sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 26. lokakuuta 2019

Postia pappi Jaakobille (2009)

Levyssä kulkee Kaarina Hazard
Klaus Härön ohjaama Postia pappia Jaakobille sai tuloaikanaan paljon mainetta ja kunniaa osakseen muun muassa useamman Jussi-palkinnon muodossa. Elokuva on tästä huolimatta ollut katselulistan odotuspuolella. Nyt kuitenkin Helmet-haasteen tarjottua oivan tilaisuuden haastekohdallaan 32. "Elokuvan nimessä on ammatti" pääsi pätkä vihdoin katseluun. 

Kaarina Hazardin esittämä elinkautisvanki Leila armahdetaan. Hän päätyy työskentelemään sokealle pappi Jaakobille (Heikki Nousiainen) henkilökohtaiseksi avustajaksi kirjeiden lukua ja niihin vastaamista varten. Vaikeassa elämäntilanteessa olevat sielut lähettävät papille avunpyyntöjään. Leila ei oikein innostu papista tai hänen auttamistavastaan, mutta alkaa vähitellen uskoa, että ehkä hänkin ansaitsee armahduksensa.

Reilun tunnin mittainen pätkä ei sisällä mitään turhaa tai ylimääräistä. Pitkälti Nousiaisen ja Hazardin näyttelijäsuorituksiin tukeutuva tarina vetää mukaansa heti ensimetreiltään lähtien. Lähikuvilla leikittelevä 70-luvulle sijoittuva suomalaisen kansanperinteen mukaisissa maisemissa kuvattu elokuva on mukavan rauhallinen antaen kaiken tilan näiden kahden keskeisen hahmon välisen suhteen kehittymiselle. Eikä kerrankin kyse ole romanttisen suhteen kehittymisestä vaikka mies ja nainen pääosissa pyöriikin.

Miellyttävä laatunsa puolesta katsoa ja koskettavakin.

****

Ohjaaja: Klaus Härö (Miekkailija, Näkymätön Elina)
Pääosissa: Kaarina Hazard, Heikki Nousiainen, Jukka Keinonen
Kesto: 1h15min
Valmistusmaa: Suomi

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.