The Children's Hour (1961) (MV)

YLE Teeman klassikkopaikan Audrey Hepburn -putken  päättäjäiselokuvana tuli sunnuntaina William Wylerin (Ben-Hur, Funny Girl) ohjaama 5 Oscarin ehdokas Huhu (The Children's hour). [Helmikuussa paikan täyttää Marlon Brando]. Tämä arvostelu sisältää aika paljon spoilereita.

En ollut aikaisemmin nähnyt elokuvaa vaikka useimmat Hepburnit olenkin useaan kertaan katsastanut, kuten iki ihanan Kauniin Sabrinan. Elokuva poikkesi paljon noista kepeistä ja eloisista rooleista missä Hepburn on totuttu näkemään (My fair lady, Loma Roomassa, Aamiainen Tiffanylla). Huhussa hän oli pidättäytynyt, vähäeleinen, rauhallinen ja arvokas. Mielestäni hän myös näytti vanhalta vaikka  oli elokuvassa vasta 32, saman ikäinen kuin näytellessään Tiffanyn aamiaisessa.

Karen Wright (Audrey Hepburn) ja Martha Dobie (Shirley MacLaine) ovat tyttökoulun opettajia, minkä eteen he ovat työskennelleet usean vuoden ajan. Koulussa on eräs erityisen hankala oppilas - Mary - joka käyttäytyy huonosti ja valehtelee. Maryn joutuessa usein vaikeuksiin valehteluidensa takia, keksii hän eräänä päivänä valheen opettajatarten välisestä suhteesta, että hänen ei tarvitsisi enää palata kouluun. Osatotuuksista ja kuulopuheista kyhätty kertomus onnistuu vakuuttamaan tytöstä huolehtivan isoäidin niin, että hän jakaa tietonsa  muillekin koulun oppilaiden vanhemmille. Mary ja muut koulun oppilaat vedetäänkin koulusta heti pois heidän holhoojiensa toimesta.

Kahden vahvan naisen pääosaroolit ovat harvinaisia, mieleeni tuli tämän elokuvan lisäksi vain Thelma ja Louise. Varmasti muitakin esimerkkejä löytyy, mutta ainakaan niitä ei ole liian paljon. Huhu on uusintafilmatisointi vuoden 1936 elokuvasta Nämä kolme (These Three), joka keskittyy enemmän heteroseksuaalisen kolmiodraaman ympärille, huhun koskien molempien rakkautta samaan mieheen.  Huhua voidaankin pitää ensimmäisinä lesbo-suhdetta käsittelevänä elokuvana. Lesbo-elokuvien “esi-äitinä” pidetään kuitenkin jo vuonna 1931 valmistunutta Mädchen in Uniformia.

Mielestäni tarinan teema on ajankohtainen vaikka elokuva on tehty jo vuonna 1961. Pistää miettimään, että onko mitään muuttunut näiden vuosikymmenien aikana? Vieläkin ihmisiä erotetaan ja syrjitään heidän sukupuolisen suuntautumisen takia. Mikä tärkeintä huhu voi koskea mitä tahansa muutakin kuin lesboutta, se on vieläkin vahvasti läsnä “tietoyhteiskunnassamme”. Kenties vielä vahvemmin kuin aikaisemmin keltaisen lehdistön kasvun ansiosta. Kun kerran saa ilmoille epäilyksen, sitä on enää vaikea kumota vaikka huhu olisikin vääräksi todettu. Michael Jacksonin pedofilia? Tapahtuiko se todella vai oliko kaikki vain ilkeän valheen, huhun, panettelua? En tiedä, mutta sen tiedän, että epäilykset jäivät.

Nämä huhun herättämät epäilykset tarttuvat myös Karen Wrightin tulevaan aviomieheen Dr. Joe Cardiniin (James Garner) kuin myös katsojaan. Minä ainakin mietin elokuvan kuluessa, että onkohan huhussa kuitenkin jotain perää, oliko heillä romanttinen suhde, mitä ei katsojalle näytetty?

Oli myös hauska nähdä Shirley MacLaine roolissa nuorena, hän kun on viihtynyt parrasvaloissa  varsinkin nyt vanhempana (Rumor has it..., Bewitched, Lainakengissä).  Muistan nähneeni hänet nuorena ainoastaan Dean Martinin ja Jerry Lewisin kanssa samassa elokuvassa - Vaarattomia vakoilijoita (Artists and Models). Ihastuin häneen totaalisesti; hän oli nokkela, kaunis ja hauska. Lyhyessä punaisessa tukassaan ja pukeutuneena kissanaiseksi hän oli jotain aivan muuta kuin kuvankauniit ja eteeriset Marilyn Monroen tapaiset naiset joita olin tottunut näkemään elokuvissa. MacLaine oli suorastaan räävitön. [Ja kyllä, olen syntynyt 80-luvulla, mutta jostain syystä muistan lapsuudestani parhaiten tuollaset klassiset 50-60-luvun elokuvat].

Naisen suosion ymmärtää kun katsoo hänen elokuviaan - hän osaa näytellä. Huhussa hänen tunne repertuaarinsa on vastakohta Hepburnin pidättäytyväiselle, jopa epäinhimillisen marttyrimaiselle olemukselle. Elokuvan Martha on äkkipikainen, tunteellinen ja intohimoinen ihminen. Mielestäni on myös hauska “käänne”, että Martha myöntää huhuissa olleen perää, että tämä todellakin on aina rakastanut Karenia “niin kuin he väittävät”. William Wyler jätti paljon materiaalia leikkauspöydälle, mikä vihjasi enemmänkin Marthan homoseksuaalisuudesta, koska hän pelkäsi, ettei saa Motion Picture Production Code:n hyväksyntää. Tuohon aikaan kun tarina homoseksuaalisuudesta oli kielletty.

Muuten niin hillityn Karenin voikin nähdä kääntyvän tunnemyrskyyn ainoastaan kohtauksessa kun hän tajuaa, että Martha on ollut rakkaudentunnustuksen jälkeen oudon tyyni, hymyillyt jopa vaikeassa tilanteessa kuin kohtalonsa hyväksyen. Karen palaa kävelyltään pelko rinnassa Marthan ovelle kiirehtien ja lyö kynttilänjalalla hänen ovensa lukon rikki; lähikuva Karenin huutavista kasvoista, kuva siirtyy varjona heiluviin jalkoihin jotka piirtyvät kaatuneen tuolin taa. Martha on kuollut. Elokuvan hienoin kohtaus niin tunteellisen latauksensa puolesta kuin visuaalisestikin. Koko elokuvan Mise-en-scène onkin omaa luokkaansa.

Elokuvan lopussa pidetään hautajaiset jossa Karen on tyynenä. Tyttöjen tunnustettua valheensa, hänen nimensä on puhdistettu, mutta hänen elämänsä on myös täysin tuhottu (purkautunut kihlaus, ystävän kuolema, koulun lopetus). Karen lähtee hautajaisista katsomatta yhteenkään ihmiseen, kuin sanoen Fuck you all, te olette alinta pohjasakkaa, minä ainoa aidosti puhdas ja hyveellinen ihminen.

Lopun toiveikas musiikki ja Karenin iloisemmat kasvot antavat jopa ymmärtää, että hän tuntee tästä kaikesta olonsa äärimmäisen omahyväiseksi. Mielessäni kävi myös, että olikohan lopun ilmeessä helpottuneisuutta. Jos myös Karen tunsi samoin Marthaa kohtaan, mutta piti yhteisön painostuksesta tunteet sisällään. Viitteitä tästä ei ollut oikein muualla, paitsi, että hän oli lykännyt avioliittoaan, halusi miltei pakonomaiseti vauvaa ja purki kihlauksensa aika kevein perustein; koska hänen aviomiehensä oli pakko kysyä, että tapahtuiko suhde oikeasti.

En tiedä.

Kuitenkin yllättävän hyvä elokuvaksi jossa ei tapahdu juuri mitään.

  

****

Ohjaus: William Wyler

Pääosissa: Audrey Hepburn, Shirley MacLaine

Kesto: 107min

Valmistusmaa: USA