sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Rambo (2008)

Tämän viimeisimmän Rambon ostin jo joskus ajat sitten ja se on sitten odotellut hyllyssä pölyttymässä oikeaa katseluhetkeään ja nyt oli sitten sen aika. Muistan kun veljeni oli elokuvasta ihan hiki päässä ja ilmoitti, että tämä se on sitä itseään. Viimeisin Rambo on ytimekkäästi nimeltään ihan vaan Rambo

John Rambo (Sylvester Stallone) on vetäytynyt yhteiskunnasta elelemään Thaimaan viidakoihin. Rambo elättää itsensä pyydystämällä käärmeitä paikallisiin vedonlyöntipeleihin. Rambon rutiinit kuitenkin muuttuvat kun kirkon hyväntekijöiden ryhmä pyytää häneltä apua päästä Burman sota-alueelle viemään lääkkeitä ja avustamaan loukkaantuneita. Usean kieltäytymisen jälkeen sulaa Rambon sydän ryhmän ainoalle naiselle Sarahille (Julie Benz) ja vie porukan perille. Ei mene kuitenkaan kauan kun Rambo saa kuulla, että ryhmä ei ole tullut koskaan takaisin. Jotain on mennyt pieleen. Rambo seilaa sotilasjuntan alueelle muutama palkkasoturi mukanaan vain huomatakseen, että suurin osa alueen siviileistä on lahdattu. Muutama ryhmäläinen on kuitenkin otettu vangiksi, Sarah mukaanlukien, ja Rambo lähteekin jytinällä suorittamaan pelastusoperaatiotaan.

Paljain käsin tappaminen on Rmbolle piece of cake
John Rambosta oli kyllä kasvanut juuri sellainen maailmaan turtunut sotakone kuin olisi voinut kuvitellakin. Hänen kaappi-olemuksensa ja "fuck the world -asenteensa" oli uskottavaa henkilökehitystä. Kirjoitin jo Rambo III arvostelussa, että: "Rambo on hyvä kun se on tarpeeksi överi", mutta tämä se överi vasta olikin. Sotilashallitus teurasti väkeä oikealta ja vasemmalta jonka jälkeen Rambo puolestaan tarttui aseeseen ja teurasti sotilaita vasemmalta ja oikealta. Ihmisten lahtaaminen oli tehty hyvin graafisesti ja avuttomien siviilien räjähtelyä sekä ampumista oli suhteellisen kuvottava katsoa.

Sylvester Stallone ohjaa vastanäyttelijäänsä Julie Benzia
Mielestäni kuitenkin elokuva teki arvoisensa viimeisen voitelun Rambo-myytille. John Rambo osallistui ensimmäisessä osassa Vietnamin sotaan, koska halusi palvella maataan. Kuitenkin Rambon saavuttua kotimaahansa kohdeltiin häntä toisen luokan kansalaisena. Kun hän luuli tulevansa kotiin turvaan, niin huomasi, että hänen piti sotia sielläkin. Rambon toisessa osassa hän joutui takaisin Vietnamiin hakeakseen sotavankeja ja joutui taas petetyksi kun projektivastaava kusetti tätä vihollisten läsnäolosta. Rambon kolmannessa osassa hän päätyi Afganistaniin, mutta vain ystävänsä Trautmanin pelastaminen motivaationaan. Näiden kokemuksien jälkeen ja uskoisin, että Trautmaninkin menehdyttyä (jota ei kyllä elokuvassa mainita) ei Rambolla todellakaan ollut enää mitään syytä uskoa ihmiskuntaan. Tietty humoristinen virekin oli poissa tästä "nelosesta", kun tosiaan ei enää ollut Trautmania, joka olisi tehnyt hauskoja letkautuksia Rambosta ja Syltyn ulkomuotokin oli muokkaantunut karummaksi siitä nuoresta hyvähiuksisesta adoniksesta. Rambo tappaa, koska sen Rambo osaa.

Rocky vs. Rambo (ihan itse askartelin)
Ramboja katsellessani tulin ajatelleeksi, että miten Rockyt ja Rambot sijoittuivat teoltaan ajallisesti. Tästä ajatuksesta rupesin sitten miettimään, että mitä jos Rocky ja Rambo kohtaisivat, kumpi voittaisi? Kun syötin googleen nämä maagiset sanat Rocky vs Rambo, niin huomasin, että en ollut ensimmäinen jolle tämä ajatus oli noussut päähän. Luulen kuitenkin että Rambo päihittäisi Rockyn, koska kyllä viidakko opettaa enemmän kuin Bronx.

***1/2

Ohjaaja:Sylvester Stallone 
Pääosissa:Sylvester Stallone, Julie Benz, Matthew Marsden 
Kesto:92min 
Valmistusmaa:USA, Saksa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.