sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hello again (1987)

Hello again kuului lapsuuteni ehdottomiin suosikkeihin. Olen nähnyt tämän elokuvan useammin kuin ehkä pitäisikään. Ostin nyt nostalgian nälkäisenä elokuvan DVD- version kun kulahtanut vhs on jossain vanhempien kaappien kätköissä.

Lucy (Shelley Long) on kotiäiti, jolla on aikuiseksi kasvanut poika sekä urallaan etenevä kirurgi aviomiehenään. Lucy on kömpelö eikä omaa uraa, joten ei oikein sovellu edustusvaimoksi snobipiireihin. Hänen rikkaita aviomiehiä metsästävä ystävänsä Kim (Sela Ward) on puolestaan näissä tilaisuuksissa kuin kala vedessä. Kun Lucy tukehtuu kanapullaan ja kuolee, niin tulee hänen eksentrinen siskonsa (Judith Ivey) apuun herättäen hänet kuolleista tasan vuosi kuolinpäivänsä jälkeen. Paljon on muutunut vuodessa; aviomies ja Kim on muun muassa laittanut hynttyyt yhteen. 

Tieteellistä ihmettä ja sopeutumista uudelleen elämään auttaa kuuma tohtori Scanlon (Gabriel Byrne).


Shelley Long on mainio herttaisena pääosanaisena. Hänen fyysistä komediaansa on hauska katsoa. Elokuvan juoni on myös herkullinen ja sekoittaa mukavasti komediaa, fantasiaa sekä romantiikkaakin. Gabriel Byrne on myös loistava ja antaa tarvittavaa vakavuutta sekä vakautta suhteessa sekopäiseen Shelley Longiin. Hello again oli ihan mukava katsoa nyt pitkästä aikaa uudelleen ja jaksoi vieläkin hymyilyttää.

***1/2

Ohjaaja: Frank Perry (Mommie dearest, The Swimmer)
Pääosissa: Shelley Long, Judith Ivey, Gabriel Byrne
Kesto:96min
Valmistusmaa:USA

Apokalypsi Double Bill: This Is the End (2013)/ The World's end (2013)

This is the end on näyttelijä Seth Rogenin esikoisohjaus. Löysin elokuvan blu-ray version K-Citymarkerin alelaarista enkä juurikaan odottanut siltä paljoakaan. Tähän taustaan heijastaen olin elokuvasta erittäin positiivisesti yllättynyt. The World's end on puolestaan kolmas elokuva ohjaaja Edgar Wrightilta, joka yhdistää mainion koomikkoparin Simon Peggin ja Nick Frostin. Tämä elokuva oli puolestaan taustaansa vasten pettymys. 

This is the end (2013)

Elokuva kerää kokoon viime vuosien kuuluisimmat nörttinäyttelijät kuten Seth Rogenin,  Jonah Hillin, Jay Baruchelin, Michael Ceran, Paul Ruddin ja Christopher Mintz-Plassen näyttelijät ovat elokuvassa omilla nimillään ja kertookin kun nämä tähdet suuntaavat James Francon bileisiin. Kesken juhlinnan tapahtuu kuitenkin niin, että apokalypsi yllättää. Pirkeisiin osallistuneet suurimmissa määrin pakenee tai kuolee, mutta osa jää Francon talolle. Tarinan keskiössä ovat Seth Rogen ja Jay Baruchel jotka pohtivat muuttunutta ystävyyden laatuaan. Talossa käy vaihtelevasti väkeä, jotka yrittävät selviytyä helvetin tulilta, muun muassa Emma Watson tekee lyhyen vierailun. 

Pelokasta porukkaa

Viihdyin elokuvan parissa, täytyy myöntää. Hauskaa oli näyttelijöiden itseironia sekä humalatilassa tehty Pineapple express 2. Maailmanloppu teema oli myös siinä mielessä humoristinen, että moni varmaan toivoisi, että nämä näyttelijät jutuisivat ikuiseen kadotukseen. Varsinkin Michael Cera esitettiin erittäin epäimartelevassa valossa. 

Nauroin.

***1/2

Ohjaus: Evan Goldberg, Seth Rogen
Pääosissa:James Franco, Jonah Hill, Seth Rogen
Kesto:107min
Valmistusmaa:USA

The World's end (2013)

Olen nauttinut Edgar Wrightin ohjaustöistä kuten Hot Fuzz sekä Shaun of the dead. Elokuva kertoo keski-ikäistyneestä Gary Kingistä (Simon Pegg), joka haikailee nuoruuden vuosiaan jolloin oli kaveriporukkansa kanssa cooliudensa huipulla. Hän päättääkin koota vanhan porukkansa kasaan (mm. Martin Freeman, Nick Frost) tavoitteena suorittaa "kultainen maili" loppuun, joka jäi aikoinaan heiltä suorittamatta. Tavoitteena on kiertää heidän kotikaupunkinsa pubit viimeisimpänä The World's end. Jokaisessa juottolassa on nautittava yksi tuoppi.

Kesken kierrosta miehet huomaavat, että kaupungin väessä on jotain omituista. Käykin ilmi, että muukalaiset ovat valtaamassa maapalloa.

Baarikierrokselle
Pidän Simon Pegg, Nick Frost duosta sekä Martin Freemanista näyttelijöina, joten heitä oli sen takia ihan hauska katsoa. Elokuvan käsikirjoitus ei puolestaan ollut niin kiehtova. Baarikierros höystettynä ilkeillä klooneilla ei vaan ottanut tuulta alleen. Jotain ihan hauskoja juttuja, mutta ei vaan omalle kohdalleni toiminut niin hyvin kuin olisin toivonut.

***

Ohjaus:Edgar Wright (Hot Fuzz, Shaun of the dead)
Pääosissa:Simon Pegg, Nick Frost, Martin Freeman
Kesto:109min
Valmistusmaa:UK, USA, Japani

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

696/1001 Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi (1983)

Kuusiosaisen saagan päättää tämä Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi), joka ei kuitenkaan jää viimeiseksi Star Wars -elokuvaksi. Vuonna 2015 on tarkoitus nimittäin julkaista seitsemäs osa. Elokuvaan on saatu jo kiinnitettyä ainakin näyttelijät: Harrison Ford, Carrie Fisher sekä Mark Hamill. Jotenkin on hyvin vaikea uskoa, että se olisi millään tavalla kelvollinen elokuva, mutta se jää nähtäväksi.

Jedin paluu näyttää kuinka Luke Skywalker (Mark Hamill) sekä Leia (Carrie Fisher) menevät pelastamaan Imperiumin vastaiskussa Jabba The Hutin vangiksi joutuneen Han Solon (Harrison Ford). Pelastajat joutuvat itsekin Jabban kynsiin, mutta onnistuvat pakenemaan. Luke palaa Yodan (Frank Oz) luokse saattaakseen kolutuksensa loppuun, mutta Yodalla ei ole enää opetettavaa vaan ilmoittaa tälle, että tullakseen lopullisesti Jediksi hänen täytyy vielä kohdata isäkseen paljastuneen Darth Vaderin (David Prowse/ James Earl Jones). Karvaisten Ewokkien kanssa sekoilun kautta Luke päätyy kohtaamaan isänsä yrittääkseen vielä kaivaa hänestä hyvän siemenen. Keisari (Ian McDiarmid) puolestaan haluaa Luken liittyvän pimeyden voimiin.

Harrison, Carrie ja Mark
 Jedin paluu valuu heikoimmaksi osaksi alkuperäisistä teoksista. Tämä osa oli nuorempana lempielokuvani StaWoista juurikin söpöjen Ewokkien takia, mutta hieman vanhempana nämä samaiset Ewokit painoivat sen kasan alimmaiseksi. Kahteen aikaisempaan osaan verrattuna tässä Jedin paluussa tuntuu olevan paljon tyhjää. Paljon ajasta kuluu kapinallisten kamppailuun imperiumin sotilaita vastaan metsäplaneetalla. Kieltämättä kiiturilla olisi mukava ajella itse, mutta pidemmän päälle ajelun katsominen alkaa kyllästyttämään. Jedin paluussa Han Solo saa kuitenkin tietää, että Luke ei olekaan romanttinen uhka vaan itseasiassa Leian veli ja jostain syystä minusta on aina hauska katsoa tämä kohtaus. Luken kohtaaminen Vaderin kanssa ei ollut nyt aivan niin eeppinen kuin silloin ensimmäisellä kerralla  vitosessa vaikka olikin hyvin tehty. Varsinkin Keisarin mukaan tulo on aina yhtä karmivaa salamasormineen. En ole kuitenkaan oikein koskaan ollut tyytyväinen siihen miltä Anakin Skywalker oikeasti kypärän alla lopulta näytti.Harmi, että Mark Hamillin ura ei oikein näiden kulttielokuvien jälkeen lähtenyt käyntiin. Toisin kuin Harrison Fordin sekä jollain tapaa Carrie Fisherinkin.

Anakin, Yoda ja Obi-Wan
Katsomani Jedin paluu versio oli sellainen Lucasin näpelöimä ja siihen loppuun hän oli lisännyt uusista StaWoista tutun Anakinin näyttelijän Hayden Christensenin seisomaan Yodan sekä Obi-Wanin rinnalla. Tämä oli Lucas typerä veto ja näytti hölmöltä.

-------------
Star Wars -sarjaa on ajan myötä analysoitu monelta eri taholta elokuvatutkijoiden toimesta. Voimaa on esimerkiksi pidetty Jumalan symbolina ja elokuvan vahva dualismi: hyvä vs. paha on esitetty olevan yhtenevä Raamatun Jumalan hyvyyteen sekä Saatanan pahuuteen. Luin aika radikaalin analyysin alkuperäisestä trilogiasta Robin Woodin kynästä kirjassa: Hollywood, Vietnamista Reaganiin. Laitan analyysin tähän alle ja sen jälkeen hieman omaa kritiikkiäni:

Analyysi:

Wood leimaa Andre Brittonin termein Tähtiensota- sekä Rocky-elokuvat "reaganilaiseksi viihteeksi": Elokuvat, jotka tulevat markkinoille muutamaa vuotta ennen Reaganin valintaa ja saavat heti kaupallisesti suursuosion. Molemmat ovat myös "sarjaelokuvia" joissa toistuu sama kaava. Robin Wood kirjoittaa, että ihmiset katsovat esimerkiksi Tähtien sota -elokuvia uudelleen ja uudelleen, koska saavat tyydytystä saman kaavan toistosta. Hän vertaa elokuvia uudelleen löydettyyn äidin rintaan. Hänen mukaansa elokuvien suosio on ainoastaan mahdollista, jos on olemassa laaja halu regressioon sekä infantilismiin. Yleisöllä on siis tarve välttää vastuuta ja tulla jälleen lapsen kaltaiseksi. Wood kuvaa kuinka Tähtien sodan "fantasiakuorrutus" antaa meidän nauttia asioista jotka verhoamattomina toisi punan poskillemme. Hänen mukaansa rasismi on nähtävissä Jedin paluussa kun pienet karvaiset pallerot ottavat robotin Jumalakseen. Verhoamattomana elokuvassa olisi afrikkalainen alkuasukasheimo sekä valkoinen mies palvottavana. Wood tekee myös  havainnon aksenteista. Kaikki vanhat jedit, hyvät sekä pahat, puhuvat brittiaksenteilla kun taas nuori polvi puhuu jenkkiä. Woodin mukaan tämä kuvaa sitä kuinka Amerikka rakennettiin - sorrolla. Britannia on puolestaan niin demokratia kuin impearilistinen (imperiumi) mahti, jonka perillinen Amerikka on.

Wood tuo myös esiin elokuvan tai kaikkien 80-luvun Hollywood-elokuvien sovinistiset ongelmat. Hän käyttää termiä "Isän arvopalautus", joka on vastareaktio 70-luvun feminismin nousulle sekä naisten vapautumiselle. Yksi näistä juonikuvioista on naisen palauttaminen takaisin paikoilleen. Nainen siis todistaa olevansa yhtä hyvä kuin mieskin, mutta huomaa sitten ettei se tee häntä onnelliseksi. Todellisuudessa mies on se mitä hän tarvitsee. Myös Leia on hänen mukaansa tällainen hahmo.Wood väittää (virheellisesti), että Leialla ei ole voimaa hallussaan toisin kuin veljellään Lukella. Leian päätehtävä on Woodin mukaan olla pelastettavana sekä rakastua Han Soloon. Toinen miespäähenkilö - Luke - eliminoidaan siten, että on tämän veli. Jedin paluun loppu on hänen mukaansa myös varsinaista "isien juhlaa", jossa Luken selviytymistä juhlivat rivissä niin kääntymyksen tehnyt Darth Vader (Anakin Skywalker), Obi One sekä Yoda. "Äidille" ei tässä rivistössä ole paikkaa. Wood huomauttaa, että pahista pahin Keisari näyttää kuitenkin hieman Lumikki-sadusta tutulta pahalta äitipuolelta noidan asussa ja tämä naisen miehinen valepuku mahdollistaakin rajun ulosheiton tarinasta.

Alistetun aseman kokevat Woodin mukaan huomaamattomammin myös mustat sekä homoseksuaalit. Elokuvan mustalle Lando-hahmolle annetaan jonkin verran itsenäisyyttä, mutta päätyy kuitenkin pelkkään neutraaliin avustajan rooliin. C-3PO on puolestaan Woodin mukaan alistettu ja vaarattomasti epäseksuaalinen robotti homo-hahmo, joka on luonteeltaan arka ja naismainen ja  jolla on harmiton suhde R2-D2:seen, jossa seksuaalinen täyttymys ei voi koskaan tapahtua.
.
Kritiikki:

Mielestäni elokuvan akateemisessa analysoimisessa on aina omat ongelmansa. Ensinnäkin aattellisia merkityksiä etsitään usein sellaisista paikoista joihin niitä ei ole tarkoitettu laittaa. Pienimmätkin vivahteet ja viattomaksi viihteeksi tarkoitetut juonenkäänteet tulkitaan kannanotoksi arjalaisen aatteen tai syrjinnän puolesta puhumiseksi. Mielestäni Woodin analysoinnissa on käynyt vähän näin. Vaikka elokuvien analysoinnin selitteenä on usein se, että ohjaajan alkuperäisellä idealla tai sillä mitä hän henkilökohtaisesti on halunnut tuoda esille ei ole merkitystä, koska vahvemmat kulttuurilliset sekä aattelliset vaikuttimet voivat ohjata työtä niin, ettei edes sen tekijä itse tajua mitä elokuvallaan osoittaa niin uskaltaisinpa silti sanoa, ettei Star Wars -sarjaa voi kuitenkaan kutistaa Woodin tarjoamiin väitteisiin.

On totta, että elokuvassa ei ole paljon rooleja naisille ja on myös totta, että Leia rakastuu Han Soloon. Leia ei kuitenkaan ole Woodin kuvaama avuton neitonen pulassa vaan hyvinkin määrätietoinen, johtajan asemassa oleva toimija, joka päätyy pelastamaan toveriensa hengen siinä missä toverit pelastavat hänet. Myös Keisarin rinnastaminen Lumikki-sadun pahaan äitipuoleen on aika kaukaa haettu. Ja Wood unohtaa, että yksi sarjan keskeisimmistä rooleista kuului tummaihoiselle äänelle: James Earl Jonesille. Mielestäni yleisestikin, jos jossain elokuvassa ei ole naisroolia, homoroolia, roolia tummaihoiselle tai jollekin vähemmistölle, niin se ei tarkoita automaattisesti sitä, että se syrjisi joitain näistä ryhmistä. On paljon esimerkkejä elokuvista, joista muistan nyt yhden, jossa ollaan haluttu uusintaversion kautta tuoda elokuva "nykyaikaan" laittamalla siihen yhden miehen tilalle naisen, yhden valkoisen tilalle mustan ja heteron tilalle homon jne. Muistan katsoneeni elokuvan The Flight of the Phoenix (Aavikkolento) uusintaversiota vuoden 1965 klassikosta. Alkuperäisessä elokuvassa oli pelkkiä valkoisia miehiä ja nyt tähän uusinversioon oli palkattu nainen ja tummaihoinen mies. Mielestäni jos tekee jostain elokuvasta uusintavesion, niin pitää olla jotain muutakin annettavaa kuin etnisyyden ja sukupuolen vaihdos. Mielestäni pitäisikin siis tehdä laadukkaita elokuvia hyvillä näyttelijöillä, jotka ovat käsikirjoitukseen sekä ohjaajan visioon parhaimmat eikä periaattella, että loukataanko tässä jotain? Tiedän, että Hollywood-suosii tiettyä kaavaa, mutta siksi pitäisikin satsata parempiin elokuviin sekä hyviin käsikirjoituksiin eikä peukaloida jo tehtyjä.

Hyvässä elokuva-analyysissä voi päästä syvemmälle kiinni sen  metatasoihin, mutta huono elokuva-analyysi yksinkertaistaa asiat analyysin tekijän oman vision sisäiseen muottiin.
---------------------
Lopuksi vielä omaa Star Wars -sälääni.

Pezejä, muropakkaushahmoja, kypärä, shakkinappula ja maatuska!
Tämä Vader loistaa pimeässä!


Star Wars -mukit

****

Ohjaaja:Richard Marquand (Jagged Edge, Ranskalainen päiväkirja)
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher
Kesto:134min
Valmistusmaa:USA