Catch & Release (2006)

Televisiosta tuli sunnuntaina 16.1.2011 Susannah Grantin esikoisohjaama elokuva Catch & Release - Odottamaton ihastus (Catch & Release). Katsoin sen eilen digiboksilta. [Tämä elokuva-arvostelu sisältää aika paljon spoilereita näin varoituksen sanana.] Ainoa syy oikeastaan, miksi halusin nähdä kyseisen elokuvan oli ohjaaja Kevin Smith (Clerks, Jersey girl). Hän nimittäin näyttelee elokuvassa aika isoa sivuosaa.

Luin juuri Kevinin kirjan Silent Bob (hänen kuuluisin hahmonsa) speaks. Ja nyt minulla on menossa hänen My Boring ass life, joka on päiväkirjatyyppinen tilitys.  Mies on huumorintajuinen kaveri jolla pysyy kynä kädessä. Täältä voi lukea hänen hulvattomasta elämästään. Kirjassa Boring ass hän kertoilee  tästä elokuvasta kuinka hänet oli pyydetty siihen mukaan vaikka ei omien sanojensa mukaan olekaan mikään näyttelijä. Eikä hän ollutkaan.

Elokuva alkaa hautajaisista. Elokuvan päähenkilö Gray (Jennifer Garnier) on menettänyt sulhasensa ja puhuu tälle kertojanäänellä. Elokuvan sävy on uninen ja melankolinen, just like lazy sunday morning. Hautajaistunnelmaan tuo vipinää  sulhasen kaveri Fritz a.k.a "mr. Namupala" (Timothy Olyphant). Minun vanha Deadwood-ihastus, muualla kuitenkin ällö sliipattu. Fritz harrastaa seksiä kylpyhuoneessa tarjoilijattaren kanssa lesken ollessa suihkuverhon toisella puolella suremassa. Fritz on tarinan toinen keskushenkilö.

 Näiden kahden henkilön välille syntyvä ennalta arvattava suhde on elokuvan tylsintä antia. Hahmot ovat epäuskottavia ja jäykkiä. Eivätkä kemiat kohtaa missään vaiheessa (miksi aina oletetaan, että jos laitetaan kaksi kaunista ihmistä yhteen siitä syntyy automaattisesti seksuaalista jännitettä?). Olen myös Quentin Tarantinon kanssa samoilla linjoilla, että seksikohtaukset elokuvissa ovat total bore ja tässä elokuvassa ne olivat TOTAL bore. Elokuvan juoneksi voisi luonnehtia "kuolleen miehen salattu menneisyys ja sen kautta uudelleen löydetty rakkaus."

Elokuvassa on myös sivuhenkilöitä, kuten aikaisemmin mainitsemani Kevin Smith. Innolla odotin hänen osuuttaan tässä elokuvassa. Kevin eli elokuvan Sam "näyttelee" kuolleen sulhasen ja lesken kaveria. Hänen aisaparinaan nähdään entisen pariskunnan toinen kaveri Dennis (Sam Jaeger), joka osoittautui jopa huonommaksi näyttelijäksi kuin Kevin Smith. Luulin puolet elokuvasta, että hän näytteli homoa(!) Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että hän oli salaa rakastunut Jenniferiin...Siis WTF!? Taas yksi epäuskottava asia elokuvassa. Toinen aivan järkyttävän huono kohtaus oli kun Sam otti yliannostuksen pillereitä; hän halusi tappaa itsensä kun tämän kaveri oli kuollut. Pistättekö te ohjaajan näyttelemään itsemurhatoipilasta? WTF!? Varsinkin kun Samin henkilöhahmosta rakennettiin alusta asti lähinnä koomista kevennystä; iso mies, joka syö koko ajan ja ilmeilee epäuskottavan liioitellusti kylpytakki päällä kulkien. Elokuvasta tuli vähän sellainen olo kuin olisi katsonut autoja jotka kolaroivat toisiinsa aina toivoen, että joku ehtisi väistää...tuloksetta.

Elokuvan tylsyyttä edisti lattean imelä score. Jossain vaiheessa "innovatiivisten" kamerakulmien lomassa tajusin, että he ovat yrittäneet tehdä elokuvasta "valtavirrasta poikkeavan"! Elokuvassa jopa kritisoitiin "elokuvien olevan pelkkiä rahan lähteitä, yhtä syntisiä kuin mainokset". Oliko se jotenkin itseironinen viittaus!? Elokuva aiheutti myös paljon tuskaa pitkäveteisyydellään ja sen kesto oli täysin epäoikeutettu 2.04h. Ehkä elokuvasta olisi saanut ihan  siedettävän, jos sen olisi tiivistänyt 1.20h. Ehkä.

Positiiviset puolet elokuvassa kuitenkin, jos niitä lähtee hakemalla hakemaan, olivat: 1. Kevin Smithille kirjoitetut jotkin repliikit. Esimerkiksi Greyn avautuessa illallispöydässä asioista mitä on tehnyt, mutta mistä hänen kuollut sulhasensa ei tiennyt, oli monien asioiden joukossa myös lesbo-kokeilu. Pitkähkön monologin ja sitä seuranneen hiljaisuuden jälkeen Kevin möläyttää aidosti kiinnostuneella äänellä: "So, were you the bitch or were you the butch?". 

2. Positiivinen asia oli Juliette Lewisin sivuosa. Hän tuntui luontevalta ja elvytti elokuvaa parhaansa mukaan. Roolihahmo oli sama mitä Julielta on totuttu näkemään eli hän oli kevytkenkäinen white trash mistress, mutta sen roolin hän osaa hyvin. Oikeastaan jossain vaiheessa elokuvaa toivoin, että elokuvan keskushenkilöt olisivatkin olleet Juliette ja Kevin, koska heidän välinen kemiansa toimi ja oli hellyyttävän koomista seurata heidän välilleen syntyvää suhdetta.

Kevin Smith oli lähinnä oma itsensä. Tämän kirjasta käy ilmi, että hän puhuttelee ihmisiä Sir, kuten elokuvassakin. Elokuvassa on myös Star Wars viittaus: "The Force is strong with this one" ja Kevinhän on Star Wars fani. En olisi palkannut ohjaajaa noin suureen sivuosa rooliin, koska tämä vei niin paljon huomiota persoonallaan. Mielestäni lyhyt cameo olisi ollut tyylikäs ratkaisu. Tosin sekään ei olisi pelastanut tätä elokuvaa.

Ohjaajan käsikirjoittaja taustan huomaa mielestäni siitä, että hän on halunnut tehdä kaikista sivuhenkilöistä moniulotteisia. Hän kuitenkin kaatui siinä omaan nokkeluuteensa, koska se hajautti tarinan kokonaisuutta, ei tehnyt kenestäkään uskottavasti moniulotteista ja teki elokuvan tuskalliseksi katsoa.

Kaipa jotain pisteitä täytyy kuitenkin antaa siitä, että elokuva edes yritti olla "erilainen rakkaustarina" ja vähän katu-uskottavakin - olihan siinä Kevin Smith.

*1/2

Ohjaus: Susannah Grant (käsikirjoitus; mm.Lainakengissä; Erin Brockovich)

Pääosissa: Jennifer Garnier, Kevin Smith, Timothy Olyphant

Kesto: 2,04h

Valmistusmaa: USA