sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 16. maaliskuuta 2013

The Hangover Part II (2011)

Katsoin alelaarista ostamani blu-rayn Kauhea kankkunen (Hangover Part II).

Olen nähnyt sen ensimmäisen ja minusta se oli ihan hauska, mutta ei kuitenkaan sen suursuosion arvoinen. En siis odottanut tältä jatko-osalta kummia. 

Oikeastaan elokuvan juoni on miltei sama kuin ensimmäisessä osassa. Stu (Ed Helms) on menossa naimisiin thaimaalaisen naisen kanssa. Häät pidetään Thaimaassa. Stun kaverit (Phil=Bradley Cooper, Alan=Zach Kalifianski, Doug=Justin Bartha) päättävät, että hänelle on pakko pitää kunnon polttarit. Mukaan seurueeseen kutsutaan vielä morsiamen 16-vuotias veli Teddy (Mason Lee). Herrat avaavat ensimmäiset oluset ja sen jälkeen filmi meneekin katki. Aamulla sitten ihmetellään, että mitä oikein tapahtui kun oudosta talosta Bangkokissa herättyään he havaitsevat, että Teddy on kadonnut. hänen sormensa on huoneessa ja he ovat saaneet uudeksi kaveriksi apinan. Käy imi, että heidän ystävänsä Chow (Ken Jeong) on se herra joka heidät pikaveneellään on Bangkokiin ajanut.

Elokuvassa voi nähdä myösn Paul Giomattin ja Mike Tysonin.

Apina tekee kaiken hauskaksi...vai tekeekö?
Täytyy myöntää, että elokuva oli ihan hauska vaikka onkin aivan järjetöntä tehdä tasan samanlainen jatko-osa kuin se ensimmäinen elokuva on ollut. Vitsit oli reväisty aika äärimmäisistä asioista, kuten homoseksistä ladyboyn kanssa, tupakoivasta apinasta sekä huumeiden yliannostuksesta. Pääosa henkilöt toimivat ihan hyvin vaikkakin Dougia esittävä Justin jäi täysin hajuttomaksi ja värittömäksi hahmoksi. Varsinkin Chow:ta esittävä Ken Jeong oli hulvaton. Ja täytyy sanoa, että Bradle Cooper näytti todellakin krapulaiselta.

Ajoittain ihan hauska, mutta olisi ilman sitä voinut elääkin.

**1/2

Ohjaaja: Todd Philips (Due Date, Hangover)
Pääosissa: Bradley Cooper, Zach Galifianakis, Ed Helms
Kesto: 102min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.