Tommy Hellsten ja Tiina Tuomikosken toimittama Minuiksi - kohti henkistä kasvua, koostuu keromuksista henkilöiltä, jotka ovat oivaltaneet jotain itseksi kasvamisesta.
Kaikkia tarinan kertojia yhdistää se, että he eivät ole kokeneet tulleensa nähdyiksi ja kuulluiksi lapsuudessaan ja ovat kadottaneet yhteyden omiin tunteisiinsa sekä haluihinsa. Aikuisiksi kasvettuaan ja hyväksikäytettyinä ihmissuhteesta toiseen matkatessaan ovat henkilöt oivaltaneet että pahaa oloa aiheuttavassa käyttäytymisessä on kaava. Tarvitsevina ja läheisriippuvaisina kirjan henkilöt huomaavat elävänsä vain muiden tarpeita varten yrittäen voittaa hyväksyntää ja rakkautta toisilta miellyttämällä ja omat tarpeet sivuuttamalla. Usein tuon oivalluksen kautta on lähtenyt käytiin pitkä prosessi kohti parempaa itsetuntemusta, itserakkautta sekä eriytymistä omaksi yksilökseen kaikkine vikoineen. Prosessin lopputuloksena on syvä ymmärrys siitä, että on sellaisenaan tarpeeksi. Hylätyksi tulemisen kokemusta ei voi enää tulla kun ei hylkää itseään.
Kirjan aloittaa yrittäjän tarina. Tämän takia asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 35. "Kirjassa on yritys tai yrittäjä".
Mielestäni kirja oli avartava ja tietyn kaavan saattoi huomata henkilöiden lapsuudenkokemuksissa ja kuinka se on vaikuttanut moniksi vuosiksi eteenpäin. On niin suuri lahja jos vanhemmat ymmärtävät kuinka tärkeää lapsen terveen itsetunnon kehittymiselle on se, että lapsi tulee nähdyksi. Kirjassa mainitaan tutkimuskin kuinka jo puhumaan kykenettömät vauvat masentuvat, jos näiden äiti ei vastannut katseeseen. Masentumisella tässä tarkoitettiin muun muassa apaattisuutta ja katseen laskemista maahan. Hylätyksi tulemisen kokemus voi syntyä jo hyvin nuorena eikä useimmiten vanhemmat tarkoituksella sitä pahallaan tee. Suurin osa, jos ei kaikki, kirjan henkilöistä olivat sota-ajan vanhempien lapsia, jolloin luonnollisestikin sodasta usein traumatisoituneet vanhemmat eivät välttämättä osanneet antaa lapsilleen sellaista huomiota kuin olisivat ansainneet. Monien tarinoissa toistui myös sen ajan uskomus siitä, ettei lasta saanut lelliä piloille; ei liikaa syliä, ei itkuun vastaamista. Niin kiinnostavia kuin nämä tarinat olivatkin, niin olisin kaivannutkin lisää variaatioita kertojien ikäluokkiin.
Ajatuksia herättävä.
Kaikkia tarinan kertojia yhdistää se, että he eivät ole kokeneet tulleensa nähdyiksi ja kuulluiksi lapsuudessaan ja ovat kadottaneet yhteyden omiin tunteisiinsa sekä haluihinsa. Aikuisiksi kasvettuaan ja hyväksikäytettyinä ihmissuhteesta toiseen matkatessaan ovat henkilöt oivaltaneet että pahaa oloa aiheuttavassa käyttäytymisessä on kaava. Tarvitsevina ja läheisriippuvaisina kirjan henkilöt huomaavat elävänsä vain muiden tarpeita varten yrittäen voittaa hyväksyntää ja rakkautta toisilta miellyttämällä ja omat tarpeet sivuuttamalla. Usein tuon oivalluksen kautta on lähtenyt käytiin pitkä prosessi kohti parempaa itsetuntemusta, itserakkautta sekä eriytymistä omaksi yksilökseen kaikkine vikoineen. Prosessin lopputuloksena on syvä ymmärrys siitä, että on sellaisenaan tarpeeksi. Hylätyksi tulemisen kokemusta ei voi enää tulla kun ei hylkää itseään.
Kirjan aloittaa yrittäjän tarina. Tämän takia asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 35. "Kirjassa on yritys tai yrittäjä".
Mielestäni kirja oli avartava ja tietyn kaavan saattoi huomata henkilöiden lapsuudenkokemuksissa ja kuinka se on vaikuttanut moniksi vuosiksi eteenpäin. On niin suuri lahja jos vanhemmat ymmärtävät kuinka tärkeää lapsen terveen itsetunnon kehittymiselle on se, että lapsi tulee nähdyksi. Kirjassa mainitaan tutkimuskin kuinka jo puhumaan kykenettömät vauvat masentuvat, jos näiden äiti ei vastannut katseeseen. Masentumisella tässä tarkoitettiin muun muassa apaattisuutta ja katseen laskemista maahan. Hylätyksi tulemisen kokemus voi syntyä jo hyvin nuorena eikä useimmiten vanhemmat tarkoituksella sitä pahallaan tee. Suurin osa, jos ei kaikki, kirjan henkilöistä olivat sota-ajan vanhempien lapsia, jolloin luonnollisestikin sodasta usein traumatisoituneet vanhemmat eivät välttämättä osanneet antaa lapsilleen sellaista huomiota kuin olisivat ansainneet. Monien tarinoissa toistui myös sen ajan uskomus siitä, ettei lasta saanut lelliä piloille; ei liikaa syliä, ei itkuun vastaamista. Niin kiinnostavia kuin nämä tarinat olivatkin, niin olisin kaivannutkin lisää variaatioita kertojien ikäluokkiin.
Ajatuksia herättävä.
***1/2
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.