sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 3. elokuuta 2012

Twilight (2008)

No kaipa se oli joskus kohdattava. Katsoin siis televisiosta eilen tulleen Twilight - Houkutus -elokuvan, joka on ensimmäinen saagassa. Twilight-elokuvat pohjautuvat samannimiseen kirjasarjaan.
 
Muistan nähneeni silloin vuonna 2008 tämän elokuvan trailerin, en siis tiennyt koko Twilight-kirjasarjasta mitään. Ajattelin silloin, että voi kuinka kuran näköinen elokuva; Kauniita ihmisiä ilman minkäänlaista persoonallisuutta hihhuloi muka coolisti paikasta toiseen. Elokuva ei ylittänyt näitä odotuksia.
 
Bella Swan (Kristen Stewart) muuttaa isänsä (Billy Burke) luokse asumaan pieneen Yhdysvaltalaiseen tuppukylään äitinsä luona aikansa asuttuaan. Uuden paikan koulussa hän kohtaa ihq:n Edward Cullenin (Robert Pattison), johan ihastuu. Käy ilmi, että Edward onkin vampyyri. Oh no! Tästä ei ollenkaan tykkää Bellan tuttu intiaani Jacob Black (Taylor Lautner).

Bella ja Edward rakastuvat toisiinsa, mutta ongelmia on edessä kun Cullenien suvun ulkopuolinen vampyyri alkaa metsästää Bellaa ruoakseen. Ehtiikö Edward pelastamaan Bellan?
 
 
Kristen Stewartin näyttelemistä oli joskus aika tuskallista katsoa. Hänen katkonainen ja apaattinen puhetapansa toimi aika ajoin, mutta pidemmän päälle sitä ei jaksanut. Kohtaus jossa Bella on kuolemassa verenhukkaan oli hänen ilmeensä samaa luokkaa kuin  Airplane!-elokuvassa olevan tytön, kun nunna istui hänen happiletkunsa päälle  - koomista! Paras hahmo ehkä koko elokuvassa oli intiaanireservin johtaja ja tämän poika. Heitä olisi mielellään nähnyt enemmänkin.Robertiltakaan ei nyt mitään hirveän suurta skaalaa ollut nähtävissä, mutta ainakin hän osasi esittää alakuloista ja surumielistä.

Elokuvassa oli paljon typeryyttä, kuten vampyyrien baseball-ottelu tai kun Edward liikkui supernopeasti hyppien puusta puuhun Bella harteillaan. Miksiköhän jo  varhain huomattiin, että komediallisena elementtinä toimii hyvin se, että kuvaa nopeutetaan? Ymmärrän, että vampyyri on supernopea, mutta se oli TYPERÄN näköistä!

Twilight-kirjasarjassa on ilmeisesti jonkinlainen pidättäytymissanoma, eikä romantiikkaa nuorelta parilta nähty elokuvassakaan kuin suudelman verran. Kaipa parin välillä jotain kemiaa oli kun he oikeastikin rupesivat seukkaamaan.

Suurimmaksi osaksi muovista menoa.


**

Ohjaaja:
Catherine Hardwicke
Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson ja Billy Burke
Kesto: 122min
Valmistusmaa: USA

2 kommenttia:

  1. Teknisesti Twilight -elokuvat ovat kyllä laadukkaasti tehtyjä. Kuvaus ja leikkaus ovat hienoja ja elokuvan tekijät ovat saaneet tähän elokuvasarjaan (tai ainakin sen alkuun) kaivattua, karmivaa tunnelmaa, mutta idea on väärä.
    Twilight lupaa jokaiselle tytölle, että heille kaikille on oma Eetwartti tuolla jossakin maailmassa ja siinä vaiheessa, kun sitä lähtee etsimään, puuttuu todellisuus peliin, kun eilisillan ihana Mikko onkin nyt se viinankatkuinen, hanuria raaputtava mies, joka käy ensimmäiseksi tehtäväkseen paskalla ja sen jälkeen hän tulee aamupalapöytään eikä sano edes huomenta.
    Lisäksi Kristen Steward ei osaa näytellä.
    Elämä on rankkaa man...

    VastaaPoista
  2. niin, en tiedä onko elokuvan tarkoitus kuvata arkirealismia, mutta kaipa edward antaa aika epärealistiset odotukset tyttösille. Ja Stewart ei kyllä osaa näytellä, ainakaan tässä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.