"Normaalien" ja rikostaustattomien vanhempien vesa Jan Salo tunsi aina viehtymystä lain pimeämmälle puolelle. Leikeissä hän halusi olla rosvo eikä poliisi. Pikkutörttöilyjen jälkeen alkoi tulla huumeet kuvioon ja säännöllisesti hän haki lastia Venäjältä Suomeen. Yhdellä kertaa kaikki ei mennytkään rutiinilla kun Jan Saloa vietiin ruumiintarkastukseen ja sieltä suolihuuhteluun. Janin kätkö "sinne missä aurinko ei paista" oli paljastunut.
Jan kertookin kokemuksistaan karuista vankilaolosuhteista Venäjällä kun ruoka oli lähinnä kaalivettä eikä alun sellissä ollut edes ikkunalasia pakkasta suojaamaan. Vaikka en mitenkään ihannoi huumeiden salakuljetusta ja pidänkin oikeutettuna, että siitä rangaistaan, niin silti Salosta maalautuu aika pidettäväkin hahmo, jonka puolella huomaa olevansa. Asiaa auttoi myös se, että Salolla tuntui olevan tietty moraalikoodi sekä perheellisenä miehenä piti lapsiaan arvossa. Mukavassa tasapainossa on myös Salon haastattelu sekä Kariston taustoittavat faktat.
Luin kirjan kokonaisuudessaan bussimatkalla Varkaudesta Helsinkiin vaikka monesti minulle tulee paha olo jos luen bussissa, nyt kuitenkin kirjaa oli vaikea laskea käsistä.
Oli kiinnostavaa tietää, että miten jätkän käy.
Oli kiinnostavaa tietää, että miten jätkän käy.
****
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.