sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hook (1991)

Hook: Kapteeni Koukku (Hook) oli yksi lapsuuden lemppareista. Olikin jännä huomata, että muistin elokuvan niin hyvin vaikka viime kerrasta on vierähtänytkin jo reilusti yli kymmenen vuotta. Kuten elokuvan Peter Pan, myös minä kasvoin aikuiseksi, eikä elokuvan taika purrut enää niin hyvin.

Robin Williams esittää elokuvassa vakavaa työhönsä investoivaa lakimiestä Peter Banningia, jolla ei ole aikaa lapsilleen Jackielle (Charlie Korsmo) eikä Maggielle (Amber Scott). Vierailunsa aikana orpolasten hyväksi työskentelevällä Wendyllä (Maggie Smith), joka auttoi myös Peteriä löytämään adoptiovanhemmat, huomaa Peter ja tämän vaimo Moira (Caroline Goodall) heidän lapsensa varastetuiksi. Kidnappaaja on jättänyt viestin jälkeensä, jossa Peter haastetaan hakemaan lapsensa Kapteeni Koukun kynsistä. 

Peter ei ymmärrä mistä on kyse kunnes Wendy kertoo hänen olevan se tarujen Peter Pan ja vahvistuksesi Helinä-keiju (Julia Roberts) tulee hakemaan hänet takaisin Mikä-Mikä-Maahan. Päästessään satumaahan huomaa Peter ettei muista enää miten olla Peter Pan. Kadonneet lapset yhdessä Helinän kanssa auttavatkin saamaan hänet kuntoon, että voi kohdata Kapteeni Koukun (Dustin Hoffman) ja pelastaa lapsensa.

Hook ja Peter Pan
Olen siis nähnyt Hookin useasti. Ainoa ero oli siinä, että Robin Williams ei tällä katsontakerralla ollut enää elävien kirjoissa. Koska hän kamppaili masennuksen sekä aineiden kanssa 70-luvun lopun jälkeisen menestyksensä jälkeen, niin tulinkin elokuvaa katsoessani miettineeksi, että pakottikohan hän itsensä väkinäisiin hymyihin lapsekkaana Peter Panina ja sanoessaan elokuvan lopussa katse horisontissa "elämästä tulevan aikamoinen seikkailu" myhäilikö hän sisäisesti sen ironiaa. Tätä samaa voisi tietysti miettiä jokaisen Williamsin komedian kohdalla eikä siitä olisi mitään hyötyä. Kuka tietää mitä näyttelijät rooleissaan oikeasti ajattelevat, katsoja kun näkee vain lopputuloksen. Robin Williams onnistuukin tässä vangitsemaan niin nihkeän liikemiehen kuin metamorfoosin lapsekkaaksi Paniksikin. Hänen silmänsä onnistuvat tuikkimaan leikikkäästi ja varsinkin lapsena hänestä oli helppo pitää

Kuka tekee cameon?
Dustin Hoffmania Koukkuna on kuitenkin todellinen ilo katsella. Hän onnistui muuntautumaan tunnetuksi pahikseksi uskottavalla tavalla. Sain tietää vasta tänään (keskustelupalstoilta, en elokuvasta), että myös Glenn Close esiintyy Hookissa. Aika hyvin hänkin muokkaantui miespuoliseksi piraatiksi. 

Hook on hauska satu, joka uppoaa parhaiten vielä viattomuuden omaaviin lapsiin.

***

Ohjaaja:Steven Spielberg (The Advetures of Tintin, Jaws, Lincoln)
Pääosissa:Dustin Hoffman, Robin Williams, Julia Roberts
Kesto:144min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.