sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 1. lokakuuta 2019

The Twin dragons (1992)

The Twin dragons (Seong lung wui) kertoo kaksosista, jotka joutuvat heti syntymänsä jälkeen eroon. Toinen kasvaa vanhempiensa turvallisessa huomassa pianomestariksi kun taas toinen päätyy juopon naisen huomassa rikollisen Tarzanin (Teddy Robin Kwan) henkivartijaksi. Toistensa olemassaolosta tietämättä tekevät he välillä samoja juttuja kuin kaksonen toisaalla.

Asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 17. "Elokuvassa on kaksoset".

Jackie Chan kurkkii autoon rikkoutuneen ikkunalasin takaa
Oli hauska katsoa pitkästä aikaa Jackie Chan -elokuva jossa hänen fyysinen mestaruutensa ja komediallinen luonne pääsivät hyvin esiin. Kaksoisroolissa pääsi vielä tuplasti nauttimaan. Elokuvan parasta antia olivatkin päätähuimaavat stuntit sekä humoristiset tilanteet joita kahden samannäköisen miehen kohellukset aiheuttivat. 

Kokonaisuutena elokuva oli turhan sekava eikä tuplaroolia hyödynnetty mielestäni täyteen potentiaaliinsa, mutta sisälsi kuitenkin tarpeeksi hyvää, että mielenkiinto pysyi.

Kepeä ja hauska.

***

Ohjaajat: Ringo Lam (Maximum Risk), Hark Tsui (Zu Warriors)
Pääosissa: Jackie Chan, Maggie Cheung, Teddy Robin Kwan
Kesto: 1h 44min
Valmistusmaa: Hong  Kong

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.