sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 11. toukokuuta 2019

Kirja: Suomalaisten unet (Annikki Kaivola-Bregenhoj)

Folkloristiikan professori Annikki Kaivola-Bregenhoj on koonnut suomalaisten unia aina 1800-luvulta "tähän päivään". Aineistoa hän on pääasiassa kerännyt SKS:n arkistoista sekä eri lehtien kyselyistä koskien unien näkemistä.

Suomalaisten unet onkin kokoelma erilaisia uskomuksia sekä kertomuksia omista kokemuksista unien suhteen. Kolmen suuremman otsakkeen alle kootut lyhyet kertomukset tekevät kirjan. Kirja koostuu suurimmaksi osaksi lyhyistä unikuvauksista, jotka ovat teemoitettu eri aihepiirien alle. Unia käsitellään myös ennustamisen näkökulmasta sekä tulkintana omasta alitajunnasta.

Parhaimpina antina koin sota-ajan enneunet sekä Haaviston ja Niinistön kisaillessa presidentinvaaleissa tänä aikana nähdyt presidenttiehdokkaiden vierailemat satunnaiset unet. Omat unet ovat kuitenkin niitä itseään kiinnostavia eikä toisten unien kuunteleminen tahi lukeminen ole ihan niin jännää.

Tässä ollaan niin syvästi unimaailmassa, että asetan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 29. "Kirjassa nähdään unia".

Nimensä mukainen ja kattava dokumentointi juuri otsakkensa mukaisesta aihealueesta.

***

Alkuperäinen julkaisuajankohta: 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.