sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

57/1001 City lights (1931)

Charles Chaplin on kaikille ainakin länsimaissa asustaville tuttu nimi. Hänen kulkuri-hahmonsa on jopa niin ikoninen, että tuskin miestä maskin takaa edes huomaakaan. Minä ainakin pienenä Chaplin-elokuvia katsoessani tavallaan ohitin luomivärit sekä kajaalit ja näin vain sen tietyn karikatyyrin.Chaplin-elokuvat ovat muutenkin niin klassikoita, että olen lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani altistunut niille usein, mutta harvoin kuitenkaan ajatuksella alusta loppuun asti niitä katsonut. Ne ovatkin toimineet jonkinlaisena sunnuntaiviihteenä taka-alalla samalla kun äiti leipoi pullaa. Lapsuuden jälkeen seuraava muistikuva Chaplinista on tämän nimikkobaari Helsingissä sekä kun Joensuussa mummon kämpässä kaverini kanssa Ilosaarirokin ajan majailtuamme katsoimme krapulaisina Chaplinin Nykyaika (Modern times) elokuvan ja nauroimme sen absurdiudelle väsymyksen ja alkoholin huurujen saattelemana. Kirjastossa vieraillessani Chaplinin tuotantoa nähdessäni päätinkin, että on aika oikeasti katsoa herran kuuluisimpia tekeleitä ihan ajatuksen kanssa. Ensimmäisenä vuoroon pääsi tämä Kaupungin valot (City lights).

Kulkuri (Charles Chaplin) kohtaa kadulla kukkia kaupittelevan viehkeän sokean naisen (Virginia Cherrill), johon hän hetkessä ihastuu. Hän haluaa auttaa tyttöä talousvaikeuksissa sekä kustantaa tämän silmäleikkauksen, jonka mahdollistaakin miljonääri jonka itsemurhan kulkuri onnistuu estämään. Kulkuri pyrkii myös omatoimisesti keräämään leikkaukseen tarvittavat rahat muun muassa osallistumalla nyrkkeilyotteluun. 

Kulkuri ja sokea neito
Charles Chaplin on sympaattinen positiivisen asenteen omaavana kulkurina. Koska kyseessä on mykkäfilmi, jota on väritetty äänitehosteilla on komedia hyvin fyysistä. Chaplin hallitseekin oman ruumiinsa täydellisesti. Tämänkaltainen Slapstick-huumori iskee ainakin minuun vain tietyissä olotiloissa, mutta vaikka elokuva ei juuri hauskuuttaisikaan, niin osaa sen komediaa arvostaa. Elokuvan sanomakin on mieltä ylentävä kun tyttö ei näkönsä saatuaan hylkää kulkuria vaikka on luullut tätä sokeana rikkaaksi herraksi. Minulle elokuvan hauskinta antia oli Kulkurin nyrkkeilyottelu-kohtaus.



Nerokas pikku mies.

***1/2

Ohjaaja:Charles Chaplin
Pääosissa:Charles Chaplin, Virginia Cherrill, Florence Lee
Kesto:87min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.