sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Adrift (2006)

Rakkaalla elokuvalla on nähtävästi monta nimeä. Tai sitten vähemmän rakkaalla. Ostin Adrift-nimisen blu-rayn Prisman alennuslaarista ja kotona huomasin, että kyseinen elokuva tunnetaan myös nimellä Deadly sea sekä Open Water 2: Adrift. Oli miten oli, niin Open Water 2 vaikutti olevan lähimpänä totuutta, koska hyvin samantapaisesta elokuvasta on kyse kuin Open Water, jossa kaksi sukellusryhmän jäsentä unohdetaan keskelle avomerta lillumaan haiden syötäväksi.

Vanhat kaverukset päättävät kokoontua noin kymmenen vuoden tauon jälkeen kolmekymppistyneenä. Tapaaminen järjestetään rahallisesti menestyneen naistenmiehen Danin (Eric Dane) jahdilla. Mukaan merimatkalle tulee vesikammoinen Amy (Susan May Pratt) sekä tämän aviomies (Richard Speight Jr.) ja heidän vauva. Mukana on myös toistensa kanssa viihtyvät Lauren (Ali Hillis) ja Zach (Niklaus Lange). Dan ottaa mukaansa myös aivottoman tyttöystävänsä Michellen (Cameron Richardson).

Leppoisa seilaaminen päättyy ikävästi kun kaikkien muiden jo ollessa vedessä päättää Dan kaapata vesikammoisen Amyn syliinsä ja hyppää veteen muiden perässä. Ongelma on siinä, että Dan unohtaa laskea portaat ennen loikkaustaan. Vauva on kaiken lisäksi yksin hytissä nukkumassa. Paniikki yltyy kun kaverukset yrittävät päästä takaisin paattiin huonolla menestyksellä.

Uikkariköysi
  Mielestäni Open Water oli hyvä elokuva ja pidänkin usein tällaisista "selviytymiselokuvista". Adrift alkoi lupaavasti ja oli yllättävänkin mukaansatempaava. Mielestäni erityisen hyvä kohtaus oli se kun Dan kaappasi vesipelkoisen Amyn syliinsä ja hyppäsi veteen. Amyyn pystyi hyvin samaistumaan ja ainakin minä katsojana koin sen saman kauhun kuin kuvittelin Amyn tuntevan siinä tilanteessa. Mielestäni tämän kaltaista pelkoa ei käytetä niin paljon jännityselokuvissa. Tietysti on Araknofobiat, Vertigot ja Linnut, mutta tässä elokuvassa hahmon pelko ei ollut kuitenkaan koko elokuvan keskiö. Oikeastaan onnistuin unohtamaan kokonaan, että elokuvan ideana on se, että ryhmä joutuu veden armoille. Muistin sen taas vasta kun kaikki olivat jo vedessä (vauvaa lukuunottamatta), että ai niin...

Tähän asti elokuva siis oli mielestäni ihan hyvä. Varsinkin päähahmona toiminut Amyn näyttelijä Susan May Pratt vaikuutti. Veden varassa kelluneen ryhmän eripuraisuus, rivien harveneminen ja typerät pelastumisyritykset kuitenkin vesittivät tarinaa eikä sitä ollut enää loppua kohden niin mielenkiintoista katsella. Danin paljastus Amylle siitä, että tämä ei ollutkaan oikeasti rikas vaan oli vaan teeskennellyt rikasta, koska oli jossain vuosikirjassa povattu "kaikkein menestyneimmäksi" oli mielestäni käsittämätön yritys syventää hahmoa. Mielestäni olisi ollut myös virkistävää, jos elokuvan "bimbo" eli Danin tyttöystävä olisikin käyttäytynyt odotusten vastaisesti ja hänestä olisi kuoriutunut henkeä uhkaavassa tilanteessa hieman neuvokkaampi. Ensimmäiseksi kuoleva panikoiva inisijä oli hyvin odotettavissa hänen kohtalokseen. Elokuvassa oli myös "useita loppuja" ja se tuntui pitkitetyltä. Oikeastaan elokuvan loppu oli huonoimpia mitä olen koskaan nähnyt.

Oli sillä hetkensä.

***

Ohjaaja:Hans Horn (Wolpodzilla)
Pääosissa: Susan May Pratt, Richard Speight Jr., Niklaus Lange
Kesto:95min
Valmistusmaa:Saksa

2 kommenttia:

  1. Olen kertaalleen meinannut ostaa tämän kahdesti juuri tuon nimisekoilun vuoksi. Onneksi en niin tehnyt, muuten olisin joutunut heittämään kaksi levyä roskiin.

    VastaaPoista
  2. Ehkä tosiaan usealla nimellä yritettiin peitellä elokuvan floppausta. Vaikkakin itsellänikin elokuva meni heti myyntiin ja antamani kolme tähteä meni varmaankin turhan yläkanttiin, niin jostain syystä pidin elokuvasta hetkittäin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.