sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

The King (2019)

The King on tuore Timothée Chalametin tähdittämä elokuva, joka perustuu tositapahtumiin. Esikuvana on 1400-luvulla elänyt Englannin kuningas Henry V. Keskiajalle sijoittuvan elokuvan katsottavakseni valikoin Helmet-haasteen kohtaa 41. ajatellen; "Elokuva sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää". Keskiaika kuvataan usein pimeänä ja synkkänä, mutta se tuntuu myös mystiikan ja mahdollisuuksien aikakaudelta. Olisi ollut jännä nähdä ja elää se vaikka yksi ihmiselämä ei toki sen läpiviemiseen olisi riittänyt.

Tuore Englannin kuningas
Henry (Timothée Chalamet) on Englannin kuninkaan raikulipoika, joka viettää aikaansa juoden ja nai...sten kanssa. Kun kuningas kuolee luulee Henry, että tämän veli päätyy valtaistuimelle, mutta saa kuulla että hän on kuollut sotiessaan Walesissa. Niinpä Henry jättää taakseen huolettoman elämänsä ja saa painavan vastuun kruunun päähänsä. Ongelmia hänelle aiheuttaa häntä pilkkanaan pitävä Ranskan kruununprinssi (Robert Pattinson) sekä ristiriitaiset kannanotot neuvonantajiltaan. Henry ei voi luottaa kuin vanhaan ryyppykaveriinsa (Joel Edgerton), jonka valitseekin sotapäällikökseen seilatessaan Ranskaan hyökkäysaikeineen.

Elokuvassa voi nähdä pienessä osassa Johnny Deppin tyttären Lily-Rosen.

The King lepäsi paljon Chalametin hartioilla ja hienosti hän sen kannattelikin. Synkistelvän kuninkaan roolin vastapainoksi toi mukavaa kevennystä Joel Edgertonin esittämä kaljaan menevä vanha sotasankari. Elokuva oli reilut kaksi tuntia pitkä, mutta ei tuntunut kuitenkaan tylsältä vaikka monesti sotaelokuvat saattavat kuvata taistelukohtauksensa kovin pitkäpiimäisesti. Oli myös hienoa, että ranskaa sujuvasti puhuva Chalamet pääsi käyttämään kielitaitoaan muun muassa puhuessaan Ranskan kruununprinssille. Huvittavaa puolestaan oli se, että Ranskan kruununprinssiltä aka Robert Pattinsonilta  ei puolestaan ranska taipunut ja siksi sanoikin heti kättelyssä Engalnnin kuninkaalle:


Please! Please, speak English. I enjoy to speak English. It is simple and ugly.

Ainoa joka hieman tökki Robert Pattinsonin roolisuorituksen lisäksi oli Lily-Rosen käyttö pienessä sivuosassa. Mieleen tuli vain, että mitä naruja isä pappa on vetänyt että on saanut tyttärensä näyttäytymään kun oli tavallaan ihan sama kuka siinä roolissa olisi ollut.

Yllättävän nautittava.

***1/2

Ohjaaja: David Michôd (War machine, The Rover)
Pääosissa: Timothée Chalamet, Tom Glynn-Carney, Gábor Czap, Tom Fisher
Kesto: 2h 20min
Valmistusmaa: UK, Unkari ja Australia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.