sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

612/1001 Network (1976)

Katsastin Teemalta tulleen Sidney Lumetin ohjaaman Kasvot kuvaruudussa (Network).

Howard Beale (Peter Finch) työskentelee uutisankkurina USB televisio networkille. Hänen ennen niin suosittu lähetyksensä on alkanut menettää katsojia ja saakin tämän takia potkut. Beale ei kuitenkaan lähde hiljaa vaan ilmoittaa suorassa lähetyksessa ampuvansa viimeisessä lähetyksessään aivonsa pihalle. Lähetys aiheuttaa kohua maailmalla, mutta kanava saa myös samalla paljon uusia katsojia.

Uuden suosion myötä intohimoisen ohjelmasuunnittelija Diana Christensenin (Faye Dunaway) toimesta Howard Belelle kehitellään oma show, jossa hän pääsee sanomaan totuuden kansalle; kuinka kaikki on hevonpaskaa. Bealen Show avaa ovet uudenlaiseen television tekemiseen, jossa moraalilla tai arvoilla on enää vain vähän jalansijaa.

Elokuvassa voi myös nähdä muun muassa Robert Duvallin sekä Miehen puolikkaista tutun kärttyisän kodinhoitajan -  Bertan - nuorena. 


Network on tietystikin nerokas satiiri televisioyhtiöstä, joka tekee mitä tahansa saadakseen hyvät katsojaluvut. Katsomiskokemuksena se toimi minulle parhaiten ensimmäiseltä puoliskoltaan. Elokuvassa oli useita "loppukohtauksia", mutta se jatkoi kuitenkin kulkuaan. Vaikka ihmiset ovat arvostelleet elokuvan imdb:ssä sijalle 168 parhaan elokuvan kategoriassa eikä Sidney Lumetin kaltaisen visionäärin varpaille kannata talloa, niin olisin pitänyt elokuvasta enemmän jos sitä olisi hieman editoitu tiivimpään muotoon. 

Elokuvan näyttelijät olivat loistokkaita, varsinkin intohimolla kyllästetty Faye Dunaway sekä Peter Finch sekopäisenä profeettana. 

Oivaltava pätkä. Vuosi 1976 oli muutenkin nerokkaiden elokuvien juhlaa, silloin tuli myös mm. Taksikuski, Carrie sekä Rocky.

***1/2

Ohjaaja: Sidney Lumet (12 Angry men, Dog day afternoon)
Pääosissa: Faye Dunaway, William Holden ja Peter Finch
Kesto: 121min
Valmistusmaa: USA

2 kommenttia:

  1. Olen kanssasi kaikkein samointa mahdollista mieltä tästä elokuvasta ja sen oivaltavuudesta. Eli hyvä pätkähän tämä.

    VastaaPoista
  2. joo, aika ennustava. Mekin saatiin Peter Nyman - it's all about numbers! :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.