Modest heroes (2018)

Modest heroes (Chiisana eiyû: Kani to tamago to tômei ningen) koostuu kolmesta lyhytelokuvasta, joilla on oma ohjaajansa. Asetan sen  Helmet-haasteen kohtaan 34. "Elokuvassa on usean ohjaajan ohjauksia".

Elokuvasta Kanini & Kanino

Elokuvan aloittaa Hiromasa Yonebayashin ohjaus Kanini & Kanino, jossa kaksi veden alla asuvaa lasta joutuvat hetkeksi eroon vanhemmistaan kohdaten pelottavia tilanteita. Elokuvassa ei käytetty ollenkaan sanoja vaan puhe oli jotain siansaksaa. Ymmärrettävää kieltä ei kuitenkaan kaivannut kun kuvat kertoivat kaiken. Noin 20 minuutin pituinen lyhäri onnistui saamaan välittämään hahmoistaan liikutukseen asti. Piirrosjälki oli maagisen kaunista.

Toiseksi vuorossa oli Yoshiyuki Momosen ohjaama myöskin liikuttava elokuva Life ain't gonna lose hengenvaarallisesti muna-allergiasta kärsivästä pojasta, joka päättää että elämä voittaa eikä tyhmä allergia. Tämä oli mielestäni paras kaikista kolmesta pätkästä. 16 minuuttiin saatiin ympättyä todella koskettava elokuva aika arkisenoloisestakin aiheesta kuin allergia.

Viimeisenä vuoroon astui Akihiko Yamashitan ohjaus:  Invisible. Tämä kertoi miehestä, joka on näkymätön kaikille kunnes hänet vihdoin nähdään. Tämä jätti kylmimmäksi näistä kaikista kolmesta eikä draamankaarta ollut nimeksikään.

Kaiken kaikkiaan ihan kiva paketti, joskin kolmanneksi olisin toivonut jotain tosi hyvää, jotta olisi jäänyt paremmat fiilikset kokonaisuudesta. Modest heroes tuntui aluksi hieman pitkäveteiseltä nykymaailman nopeaan tempoon tottuneena, mutta jos malttaa hieman, niin pari ensimmäista elokuvaa ainakin tarjoavat mahdollisuuden uppoutua tunteikkaaseen matkaan.

***

Ohjaajat:Yoshiyuki Momose, Akihiko Yamashita, Hiromasa Yonebayashi

Pääosissa: Henry Kaufman, Fumino Kimura, Liam O'Brien

Kesto: 53min

Valmistusmaa: Japani

Madagascar (2005)

Madagascar on DreamWorksin suurssuosioon noussut animaatioelokuva. Madagascar on myös maa, joten sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 23. "Elokuvan nimessä on jokin maa".

New Yorkilaisessa eläintarhassa käy kuhina kun vetonaulaleijona Alex (Ben Stiller) houkuttelee paikalle sankoin joukoin ihmisiä kuvaamaan luontokappaleita. Kaikki eivät ole kuitenkaan tyytyväisiä elämäänsä eläintarhassa. Marty-seepra (Chris Rock) alkaa pohtimaan kymmenenvuotissynttäreillään, että olisiko elämässä jotain muutakin kuin pieni aitaus keskellä kaupunkia. Pakoon pyrkivä pingviinien joukko lyö vettä myllyyn ja saa Martyssä aikaan todellisen halun lähteä seikkailulle - Connecticutiin.

Alex ja Melman-kirahvi (David Schwimmer) sekä Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) lähtevät Martyn perään estääkseen tätä lähtemästä. Ihmiset eivät ole kuitenkaan valmiita kohtaamaan villieläimiä kaupunkinsa kaduilla. Eläinten tempauksen jälkeen luonnonsuojeluaktivistien toimesta ystävykset lähetetään Keniaan luonnonsuojelualueelle. Salamatkustavat pingviinit kolkkaavat kuitenkin kapteenin ja päättävät laivalle uuden suunnan mikä saa eläinlaatikot tippumaan mereen ja ajelehtimaan kohti Madagascarin saarta.

Madagascarilla eläimet pääsevät lähemmäksi omaa luontoaan ja alkavat huomaamaan kuinka luonnoton seepran ja leijonan ystävyys onkaaan. Saarella he kohtaavat myös makien lauman ja heidän persoonallisen kuninkaan - Julienin (Sacha Baron Cohen).

Madagascarin pääosat

Madagascarin ilmestymisestä on jo yli kymmenen vuotta, mutta muistan että se  yllätti freesiydellään ja "aikuisempaan makuunkin" hauskuudella. Elokuvassa on viittauksia esimerkiksi silloin suosittuun American beauty -elokuvaan sekä mieltä laajentaviin huumausaineisiin. Asiaa auttoi myös komediatähtien äänet animaatioeläimillä. Elokuva toimi vieläkin vaikka selkeästi huomaakin kuinka tietokoneanimoinnin taso on kehittynyt Madagascarin ajoista. Visuaalinen ilme on kuitenkin toissijainen tässä mahtavien persoonien muodostamassa seikkailupätkässä.

Salilla käydessäni on musiikkilistallani vieläkin King Julianin I like to move it, move it. King Julien onkin yksi hauskimpia animaatiohahmoja ja hänen biisinsä tarttuva vaikka coveri onkin.

 ****

Ohjaajat: Eric Darnell, Tom McGrath (Madagascar 2, Madagascar 3)

Pääosissa: Chris Rock, Ben Stiller, David Schwimmer

Kesto:1h26min

Valmistusmaa: USA

Captain Marvel (2019)

Captain Marvel on Marvel-elokuvien uusin tulokas ja on saanut paljon kohinaa osakseen eikä aina niin positiivista, lähinnä pääosaa esittävän Brie Larsonin voimakkaista feministisistä kannanotoista johtuen. Kävin katsomassa elokuvan elokuvateatterissa, joten asetan pätkän Helmet-haasteen kohtaan 26. "Elokuva, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön katsovan".

Captain Marvel/ Carol Danvers (Brie Larson) on ilmavoimien lentäjä 80-luvun lopulla, joka saa paljon ennakkoluuloja osakseen naisena armeijassa. Hän ei kuitenkaan ole yksin vaan hänen paras ystävänsäkin on nainen (Lashana Lynch) ja kannustavat toisiaan ennakkoluulojen edessä. Carol lähtee Mar-Vellin (Annette Bening) mukaan kokeellista teknologiaa sisältävälle lennolle ja joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Koneen syöksyttyä maahan ampuu Carol koneen moottorin, jonka energia imeytyy hänen kehoonsa antaen Carolille supersankarivoimat.

Tämän halutun energian takia kreeläiset, Jude Lawn näyttelemä Yon-Rogg etunenässä, haluavat Carolin mukaan planeetalleen. Muistinsa iskussa menettänyt Carol luulee olevansa kreeläinen eikä ymmärrä ajoittain saamiansa flashbäkkejä Maan elämästään. Kreeläiset ovat sodassa skrullien kanssa ja yhdessä tällaisessa yhteenotossa Carol päätyy takaisin maan päälle 6 vuotta katoamisensa jälkeen jahtaamaan muotoaan muuttamaan kykeneviä ja uhkaksi luulemiaan skrulleja. Tässä rytäkässä hän kohtaa S.H.I.E.L.D. agentin Nick Furyn (Samuel L. Jackson), jonka kanssa päätyy tekemään yhteistyötä. Carolille selviää että onkin taistellut koko ajan pahisten riveissä ja skrullit ovatkin itseasiassa uhreja. Yhteenotolta vanhojen ystävien kanssa ei vältytä.

Kapteeni Marvel

Captain Marvel oli ihan viihdyttävä kokonaisuus, jossa ei kerennyt tylsää hetkeä olemaan. Kovaa toimintaa ja huulen heittoa viljeltiin. Varsinkin elokuvaa varten "nuorennettu" Samuel L. Jacksonin Nick Fury oli hauska hahmo tässä pätkässä ja toimi hyvin Brie Larsonin hahmon kanssa. En kokenut, että feminismiä nyt erityisesti oltaisiin tässä elokuvassa yritetty tuputtaa vaikka siinä olikin paljon naisia monesta eri sukupolvesta aktiivisina tekijöinä (ja kornisti osutettu No doubtin "Just a girl" -biisi). Olisin kuvitellut kritiikin takia, että se olisi ollut enemmänkin läsnä. En ole mikään erityinen Jude Law fani eikä hän tässäkään kovin osannut minua sykähdyttää. Muutenkin "pahisten puoli" oli vaisu eikä hyvää ja tasapainoista vastakkainasettelua syntynyt.

Suurimpana ongelmana elokuvassa oli minulle Captain Marvelin olematon henkilöhahmokehitys. Brie Larson oli koko elokuvan ajan samanlainen. Hahmoon ei sillä tavalla kiintynyt eikä tämän voittoa niin kovasti tahtonut, koska tämän alun kamppailuita ei näytetty kunnolla. Ainoastaan pieninä välähdyksinä katsojalle tiedotettiin, että häntä yritettiin aina lytätä yrityksissään, mutta nousi epäonnistumisista huolimatta jaloilleen. Tiedän aikaisempien elokuvien perusteella, että Larson osaa näytellä, joten uskon että tämä pannukakkumaisuus hahmossa oli enemmän ohjauksen/ käsikirjoituksen syytä.

Captain Marvel oli ihan kelpo, mutta ei noussut lempimarveleideni joukkoon. Tykkäsin ysäriviittauksista kuten hitaasti latautuvasta PC:stä tai sen ajan hittielokuvien julisteista videovuokraamon seinillä. Musiikki myös tuki aikateemaa. Jos haluaa tehdä karkeaa vertailua naissupersankarielokuvien välillä, niin Wonder Woman jäi kuitenkin suosikikseni vaikka Brie Larsonista tykkäänkin.

***

Ohjaajat: Anna Boden, Ryan Fleck

Pääosissa: Brie Larson, Samuel L. Jackson, Ben Mendelsohn

Kesto: 2h 4min

Valmistusmaa: USA

Black Beauty (1994)

Anna Sewellin 1800-luvun lopulla kirjoittamaan kirjaan perustuva Urhea musta (Black Beauty) kertoo tarinan hevosen näkökulmasta. Asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 39. "Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova elokuva".

Komia ori pääsee nuorena rakastavan perheen maatilalle ja tilan sairastelevainen emäntä antaa pojjalle nimen Black Beauty (ääni: Alan Cumming), koska on niin musta ja on niin nätti. Tilalla on jo valmiiksi Ginger niminen tamma ja pikku poni. Hankalan alun jälkeen Black Beautystä ja Gingeristä tulee ylimmät ystävät. Tallirengin poika Joe (nuorena: Andrew Knott), luo myös vahvan suhteen oriin.

Emäntä joutuu kuitenkin lääkärin kehotuksesta muuttamaan perheensä kanssa etelän lämpöön ja niin hevosten tiet erkanevat omistajistaan sekä toisistaan ja elämän kova koulu alkaa. Black Beauty oppii kovimman kautta että läheskään kaikki ihmiset eivät ole mukavia eikä voi muuta kuin aatoksissaan uneksia olevansa takaisin vihreillä nummilla ystäväheppojensa kanssa. 

Urhea musta ja nuori Joe

Black Beautya oli vaikea katsoa tasaisena virtaavan kyyneljoen läpi. Aivan kamala elokuva sen suhteen. Elokuvana se oli kuitenkin hienosti tehty eikä hevosen "puhuman" kerronnan kuuleminen  tuntunut yhtään kornilta. Elokuva alkaa siitä, että protagonisti orilla on kaikki hyvin ja sitten hän alkaa kertoa karua tarinaansa. Vaikka siis elokuvan alussa jo tietää, että se päättyy onnellisesti, niin oli sitä silti ajoittain hyvin vaikea katsoa. Ei ole koskaan mukava nähdä kun eläin kärsii tai kun mulkut ihmiset kaltoinkohtelee heitä vaikka kaikki toki olikin vain showta eikä eläimiä oikeasti vahingoitettu.

Olin aidosti järkyttynyt kun Ginger-tamma kohtasi niin synkän lopun. En tiedä voitaisiinko enää nykypäivänä tehdä noin "karua" ratkaisua koko perheen elokuvaan. Huomasin käyväni normaaliakin enemmän vuoropuhelua elokuvan kanssa (mm. huudellen sen kusipää-hahmoille) sen aiheuttaman tunneryöpytyksen takia. Olen kipeä, joten ehkä sitäkin enemmän tunteet pinnassa. Näyttelijät olivatkin kaikki taidokkaita, hevoset saatu hienosti esittämään osiaan ja koko elokuvan ulkoasu huokui näyttävästi 1800-luvun Englantia.

Toki kaikki hepan kokemat kärsimykset teki sitäkin nautittavammaksi lopun kun Joe vihdoin kokee jälleennäkemisen Black Beautyn kanssa ja pelastaa tämän loppuelämäkseen.

Hieno, kauhea elokuva.

****

Ohjaaja: Caroline Thompson (Buddy, Snow White)

Pääosissa: Sean Bean, David Thewlis, Docs Keepin Time

Kesto:1h 28min

Valmistusmaa: USA; UK

A Wrinkle in Time (2018)

Hyppy ajassa (A Wrinkle in Time) elokuvan on ohjannut Ava DuVernay, joka on tummaihoinen nainen, joten asetankin elokuvan tämän takia Helmet-haasteen kohtaan 10. "Rodullistetun ohjaajan ohjaama elokuva".

En ole oikeastaan edes ihan varma mitä elokuvassa tapahtui, joten siitä lähdetään. Pääpiirteittäin kuitenkin kaksilapsisen perheen tiedemies isä (Chris Pine) menee "kättelemään universumia" ja häviää yhtäkkiä. Kolme vuotta on kulunut katoamisesta ja perhe alkaa jo vaipua epätoivoon sen suhteen, että isä enää koskaan palaisi. Perheen teini-ikäistä tyttöä Megiä (Storm Reid) kiusataan koulussa asian suhteen. Tyttöä kiusataan myös oudon pikkuveljen Charles Wallacen (Deric McCabe) takia.

Eräänä päivänä perheen kotiin astelee hassun oloinen Mrs. Whatsit (Reese Witherspoon) joka ilmoittaa että voisi auttaa isän löytämisessä. Auttamaan tulee myös Mrs. Who (Mindy Kaling), jättikokoinen Oprah sekä Megin poikaihastus Calvin (Levi Miller).

Suurin osa elokuvasta sekoillaan jossain maailmassa, jossa ympäristö muuttuu jatkuvasti ja paha uhkaa tuhota kaiken tieltään.

Elokuvassa voi nähdä myös Zach Galifianakisin näkijänä.

Oprah

Elokuvasta on vaikea keksiä mitään hyvää. Näytteleminen oli kaameaa, juoni oli sekava eikä henkilöhahmojen kehittämiseen käytetty tarpeeksi aikaa. Megin ihastus Calvin sai osakseen vain katsella Megiä ihailevasta ilman mitään omaa persoonaa. Ainoastaan ohuena taustana jonkun kahden sekunnin aikana katsojille näytettiin, että hänellä on ankara isä. Viimeistäänkiin jättikokoisen Oprahin astelu ruutuun vei kaiken uskottavuuden rippeen elokuvalta.

Elokuva näytti osittain hyvälle ja jotkin erikoistehosteet toimivat, mutta siinäpä kaikki postitiivinen.

*1/2

Ohjaaja: Ava DuVernay
Pääosissa: Storm Reid, Oprah Winfrey, Reese Witherspoon
Kesto:1h 49min
Valmistusmaa:USA

Thor: Ragnarok (2017)

Thorin ja Thor: The Dark Worldin jälkeen ilmestyi Thor: Ragnarök (Thor:Ragnarok). Sijoitan tämän Helmet-haasteen kohtaan 27. "Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava elokuva". 

Thor (Chris Hemsworth) onnistuu elokuvan alussa pelastamaan jumalten asuttaman kotipaikkansa, Åskardin, tuholta varastamalla hirviömäisen Surturin kallon. Ennustus on kuitenkin se, että Ragnarök ennen pitkään tulee ja Åskard tuhoutuu. 

Thor lähtee etsimään Norjasta keppostelevan veljensä Lokin (Tom Hiddleston) kanssa kadonnutta isäänsä Odinia (Anthony Hopkins) Tohtori Strangen (Benedict Cumberbatch) avustuksella. Odin löytyy ja kertoo ennen pian koittavaa kuolemaansa, että veljesten sisko Hela (Cate Blanchett) on vapautunut vankilastaan ja tulee tuhoamaan kaiken veljeksille rakkaan. Hela, kuoleman jumalatar, ei kavahda mitään eikä ketään ja tuntuu ylivoimaiselta vastukselta jopa mahtavalle ukkosen jumalalle. 

Thor ja Loki päätyvät portaali-taistelun kautta romunkerääjä-Valkyrien (Tessa Thompson) avustuksella orjaksi Sakaar-planeetalle, jossa suurmestari (Jeff Goldblum) otteluttaa onnettomia vankejaan voittamattomalta tuntuvan vastuksen kanssa. Vastus osoittautuu Hulkiksi (Mark Ruffalo). Samaan aikaan Hela jatkaa portaalia suoraan Åskardiin ja ottaa väkivalloin vallan itselleen. Vankiaikanaan Thor hautoo suunnitelmaansa kerätä jengi, joka auttaa päihittämään ilkeän siskonsa. Yksi vangeista, kivikasamainen Korg (ohjaaja Taika Waititi:n ääni), on ainakin halukas kapinoimaan.

Thor ja muut

En erityisesti pitänyt kahdesta ensimmäisestä Thorista, joten odotukseni olivat minimaaliset tämän kolmannen elokuvan suhteen. Mielestäni pääosaa esittänyt Chris Hemsworth oli pökkelö eikä osannut näytellä yhtään. Tämän takia yllätyinkin erittäin positiivisesti kun ymmärsin, että Thorissa oltiin menty samaan komedialliseen suuntaan kuin Guardians of the galaxy -elokuvissa, joista tykkäsin kovin.

Chris Hemsworth oli myös löytänyt karismansa eikä häntä ollut enää niin piinallista seurata. Hän toimi hyvin yhteen Lokin ja CGI-kiviystävänsä Gorkin kanssa, joka olikin elokuvan yksi hauskimmista hahmoista. Chris pelasi paljon slapstick-komedialla, joka toimi hyvin vastapainona hänen hyvännököiselle lihaskimppu-habitukselleen.

Suorastaan rakastin Cate Blanchettin Helaa. Jonkun muun vähäisemmän näyttelijän käsissä hahmo olisi ollut helposti korni, mutta Cate tylytti ja itseänikin rupesi vähän jännittämään. Elokuvassa vilisi nimekkäitä naamoja kuten Matt Damon lyhyessä cameossaan Lokin näyttelijänä Åskardissa olleessa näytelmässä.

Oiva setti toimintaa ja komediaa.

****

 Nauroin.

                                                

Ohjaaja: Taika Waititi (Hunt for the Wilderpeople, What We Do in the Shadows)

Pääosissa: Chris Hemsworth, Tom Hiddleston, Cate Blanchett

Kesto: 2h 10min

Valmistusmaa: USA, Australia

978/1001 O Brother, Where Art Thou? (2000)

Coenin veljesten elokuva Voi veljet, missä lienet? (O Brother, Where Art Thou?) laukaisi aikoinaan soundtrackillaan country-musiikin suosion uuden aallon.

Eletään 30-lukua Yhdysvaltojen syvässä etelessä, aikana jolloin lama on pahimmillaan ja ihmiset epätoivoisia. Everett (George Clooney) saa vankilaan kuulla vaimonsa (Holly Hunter) olevan menossa uudelleen naimisiin. Hän haluaa estää tapahtuman keinolla millä hyvänsä ja päättääkin paeta. Ainoa ongelma on se, että hänet on kahlittu kahteen muuhun vankiin (John Turturro, Tim Blake Nelson), jotka eivät hänen onnekseen ole mitään älyn jättiläisiä. Everett huijaa kanssakahlituille, että hänellä on jättiaarre odottamassa ulkopuolella ja miehet saisivat siitä osingon jos suostuvat hänen kanssaan karkaamaan.

Kolmikko päätyy erilaisiin seikkailuihin kuten nauhoittavat bluegrass-henkisen kipaleen, joka nousee listaykköseksi. He joutuvat myös yksisilmäisen raamattukauppiaan (John Goodman) ryöstämäksi ja seireenien viettelemäksi. Kohtaamista KKK:n kanssakaan ei voi välttää. 

Vankikarkurit

Muistan kun elokuva silloin 2000-luvun alussa tuli kuinka kaikki hämmästeli George Clooneyn erikoista roolia. Hänet kun oltiin totuttu näkemään enemmän romanttisen kiinnostuksen kohteena eikä karikatyyrisenä vankikarkurina liioitelluin elein ja ilmein. Muistoissani elokuva oli tosi hyvä ja hauska, mutta näin uudelleen katsottuna vajaa 20 vuotta myöhemmin...ei se nyt niin hauska ollutkaan. Ehkä silloin se oli jotain tuoretta mitä ei ollut tottunut näkemään, mutta nyt Clooneykin on sekoillut vaikka minkälaisissa rooleissa. 

Kolmikon toilailua on ihan viihdyttävä katsoa ja yliampuva tyyli toimii. Elokuva tuntui kuitenkin liian pitkälle eikä kiinnostusta meinannut löytyä koko pätkän ajaksi.

***1/2

Ohjaajat: Joel Coen, Ethan Coen (True grit, Fargo, Barton Fink)

Pääosissa: George Clooney, John Turturro, Tim Blake Nelson

Kesto: 1h 47min

Valmistusmaa: UK, Ranksa, USA

Ant-Man and the Wasp (2018)

Ant-Man and the Wasp on jatkoa humoristiselle Marvelin supersankarielokuvalle Ant-Man.

Scott Lang aka Ant-Man (Paul Rudd) kärsii poliisirangaistusta kotiarestin muodossa. Muurahaismies näkee unta, että hänen mielitiettynsä HopeVan Dynen aka Waspin (Evangeline Lilly) äiti Janet (Michelle Pfeiffer) lähettää hänelle sanoman kvanttimaailmasta jossa on jumissa. Wasp ja hänen tiedemies-isänsä Hank (Michael Douglas) ryntäävät hakemaan Scottin, koska suurimpana haluna heillä on pelastaa Janet. Kotiarestiin Scottin tilalle Dynet ovat kuitenkin hommaneet sijaisen - ison muurahaisen.

Dyneillä onkin hallussaan tekniikkaa joka mahdollistaa ihmisten tai esineiden kokojen muutokset. Janetin pelastamiseen tarvittavaa tekniikkaa pitää kuitenkin hommata pimeiltä markkinoilta ja riesakseen he saavat kieron kauppiaan Sonnyn (Walton Goggins) lisäksi "aaveen" (Hannah John-Kamen), joka havittelee tekniikkaa oman häilyväisen elämänsä pelastaakseen. 

Sivuosassa hassuttelee taas ykkösestä tuttuun tapaan Scottin kaveri Luis (Michael Peña) ja isähahmoilee Matrix-mies Laurence Fishburne.

Luis, Ant-Man ja Wasp

En oikeastaan pidä Paul Ruddista ja suoranaisesti vihaan Evangeline Lillyä, mutta tässä he molemmat toimivat eivätkä ärsyttäneet lainkaan. Okei, olen vieläkin sitä mieltä, että Evangeline Lilly ei ole sieltä penaalin terävimmistä tai värikkäimmistä tai muuten vain kiinnostavimmista kynistä vaan lähinnä se nysä lyijäri jonka terä katkeaa aina terottimeen, mutta silti sitä ei oikein raaski heittää menemäänkään kun "voihan sille vielä joskus olla käyttöäkin".

Michael Penasta puolestaan pidän kovastikin ja toi hän paljon lisäarvoa tähän elokuvaan huumorillaan. Muutenkin elokuva oli mukavan kepeä ja hauska. Ainoastaan Hannah John-Kamenin esittämä Aave tai enkuksi Ghost toi elokuvaan synkkiä sävyjä. Tietyiltä osin tuntui vähän kuin hän ei olisi oikein kuulunut tähän samaan elokuvaan kun oli niin intensiivisen synkkä ja koko muu elokuva oli niin hilpeän kepeä. Pidin kuitenkin naisesta ja toivottavasti hänet vielä jossain näen. 

Michael Douglas ja Michelle Pfeiffer toimivat erityisen hyvin. Molemmat ovat ihanan sympaattisia ja luonnollisesti ikäisensä näköisiä. 

Tomb Raiderissakin pahiksena ollut Walton Goggins on kyllä niin pahis kuin vain voi olla. Hän vain sopii ulkonäkönsä ja olemuksensa puolesta sellaisen nilkin rooliin. Ja tässäkin toimi. 

Pez-keräilijänä oli myös kiva nähdä elokuvassa Hello Kitty -Pez ratkaisevassa osassa.

Kaiken kaikkiaan viihdyin kovasti ja nauroin paljon tämän muurahaismiehen seurassa. Lopussa tämäkin pätkä nivoutui Marvel-universumin suurempaan tarinaan.

****

Ohjaaja: Peyton Reed (Ant-Man, Yes man)

Pääosissa: Paul Rudd, Evangeline Lilly, Michael Peña

Kesto: 1h 58min

Valmistusmaa: USA

Deadpool 2 (2018)

Deadpool sai osakseen kovaa hypetystä, mutta lämpenin sille vain osittain, joten odotukset tästä Deadpool 2:sta eivät olleet niin suuret - onnekseni sain yllättyä positiivisesti. 

Spoilerivaara!

Deadpoolin (Ryan Reynolds) tyttöystävä saa luodin rintaansa Deadpoolin viholliselta eikä mies anna anteeksi tapahtumaa itselleen vaan toivookin pääsevänsä tyttöystävänsä luokse vehreämmille niityille.

Hänen mielensä kuitenkin muuttuu kun tapaa supersankarivoimat omaavan esiteinin Firefistin (Julian Dennison), jonka pelastamisen tulevaisuudesta tulleelta Cablelta (Josh Brolin) kokee tarkoituksekseen. Deadpool kerää supersankaripossen auttamaan tehtävässään, joka eskaloituu nopeasti jonkun isomman pahan päihittämiseksi.

Domino, Deadpool ja Cable

En muista koska olisin viimeksi nauranut noin paljon elokuvassa kuin Deadpool 2:sen aikana ja vieläpä teatterissa ja vieläpä ääneen. Enkä ollut yksin nauruineni. En ole mikään suuri Ryan Reynolds fani, mutta pakko on antaa miehelle krediittiä tästä pätkästä. Hän on kyllä täydellinen Deadpool eli mulkero sympaattisella tavalla. 

Ykkösosasta tuttuun tapaan kameralle taas puhuttiin ja elokuvamaailman ja elokuvan teon maailmaa sekoitettiin hauskasti keskenään, esimerkiksi niin että yhdessä kohtaa Deadpool signeerasi Ryan Renoldsina pikkupojan murot. Elokuva myös vilisi populaarikulttuuriviittauksia joita oli hauska bongata (ja tuntea tietysti erityistä hauskuutta siitä, että sen tunnisti). 

Tämä elokuva oli puhdasta kultaa ja viihdyin sen läpi alusta loppuun. 

****

Ohjaaja: David Leitch (Atomic Blonde)

Pääosissa: Ryan Reynolds, Josh Brolin, Morena Baccarin

Kesto:1h 59min

Valmistusmaa: USA

Avengers: Infinity War (2018)

Avengers: Infinity War nosti ennakkoon kylmän hien otsaan. Voiko Avengers-elokuva todellakin olla hyvä?

Liukuhihnalla tulleiden Marvel-elokuvien useimmat päähahmot olivat päässet mukaan tähän massiiviseen Infinity wariin, jossa oli useampi pieni juonipuro, jossa isoa porukkaa oltiin hajautettu helpommin ohjattaviin pienempiin joukkoihin. Parasta antia olivat Guardians of the galaxy -elokuvan hahmojen sekä Thorin (Chris Hemsworth) sisältämät kohtaukset ja varsinkins sanailut Star-Lordin (Chris Pratt) ja Thorin välillä. Iron man (Robert Downey Jr.) oli myös totuttuun tapaansa karismaattinen tapaus ja toimi hyvin Doctor Strangen (Benedict Cumberbatch) kanssa. 

Avengersit liittolaisineen lyöttäytyivät yhteen vastustaakseen ikuisuuskiviä keräävää Thanosia; kun kaikki kuusi kiveä on kerätty, on haltijalla koko universumi hallussa. Massiiviset voimat omaava CGI tekniikalla movailtu superpahis oli ihan onnistunut luomus ainakin verrattuna Justice Leaguen Steppenwolfiin. Välillä jopa unohtui, että kyseessä ei ollut oikea näyttelijä vaikka oikean näyttelijän (Josh Brolin) liikkeitä käytettiinkin.

Lössiä riittää

Useimmille leffaan raahautuville katsojille kaikki sen hahmot olivat jo aikaisemmista Marvel-pätkistä tuttuja, joten hahmojen kehittelyyn ei tuhlattu yhtään aikaa. Silti nimensä mukainen Infinity war tuntui kestävän pienen infinityn 2,5 tunnin kestollaan. Elokuvan ensimmäiset noin puolitoista tuntia sekä lopun noin puoli tuntia olivat sen kiinnostavinta antia ja sen ylimääräisen puolituntisen olisi voinut hävittää (mm. Kapteeni Amerikan, Mustan pantterin sekä Mustan lesken sisältämät kohtaukset). Mukaan mahtui kuitenkin mainioita episodeja kuten Thorin vasaran luominen jättiläisenä esiintyneen Peter Dinklagen avustuksella.

Imdb:n parhaiden elokuvien listalla Infinity wars oli peräti kivunnut 15. sijalle tämän arvostelun kirjoittamisen aikaan. Hyvähän elokuva oli, mutta en nyt ihan noin korkealle kuitenkaan rankkaisi.

Positiivinen yllätys ja varsinkin lopulle pisteet odottamattomuudestaan.

**** (4-)

Ohjaaja: Anthony Russo, Joe Russo (Captain America: Civil War)

Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Hemsworth, Mark Ruffalo jne

Kesto: 2h29min

Valmistusmaa: USA

Tomb Raider (2018)

Tomb Raider -elokuva sijoittuu aikaan ennen Angelina Jolien tähdittämiä Tomb Raider -leffoja. Se perustuu uudistettuun tietokonepeliin, jossa pääosanainen ei ole niin isorintainen ja isohuulinen kuin vanhemmissa versioissaan. 

Lara Croft (Alicia Vikander) on pyörälähetti, joka tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Hänen kauan sitten kadonnut isänsä (Dominic West) on yrityspohatta, jonka kaikki muut uskovat jo kuolleen. Yrityksen juoksevia asioita hoitava sekä Laran isän kanssa läheisissä väleissä ollut Ana Miller (Kristin Scott Thomas) saa taivuteltua Laran testamentin allekirjoitustilanteeseen. Juuri kuin Lara on allekirjoittamassa papereita antaa lakimies naiselle testamentatun arvoituksellisen "älylaatikon", jonka sisältä nainen löytää viestin. Lara ei vielä allekirjoita papereita vaan lähtee viestin innoittamana etsimään kadonnutta isäänsä. 

Elokuvan miespääosassa voi nähdä seikkailuun mukaan lähtevän Daniel Wun Lu Reninä. 

Ostin vasta "uuden" Lara Croft -pelin, joten en osaa sanoa kuinka uskollinen elokuva pelille oli, mutta kuulemani mukaan hyvinkin uskollinen. Tykkään Alicia Vikanderista näyttelijänä ja tässä hän toi mukavaa uskottavuutta Croftin hahmoon älykkäällä ja erittäin fitillä olemuksellaan verrattain Jolien enemmänkin seksisymbolimaiseen arkeologiin. Pidin kyllä ihan vanhoistakin Tomb Raidereista, mutta tämä oli vain raikkaan erilainen niihin verrattuna.

Tomb Raider tarjoilee kovaa toimintaa alusta loppuun asti, mutta loppuvaiheessa Indiana Jones -elokuvat tulivat niin vahvasti mieleen, että hieman puudutti. Kovin kummoista sisältöäkään elokuvasta on turha etsiä, mutta olipa kiva katsoa toimintaelokuvaa, jossa keskiössä on kovaa hittiä kestävä nainen.

***

Ohjaaja:Roar Uthaug

Pääosissa: Alicia Vikander, Dominic West, Walton Goggins

Kesto:1h 58min

Valmistusmaa: UK, USA

The Shape of water (2017)

Uudistunutta Maxim-elokuvateatteria, jossa sai oikein hienosti omissa nojatuoleissa istua viiniä siemaillen, tuli testattua Guillermo del Toron ohjaaman 13 Oscarin ehdokkaan The Shape of Water merkeissä.

Elisa (Sally Hawkins) on mykkä sinkku, joka on hyviä ystäviä mainosmaalauksia tekevän naapurinsa Gilesin (Richard Jenkins) sekä siivooja-kolleegansa Zeldan (Octavia Spencer) kanssa. Siivoustyössään Elisa kohtaa merkillisen vesiolennon, johon luo vahvan siteen. Hän haluaa pelastaa vangitun rakkaansa gestapomaisen Stricklandin (Michael Shannon) ikeestä. 

Vesimies ja Elisa

Guillermon elokuvista ei koskaan tiedä mitä odottaa enkä tosiaankaan osannut tämänkaltaista elokuvaa odottaa näkeväni. Hyvin Ameliemaisesti alkanut elokuva johdatti fantasiaelementteineen jännittävään loppukliimaksiin eikä vuoristoratamaisessa kulussa ollut tylsää hetkeä. 

Herkän tulkitsijan, Sally Hawkinsin, hahmon mykkyys ei millään tavalla vienyt elokuvalta mitään pois - päin vastoin - tämän roolisuoritusta pääsi ihailemaan hänen eleidensä kautta sitäkin syvemmin. Hänen viittomansa repliikit tosin tekstitettiin, joten täysin hänen eleidensä varassa ei tarvinnut olla.  Mahtavan osan teki myös Richard Jenkins keski-ikäistyneenä homomiehenä, joka yritti parhaansa mukaan olla ystävänsä tukena erikoisessa tilanteessa. Octavia Spencer oli myös mainio Elisan tulkkina työpaikallaan. Oscar-ehdokkuudet satelivatkin kaikille edellä mainituille. Ehdokkuuden olisi kuitenkin ansainnut myös Michael Shannon hyytävästä roolistaan elokuvan pahiksena. 

Loistava pätkä.

****

Ohjaaja:Guillermo del Toro (Crimson Peak)

Pääosissa: Sally Hawkins, Octavia Spencer, Michael Shannon

Kesto:2h 3min

Valmistusmaa:USA

503/1001 The Wild Bunch (1969)

Sam Peckinpahin ohjaama Hurja joukko (The Wild Bunch) on karskea länkkäri, joka ei kaihda seksiä ja väkivaltaa.

Hurja Pike Bishopin (William Holden) johtama lainsuojattomien joukko tajuaa ryöstäneensä vain kasan arvottomia prikkoja viimeisimmissä pankkiryöstössään ja päättää ryhmäläiset painella Meksikoon tehdäkseen vielä yhden keikan. Hurvittelun lomassa tämä viimeinen keikka ei olekaan niin helppo kun vastassa on armottoman kenraali Mapachen (Emilio Fernández) johtama joukko. Elokuvan lopussa onkin eeppinen tulitaisto kun piskuinen Hurja joukko ottaa mittaa kyläläisistä.

Hurjat miehet

Hurja joukko on nerokas elokuva, joka riisuu westerneistä kaiken gloorian ja antaa tilalle raakaa brutalismia. Tiukan toiminnan lomassa on hauskaa sanailua ja koomista tohelointia. Peckinpah rakentaa tarinaa nopeilla leikkauksillaan sekä lähikuvillaan todellakin hurjasta joukosta jota ajaa lainsuojattoman vapaus. Hurja joukko on ollut esikuvana monelle elokuvalle, muun muassa Tarantinon Reservoir dogs on saanut siitä vaikutteita.

Hurjaa menoa.

****

Ohjaaja: Sam Peckinpah (Straw dogs)

Pääosissa:William Holden, Ernest Borgnine, Robert Ryan

Kesto:2h15min

Valmistusmaa:USA

Justice League (2017)

Supersankarit kokoontuvat yhteen taistelemaan yhteistä pahaa vastaan - Justice League.

Kolme mystistä voimaneliötä on haudattuna eri kolkkiin ihmisten, amatsoninaisten sekä vesi-ihmisten toimesta. Jumala nimeltä Steppenwolf (Ciarán Hinds) haluaa nämä energianeliöt itselleen niiden sisältämän voiman takia. Steppenwolf onnistuu sieppaamaan amatsonien neliön, jolloin heidän kuningattarensa sytyttää muinaisen varoitusliekin ihmisten maailmassa elävälle Dianalle aka Wonder Womanille (Gal Gadot) nähtäväksi. Batman (Ben Affleck, miksiii?!!?) saa tietoonsa Dianalta Steppenwolfin olemassa olevasta uhkasta ja päättää koota supersankarit yhteen. Hän kaipaisi Supermiehen (Henry Cavill) johtamistaitaitoja, mutta Supermies on kuollut. Batman saa värvättyä joukkoonsa nopean ja nörttimäisen Flashin (Ezra Miller) sekä hieman vastahakoisen Aquamanin (Jason Momoa). Mukana auttamassa on myös isänsä käsissä (Joe Morton) kyborgiksi (Ray Fisher) muotoutunut konemies. Morton oli myös kyborgeihin erikoistunut tiedemies terminaattori kakkosessa. Ehkä jonkinlainen fiksaatio koneihmisiin. Kalamiesten suojelema voimaneliö katoaa myös Steppenwolfin haltuun.

Supersankarit päätyvät radikaaliin ratkaisuun käyttää ainoaa jäljellä olevaa voimaneliötä Supermiehen henkiin herättämiseksi, että vihollinen saataisiin kukistettua.

Justice League

Olin hyvin tyytyväinen Wonder Womaniin, joten uskalsin odottaa jotain Justice Leaguelta. Ei olisi kuitenkaan kannattanut, koska elokuva jäi sisällyksettömäksi pousailuksi. Voimaneliö-juoni oli kehno ja pahis Steppenwolf lentävine tulikärpäskätyreineen oli tylsä vastus. Ben Affleckin Batman oli ponneton ja miltei irvokas näky pöhöttyneiden kasvojen pursutessa naamion alta. Wonder Womanin rooli jäi lähinnä kauniiksi kasvoiksi, samoin kuin Aquamaninkin. Muutama hauska läppä lensi elokuvassa, mutta vain muutama. Flash oli lähinnä vaan ärsyttävä. Kyborgi oli ihan ok kohtalonsa hyväksyneenä sotakoneena. Supermies liihotteli vasta elokuvan loppupuolella ja oli ihan yhtä typerä kuin omassa Man of Steel -elokuvassaankin.

Elokuvassa oli liikaa hahmoja joihin kehenkään ei ehditty keskittyä kunnolla ja kaikki jäi näin pinnalliseksi. Elokuva oli täynnä toimintaa kyllästymiseen asti ja tietokoneanimiointi oltiin viety äärimmilleen, jolloin se ei toiminut enää vain tehosteena vaan pääasiallisena viihdykkeenä. Pakollinen rakkauskuvio myös hutaistiin loppuun kun Amy Adamsin näyttelemä Lois Lane kohtasi henkiinheränneen Supermiehen. Väsyttävää.

**1/2

Ohjaaja: Zack Snyder (Man of steel, Batman v Superman: Dawn of Justice, Watchmen)

Pääosissa: Ben Affleck, Gal Gadot, Jason Momoa

Kesto:2h

Valmistusmaa: USA, UK, Kanada