sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 5. huhtikuuta 2014

871/1001 Forrest Gump (1994)

My name is Forrest, Forrest Gump.

Forrest Gump (Tom Hanks) on hieman hitaammanpuoleinen kaveri, joka elelee jenkkilän junttilassa. Vaikka hänen älykkyysosamääränsä onkin pienempi kuin keskiverrolla, niin on hänen äitinsä (Sally Field) opettanut aina, ettei hän ole sen huonompi kuin muutkaan. Forrest on jo pienestä iästä lähtien ollut ihastunut koulukaveriinsa Jennyyn (Robin Wright), jolla on rankkaa kotona.

Forrest ja Jenny aikuistuvat ja kulkevat hyvin erilaisia polkuja välillä kohdaten. Forrest sotii Vietnamissa, luo uraa ping pong -pelaajana sekä ravustajana ja sattuu aina olemaan keskellä historiallisesti merkittäviä tapahtumia. Jenny puolestaan laajentaa mieltään hippiporukoissa ja käy läpi toistaan niljakkaimpia poikaystäviä. Elokuva näytetään takautumina kun Forrest kertoo tarinaansa bussipysäkillä matkallaan tapaamaan Jennyä, joka on vihdoin löytänyt rauhan sisältään.

Elokuvassa voi nähdä myös Gary Sinisen Forrestin ystävänä.

Jenny ja Forrest
Muistan kun Tom Hanks voitti elokuvasta Oscarin ja minä sekä kaverini katsottiin gaalaa pohtien, että ihan niin kuin Tom Hanks olisi oikeastikin hieman hidas. Katsoin nyt puheen uudelleen youtubesta enkä ymmärrä yhtään miksi niin ajattelimme, mutta kai hän sitten oli elokuvassa niin vakuuttava, että rooli jäi meidän silmissämme päälle. Joka tapauksessa siis Tom Hanks oli loistokas Gumpin roolissaan. 

Run Forrest, run!
"No legs -Sinise"
Elokuva on aika sokerinen, mutta pitää kyllä kiinnostuneen koko sen keston. Varsinkin Oscar-ehdokkuuden rooliistaan luutnantti Dan Taylorina saanut Gary Sinise teki loistokkaan roolin kun esitti puolet ajastaan ruudulla katkerana jalattomana. Hän on yleensä hieman pökkelöpuoleinen elokuvissa joissa olen hänet nähnyt. Eteerinen ja kaunis Robin Wright oli puolestaan nappi valinta hauraaksi Jennyksi. Sally Field oli uskottava Forrestin äitinä vaikka olikin ennen Forrest Gumpia esittänyt Punchlinessa Tom Hanksin rakkauden kohdetta. Vastakkainasettelu hyvän kasvatuksen saaneen, kunniakkan ja naivin Forrestin sekä huonon kasvatuksen saaneen ja rappiollisen Jennyn kanssa oli kiinnostava. Elokuvassa oli paljon sivupolkuja, mutta ne eivät tuntuneet sekavilta tai irrallisilta, koska juonen piti koossa tämä Jennyn Ja Forrestin rakkaustarina sekä palaaminen aina kertoja Forrestiin.

Elokuva on tällä hetkellä jopa sijalla 14. imdb:n top250 -elokuvien listalla. Ja onhan se hyvä.

****

Ohjaaja:Robert Zemeckis
Pääosissa:Tom Hanks, Robin Wright, Gary Sinise

Kesto:142min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.