-Amerikkalaisten jääkiekossa taitaa olla muutenkin hieman löyhemmät säännöt kuin meillä täällä Euroopassa. En oikeastaan edes tiennyt, että jonkun pelaajan rooli voi olla vain pelkkä lättyyn lämääjä. Osasyynä siihen ettei väkivalta tuntunut niin pahalta oli se, että Dougin hahmo oli niin kiltti ja puhtain motiivein toimiva kaveri. Virkistävää katsoa elokuvaa,  jossa ei ole perinteisessä mielessä hyvä-paha vastakkain asettelua.

Yllättävän hyvä; tarjosi komediaa, draamaa, toimintaa ja romantiikkaa. Erityisen hauska kohtaus oli kun Dougin päälle lensi roska ja hän selitti ihastukselleen kuinka näin on tapahtunut aikaisemmin ja summasi sen: Garbage blows in my face sometimes. 

****

Ohjaaja: Michael Dowse (It's all gone Pete Tong, Take me home tonight)

Pääosissa:Seann William Scott, Jay Baruchel, Alison Pill

Kesto:92min

Valmistusmaa:USA, Kanada

The Best of Times (1986)

Vaikka olinkin nuoremapana hyvä liikunnassa, niin en ole oikein koskaan ymmärtänyt johonkin urheilulajiin keskittyvää nostalgiaa. Menneet ovat menneitä. Kasan alimmainen (The Best of Times) kertoo Jack Dundeesta (Robin Williams), joka ei osaa päästää irti noista nuoruuden glooriahetkistä. Tosin Dundeen tilanne on hieman toinen, koska hän pudotti tärkeässä ottelussa pallon juuri ennen touchdownia ja haluaakin tehdä toisinnon pelistä, jossa voisi paikata mokansa. 

Vaimonsa (Holly Palance) isän (Donald Moffat) alla työskentelevä Dundee saa ideaansa mukaan Reno Hightowerin (Kurt Russell), joka toimi pelinrakentajana. Lopulta miehet saavat mukaansa niin oman joukkueensa pelaajat kuin vastustajatkin. Dundeelle pelin toisinto on tärkeä, mutta hän ei saa vaimoaan tätä ymmärtämään. Myös Renon vaimo (Pamela Reed) haluaa jättää miehensä. 

Kurt Russell ja Robin Williams

Kasan alimmainen ei ole kovinkaan hauska elokuva tai edes mielenkiintoinen. Epätoivon rajalla pyyheltävää Dundeeta esittänyt Robin esitti yksipuolisesti kitisevää hahmoaan. Kurt Russell sopi hyvin osaansa, mutta käsikirjoituksessa ei ollut paljon liikkumanvaraa. Elokuva saattaa toimia paremmin jos a.) pitää penkkiurheilusta, b.) seuraa amerikkalaista jalkapalloa tai c.) on kulttuurista, jossa amerikkalainen jalkapallo on se juttu kuten Suomessa jääkiekko.

Pamela Reed ja Holly Palance

Pätkää katsoessani rupesin miettimään enemmän Pamela Reedia. En tiedä onko hän koskaan esittänyt minkään elokuvan pääosanaista, mutta aina hän tuntuu olevan sellainen sisukas vaimo, jonka mies on jollain tavalla sietämätön. Tässä hän halusi eron Kurt Russelista, mutta palasi lopussa hänen kanssaan yhteen. The Cadillac manissa hän oli pettävän Robin Williamsin ex-vaimo, mutta palaamassa lopussa yhteen ja Beanissa hän oli jättämässä Peter MacNicolia kun toi Beanin asumaan kanssaan, mutta oli lopussa palaamassa yhteen... ja niin edelleen. Mielestäni Pamela Reed on kuitenkin kiva. 

Ei niin onnistunut komedia.

**

Ohjaaja: Roger Spottiswoode (Turner ja täystuho, Huominen ei koskaan kuole)

Pääosissa: Robin Williams, Kurt Russell, Pamela Reed

Kesto:104min

Valmistusmaa: USA

Rocky Balboa (2006)

"It Ain't Over 'Til It's Over" 

Rocky-sarjan päättää hienosti vuonna 2006 syntynyt Rocky Balboa.

Rocky (Sylvester Stallone) elää keski-ikäistä elämäänsä pyörittäen omaa ravintolaa ja eläen menneisyydessä muistellen syöpään kuollutta vaimoaan Adriania. Rocky yrittää pitää yhteyttä huonolla menestyksellä nyt jo aikuiseksi kasvaneeseen poikaansa Rocky Jr:iin (Milo Ventimiglia), joka on valinnut isästään erilaisen työuran yritysmaailmassa. Juniori kokee elävänsä isänsä varjossa ja on hieman eksyksissä ennen isänsä silmät avaavaa puhuttelua.

Nyrkkeilyn hallitseva maailmanmestari Mason Dixon (Antonio Tarver) ei ole kansan suosiossa vaan häntä syytetään helpoista vastuksista. Tv-kanava tekeekin tietokonesimulaation kuvitteellisesta ottelusta Dixonin ja Rockyn välillä. Ottelun aiheuttama keskustelu saa Rockynkin miettimään, että pitäisikö palata takaisin kehiin pikkuotteluiden merkeissä. Rocky saa kuitenkin heti lisenssin saatuaan tarjouksen otella Dixonina vastaan näytösottelun merkeissä. 

Rocky saa tuekseen poikansa sekä ystävänsä Paulien (Burt Young) ja Marien (Geraldine Hughes) ja päättää kokeilla vielä kerran onko "kellarissa tavaraa".

Elokuvassa voi nähdä myös Mike Tyson -cameon.

Isä ja poika

Pidin kovasti tästä Rocky Balboasta. Mielestäni se oli hyvä päätös Rocky-elokuville. Olen iloinen että kaikki enemmän tai vähemmän hyvät Rockyt tehtiin. Niihin on aina nostalgista palata ja kukin osa kertoo hyvin omasta ajastaan. Rocky Balboa kuvaa myös hyvin 2000-lukua, kovempine kulmineen ja kehittynein teknologineen. Sylvester vangitsi hyvin eläköityneen nyrkkeilijän sielun, jonka elämä on hieman hakusessa kun kiintopiste Adrian on kuollut. Milo pärjäsi myös hyvin Rockyn poikana. Elokuvassa oli kaksi vahvaa monologia jotka tulivat Syltyn suusta. Toinen oli se kun hän ojensi poikansa elämään omaa elämäänsä välittämättä muista ja toinen kun hän vetosi nyrkkeilylisenssin myöntämisestä päättävään tuomaristoon. 

 

Cowards do that and that ain't you! You're better than that!

                               
 En ihan niin paljon lämmennyt Geraldinen esittämään Marieen, jonka piti olla ykkösosassa olleen "pikku-Marien" kasvanut versio. Hän ja hänen poikansa "Steps" tuntuivat elokuvan ylimääräiseltä täytteeltä. En ole maininnut aikaisemmissa arvosteluissani sanallakaan Burt Youngia, joka on kuitenkin aika oleellinen osa elokuvia. Burtin esittämä Paulie-hahmo on vastenmielinen tapaus, jolla on kuitenkin ainakin osittain kultainen sydän. Paulie antaa mukavaa särmää Rockyn menestystarinoille. Paulie palauttaa aina maan päälle. Tähän Rockyyn oli palkattu ihan oikea nyrkkeilijä Rockyn vastukseksi ja myös iskut olivat aitoja. Matsi näyttikin siksi helskarin realistiselta. 

Burt Young

Haikeaa sinällään että tämä oli vika Rocky, mutta hyvä että ei enää jatko-osia ole tullut vaikka jotain huhuja seiskasta onkin ollut liikkellä. Tähän olisi hyvä päättää.


****

Ohjaaja: Sylvester Stallone (Rocky III, Rocky II, Rambo)
Pääosissa:Sylvester Stallone, Antonio Tarver, Milo Ventimiglia
Kesto:102min
Valmistusmaa:USA

Rocky V (1990)

Rocky V päätti pitkäksi aikaa Rocky-elokuvien sarjan kunnes 2006 Sylvester Stallone ohjasi vielä Rocky Balboan.

Rocky (Sylvester Stallone) sai kovia tällejä Rocky IV:ssa neuvostoliittolaiselta Dragolta. Lääkärit toteavatkin, että Rockylla on aivovaurio eikä hän voi enää otella. Samaan aikaan suulas promoottori Duke (Richard Gant) yrittää saada Rockyn takaisin kehään. Vaimonsa (Talia Shire) järkähtämättömällä kieltäytymisellä Rocky ei kuitenkaan siihen suostu edes silloin kun menettää kaiken omaisuuden huijaritilinhoitajansa takia. Rocky palaa vaimonsa ja nyt esiteini-ikäisen poikansa (Sage Stallone) kanssa kotikulmilleen asumaan.

Rocky päätyy manageriksi nuorelle lupaukselle Tommy Gunn (Tommy Morrison), joka kuitenkin huipulle päästyään menee Duken kelkkaan. Rockyn poika on aavistanut petoksen, mutta Rocky on liian sinisilmäinen. Duken pohjimmaisena tarkoituksensa on ollut aina saada Rocky jälleen nyrkkeilemään, mutta tämän elokuvan loppuottelua ei käydäkään kehässä vaan baarin takapihalla. 

Tommy olet kuin poikani, ota shortsini

 Minusta Rocky-elokuvat on ollut nyt hauska katsoa putkeen kun ne kertovat niin räikeästi kulloisestakin ajan kuvasta. Tässä Rocky femmassa ysäri oli vahvasti läsnä siinä, että rikkaudet ei enää ollutkaan se juttu. Urbaani ympäristö ja rap-musiikki kehystivät elokuvan puitteet. Tykkäsin enemmän tästä koruttomuuteen palaavasta tyylistä. 

Isä ja poika

Elokuva myös keskittyi enemmän Rockyn poikaan, jota esitti Sylvester Stallonen jo nyt edesmennyt poika Sage Stallone. Mielestäni oli ihan hauskaa että tässä elokuvassa ei toistettu Rockyn treenausrulettia vaan muottia rikottiin vähän vaikkakaan ei paljoa, koska Tommy hoiti suurelti Rockyn osan. Tosin oli ihan hyvää vertailua vielä tuoda esille se, että vaikka Tommylla oli talentti, niin ei Rockyn sydäntä: jos ei ole sitä, niin ei ole sitä. Rockyn pojan kapinointiakin oli ihan mielenkiintoista katsoa vaikka tuntuikin vähän irralliselta ja Rocky-elokuvaan kuulumattomalta.

Duke oli inhottavan viihdyttävä päällepäsmäri josta tuli mieleen Seinfeldista tuttu Kraimerin asianajaja Jackie Chiles. 

Kumpi on kumpi?

 ***

Ohjaaja:John G. Avildsen (Rocky, Krate Kid, Karate Kid II, Karate Kid III)

Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young

Kesto:104min

Valmistusmaa: USA

Rocky IV (1985)

Rocky IV jatkaa siitä mihin Rocky III jäi. 

Rocky sai voittamalla Clubber Langin (Mr T) jälleen nyrkkeilymestarin tittelin itselleen. Elettyään jonkin verran mukavaa elämää saapuu areenalle uusi haastaja kun neuvostoliittolainen tappokone Drago (Dolph Lundgren) tulee vaimonsa (Brigitte Nielsen) kanssa Jenkkeihin. Rockyn valmentajana ollut entinen mestari Apollo Creed (Carl Weathers) päättää haastaa Dragon näytösottelussa vaikka ei viiteen vuoteen ole ringissä ollutkaan. Rocky ja Adrian (Talia Shire) ovat molemmat huolissaan Apollosta, mutta Apollo pitää päänsä. Valitettavasti Drago on liian kova vastus ja menehtyy Apollo vammoihinsa. Tästä Rocky saakin uutta puhtia kohdata tämä Yhdysvaltojen ykkösvihollinen - Neukku-Drago. Kisat pidetään kylmässä Neuvostoliitossa jonne Rocky menee treenaamaan lukuisten yipitkien montaasien saattelemana. 

Pikku-Rocky ja jätti-Drago

Tässä nelosessa ei kyllä enää ollut hirveästi uutta tai no kyllähän Rocky kasvatti parran treenauksensa lomassa. 2/3 osaa elokuvasta koostui kuitenkin vanhojen Rocky-elokuvien pätkistä tai montaaseista. Uusia biisejä oli myös tulvillaan, mutta ei mitään Eye of the tigerin tai Rocky-tunnarin veroista. 80-luku oli myös räikeän esillä muun muassa "hassun" kotitalousrobotin, Boss-collegepaitojen sekä rautaesiriipun muodossa. Dolph Lundgren Dragona oli hyvin yksiulotteinen steroidihirmu. 

Drago harjoittelee tylsästi hienoilla laitteilla kun Rocky tuossa oikealla on asian ytimessä

Sinällään ihan hauska idea tämä kylmän sodan osapuolien vastakkainasettelu ja jotenkin hyvin luonnollinen jatkumo Apollon jenkkishortseissa nyrkkeilevälle Rockylle. Silti tämä oli kyllä kehnoin Rocky tähän mennessä.

 **1/2

Ohjaaja:Sylvester Stallone (Rocky III, Rocky II, Rambo)
Pääosissa:Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young
Kesto:91min
Valmistusmaa:USA

Rocky III (1982)

Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III) esittelee meille uuden kipaleen lisäksi Mr T:n Clubber Langina, joka haastaa nyt titteliä pitävän Rockyn (Sylvester Stallone), juuri kun hän olisi jäämässä eläkkeelle nyrkkeilystä. Mestaruuden tuoma maine ja mammona on "sivistänyt" Rockyn niin pahasti, että ei hän pärjää nuorelle haastajalle ja menettää mestaruusvyönsä. Luottomanagerinsa Mickeyn (Burgess Meredith) menehdyttyä ottaa Apollo Creed (Carl Weathers) Rockyn valmennettavakseen, koska hänkään ei erityisesti röyhkeästä Clubberista välitä. 

Apollo päättää viedä Rockyn pois kaikesta fanihumusta köyhille kotikulmilleen, Rockyn kun on löydettävä se "tiikerin katse", että hänellä olisi edes pienintäkään mahdollisuutta uusintaottelussa Clubber Langia vastaan. 

Mukana myös Hulk Hogan Thunderlipsinä. 

"I pity the fool"

Rocky kolmosesta huomaa hyvin, että nyt ollaan siirrytty 80-luvulle. Rocky saa maistaa yltäkylläisyyttä ja liukuukin sulavasti mainoksesta toiseen sekä pousaa fanien kanssa. Sellaista Rockya ei tietenkään ole mielenkiintoista katsoa, joten mestaruuden mentys oli sopiva ravistus ja Clubber yllättävän kova vastus. Ajattelin etukäteen ettei Mr. T:tä  varmaan voisi kovinkaan vakavasti ottaa, mutta mukavalla raivolla hän oli varteenotettava loppuvastus. 

Mielestäni alun hyväntekeväisyysottelu Hulk Hoganin esittämän Thunderlipsin kanssa oli myös hauska veto vaikka ei sinällään liittynytkään mihinkään. Parasta oli kun Hulk ja Rocky olivat kavereita lopussa. Pidin myös siitä, että Apollo valmensi Rockyä ja antoi jenkkilippushortsinsa titteliotteluun. Tällaiset ystävyyselementit olivat hyviä Rocky 3:ssa. Pidin kovasti Mickeystäkin, mutta vaihtelun vuoksi oli tärkeää, että Apollo asteli hänen kenkiinsä.

Tietysti tämä kolmonen toisti kahden edeltäjänsä juonta siitä, että aluksi Rocky ei oikein ole hyvässä kunnossa ja sitten Adrian (Talia Shire) saa pään kuntoon ja sitten taas treenataan tiikerin raivon lailla. Konsepti on kuitenkin toimiva ja jaksoi sen vielä tämän kolmosen verran ainakin katsoa. Saa nähdä mitä nelonen ja vitonen tuo tullessaan kun en niistä hirveästi muista. Neuvostoliitto taisi ainakin jossain olla vastassa vaikka Clubberin pitikin jäädä Rockyn viimeiseksi vastukseksi.

***

Ohjaaja:Sylvester Stallone (Rocky II, Rocky IV, Rocky Balboa, Rambo)

Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young

Kesto:99min

Valmistusmaa:USA

Rocky II (1979)

Katsoin Rockyn perään tämän Sylvester Stallonen kirjoittaman ja ohjaaman Rockyn uusintaottelun (Rocky II). Elokuvan alussa näytetään mitä ykkösen lopussa tapahtui kun Apollo (Carl Weathers) ja Rocky (Sylvester Stallone) selvisivät omilla jaloillaan viimeisen erän loppuun asti ja Apollo voittaa pisteillä.

Matsin jälkeen Rockylla on varaa tarjota vain parasta Adrian (Talia Shire) rakkalleen, joka suostuu hänen vaimokseen. Rahat kuitenkin loppuvat pian kun Rocky on luvannut vaimolleen, ettei enää nyrkkeile jotta hänen vahingoittunut silmänsä ei sokeudu kokonaan.

Samaan aikaan Apollo Creed saa vihapostia osakseen, jossa ottelua pidetäåän sovittuna tai jossa väitetään, että Rockyn olisi kuulunut voittaa.  Apollo haluaakin uusintaottelun ja heittää lokaa Rockyn maineelle, että tämä on liian "kana" osallistuakseen. Lopulta taloudelliset paineet, perheen lisäys ja oman rakkaan hyväksyntä ajavat Rockyn uudelleenkohtaamaan Apollon taistelussa mestaruudesta. 

Yo adrian, I did it!

Tämä jatko-osa ei luonnollisestikaan vedä vertoja sille ensimmäiselle ja alkaa heti heikosti vanhan toistolla. Juonellisesti elokuva on kyllä luonnollinen jatkumo edeltäjälleen: tottakai Rocky saa maistaa menestystä ja sitten menettää kaiken tajuten ettei osaa muuta kuin nyrkkeillä. Ja lopulta voittaa sen tittelin, joka hänelle olisi jo heti alkuunsa kuulunut.

Minulle elokuvan parasta antia oli noin puolesta välistä eteenpäin kun Rocky nielee ylpeytensä ja on valmis luuttuamaan lattioita nyrkkeilysalilla, jossa häntä pidetään kuninkaana kun "haluaa vain olla jotenkin kuvioissa mukana". Mutta onhan tämä jatkis pitkälti sen ensimmäisen toistoa; saman musan avulla huiippukuntoon ja sama vastus vaikka tulos onkin nyt eri.

Ihan hyvä.

***

Ohjaaja: Sylvester Stallone (Rocky III, Rocky IV, Rocky Balboa, Rambo)
Pääosissa:Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young
Kesto:119min
Valmistusmaa:USA

610/1001 Rocky (1976)

Rocky kertoo tarinan pikku paikkojen nyrkkeilijästä Rocky Balboa (Sylvester Stallone) joka saa elämänsä tilaisuuden, kun hallitseva maailmanmestari Apollo Creed (Carl Weathers) haastaa hänet taistelemaan mestaruudesta. Näytöksen on tarkoitus olla pelkkää peeärrää Apollolle, mutta Rocky treenaa itsensä sellaisen kuntoon managerinsa (Burgess Meredith) avulla, että häneen on suhtauduttava vakavasti.

Nyrkkeilynsä lomassa Rocky vikittelee elänkaupan ujoa Adrian (Talia Shire) tyttöä.

Rocky Balboa mukiloituna

Toki Rocky on tullut  nähtyä aikaisemminkin, mutta viime kerrasta oli kuitenkin ehtinyt vierähtää kymmenisen vuotta. Toki sen hyvyyskin oli jättänyt aivokuoreeni muistijäljen, mutta silti en muistanutkaan miten hyvä se oli. Rocky vaan toimii kaikilla tasoilla ja Sylvester on näyttelijänä parhaimmillaan. Burgess on sopivan ärhäkkä manageriksi ja Talia sopivan ei-muovisen-nätti.

Adrian ja kuuma Rocky

Nyrkkeilyn raakuus sekä ujoon tyttöön rakastumisen herkkyys toimivat sopivassa kontrastissa läpi elokuvan. Elokuvan ohjaaja halusi elokuvallaan olla ensimmäinen nyrkkeilypätkä, jonka nyrkkeily näytti aidolta ja tätä varten Syltty ja Carl harjoittelivat samaa koreografiaa niin monta kertaa kunnes se sujui kuin tanssi. Harjoittelu selkeästi kannatti, koska uskottavan näköistähän se oli. 

Rocky on syystäkin klassikko ja monien urheiluelokuvien esikuva altavastaajasta montaasin kautta sankariksi.

*****

Ohjaaja:John G. Avildsen (Rocky V, Karate Kid, Karate kid II, Karate kid III)

Pääosissa:Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young

Kesto:119min

Valmistusmaa:USA

Resurrecting the Champ (2007)

Resurrecting the Champ kertoo tarinan vanhasta nyrkkeilylegendasta "mestarista" (Samuel L. Jackson), joka on menestyksensä jälkeen päätynyt kadulle asumaan. Heikohkosti urheilutoimittajan töissä menestyvä Erik (Josh Hartnett) kohtaa tämän vanhan mestarin ja haluaa tehdä hänestä jutun. Kun juttu painetaan, niin käykin ilmi ettei "mestari" ollut se keneksi hän itsensä sanoi. Toimittajan menestysunelmat menevät myttyyn ja hänen poikansakin on kamalan pettynyt.

Josh Hartnett ja pummi

Josh Hartnett on oksettava "kaunispoika", joka yrittää parhaansa. Valitettavasti se ei ole paljon. Samuel L. Jacksonkin yritti parhaansa, mutta valitettavasti elokuvan puitteet eivät vain olleet kummoiset. En tuntenut sympatiaa pummi-Samuelia kohtaan vaan enemmänkin tylsistymistä. Se, että "mestari" ei ollutkaan kuka sanoi olevansa oli yllätys, mutta tämä käänne vain pahensi elokuvan tasoa. Ilman tuota valehtelua "Resurrection" oli voinut olla ihan kiva rikkauksista ryysyihin ja takaisin rikkauksiin tarina, mutta nyt se oli vain masentava kuvatus.

Tai no se oli ihan kiva, että Joshin esittämä toimittaja menestyi vain keskitasoisesti/heikosti työssään. Yleensä elokuvissa ihmiset on tosi hyviä niiden töissä paitsi jos kyseessä on komedia.

Tylsä.

**

Ohjaaja: Rod Lurie
Pääosissa: Samuel L. Jackson, Josh Hartnett, Kathryn Morris
Kesto:112min
Valmistusmaa:USA

Million dollar baby (2004)

Clint Eastwoodin ohjaama Million dollar baby kahmi miltei kaikki tärkeät Oscar-palkinnot; ohjaamisesta, pääosasta, sivuosasta sekä parhaasta elokuvasta. 

Frankie (Clint Eastwood) on pitkän linjan nyrkkeilyvalmentaja, jolla on valmennettavanaan Big Willie (Mike Colter) kun ottelu mestaruudesta on aivan nurkan takana, niin päättää Willie vaihtaa Frankien toiseen manageriin. Tilanne antaa kuitenkin mahdollisuuden köyhistä oloista lähtöisin tulleelle 31-vuotiaalle Maggielle (Hilary Swank), jolla on vain yksi unelma: päästä nyrkkeilyn huipulle Frankien avulla. Huipulle Maggie pääseekin, mutta mestaruusottelussa loukkaantuu ja halvaantuu kaulasta alaspäin. 

Mukana myös Morgan Freeman peruskertojana sekä entisenä nyrkkeilijänä. 

Maggie valkun kanssa

Elokuva on sellainen, että sen loppuratkaisua ei osaa odottaa. Tai en osannut odottaa kun sen ensimmäisen kerran näin. Hilary Swank näyttelee uskottavasti nyrkkeilyyn intohimoisesti suhtautuvaa Maggieta. Itsekin köyhistä oloista lähteneelle Swankille samaistuminen oli varmaan suhteellisen helppoa. Clint puolestaan on luonnollinen kärttyisänä vanhana miehenä, jolla on kultainen sydän.

Minulle elokuvan parasta antia on Maggien taistelu kohti huippua. Naisurheilusta kun on surullisen vähän elokuvia, saati laadukkaita sellaisia. Loukkaantuuminen ja eutanasia olivat rohkeita ratkaisuja ohjaajalta, mutta samalla elokuva hieman lössähti kasaan. En myöskään ihan ymmärtänyt Jay Baruchelin näyttelemän Danger Barchin roolia elokuvassa koomisena kevennyksenä itsestään liikoja luulevana nyrkkeilijänä. 

****

Ohjaaja: Clint Eastwood (Hereafter, Täydellinen maailma, Hiljaiset sillat)
Pääosissa: Hilary Swank, Clint Eastwood, Morgan Freeman
Kesto:132min
Valmistusmaa:USA

668/1001 Raging bull (1980)

Kuin raivo härkä (Raging bull)  on Martin Scorsesen ohjaama henkilökuva nyrkkeilijästä nimeltä Jake LaMotta. Scorsese on sanonut, että ei ollut oikein varma Raivon härän ohjaamisesta, koska ei oikein tiennyt miten olisi urheiluelokuvaa lähestynyt. Tämä näkyykin hyvin elokuvasta, koska keskiössä ei ole niinkään ottelut kuin Jake itse ja tämän vaikea persoonallisuus. Oikea Jake LaMotta oli mukana  konsulttina elokuvan tekemisessä.

Robert De Niro esittää Jake LaMottaa, joka hurjan luonteensa takia päihittää ihmisiä kehässä ja pääsee huipulle asti taistelemaan mestaruudesta, mutta samalla hänen raivonsa sekä mustasukkainen luonteensa tuhoaa hänen yksityiselämänsä. Yhteen hän tykkää ottaa muun muassa veljensä Joeyn (Joe Pesci) sekä vaimonsa Vickien (Cathy Moriarty) kanssa.

Bronxin härkä

Elokuvasta huomaa heti, että ohjaaja ei ole mitään peruskauraa. Scorsesella on elokuvaan omalaatuinen ote ja sen elokuvaus onkin ihan omaa luokkaansa: mustavalkoisuus tuntui luonnolliselta, useat ottelut on kuvattu kuvasarjoina ja mukaan oli ujutettu värifilmiosio kotielokuvan muodossa jossa pitkä ajan kuluminen oli saatu tiivistettyä luontevaan montaasiin. Näyttelijät myös loksahtivat rooleihinsa: Robert on tietysti loistava (ja voittikin Oscarin) ja Joe Pescin kanssa onnistui omaksumaan vastenmieliset roolinsa. Nämä päähahmot nimittäin olivat kaukana mukavista kavereista. Varsinkin Jaken vaimoonsa Vickyyn kohdistuvaa alistamista oli ahdistava katsoa. 

Robert  LaMottana ja Cathy Vicky vaimona

Kaikista näistä seikoista huolimatta Kuin raivo härkä ei kuulu lempielokuviini enkä sitä mitenkään erityisen mielelläni katso. Jake on mielenkiintoinen hahmo ja elokuva on hyvin tehty, mutta sen verran epämiellyttävästä kaverista on kyse, että en tykkää häntä katsoa.

****

Ohjaaja:Martin Scorsese (The Wolf of wall street, Hugo, Shutter island)
Pääosissa:Robert De Niro, Cathy Moriarty, Joe Pesci
Kesto:129min
Valmistusmaa:USA

Cinderella Man (2005)

Cinderella man perustuu tositapahtumiin. Russell Crowe esittää Jim Braddockia, jota kutsuttiin "Tuhkimomieheksi", josta elokuvakin on nimensä saanut. 

Jim Braddock on menestyvä nyrkkeilijä joka laittaa rahansa pörssiin ja 30-luvun laman sekä pörssiromahduksen jälkeen menettää omaisuutensa. Useiden loukkaantumisten jälkeen ei hän pysty enää voittamaan pelejäänkään, joten putoaa nopeasti pohjalle muun rupusakin sekaan. Jim menettää myös ottelulupansa.  Tämä näytetään meille nopeasti alkuintrossa. Todellinen tarina syntyy siitä kun tämä entinen kuuluisuus nousee feenixin tapaan tuhkasta, kuten parrakas ristiinpukeutuja meille euroviisuissa lauloi, ja palaa totaalisesta köyhyydestä takaisin varteenotettavaksi nyrkkeilyvastukseksi. 

Mukana menestyksessä auttaa hänen managerinsa Joe (Paul Giamatti) sekä hänen vaimonsa Mae (Renée Zellweger).

Russell Crowe ja Paul Giomatti

Russell oli uskottava köyhänä 30-luvun nyrkkeilijänä. Hänessä on jotain sellaista, että hänestä uskoo, että elämä ei ole ollut aina helppoa. Samaa en voi sanoa Zellwegeristä. Mielestäni hän on mainio joissain rooleissa, mutta tähän hän ei oikein sopinut vaatimattomana vaimona ja perheenäitinä. Giomatti oli sopivan energinen managerina ja toi viulunvingutus draamaan mukavaa potkua. 

Craig Bierko ja Russell C.

Elokuva oli ihan kiva tuhkimotarina varsinkin kun se perustui tositapahtumiin. Ymmärrän, että köyhyyttä ja kurjuutta piti korostaa, että menestys maistuisi vieläkin makoisammalta, mutta ehkä sen korostaminen paikoin hieman ärsytti. Craig Bierko pahimpana loppuvastuksena oli myös väärä valinta. Mielestäni hän on enemmänkin koominen kuin pelottava.

***1/2

Ohjaaja:Ron Howard (Enkelit ja demonit, Kaunis mieli, The Grinch)
Pääosissa:Russell Crowe, Renée Zellweger, Craig Bierko
Kesto:144min
Valmistusmaa:USA

Knockout (2011)

Knockout on periaatteessa kuin Karate Kid, mutta lajina on vain nyrkkeily.

Matthew (Daniel Magder) joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle kun tämän äiti haluaa asua miesystävänsä luona. Yksityiskoulukin vaihtuu tiukan rahatilanteen takia julkiseen kouluun. Matthew joutuu heti ensimmäisenä päivänä ongelmiin koulun koviksen, Hectorin (Jaren Brandt Bartlett), kanssa. Matthew on ollut aina kiinnostunut nyrkkeilystä kun hänen ukkikinsakin nyrkkeili ja koulun mystinen talonmies (Steve Austin) alkaakin treenaamaan Matthewta, että hän voisi kohdata Hectorin tasavertaisena kehässä. 

Matthew myös ihastuu kivaan Ruby-tyttöön (Emma Grabinsky). 

Steve Austin psyykkaa Daniel-sania

Knockout oli ihan sympaattinen tv-elokuvamainen kertomus. Hirveästi ei uutta innovaatiota siitä kuitenkaan löytynyt kun elokuva toisti samaa kaavaa altavastaajan noususta. Mielestäni on hauskaa, että usein näissä otteluelokuvissa joissa se epätodennäköinen voittaja kohtaa loppuvastuksensa, niin se altavastaaja onnistuu tyrmäämään vastustajansa, mutta se toinen kuitenkin julistetaan voittajaksi: ei ihan sitä päävoittoa tullut, mutta ollaan kuitenkin onnellisia kun voitettiin itsemme.

Oikeastikin painijana ollut Steve Austin on kyllä olemukseltaan pelottava kaveri ja sellainen tuki omassa nurkkauksessa ei kyllä olisi pahitteeksi. 

Ihan kiva, mutta hyvin unohdettava.

**1/2

Ohjaaja:Anne Wheeler (Dancing Trees, War story)

Pääosissa:Steve Austin, Daniel Magder, Janet Kidder

Kesto:90min

Valmistusmaa: Kanada, USA

Saint Ralph (2004)

Adam Butcher on 14-vuotias katolisen sisäoppilaitoksen hormoonien riivaama Saint Ralph, joka täräyttäessään pään saa ilmoituksen joulupukin näköiseltä jumalalta, että hänen tulee juosta Bostonin maratoni, jotta hänen äitinsä heräisi koomasta. Eletään 50-luvulla.

"Saint" Ralph

En nyt menisi niin pitkälle, että kutsuisin elokuvaa sen kansikuvatekstin tapaa "kauniiksi jalokiveksi", mutta oli Saint Ralphissa tiettyä tv-elokuvamaista charmia. Adam näytteli ihan hyvin uskonnolliseen kuriin sopimatonta Ralphia, joka jaksaa uskoa ihmeisiin, jopa kyynisten pappien häntä lannistaessa. Tosin paikoin hänen yltiöpositiivisuutensa taipui ylinäyttelemisen puolelle. 

Casual Ken

Cambell Scott näyttelee elokuvassa vanhaa maratoonaria, josta on tullut pappi. Hänestä minulle tulee aina mieleen vanha Ken-nukkeni.

Elokuvassa mainitaan Paavo Nurmi, joka tietysti kohottaa aina kansallista itsetuntoa.

**1/2

Ohjaaja:Michael McGowan
Pääosissa:Adam Butcher, Campbell Scott, Jennifer Tilly
Kesto:98min
Valmistusmaa:Kanada