Kirja: Yhden lapsen kansa (Mari Manninen)

Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret kertoo Kiinan yli 35 vuotta (n. v. 1979-2015) kestäneestä yhden lapsen politiikasta ja varsinkin tyttölasten karusta kohtalosta tänä aikana. Asetankin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 11. "Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa".

Kirjan kirjoittanut Mari Manninen oli asunut Pekingissä nelisen vuotta kirjan julkaisu hetkellä ja oli päässyt kirjaansa varten haastattelemaan yhden lapsen politiikan vaikuttamiin perheisiin.

Näin suomalaisena en ole pistänyt hirveästi ajatusta Kiinan lapsipolitiikkaan, muuten kuin että: "aika erikoinen juttu" tai "kiinalaisia on niin paljon, että varmaan ihan hyvä vähän säännöstellä". Hyvin nopeasti kuitenkin kirjaa lukiessani tajusin minkälaisia traagisia tarinoita sen myötä on syntynyt ja minkälaista tuskaa se on monen kohdalle aiheuttanut. En tiennyt ensinnäkään sitä, että Kiinassa tehtiin viranomaisten puolesta paljon pakkoabortteja pitkällekin edenneisiin raskauksiin kun odotuksen alla oli toinen lapsi. Tai että vain ensimmäiselle lapselle myönnettiin Hukou eli kotipaikkaoikeuslupa, joka oikeutti muun muassa työpaikkaan tai naimisiin pääsyyn. Ilman lupaa yksilö oli yhteiskunnalle näkymätön. Näitä lapsia kutsuttiin "mustiksi lapsiksi". Kirjan mukaan aborttia pidettiin aikaisemmin ja vieläkin ihan luonnollisena ehkäisymenetelmänä. Tosin vähemmän nykyään ehkäisypolitiikan parannuttua. Siihen jopa kannustettiin iloisin mainoksin ja valtion voimakkaalla propagandalla.

Yhden lapsen politiikan väistyttyä astui voimaan kahden lapsen politiikka, mutta Kiinaan oli jo juurtunut kulttuuri vähälapsista perheistä eikä toista lasta välttämättä edes haluttu vaikka lupa olikin. Viranomaisten taholta pakotettua yhden lapsen politiikkaa onkin kritisoitu siitä, että todennäköisesti sen vaikutukset Kiinan väkilukuun eivät ole olleet niin suuret kuin ollaan kuviteltu, koska moni ei olisi useampaa lasta halunnutkaan ja moni liikalapsi syntyi joka tapauksessa, mutta usein yhteiskunnalta salattuna. Moni on myös kiitellyt alun perin hyvää tarkoittavaa poliittista päätöstä väkiluvun hillitsemiseksi.

Meriittiäkin vyön alla

Uutena tietona minulle tuli myös se, että Kiinassa ei enää juurikaan hylätä terveitä lapsia vaan myös tytöistä on tullut haluttuja. Kiinan sisällä on jopa tarve terveille lapsille, mutta maan sisäinen adoptio on tehty yhden lapsen politiikan mainingeissa niin hankalaksi, että lapsia viedään rajojen yli pitkin maailmaa. Tämä tuntui surulliselta. Poikien suosiminen yhden lapsen politiikan aikakauden aikana johti tyttölasten suureen abortointimäärään ja tämä taas vaikuttaa siihen, että Kiinassa usea mies kärsii yksinäisyydestä kun naisia on miehiin nähden niin vähän. Osa hakee ostomorsiamen Vietnamista, mutta olosuhteet ovat johtaneet myös synkempiin puoliin kuten laittomaan ihmiskauppaan.

Kirja avaa myös näiden ainokaisten lasten painetta menestyä kun vanhemmat ovat satsanneet usein jopa puolet kaikista tuloistaan rakkaimpansa koulutukseen, leluihin sekä ravintoon. Kiinassa kilpailu on kovaa ja suurimman osan vapaa-ajan käsite päättyy kun koulu alkaa. Kirja kuvaa erään koululaisen normaalia arkea; hän herää aamulla kuudelta on aamuseitsämästä iltaseitsemään koulussa, tulee kotiin, tekee läksyt ja pääsee kello 23 nukkumaan. Kuulostaa todella ahdistavalta. Moni "nykyvanhempi" haluaakin kasvattaa lapsensa jossain muussa maassa, missä lapsen on mahdollista elää lapsuuttaan.

Silmiä avaava teos kulttuurista, josta minulla oli paljon vääriä käsityksiä.

****

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2016