sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Revolutionary Road (2008)

Lainasin kirjastosta kaksi Kate Winslet elokuvaa; Revolutionary Roadin ja The Readerin. Aloitin Winsletin silloisen aviomiehen, Sam Mendesin, ohjaamalla Revolutionary Roadilla. Kate Winslet sai elokuvasta parhaan naisnäyttelijän Golden Globe -palkinnon. 

Elokuva kertoo tarinan 50-lukulaisesta pariskunnasta Kate Winsletista ja Leonardo DiCapriosta eli elokuvan Wheelereista. Miltei 10 vuotta Titanicin jälkeen parin kemia toimii edelleen. Elokuvaa voisi miltei pitää jatkona Titanicille, jos Leo ei olisi siinä kuollut; Mitä tapahtuu pariskunnalle kun he ovat olleet tarpeeksi kauan yhdessä? Milloin on aika todeta, että ne "nuoruuden hullut haaveet" ovat vain haaveita ja väliaikainen elämäntilanne muuttuukin pelkäksi elämäntilanteeksi?


Elokuvassa Leo on aina haaveillut muuttavansa Pariisiin joku kaunis päivä, koska siellä hän oikesti tunsi elävänsä. Pariskunnan asutettua lähiötaloaan jo kahden lapsen verran, saa Kate idean, että he toteuttaisivat vihdoinkin Leon unelman ja muuttaisivat Pariisiin. Skenaariossa Kate menisi töihin sihteeriksi ja Leo jäisi kotiin saaden rauhassa aikaa miettiä mitä elämältään haluaa. Katelle ei päämärällä ole niin väliä, hän haluaa vain lähteä. Suunnitelmasta alkuhämmennyksen jälkeen toipuneena Leo innostuu ajatuksesta jopa niin paljon, että kertoo kavereilleen jättävänsä työt. Sitten Kate tulee jälleen raskaaksi ja Leolle tarjotaan ylennystä...

Elokuva on täynnä hiljaista tuskaa. Kärsimystä ja kärvistelyä. En oikein tiedä vieläkään mitä ajatella elokuvasta. Näyttelytyö oli erinomaista ja varsinkin Kate sai välitettyä tunteen tietynlaisesta loukossa olemisesta, hapettomasta ja ahdistavasta olotilasta, missä ei voi enää itse määrätä omaa kohtaloaan. Näkymättömän vankilan tuskasta.

Parhaiten tätä mielestäni ilmensi kohtaus, missä ruman riidan jälkeen Kate lähtee Leoa pakoon metsään, koska hän haluaa olla yksin edes hetken. Leo lähtee kuitenkin jahtaamaan häntä. Kate sanoo hengästyneenä puiden ympäröimänä: "enkö pääse sinua pakoon edes helvetin metsään?"
Mistä taas en pitänyt elokuvasta oli sivujuoni asunnonvälittäjästä (Kathy Bates) ja tämän mielisairaasta matematiikko pojasta. En kestä asioiden alleviivamista. Hän toimi ikään kuin kertojana, että jos ette ymmärtäneet nyt mistä tässä elokuvassa oli kyse, niin kuunnelkaa tuota mielisairasta miestä - "hän näkee totuuden".

Pariskunnat ajautuvat joskus erilleen haluten eri asioita. 50-luvulla ei asialle ehkä voinut tehdä mitään, mutta nyt voi ottaa eron.

***

Ohjaus: Sam Mendes (American Beauty, Road to Predition)
Pääosissa: Kate Winslet, Leonardo DiCaprio, Kathy Bates
Kesto: 1h 54min
Valmistusmaa: USA, UK

3 kommenttia:

  1. Et sitten koskaan kirjoittanut The Readeristä arvostelua? xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus on se etten saanut sitä koskaan katsottua! :D Tähänkin päivään mennessä se on katsomati!

      Poista
    2. Totuus on se etten saanut sitä koskaan katsottua! :D Tähänkin päivään mennessä se on katsomati!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.