sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 8. elokuuta 2019

Kirja: Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa (Haemin Sunim)

Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa - Miten tavoittaa mielenrauha kiireen keskellä koostuu korealaisen buddhalaismunkin mietelmistä. Kirja on saanut laajaa suosiota niin Koreassa kuin useissa länsimaissakin.

Kirjasta tuli vähän mieleen teininä kirjoittamani aforismit kun minusta tuntui, että ymmärsin nyt jotain syvällistä elämän ja olemisen luonteesta. Buddhalaismunkin "elämänohjeet" tai "totuudet" olivat ihan suloisia ja suurelti paikkaansapitäviäkin, mutta pikkaisen itsestäänselviä eikä tuntunut pätevän aina omalla kohdallani (mikä minä nyt tietty munkkia olen kyseenalaistamaan, maallinen matonen). Tuntui ettei kirjasta jäänyt käteen loppupeleissä mitään konkreettista ja lukeminenkin alkoi vähän turhauttamaan. Ehkä olisi pitänyt enemmän makustella hänen ajatuksiaan eikä suorittaa kirjaa niin voimallisesti läpi. Tunnen kuitenkin luissani, ettei se ollut minun kuppini teetä - enpä juuri teetä juokaan (paitsi minttuteetä itsekasvatetun mintun lehdistä). 

Arvostan kuitenkin kirjailijan ydinsanomaa ja positiivista viestiä: "tee toisille sitä mitä haluaisit itsellesi tehtävän". 

Kirjasta:
"Kun länsimaalaiset yrittävät kuvitella munkin olemusta, he keskittyvät siis yleensä hänen toimintaansa. Koreassa kysymykset ovat erilaisia. Esimerkiksi vieressäni maanalaisessa istuva saattaa kysyä: "Missä on kotiluostarisi?" tai "Missä sijaitsee oma temppelisi?" Korealaisille ihmistä parhaiten määrittävä seikka on paikka, johon tämä kuuluu."
Ylläolevan sitaatin perusteella sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 31. "Kirjassa kuljetaan metrolla".

***

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.