sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Rat King (2012)

Katsoin suomalaisen pelimaailmaan sijoittuvan trillerin nimeltään Rat king. Muistan kun elokuvan tuloaikoihin pelit nousivat jälleen valokeilaan; ovatko ne haitallisia nuorille ja kasvaako pelaajista tunteettomia psykopaatteja? Tiedostan sen, että joillekin ihmisille pelaaminen muodostuu elämää tuhoavaksi addiktioksi, mutta silti suhtauduin tietyllä varauksella elokuvaan. Ajattelin, että Rat kingissä syyllisestettäisiin taas pelaajia. Elokuvan alussa ennakko-odotukseni tuntuivat käyvän toteen, kun Rat kingin pääosaa esittänyt Jury (Max Ovaska) esitettiin sosiaalisesti rajoittuneena nörttinä, joka menettää tyttöystävänsä pelaamisen takia. Pelimaailmaan uppotumisen synkkyyttä tehostettiin melankolisella musiikilla, joka tuntui hieman koomiselta.

Jury ja Niki

Kun elokuvan tarinaa alettiin viedä hieman toiseen suuntaan mysteerisen Nikin (Julius Lavonen) ilmestyttyä elokuvaan, alkoi Rat king tuntua heti kiinnostavammalta. Niki on Jyrin tuttu nettimaailmasta ja hän ilmoittaa Jyrille, että tarvitsee piilopaikan. Hän kun on pelannut peliä, jonka kesken jättäneet murhataan. Niki on tatuoinut pelin osoitteen käteensä ja uteliaana miehenä Jury löytää tämän vaarallisen pelin kopioiden osoitteen nukkuvan Nikin kädestä. Jurylle ei jää muuta mahdollisuutta kuin suorittaa peli loppuun, joka antaa viisi tehtävää jotka täytyy suorittaa nettikameran kautta, kuten "smile"...jne. Jury haluaa omistautua tehtävien suorittamiseen täydellisesti, niinpä samanoloiset pojat päättävätkin, että Niki käy koulua naamioituneena Juryksi.

Lavonen ja Ovaska toden totta näyttivätkin toisiltaan ja joissain vaiheissa oli vaikea tunnistaa, että kumpi oli kyseessä. Pääosaan kiinnitetyt olivat muutenkin onnistuneita. Varsinkin Nikiä esittäneessä Kavosessa oli rooliin vaadittavaa vaarallisuutta ja arvaamattomuutta. Elokuva onnistui yllättämään minut positiivisesti, koska ennakko-odotukseni olivat niin alhaalla,. Rat king ei ollut pelkäämäni valistuselokuva vaikka ei pelaajia kovinkaan valoisasti esitettykään. Jännäreitä olisi kiva nähdä enemmänkin Suomalaisissa elokuvissa, mutta hieman monipuolisemmin sävyin kuin tämä liialliseen synkkyyteen sortunut Rat king.

**1/2

Ohjaaja:Petri Kotwica
Pääosissa:Max Ovaska, Julius Lavonen, Outi Mäenpää
Kesto:94min
Valmistusmaa: Suomi, Eesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.