sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kirja: Vappuaatto (Annett Gröschner)

Vappuaatto (Walpurgistag) kertoo yhden päivän tapahtumista Berliinissä. Tämä päivä on yllättäen - vappuaatto.

Kirja koostuu eri kellonaikojen muodostamista kappaleista, joissa esitellään eri henkilöitä ja heidän tilanteensa tänä kyseisenä päivänä, kuten; muuttoa tekevä mummeli, henkilöllisyyttään vaihtava karkuri ja koditon nippelitietoa pursuva maailmakellolla hihhuloija. Nämä erilaiset ihmiskohtalot nivoutuvat pitkin kirjaa yhteen.

Vappuaatto sijoittuu Berliiniin, joten saan sillä kuitattua Helmet-haasteen kohdan 44. "kirja kertoo Berliinistä".

Kirjan tekstiä oli vaivatonta lukea, mutta tämänkaltaiset kirjat joissa erilaiset tarinat nivoutuvat yhteen eivät ole minulle mieluisia jos tarinoita on liikaa kuten tässä. Ideaalisinta useamman tarinan rinnakkain kertomisessa olisi se, että kukin itsenäinen tarina on niin kiinnostava, että malttaa tuskin odottaa, että siihen taas palataan. Tässä sellaisia ei juurikaan ollut. Kirjaa oli kyllä helppo ja nopea lukea, mutta pomppi mielestäni liikaa eikä mielenkiintoisia tarinoita ollut tarpeeksi. Olen kerran käynyt Berliinistä enkä tykännyt siitä, joten ehkä myös se osaltaan vaikutti kirjan pohjamakuihin.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.