sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Righteous Kill (2008)

Suhteellisen tuore elokuva missä esiintyi kaksi legendaarista konkarinäyttelijää, mistä en ollut kuullut yhtään mitään, teki tuloaan televisiosta – olihan se pakko katsoa. Elokuva oli Jon Avnetin (Fried Green Tomatoes) ohjaama Oikeuden kasvot (Righteous Kill). Pyörikö se edes koskaan elokuvateattereissa? En tiedä, mutta jos pyöri, niin onneksi en tuhlannut siihen rahojani. 

Elokuvassa Rooster (Al Pacino) ja Turk (Robert De Niro) esittävät vanhaa NYPD:ssa työskentelevää työparia, jotka yrittävät ratkaista ”runomurhaajaksi” nimetyn sarjamurhaajan henkilöllisyyttä. Elokuva alkaa niin, että Robert De Niro tunnustaa nämä murhat nauhoittavalle videokameralle. 


Elokuvassa on hyvin moderni tunnelma, taustalla soi hip hop ja tarinassa liikkuvat huumeet. Siinä on jotenkin hyvin vahva CSI-sarjan henki, scorekin on kuin suoraan jostain kökösta poliisi tv-sarjasta. Elokuvan juoni tuntuu hyvin epäkiinnostavalta heti alusta alkaen, koska De Niron esittämä hahmo tunnustaa murhat. Tämän jälkeen loppuratkaisuun on kaksi mahdollisuutta: 1.) käsikirjoittaja on todellakin niin idiootti, että paljastaa murhaajan heti alussa ja pudottaa pohjan koko tarinalta 2.) Murhaaja ei olekaan De Niro vaan tulossa on ”lopputwist” jonka kaikki arvaavat jo kauan ennen elokuvan loppua.

Olen kuullut legendaa, että elokuvassa Heat missä Al Pacino ja Robert De Niro esiintyivät myös yhdessä, eivät he ohjaajan toimesta koskaan olleet samassa kuvassa, koska he olivat niin voimakkaita persoonia. Oikeuden kasvoissa he olivat useaankin otteeseen samassa ruudussa. En ole varma olivatko he liian vahvoja persoonia, mutta sen tiedän, että yhteinen ruutuaika söi molemmilta jotain. He eivät ikäänkuin päässeet kunnolla toteuttamaan itseään, koska heidän piti tasapainoitella toistensa välillä. Kolmas elokuva missä he ovat näytelleet yhdessä on Kummisetä 2. Jotenkin tuntuu pyhäinhäväistykseltä, että elokuva, jossa he lopulta esiintyvät samaan aikaan on näinkin keskinkertainen ”tv-elokuva”. Harmi. 

Tavallaan voin ymmärtää, että käsikirjoitus vaikutti varmaankin paljon paremmalta kuin lopputulos sitten oli. Pääsisiväthän kaksi vanhaa geezeriä työskentelemään kerrankin lain samalle puolelle, heitellen hetulaa ja näennäisen viisaita dialogin pätkiä nopeiden leikkausten lomassa.

 Most people respect the badge. Everyone respects the gun.”

Elokuvassa esiintyy myös 50 cent club 404:n omistavana Spider-nimisenä huumekauppiaana. Hän oli yllättävän uskottava roolissaan vaikka ei se varmasti häneltä paljon näyttelemistä vaatinutkaan.
Ajoittain kiinnostava, mutta tarpeeton elokuva.

**

Ohjaaja: Jon Avnet
Pääosissa: Robert De NIro, Al Pacino, 50 Cent
Kesto: 101min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.