sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Quiz Show (1994)

Katsoin veljeltäni lainaamani Quiz Show - tupla ja kuitti -elokuvan sunnuntaipäivän ratoksi. Dvd on ollut lainassani jo kauan ja jotenkin aina ajattelin, että kannen takaraivo kuuluisi Robert Redfordille. Hieman lähemmällä tarkastelulla kävi kuitenkin ilmi, että Redfordhan olikin vain ohjaaja ja kannen takaraivo kuului aivan muulle henkilölle. Elokuva sijoittuu myöhäiselle 50-luvulle, jolloin tv-visat olivat suurta huutoa.

Tv-visassa "21" on totuttu näkemään aina sama kasvo voittajan paikalla - Herbie Stempel (John Turturro). Tv-pomot päättävät katsojalukujen jämähdyttyä, että on aika vaihtaa voittajaa. Herbie pakotetaan vastaamaan väärin ja näin saadaan uusi voittaja esiteltyä kansalle. Uusi kasvo on Yliopiston professorina (aluksi lehtorina) toimiva Charles Van Doren (Ralph Fiennes). Van Doren on kuuluisaa rikasta älykkösukua, eikä Charles ole siitä rumimmasta päästä. Van Doren osoittautuu siis kaikin puolin loistavaksi "crowd pleasureksi".  Ainoa ongelma asiassa on vaan se, että hän ei pelaa aivan puhtaat jauhot pussissa. Visan rehellisyyttä alkaakin tutkimaan nälkäinen, Harwardista vuosikurssinsa parhaimpana valmistunut, Dick Goodwin (Rob Morrow A.K.A lääkäri Villistä pohjolasta).


Elokuva esittää hyvin miten mahdotonta on saada suuret yritykset vastuuseen tekemistään vääryyksistä. Kun isot pomot rapsuttavat toistensa selkiä, ei pienen ihmisen huuto merkitse enempää kuin jääkuutio valtameressä. Mooralilla ei ole sijaa showbisneksessä ja raha on se mikä ratkaisee. Pidin elokuvan nopeasta temmosta ja vikkaista dialogin pätkistä. Mielestäni Fiennes sopi täydellisesti yläluokkaisen pojan rooliin ja hänen motiivinsa tehdä tuomittava teko oli jopa uskottava. Kaikin puolin, mielestäni roolitus oli lähellä täydellistä. Elokuvassa nähdään myös Martin Scorcese sekä yhden repliikin verran Ethan Hawke. Elokuvan vahvuus ja heikkous ehkä kulkivat jollain tavalla käsikkäin; Parasta siinä oli sen todenmukaisuus (perustui tositapahtumiin), mutta koska todellisuudessa paha ei saa palkkaansa ja lihavat kissa mahtuvat veräjästä, niin elokuvasta jäi hieman tympeä olo. Loppu ei tuonut suurta katarttista kokemusta.
It is, what it is.

***1/2

Ohjaaja: Robert Redford
Pääosissa: Ralph Fiennes, John Turturro ja Rob Morrow
Kesto: 133min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.