sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 24. kesäkuuta 2019

A Star Is Born (2018)

A Star is Born on rääsyistä rikkauksiin tyyppinen tarina, joka on useasti filmatisoitu. Uusin versio on Lady Gagan ja Bradley Cooperin tähdittämä. Cooper on myös ohjannut elokuvan, joten sijoitan pätkän Helmet-haasteen kohtaan 21. "Julkisuuden henkilön ohjaama elokuva".  Elokuva voitti Oscarin alkuperäiskappaleestaan Shallow. Lavalle nousseet Gaga ja Cooper aiheuttivat pienoisen romanssihuhun rakkautta huokuvalla esityksellään. Hiljattain Cooper ilmoitti eroavansa pitkäaikaisesta malli-vaimostaan ja huhut saivat lisää vettä myllyynsä. Itsekin katsoin tuon Oscar-gaala-esityksen eikä kemiaa voinut olla huomaamatta. Samaa vetovoimaa näkyi myös elokuvassa ja sen takia se toimikin niin hyvin.

A Star is Bornissa lahjakasääninen Gagan esittämä Ally tekee hanttihommia, elää isänsä kanssa ja laulaa iltaisin Drag-klubilla. Sattuman kaupalla maineikas laulaja-biisintekijä Jackson Maine (Bradley Cooper) löyttäytyy samaiselle klubille ja kuulee Allyn esityksen. Rakkautta on heti ilmassa eikä Jackson saa katsettaan irti. Allyn ura on aikoinaan jäänyt alkuasteilleen, koska ei ulkoisesti ole niin viehättävä studiopomojen mielestä. Jackson on kuitenkin eri mieltä ja pyytää Allyn laulamaan kanssaan lavalle. Suhde tiivistyy, mutta samalla Allylle valkenee Mainen alkoholi-/huume-ongelman taso, jota tämän veli (Sam Elliot) yrittää parhaansa mukaan hallita.

Samalla kun Mainen ura lähtee laskuun, niin nousee Allyn. Tämä tuo omat paineensa suhteelle.

Ally ja Maine
A Star is born on onnistunut rakkaustarina, mutta siinäkin on omat puutteensa. Bradleyn ja Gagan kemia on kyllä kiistaton, mutta molemmilta tuntuu puuttuvan jotain haastavien roolihahmojensa tunteiden tulkitsemiseen. Varsinkin elokuvan loppupuoli tuntui muuttuvan kerronnaltaan hyvin erilaiseksi kuin sen alkupuoli jättiharppauksineen. Vihjeistä kyllä ymmärsi mitä oli tapahtunut, mutta en jotenkaan ehtinyt tunteissa mukaan Gagan kokemaan suruun kun katsojalle ei juuri mitään näytetty. Mainen hahmon sekoilu lavalla Allyn voitettua Grammynsa tuntui myös vähän ylilyönniltä ja miltei koomiseltakin.

Elokuvan jälkimaku oli kuitenkin hyvä ja Gagan ensimmäiseksi elokuvaksi erittäin hyvä näyttelijäsuoritus. Se toi myös uskottavuutta, että Gaga on oikeastikin laulaja ja ulkonäöltään persoonallisen kaunis eikä niinkään nukkemaisen kaunis. Cooper oli myös sisäistänyt hyvin hahmon viinaan menevänä rokkarina ja puhetapakin oli hyvin opeteltu ja sopi rooliinsa. Sam Elliot toimi huolehtivan veljen roolissa.

****

Ohjaaja: Bradley Cooper
Pääosissa: Lady Gaga, Bradley Cooper, Sam Elliott
Kesto: 2h16min
Valmistusmaa: USA

Kirja: Paasto (Marko Annala)

Paasto on hyvää lomalukemista
Annalan Marko tunnetaan Mokoma-bändin laulajana ja tämä Paasto on hänen toinen kirjansa. Julkkis kun on, niin asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 21." Kirjan on kirjoittanut julkisuuden henkilö".

Paasto kertoo keski-ikäisen Matiaksen kamppailusta uskonsa kanssa. Hänen vaimonsa Marika on harras ortodoksi ja on itsekin sitä ollut, mutta Matias on herännyt huomaamaan, että ei oikeastaan enää tunne Jeesuksen läsnäoloa elämässään. Tai ole pitkään tuntenut. Marika lähtee tekemään kehitystyötä Afrikkaan jättäen miehensä uskonkriisinsä keskelle. Uskonpuutteen lisäksi Matiasta vaivaa pullistunut välilevy sekä enkelinkasvoinen Tessa, jonka ritariksi hän yllättäen päätyy.

Paasto oli miellyttävä kirja lukea. Annalalla on selkeästi sanan säilä hallussaan. Kirjaa luki mielenkiinnolla eikä aihe uskonkriisistä, ainakaan tähän tapaan keski-ikäisen ortodoksimiehen näkökulmasta, tuntunut loppuun kulutetulta.

Tämän kirjan jälkeen tekee mieli lukea välittömästi miehen ensimmäinen teos - Värityskirja. Hyvin luotuun maailmaan uppoutuu ja siellä mielellään viettäisi vähän kauemminkin aikaa.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2018

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Nothing But Trouble (1991)

Paremmin näyttelijänä tunnettu Dan Aykroyd on ohjannut yhden elokuvan ja se on tämä Kaistapäiden kaupunki (Nothing but trouble). Sijoitankin elokuvan siksi Helmet-haasteen kohtaan 4. "Ohjaajan ainoa ohjaustyö". 

Sijoitusneuvoja Chris Thorne (Chevy Chase) kohtaa asianajaja, Diane Lightsonin (Demi Moore), ja lähtevät yhdessä kohti Atlantic Cityä Dianen bisnestapaamiseen. Mukaansa he saavat kaksi brasialialaista huvittelijaa. Thorne kuitenkin ajaa ylinopeutta ja takapajulan poliisi (John Candy) pidättää nämä ja vie paikallisen tuomarin (Dan Aykroyd) eteen. Thorne luulee homman hoituvan kätevästi maksamalla sakon, mutta joutuvatkin asemalle pidemmäksi aikaa, mikä osoittautuu varsinaiseksi kauhujen taloksi.

John Candy esittää myös roolihahmonsa siskoa, joka iskee silmänsä Thorneen.

Candy ja Chase menevät naimisiin - keskenään!
Kaistapäiden kaupunki tuli silloin nuorempana 90-luvun alussa katsottua ja pidin siitä kovasti - varsinkin vanhaksi äijäksi maskeeratusta Aykroydin esittämästä äkkipikaisesta tuomarista. Nyt tosin huomasin, mitä en silloin tajunnut, että äijän nenähän on hyvin penismäinen! Kaistapäiden kaupunki kirvoitti nytkin muutamat naurut, mutta lähinnä tunsin lämpöä nostalgia-arvon takia. Elokuvassa vilisee hauskoja vekottimia kuten ruokapöytää kiertävä mauste-juna tai ruumiita tekevä vuoristorata, jotka tuovat oman säväyksensä tähän hulluun pläjäykseen. Jännille vekottimille annetaankin enemmän tilaa kuin mielekkäälle juonenkululle.

Elokuvaa ei voi sanoa hyväksi, mutta siinä on niin paljon outoutta (kuten kaksi jättivauvaa), että uniikkiutensa takia on katsomisen arvoinen kokemus. Samalla pääsee kurkistamaan Aykroydin eksentriseen mielenmaisemaan.

***

Ohjaaja: Dan Aykroyd
Pääosissa: Chevy Chase, Dan Aykroyd, John Candy
Kesto: 1h 34min
Valmistusmaa: USA

Kirja: Kaikki anteeksi (Laura Manninen)

Kaikki anteeksi on Laura Mannisen eskoisromaani eikä ole vielä ehtinyt muita kirjoja julkaista, joten sijoitan teoksen Helmet-haasteen kohtaan 4. "Kirjailijan ainoa teos".

Kirja kertoo Lauran kokemuksesta hänen omasta väkivaltaisesta parisuhteesta.

Laura tapaa täydellisen oloisen Mikon, joka on kuin luotu hänelle. Nopeasti intensiiviseksi muuttuvan suhteen myötä Laura oppii tuntemaan miehen nurjan puolen. Alun vahva rakastumisen tunne, Mikon muut puolelleen kääntävä hurmaava luonne sekä tämän ihastuttaviin lapsiin muodostettu side saa Lauran jatkamaan ahdistavaksi käynyttä ihmissuhdettaan. 

Tuntuu, että "mukaansa tempaava" on ylikäytetty sana, mutta tähän kirjaan se sopii kuin nakutettu. Teksti on vaivatonta luettavaa ja sivuja kääntää ahnaasti. Tavallaan vähän epäimartelevaakin kuinka  toisen kärsimyksen kokemuksia halusi niin kiinnostuneena lukea. Asiaa kokemattomat varmastikin ymmärtävät paremmin kirjan kautta miksi ihmiset jäävät väkivaltaisiin suhteisiin: Pohjaa aletaan nakertaa vasta kun syvä luottamus ja rakkauden tunne on jo muodostettu. Itsemurhalla uhkailut ja toistuvat anteeksipyytelyt myös vaikeuttavat lähtöä. Kirjan kerronta on rakennettu taitavasti ja Lauran kanssa tavallaan elää kokemukset hetki hetkeltä.

Kaikki anteeksi opettaa, että ihan kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2018

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Tully (2018)

Tully on Charlize Theronin tähdittämä elokuva väsyneestä kolmen lapsen äidistä. 

Konttorirotista tutun Ron Livingstonin näyttelemän Drewn kanssa aviossa oleva Marlo (Charlize Theron) synnyttää pienokaisen elokuvan alkupuolella. Hänen veljensä on huolissaan, että sama synnytyksen jälkeinen masennus toistuu kuin keskimmäisen lapsen jälkeen, joten päättää palkata tälle yöhoitajan. Tully (Mackenzie Davis) ilmestyykin yksi ilta auttamaan vauvan vahtimisessa, että Marlo saa nukkua yönsä hyvin. Marlon ja Tullyn välille muodostuu ystävyyssuhde. Marlo kadehtii parikymppisen Tullyn vapautta kun taas Tully kadehtii Marlon tylsää arkea.

*****SPOILER ALERT*****

Aina ei jaksa
Satuin katsomaan Youtubesta Redlettermedia-kanavan katsausta vuoden 2018 elokuvista ja siellä tuli esiin tämä Tully suosituksena. Samalla kuitenkin minulle paljastui, että elokuvassa on kyse Fightclubmaisesta asetelmasta, että Tully onkin Marlo itse. Ja kun tämän kerran tiesi, niin sitä oli vaikea saada tietämättömäksi. Olisi ollutkin mielenkiintoista katsoa elokuva sillä tavalla, että käänne olisi tullut yllätyksenä. En varmaan olisi sitä itsekseni tajunnut. Tämän takia kuitenkin asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 40. "Elokuva käsittelee mielenterveyden ongelmia".

Nyt tiesin kokoajan tämän "twistin", mutta oli Tully siltikin kelpo pätkä vaikka ei yllättämään minua päässytkään. Theron oli pistänyt taas kroppansa peliin ja lihottanut tätä roolia varten itsensä vastasynnyttäneen näköiseksi. Pidin elokuvasta paljon siinä mielessä, että se tuntui kovin realistiselta. Synnyttämään ei menty pillit vinkuen ja miljoona ystävää hössöttäen mukana vaan ihan rauhakseen aviomiehen kanssa. Muutos yliväsyneestä äidistä hieman virkeämpään malliin (yöhoitajan tultua taloon) tehtiin myös hienovaraisesti, mutta kuitenkin niin että muutos selkeästi näkyi. Avioparilla ei myöskään ollut mitään eroaikeita vaikka arki olikin lävähtänyt rankasti keskelle avioelämää tai sellaista huutodraamaa mitä on ehkä tottunut elokuvissa näkemään.

Ron Livingstonella on minulle erityinen paikka sydämessä eikä hänen tarvitse juuri muuta kuin vain olla elokuvassa kun elokuva jo tuntuu hieman kiinnostavammalta. Mackenzie oli sopivan empaattisen oloinen sekä energinen, että toimi hyvänä vastapainona kuolemanväsyneelle mammalle.

Tykkäsin.

****

Ohjaaja: Jason Reitman (Juno, Up in the air, Thank you for smoking)
Pääosissa: Charlize Theron, Mackenzie Davis, Ron Livingston
Kesto: 1h 35min
Valmistusmaa: USA; Kanada

Kirja: Keskivaikea vuosi (Pauliina Vanhatalo)

Kirja kulki hyvin laukussa mukana
Kirjailija Pauliina Vanhatalo saa diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta ja päättää pitää terapia mielessä siitä päiväkirjaa. Keskivaikea vuosi onkin tämä "terapiakirja". Asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 40. "Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia".

Kirja koostuu suhteellisen lyhyistä kappaleista kertoen diagnoosista ja siihen johtaneista tapahtumista kuten nopeista elämänpäätöksistä. Laudatur-oppilaasta, jolla on kovat odotukset tulevaisuudestaan, mutta jonka ura ei sitten aivan niin lennokkaaseen lähtöön noussutkaan. Hyvästä ja tukena olevasta aviomiehestä sekä rankasta arjesta masennuksen keskellä ja riittämättömyyden tunteista äitinä.

Kirja oli erittäin mukaansa tempaava ja oli avartavaa lukea masentuneen ihmisen mietintöjä omasta tilastaan. Mielestäni kiinnostavinta oli juuri pohdinnat siitä, että millainen keskivaikean masentuneen pitäisi olla. Mitä odotuksia yhteiskunnalla on ja miten itse asian kokee. Saako hymyillä? Saako tuntea iloa? Kaikilla varmaan on ollut masentavia hetkiä, tilanteita tai pidempiä ajan jaksojakin elämässäan, mutta miten ne poikkeavat sellaisen henkilön kokemuksista, joka on oikeasti diagnisoitu sairastavan masennusta. Tarvitseeko masennuksella olla syy?

Vanhatalo on avannut omaa henkilökohtaista elämäänsä ihailtavan rohkealla tavalla. Kertoen myös niistä ei niin mairittelevista asioista tai ajatuksistaan.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2016