sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 12. huhtikuuta 2019

474/1001 Horí, má panenko/ Palaa, palaa! (1967)

Palaa, palaa! (Horí, má panenko) on tsekkoslovakialaisen Milos Formanin ohjaustyö. Helmet-haasteeseen sijoitan sen kohtaan 18. "Eurooppalaisen ohjaajan ohjaama elokuva".

Palomiesten järjestämissä varainkeruu tanssiaisissa tapahtuu. Ohjelmassa olisi muun muassa arvontaa ja kauneuskilpailut, mutta mistään ei oikein meinaa tulla mitään. Palomiehet yrittävät saada järjestystä kaaosmaisiin tanssiaisiin, jossa palkintoja varastellaan eikä kauneuskilpailuunkaan saada oikein niitä näyttävimpiä misuja.

Innokkaat kauneuskilpailuehdokkaat
Milos Forman on ohjannut kaksi lempielokuvaani: Yksi lensi yli käen pesän sekä Amadeuksen. En ollut nähnyt hänen alkupään tuotannon elokuvia ennen tätä. Elokuva oli mainitsemistani hyvin erilainen, mutta siinä mielessä samanlainen, että tätäkin oli vaivaton katsoa. Milos onnistui ohjaamaan täysin amatööreistä koostunutta näyttelijäkaartiaan niin, että he vaikuttivat taitavilta komedian ammattilaisilta.

Elokuvan ilmestyttyä 40000 palomiestä irtisanoutui munaisessa Tsekkoslovakiassa, mutta palautui samointein palkkalistoille kun Milos ilmoitti elokuvan olevan puhdasta komediaa ilman mitään henkilökohtaista palomiehiä kohtaan. Myöhemmin hän on ilmoittanut, että elokuvassa oli todellakin kritisoivaa sanomaa kommunistisen hallinnon toimimattomuudelle. Ajatus elokuvaan sai kipinän todellisista tapahtumista Milosin osallistuttua palomiesten tanssiaisiin, jossa kaikki meni mönkään.

Palaa, palaa! oli hauska ja ehdottomasti katsomisen arvoinen kokonaisuus.

***1/2

Ohjaaja: Milos Forman (Yksi lensi yli käen pesän, Amadeus, Larry Flynt, Man on the moon)
Pääosissa: Jan Vostrcil, Josef Sebánek, Josef Valnoha
Kesto: 1h13min
Valmistusmaa: Tsekkoslovakia, Italia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.