sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Helmet haaste 2019 - Valmis

Asetin vuoden alussa itselleni tavoitteeksi lukea Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen asettaman 50 kirjan lukuhaasteen aka Helmet-haasteen. Halusin tuoda kirjojen rinnalle myös elokuvat, jotta laiskistunut blogikirjoitustahtini hieman piristyisi ja saisin mahdollisuuden taas nähdä sellaisia elokuvia mitä ei ehkä muuten tulisi heti valikoiduksi. 

Olin alkuvuodesta erittäin skeptinen tämän haasteen valmistumisen suhteen, mutta niin vain kävi, että vuoden viimeisellä kuukaudella haaste tuli täytökseensä. Jei!

Luettelen vielä alle haastekohdat sekä kirjat ja elokuvat joilla ne täytin. Elokuvista ehdottomasti sykähdyttävin oli David Lynchin Elefanttimies, joka on toki niittänyt jo mainetta ja kunniaa, mutta jäänyt minulta jostain syystä katsomatta. Kirjoista puolestaan Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko imaisi tietopohjaisella kerronnallaan, ja koin antoisimmaksi lukemistani kirjoista. Pahimmat pettymykset olivat puolestaan kirjoista Henry Millerin klassikko Kravun kääntöpiiri, jonka läpilukeminen oli tuskan takana sekä elokuvista fantasiaseikkailu A Wrinkle in time sai vatsan vääntämään huonolla tavalla. 

Onneksi tuli kuitenkin luettua ja nähtyä enemmän hyvää kuin huonoa. Ensi vuoden otan rennommin enkä aijo itselleni näin massiivista haastetta laittaa vaikka pikkuhaasteille olenkin avoin. Lukuharrastus ainakin lähti uuteen nousuunsa, joka olikin yksi tavoitteistani.

 

Helmet-lukuhaaste 2019:


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.