sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

The Killer inside me (2010)

Lainasin kirjastosta elokuvan Tappaja sisälläni, koska sen oli ohjannut muka niin hieno Michael Winterbottom.  Kaverini kehui hänen ohjaamaansa Code46-elokuvaa mestariteokseksi. Mielestäni kyseinen elokuva oli puhdasta mutaa. Päätin kuitenkin antaa miehelle toisen mahdollisuuden ja katsoin hänen tuoreimman elokuvansa. Valitettavasti ohjaajan linja piti, samoin omani - mutaa.


Elokuva kertoo oklahomalaisesta apulaisseriffistä, joka osoittautuu psykopaatiksi.  Hän murhailee lähinnä naisia huvikseen. En yleensä kavahda elokuvaväkivaltaa jos sille on jokin hyvä motivaatio tai jos se on tehty tarpeeksi epärealistisen näköiseksi ettei tule oksennus. Tässä elokuvassa väkivallalla ei ollut mitään erityistä motiivia, mikä oli kai tämän "hienon" elokuvan ideakin. Mies hakkasi rakastajattarensa (Jessica Alba) naaman ja kehon muussiksi ja sanoi rakastavansa tätä. Rakastajatar verissäpäin kuoleman kielissä vastasi takaisin samoin. Ei vastarintaa, ei mitään. KUVOTTAVAA!
Toinen miehen naisuhreista sai myös osansa tappajan käsittelystä. Mies hakkasi naista (Kate Hudson) niin, että tämä ei kuollut aivan kokonaan vaan jäi sätkimään kuolon kouristuksissaan. Lopulta vielä laski allensa. Elokuvaa seuraa apulaisseriffin monotoninen kertojaäänilässytys sekä sama toistuva hillbilly-kappale.

Pääosanäyttelijä (Casey Affleck) oli yksiulotteinen ja kehno, juoni oli kehno, tarina oli tylsä ja ohjaajan motivaatiot tehdä elokuva voi vain ihmetellä. Elokuva ilmeisesti pohjautuu kirjaan, mutta miksi sovittaa tällainen kirja elokuvaksi?

Ehkä elokuvan tarkoitus oli olla vain muotokuva psykopaatista 40-luvulla ilman sen kummempia motivaatioita tämän murhaputkelleen, ei siinä mitään. Harmittaa vaan, että tuhlasin aikaani niin huonosti tehdyn elokuvan parissa. Psykopaatti-elokuvia on kuitenkin tehty ennenkin ja paljon paremmalla otteella. Pidin esimerkiksi kovasti elokuvasta Amerikan psyko vaikka siinä idea on periaatteessa sama. Murhat eivät vaan ole niin kuvottavia, koska Bale tappaa uhrinsa suhteellisen inhimillisesti eikä väkivallan inhorealismilla mässäillä. Ja mikä tärkeintä; Christian Bale on miljoona kertaa parempi näyttelijä kuin yksi helvetin Casey Affleck.
Suosittelen misogynisteille.

*

Ohjaaja: Michael Winterbottom
Pääosissa: Casey Affleck, Jessica Alba, Kate Hudson
Kesto: 109min
Valmistusmaa: USA, Ruotsi, Kanada, UK.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.