sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Hangover III (2013)

Ensin tuli Kauhea kankkunen, sitten tuli Kauhea kankkunen II ja nyt sitten viimeisimpänä (Ja toivottavasti viimeisenä) Kauhea kankkunen III. Kuten niin usein, mutta ei kuitenkaan aina, huononee nämä elokuvat ykkösestä kolmoseen. 

Kaverukset Alan (Zach Galifianakis), Stu (Ed Helms), Phil (Bradley Cooper) ja Doug (Justin Bartha) muodostavat "susilauman". Muut lauman jäsenistä ovat huolissaan Alanin mielenterveydestä tämän isän kuoltua ja lähtevätkin viemään häntä mielihoitolaan. Matkalla heidät kuitenkin pysäyttää gangsteri Marshall (John Goodman) joka ilmoittaa, että miesten tuttu Mr. Chow (Ken Jeong) on varastanut tältä rahaa. Niinpä hän ottaakin Dougin panttivangiksi ja vaatii miehiä palauttamaan hänelle rahat vastineeksi heidän kaveristaan. Sanomattakin lie selvää, että rahojen palautus ei käy helposti. 

Elokuvassa voi nähdä myös Melissa McCarthyn Alanin rakkauden kohteena. 

Marshall, Stu, Alan ja Phil
Toisin kuin ykkösen ja kakkosen juoni tai kuten nimestä voisi päätellä, niin ei tämän elokuvan idea ollut siinä että juodaan, muisti menee ja krapulassa muistellaan, että mitä tuli tehtyä. Ryyppääminen olikin ympätty loppuun pakollisena pahana. Kännissä Stu oli muun muassa hommannut rintaimplantit. No joo, mutta siis elokuva oli kaiken kaikkiaan kehno. En nauranut juuri ollenkaan. Joskus on hauska katsoa aivotonta roskaa, mutta tämä oli vain tylsää. 

**

Ohjaaja:Todd Phillips (Hangover, Hangover II, Due date)
Pääosissa: Bradley Cooper, Zach Galifianakis, Ed Helms
Kesto:100min
Valmistusmaa:USA

Thor: The Dark World (2013)

Lainasin työpaikan vuokraamosta tämän Thor: The Dark Worldin , joka on jatkoa elokuvalle Thor. En ollut kovinkaan vakuuttunut ykkösosasta, joten tämän jatkiksen kohdalla odotukseni olivat matalalla. 

Taustaa: Tummat haltijat yrittivät syöstä maailman pimeyteen tuhansia vuosia sitten käyttämällä asetta, joka tunnetaan nimellä Aether. Åskardin vartijat pysäyttivät pahat aikeet, mutta haltijoiden johtaja Malekith pääsi pakoon odottamaan seuraavaa tilaisuuttaan. Åskardin vartijat piilottivat Aetherin, jota ei pystynyt tuhoamaan.

Thor ja isänsä Odin-Hopkins
Nykypäivä: Sääilmiöiden tutkija Jane (Natalie Portman) huokailee takaisin kotiinsa palanneen Thorin (Chris Hemsworth) perään eikä kukaan muu mies hänelle kelpaa. Jane löytää mystisen energiakeskittymän ja menee avustajineen (Kat Dennings ja joku toinen) sitä tutkimaan. Janen kolmas tutkijakollega Erik (Stellan Skarsgård) ei ole tavoitettavasti kun on hillunut alasti ja sen  takia viety lukittujen ovien taakse. Jane tempautuu madonreikään, jossa tämä muinainen ase Aether sijaitsee. Energialataus siirtyy Janeen ja alkaa hänen suonissaan virrata punainen Aether ja jos häneen koskee, niin tapahtuu räjähdyksiä. Thor menee hakemaan Janea kun saa tietää, että hän on kadonnut maanpäältä (kun Jane seikkaili siellä madonreiässä), mutta juuri silloin Jane taas palaa. Thor kaappaakin Janen syliinsä ja lennättää hänet Åsgardiin. Malekith (Christopher Eccleston) joukkoineen haluaa Aetherin ja tulee sitä Åskardiin väkivaltaisesti hakemaan. Thorin äiti (Rene Russo) kuolee rytäkässä.

Loki (Tom Hiddleston) on vangittuna ja Thor ehdottaa hänelle yhteistyötä kukistaakseen pahiksen joka tappoi heidän äitinsä. Onko Loki luottamuksen arvoinen?

Loki ja Thor
 Tämä Thor 2 oli mielestäni parempi kuin se ensimmäinen vaikka ei tämäkään mikään neronleimaus ollut. Elokuvaa kuitenkin katsoi ihan semikiinnostuneena. Jo ensimmäisessä Thorissa esiintyny Loki on mielestäni koko maailman mielenkiintoisin hahmo. Hänen läsnäolonsa ruudussa toi heti lisää kiinnostavuutta. Thorin näyttelijä on puolestaan vieläkin vain kauniskasvo (tai ruumis) ilman sen kummempaa sisältöä. Jane ja Thor yhdessä ei vieläkään vakuuta. 

Sekopäinen Stellan Skarsgård oli ihan hauska. 

**1/2

Ohjaaja:Alan Taylor
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston
Kesto:112min
Valmistusmaa:USA

Kick-Ass 2 (2013)

Tykkäsin kovasti elokuvasta Kick-Ass ja sarjakuvasta johon elokuva perustui. Tiesin, että Kick-Ass 2 ei voi olla yhtä kova, mutta salaa sitä kuitenkin toivoin. 

Hit-Girl (Chloë Grace Moretz) on Big Daddynsä kuoltua ollut isänsä kaverin Marcuksen (Morris Chestnut) hoidossa. Hit-Girlin isä toivoi, että neiti saisi elää normaalia elämää ja sitä Marcus yrittääkin hänelle tarjota. Hit-Girl käy lukiota ja yrittää sopeutua teinityttöjen julmaan maailmaan. 

Kick-Ass (Aaron Taylor-Johnson) puolestaan haluaa seesteisen kauden jälkeen palata toimintaan ja etsiikin HIt-Girlin vetäydyttyä uuden possen jonka kanssa taistella pahaa vastaan. Sekalaista vigilanttejen joukkoa johtaa kenraali Stars and stripes (Jim Carrey). Hyvisten kootessa voimansa myös pahisten puoli vahvistuu. Isänsä kuolemasta Kick-Assille kaunaa kantava The Motherfucker (Christopher Mintz-Plasse) kasaa perintörahoillaan tiimin, jolla kukistaa Kick-Ass jengeineen. Mukana muun muassa lihaskimppu Mother Russia (Olga Kurkulina) sekä The "pieni, mutta kova" Tumor (Andy Nyman).

Hyvikset
Kick-Ass 2 oli kepeä komediapläjäys, mutta ei se kyllä yltänyt lähellekään sitä ensimmäistä. Mielestäni oli ihan hauska ajatus kuvata Hit-Girlin sopeutumisyrityksiä "tavalliseen porukkaan", jotenkin toteutus kuitenkin siltä osin ontui. Kick-Ass itse jäi myös turhan taka-alalle elokuvasta kun hahmojen lukumäärä paisui tässä toisessa osassa verrattuna siihen ensimmäiseen. Elokuva tuntui kokonaisuudessaankin kulkevan hieman nuotin vierestä; miltei nappiin, mutta ei ihan kuitenkaan. Pahisten porukkaa johtava Mintz-Plasse oli sopivan koominen "nemesis" ja hänen tiimissään ollut Mother Russia oli kyllä yksi kovimmista pahismuijista joita olen vähään aikaan nähnyt. 

Elokuva sai negatiivista julkisuutta pätkässä esiintyneen Jim Carreyn kommentoitua, että katuu siinä esiintymistä liiallisen väkivallan takia. En nyt ihan ymmärrä, että millä perustein, koska voiman käyttö jää loppujen lopuksi aika vähälle. Toisaalta väkivaltaviihteen ystäville kommentti saattoi lisätä sopivasti intoa nähdä Kick-Ass 2.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli viihdyttävä, mutta ei loistava. 

***1/2

Ohjaaja:Jeff Wadlow (Never Back Down)
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Chloë Grace Moretz, Christopher Mintz-Plasse
Kesto:103min
Valmistusmaa:USA, UK

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Rise of the Guardians (2012)

Työpaikan videovuokraamoon oli tullut taas uutuuksia, mutta pomo oli suurimman osan niistä jo kahminut itselleen lomiensa iloksi. Minulle jäi kuitenkin tämä Viisi legendaa (Rise of the Guardians) ja Thor 2. Amerikkalaiset lapset uskovat joulupukkiin, hammaskeijuun, Jumalaan, nukkumattiin, pääsiäispupuun sekä mörköön (Bogeyman). Pakkasukko on enemmän venäläisten juttu. Kun lapset kasvavat, niin useimmat näistä satuolennoista jää historiaan.

"North" (Alec Baldwin), "Tooth" (Isla Fisher), "Sandy" ja "Bunny" (Hugh Jackman) muodostavat vartijoiden porukan, joiden tarkoituksena on suojella koko maailman lapsia. Kun lapset uskovat näihin satuhahmoihin, niin ei pimeys saa heistä valtaa, jota puolestaa pelkoa edustava "´Pitch" (Jude Law) haluaa. Kuu-ukko on valinnut hahmot vartijoiksi ja nyt hän haluaa porukkaan uuden lisäyksen - lähinnä hauskaa pitävän Jack Frostin (Chris Pine). Jack pysyttelee Pichin ja vartijoiden välillä neutraalina, kunnes näkee Pitchin pahuuden. Saatuaan selville oman menneisyytensä ja löydettyään oman ytimensä tajuaa Jack, että hänkin on vartijamateriaalia. Niinpä vartijat yhdistävätkin voimansa Pitchiä vastaan.

(vas.) Sandy, Bunny, North, Tooth ja Jack Frost
Viisi legendaa oli positiivinen yllätys, joka piti viihdyttyneenä alusta loppuun saakkaa. Legendat laitettiin työskentelemään yhdessä tavalla jota en sitten Sandmanin ole nähnyt. Näillä hahmoilla oli myös omanlaisensa persoonat ja vaikka Joulupukki olikin tehty venäläiseksi, niin mielestäni se oli virkistävää vaihtelua lempeään punanuttuun ja Alec hoiti aksentin hauskasti. Hugh Jackman hoiti puolestaan hyvin aussin pääsiäispupun, joka oli kaikkea muuta kuin söpö karvapallero ja nukkumatti oli sympaattinen mykkänä lisänä. Elokuva ei ollut liian sokerinen, mutta kuitenkin koko perheelle sopivaa viihdettä.

Kiva.

***1/2

Ohjaaja:Peter Ramsey (Esikoiskokopitkä)
Pääosissa: Hugh Jackman, Alec Baldwin, Isla Fisher
Kesto:97min
Valmistusmaa:USA
 


A Good Day to Die Hard (2013)

Minä tykkään Die Hard -leffoista. Ykkönen on paras ja sitten tykkään siitä "Simon says" -kolmosesta. Rennyn kakkonen sekä nelonenkin on ihan viihdyttäviä. Olinkin hyvin järkyttynyt ja itkuinen kun laitoin pyörimään tämän uusimman tulokkaan - A Good Day to Die Hard, josta oli riisuttu kaikki se mikä tekee Die Hardista Die Hardin: Hyvä dialogi, toiminnan ohessa tapahtuva vitsailu sekä Brucen karisma. Nämä oli ravistettu pois ja jäljelle oli jätetty pelkät erikoistehosteet, puiset hahmot ja sekava juoni. Elokuvan alku on yksi huonoimmista joita olen koskaan nähny eikä kehnoa alkua seurannut sen kummempaa. Voin myöntää, että nukahdin kesken elokuvan, jota tapahtuu hyvin harvoin. Yleensä kyllä jaksan oli sitten miten huono pätkä tahansa. Nyt voitti uni.

Hissikohtauksessa yritettiin vääntää huumoria
Elokuva ei siis ollut kovin hyvä enkä edes ole varma pystynkö kuvailemaan juonta kunnolla, mutta Bruce Willisin tähdittämä John McClane menee Venäjälle auttamaan poikaansa Jackia (Jai Courtney), joka on joutunut paikalliseen vankilaan. Kun John pääsee paikalle, niin saa hän selville, että Jack onkin CIA:n salainen agentti eikä siis ongelmanuori kuten on luullut. Jackin tehtävänä on pysäyttää ydinaseiden varastusoperaatio ja hän sekä isänsä John päätyvätkin taistelemaan venäläistä alamaailmaa vastaan yhdistäen voimansa ja saavuttaen jälleen läheiset isä-poika-välit.

Sinällään ihan kiva, että Johnin poika ei ollut kukaan "nörttinäyttelijöistä" kuten Shia LaBeouf Indiana Jonesin poikana, mutta oli tuo Jai kyllä aika persoonaton pökkelö. Mielestäni silloin kun ei ole enää mitään kerrottavaa pitäisi lopettaa tällaisten jatko-osien tehtailu vain puhtaan rahan takia. 

Nyt meni maku koko Die Hardiin. 

*1/2

Ohjaaja:John Moore
Pääosissa: Bruce Willis, Jai Courtney, Sebastian Koch
Kesto:98min
Valmistusmaa:USA

The Double (2011)

Katsoin Dostojevskin saman nimiseen kirjaan perustuvan elokuvan - The Double. Kirjaa en ole lukenut, mutta nyt katsoin tämän elokuvan.

Paul (Richard Gere) on CIA:sta eläköitynyt poliisi, joka vedetään takaisin mukaan murhatapaukseen, joka vaikuttaa olevan Paulin pitkään jahtaaman Cassiuksen tekosia. Paul on valkuuttunut, että Cassius on kuollut eikä murha voi olla tämän tekosia, mutta innokas FBI-agentti Ben (Topher Grace) on asiasta eri mieltä. Hän on omistanut koko elämänsä Cassiuksen tutkimiselle ja on jopa tehnyt hänestä gradun. 

Mitä enemmän Ben ja Paul alkavat tapausta tutkia, niin sitä enemmän jäljet osoittavat Pauliin. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä se näyttää. 

Kaksi sankaria
Elokuva oli ankeaa katsottavaa. Richard Gere ei kuulu lempinäyttelijöihin, mutta joissain elokuvissa hänen vähäeleisyytensä toimii. Tässä hänen esiintymisensä oli hyvää unilääkettä. Topher Grace näyttää joutuvan 70's shown jälkeen aina samanlaisiin rooleihin jonkinlaisena nuorena vitsikkäänä nerona. Tässä elokuvassa hänen vitsikkyyttänsä oli vähennetty, mutta silti hän oli yhtä ärsyttävä kuin kaikissa muissakin elokuvissa joissa olen hänet nähnyt. 

Suomen pääkaupungin rautatieasema pääsee elokuvassa maailmankartalle

Kaiken kaikkiiaan elokuva oli sekava, tylsä sekä mukanokkela.

*1/2

Ohjaaja: Michael Brandt (Esikoisohjaus)
Pääosissa:Richard Gere, Topher Grace, Martin Sheen 
Kesto:98min
Valmistusmaa: USA

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Puhdistus (2012)

Katsoin Sofi Oksasen saman nimiseen kirjaan perustuva elokuvan Puhdistus. Mielestäni kirja oli ihan ok ja mietinkin, että miten kirja on käännetty valkokankaan muotoon. Elokuva kuten kirjakin kertoo kahden eri sukupolven tarinaa kerrostettuna. Vihollinen on kommunistinen Venäjä. 

Aliide Truu on tarinan keskushahmo, jota esittää nuorena Laura Birn ja iäkkäänä Liisi Tandefelt. Aliide elää nuorena siskonsa Ingelin (Krista Kosonen) kanssa. Alideen synkistä nuoruusvuosista muistuttaa hänen luokseen turvaan karannut Linda (Sonja Nüganen ), joka osoittautuu Aliiden siskon tyttären tytöksi. Linda on lähetetty paremman elämän toivossa hotelliin tarjoilemaan ja siivoamaan, mutta paikka osoittautuukin huorataloksi ja Linda päätyy arvottomaksi seksiorjaksi. 

Aliide muistaa Lindan myötä nuoruutensa kommunistihallinnon alla ja samankaltaisista kokemuksista kun häntä epäiltiin valtionviholliseksi. Rinnalla kulkee myös epäonninen rakkaustarina kun nuori Aliide on rakastunut Hansiin (Peter Franzén), jonka kanssa tämän sisko avioituu.

Elokuvassa voi nähdä myös Tommi Korpelan Aliiden aviomiehenä. 

Siskokset
Puhdistuksessa ei kaunistella eikä kommunismin liput liehu korkealla. Väkivaltaiset kuvat vuorottelevat muotoja; seksuaalinen ja fyysinen. Elokuvaa ei ollutkaan näiden kuvien takia kovinkaan miellyttävä katsoa ja niistä jäi mässäilyn maku. Laura Birn ja Liisi olivat kuitenkin vahvoja näyttelytyössään ja uskottavaksi elokuva oli kyllä saatu. Ei Virossa varmaankaan kivaa kaikilla ollut kun "puhdistustyötä" tehtiin. 

Jotain hyvää.

***

Ohjaaja:Antti Jokinen

Pääosissa:Laura Birn, Liisi Tandefelt, Amanda Pilke
Kesto:125min
Valmistusmaa: Suomi, Viro

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Näillä mennään: Elokuvaihmiset kertovat -kirja (2014)

Kotimaista elokuvasceneä ei ole hirveästi tullut seurattua, jonka takia haastattelukokoelma Näillä mennään - Elokuvaihmiset kertovat avasikin mukavasti mitä täällä koto-Suomessa oikein filmien parissa puuhaillaan.

Tarinat ovat keskimäärin parin sivun pituisia hetkiä elokuvanteosta eikä teksti ole tylsän teknistä vaan alaa avaa elokuvaduunareiden omat kokemukset. Mielestäni erityisen positiivista oli se, että kirjaan haastateltiin henkilöitä joiden ääntä harvoin kuulee; kuten valomiestä, maskeeraajaa, lavastajaa, grippiä (jonka ammattikuvaa en ennen tätä kirjaa tiennyt) sekä autonkuljettajaa.

Lyhyiden kertomusten hyvät puolet ovat siinä, että alasta saa monipuolisen ja moniäänisen kuvan eikä tylsää juttua tarvitse kauan pureskella läpi. Huonot puolet ovat taas siinä, että jos juttu alkaa kiinnostamaan ja haluaisi siitä tietää enemmänkin, niin teksti loppuu kesken. Yksi näistä tarinoista oli kertomus kuvaussihteerin poikaystävän suusta kun hän kuvaili tilannetta jossa hän oli vahingossa heittänyt tyttöystävänsä duunin tärkeät kuvauksia sisältävät masterit roskikseen ja päätyi kaatopaikalle asti niitä tonkimaan. 

Useat kertomukset olivat kuitenkin ihan riittoisia sellaisinaan ja aiheuttivat suupielien kohoamista, kuten ytimekäs kertomus eläinrakkaista naisista jotka luulivat linnun lentäneen ikkunaan ja kärsivän. Näinpä naiset päättivätkin päättää linnun tuskan ja rulluuttaa sen yli autolla hauskoin loppuseuraamuksin.

Vitsikkäiden tarinoiden lomasta voi kuitenkin vedellä johtopäätöksiä suomalaisesta elokuvateollisuudesta ja sen epäjärjestäytyneisyydestä. Esiin paistaa myös toistuvasti alaan liittyvä stressi, pitkät päivät ja pätkätyöläisyys. Samaan hengenvetoon sitä kuitenkin ylistetään eikä elokuvia ilmeisesti ilman intohimoa jaksaisikaan tehdä. Rekvisiittöri Tommi Hourula tiivistää tämän hyvin kertomuksessaan Ryhmähenki:

Joka kerta kun elokuvatuotanto loppuu, vaikka kuinka olisi vituttanut ja odottanut että loppuisi jo tämäkin, niin silti joka kerta on vähän haikea hetki erota siitä porukasta. Tokihan Suomessa piirit on niin hirveän pienet, että aina uusissa tuotannoissa on joitakin samoja ihmisiä, mutta täsmälleen sama ryhmä ei varmasti koskaan tule yhteen enää. Luulen, että nämä hommat vaativat ihmiseltä sellaista tietynlaista hyvä tyyppi -meininkiä. Jos ei siihen muottiin sovi niin ei saa duunia. Mieluummin otetaan porukkaan hyvä tyyppi, joka on ok pätevyydeltään, kuin hemmetin ammattitaitoinen mutta kusipää.

****

Toimittanut: Klaus Hedström
Pituus:204s
Kustantaja:Plankton Zoo

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Two Weeks in Hell (2009)

Two weeks in hell tv-dokumentti saa päättää sota-/armeija-aiheisten elokuvieni putken vähäksi aikaa.

Dokumentti kertoo kahden viikon rankasta pääsykokeesta vihreiden barettien koulutusohjelmaan. Vihreät baretit ovat armeijaelittiä, jotka sijoittuvat erikoisiin sissitehtäviin ympäri maailmaa (Rambo oli vihreä baretti). Suuri osa koulutusohjelman käyneistä luovuttaa kahden viikon aikana. Dokumentissa näytetään kuinka näiden nuorukaisten (tai ei niin nuorten) unelmat murenevat kun he tajuavat, että eivät pystykään läpäisemään ohjelmaa; jalat ei kestä, pää ei kestä ja univaje ahdistaa.

Tukki leikkiä
 Dokumentti on tehty tv:lle ja sisältää shokkimaisia: "two weeks in hell" -väliepisodeja mainoksia varten jotka hieman ärsyttävät. Elokuva kuitenkin näytti hyvin kuinka vähän loppupeleissä huutamista tai mollaamista käytetään harjoitusten apuvälineenä tai sitten kouluttajat olivat vain kameraystävällisiä. Tälläisen kuvan kun usein elokuvista saa. Ikävää oli kuitenkin katsoa kuinka vahingoniloisia nämä kouluttajat olivat kun jotkut sitten luovutti.

Vaikka sotiminen ei kiinnostakaan, niin osaa minua kiehtoi ajatus, että miten itse pärjäisin samaisen fyysisen ja psyykkisen stressin alla. Olisi hauska nähdä, että kuinka pitkälle jaksaisin. 

Ei ole helppoa päästä pitämään vihreää baskeria. Tämän kahden viikon treenin jälkeen vuoden kestoiseen koulutusohjelmaan pääsi 110 henkilö, joista hatun saa lopulta noin 25%.

**1/2

Ohjaaja:Bobby Williams
Kesto:120min
Valmistusmaa:USA

G.I Jane (1997)

I never saw a wild thing sorry for itself. A bird will fall frozen dead from a bough without ever having felt sorry for itself. 

Sotilas Jane (G.I. Jane) kertoo tarinan ensimmäisestä naisesta, joka pääsee senaattorin (Anne Bancroft) PR:n lisäämiseksi suorittamaan Navy SEAL:sien eli Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen koulutusohjelman. Kukaan ei usko tai halua että tämä nainen Jordan O'Neill (Demi Moore) läpäisee kurssin, mutta Jordan on päättänyt, että hänhän menee läpi vaikka harmaan kiven ja vastoinkäymiset vain lisäävät polttoainetta hänen vihaansa.

Viggo Mortensenin voi nähdä kovaotteisena Master Chiefinä. 

G.I Jane
Elokuva ei saanut oikein hyvää vastaanottoa ja imdb:ssäkin sillä on vain vaivaiset 5,8 tähteä, mutta minuun se on kuitenkin aina vedonnut. Todennäköisesti mieltymyksestäni Viggo Mortenseniin, Ridley Scottiin ja "vahva nainen -elokuviin". Mielestäni Demi Moore selviytyy oikein hyvin kovan naisen roolistaan. Tämän fysiikka on uskottava ja kaljukin pukee. Hauskaa oli myös se, että senaattori, joka on itsekin nainen, käytti hyväkseen Jordania. Elokuvasta ei siis jäänyt liian sokerista "girl power! -makua". 

Do you want total war? Yes we want total war!
Viggolta löytyi tarvittava auktoriteetti ja fysiikka ollakseen uskottava johtohahmo. Realistisuudesta en osaa sanoa, mutta ainakin viihdyttävä Sotilas Jane osaa olla.

Tasa-arvo on hyvä juttu vaikka en itse armeijaan menisikään. 

 ***1/2

Ohjaaja:Ridley Scott
Pääosissa:Demi Moore, Viggo Mortensen, Anne Bancroft
Kesto:125min
Valmistusmaa:USA, UK

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Private Benjamin (1980)

Tyttö joka kävi intin (Private Benjamin) oli yksi lempi elokuviani pienenä. Nyt kun katsoin sen uudelleen, niin ei se ollutkaan enää ihan niin hauska kuin muistin. Elokuvasta on ollut ainakin joskus suunnitteilla remake, johon Anna Faris olisi ollut kiinnitettynä, mutta en tiedä projektin nykyistä tilaa.

Armeijassa on surkeaa, mutta Judy ei luovuta
Judy Benjamin (Goldie Hawn) on rikkaan perheen vesa, joka menee naimisiin avioerojuristin kanssa. Hääyönä mies saa kuitenkin sydärin ja lähtee vihreämmille laitumille. Judy ei oikein tiedä mitä tekisi kun on iältään jo 28 eikä ole eläessään hommannut omaa elantoaan. Värvääjä saa kuitenkin armeijan vaikuttamaan oikein houkuttelevalta vaihtoehdolta, johon Judy päättääkin liittyä. Alokas Benjamin järkyttyy armeijan kovuudesta muun muassa tavattuaan joukkuuen johtajansa Doreenin (Eileen Brennan) ja onkin luovuttamisen partaalla kunnes saa uutta puhtia tavattuuaan vanhempansa. Judy valmistuu alokasleiristä ja suuntaa uuteen tehtävään Belgiaan, jossa hän miltei päätyy uudemman kerran avioon. 

In the army
Goldien Hawn on uskottava hopealusikka persiissä syntyneenä hienohelmana, joka ei ole stereotyyppistä armeijatyyppiä. Siksi hänen edesottamuuksiaan armeijan leivissä onkin ihan hauska
Eileen Doreen
seurata. Myös Doreen on hahmona mainio armeijan johtajattarena. Mielestäni kuitenkin loppupuolen juonikuvio ranskalaisen Henrin (Armand Assante) kanssa avioon aikominen tuntui hieman pitkitetyltä, mutta ymmärrettävältä ratkaisulta. Tietystikin piti näyttää, että Judy ei ollut enää sama tyttö vaan pystyi kieltäytymään avion tuomasta turvasta ja aloittaa itsenäinen elämä.



Ihan hauska ja Goldie on symppis.

***

Ohjaaja:Howard Zieff (Unfaithfully Yours, My girl)
Pääosissa:Goldie Hawn, Eileen Brennan, Armand Assante
Kesto:109min
Valmistusmaa:USA

Stripes (1981)

Bill Murray esittää elokuvassa Natsat (Stripes) Johnia, joka vaihtaa työpaikkaa kuin paitaa eikä tämän elämällä ole oikein suuntaa. Niinpä hän päättääkin liittyä armeijaan ja houkuttelee mukaansa englanninkieltä opettavan kaverinsa Russelin (Harold Ramis). Armeija osoittautuu aika tiukkapipoiseksi meiningiksi, joka ei sovi oikein Johnin ja Russelin tyyliin. Kuitenkin he onnistuvat valmistumaan ja pokaavat samalla pari sotapoliisia. 

Elokuvassa voi nähdä myös John Candyn ja Judge Reinholdin.

Murray ja Ramis
Elokuva oli hieman turhan sekava makuuni eikä Murrayn ja Ramisin charmi riittänyt kantamaan koko elokuvaa. Ymmärrä komedian joka syntyy armeijan jäykkyyden sekä säännösten vastakkainasettelusta 70-luvulla nuoruutensa eläneiden auktoriteettivastaisten miesten välillä. Nämä ristiriitatilanteet huvittivat kuitenkin vain harvakseltaan. 

John Candy lyö naista
Myös naisten asema tässä elokuvassa oli suhteellisen esineellinen; vähäpukeisesti mutapainissa ja miekkosten halujen kohteena.

Ei ihan iskenyt.

**1/2

Ohjaaja:Ivan Reitman
Pääosissa:Bill Murray, John Candy, Harold Ramis
Kesto:106min
Valmistusmaa: USA

lauantai 5. huhtikuuta 2014

871/1001 Forrest Gump (1994)

My name is Forrest, Forrest Gump.

Forrest Gump (Tom Hanks) on hieman hitaammanpuoleinen kaveri, joka elelee jenkkilän junttilassa. Vaikka hänen älykkyysosamääränsä onkin pienempi kuin keskiverrolla, niin on hänen äitinsä (Sally Field) opettanut aina, ettei hän ole sen huonompi kuin muutkaan. Forrest on jo pienestä iästä lähtien ollut ihastunut koulukaveriinsa Jennyyn (Robin Wright), jolla on rankkaa kotona.

Forrest ja Jenny aikuistuvat ja kulkevat hyvin erilaisia polkuja välillä kohdaten. Forrest sotii Vietnamissa, luo uraa ping pong -pelaajana sekä ravustajana ja sattuu aina olemaan keskellä historiallisesti merkittäviä tapahtumia. Jenny puolestaan laajentaa mieltään hippiporukoissa ja käy läpi toistaan niljakkaimpia poikaystäviä. Elokuva näytetään takautumina kun Forrest kertoo tarinaansa bussipysäkillä matkallaan tapaamaan Jennyä, joka on vihdoin löytänyt rauhan sisältään.

Elokuvassa voi nähdä myös Gary Sinisen Forrestin ystävänä.

Jenny ja Forrest
Muistan kun Tom Hanks voitti elokuvasta Oscarin ja minä sekä kaverini katsottiin gaalaa pohtien, että ihan niin kuin Tom Hanks olisi oikeastikin hieman hidas. Katsoin nyt puheen uudelleen youtubesta enkä ymmärrä yhtään miksi niin ajattelimme, mutta kai hän sitten oli elokuvassa niin vakuuttava, että rooli jäi meidän silmissämme päälle. Joka tapauksessa siis Tom Hanks oli loistokas Gumpin roolissaan. 

Run Forrest, run!
"No legs -Sinise"
Elokuva on aika sokerinen, mutta pitää kyllä kiinnostuneen koko sen keston. Varsinkin Oscar-ehdokkuuden rooliistaan luutnantti Dan Taylorina saanut Gary Sinise teki loistokkaan roolin kun esitti puolet ajastaan ruudulla katkerana jalattomana. Hän on yleensä hieman pökkelöpuoleinen elokuvissa joissa olen hänet nähnyt. Eteerinen ja kaunis Robin Wright oli puolestaan nappi valinta hauraaksi Jennyksi. Sally Field oli uskottava Forrestin äitinä vaikka olikin ennen Forrest Gumpia esittänyt Punchlinessa Tom Hanksin rakkauden kohdetta. Vastakkainasettelu hyvän kasvatuksen saaneen, kunniakkan ja naivin Forrestin sekä huonon kasvatuksen saaneen ja rappiollisen Jennyn kanssa oli kiinnostava. Elokuvassa oli paljon sivupolkuja, mutta ne eivät tuntuneet sekavilta tai irrallisilta, koska juonen piti koossa tämä Jennyn Ja Forrestin rakkaustarina sekä palaaminen aina kertoja Forrestiin.

Elokuva on tällä hetkellä jopa sijalla 14. imdb:n top250 -elokuvien listalla. Ja onhan se hyvä.

****

Ohjaaja:Robert Zemeckis
Pääosissa:Tom Hanks, Robin Wright, Gary Sinise

Kesto:142min
Valmistusmaa: USA

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Born on the Fourth of July (1989)

Muistan joskus silloin nuoremapana kun Tom Cruise oli ihan ykköstähti ja sen myötä moni elokuva häneltä tulikin katsottua useaan kertaan; Firma, Coctail, Kunnian miehiä, Sademies...samoihin aikoihin tulleesta Cruisen tähdittämästä elokuvasta Syntynyt 4. heinäkuuta (Born on the Fourth of July) minulla oli kuitenkin vain hämärä muistikuva, että pidin sitä tylsänä. Elokuva perustuu sotavetraani Ron Kovicin kokemuksiin. Tomppa oli parhaasta miespääosasta Oscar-ehdolla ja Oliver Stone voitti pokaalin parhaasta ohjauksesta.

Ron Kovic (Tom Cruise) on kasvanut periamerikkalaisessa perheessä, jossa tämän äiti on aina ylistänyt poikaansa ja odottanut tältä suuria tekoja. Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä syntynyt Kovic on aina ollut ylpeä kotimaastaan ja haluaa palvella sitä siinä missä hänen isänsä 2. maailmansodassa sekä hänen isänsä isä 1. maailmansodassa. Kovic värväytyykin merijalkaväkeen ja pääsee sotimaan Vietnamiin kommunismia vastaan.

Sota ei ole kuitenkaan niin kunniakasta kuin Kovic on luullut vaan siviilejä lakoaa ja ampuu hän vahingossa oman sotilaansakin. Kaiken kukkuraksi Ron loukkaantuu ja halvaantuu rintalastasta alaspäin. Kotiin päästyään huomaa hän ettei saakaan kaikilta arvostavaa vastaanottoa vaan sotaa vastaan protestoidaan ja veteraaneja halveksitaan. Lopulta alkaa Kovicin silmät avautumaan sodan vääryydestä ja alkaa hän myös itse puhua sotaa vastaan.

Elokuvassa voi nähdä myös mm. Willem Dafoen.

Fuck the war!
Oliver Stone nousi kuuluisuuteen Vietnamin sodasta kertovalla elokuvallaan Platoon. Omakohtaiset kokemukset kyseisestä sodasta motivoivat miestä tekemään kolme vuotta myöhemmin tämän henkilökuvan Vietnamin sotaveteraanin kokemuksista. Elokuva kyllä osoitti hyvin kuinka oikeastikin varmaan tapahtui. Nuorikot hypetettiin hallituksen toimesta turhaan sotaan jonka jälkeen heidät jätettiin oman onnensa nojaan. Useat sortuivat huumeisiin ja alkoholismiin pettymyksensä ja järkyttävien kokemuksiensa saattelemana. Tom Cruise onnistui hyvin vangitsemaan tällaisen elämää täynnä olevan miehen kehityksen katkeraksi raajarikoksi. Elokuva onnistui nostattamaan tunteita ja auttoi jopa ehkä ymmärtämään paremmin näitä veteraaneja.

Elokuvassa kuitenkin häiritsi sen jäsentymättömyys .Born on the Fourth of July yritti kertoa liikaa ja sen seuraaminen olikin tämän takia paikoin rasittavaa.

Koskettava.

***1/2

Ohjaaja: Oliver Stone
Pääosissa:Tom Cruise, Raymond J. Barry, Caroline Kava
Kesto:145min
Valmistusmaa:USA

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Rambo (2008)

Tämän viimeisimmän Rambon ostin jo joskus ajat sitten ja se on sitten odotellut hyllyssä pölyttymässä oikeaa katseluhetkeään ja nyt oli sitten sen aika. Muistan kun veljeni oli elokuvasta ihan hiki päässä ja ilmoitti, että tämä se on sitä itseään. Viimeisin Rambo on ytimekkäästi nimeltään ihan vaan Rambo

John Rambo (Sylvester Stallone) on vetäytynyt yhteiskunnasta elelemään Thaimaan viidakoihin. Rambo elättää itsensä pyydystämällä käärmeitä paikallisiin vedonlyöntipeleihin. Rambon rutiinit kuitenkin muuttuvat kun kirkon hyväntekijöiden ryhmä pyytää häneltä apua päästä Burman sota-alueelle viemään lääkkeitä ja avustamaan loukkaantuneita. Usean kieltäytymisen jälkeen sulaa Rambon sydän ryhmän ainoalle naiselle Sarahille (Julie Benz) ja vie porukan perille. Ei mene kuitenkaan kauan kun Rambo saa kuulla, että ryhmä ei ole tullut koskaan takaisin. Jotain on mennyt pieleen. Rambo seilaa sotilasjuntan alueelle muutama palkkasoturi mukanaan vain huomatakseen, että suurin osa alueen siviileistä on lahdattu. Muutama ryhmäläinen on kuitenkin otettu vangiksi, Sarah mukaanlukien, ja Rambo lähteekin jytinällä suorittamaan pelastusoperaatiotaan.

Paljain käsin tappaminen on Rmbolle piece of cake
John Rambosta oli kyllä kasvanut juuri sellainen maailmaan turtunut sotakone kuin olisi voinut kuvitellakin. Hänen kaappi-olemuksensa ja "fuck the world -asenteensa" oli uskottavaa henkilökehitystä. Kirjoitin jo Rambo III arvostelussa, että: "Rambo on hyvä kun se on tarpeeksi överi", mutta tämä se överi vasta olikin. Sotilashallitus teurasti väkeä oikealta ja vasemmalta jonka jälkeen Rambo puolestaan tarttui aseeseen ja teurasti sotilaita vasemmalta ja oikealta. Ihmisten lahtaaminen oli tehty hyvin graafisesti ja avuttomien siviilien räjähtelyä sekä ampumista oli suhteellisen kuvottava katsoa.

Sylvester Stallone ohjaa vastanäyttelijäänsä Julie Benzia
Mielestäni kuitenkin elokuva teki arvoisensa viimeisen voitelun Rambo-myytille. John Rambo osallistui ensimmäisessä osassa Vietnamin sotaan, koska halusi palvella maataan. Kuitenkin Rambon saavuttua kotimaahansa kohdeltiin häntä toisen luokan kansalaisena. Kun hän luuli tulevansa kotiin turvaan, niin huomasi, että hänen piti sotia sielläkin. Rambon toisessa osassa hän joutui takaisin Vietnamiin hakeakseen sotavankeja ja joutui taas petetyksi kun projektivastaava kusetti tätä vihollisten läsnäolosta. Rambon kolmannessa osassa hän päätyi Afganistaniin, mutta vain ystävänsä Trautmanin pelastaminen motivaationaan. Näiden kokemuksien jälkeen ja uskoisin, että Trautmaninkin menehdyttyä (jota ei kyllä elokuvassa mainita) ei Rambolla todellakaan ollut enää mitään syytä uskoa ihmiskuntaan. Tietty humoristinen virekin oli poissa tästä "nelosesta", kun tosiaan ei enää ollut Trautmania, joka olisi tehnyt hauskoja letkautuksia Rambosta ja Syltyn ulkomuotokin oli muokkaantunut karummaksi siitä nuoresta hyvähiuksisesta adoniksesta. Rambo tappaa, koska sen Rambo osaa.

Rocky vs. Rambo (ihan itse askartelin)
Ramboja katsellessani tulin ajatelleeksi, että miten Rockyt ja Rambot sijoittuivat teoltaan ajallisesti. Tästä ajatuksesta rupesin sitten miettimään, että mitä jos Rocky ja Rambo kohtaisivat, kumpi voittaisi? Kun syötin googleen nämä maagiset sanat Rocky vs Rambo, niin huomasin, että en ollut ensimmäinen jolle tämä ajatus oli noussut päähän. Luulen kuitenkin että Rambo päihittäisi Rockyn, koska kyllä viidakko opettaa enemmän kuin Bronx.

***1/2

Ohjaaja:Sylvester Stallone 
Pääosissa:Sylvester Stallone, Julie Benz, Matthew Marsden 
Kesto:92min 
Valmistusmaa:USA, Saksa